Musamaanantai: In Flames – Clayman

In Flames – Clayman

Clayman on ruotsalaisen metalliyhtye In Flamesin viides studioalbumi. Se ilmestyi vuonna 2000 ja jatkoi tyylillisesti hyvin läheisesti parin aiemman albumin tyyliä pysyen melodisen death metallin puolella. Kappaleet alkoivat vähitellen hakemaan enemmän tulevien levyjen muotoa, vaikkakin tämä albumi vielä oli selkeämmin metallia jota monesta uudemmasta albumista on enää vaikeaa sanoa.

Itse löysin In Flamesin joskus 2003-2006 vuosien välillä. Alussa iski parhaiten Claymanin jälkeiseltä Reroute to remain -levyltä kappaleet Dark Signs sekä Metaphor mutta myöhemmin bändiin tutustuttua alkoi Clayman löytämään tiensä kuunteluuni yhä vain useammin. Vähitellen Claymanista muodostuikin itselleni luultavasti tärkein In Flamesin levyistä, vaikkakin useat muutkin levyt alkoivat löytämään tietään musiikkimakuuni.

Claymanilla on monia kappaleita jotka yhä edelleenkin kuuluvat allekirjoittaneella metallibiisien klassikoihin. Tärkeimpänä on tietenkin Only for the weak mutta lisäksi tältä levyltä löytyy myös Pinball Map joka on helppoa nostaa klassikoiden joukkoon myöskin. Tällä levyllä kaikki kappaleet on toimivia eikä yhdenkään kohdalla tee mieli skipata seuraavaan joten levy on kaikin puolin tasapainoinen ja onnistunut kokonaisuus.

Vuonna 2018 levy on ja pysyy hyvänä levynä jonka ainoa negatiivinen asia on se että se saa harmittelemaan bändin musiikkityylin radikaalia muutosta myöhemmin täysin erilaiseen suuntaan. Tietenkin on hyvä että bändi muuttuu ja kehittyy siihen suuntaan kuin itse kokevat hyväksi mutta silti tämänkaltaisten metallimusiikin klassikkolevyjen kohdalla se saa kuulijalle haikean olon miettiessä miksi tällaista metallia ei enää tahdo löytyä etsimälläkään.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman kappaleen tältä levyltä YouTubesta kuunneltavaksi mikäli levy ja bändi ei ole tuttu.

Musamaanantai: Lacrimas Profundere – Burning: A wish

Burning: A wish

Burning: A wish on saksalaisen goottirockia soittavan Lacrimas Profunderen neljäs täysipitkä studioalbumi. Se on julkaistu vuonna 2001 ja se oli tyylillisesti selkeä muutos yhtyeen aikaisempiin merkittävästi raskaampiin albumeihin, vaikkakin Burning: A wishiä edeltävällä Memorandumilla oli jo havaittavissa muutosta kepeämpään suuntaan. Yhtyeen kaksi ensimäistä levyä …And the Wings Embraced Us sekä La Naissance D’Un Rêve olivat tyylillisesti lähempänä doom metallia joten tyylilajin muutos on ollut hyvinkin radikaali.

Itse löysin muistaakseni Lacrimas Profunderen musiikin joskus 2004-2006 vuosien välillä asuessani Pyhäselän Hammaslahdessa. Aikoinaan ollessani IRC-Galleriassa tuli muiden galtsussa olijoiden bändiyhteisöistä etsittyä uusia musiikkeja jos entuudestaan oli sellaisia bändejä listalla joista itse pidin ja sitä kautta tämä tarttui matkalaiseksi mukaan.

Lacrimas Profunderella on useita levyjä joista pidän, mutta tämä levy on itselleni rakkain. Esimerkiksi säveltäessäni Painless Destiny -artistinimelleni toista albumia And when you weep otin kappaleiden työnimet kaikki Burning: A wish -levyn lyriikoista. Myöhemmin osa biisien nimistä tuli vaihdettua mutta moni nimi on silti jäänyt levyllekin ja esimerkiksi kyseinen levyn nimi And when you weep tulee Lacrimas Profunderen Burning: A Wish levyn kolmannen kappaleesta Adorer and somebody jossa kertosäkeessä lauletaan tuo laini “And when you weep I understand / What you mean to me / I break into / And for a while I die”.

Myös säveltäessäni metallimusiikkia on itseni helppoa bongata musiikillisesti hyvin vahvasti vaikutteita joita tältä levyltä on imeytynyt kappaleiden sävellyksiin joten myös siinä mielessä tämä levy on varsin merkittävä teos itselleni.

Tämä levy on kestänyt hyvin aikaa ja se on omassa nykyisessä musiikkimieltymyksessäni täyttä timanttia yhä edelleen. Erityisesti kesäisinä öinä tai syksyllä on tämä levy täydellinen seuralainen sillä se on kaunis, melodinen, kevyen angstinen, apaattinen ja taipuvainen lohduttomuuteen. Se huokuu tunnelmallista melankoliaa joka itselleni uppoaa tämän tyylin musiikissa erinomaisesti.

Mikäli levy ei ole tuttu, on tämä ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Laitan tähän loppuun muutaman kappaleen YouTubesta joista saa käsitystä minkälaisesta musiikista on kyse.

Musamaanantai: Amoprhis – Tales from the thousand lakes

Tales from the thousand lakes

Tämänkertainen musamaanantai vie omassa musiikkikuuntelun historiassa ajassa taaksepäin luultavasti vuoteen 2006. Täyttä varmuutta ei ole, mutta kutakuinkin näihin aikoihin. Tällöin vihdoin ja viimein löysin kotimaisen Amorphis-yhtyeen vuonna 1994 julkaistun klassikkolevyn Tales from the thousand lakes. Löytämisellä tässä kontekstissa tarkoitan hetkeä jolloin koin ahaa-elämyksen siitä että kyseessä on aivan mestariteos metallimusiikin saralla, en siis hetkeä jolloin ensimmäisen kerran levyä kuulin.

Olin kuullut tätä levyä useammankin kerran mutta se ei vain missään vaiheessa ollut jostain syystä potkinut itselleni – toisin kuin tämän seuraaja Elegy jota diggailin tuohon aikoihin parhaana Amorphiksen levynä. Muistan kuinka eräs kaverini oli aina sitä mieltä että Tales from the thousand lakes on paljon kovempi lätty ja itse en vain ollut samaa mieltä.

Kaikki kuitenkin muuttui kun kotimainen Folk-metallia soittava poppoo nimeltään Ensiferum julkaisi Dragonheads EP:n. EP:lle oli löytänyt tiensä myös Amorphiksen kappale Into hiding joka siis löytyy tältä kyseiseltä Talesilta. Kuuntelin kyseistä coveria ja pidin sitä varsin toimivana rallina ja tämän seurauksena innostuinkin kaivamaan alkuperäisen version kuunteluuni pitkän tauon jälkeen. Siinä vaiheessa olin että ei hyvä tavaton, tämähän on varsin erinomainen veto tämä alkuperäinenkin.

Tämän löydyksen seurauksena täytyi tietenkin laittaa koko levy alusta asti kuunteluun josko siellä olisi muitakin kappaleita jotka iskisivät kun uusin korvin sitä kuunteli. Siinä vaiheessa levy kolahti todella kovaa ja taisin varmaan lähemmäs kymmenen kertaa kuunnnella levyn putkeen uudestaan ja uudestaan (ehkä seitsemän tai kahdeksan kertaa?). Olin totaalisen myyty, Tales from the Thousand Lakes oli aivan tajunnat räjäyttävän loistava albumi joka oli aikaisemmin vain jäänyt jostain syystä aukeamatta itselleni.

Sen jälkeen levy onkin löytynyt levysoittimestani monet kerrat pyörimästä ja tänäkin vuonna tätä on tullut luukutettua läpi joten kyseessä on levy joka on saavuttanut omassa musiikkikuuntelussani klassikkolevyn aseman. Se toimii vielä tänäkin päivänä erinomaisesti ja hittibiisi Black winter day on yhä sellainen että mielellään tätäkin livenä haluaisi taas päästä kuulemaan.

Mikäli levy ja kappaleet eivät ole tuttuja laitan tähän loppuun muutaman linkin YouTubesta tämän levyn biiseihin.

Musamaanantai: Sonata Arctica – Ecliptica

Sonata Arctican Ecliptica

Tämänkertainen musamaanantai-postaus on itselleni aikamatka 2000-luvun alkuvuosiin, 2000-2003 välille eli aikaan jolloin opiskelin Joensuun ammattioppilaitoksessa datanomiksi. Tuolloin tuli erään luokkakaverin kautta kuultua kotimaisesta metallibändistä nimeltään Sonata Arctica. Olin kyllä joillain koulussa kyseisen bändin paitoja ja jostain syystä olin kuvitellut bändin black metallia soitttavaksi metallibändiksi mutta totuus onkin sitten kaukana siitä. Ensimmäinen kappale joka yhtyeeltä iski oli slovari nimeltään Shy (ei ole tällä levyllä) jonka kautta sitten bändin muuhunkin tuotantoon tuli tutustuttua.

Bändi oli julkaissut niihin aikoihin vasta muutaman levyn joten suhteellisen alkuajoista asti bändiä on tullut kuunneltua. Ecliptica tuli valittua tähän postaukseen sillä tällä albumilla on suurin merkitys ollut itselleni tämän bändin ja genren osalta. Ecliptica on niitä levyjä joihin aina tulee vuodesta toiseen palattua kun haluaa kuunnella menevää iloista kikkeliheviä jota myös power/speed metalliksi kutsutaan.

Ecliptica on julkaistu vuonna 1999 ja se onkin Sonata Arctican ensimmäinen täysipitkä albumi ja musiikillisesti se on pääpiirteittäin nopeatempoista kepeää metallia vaikka monia hitaampiakin kappaleita sekaan on löytynyt. Levyllä onkin monta hittibiisiä joita bändillä on livesoitannassa säilynyt halki vuosien, joten missään nimessä epäonnistuneesta levystä ei voida puhua myöskään siitä perspektiivistä katsoen.

Omassa soitannassani Ecliptica on pysynyt halki vuosien ja vielä tänäkin vuonna tätä on toisinaan tullut kuunneltua. Lisäksi pianollakin tämän levyn kappaleista FullMoonia tulee aina toisinaan tapailtua joten on selvää että Ecliptica on yksi merkittävimmistä levyistä omassa musiikin kuuntelun historiassa halki vuosien.

Mikäli tämän levyn kappaleet eivät ole tuttuja kannattaa käydä ainakin edes YouTubesta kuuntelemassa. Kannattaa kuitenkin muistaa että mikäli äänentoiston laadulla on väliä kannattaa YouTube suosiolla unohtaa ja käydä kuuntelemassa joko CD-levyltä tai palveluista kuten Tidal/Spotify/Google Music/Apple Music tai vastaavat. Tarkennettakoon vielä että YouTubesta löytyy kyllä nykyään musiikkia hyvällä äänenlaadulla eikä se itsessään ole esimerkki huonosta äänenlaadusta, mutta nämä kappaleet on sen verran kauan aikaa sitten sinne laitettu käyttäjien toimesta että näissä valitettavasti äänenlaatu on suhteellisen hirveää kuraa. Kuitenkin niistä saa käsityksen millaisesta musiikista on kyse joten kannattaa käydä kuuntelemassa 🙂

Musamaanantai: Nightwish – Oceanborn

Tämänkertaisena musamaanantain postauksena on klassikko vuosien takaa, kotimaisen Nightwish-yhtyeen Oceanborn. Albumi on julkaistu vuonna 1998 ja on siis ajalta jolloin solistina toimi Tarja Turunen.

Nightwish kuuluu itselleni niihin bändeihin joita olen vuosien mittaan kuunnellut paljon. Nuoruusvuosina ja parikymppisenä tätä tuli kuunneltua eniten, mutta vielä nykyäänkin Nightwishin levyt löytyvät levysoittimestani pyörimästä. Eniten heiltä tulee kuunneltua yhä niitä levyjä jotka ovat itselleni merkityksellisimmät ja oli kohtalaisen vaikeaa valita mistä levystä kirjoitan sillä niitä levyjä on monta. Oceanborn tuli kuitenkin sitten valittua tähän ensimmäiseksi Nightwishin levyksi josta kirjoitan.

Oceanbornin avausraita Stargazers on kappale josta oma nimimerkkini tulee erilaisilla foorumeilla, irkissä, slackissa jne. Toki joissain tapauksissa nimimerkki on varattu jolloin joutunut keksimään muun, mutta vuosikausia tätä nimimerkkiä on tullut sitten käytettyä.

Levy on täynnä loistavia kappaleita ja on vaikeaa sanoa mitkä olisivat parhaita. Sacrament of Wilderness ja Gethsemane on ainakin sellaisia kappaleita joissa on tekemisen meininkiä ja hyvää mieltä vaikka muille jakaa.

Vaikka Nightwish on tehnyt musiikillisesti hienoja kappaleita, olen aina pitänyt myös Tuomas Holopaisen lyriikoista. Pidän esimerkiksi kuinka Gethsemane-kappaleessa on kristillisen viitekehykseen sovitettua lyriikkaa joka ei (luultavastikaan) kerro uskonnollisista aiheista, kuinka Stargazers-kappaleessa on fantasiavivahteista tematiikkaa sekä tähtien ja avaruuden mystiikkaa lyriikoissa ja kuinka yleisestikin levyllä on eskapistisia vivahteita.

Vuosien mittaan oma musiikkimakuni on muovautunut paljon ja monenlaista musiikkia tulee kuunneltua, mutta ilahdusttavasti Oceanborn iskee yhä näinäkin päivänä. Oceanborn on yhä helmi melodisen metallin maailmassa.

Laitetaan tähän loppuun muutama video vielä YouTubesta tältä levyltä mikäli musiikki ei ole tuttua. Harmillisen vähän tältä levyltä löytyy kappaleista videoita joten pistän muutaman sellaisen joista ei ole videota.