







Kuten kuukausikatsauksessa kirjoitin oli viime viikonloppuna NAP20-tapahtuma, eli Nuorten Aikuisten Päivä. Tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnassa ja sieltä käsin tehtiin livestriimi nettiin. Itse olin paikan päällä taustajoukoissa ohjailemassa robottikameroita joten livestriimien ulkopuolella kerkesin hieman oman Fujifilm XT-2 järjestelmäkameran kanssa pyörimään treenisessioita kuvailemassa joten laitetaan muutamia kuvia sieltä tänne blogiinkin nähtäväksi.
Huomenna tulee vielä muutama kuva lisää että tästä yhdestä postauksesta ei tule järjettömän pitkä.
Viime viikolla kirjoitin käyneeni Machinae Supremacyn keikalla joten laitetaan vielä tähän nähtäväksi lämppäribändinä esiintyneen Somehow Jo! -yhtyeen keikkakuvat.
Koko keikkaa en kerennyt heiltä näkemään sillä saavuimme paikalle kohtalaisen myöhään, mutta edes muutamia kappaleita kerkesi tätäkin yhtyettä kuulemaan. Toivon mukaan joskus tätäkin bändiä näkee kokonaisen keikan, meininki oli kuitenkin tossun alle menevää sorttia.
Viime viikolla olin ensimmäisellä keikalla alkaneella vuosikymmenellä. Artisti jota lähdin kaverini kanssa katsomaan oli ruotsalainen melodista chiptune-metallia soittava Machinae Supremacy.
Olen kuunnellut bändiä jo yli kymmenen vuotta joten mikään uusi tuttavuus yhtye ei missään nimessä ollut. Olen myös käynyt heidän keikoillaan muutamia kertoja aikaisemminkin, mutta edellisestä keikasta on kulunut aikaa luultavasti jo lähemmäs kymmenisen vuotta joten oli hyvä aika käydä katsomassa minkälainen on bändin livemeininki tätä nykyä.
Lyhyesti ilmaisten keikka oli erinomainen, täynnä energiaa, bändi otti yleisön hyvin ja yleisö oli täysillä meiningissä mukana. Meininki oli hyväntuulinen joten mikäpäs sen mukavampaa kuin huomata että hyvä bändi on pysynyt hyvänä myös keikoilla kaikkien kuluneiden vuosien jälkeenkin! Blogilleni tuttuun tapaan laitan muutamia kuvia keikalta.
Viime viikon perjantaina pääsin vihdoin ja viimein katsomaan kotimaista Maustetytöt-yhtyettä livenä. Olen aikaisemmin tänne blogiini kirjoittanut ostamastani yhtyeen vinyylistä lokakuun puolella (lue täältä) ja heidän levynsä Kaikki tiet vievät Peltolaan on tullut kuunneltua jo useampaan kertaan lävitse – käytännössä niin moneen kertaan että ainakin 95 % levyn lyriikoista muistaa laulaa biisin mukana ulkomuistista.
Tätä taustaa vasten oli kiehtovaa päästä näkemään minkälainen meininki keikalla on. Musiikillisesti ja sanoituksellisesti yhtyeen kappaleet eivät maalaa kuulijan mielenmaisemaan tarinoita aivan värikkäimmillä kynillä vaan kappaleet ovat monessa mielessä suhteellisen melankolissävytteisiä ja ehkä jopa apaattisiakin. Eipä siis ihme että keikan meininki oli musiikille ja sen luomille tunnelmille otollinen – sopivan menevää että tossu vipattaa mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa villiä eikä ylipirteää. Miellyttävän lakonista ilmaisua suomalaiseen mielenmaisemaan.
Keikka oli aivan loistava ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ainoa miinuspuoli keikalla tuli keikkapaikan kuvauspolitiikasta sillä keikalla ei saanut kuvata järjestelmäkameralla joten tämän postauksen kuvat on sitten otettu iPhone 11 -matkapuhelimella.