“Anna tukahutti pienen huokauksen. Hän oli hellästi kiintynyt Dianaan, ja he olivat aina olleet hyviä tovereita. Mutta hän oli jo kauan sitten saanut tuta, että kun hän siirtyi mielikuvituksen maailmoihin, sai hän kulkea yksikseen. Sinne johti lumottu polku, jolle ei edes hänen rakkain ystävänsäkään voinut häntä seurata.”
Kanadalaisen Lucy Maud Montgomeryn teos Anna ystävämme joka alkuperäiseltä nimeltään tunnetaan nimellä Anne of Avonlea on kahdeksanosaisen Anna-kirjasarjan toinen osa. Se on julkaistu vuonna 1909 ja se on Wikipedian tietojen mukaan julkaistu suomeksi vuonna 1921 (katso täältä). Sivumäärä fyysisessä teoksessa on ollut 344, mutta luin itse teoksen Amazon Kindlellä joten sivumäärä on sillä toki toisenlainen riippuen millä fonttikoolla kirjansa haluaa lukea.
Kirja kertoo ensimmäisestä kirjasarjan osasta tutun Anna Shirley -nimisen nuoren neidin elämästä Avonleassa. Tässä kirjasarjan toisessa osassa alussa 16-vuotias Anna aloittaa työt opettajana Avonlean koulussa ja teos keskittyy kertomaan hänen ja hänen elämänpiiriinsä kuuluvien ihmisten elämästä muutaman vuoden ajalta.
Anna ystävänne on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä viihteellinen teos. Sen tarina itsessään ei ole mitenkään maata mullistavan kiintoisa tai sykähdyttävä, vaan enemmänkin oman aikakautensa arkirealistinen kuvaus joka useassa kohdassa kaltaiselleni nykyisessä länsimaalaisessa kulttuurissa kasvaneelle miehelle tarjosi useita huvittuneita hetkiä pohtiessa kuinka paljon ajat ovatkaan muuttuneet.
Esimerkkinä aikojen muutoksesta toimikoon seuraava lainaus: “Oh, kuinka minua säälitti tuo mies parka, joka seisoi siinä esiliina edessään ja oli olevinaan keittäjätär. Olen kuullut puhuttavan aviomiehistä, jotka ovat tohvelin alla, ja tässä oli kai loistava esimerkki!”.
Kirjan tarinaa lukiessa saa myös mielikuvan että olisi ollut hyvin yleistä että opettajat ovat kurittaneet lapsia fyysisesti, pienet pojat ovat tapelleet ja nujakoineet useasti toisensa kanssa ja miehillä ja naisilla olisi ollut hyvin vahvasti sukupuolittuneet roolit omassa elämässään. Esimerkiksi yhdessä kohtaa naiset pohtivat että Anna ei tarvitse lisää koulujen käyntiä sillä hän luultavasti menee avioon ja sen jälkeen latinalla ja kreikalla ei tee mitään. Jos korkeakouluissa sitä vastoin opetetttaisi kuinka pidetään huolta miehestä voisi korkeakoulun käynnissä olla jotakin järkeä.
Aikakautensa vahvat sukupuoliroolit kuulostavat nopeasti nykyperspektiivissä jopa hieman huvittaviltakin, mutta on kuitenkin hyvä muistaa että nykyisenkaltainen länsimaalainen individualistinen yhteiskunta jossa elämässä ei ole ainoana tarkoituksena vain lisääntyä ja kuolla pois on suhteellisen uusi. Monessa mielessä länsimaalainen maailma on mennyt parempaan suuntaan – tai ainakin nykyisessä kulttuurissa kasvaneesta se siltä tuntuu – mutta silti itse näen että selkeät mies- ja naiskuvat saisivat olla enemmän esillä yhä vieläkin. Tällä en tarkoita että miesten ja naisten pitäisi automaattisesti soveltua tietynlaiseen muottiin ja hakeutua vain tietynlaisiin työtehtäviin sukupuolensa perusteella, vaan lähinnä sitä että maskuliinisuuden ja feminiinisyyden väliset eroavaisuudet olisi hyvä tiedostaa ja nähdä toisiaan täydentävinä voimina eikä niinkään pyrkiä hävittämään näitä ja näkemään eroavaisuuksia haitallisina piirteinä.
Teoksen vahvin anti itselleni löytyi Montgomeryn rikkaasta ja monipuolisesta kielenkäytöstä, kauniista kirjallisesta ilmaisusta sekä sympaattisesta ja lämminhenkisestä päähenkilöstä joka taidokkaalla tekstillä syntyy lukijan mieleen lähes eläväksi hahmoksi. Anna Shirleyn olemus on ilahduttavan sympaattinen, ymmärtäväinen ja oikeudenmukainen jolla on samaan aikaan yhtä paljon jalat maassa kuin myös pää pilvissä haaveiden valtakunnassa. Lisäksi kirjan loppuvaiheilla oli mukana myös kaunis ja romanttinen kappale missä kauan aikaa sitten rakastuneet löysivät jälleen toisensa ja pääsivät häitä viettämään.
Kokonaisuutena Anna ystävämme oli miellyttävä teos luettavaksi joten luultavasti jossain vaiheessa voisi olla mielenkiintoista lukea sarjan muitakin osia.
