Kirja: J.K. Rowling – Harry Potter ja viisasten kivi

Yli 20 vuotta on kerennyt vierähtämään jo siitä kun ensimmäinen Harry Potter -kirja näki päivänvalon mutta lahjakkaasti olen tähän saakka onnistunut kyseiset kirjat jotenkin väistämään. Vuosia sitten koetin tätä sarjan ensimmäistä Viisasten kivi -teosta lukea mutta jostain syystä – luultavasti ajankäytön vuoksi – kyseinen kirja jäi lukematta vielä hyvinkin moneksi vuodeksi. Kesän loppuvaiheilla hankin tämän omaksi Suomalaisesta kirjakaupasta siinä toivossa että kirjan saisin joskus aikaiseksi lukea ja nyt uudet työt aloittaneena olen käyttänyt junamatkat tehokkaasti ja ottanut selvää mistä on pienet Tylypahkalaiset tehty.

Harry Potter ja viisasten kivi eli alkuperäiseltä nimeltään Harry Potter and the Philospher’s stone on brittiläisen J. K. Rowlingin kirjoittama fantasiakirja vuodelta 1997. Suurta suosiota nauttineessa Harry Potter -kirjasarjassa on julkaistu yhteensä seitsemän kirjaa ja niiden pohjalta on myös tehty kahdeksan elokuvaa. Elokuvat olen aikaisemmin itsekin katsonut ja niistä kovin pitänyt joten sitä suuremmalla syyllä oli hyvä paikata aukkoa sivistyksestään ja antaa kirjallekin mahdollisuus.

Mikäli Harry Potterit eivät ole tuttuja niin lyhyesti tiivistäen siinä kerrotaan nuoresta orvosta pojasta (jonka nimen saatte itse koettaa arvata!) joka saa kuulla olevansa velho. Hän on kasvanut tavallisten ihmisten, jästien, parissa joten tämänkaltaisen tiedon selville saaminen muuttaa kovasti Harryn elämää. Harry pääsee noitien ja velhojen kouluun Tylypahkaan jossa hän saa tärkeitä oppeja velhouden maailmaan. Velhokoulussa ollessaan Harry ja uudet ystävänsä Ron ja Hermione saavat selville että koulun syövereissä on piilotettuna legendaarinen viisasten kivi joka vääriin käsiin päästynä voisi olla todella vaarallinen esine. Tietenkin nuo väärät kädet ovat havittelemassa kyseistä taikaesinettä joten Harry kumppaneineen joutuu toimimaan ennen kuin mitään katastrofaalista pääsee tapahtumaan.

Omaan makuuni tämä oli varsin viihdyttävä kirja. Tarina on hyvin kerrottu ja se on mielenkiintoinen, kirjallinen tyyli on mukavan kuvaavaa mutta ei käy kuitenkaan junnaamaan missään vaiheessa ja hahmot ovat tarpeeksi persoonallisia pitääkseen yllä mielenkiintoa heidän edesottamuksiaan kohtaan. Pidin myös siitä kuinka epäilykset ja todellisuus eivät aina kaikin paikoin lopulta kohtaakaan ja lukijaa on saatu johdatettua hyvällä tapaa harhateille hyvin pitkän matkan verran.

Viihdyttävä teos. Täytynee siis jokin päivä lähteä etsimään seuraavakin osa jostain käsiini 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *