Category: Kirjallisuus

“Hyvin arkisesti ilmaisten tämä ajatuskulku menee niin, että me oletamme joidenkin ihmisten olevan niin räävittömän tyhmiä, että he eivät koskaan tunne minkäänlaista eksistentiaalista tuskaa tai ahdistusta. He eivät todellakaan seuraa lehtiä, eivät edes uutisia televisiosta, vaan he jotenkin fuskaavat ja vain lipuvat tässä elämässä kohdusta hautaan sen kummemmin asioita pohdiskelematta. Onnellisiakin ovat, imbesillit! Me muut joudumme popsimaan kaikki mahdolliset antidepressantit ja rauhoittavat lääkkeet tai etsimään hetkellistä tasapainoa pakkomielteisestä urheilusta ja masokistisesta itsekurista, mutta nuo tyhmät vain kelluvat hymyillen elämän halki – tuskin edes huomaavat että se joskus loppuu.” (s.78-79)

Päätin pitkästä aikaa tarttua filosofiseen teokseen, sillä mikäpäs sen mukavampi tapa käyttää aikaansa kuin lukea filosofiaa tai siihen liittyviä ajatuskulkuja. Kuten moni tuttavani tietää, pidän jonninjoutavien asioiden pohdinnasta ja filosofia on sen myötä varsin oivallinen kirjallisuuden muoto.

Pidän erityisesti filosofiasta siksi, että vuosituhansia ihmiskunta on miettinyt samoja absurdeja ajatuskelojaan, aina kuvitellut keksivänsä jonkin uuden hienon ajatuksen mutta Saarnaajan kirjan sanoin ei uutta alla auringon. Filosofia on mukavasti jonninjoutavien asioiden kelaamista joka ei johda koskaan yhtään mihinkään – korkeintaan abrusrdiin eksistentiaaliseen kriisiin tai nihilismiin jotka nykyisten ajatuskelojeni valossa on vain seurausta hyvinvointivaltion synnyttämän individualismin luonnollinen seuraus. Mene tiedä.

Ei voisi vähempää kiinnostaa on monilta osiltaan varsin miellyttävää ja humorististakin luettavaa. Siitä saa pääosin sen ajatuksesta kiinni ilman että tarvitsee liiaksi aivonystyröitään rasittaa, mutta paikoitellen teksti on sellaista filosofista jargonia että osa sanoista olisi vaatinut sanakirjan pläräämistä. Oma sivistymättömyyteni toki ei ole teoksen kirjoittajan vika joten monelle aiheeseen laajemmin perehtyneelle nämä tuskin ongelmia tuottavat.

Kirjan jakautuu yhdeksään kappaleeseen joissa käsitellään aiheita laidasta laitaan liipaten niiden nihilististä näkökulmaa. Siinä myös viitataan tunnetuihin filosofeihin ja heidän ajatuskulkuihinsa ja seassa on jonkinmoista analyysiä filosofin sanomisten merkityksestä ja tarkoituksesta.

Kokonaisuutena kirjasta jäi itselleni hieman ristiriitainen fiilis. Monin paikoin teos oli varsin miellyttävää luettavaa joka rullasi eteenpäin iloisesti kuin jarruton fillari alamäessä, mutta samalla kokonaiskuva jäi vähän sekavaksi. Olisin ehkä kaivannut enemmän syväluotaavampaa teosta aiheesta, mutta tällaisenaankin kirja oli onneksi luettavaa settiä.

Kuluvan viikon alussa maanantaina oli pitkästä aikaa lukupiirin tapahtuma johon pääsin itsekin osallistumaan. Edellisen kerran kun olin sinne menossa tulin kipeäksi ja jouduin jättämään tapahtuman välistä, mutta onneksi tällä kertaa mukaan pääsin itsekin.

Lukupiiri jossa kävin on Kirjailijan kanssa -nimellä tunnettu ja siitä löytyy tietoa osoitteesta http://www.kirjailijankanssa.fi

Tämänkertaisena kirjana oli Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin ja omat ajatukseni kirjasta voi lukea tästä blogista parin päivän takaa.

Vaikka itse en kirjan varsinaiseen kohdeyleisön erityisemmin kuulunut oli lukupiirin tapahtuma tuttuun tapaan mielenkiintoinen. Kirjailija itse oli paikalla ja hänelle sai esittää kysymyksiä joten tietenkin sitten itsekin kyselin mieltäni askarruttaneita kysymyksiä, esimerkiksi allergioista ja siitä kuinka mitään uskaltaa syödä jos ei tiedä mitä niissä on eikä kieltä ymmärrä. Kuitenkaan kirjailijalla itsellään ei ollut mitään sellaisia allergioita joten moista onneksi ei ollut joutunut miettimään.

Tapahtuma oli mukava ja kirjailija itsekin oli varsin miellyttävän oloinen persoona. Seuraavaa lukupiiriä odotellessa 🙂

Mia Kankimäen kirjoittama teos Naiset joita ajattelen öisin (437 s. + kiitokset, lähteet ja liitteet) on jonkinmoinen sekoitus romaania, historiaa ja tietokirjallisuutta. Teos on julkaistu vuonna 2018 Kustannusyhtiö Otavan toimesta.

Kirjassa kerrotaan nelikymppisestä lapsettomasta naisesta joka miettii mitä elämässään voisi tehdä. Tarinan protagonisti hakee inspiraatiota historiassa eri aloilla ja eri aikausilla vaikuttaneista naisista ja heidän saavutuksistaan. Matkaa itseensä tehdään niin Afrikan savanneilla, maailmanympärysmatkoilla kuin taiteilijoiden matkassakin.

Teoksen tyylilajin ja aihepiirin vuoksi lukukokemus jätti itselleni varsin kahtiajakoisen ja ristiiritaisen mielipiteen. Siinä on paljon sellaista mistä pidin, mutta todella paljon myös sellaista jossa en vain koe olevani millään muotoa otollisinta kohdeyleisöä.

Ensimmäisenä syynä miksi en teoksen osalta kokenut olevani otollisinta kohdeyleisöä on se, että en muista olenko koskaan aikaisemmin lukenut mitään teosta jossa kerrotaan näin paljon historiallisia asioita niin yksityiskohtaisesti, joten sinänsä ei ole yllättävää että kirjan tyylilaji ei itselleni ollut järin puhuttelevaa. En ole erityisen kiinnostunut historiasta yksityiskohtaisella tasolla enkä sen vuoksi lue juurikaan historiaa tai historiallisia romaaneita.

Toinen ja luultavastikin suurempi syy miksi teos ei itselleni täysin uponnut oli siinä vahvasti esillä oleva feministinen maailmankatsomus. Henkilökohtainen näkemykseni feminismistä sen uudemmissa muodoissa ennen tämän lukemista oli vahvasti negatiivinen eikä mielikuvani ainakaan muuttunut näkemään sitä yhtään sen positiivisempana, kenties vain vahvisti näkemyksiäni näkemään sitä vielä enemmän negatiivisessa valossa.

Koska teoksessa feministiset arvot välittyvät lukijalle selkeästi sekä rivien välistä on kyseessä siis teos jossa otetaan tavalla tai toisella kantaa. Vaikka sisällöllisesti olenkin täysin eri linjoilla, pidän silti siitä, sillä mielestäni on parempi että tämänkaltaisessa teoksessa välittyy kirjoittajaa ja hänen arvomaailmaansa lukijalle riippumatta siitä mitä lukija on asioista mieltä kuin että pyrittäisi kirjoittamaan siten että se miellyttää mahdollisimman monia. On hyvä että kirjallisuutta kuten muitakin taiteita pyritään kuitenkin tekemään aidosti ja rehellisesti ja jätetään vastuu tulkinnasta vastaanottajalle.

Lisäksi piirre mikä ei itselleni puhutellut oli henkilöt joista inspiraatiota oli haettu. On luultavaa että kirjailija on nähnyt heidät aivan eri tavalla kuin itse näin ja sitä kautta kokenut heidät inspiroiviksi, mutta itselleni lähes jokaisesta inspiraation kohteesta tuli lähinnä kuva henkisesti epätasapainoisista yksilöistä jotka kokevat eksisentiaalista kriisiä ja hakevat tarkoituksen tunnetta omista sosiaalisesta normistoista poikkeavilla ja aikanaan radikaaleiksi (mutta nykyisin maltillisesti) koetuilla tavoilla. Onneksi heidän toteuttamat radikaalit ratkaisunsa eivät olleet kuitenkaan lähelläkään esimerkiksi Elizabeth Bathoryn tai Amelia Dyerin toimintamallin mukaisia.

Vaikka teoksen sisältö ja arvomaailma ei siis itseäni suoranaisesti puhutellutkaan, oli teoksessa tietenkin myös sellaisia piirteitä joista sain enemmän irti. Yksi tällainen piirre oli sen miellyttävä kirjallinen tyyli.

Pidin Kankimäen monipuolisesta ja rikkaasta kielenkäytöstä, kuvaavasta tekstistä sekä sujuvasta ja helposti lähestyttävästä kirjoitustyylistä. Teksti oli kauttaaltaan viihdyttävää ja pidin erityisen paljon siitä että virkkeet olivat järkevän pituisia – ei liian lyhyitä eivätkä liian pitkiäkään. Sinänsä asia saattaa kuulostaa monen korvaan vähäpätöiseltä, mutta jostain syystä olen allerginen nykyajan Internet-kulttuurin myötä vahvistuneeseen trendiin että virkkeistä tehdään lyhyitä ja töksähteleviä, aivan kuin lukijat eivät enää jaksaisi lukea kymmentä sanaa pidempiä virkkeitä lainkaan. Ilahduttavasti vielä kirjoissa saa nähdä kunnollisiakin virkkeitä eikä koko maailma kärsi Twitter-syndroomasta missä koko virke on sanottava lyhyessä merkkimäärässä kieltä ja sen rikkautta häpäisemällä ja sitä hitaasti rapisuttavalla tyylillä.

Toinen asia mistä pidin oli kirjailijan selkeä syventyminen ja innostuminen aiheeseen josta hän kirjoitti. Pidän siitä, sillä arvostan tietoa ja sen keräämistä ja asioihin paneutumista. Jatkuvan informaatiotulvan aikakaudella syvällisempi paneutuminen mihinkään joka vaatii minuuttia syvempää tutkimista tuntuu olevan hukkuvaa kansanperinnettä, joten täytyy nostaa hattua kun katsoo sitä lähdemateriaalin määrää josta inspiraatiota on haettu ja etsitty.

Kokonaisuutena Naiset joita ajattelen öisin on teos josta moni itseäni enemmän aihepiiristä kiinnostunut saa varmasti paljon irti, niin historiallisesti kuin inspiraationakin. Valitettavasti itseäni se ei juurikaan puhutellut etenkään sen sisältämän vahvan feministisen sisältönsä vuoksi, mutta jokaiselle jota se ei häiritse tai jolla on feministinen maailmankatsomus on teos ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Minna Huotilaisen ja Mona Moisalan kirjoittama Keskittymiskyvyn elvytysopas on lähdeluetteloineen 130 sivuinen tietokirjallisuuteen kuuluva teos jonka on kustantanut Tuuma kustannus. Kirja on julkaistu vuonna 2018.

Keskittymiskyvyn elvytysopas kuvaa luultavasti aikaisempaan verrattuna yleisempää ongelmaa eli keskittymiskyvyn heikkenemistä ja sen juurisyitä sekä tapoja joilla ongelmaa voidaan pyrkiä ehkäisemään ja korjaamaan.

Sisältönsä puolesta teos on helppolukuinen ja varsin kansantajuinen teos. Mikäli keskittymiskykysi on huono tai muisti pätkii on hyvä pysähtyä katsomaan elämäntilannettaan ja sitä mitkä kaikki syyt tähän voi vaikuttaa.

Itselleni kirja ei valitettavasti tarjonnut paljoakaan uutta, mutta tästä tuskin kirjaa voi syyttää vaan sitä että olen aikaisemmin jo perehtynyt näihin aiheisiin enemmän tai vähemmän monissa eri yhteyksissä. Mikäli aihe kuitenkin kiinnostaa eikä aiheesta ole entuudestaan paljoa tietoa on tämä hyvä teos josta saa helppoja vinkkejä elämäntaparemontin tekoon.

“Viisaat miehet ymmärsivät, että luonnollinen maailmamme on vain kehno jäljitelmä paratiisista. Tämän maailman tarkoituksena on olla pelkkä takuu toisesta, täydellisemmästä maailmasta. Jumala loi maailman siksi, että ihmiset pystyisivät näkyväisen kautta ymmärtämään Hänen henkisiä opetuksiaan ja suurenmoista viisauttaan. Minä kutsun sitä Teoksi.” (s. 143)

Luin jokin tovi takaperin loppuun brasilialaisen kirjailija Paulo Coelhon tunnetuimman teoksen, Alkemistin. Kirja on alunperin julkaistu brasiliassa jo vuonna 1988 joten mistään tuoreesta teoksesta ei ole kyse. Ensimmäisen kerran teos on Wikipedian mukaan julkaistu suomessa vuonna 1995 WSOYn kustantamana jolloin teos on julkaistu nimellä Santiagon unelmat.

Alkemistissa kerrotaan Santiago-nimisestä nuoresta paimenesta joka haaveilee erilaisesta elämästä. Hän tapaa mystisen kuninkaan jonka puheista vaikuttuneena hän lähtee etsimään aarrettaan. Aarteen etsimiseen mahtuu monenlaisia vaiheita eikä asiat mene useinkaan parhaalla mahdollisella tavalla. Santiago kuitenkin päättää jatkaa aarteensa etsimistä vastoinkäymisistä huolimatta sillä hän ymmärtää että aarteen löytäminen on hänen elämän tiensä joka hänen täytyy kulkea.

Tarina itsessään on hyvin suoraviivainen ja helppolukuinen kertomus. Se ei kirjalliselta tyyliltään ole kovinkaan rikasta tai monipuolista tekstiä ja sen vahvuudet kirjallisuudessa löytyvät enemmänkin sen tarinasta ja varsinkin sen henkisiä aspekteja sisältävästä merkityksestä ja tulkinnallisuudestaan.

Alkemisti on vahvasti hengellistä aspektia sisältävä teos ilman erityistä paatoksellisuutta. Kuten kaverini poikaystävä aikonaan totesi on Coelho henkisen maailman Pirkka ja tätä teosta lukiessa sellainen mielikuva kyllä hieman välittyi sillä se ottaa eri uskonnoista ja uskomuksista vivahteita ja pukee ne tavalliselle tuulipukukansalaiselle sopivaan muottiin. Tässä on toki hyvänä puolena se että ihmisiä yhä kiinnostaa hengellisyys ainakin jossain muodossa luettuna mutta samaan aikaan Alkemisti kuitenkin tasapainottelee omaan makuuni ehkä hieman liiallisen paljon populistisen henkisyyden ja kliseisyydeen rajoilla.

Kokonaisuutena Alkemisti on ihan luettava ja suhteellisen viihdyttävä teos mutta omaan makuuni se ei kuitenkaan yltänyt parhaaksi Coelhon tuotokseksi. Omaan makuuni Veronika päättää kuolla toimi paremmin, tosin vaikutusta voi olla silläkin että sen olen lukenut vuosia sitten ja jos sen nykyisin lukisin voisin siitä saada erilaisen mielikuvan kuin aikoinaan. Mene tiedä.