Musamaanantai: Maustetytöt – Kaikki tiet vievät Peltolaan

Viime perjantaina oli syntymäpäiväni ja 35 vuotta pamahti mittariin. Ilahduttavasti syntymäpäivälleni osui myös Maustetyttöjen albumin Kaikki tiet vievät Peltolaan julkaisu jota olin jo kerennyt odottaa useamman kuukauden ajan. Varasin albumin jo hyvissä ajoin Levykauppa Äksästä vinyyliversiona ja sopivasti perjantaina levyn sain jo haettua viikonlopuksi kuunteluun.

Perjantaina en vielä levyä kerennyt kuuntelemaan sillä vietin syntymäpäivääni muutaman kaverin kanssa ja kävimme syömässä. Hauskin sattuma oli se että paikka missä kävimme oli sellainen jossa myös törmäsimme Maustetyttöjen tyttöihin. Tuntui hieman koomisen epätodelliselta istua ruokailemassa baarissa, mukana muovikassissa odottamassa tämä vinyyli ja huomata että artistit itse istuvat läheisessä pöydässä. Koska ajattelen että artistitkin ovat ihmisiä emme menneet häiritsemään ja kyselemään nimikirjoitusta levyyn sillä haluan antaa ihmisten vapaa-ajallaan olla vapaa-ajallaan ilman häiritsemistä. Hauska muisto tästä kuitenkin jäi itselleni tällaisenaankin 🙂

Levyn vinyyliversio on rajoitettu sininen vinyyli josta on ilmeisesti otettu 2000 kappaleen painos. Määrä kuulostaa kyllä kohtalaisen suurelta mutta nyt kun Äksän sivulta kyseistä levyä vinyylinä koettaa löytää on tarjolla enää eioota. On varsin ilahduttavaa mikäli koko painos on myyty loppuun sillä se kertoo hyvää kieltä siitä että fyysinen media ei ole tullut tiensä päähän edes Suomen kokoisessa valtiossa ja kotimaisten artistien osalta.

Lauantaina sitten pääsin ensimmäiset kerrat vinyyliä levylautaselle sovittamaan ja hiljentymään ajatuksella musiikin äärelle. Olen katsellut YouTubesta Maustetyttöjen livetaltiointeja sen verran paljon että itselleni ei levyllä tullut yhtään uutta kappaletta vastaan mutta tietenkin jokaisen kappaleen osalta sovitukset olivat mielenkiintoinen päästä kuulemaan. Rakastuin tähän levyyn heti ensimmäiseltä kuulemalta. Aivan mahtava levy.

Levy alkaa sopivan syysmelankolisella En saa unta varmaan haudassakaan kappaleella josta siirrytäänkin seuraavaksi jo menevämpään ja tunnelmaltaan iloisempaan ralliin Ihan niin kuin mukamasten vaan. Siitä päästään taas siirtymään haikeampaan tunnelmaan Talvi Talvikin kanssa kappaleen tahdissa jonka jälkeen neljäntenä on kuultavissa jo musiikkivideostakin tuttu Viidestoista päivä. Vinyylin A-puolen päättää säkeistöissä enemmän haikeuteen nojaava mutta kertosäkeessä myös rempseyttä mukavalla tapaa yhdistelevä Halpaa kaljaa ja reseptivapaita särkylääkkeitä.

B-puoli vinyylistä alkaa ensimmäisen hittibiisin Tein kai lottorivini väärin tahdeissa joka laittaa kuin varkain kuulijan jalan heilumaan kappaleen tahtiin. Toisena kappaleena B-puolella kuullaan Soitin sulle sanoakseni en mitään joka tunnelmaltaan on paluuta hieman haikeampiin vesiin josta sitten päästään videostakin tuttuun Se oli SOSiin joka on mukavan melankolinen mutta kuitenkin iloisesti eteenpäin rullaava kappale. Toiseksi viimeisenä kuullaan levyn nimikkoraita Kaikki tiet vievät Peltolaan josta varsinkin kitaran rytmikkyys tarttui ainakin allekirjoittaneelle sielun syövereihin. Albumin päätösraitana toimii ehkä itselleni eniten puhutellut kappale Mä loistan kuin hämärä joka jo YouTubessa nähdyissä videoissa oli haikealta tunnelmaltaan sellaista mistä on mahdotonta olla pitämättä.

Suurimpana yllätyksenä tuli Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään kappaleen puuttuminen levyltä. Kyseisestä kappaleesta on olemassa myös musiikkivideokin joten olisin odottanut että myös se olisi täysipitkälle albumille saatu mukaan. Toivon mukaan tästä saadaan myös versio tulevaisuudessa jollekin levylle.

Maustetyttöjen Kaikki tiet vievät Peltolaan on aivan uskomattoman hieno levy jota on tullutkin jo useat kerrat levylautasella luukutettua. Sävellykset ja sanoitukset ovat hyviä eikä varsinaisessa studiolevyssäkään ole pilattu sitä tunnelmaa mikä YouTuben keikkataltioinneista välittyy katsojalleen. Sen tunnelmallinen slaavilainen melankolia yhdistettynä arkirealistiseen tarinankerrontaan elämän nurjemmastakin puolesta kiteyttää enemmän kuin hyvin suomalaisuuden syvintä olemusta. On ilahduttavaa huomata kuinka Juice Leskisen ja Göstä Sundqvistin hengenperintö jatkaa elämäänsä myös nuoremman sukupolven luomassa musiikissa. Kiitos siitä Maustetytöille!

Musamaanantai: Lacrimas Profundere – Bleeding the stars

Vinyyliversio Bleeding the Starsista

Tämänkertainen musamaanantain levy on saksalaisen Lacrimas Profunderen uusin, vuonna 2019 julkaistu Bleeding the Stars. Aikaisemmin olen täällä blogissa kirjoittanut samaisen yhtyeen albumista Burning: A wish jonka julkaisusta on kerennyt vierähtämään jo 18 vuotta.

Burning: A wishin jälkeiset albumit eivät ole missään vaiheessa itselleni lähtenyt niin hyvin aukeamaan lukuunottamatta vuonna 2002 julkaistua Fall, I will followia jossa vielä oli sitä jotakin mikä itseäni puhutteli. Sitäkin suuremmalla syyllä tämän levyn kohdalla yllätykseni oli todella suuri ja ainoastaan positiivinen sillä minkäänlaisia odotuksia levyn suhteen ei ollut ja kuultuani sinkkubiisit YouTuben kautta ennen levyn julkaisua heräsi mielenkiinto ja into tehdä levyyn tuttavuutta.

Kun levyn löysin Spotifystä tuli albumia soitettua monet kerrat. Käytännössä niin paljon että levy on tätä kirjoittaessani viimeisen 180 päivän ajalta ollut toiseksi kuunnelluin albumi. Tästä on hyvinkin helppoa havaita että albumi on iskenyt itselleni kovaa.

Tyylillisesti albumi on goottirockia. Mikäli bändi ei ole tuttu sanoisin lähimmäksi samaa tyylilajia edustavaksi bändeiksi kotimaiset The 69 Eyesin tai HIMin. Suoraviivaista menevää rockia jossa vielä on kepeän melankolista pohjavirettä, matalahkoa mieslaulua ja tämän levyn tapauksessa mausteena myös metallimusiikista tuttua huutovokaalia.

Erityisesti huutovokaalien sopivan tasapainoinen paluu muutamien kappaleiden äänimaailmaan oli se mikä toi mieleen vanhat hyvät ajat tämän yhtyeen kohdalla. Levystä huokuu niin vahvasti Burning: A wishin tuntu että väkisinkin albumi menee tossun alle ja saa hyvälle fiilikselle.

Tämä levy kuuluu itselleni ehdottomasti uusklassikoiden kategoriaan – eli niihin jotka on iskenyt heti mutta joita on tullut sitten puhkiluukutettua ja vielä sen jälkeenkin jatkettu albumin kuuntelua. Niitä levyjä joihin on rakastunut yhtä kovasti kuin nuoruusvuosinaan levyihin rakastui – eli niitä albumeita jotka muistuttavat kuinka kovaa musiikki voi vielä säväyttää.

Laitetaan vielä loppuun YouTubesta videot pariin tämän levyn kappaleeseen.

Musamaanantai: Estatic Fear – A sombre dance

Edellisestä musamaanantai-postauksesta on hyvä tovi kerennyt kulumaan, mutta jatkan näitä aina aika ajoin kun saan aikaiseksi. Tällä kertaa innostus kirjoittaa tuli kun vihdoin viimein sain tilattua itselleni tämänkertaisen levyn internetin ihmemaasta Discogs-verkkopalvelusta.

Tämänkertaisena levynä on itävaltalaisen Estatic Fearin albumi A sombre Dance. Tyylisuunnaksi on ainakin Metal Archivesin sivuilla laitettu yhtyeelle sinfoninen doom metalli, mutta en suoranaisesti kyllä tähän kategoriaan itse tätä laskisi. Levyssä on selkeästi havaittavissa doom metallin vivahteita mutta mukana on paljon myös kevyttä tunnelmointia kitaran tai luutun tahtiin. Jotain tunnelmointimetallia yhtä kaikki.

Levy on julkaistu jo vuonna 1999 ja se on yhtyeen toinen täysipitkä albumi. Kyseessä on myös viimeinen levy näillä näkymin sillä tämän jälkeen ei ole muita levyjä näkynyt tai kuulunut. Sääli.

Tämän levyn tapauksessa on ehkä huonoa puhua muutenkaan varsinaisesta yhtyeestä sillä tämä on Matthias Koglerin yhden miehen projekti jossa sitten mukana on ollut sessiomuusikoita muualta.

Kuten joidenkin aikaisempien musamaanantai-levyjen tapauksessa on myös tämä sellainen albumi mitä luultavasti kovinkaan monet itseäni livenä tuntevat eivät ole kuitenkaan kuulleet edes nimeltä. Itse löysin tämän levyn joskus vuoden 2010 aikoja, ainakin näin nopeasti muistelen että taisin asustella tuolloin Ruotsissa kun tähän levyyn Spotifyssä törmäsin. Kuuntelin tuolloin tätä albumia monet kerrat ja ihastuin siihen täysin. Koetin tätä löytää aikoinaan myös levykaupoista mutta heikolla menestyksellä. Levyä ei saanut tilattua levykauppoihin joten levyn osto jäi siten ainoastaan kauniiksi ajatukseksi.

Joitain viikkoja takaperin jostain syystä tämä levy tuli jälleen mieleeni ja nykyisten nettipalveluiden aikakaudella onnistuin albumin vihdoin viimein myös löytämään fyysisenä levynä. Levy lähti tilaukseen Venäjältä ja jonkin tovin päästä levy sitten saapui postin mukana täysin avaamattomana muoveissa.

Monien vuosien jälkeenkin tämä kuulostaa omaan korvaani erinomaiselle albumille. Se on kauniin tunnelmallinen, sopivan raskas ja melankolinen, haikea mutta ei kuitenkaan lohduton. Erinomainen levy syksyn pimeneviin iltoihin siis.

Itseäni tässä albumissa erityisesti säväyttää sen vaihteleva mutta tasapainoinen tunnelma vaikka metallimusiikkia yhdistetään rauhallisempaan tunnelmointiin ja kuinka mukavasti albumille on saatu mukaan kauniita piano-osuuksia, akustisia kitarointeja, sähkökitaralla fiilistelyitä sekä nopeampaakin menoa, kaunista naislaulua ja raskaampaa miesvokaalia. Kaikin puolin tämä albumi on yhä edelleen levy jonka lasken mestariteosten kategoriaan.

Levyllä kappaleilla ei ole varsinaisesti nimiä muita kuin Intro ja Chapter I:stä Chapter IX:ään. Levy olisikin hyvä kuulla alusta loppuun asti kokonaisuutena eikä yksittäisinä irtokappaleina, mutta laitan tähän muutaman chapterin YouTubesta joista saa hyvin käsitystä minkälaisesta musiikista on kyse.

Musamaanantai: Midnattsol – Where twilight dwells

Tämänkertaisena musamaanantain lättynä on saksalaisen Midnattsol-yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto, Where twilight dwells vuodelta 2005. Yhtyeeltä on tämän lisäksi tullut kolme muuta albumia, Nordlys (2008), The Metamorphosis Melody (2011) sekä uusimpana The Aftermath (2018).

Musiikkityylillisesti levy on ainakin Wikipediassa listattu kategroioihin Gothic metal / Folk metal. Gootahtavia vivahteita levystä on hieman hankalahkoa ainakin itseni löytää, mutta myönnettäköön että goottimetalli ja goottirokki on niin ympäripyöreitä lajimäärityksiä että niiden alle menee melkein mitä tahansa kepeämpää metallia.

Allekirjoittaneelle Midnattsol jostain syystä on kuulunut samaan kategoriaan kuin Elvenking jonka muuhun tuotantoon en ole missään vaiheessa tutustunut vaikka heilläkin on Midnattsolin tapaan levy jota diggaan kovasti. Ehkä otan tämän vuoden tavoitteeksi kaivaa kummaltakin bändiltä koko tuotannon ja laittaa ajatuksella kuunteluun sillä Where twilight dwells on omaan makuuni Elvenkingin Heathenreelin tapaan vielä näinäkin päivinä loistava levy.

Tutustuin tähän levyyn luultavasti jo samana vuonna kun tämä julkaistiin eli vuonna 2005. Olin kuullut tästä bändistä muistini mukaan suosituksen kaveriltani tai vaihtoehtoisesti olin sitä hänen luonaan kuullut ja sitä kautta yhtyeeseen ja tähän levyyn tuli törmättyä ja Joensuun Levy-Eskoilta muistelisin tämän levyn aikoinaan ostaneeni itsellenikin.

Levyn kappaleet ovat sopivan suoraviivaisia ja sellaisenaan mukavan toimivia ja helposti lähestyttäviä. Kappaleet ovat helppoja kuunneltavia luultavasti myös ihmisille jotka eivät erityisemmin metallimusiikista ole innostuneet sillä missään vaiheessa kappaleissa ei tule ns. örinälaulua tai rääkynää tai muuta sellaista vaan levy on monessa mielessä radioystävällistä tavaraa niin musiikin kuin tuotantonsakin osalta.

Yhtyeen laulajan Carmen Elise Espenæsin ääni on sopivan hento, heleä ja omaan korvaani kaunis ja varmasti itselleni yksi monista syistä miksi tämä levy on itselleni toiminut alusta saakka. Ei ole siis laulutaito jäänyt ainoastaan toiselle siskolle sillä Carmenhan on tunnetun Leaves’ Eyesin entisen laulajan Liv Kristinen pikkusisko.

Tämän levyn kappaleissa on omaan makuuni miellyttävä tunnelma joka tulee mm. kappaleiden nopeiden ja hitaiden osuuksien välisellä tasapainolla.. Esimerkiksi levyn kolmas raita Unpayable silence on miellyttävä rauhallisuudessaan ja väliosuuksissa fiilistelevässä kitaroinnillaan.

Kokonaisuutena Where Twilight Dwells on vuonna 2019 yhtä toimiva levy kuin se oli vuonna 2005. Mukavaa naisvokaalivetoista kevyttä metallia johon on aina mukava palata. Laitetaan vielä YouTubesta pari kappaletta tähän kuunneltavaksi. Mikäli käytössä on Spotify kannattaa levy käydä kuuntelemassa myös sieltä kokonaisuudessaan.

Musamaanantai: Machinae Supremacy – Deus Ex Machinae

Tämänviikkoisena musamaanantain levynä on ruotsalaisen SID-metallia soittavan Machinae Supremacyn Deus Ex Machinae vuodelta 2004. Metal-Archivesissa levy on merkattu ensimmäiseksi pitkäsoitoksi ja ennen tätä julkaistut levyt on listattu kokoelmiksi tai livelevyksi. En tiedä millä perusteella näin on, ehkä tämä on ensimmäinen levy jossa yhtyeellä on ollut levy-yhtiö. Mene tiedä.

Oma Machinae Supremacyn eli tuttavallisemmin MaSun kuunteluni ajoittuu kauas vuosien taakse enkä enää osaa varmaksi sanoa milloin olen yhtyettä ensimmäistä kertaa kuullut. Jo asuessani Hammaslahdessa joskus ennen vuotta 2006 olin kuunnellut jonkin verran yhteyttä mutta missään vaiheessa se ei ollut kovin kovasti iskenyt, aina se oli kuitenkin toiminut paikoitellen kuuntelun arvoisena musiikkina.

Varsinaisesti rakastuin Machinae Supremacyyn käytyäni heidän livekeikallaan Jyväskylässä. Asuin tuolloin Jyväskylässä ja MaSu oli soittamassa Bar 68:ssa ja lähdin itsekin kavereiden kanssa katsomaan minkälainen meininki kyseisen bändin keikalla on. Meno oli aivan uskomaton ja tunnelma oli tiiviimpi kuin ikinä millään käymälläni keikalla ennen tai sen jälkeenkään joten elämys jätti jälkensä.

Kotona keikan jälkeen laitoin uudemman kerran MaSua kuunteluun ja huomasin että nämähän ovat levylläkin todella kovia, paljon parempia kuin muistinkaan. Kuuntelin erityisesti tuolloin levyä Overworld mutta myöhemmin luultavasti kovimpaa on iskenyt tämän postauksen levy Deus Ex Machinae. Kuitenkin tämän bändin tapauksessa on vaikea sanoa mikä on itselleni tärkein levy sillä jokaisessa on niin paljon hyviä ja itselleni tärkeitä biisejä ja jokainen on tutustumisen arvoinen.

Tämä levy tuli vihdoin täällä Uudellamaalla asuttua löydettyä fyysisenäkin kappaleena levykaupasta ja olin kyllä todella iloisesti yllättynyt sillä tätä ei kovin paljoa fyysisenä pyöri missään.

Kokonaisuutena albumi iskee vielä näinäkin päivinä todella hyvin ja tänäkin vuonna olen tätäkin useamman kerran läpi kuunnellut. Levy on siis kestänyt aikaa todella hyvin ja tähän on aina tuttua ja turvallista palata. Menevät kappaleet hyvillä vaihteluilla ja rauhaisilla osuuksilla pitävät levyn alusta loppuun asti kuuntelemisen arvoisena.

Laitetaan tähän loppuun vielä YouTubesta parit biisit tältä levyltä kuunneltavaksi. Mikäli Spotify tai vastaava on käytössä kannattaa koko levy käydä kuuntelemassa.