Category: Mielipidekirjoitus

Johdanto

Olen muutamia kertoja aikaisemmin vuosien mittaan täällä blogissa puhunut siitä, kuinka digitaalinen valvontayhteiskunta on vaarassa kehittyä. Näitä artikkeleita ovat ainakin Ratkaiseva hetki -video ja pohdintaa koronapassista (lue täältä), EU:n kehittämä digitaalinen henkilöllisyys on valmisteilla (lue täältä) sekä Sähköinen henkilökortti kännykkään – onko se välttämättä hyvä idea? (lue täältä).

Lisäksi olen samankaltaisiin teemoihin liittyen kirjoittanut myös mikrosiruista ihon alla (lue täältä), joten digitaalisen maailman tulevaisuuden uhkakuvista kirjoittaminen ei ole mitenkään uusi aihe täällä blogissani.

Aikaisemmin kirjoitukseni ovat sijoittautuneet tulevaisuuteen ja siellä mahdollisesti ilmeneviin uhkakuviin, mutta tämänkertainen teksti käsittelee sitä kuinka digitaalinen valvontayhteiskunta on jo täällä ja kehittyy kovaa vauhtia vielä lisää.

Suurin ja uhkaavin skenaario valvontayhteiskunnasta ei ole vielä tapahtunut eikä nämä tässäkään tekstissä kerrotut asiat ole tapahtuneet vielä Euroopan Unionin alueella, minkä vuoksi monet näistä ovat suomalaisille lukijoille vielä asioita joista ei mahdollisesti ole kuullut mitään.

Kuitenkin askeleet kohden digitaalita dystopiaa ovat tässä vaiheessa jo valitettavan selkeät eivätkä enää ainoastaan tulevaisuuden uhkakuvia, sillä samoihin aikoihin Internetin massiivista kontrollointia on alettu toteuttamaan tai ollaan toteuttamassa tämän vuoden puolella niin Isossa Britanniassa, Yhdysvalloissa kuin myös Australiassakin. Tämän lisäksi Euroopan Unioni jatkaa myös kansalaistensa vapauksien ja yksityisyyden kannalta epätoivottuja kehityksen suuntia, joten on selvää että mihin suuntaan maailma on etenemässä.

Ikätunnistautumiset ovat tulleet Internetiin

Isossa Britanniassa on tullut vastottain käyttöön Online Safety Act jonka tarkoituksena on sen omien sanojensa mukaan suojella lapsia (lue lisää Wikipediasta). Laki on tehty jo 2023 mutta se on otettu käyttöön viime kuun puolella.

Mitä tämä käytännössä on tarkoittanut Internetiä käyttävien yksilöiden kannalta on se, että heidän on täytynyt alkaa todistamaan ikäänsä erilaisiin palveluihin esimerkiksi lähettämällä kuvia omista henkilöllisyyspapereistaan kuten passista tai ajokortista. Ainakin Australiassa myös muita todentamistapoja on olemassa kuten luottokorttitarkistus, valokuvasta iän arvioiminen automaattisten työkalujen avulla yms. joten luultavasti myös muissa maissa joihin tämänkaltaiset lainsäädännöt tulevat koskettamaan tarjoavat useampia erilaisia todentamisen tapoja.

Koska kyse on näennäisesti ollut lapsien suojelusta ja siitä että lapset eivät joutuisi kohtaamaan pornoa tai muita lapsille haitallisia asioita selatessaan Internetiä, voisi naiivimpi helposti kuvitella että tämä iän tarkistaminen koskettaisi ainoastaan pornografista sisältöä tarjoavia sivustoja. Palvelut joissa ihmisten on pitänyt todistaa ikäänsä eivät ole kuitenkaan rajoittuneet pornosivuille, vaan iän todistaminen on tullut Isossa Britanniassa asuville eteen ainakin X:ssä (entinen Twitter), YouTubessa, Redditissä sekä Discordissa.

Kaikkein absurdein paikka mistä tähän mennessä olen kuullut ja lukenut missä käyttäjät ovat joutuneet todistamaan ikäänsä on kuitenkin ollut musiikin suoratoistopalvelu Spotify. Mikäli käyttäjä käyttää Internetiään Isossa Britanniassa ja haluaa jatkossakin kuunnella musiikkia Spotifystä, ei tämä enää onnistu ilman iän todistamista (lue uutinen) – ainakaan ilman teknistä osaamista.

Australiassa on myös säädetty lakeja samoilla perusteilla ja siellä ainakin sosiaalisen median käyttöön vaaditaan 16 vuoden ikää. Myöhemmin rajoituksia laajennetaan koskettamaan myös YouTubea (lue uutinen).

Tämän vuoden joulukuun 27:stä päivästä eteenpäin iän vahvistaminen on tulossa tämän lain perusteella myös hakukoneiden käyttöön, eli jotta käyttäjät voivat jatkossa käyttää hakukoneita kuten Googlea on heidän tunnistauduttava ja todistettava ikänsä palvelua käyttääkseen (lue uutinen). Tässä tosin on vielä epäselvää se että riittääkö Googlelle ikävahvistukseksi käyttäjistä jo luomansa profiilit joita he ovat luoneet keräämästään laajamittaisesta datasta.

Australian ja Ison Britannian lisäksi ainakin YouTubeen on tulossa Yhdysvalloissa tämän kuun 13 päivä myös samanlaisia iän tarkistuksia (lue uutinen). YouTube aikoo käyttää tekoälyä tunnistamaan käyttäjän iän, mutta mikäli arvaus menee pieleen joutuu käyttäjä todentamaan ikänsä luottokortilla, henkilötunnuksella tai ottamalla itsestään kuvan.

Euroopan Unionissa ei asiat kehity sen parempaan

Koska iän validointiin liittyvät asiat ovat tällä hetkellä tapahtuneet vasta muualla kuin EU:n alueella ei silti voi sanoa etteikö myös täällä oltaisi menossa huonompaan suuntaan yksityisyyden suojan osalta.

Techradarin uutisen mukaan (lue uutinen) EU haluaisi päästä skannaamaan ihmisten yksityiset chat-keskustelut, mukaanlukien myös kryptatut viestit. Toisen Techradarin uutisen mukaan EU haluaisi dekrptata yksiyiset tiedot jo vuonna 2030 (lue uutinen), joten asiat eivät näytä yksityisyyden kannalta yhtään sen paremmalta myöskään täällä päin maailmaa.

Tietenkin on mahdollista että nämä säädökset eivät tule voimaan sillä tähän liittyy myös monenlaisia teknologisia haasteita. Jos ja kun ohjelmaan luodaan takaportti jonka kautta poliisit tai muut viranomaiset voivat purkaa suojauksen on se myös avoin portti kaikille muillekin jotka haluavat päästä kyseiseen dataan. Kryptaus joko on kaikille tai sitten se ei ole lainkaan luotettava kryptaus.

On hyvä myös muistaa näiden lisäksi se, että EU on tuomassa digitaalista identiteettilompakkoaan käyttöön vuonna 2026 (lue täältä), joten siinä vaiheessa kun tänne rantautuu myös iän tunnistautuminen eri internetpalveluiden käyttöön ei ole mitään takeita siitä etteikö jossain vaiheessa ainoaksi kelvolliseksi tunnistautumistavaksi laskettaisi tätä EU:n digitaalista identiteettilompakkoa.

Mikäli EU vielä lisää jatkossa vaatimuksen että Internet-yhteydellä ei pääse selaamaan nettiä ennen kuin on ensin kirjautunut johonkin palveluun omalla henkilökohtaisella identiteettilompakollaan, on siinä vaiheessa saavutettu täydellinen valvontajärjestelmä missä kaikki käydyt Internet-sivut voidaan linkittää aina suoraan yksittäiseen henkilöön. Tämä jos mikä olisi vaarallinen kehityksen suunta, mutta tämä on tietenkin vielä tässä vaiheessa vasta uhkakuva siitä mihin asiat voisivat kehittyä.

Mastercard ja Visa ovat painostaneet pelikauppoja

Ikävahvistuksien lisäksi digitaalisen dystopian kehittymisen osalta maailmalla on tapahtunut lähiaikoina myös luottokorttiyhtiöiden Mastercardin ja Visan toimesta painostamista pelikauppoja kohtaan.

Ainakin Steam sekä Itch.io ovat poistaneet pelivalikoimistaan massiiviset määrät pelejä jotka ovat sisältäneet luottokorttiyhtiöiden mukaan materiaalia joka olisi heidän brändilleen haitallista.

Ilmeisesti Visaa ja Mastercardia on alunperin lähestynyt feministinen aktivistiryhmä Collective Shout, sillä pelikaupat eivät ole puuttuneet heidän vaatimuksiinsa poistaa pelejä jotka sisältävät mm. raiskauksia, seksuaalista väkivaltaa ja insestiä (lue uutinen). Ilmeisesti tämänkaltaisia pelejä poistettaessa on myös muitakin pelejä poistunut, joten tavalliseen tapaan sensuuri ei ole jäänyt vain tietyn tyyppiseen materiaaliin.

Olipa tämänkaltaisesta sisällöstä mitä mieltä tahansa, on tämä kuitenkin erittäin huolestuttava merkki siitä kuinka kahdella luottokorttiyhtiöllä on vaarallisen suuri valta kontrolloida monien tahojen toimintaa.

Jos ja kun materiaali jota on poistettu luottokorttiyhtiöiden painostuksesta on ollut kuitenkin lakien mukaista sisältöä – kuten ilmeisesti on ollut, sillä ne olisi luultavasti poistettu jo aikaisemmin pelikauppojen toimesta – herää kysymys siitä kuinka paljon luottokorttiyhtiöillä on valtaa joka ei heille kuulu.

Mitä aiheita saa ja ei saa peleissä käistellä on asia joka kuuluisi ratkaista eri maissa omilla lainsäädännöillä, eli yksityisten luottokorttiyhtiöiden moraalikoodistolla. Se että pelissä on tämänkaltaisia teemoja ei automaattisesti myöskään tarkoita sitä että ne kerrotaan positiiviseen sävyyn. Tietenkin osassa tai vaikka suurimmassakin osassa näistä peleistä on nämä aiheet voinut olla sellaisia että ne olisi esitetty positiivisessa valossa, mutta tätä on vaikea sanoa tutkimatta tarkemmin.

Mikäli tämänkaltaisia teemoja ei saa käsitellä, herää kysyms alkaako Mastercard ja Visa jossain vaiheessa vaatia myös digitaalisen Raamatun poistamisen kirjakauppojen valikoimista, sillä myös siellä kerrotaan raiskauksista (1. Moos. 34:2-7) ja insestistä (1. Moos. 19:31-36)?

Pelaajat eivät ole kuitenkaan ottaneet Mastercardin ja Visan toimintaa kevyesti ja massiiviset määrät ihmisiä on soittaneet näiden yhtiöiden asiakaspalveluihin aiheuttaen niihin tuntien ruuhkia.

Hyvä niin, sillä on parempi että kansalaiset puuttuvat hyvissä ajoin tämänkaltaiseen toimintaan ja aiheuttavat suoraan taloudellisia ongelmia niille tahoille jotka ovat ajamassa digitaalista tyranniaa. Ainoa tapa miten kansalaiset voivat realistisesti äänestää yksityisten firmojen tekemää mielivaltaa vastaan on aiheuttaa niillle suoria kustannuksia kyseenalaisen toiminnan seurauksena.

Ikävahvistuksien uhkakuvia

Yksi syy miksi itse vastustan ikävahvistuksia jotka täytyy toteuttaa henkilökorttia näyttämällä, omalla valokuvallaan tai vaikkapa digitaalisella identiteettilompakolla eri Internet-palveluissa on se, että siihen sisältyy todella paljon riskejä.

Kun sadoista miljoonista ihmisistä kerätään tietoja ja heidän passikuviaan ja muita asiakirjoja tarkistetaan, mikä takaa sen että tiedot on poistettu tarkistuksen jälkeen eikä niitä vuodeta pitkin Internetiä kaikkien rikollisten käsiin? Tai entä jos tietoja mahdollisesti manuaalisesti tarkistavissa henkilöissä on ihmisiä jotka keräävät tietoja ja myyvät niitä rikollisille? Identiteettivarkauksien mahdollisuus on valtava.

Yksi varoittava esimerkki lähiviikoilta onkin Tea-niminen sovellus josta vuosi käyttäjien tiedot ja yksityiset keskustelut pitkin verkkoa. Tean avulla naiset voivat keskustella deittikumppaneistaan ja jakaa muille naisille tietoja siitä onko hän turvallinen, huonotapainen tai mitä tahansa muutakin.

Luultavasti sukupuoli tarkistettiiin henkilöllisyystietoja lähettämällä ja ne olisi pitänyt poistaa, mutta kuinka ollakaan tiedot oli avoimessa Internetissä kaikkien nähtävillä jos vain tiesi mistä etsiä. Ohjelmalla oli käyttäjiä 1.6 miljoonaa ja kuvia siellä on ollut 72,000 kappaletta (lue uutinen). Vuodetuista naisten kuvista onkin jo tehty mm. sivusto jossa sivun käyttäjät voivat arvostella kumpi naisista on kauniimpi ja sen jälkeen näytetään toiset kuvat jne. minkä perusteella on luotu ranking siitä kuka on ollut ohjelman parhaimman näköinen käyttäjä.

Henkilökuvien kohdalla tämänkaltaiset tietovuodot ovat jo ongelmallisia, mutta passien ja muiden asiakirjojen kohdalla joissa on henkilötunnus näkyvillä voivat seuraukset olla merkittävästi vielä julkistakin nöyryytystä laajamittaisemmat.

Toinen uhkakuva mikä tähän sisältyy on se, että iän tarkistuksesta tulee niin normaali käytäntö että ihmiset eivät enää mieti lainkaan onko sivusto edes mahdollisesti luotettava ja turvallinen vaan lähettävät tottumukseta kuvan passistaan tai ajokortistaan sivulle kuin sivulle.

Tämän jälkeen kuka tahansa ilkeämielinen taho voi laittaa pystyyn sivuston joka vaikuttaa asialliselle mutta missä ainoa tarkoitus on vain kerätä henkilöiden passien ja ajokorttien kuvia. Samoin joku voi luoda esimerkiksi pornosivun tai muun sellaisen sivun jonka käytöstä ihmiset eivät välttämättä tahdo kertoa kaikille, mutta sivu kerääkin ainoastaan yksilöivät tiedot ja käyttää niitä kiristämään käyttäjää että he jakavat hänen tiedot kaikille mikäli hän ei maksa suurta summaa rahaa.

Väärinkäytöksien mahdollisuudet ovat moninaiset ja tottumus jaella hövelisti henkilötietojaan pitkin verkkoa on normalisoituessaan suuri uhka. Luultavaa onkin että identiteettivarkauksien määrä tulee ajan myötä lisääntymään merkittävästi.

“Ei minulla ole mitään salattavaa” ja muita argumentteja

“Ultimately, arguing that you don’t care about the right to privacy because you have nothing to hide is no different than saying you don’t care about free speech because you have nothing to say.”

– Edward Snowden

Yllä oleva Edward Snowdenin siteeraus kuuluu vapaasti käännettynä “Argumentointi siitä että et välitä yksityisyydestäsi koska sinulla ei ole mitään salattavaa ei eroa siitä kuin sanoisit että et välitä sananvapaudesta koska sinulla ei ole mitään sanottavaa.”

Yksi yleinen argumentti jolla valvontayhteiskunnan kehittymisen uhkia pyritään vähättelemään on toteamus siitä että ihmisellä ei ole mitään salattavaa. Tämä saattaa ajatuksena kuulostaa joillekin ihmisille toimivalta perustelulta, mutta tarkemmin argumenttia analysoitaessa on hyvin vaikea uskoa että on kovinkaan montaa ihmistä joilla ei olisi mitään salattavaa.

Jos ihmisellä ei olisi mitään salattavaa, se tarkoittaisi siis sitä että hän voisi ottaa kaikki työpaikkansa sisäiseen käyttöön tarkoitetut asiakirjat, kertoa kaikki niissä oleva tiedot kenelle tahansa ja vaikkapa julkaista ne avoimeen Internetiin. On melkoisen varmaa että työsuhde ei kovin monella ihmisellä jatkuisi enää tällaisen toiminnan jälkeen.

Yleensä ihmiset ajattelevat “minulla ei ole mitään salattavaa” -ajatuksen vain omasta näkökulmastaan siten että heillä ei ole omassa elämässään mitään salattavaa vaikka todellisuudessa heillä on paljonkin salattavaa, mm. vaikkapa ne työpaikkansa tiedot tai muiden ihmisten kertomat salaiset asiat.

Samoin harvassa on varmaankin ne ihmiset jotka ovat avoimesti valmiita kertomaan pankkikorttinsa PIN-koodin, palkkatulonsa määrät ja tilin saldot, terveystietonsa ja vaikkapa kaikkien omien sosiaalisten medioiden käyttäjätunnuksiensa salasanat. Jostain syystä yleensä tässä vaiheessa ihmisillä tuntuukin olevan jotain salattavaa.

Lisäksi mikäli ihmisellä ei ole mitään salattavaa olisi hänen oltava ihminen johon kukaan ei voi luottaa, tai ainakaan kehen kenenkään ei pitäisi luottaa. Jos ihmisellä ei ole mitään salattavaa niin hänellä ei silloin ole myöskään mitään esteitä kertoa kaikkia kuulemiaan muidenkin ihmisten asioita kaikille muillekin.

Koska valvontayhteiskuntaa ajetaan perustellen sitä lapsien suojelulla, on tietenkin selvää että osa ihmisistä yhdistää näiden asioiden vastustamisen siihen että ihmisellä on sairas lapsiin kohdistuva perversio ja hänellä on senkaltaista materiaalia tallennettuna. Tämän vuoksi yleensä näitä lakeja perustellaankin joko lapsien suojelemisella tai terrorismin ehkäisyllä joista lapsien suojelu vetoaa helpommin tavalliseen kansalaiseen, ainakin maissa joissa ei ole juurikaan terroritekoja tapahtunut.

Lapsien suojelun varjolla kaikkien ihmisten yksityisyydensuojan purkaminen on kuitenkin täysin perusteetonta ja vaarallista, eikä se myöskään suojele lapsia. Kun tavallista Internetiä aletaan valvomaan liiaksi, on paljon suuremmat riskit sille että lapset ja sensuuria vastustavat aikuisetkin ajautuvat valtavirta-internetin ulkopuolelle Dark Webiin missä vastaan voi tulla paljon helpommin hyvinkin sairasta materiaalia. En jotenkin usko että tämä on kovinkaan toivottu lopputulos, mutta pidän sitä myös realistisena uhkakuvana.

Valvonnan muita mahdollisuuksia

Mitä enemmän kansalaisia valvotaan – perusteltiinpa sitä millä tahansa -, sitä enemmän valvontaa tekevillä tahoilla on mahdollista estää kansalaisilta pääsy tietämään asioista joita valtaapitävät eivät tahdo kansalaisten tietävän.

Lapsien suojelun lain perusteella Isossa Britanniassa edellytetään jo nyt puuttumaan sisältöön jossa puhutaan (luultavastikin negatiiviseen sävyyn) laittomasta maahanmuutosta ja ihmisten salakuljettamisesta (lue täältä osiosta “Illegal Content”). Ehkä näistä keskusteleminen halutaan estää siksi, että laiton maahanmuutto ja sen aiheuttama rikollisuus kuumentaa kansalaisten tunteita.

Aikaisemmin Britanniassa onkin tuomittu 41-vuotias nainen 31 kuukaudeksi sosiaalisen median maahamuuttovastaisesta ja/tai rasistisesta postauksestaan. Postauksessa hän oli kehottanut sytyttämään tuleen kaikki hotellit jotka olivat hänen mukaansa täynnä ihmisiä joiden karkoittamista hän on toivonut (lue uutinen).

Hänen kommenttinsa asiallisuudesta ja kärkkäästä tyylistään voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tuomion kovuus suhteessa tekoon nähden tuntuu täysin suhteetotmalta sillä samassa maassa on lapsen raiskaajalle ja lapsiin kohdistuvien siveettömien kuvien hallussapitäjillekin annettu lyhyempiä tuomioita (lue uutinen).

Kun tämänkaltaisia uutisia tuomioiden jakajien oikeustajusta lukee, on vaikeaa nähdä minkäänlaista hyväksyttävää syytä antaa päättäville tahoille yhtään enempää valtaa ja mahdollisuuksia kansalaisten kontrollointiin ja valvontaan.

On lisäksi hyvä muistaa se, että sen jälkeen kun lait jotka mahdollistavat painostamaan sivustoja poistamaan lain vastaisen materiaalin voidaan poistettavaksi määrätä aina vain enemmän ja enemmän asioita jotka tukevat kulloistenkin päättäjien tahtotilaa.

Tämä ei toimi, ja se on uusi uhka

Yksi tärkeä asia mikä ainakin vielä tällä hetkellä on todellisuutta näissä kaikissa teknisissä ikävalvontaa tekevissä ratkaisuissa on se, että ne eivät edes toimi vedenpitävästi mikäli käyttäjät osaavat ja haluavat ne ohittaa.

Ihmiset ovat ohittaneet ikätarkistuksia lähettämällä kasvokuvansa sijaan kuvankaappauksia tietokonepelin hahmon kasvoista. AI:llä tehty automaattinen tarkistus on arvionut iän aikuiseksi minkä jälkeen käyttäjä on voinut päästä käyttämään palvelua.

Samoin ihmiset ovat ohittaneet maakohtaisia ikärajoituksia käyttämällä VPN-palveluita. VPN-yhteyden avulla käyttäjän nettiliikenne kiertää salattuna VPN-palvelutarjoajan palvelimen kautta jolloin käyttäjä näyttää verkkosivulle tullessaan tulevan toisesta maasta kuin missä hän todellisuudessa on ollut. Näin esimerkiksi Ison Britannian kansalaiset ovat voineet ohittaa ikärajoituskyselyt kun ovat kierrättäneet nettiliikenteensä VPN-palveluiden avulla esimerkiksi Ruotsista, Saksasta tai mistä tahansa muusta maasta jossa samanlaisia rajoituksia ei ole.

Tällä hetkellä mahdollisuuksia näiden kiertämiseen siis on, mutta tämä herättää itselleni ainakin ajatuksen siitä että tämä on uusi uhka minkä vuoksi eri maiden hallitukset tulevat mitä luultavamminkin jatkossa ajamaan vielä nykyistäkin kovempaa valvontaa.

Jos ja kun kaikki Internet-käyttö vaatisi uniikkia digitaalista henkilötunnusta tavalliseen netin käyttöön siten että ensimmäisenä minne tahansa sivulle mennessä heidän täytyisi antaa yhden kerran oma uniikki digitaalinen henkilötunnuksensa, voisi tällä kerralla varmistaa tekoälyn tekemää tarkistusta luotettavammin sen että nettisivuja selaava taho on oikean ikäinen. On hyvä huomata että käytin tässä termiä luotettavammin, en luotettavasti, sillä näihinkin kyllä ihmiset löytävät keinoja kiertää niitä.

Digitaalisella henkilötunnuksella verkkopalveluiden käyttäminen tietenkin mahdollistaisi helposti myös kaikkien käyttäjän vierailemien Internet-sivujen linkittämisen suoraan tähän henkilöön, joten on sanomattakin selvää että tämän jälkeen kansalaisista voitaisi luoda vielä nykyistäkin laajempia profiileja hallituksien ja muiden valvontaa tekevien tahojen toimesta.

Lisäksi on hyvä muistaa myös se että samaan aikaan ainakin Euroopan Unionissa ollaan luomassa digitaalista euroa (lue täältä). Mikäli kansalaisten digitaalinen identiteettilompakko yhdistettäisi digitaaliseen valuuttaan ja samoin kansalaisen kaikesta nettisurffailuista alettaisi tekemään profiileja ja ne tiedot yhdistettäisi, olisi päättävillä tahoilla täydellinen järjestelmä minkä avulla kaikkia väärinajattelijoita tai vääriä sisältöjä tahoja lukevia tahoja voitaisiin kiristää estämällä heiltä pääsy digitaaliseen rahaansa.

Oma olettamukseni on se, että Kiinan mallin mukainen kansalaispisteytysjärjestelmä on tulossa tännekin ja on vain ajan kysymys kuinka nopeasti siihen siirrytään.

Mikäpä voisi mennä pieleen?

Salaliittoja vaiko sattumaa

Kuten voi huomata, todella nopealla aikataululla on tapahtunut hyvinkin monessa maassa samansuuntaisia päätöksiä Internetin valvonnan lisääntymisen suhteen ja myös lisää on tulossa jatkossa. Mielenkiintoista onkin se, kuinka voikaan olla niin että niin monet itsenäiset maat sattuvat lähes samoihin aikoihin keksimään idean siitä että Internetissä pitäisi alkaa tunnistautumaan ikärajoituksilla. Sattumaako?

Mikäli tässä tuntuu olevan jotain epäilyttävää, on hyvä muistaa myös mitä World Economic Forumin eli WEFin aikaisempi johtaja Klaus Schwab on puhunut. Hänen sanojensa mukaan monet päättävissä asemissa olevat ovat Young Global Leadersin väkeä, mm. Angela Merkel, Vladimir Putin ja monet muut kuten alla olevasta videosta voi katsoa.

Tästähän tietenkin voisi joku alkaa epäilemään että suuria yhteiskunnallisesti merkittäviä päätöksiä tapahtuisi suljettujen ovien takana WEF:n jäsenten keskuudessa jotka ovat valittu valtaan, mutta tietenkin tämänkaltaiset epäilykset voi aina kuitata salaliittoteoriana ja voi jatkaa onnellisena elämäänsä kuitenkin samalla ihmetellen ja yllättyen aina vain uudelleen kuinka usein sattuukaan samaan aikaan monet maat keksimään samankaltaisia kansalaisilleen haitallisia päätöksiä.

Koronapassin aikana oli havaittavissa hyvin paljon samanlaista toimintaa. Lyhyellä aikataululla monet maat keksivät ottaa digitaalisen koronapassin ja alkoivat myös rajoittamaan kansalaisten toimintaa lähes samoihin aikoihin monissa eri maissa. Onneksi tämäkin on vain puhdasta sattumaa ja sen epäileminen olisi vain salaliittoteoriaa.

Mikäli lukijalta jäi sarkasmi huomaamatta, oli edellisissä kappaleissa mukana myös sarkasmia.

Näitä tapahtumia seuratessa on tullut mieleen yksi tunnettu salaliittotoria, New World Order eli Uusi maailmanjärjestys. Kyseisen teorian mukaan yksi tai useampi taho pyrkii luomaan yhden kaikkivaltiaan maailmanhallituksen (lue Wikipediasta lisää).

Tämä kuulostaa vielä melkoisen kaukaa haetulta, mutta on kuitenkin jossakin määrin epäilyttävää että erittäin monet itsenäiset – tai näennäisesti itsenäiset – maat alkavat samoihin aikoihin tekemään ja väkisin ajamaan läpi näin suuria ja merkittäviä maansa kansalaistensa elämää radikaalisti muuttavia lakeja. Erityisen epäilyttävää on myöskin se, että monet päättävissä asemissa olevat ihmiset ovat myöskin World Economic Forumin jäseniä.

Voi olla että tämä kaikki on vain puhtaasti sattumaa ja maailma ohjautuu muuten vain sattumalta omia aikojaan juuri samaan suuntaan kuin useita vuosikymmeniä vanhassa salaliittoteoriassa on puhuttu. Sattumaa tai ei, arvioikoon jokainen sen itse.

Loppusanat

Maailma on etenemässä kovaa vauhtia kohden digitaalista valvontayhteiskuntaa missä kansalaisia seurataan ja rajoitetaan Internetissä aina vain enemmän ja enemmän. Moni maa on jo mennyt siihen suuntaan ja moni maa tulee seuraamaan perässä.

Olipa taustalla sattuma tai vaikkapa tahot jotka taustalla ohjaavat valtioiden päättäjiä, ei sillä ole sinänsä mitään merkitystä sillä lopputulos on täysin sama. Maailma ohjautuu kohden digitaalista tyranniaa.

Tässä vaiheessa kun on vielä aikaa ennen kuin kaikki nämä järjettömyydet saavuttavat Suomenkin, on jokaisen hyvä alkaa miettimään omaa digitaalista elämäänsä ja siellä toimimista. Teknologisesti osaavien (tai sellaiseksi haluavien) ja asioista kiinnostuneiden kannattaa ainakin perehtyä jo valmiiksi mikä on VPN, I2P ja Tor. Lisäksi kannattaa tutkia valmiiksi myös mikä on DNS ja miten DNS-asetuksia voi vaihtaa omasta nettiselaimestaan.

Valtavirtaa olevien keskitettyjen viestintäratkaisujen kuten WhatsApp, Discord ja Telegram lisäksi on hyvä perehtyä myös miten toimii IRC.

Vaikka IRC ei olekaan normaalisti suojattua liikennettä, on kuitenkin teknisesti osaavien ihmisten mahdollista laittaa pystyyn oma IRC-serveri eikä käyttäjien tarvitse tunnistautua minkäänlaisella ikätarkistuksella. Mikäli valtiot lisäävät myös vaatimuksia tämänkaltaisiin palveluihin voi IRC-palvelimen konfiguroida niin että sinne pääsee vain käyttäjätunnuksella ja salasanalla suoraan serveriltä SSH-yhteyden takaa jonka jälkeen ylläpitäjät voivat jakaa tunnuksia vain niille tahoille joihin luottaa.

Mikäli digitaalinen seuranta menee liian pitkälle, on yksi vaihtoehto myös katkaista koko yhteys Internetiin omassa elämässään kaikissa niissä asioissa joissa se ei ole välttämätöntä.

Myöskin musiikit, kirjat ja elokuvat voi ja kannattaa ostaa fyysisenä jolloin niiden käyttöä ei voida rajoittaa samalla tapaa lisäämällä pakollisia tunnistautumisia niiden käyttöön. Lisäksi ne voi aina lainata myös muille ja myydä halutessaan vaikka eteenpäin, joten on hyvä muistaa että elämää ja viihdettä on tarjolla myös Internetin ulkopuolella -luultavammin jopa parempaa ja monipuolisempaa kuin nykyisessä valtavirtaisessa Internetissä on.

Levyt ja filmit maksavat rahaa

Olen lähivuosina ostanut useita uusia vinyylilevyjä sekä monia filmejä kameroihini. Kumpaakin näitä tuotekategoriaa yhdistää analogisuus, mutta myös se, että kummassakin hinnat ovat lähivuosina nousseet tai vähintäänkin luultavasti nousseet ainakin Internetin keskusteluiden perusteella.

Omatkin havaintoni kyllä tukevat uusien vinyylilevyen hintojen nousua, sillä monet uudet vinyylit ovat nykyään suunilleen hintaluokassa 30-40 euroa, vaikka vaihtelua on tietenkin kumpaankin suuntaan eli moni levy maksaa yli 40 euroa mutta useita on myös alle 30 euroa. Muutamia vuosia takaperin levyjen hinnat ovat olleet alhaisemmat, joten hintojen nousu on selkeästi havaittavissa oleva ilmiö.

Filmikameroiden filmien hinnoista itsellä ei ole juurikaan kokemusta useammalta vuodelta joten näiden hintojen noususta en oikein pysty sanomaan juuri mitään omakohtaisesti. Yleisesti netin keskustelupalstoilla kuulee kuitenkin filmien hintojen nousseen, vähintäänkin Yhdysvalloissa mistä moni keskustelija Redditin foorumeilla on.

Yksi mikä itseäni kuitenkin on kiinnostanut, onko hintojen nousu todellisuudessa kovinkin suurta pidemmällä aikavälillä, vai onko hintojen nousu ainoastaan lyhyen aikavälin ilmiö eli olivatko hinnat levyissä ja filmeissä joskus 2000-luvun alussa, 1990-luvulla tai 1980-luvulla merkittävästi edullisemat jos hinnat suhteutetaan nykyiseen valuutan arvoon.

Musiikkilevyjen hinnat

Ensimmäinen mikä itselleni tuli mieleen joitain päiviä takaperin katsoa oli levyjen hinnat ja niiden suhteellinen hinta nykyiseen rahan arvoon muunnettuna. Ensimmäinen ostamani täysihintainen levy oli Britney Spearsin …oops! I did it again jonka ostin täydellä hintaa Joensuun Anttilasta levyn julkaisun ajankohdan aikaan. Levy on julkaistu vuonna 2000, joten oletan että olen levyn tuohon aikaan ostanut.

Markka aikaan uudet CD-levyt maksoivat muistini mukaan 119 markkaa tai 120 markkaa. Tilastokeskuksen rahanarvonmuuntimen mukaan (katso täältä) 120 markkaa vastaisi nykyisessä rahassa 31,36 euroa, eli uuden CD-levyn hinta siihen aikaan vastaa suunilleen sitä, mitä monet uudet vinyylilevyt tätä nykyä maksavat.

Nykyään CD-levyt maksavat noin 20 euroa vaikka tietenkin variaatiota hinnassa on muutama euro suuntaan jos toiseen, joten CD-levyjen hinnat ovat merkittävästi edullisemmat kuin vuonna 2000, mutta uusien vinyylilevyjen hinnat ovat suunilleen sitä mitä uusien CD-levyjen hinnat olivat silloin.

Vuoden 2000 LP-levyjen hintatasosta itselläni ei ole valitettavasti käsitystä, sillä en niitä siihen aikaan ostanut, mutta kokonaisuutena ajatellen jos nykyään uuden vinyylilevyn saa suunilleen samaan hintaan kuin vuonna 2000 on saanut uuden CD-levyn en ainakaan itse pysty pitämään hintaa missään määrin kohtuuttomana enkä hintojen nousua suhteettomana.

Filmien hinnat

Filmien hintojen kanssa jouduin enemmänkin pohtimaan hintojen nousua ja sitä mitä ne ovat olleet joskus historian havinassa, sillä en itse muista lainkaan minkä hintaisia filmirullat ovat olleet silloin kun muutaman rullan olen nuorempana mahdollisesti itsekin ostanut. Kuvasin luultavasti vain rullan tai pari filmikameralla ennen kuin siirryin digitaalikameran käyttäjäksi vuonna 2004 joten filmin ja kehityksen hinnat ovat täysi musta aukko omassa muistissani.

Onneksi Internetin syövereistä löysin tilastokeskuksen tilastoja joissa on nähtävissä keskimääräinen hinta myös filmirullille.

Vuonna 2000 on 24 kuvan filmirulla maksanut keskimäärin 21,02 markkaa (lähde). Nykyiseen hintaan muunnettuna vastaisi tämä 5,49 euroa.

Vuonna 1990 on 24 kuvan filmirulla kesäkuussa maksanut keskimäärin 25,60 markkaa ja toisella neljänneksellä 25,79 markkaa (lähde). Nykyhinnassa tuo 25,60 markkaa vastaisi 8,04 euroa ja 25,79 markkaa vastaisi 8,10 euroa.

Omana syntymävuotenani eli vuonna 1984 on 24 kuvan filmirulla maksanut tilastokeskuksen tietojen mukaan 24,13 markkaa ja 3. neljänneksellä hinta on ollut 23,88 markkaa (lähde). 24,13 markkaa vastaisi nykyrahassa 10,23 euroa ja alhaisempi 23,88 markan hinta vastaisi 10,12 euroa.

Nopeasti arvioituna 24 kuvan filmirullat on vuonna 1984 ollut kohtalaisen hinnakkaita, 1990 ei myöskään ole voinut puhua edullisesta ja vasta vuonna 2000 on hintataso ollut suhteellisen edullinen.

Tietenkin digitaalisten kameroiden tulon myötä muutamia vuosia myöhemmin on hinnat saattaneet tipahtaa jopa radikaalistikin, mutta olen itse kiinnostuneempi tietämään mitä hinnat olleet niinä vuosikymmeninä kun filmi on ollut ainoa tapa kuvata.

Jos nyt katson PhotoStellan sivuilta filmien hintoja (koska ostan filmini yleensä sieltä tilaamalla) on hintojen vertaaminen vaikeaa ainakin värifilmien osalta, sillä 24 kuvan rullia ei juurikaan myydä vaan lähes kaikki ovat 36 kuvan rullia.

Ainoat joita tällä hetkellä sivulla on listattuna 24 kuvan rullana ovat AgfaPhoto Color 400 hintaan 17,90 eur sekä Kodak ColorPlus 200 hintaan 14,99 eur. Nopeasti katsoen hinnat ovat siis selkeästi korkeammalla vanhoihin aikohin verrattuna, mutta on hyvä huomioida kuitenkin se että 36 kuvan värifilmejä saa suhteessa merkittävästi edullisempaan hintaan.

Lisäksi hintavaihtelu on todella suurta filmien osalta, koska hintaan vaikuttaa tuotemerkki ja valovoima. 36 kuvan värifilmejä myydään PhotoStellan sivulla tällä hetkellä 12,99 eur – 28,99 eur missä edullisin 12,99 euron hintainen tuote on Kodak Pro 100 värifilmi ja hinnakkain 28,99 euron hintainen filmi on Kodak Portra 800.

Näiden lisäksi on hyvä muistaa myös se, että monesti filmejä näkee tarjouksessa eri paikoissa, esim. tämän tekstin kirjoittamisen aikaan PhotoStella myy Kodak Ultramax 400 herkkyydellä olevaa 36 kuvan filmiä 10 kappaleen paketissa hintaan 111,11 eur eli yhdelle rullalle jää tällöin enää hintaa 11,11 eur. Samoin muissa kaupoissa näkee tällaisia tarjouksia missä kolmen rullan paketti maksaa merkittävästi vähemmän kuin yksittäin ostettuna. Esimerkiksi Verkkokauppa.com myy tällä hetkellä Kodak 135 Gold 200 -filmiä 3 kpl pakettina hintaan 31,99 eur jolloin yhdelle rullalle jää hintaa 10,663 euroa.

Koska tilastokeskuksen kuluttajahinnoissa on filmit olleet 24 kuvan filmejä ja nykyään niiden myynti vaikuttaisi olevan harvinaisempaa kuin 36 kuvan filmissä on realistisen hinnan saamiseksi parempi laskea paljonko yhdelle kuvalle on jäänyt hintaa filmin osalta.

Vuonna 1984 yhden kuvan hinnaksi on jäänyt 0,426 senttiä, loppuvuoden hinnoilla 0,421 eur. Vuonna 1990 hinta per kuva on ollut 0,335 ja loppuvuoden hinnoilla 0,337 eur. Vuonna 2000 hinnat ovat olleet matalat, 0,228 eur/kuva.

Verrokkina jos ottaa nykyään myynnissä olevista edullisimman yksittäin myytävän Kodak Pro 100 36 kuvan värifilmin, jää hintaa yhdelle kuvalle 0,360 eur/kuva. Kalleimmassa filmissä (Portra 800) sitä vastoin yhdelle kuvalle jää hintaa 0,80 senttiä. Jos Kodak Ultramax 400 -filmiä ostaa 10 kappaleen paketin saa rullan hintaan 11,11 eur ja yhden kuvan hinnaksi jää ainoastaan 0,308 eur/kuva ja jos Verkkokauppa.comista tilaa Kodak 135 Gold 200:aa kolmen kappaleen paketin jää yhden rullan hinnaksi 10,663 euroa ja yhden ruudun hinnaksi 0,296 euroa.

Nopeasti arvioituna nykyiset hinnat eivät siis ole pidemmän aikavälin huomioon ottaen millään muotoa erityisen kalliit jos katsoo paljonko hintaa jää yhdelle ruudulle nykyään verrattuna 90-lukuun tai vuoteen 1984. Vuonna 2000 hinnat kyllä ovat olleet merkittävästi edullisemmat, mutta nykyinen hintataso ei tunnu ainakaan omasta mielestäni missään mielessä kohtuuttomalta jos katsoo pidemmälle aikavälille filmien hintoja.

Tietenkin keskimääräinen hinta on vaikea käsite, sillä hintahaarukka on nykyäänkin todella laaja. Mikä on ollut keskimääräinen filmi ja mikä sen normaali herkkyys on ollut? ISO 100, ISO 200, ISO 400? Samoin onko ennen ollut myös 36 kuvan rullat edullisempia vai onko niitä juurikaan edes ollut myynnissä on vaikea sanoa. Lisäksi keskihinnassa ei ollut mainintaa puhutaanko nyt värifilmistä vai mustavalkoisesta filmistä, mutta tein itse oletuksen että puhe on ollut värifilmeistä. Mustavalkoisten filmien hinnat ovat värifilmiä merkittävästi edullisemmat joten tuskin keskivertohintaan on tuolloin otettu mustavalkoisia filmejä.

Paljon melua tyhjästä

Mikäli laskelmani eivät menneet totaalisen pieleen ei hintojen kallistuminen vaikuta lähellekään niin suurelta kuin miltä se ihmisten puheissa usein kuulostaa olevan.

Tietenkin vertailuni on monin osin ongelmallinen sillä jouduin tekemään filmien osalta arviot puhtaasti tilastokeskuksen tilastojen perusteella eikä siitä käynyt ilmi mikä filmi on ollut keskimääräinen 24 kuvan filmi mitä on käytetty. Hintavaihtelut eri valmistajien filmeissä on suurta ja käsittääkseni niin on ollut ennenkin.

Lisäksi vertailussa vertasin myös vuoden 2000 uuden CD-levyn hintaa nykyisen uuden vinyylilevyn hintaan vaikka kyseessä on eri formaatit. En ole itse ostanut 2000-luvun alussa yhtään vinyyliä joten mitään perspektiiviä niiden hinnoista ei itselläni ole.

Vertailun vuoksi vertailin kuitenkin näitä kahta täysin eri formaattia ristiin siksi, että saan käsityksen siitä onko musiikkilevyn hinta siinä fomaatissa missä haluan sitä kuunnella kallistunut radikaalisti vaiko ei. Aikoinaan halusin kuunnella ensisijaisesti CD-levynä, nykyään vinyylinä. Hinnan vertailussa itseäni siis kiinnosti puhtaasti se, paljonko “yksi albumi” musiikkia suunilleen maksaa ja on ennen maksanut.

Jos moni on vuonna 2000 raaskinut sijoittaa uusiin CD-levyihin rahasumman joka vastaa noin 30 euroa mutta nykyään 30 euroa ei raaski enää sijoittaa uuteen levyyn, kertooko se todellisuudessa mitään musiikin hintojen kallistumisesta vaiko vain oman arvomaailman muutoksesta missä odotuksena on että kaiken pitäisi olla halpaa tai vielä sitäkin halvempaa ja mikään ei saisi enää maksaa juuri mitään?

Taustaa

Kuten monet itseni elävässä elämässä tuntevat tietävät, olen jo vuosia käyttänyt erilaisia Applen laitteita. Ensimmäinen laitteeni kyseiseltä valmistajalta on muistini mukaan ollut iPhone 3G ja vähän kerrallaan vuosien vieriessä on heidän eri tuotteitaan tullut käytettyä hyvinkin paljon.

Tälläkin hetkellä käytöstäni löytyy monia eri laitteita. Puhelin, kannettava tietokone, kello, useita kaiuttimia, Apple TV, nappikuulokkeet sekä tabletti. Myöskin AirTag on tullut laitettua lompakkoon siltä varuilta että sen onnistun joskus hukkaamaan, joten on helppoa havaita että suuri osa kotini tietoteknisistä laitteista on Applea.

Pöytätietokoneena käytän tällä hetkellä yhä Windows-konetta, mutta vuosien mittaan on kodin pöytäkoneetkin olleet useampaan kertaan Maceja. Syy miksi tällä hetkellä käytän Windows-konetta on se, että pelaan yhä Conter-Strikeä, tarvitsen toisinaan paljon levytilaa valokuville ja testailen erilaisia tekoäly-juttuja joissa erillinen näytönohjain on hinta-laatu-suhteeltaan hyvä ratkaisu.

Mikään (paitsi taloudelliset aspektit) ei tietenkään estä hankkimasta mäkkiä ensisijaiseksi koneeksi jatkossa, koska Windows-konetta voi käyttää silloin kun sitä tarvitsee ja muina aikoina voisi hyvin käyttää mäkkiä kaikkeen muuhun.

Yksi asia jonka Applen laitteita vuosia käyttäneenä on tullut huomattua on se, että monet jotka eivät käytä Applen laitteita eivät selvästikään ymmärrä mitä järkeä on “maksaa ylihintaa kun halvemmalla saa vastaavan laitteen” jonka ajatuksen innoittamana tämä teksti on syntynyt – miksi maksaa enemmän jonkin valmistajan tuotteesta, kun merkittävästi halvemmalla hinnalla saa paljon parempaakin?

Halvemmallakin saa

Yksi asia Applen laitteiden ostamisen järkevyyden kritisoinnissa on yleensä tuotteiden ostohinta. Tämä on tietenkin ymmärrettävää ja aina onkin hyvä miettiä mikä on hinta minkä itse on valmis mistäkin tuotteesta maksamaan.

Ostohinnan katsominen missä tahansa asiassa on kuitenkin ainoastaan yksi ja samalla varsin suppea katsantokanta, sillä erilaisilla esineillä ja asioilla on myös muunlaisia arvoja jotka painavat vaakakupissa kun laitehankintoja miettii.

Jos hintaa miettiessä ottaa huomioon ainoastaan ostohinnnan ja jättää huomioimatta käytetyn tuotteen jälleenmyyntiarvon ja oletetun ja odotetun käyttöiän suhteessa ostohintaan, ei se silloin ainakaan omalla kohdallani ole kovin hyvä mittari sillä monet kuluttajamarkkinoille suunnatusta elektroniikasta on sellaista että niitä vaihdetaan ennemmin tai myöhemmin uudempiin. Kun tuotteen vaihtaa uudempaan, yleensä vanhempi laite tulee laitettua myyntiin ja tällöin jälleenmyyntiarvolla on merkitystä.

Applen tuotteilla on keskimäärin ollut suhteellisen hyvä jälleenmyyntiarvo, joten mikäli tuotteen myöhemmin myy pois uusien laitehankintojen vuoksi on jälleenmyynnistä saatava summa vähentänyt tuotteeseen kokonaisuutena käytetyn rahan määrää.

Esimerkiksi jos puhelin on maksanut uutena 1400 euroa, sitä on käyttänyt 2 vuotta ja sen myy käytettynä pois 600 eurolla, on kahdelle vuodelle puhelimelle hinnaksi jäänyt 800 euroa. Tietenkin hinta on tuolloinkin todella kova, mutta niin on myös puhelimen vaihtotahtikin sillä ei kovinkaan moni luultavasti vaihda puhelintaan vuoden tai kahden vuoden välein ellei ole teknologia-intoilija tai kovakourainen käyttäjä joka saa puhelimen aina rikki alle kahdessa vuodessa.

Mitä pidempi vaihtoväli laitteella on, sitä edullisempi päiväkohtainen käyttöhinta tuotteelle jää. Tämä tuntuu olevan asia jota monesti ei huomioida lainkaan, vaan katsotaan ainoastaan ostohintaa joka on omiaan antamaan suhteellisen yksipuoleisen ja samalla myöskin varsin naiivin arvion siitä onko tuote suhteettoman kallis verrattuna kilpailijoihin vaiko ei.

Tietenkään en tarkoita sanoa sitä että Applen tuotteet olisivat edullisia tai edullisempia kuin kilpailijansa, sillä eivät ne sitä monestikaan ole eikä niiden edes tarvitsekaan olla.

Tekniikka edellä arviointia

Monesti ihmetellessä mitä järkeä on ostaa vaikkapa iPhone tai Mac kovemmalla hinnalla jos teknisesti paremman laitteen saa edullisemmin toiselta valmistajalta, jää tällöin monta olennaista asiaa huomioimatta.

Yksi olennainen asia mikä kyseisessä ajattelussa ei yleensä tule mietittyä on se, että suurinta osaa tavallisista ihmisistä ei voisi vähempää kiinnostaa tekniset aspektit.

Suurin osa ihmisistä ei osaa sanoa sitä, onko heillä puhelimessa mikä prosessori, onko näyttö 120 Hz vai 60 Hz vai jotain muuta, onko näytön tekniikka OLED vai jokin muu, onko prosessorin suorituskykytestit edellisvuotta paremmat eikä moni luultavasti edes osaa sanoa paljonko laitteessa on RAM-muistia tai tallennustilaa.

Sama pätee tietokoneisiin. On ihmisiä jotka ymmärtävät teknisistä asioista ja niiden teknisten ominaisuuksien merkityksestä käytännön elämässä, mutta suurta osaa ihmisiä ei sellaiset asiat kiinnosta ja heille riittää se että laite toimii.

Monesti on törmännyt siihen että laitetta perustellaan paremmaksi teknisistä aspekteista katsoen – laitteessa X on parempi prosessori, muistia on enemmän ja näytön tekniikka on parempi. Näissä yleensä on helppoa huomata se, että henkilö kuka arvioi näiden ominaisuuksien perusteella tuotetta ei luultavastikaan ole ns. tavallinen käyttäjä vaan teknisesti orientoituneempi henkilö jonka käyttö on jotain muuta kuin suuren yleisön laitteiden käyttö on.

Laitteen teknisillä ominaisuuksilla ei tee yhtään mitään, jos niille ei ole oikeasti käyttöä. Jos käyttöjärjestelmä ei tue tehokkaampia laitteita siten että ohjelmat käynnistyisivät ja toimisivat nopeammin, on laitteiden tekniset ominaisuudet loppukäyttäjän näkökulmasta täysin yhdentekevät. Tällöin myöskin laitteen paremmuus jää hyvin kyseenalaiseksi monelle ihmiselle.

Normaalia ihmistä kiinnostaa useammin käytettävyys. Kun painan nappia, tapahtuuko jotain heti vai kestääkö siinä 3 sekuntia. Kun vieritän nettisivua alaspäin, tökkiikö koko sivu vai rullaako sivu alaspäin sulavasti. Kun soitan saanko selvää hyvin äänestä vaiko en. Kun otan valokuvan puhelimella, näyttääkö se suoraan järkevältä – isoa osaa ihmisiä ei kiinnosta RAW-kuvaaminen ja kuvien jälkikäsittely eikä iso osa edes tiedä mitä ne ovat.

Käytettävyys ja fiilis on paljon tekniikkaa merkityksellisempi asia monelle ihmiselle asiassa kuin asiassa, mutta jostain syystä tietoteknisiä laitteita arvioidessa monesti huomio pyörii objektiivisesti mitattavien tulosten ympärillä ymmärtämättä lainkaan sitä että ketään keskivertoa tavallista ihmistä tällaiset asiat ei kiinnosta lainkaan.

Kokonaisuuksien summaa

Yksi ja samalla merkittävä asia mitä monet eivät huomioi Applen tuotteissa on se, mikä itselleni on myöskin luultavasti merkittävin syy niiden hankkimiselle – Applen tuotteissa ei ole kyse yhdestä yksittäisestä tuotteesta, vaan kyseessä on erilaisten laitteiden välisestä kokonaisesta ekosysteemistä.

Applen ekosysteemi on sanalla sanoen erinomainen. Se ei ole tietenkään virheetön, siinä on omat ongelmansa, mutta kokonaisuuden kannalta ekosysteemin merkitys on tavallisessa arjessa paljon suurempi kuin minkään yksittäisen laitteen teknisten speksien tai ostohinnan merkitys on, niin kauan kuin ne laitteet ovat tarpeeksi hyviä ja itselleen sopivan hintaisia.

Ekosysteemillä ja sen toimivuudella tarkoitan siis sitä, kuinka hyvin eri laitteet toimivat yhteen toisten laitteiden kanssa.

Kännykällä otettujen kuvian osalta tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun otan kuvan iPhonella, se tallentuu automaattisesti iCloud-pilvipalveluun. Kun myöhemmin avaan Mac-tietokoneella Kuvat-ohjelman, on se sama kuva jonkin ajan kuluttua tuossa Kuvat-ohjelmassa ilman että itse joudun säätämään mitään, riittää että odotan että kuva ilmestyy sinne. Samoin kun käynnistän Apple TV -laitteen ja avaan siellä Kuvat-ohjelman, on tuo samainen kuva helposti katsottavissa jonkin ajan kuluttua myös television ruudulta ilman että joudun säätämään kuvien siirtelemisen, lähettämisten ja muiden vastaavien teknisten asioiden kanssa. Kuten arvata voi, samainen kuva löytyy myös iPad-tabletin Kuvat-ohjelmassa, joten tilannekohtaisesti voin katsoa eri näytöllä eri laitteella tuon samaisen kuvan helposti ja vaivattomasti.

Musiikin osalta taas tämä ekosysteemin keskinäinen toimivuus taas tarkoittaa sitä, että kun käytän Apple Music -palvelua voin laittaa musiikin vaikkapa ensin kännykällä soimaan, ja kun tuon AirPods Pro -nappikuulokkeet puhelimen lähelle ja avaan kuulokkeiden kotelon luukun ja laitan napit korville, musiikki siirtyy nappeihin. Tietenkin sama tapahtuu myöskin muiden valmistajien puhelimissa ja bluetooth-nappikuulokkeissa, mutta iPhonessa yhdessä HomePod Mini -kaiuttimien kanssa on kätevä ja helppo tapa siirtää musiikki kaiuttimiin. Kun musiikki soi puhelimessa voin viedä puhelimen kaiuttimen lähelle ja puhelimessa soinut musiikki siirtyykin normaalisti kaiuttimista kuultavaksi ilman mitään säätämistä.

Sama toimii myös toisin päin. Jos HomePod mini -kaiuttimissa soi jokin musiikki voi sen siirtää sieltä takaisin kännykkään viemällä puhelimen kaiuttimen lähelle ja kohta musiikki siirtyykin kaiuttimen sijaan soimaan puhelimeen. Esimerkiksi jos kotoa on lähdössä ja kaiuttimissa soi musiikki, voi sen siirtää puhelimeensa ja jatkaa kuuntelua napit korvalla kodista poistuttua ilman että joutuu etsimään Musiikki-ohjelmasta samaa soittolistaa tai levyä mikä on soinut aikaisemmin kaiuttimissa.

Puhelimen, älykellon ja iCloud-pilvipalvelun välinen toimivuus on myöskin erinomainen. Toisinaan kotona puhelin on pöydällä ja kello on ranteessa, ja kun puhelin soi tulee puheluun vastattua kellon kautta eikä puhelimen kautta. Viimeksi tänään olen puhunut pitkän puhelun kellon kautta.

Apple Watch -kello on kätevä monessa, kuten uniaikojen seurannassa, askelmittarina ja muissa vastaavissa älykellon tehtävissä. Muitakin valmistajia on varmasti jotka tekevät kelloillaan samat asiat ja mahdollisesti enemmänkin, mutta myös Apple Watchissa merkittävämpi hyöty tulee sen sopimisesta kodin laitteiden ekosysteemiin kuin vain sen toimivuudesta yksittäisenä laitteena.

Aikaisemmin mainitsemani kuvien toimivuus eri laitteissa ulottuu myös kelloon asti. Kun olen tykännyt kuvasta joka on iPhonen kuvagalleriassa, synkronoituu Suosikki-kuvat automaattisesti myös kelloon ja ainakin itse katselen toisinaan kellon kautta mitä kuvia on suosikkeihin tullut tallennettua.

Kellolla saan kerättyä tietoa askelmääristä ja unen määrästä ja nämä tiedot voin sitten katsoa paremmin ja monipuolisemmin kännykän Terveys-ohjelmasta. Samoin lenkeille voin ottaa mukaan pelkän kellon ja jättää kännykän kotiin ja silti voin tallentaa lenkin tiedot ja sen jälkeen voin katsoa lenkin tiedot kotona puhelimen äärellä tarkemmin avattuna jos haluan tietää nopeuksista yms. lenkin aikana.

Kello on kätevä myös iPhonen navigoinnin kanssa. Kun laitan kännykästä navigaattorin päälle, saan kelloon myös näkyviin informaatiota matkasta. Esimerkiksi kun risteys josta pitää tajuta kääntyä tai jatkaa vaikkapa suoraan on lähestymässä, kello antaa ranteessa tuntopalautteen joka auttaa havainnoimaan että itse muistaa mennä oikeaa reittiä eikä ajatuksissaan ajele minne sattuu.

Samat asiat varmasti onnistunee myös muiden valmistajien laitteilla, mutta saumaton toimivuus ilman säätämistä ja perehtymistä siihen minkä puhelimen kanssa minkäkin valmistajan kello toimii on jotain mitä itse arvostan. Applen kello toimii Applen puhelimien kanssa ja se riittää itselleni.

Mac-koneen ja Apple TV:n välinen toimivuus on myöskin erinomaista. Kun katson läppäriltä jotain, voin laittaa sieltä vaikkapa videon pyörimään ja lähettää kuvan langattomasti Apple TV:hen jolloin voin katsoa kuvaa isommalta ruudulta helposti ilman johtojen kanssa säätämistä.

Yksi mainitsemisen arvoinen asia on myöskin CarPlay. Kun istun autoon ja laitan puhelimesta piuhan kiinni auton soittimeen, saan iPhonesta CarPlay-toiminnallisuuden päälle. Käytännössä voin laittaa autossa olevassa soittimessa olevasta kosketusnäytöstä navigoinnin päälle ja pois, voin laittaa musiikit soimaan auton kaiuttimista ja voin myös nähdä muita erilaisia tietoja kuten kalenterimerkinnät mitä on pian tulossa. Pieni mutta kätevä osa Applen ekosysteemiä tämäkin.

iCloud on olennainen osa

Edellisessä kappaleessa mainitsin useita ominaisuuksia jotka ovat niitä minkä vuoksi Applen ekosysteemistä pidän. Monet niistä käyttävät hyödykseen iCloud-pilvipalvelua joka on pääsääntöisesti erittäin hyvä, tai ainakin niin hyvä kuin pilvipalvelut yleensäkään voivat olla. Yksityisyyden kannalta tietenkin minkä tahansa pilvipalvelun käyttö on jotain missä on hyvä miettiä että kuinka salaisia ja yksityisiä tietoja niihin haluaa tallentaa, mutta yleisesti niiden tietojen osalta joita sinne haluaa tallentaa on tämä erinomainen palvelu ja se tekee arkisista asioista käytännöllisempää.

Applen laitteissa (iPhone, Mac, iPad) on useita ohjelmia jotka löytyy näistä jokaisesta ja joita myös itse käytän. Muistiinpanot on näistä hyvä esimerkki. Kun olen kännykällä, saatan kirjoittaa lyhyet muistiinpanot sekalaisista asioista, mutta kun menen tietokoneelle voin jatkaa noita muistiinpanoja helposti Macissä – tai vaikka nettiselaimessa Windows-koneella.

Muistiinpanot-ohjelmaa käytän usein kappaleiden tekemisessä mikäli kappale on sellainen että siinä on sanoitukset. Sanoitukset voi laittaa muistiinpanoihin esimerkiksi kännykällä, mutta jatkaa sitten muistiinpanoja myöhemmin pianon äärellä ollessa tabletilla. Yleensä kun hahmottelen kappaleeseen soinnut, merkkailen ne sitä mukaa Muistiinpanot-ohjelmaan joten sointutiedot ovat automaattisesti millä tahansa laitteella missä niitä myöhemmin tarvitsen.

Uutena ominaisuutena Muistiinpanot-ohjelmassa voin myös tallentaa äänen, joten jatkossa biisejä tehdessä voin tallentaa nopean demon suoraan muistiinpanojen mukaan joka tekee asioista vieläkin käytännöllisempää.

Muistutukset on toinen ohjelma jota olen käyttänyt enemmän tai vähemmän aina tarpeen mukaan. Esimerkiksi kun kirjoitin runokirjani tein suunnitelman etukäteen Muistutukset-ohjelmaan. Tein sinne projektin jonka alle tein tehtävät jotka täytyy suorittaa että projekti tulee valmiiksi.

Muistutuksien kätevyys on tietenkin siinä, että tehtävät voi kirjoittaa tietokoneella, mutta sitten merkitä tehdyksi vaikka kännykällä koska tiedot synkronoituvat eri laitteiden välillä. Esimerkiksi eri kaupoista ostettavat asiat on kätevä merkitä sitä mukaa muistiin kun ne tulee mieleen ja niitä voi sitten katsoa kaupassa ollessaan mitä piti muistaa ostaa. Lisäksi muistutukset synkronoituvat myös Applen kelloon, joten jos on tehnyt muistiinpanot kännykällä mutta unohtaa kännykän kotiin voi kauppalistansa nähdä myös kellosta katsomalla.

Loppusanat

Applen laitteet ovat olleet hyviä, mutta eivät virheettömiä. Niissä on samalla tapaa toisinaan erilaisia ongelmia kuin kaikkien muidenkin valmistajien laitteissa, mutta tästäkin huolimatta tarkoituksena on pysyä ensisijaisesti Applen laitteiden käyttäjänä.

Ekosysteemin toimivuus on jotain mikä on merkittävästi tärkeämpi asia kuin yksittäisten laitteiden ominaisuudet. Teknologia on yhteiskunnassamme olennainen ja kiinteä osa elämäämme – keskimäärin riippumatta siitä halusimmepa tai emme -, joten haluan vapaa-ajallani että suurin osa asioista toimii mahdollisimman hyvin ja saumattomasti muiden laitteideni kanssa.

Tähän mennessä paras ratkaisu teknologian kanssa mahdollisimman vähäiseen säätämiseen mutta kuitenkin monipuoliseen käyttämiseen on Applen laitteet, sillä laitteita löytyy heiltä niin moneen eri käyttöön – tietokoneet, kellot, Apple TV, puhelimet, tabletit, kuulokkeet ja kaiuttimet ovat jokainen asioita joita käytän.

Merkittävä asia Applen ekosysteemissä eri laitteiden välillä on myöskin ohjelmistojen kokemuksen yhdenmukaisuus. Kuvat-ohjelma Macillä, iPadilla ja iPhonella on jokainen sellaisia että kun osaa yhdellä laitteella käyttää, osaa kyllä navigoida myös muilla laitteilla suhteellisen nopeasti asioihin mitä siellä etsii. Samoin Muistiinpanot, Muistutukset ja monet muutkin ohjelmat ovat yhdenmukaisia käyttökokemukseltaan laitteesta riippumatta joka helpottaa käyttöä merkittävästi.

Eri laitevalmistajat kyllä tarjoavat jokaiseen näihin omia ratkaisujaan, joten vaihtoehtojakin luultavasti on, mutta kuinka hyviä mikäkin niistä on ja kuinka kokonaisvaltaisesti eri laitteita on saatavilla näihin muihin ekosysteemeihin on sitten asia erikseen. En tiedä, enkä varsinaisesti edes jaksa välittää. Voi olla että muilla on olemassa parempiakin ratkaisuja, mutta niin kauan kuin nykyinen Applen ekosysteemi toimii en jaksa kuluttaa vapaa-aikaani siihen että etsisin parempaa – itselleni riittää että asiat toimii ja ne ovat tarpeeksi hyviä.

Johdanto

“On aika harhaa sillä ikuisuus on vain pysähtynyt nykyisyys. Voin siksi hetken huomisen tietää tarkasti kuin eilisen.”

Mokoma – Mene ja tiedä

Mikäli en väärin muista, kauan sitten eräs edesmennyt ystäväni sanoi isänsä joskus sanoneen että kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen ihminen vain vanhenee.

Ajatus tietenkin kuulostaa absurdilta, sillä eihän ihminen ole tehnyt ennen sitäkään mitään muutakaan, mutta jossain määrin tässä on tuntunut olevan siltikin jotain perää ja se on jäänyt itselleni mieleen. Kun ihminen on nuori, alle 20-vuotias, vuodet tuntuvat kestävän paljon kauemmin ja aika kulkevan hitaammin, mutta kun ihminen on yli 20 aika tuntuu kulkevan aikaisempaa nopeammin ja pian mittarissa onkin jo 30 vuotta eikä mene kuin lyhyt hetki ja 40 on tullut täyteen.

Tämä on tuntunut olevan normaalia että iän myötä aika tuntuu kulkevan nopeammin, mutta viimeisen muutaman kuukauden aikana näkemykseni on muuttunut tämän osalta täysin, sillä ajan subjektiivinen kulkemisen nopeus on muuttunut erittäin radikaalisti. Enää päivät ja viikot eivät ole menneet samalla tapaa niin nopeasti, vaan aika on hidastanut vauhtiaan niin paljon että olen sen subjektiivisesti havainnut ja ruvennut jonkin verran tutkimaan erilaisia aikaan liittyviä videoita YouTubesta.

Muutama yleinen teoria on tullut vastaan ajan kulkuun liittyen miksi aika nuorena menee hitaammin kuin vanhempana.

Ensimmäinen teorioista on se, että kun ihminen elää yhden vuoden ja on itse 10-vuotias, on yksi vuosi elämästä siinä vaiheessa 10 % eletystä elämästä. Kun vuosia tulee enemmän muuttuu yhden vuoden prosentuaalinen osuus eletystä elämästä paljon pienemmäksi, minkä vuoksi ikävuosien karttuessa vuodet menevät nopeammin sillä niiden suhteellinen osuus eletyistä elinvuosista on merkittävästi vähäisempi. 100-vuotiaalle 1 vuosi on ainoastaan 1 % eletyistä vuosista joten prosentuaalinen ero on merkittävä.

En itse kuitenkaan usko tähän teoriaan, sillä olen viimeisen muutaman kuukauden aikana havainnut ajan subjektiivisen nopeuden muutoksen hitaammaksi niin selkeänä aikaisempaan verrattuna vaikka ikää onkin tullut enemmän.

Toinen yleinen teoria johon ajan kulusta törmää – ja se johon myös itse uskon omien havaintojeni vuoksi – on se, että ihmisen kokemus ajasta riippuu uudenlaisista koetuista kokemuksista.

Kun elämä menee päivästä toiseen rutiineiden ympärillä eikä tavallisuudesta poikkeavia asioita juurikaan tapahdu, ei ihmisen aivoihin synny uudenlaisia muistijälkiä jonka vuoksi päivät, viikot, kuukaudet ja vuodet menevät ohitse nopeasti ilman että niistä on juurikaan muistoja. Mikäli uudenlaisia tai tavallisuudesta poikkeavia kokemuksia tulee enemmän, ajan kulun nopeus muuttuu aivan toisenlaiseksi.

Valokuvia ja tulosteita

Omalla kohdallani ajan hidastumisen ja sen selkeästi havainnoinnin aiheutti valokuvaamisen määrän merkittävä lisääntyminen ja valokuvien paperille tulostamisen määrän kasvu.

Olen täällä blogissakin kirjoittanut lähiaikoina enemmän taas valokuvaamisesta ja laittanut useita kuviakin tänne nähtäväksi, mutta olen lisäksi nyt viimeisen parin kuukauden ajan tulostanut luultavastikin jokaiselta päivältä jonkin verran kuvia.

Tulostamisen lisäksi olen myös aktiivisesti katsonut tulostettuja kuviani aina kun olen tulostanut uusia kuvia, eli esimerkiksi kun tänään tulostin kuvia katsoin läpi kuvien säilytysrasiassa olevat aikaisemmat kuvat. Eilen kun tulostin kuvia, katsoin myös eilisen kuvien lisäksi aikaisemmat samassa rasiassa olevat kuvat jne. Yhteen rasiaan on tullut laitettua kuvia sata tai ylikin joten yhdessä rasiassa on kuvia aina n. 10-15 päivältä, riippuen tietenkin miten paljon olen tulostanut kuvia.

Joitain aikoja takaperin kuvien katselun myötä havahduin siihen että tuntuu kuin kuvat joita katson olisi otettu kauan sitten ja että aikaa olisi voinut mennä kuukausia kuvien ottamisesta, mutta todellisuudessa aikaa ei ollut mennyt edes viikkoakaan. Saattoi olla että kuvat oli otettu kaksi tai kolme päivää aikaisemmin, mutta kuvia katsellessa tuntui että kuvausreissu olisi tapahtunut joskus kauan, kauan sitten. Tämä luultavastikin laittoi itseni tutkimaan enemmän aikaa ja sen kulun tuntuun liittyviä seikkoja.

Tämä ei ole myöskään jäänyt yksittäiseksi hetkeksi että tuntuisi siltä kuin kuvat olisi otettu kauan sitten menneisyydessä, sillä tänäänkin kun katsoin joitain säilytysrasiassa olevia kuvia tuntui että kuvien ottamisesta olisi mennyt aikaa vähintäänkin kuukausi tai enemmänkin mutta todellisuudessa aikaa kuvien ottamisesta oli kulunut ainoastaan 10 päivää.

Kuvamäärät ovat kasvaneet kokemuksien myötä

Elokuun alusta tähän päivään (17.11.) saakka olen kuvannut 18.336 kuvaa joka on selkeästi enemmän kuin tavallisesti olen kuvannut, sillä vuoden alusta alkaen olen tähän mennessä kuvannut 21.727 kuvaa + filmikameran kuvat päälle.

Kuvien määrä itsessään ei tietenkään kerro suoraan mitään koettujen kokemusten määrästä, sillä jos kuvaisin esimerkiksi urheilutapahtumaa voisi helposti päivän aikana tulla tuhatkin kuvaa. Kuitenkin en ole kuvannut sellaisia enkä ole kuvannut myöskään kovinkaan paljoa sarjakuvausta, joten suurin osa on yksittäisiä kuvia.

Elokuusta tähän päivään saakka olen tehnyt paljon kuvausreissuja lähialueille mitkä ovat lyhyen automatkan päässä, jonka vuoksi uusia kokemuksia on syntynyt erittäin paljon aikaisempaan verrattuna. Lisäksi päivinä jolloin en ole lähtenyt minnekään auton kanssa olen tehnyt monena iltana edes lyhyen kävelyn lähialueilla kameran kanssa, jonka myötä myös tutut lähialueet ovat saaneet uusia ulottuvuuksia ja ovat siten olleet paikoitellen myös uusia kokemuksia.

Osa kuvauspaikoista on ollut Helsingissä, osa Vantaalla, osa Espoossa, osa Tuusulassa ja osa sitten kauempana. Kuitenkin jo pelkästään Helsingissä riittäisi satoja eri paikkoja kuvattavaksi, joten ainakaan kuvauskohteet eivät lopu kesken. Samoin Vantaalla on paikkoja vaikka kuinka paljon missä voi käydä ja joissa on jo tullut käytyäkin eikä Espoo jää yhtään sen huonommaksi.

Elokuun jälkeen tekemiäni erillisiä kuvaussessioita on tietokoneella Lightroomissa 35 kappaletta, mutta näiden lisäksi on paljon muitakin hetkiä ja tapahtumia joissa olen kuvannut. En ole esimerkiksi tehnyt kaikista lähialueella kävellen tekemistäni kuvaureissuista omaa Lighroom-kansiota, mutta lähialueellakin olen silti tehnyt kävelyreissuja joissa olen kuvannut paljon ja nähnyt uusia alueita ja reittejä jotka ovat luoneet uudenlaisia muistijälkiä aivoihin.

Ajan mysteeri

Yksi ajan kulun tuntuun liittyvä hakusanapari jolla aiheesta voi etsiä lisää tietoa englanniksi on “Holiday paradox” eli lomaparadoksi. Tällä termillä löytyy myös YouTubesta videoita englantia osaaville. Yksi sivu jossa aiheesta puhutaan on mm. tämä ja siellä on myös yksi video upotuksena YouTubesta.

Lyhyesti tällä on kuvattu sitä kuinka aika tuntuu menevän erilaisella tahdilla sen kokemisen hetkellä kuin jälkikäteen arvioituna. Esimerkiksi muutaman viikon loma voi tuntua kokijalleen merkittävästi pidemmältä kuin mitä se on todellisuudessa ollut. Samoin lentokentällä tunnin odottaminen voi tuntua siinä hetkessä todella pitkältä, mutta jälkikäteen arvioutuna se tuntuu menneen nopeasti.

Muita mielenkiintoisia videoita löytyy YouTubesta myös “How to slow down time” ja muilla vastaavilla hakusanoilla. En niitä kuitenkaan linkitä tähän, sillä monet videot poistuvat aina joskus YouTubesta jonka jälkeen blogi on vain täynnä rikkinäisiä linkkejä.

Aika on yleisestikin ottaen erittäin mielenkiintoinen ilmiö ja se kuinka sen koemme on vielä mielenkiintoisempi. Eräs veljistä totesi että aika menee hitaammin aina jos on hetkessä läsnä (tai jotenkin näin se meni) ja uskon että tässä voi olla hyvinkin perää.

Ajassa on mielenkiintoinen aspekti kuitenkin myös se, että hyvässä seurassa aika menee todella nopeasti vaikka olisi hetkessä läsnä, joten aika tuntuu elävän subjektiivisesti aivan omaa rataansa ja sen kulun nopeuden tuntua voi vääristää monin eri tavoin. Hyvällä seuralla ajan saa nopeammaksi, tylsinä hetkinä aika matelee, ajatuksella ja keskittyneesti asioiden tekeminen hidastaa aikaa, mutta täysin asioihin uppoutuneena tunnit menevät ohi silmänräpäyksessä.

Yksi kiehtovista ajan ominaisuuksista on myös se, että kun hidastaa vauhtiaan eikä tee montaa asiaa yhtä aikaa, tuntuu että aikaa on mennyt todella paljon mutta todellisuudessa aikaa on mennyt todella vähän. Jos taas tekee montaa asiaa yhtä aikaa ja selaa esimerkiksi YouTubea saattaa tunteja elämästä kadota ilman että edes huomaa.

Kaikki nämä ovat tietenkin vielä ainoastaan subjektiivisia kokemuksia. Vielä kiintoisammaksi aika ja sen vaikutus menee kuitenkin siinä vaiheessa kun aletaan tutkia ajan kulkua avaruudessa (hakusanalla “Time dilation” voi aiheesta etsiä lisää). Sellaiset pohdinnat ja tutkinnat ajasta menevät kuitenkin jo aivan eri ulottuvuuksiin kuin tämän postauksen sisältö, joten en lähde niistä sen enempää kirjoittamaan nykyisen lähes olemattoman tietämykseni pohjalta.

Loppukaneettina voinee sanoa että jos haluat elää niin että elämä tuntuu pitkältä ja tapahtumarikkaalta, kokeile paljon eri asioita, käy eri paikoissa tai kulje tuttuja alueita uusia reittejä, ota paljon kuvia, tulosta niitä ja katsele niitä tulosteita. Muutaman kuukauden päästä voi olla että myös itse huomaat että aika on lakannut kulkemasta samalla tapaa kuin ennen.

Lyhyesti

Viime viikon puolella palasin jälleen takaisin käyttämään vanhempaa teknologiaa – tarkemmin sanoen kannettavaa CD-soitinta, Mp3-soitinta sekä matkapuhelinta joka ei ole älypuhelin. Vajaa viikko on nyt näitä laitteita tullut käytettyä (koska viikko alkaa sunnuntaista) ja kokemukset ovat olleet hyvät.

Olen muutama vuosi takaperin aikaisemmin tehnyt samanlaisen aikahypyn menneisyyteen teknologian osalta, mutta tällöin matkapuhelimen käytön kanssa vastaan tuli haasteita jotka selvisi vasta käytön yhteydessä.

Tällä kertaa aikaisemmista kokemuksista viisastuneena hankin matkapuhelimen johon käy samanlainen SIM-kortti kuin iPhoneen, joten nyt jos tulee oikeaa tarvetta älypuhelimen käytölle voin SIM-kortin ottaa Nokialaisesta ja laittaa sen hetkellisesti iPhoneen ja myöhemmin tarpeen mentyä ohi voin SIM-kortin taas vaihtaa takaisin palikkapuhelimeen.

Nykyään yhteiskunnassamme on älypuhelin lähes välttämättömyys moniin eri asioihin, mutta onneksi omassa elämässäni todelliset tarpeet älypuhelimelle ovat suhteellisen vähäiset ja sellaiset että voin tehdä haluamani toiminnot kotona ollessani langattoman verkon äärellä ilman että joudun kuljettamaan älypuhelinta joka paikkaan.

Käytännössä toimintamalli puhelimen osalta on siis sellainen että pidän iPhoneni käytössä, mutta ilman SIM-korttia. Kotona työpäivän aikana puhelin on yhdistyneenä langattomaan verkkoon jolloin suurin osa asioista joita älypuhelimella teen on mahdollista toteuttaa tuona aikana. Työpäivän jälkeen sammutan kotoa langattoman verkon jonka jälkeen olen poissa älypuhelimen ääreltä.

Todellisia tarpeita vaiko vain tottumusta?

Älypuhelimella voi tehdä nykyään vaikka mitä ja se on olennainen ja jopa välttämätön tai vähintäänkin lähes välttämätön väline monessa eri käytössä. Monet älypuhelinten käyttötavoista ovat kuitenkin sellaisia että ne ovat enemmänkin käytännöllisiä ja elämää helpottavia kuin todellisia tarpeita, ainakin omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Toisilla ihmisillä tarpeita voi olla aidosti enemmän, mutta itselläni niitä on suhteellisen vähän.

Nettipankki ja vahva tunnistautuminen on yksi niistä asioista joissa älypuhelinta tulee käytettyä paljon. Esimerkiksi kun netistä tilaa jotakin on yleensä aina tarve vahvistaa tilaus pankkitunnuksilla. Nettipankkia tulee monesti käytettyä tietokoneella, mutta monesti on tullut kuitenkin pankkitilin saldo tarkistettua matkapuhelimella.

Navigointi on luultavastikin suurin ja tärkein käyttötapa missä älypuhelimelle on aidosti ollut useasti tarvetta. Ilokseni sain huomata että iOS:ssä (Applen puhelinten käyttöjärjestelmässä) on tätä nykyä ominaisuus että karttoja voi ladata offline-käyttöä varten valmiiksi eikä tämän takia puhelintaan ole tarvetta pitää enää verkossa.

Koetin tätä offline-karttatoimintoa tänään kun kävin valokuvaamassa. Pistin kotona langattoman verkon hetkellisesti päälle, latasin kartalta tiettyjä alueita puhelimeen ja sammutin sen jälkeen langattoman verkon. Kun lähdin ajamaan kuvauspaikalle pystyin autossa käyttämään iPhonea navigaattorina tavalliseen tapaan (ainakin ilman ääntä, en koettanut toimiiko äänet kun en niitä normaalisti käytä kuitenkaan) joten iOS:n kehityksen myötä tärkein ominaisuus onnistuu nykyään tehdä ilman SIM-korttia puhelimessa kun vain on etukäteen varautunut lataamalla haluamiaan alueita kartalta puhelimeen. Tämä on erittäin suuri helpotus!

Navigoinnin ja nettipankin lisäksi eniten käyttämäni asiat älypuhelimella ovat luultavamminkin pikaviestimet eli WhatsApp, Telegram ja Signal. Näiden kautta tulee ihmisiin pidettyä yhteyttä.

Jokaista näistä voi kuitenkin käyttää tietokoneella ja niin olen tehnyt jo useamman vuoden ajan muutenkin, joten erona näiden käyttöön on jatkossa ainoastaan se, että työpäivän jälkeen en ole WhatsAppissa, Telegrammissa tai Signalissa tavoitettavissa niinä aikoina kun en ole tietokoneen äärellä ellei tietenkin erikseen tule sovittua jonkun kanssa jotain muuta jolloin on tarve olla niiden äärellä.

Normaalisti olen ainakin jossain vaiheessa iltaa kuitenkin tietokoneen äärellä, joten ero viestien lukemisen nopeudessa on iltaisin luultavamminkin vain muutamia tunteja enemmän kuin aikaisemmin.

Älypuhelimella on ollut tapana myös käyttää Instagrammia, mutta sitäkin voin käyttää iltaisin tietokoneella ollessani. YouTubea katson monesti myöskin tietokoneelta enkä kännykältä joten tämänkään suhteen kovin suurta muutosta ei tapahdu.

Lounaspaikoissa työaikana ruokatauolla käytän matkapuhelimellani ePassia, mutta sitä varten on olemassa työpuhelin jossa kyseinen ohjelma on asennettuna.

Yksi mikä voi koitua jossain vaiheessa haastavaksi ilman älypuhelinta on parkkeeraaminen uusiin paikkoihin, joten voi olla että tämänkaltaisiin potentiaalisiin paikkoihin mennessä kuljetan iPhonea mukana repussa ilman SIM-korttia ja otan mukaan vekottimen millä saan SIM-kortin pidikkeen auki jotta voin nokialaisesta laittaa SIM-kortin älypuhelimeen hetkellisesti. Tämä on tietenkin spekulaatiota ja vasta tulevaisuus näyttää tuleeko tällaisia haasteita, mutta muistelisin että joillain parkkipaikoilla on pakko ladata jokin erillinen sovellus että autonsa saa sinne jättää. Toivottavasti näin ei ole ja muistelen vain väärin.

Musiikin kuuntelua tulee myös jonkin verran älypuhelimella tehtyä, mutta käytäntö on osoittanut että 99 % musiikista jota kuuntelen älypuhelimella tapahtuu autossa. Jostain syystä kuuntelen harvoin älypuhelimen kautta musiikkia kotona ollessa. CD-soittimella ja Mp3-soittimella olen vajaassa viikossa kuunnellut musiikkia merkittävästi enemmän kuin luultavasti monen kuukauden aikana olen älypuhelimen kautta kotona ollessa kuunnellut musiikkia. Jostain syystä yksinkertaisempi laite johtaa ainakin itselläni merkittävästi aktiivisempaan käyttöön.

Mitä hyötyä tästä kaikesta on?

Yksi kysymys mikä joillekin saattaa mieleen nousta tätä lukiessa on miksi – mitä järkeä on siirtyä pois tai vähintäänkin radikaalisti vähentää älypuhelimen käyttöä ja siirtyä käyttämään useampaa erillistä laitetta sen sijaan että käyttäisi yhtä laitetta joka tekee kaiken.

Syy on elämän yksinkertaistaminen. Yksinkertaiset laitteet jotka tekevät vain yhden asian ovat helpompia ja mukavampia käyttää ja ne ovat aina jatkossakin sellaisia.

Erillinen CD-soitin ja erillinen Mp3-soitin ovat huomenna ja tulevaisuudessakin juuri samanlaisia kuin ne ovat tänään. Ne eivät ole yhteydessä internetiin joten niihin ei voi tulla päivitystä mikä rikkoisi ne tai muuttaisi niiden toimintalogiikan toisenlaiseksi. Niihin ei myöskään voi tulla minkäälaista käyttöehtojen muutosta jotka itseni olisi pakko hyväksyä jotta jatkossakin voisin niitä käyttää.

Kun omistan levyt fyysisesti ja laitan ne itse mp3-soittimelleni tiedän että voin niitä kuunnella huomennakin ilman että joudun jonakin päivänä havahtumaan siihen että joku taho on päättänyt nostaa musiikkipalvelun hintoja. Suoratoistopalveluissa kuten Spotify ja YouTube hinnat ovat nousseet, mutta kerran ostettu levy on ja pysyy itselläni eikä sen kuuntelu maksa rahallisesti alkuinvestoinnin jälkeen enää mitään.

Oma levykokoelmani on useita satoja levyjä joista osa on ostettu jo joskus 2000-luvun alussa eli 24 vuotta sitten. Britney Spearsin – …oops! I did it again oli ensimmäinen täydellä hinnalla ostamani CD-levy ja ostin sen Joensuun Anttilasta. Hinta on varmaankin ollut tuohon aikaan 120 markkaa tai niitä main eli noin 20 euroa.

Levyä olen kuunnellut vuosien mittaan monesti eikä sen kuuntelemisesta ole joutunut maksamaan yhtään enää sen jälkeen kun sen olen ostanut. Sen käyttö on lisäksi myös tänään yhtä yksinkertaista kuin se oli 24 vuotta sittenkin – levy hyllystä, levynkansi auki, levy soittimeen, kuulokkeet korville (jos ei kuuntele kaiuttimista) ja painaa vain Play. Kaikki tämä onnistui silloin ja onnistuu yhä ilman että joutuu tekemään yhtäkään ohjelmistopäivitystä, käyttäjäehtojen hyväksyntää, luottokorttietojen antamista, mainosten kuuntelemista tai muuta musiikkikokemusta huonontavaa toimenpidettä. CD-levyt ja Mp3-soittimet ovat yksinkertaisia ja toimivia.

Sama pätee matkapuhelimeenkin. Sillä voin soittaa, sillä voin laittaa tekstiviestit ja tällä Nokia 3210:lla voin ilmeisesti myös aivan pakottavan tarpeen ilmetessä käyttää nettiäkin. Koska näyttö on pieni ja kirjoittaminen on hidasta on käyttökokemus sen verran huono että puhelimella ei tule netissä roikuttua tarpeettomasti.

Älypuhelimen vaihto palikkapuhelimeen on pohjimmiltaan samaa syytä vaikkakin eri tavalla eli elämän yksinkertaistamista. Jotkut asiat ovat kyllä ilman älypuhelinta vaikeampia, merkittävästi vaikeampia tai ehkä jopa mahdottomia nykyisessä maailmanajassa joten sen takia tarkoituksenani on pitää jatkossakin iPhone olemassa että voin siihen tarpeen mukaan laittaa SIM-kortin ja käyttää sitä silloin jos ilman älypuhelinta ei selviä jostain tilanteesta.

Yksinkertaistaminen voi tästä perspektiivistä katsoen tuntuakin erikoiselta ajatukselta sillä monet asiat vaativat enemmän vaivaa. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan ole helppoutta, vaan monimutkaisuuden puutetta. Jokin asia voi vaatia enemmän vaivaa ja työtä, mutta olla silti merkittävästi yksinkertaisempaa kuin vaivallisesti helpompi vaihtoehto.

Tämän voi miettiä esimerkiksi siten että tehtävänä olisi kaivaa 50 metriä pitkä matala oja. Vaihtoehdot miten tämän voisi toteuttaa olisi ottaa lapio kouraan ja alkaa kaivamaan 50 metrin pituudelta ojaa tai vuokrata kaivinkone ja tehdä sillä oja.

Kaivinkoneella työn tekeminen on varmasti helpompaa vaivannäöllisesti koska se ei kuluta fyysisesti niin paljoa aikaa ja energiaa kuin lapiolla tuon ojan kaivaminen, mutta se on silti merkittävästi monimutkaisempaa kuin lapio-vaihtoehto. Se että kaivurin saa paikalle vaatii järjestelyitä ja valmisteluita eli esimerkiksi soittamisia, ajan sopimisen ja aikataulujen yhteensovittamisen kaivinkoneen kuljettajan kanssa jne. Sen lisäksi on mahdollista että hommaan ajateltu kaivinkone ei mahdukaan kaivamaan pihassa, se on liian iso tulemaan tontille alun alkaenkaan, maasto on sellaista että siellä ei saa käyttää kaivinkoneita tai mitä tahansa muuta.

Jos kaikki onnistuu ilman ongelmia on työ kyllä merkittävästi kevyempi tehdä kaivinkoneella, mutta yksinkertaisuutta jos elämäänsä haluaa on lapiolla ojan kaivaminen parempi vaihtoehto.

Tarpeetonta monimutkaistamista

Nykyisen maailman jatkuvasti lisääntyvä ongelma omasta katsantokannastani katsoen on sen tarpeeton monimutkaistaminen helppouden ja käytännöllisyyden nimissä.

Netistä löytyy monia palveluita joista voi katsoa vaikkapa elokuvia, mutta jokaiseen näistä täytyy tietenkin normaalisti tehdä käyttäjätunnus ja salasana ja monesta niistä ymmärrettävistä syistä täytyy myös maksaa. Tämä vaatii taas yhtä lisävaihetta eli luottokorttitietojensa liittämistä palveluun.

Yhden yksittäisen palvelun osalta tämä ei ole mikään ongelma eikä asia ole vaikea. Kuitenkin palveluita joihin täytyy rekistöröityä tai joihin täytyy hakea jonkinlainen ohjelma älypuhelimeensa nykyisessä ylidigitalisoituneessa maailmassa alkaa olemaan jo sen verran paljon että väkisinkin tulee mieleen onko maailma todella mennyt tämän asian suhteen paremmaksi?

Rekisteröitymisen lisäksi monessa palvelussa (joita joutuu esimerkiksi töiden vuoksi käyttämään) joutuu virittelemään myös monivaiheisen tunnistautumisen. Osassa toimii tekstiviesti, osassa sähköposti, osassa pitää asentaa esimerkiksi Google Authenticator, mutta lisäksi on myös palveluita joissa pitää erityisesti käyttää Microsoftin Authenticatoria. Monessa palvelussa voi käyttää onneksi mitä vain autentikaattoria itse haluaa kaksivaiheisessa tunnistautumisessa, mutta kaikissa ei joka heti lisää monimutkaisuuden määrää elämässä sillä tämä vaatii monen eri authentikointisovelluksen asentamista älypuhelimeen.

Monen sovelluksen ongelma on myös niiden käyttöehdot ja muutokset niihin. Ensin käyttäjän on pakko ottaa jokin sovellus käyttöön että voi kirjautua sisään johonkin haluamaansa palveluun ja myöhemmin tuo pakotettuna tullut ohjelma muuttaa käyttöehtojaan entistäkin huonompaan suuntaan. Usein käyttäjällä on realistisena vaihtoehtona vain hyväksyä ehdot ja jatkaa sovelluksen käyttöä koska ilman sitä palveluun X tai Y ei voi enää muuten kirjautua lainkaan.

Digitaalinen maailma on vuosien mittaan monimutkaistunut aivan suhteettoman paljon. Ei se edelleenkään ole itselleni vaikea maailma ja asiat osaan kyllä tehdä kuten ennenkin, mutta enenevissä määrin erilaisten verkkopalveluiden jatkuva asteittainen huonontaminen turhauttaa sen verran paljon että palaan enenevissä määrin vapaa-ajallani takaisin 2000-luvun alkuun teknologian käyttötavan osalta.

Paluu 2000-luvun alkuun teknologian käytön osalta tarkoittaa itselleni tässä siis sitä, että käytän Internetiä ensisijaisesti vapaa-ajallani vain pöytätietokoneella ollessani. Tällöin Internetillä ja sen palveluilla on oma aikansa ja paikkansa eikä ne ole jokaisessa asiassa elämässäni kaiken aikaa läsnä.

Samoin kun katson leffaa, katson sen mitä luultavamminkin levyltä. Kun kuuntelen musiikkia kuuntelen sitä mitä todennäköisimmin CD:ltä tai Mp3-soittimelta tai jos haluan netistä kuunnella niin teen sen ollessani tietokoneen äärellä. Kun haluan viestitellä ihmisille WhatsAppissa tai muussa pikaviestimessä teen sen tietokoneella ollessani. En ole jatkuvasti pikaviestinten kautta tavoitettavissa, mutta ei itseni tarvitsekaan olla – jos jollakin on oikeasti asiaa voi hän aina soittaa tai lähettää tekstiviestin.

Kun työpäivä on ohi, sammutan langattoman verkon ja pidän sen poissa päältä siihen saakka että on seuraava työpäivä tai oikea tarve. Tämä poistaa suoraan elämästä turhanpäiväisen hetken mielijohteesta tapahtuvan googlesta asioiden tarkistamisen. Jos asia on oikeasti tärkeä tarkistettava teen sen sitten kun olen tietokoneen äärellä eli toimin aivan kuten ennen älypuhelinten rantautumista yhteiskuntaan.

Aina joskus on hyvä huomata että kun jotain ei tiedä, ei sitä heti ole tarvetta saada selville. Jos asia on tärkeä, sen kyllä voi tarkistaa myöhemminkin ja jos ei, sen unohtaa muutenkin.

Nykyinen älypuhelinkulttuuri missä Internet on käden ulottuvilla heti ruokkii vain ihmisten kärsimättömyyttä ja lisää tarpeetonta kiireen tuntua, joten on ainakin itseni aika astua siitä syrjään ja palata takaisin todellisuuteen missä Internetille on oma aikansa ja paikkansa, mutta se aika ja paikka ei ole kaiken aikaa jokaisessa paikassa.