Category: Musamaanantai

Tämänkertainen musamaanantai vie omassa musiikkikuuntelun historiassa ajassa taaksepäin luultavasti vuoteen 2006. Täyttä varmuutta ei ole, mutta kutakuinkin näihin aikoihin. Tällöin vihdoin ja viimein löysin kotimaisen Amorphis-yhtyeen vuonna 1994 julkaistun klassikkolevyn Tales from the thousand lakes. Löytämisellä tässä kontekstissa tarkoitan hetkeä jolloin koin ahaa-elämyksen siitä että kyseessä on aivan mestariteos metallimusiikin saralla, en siis hetkeä jolloin ensimmäisen kerran levyä kuulin.

Olin kuullut tätä levyä useammankin kerran mutta se ei vain missään vaiheessa ollut jostain syystä potkinut itselleni – toisin kuin tämän seuraaja Elegy jota diggailin tuohon aikoihin parhaana Amorphiksen levynä. Muistan kuinka eräs kaverini oli aina sitä mieltä että Tales from the thousand lakes on paljon kovempi lätty ja itse en vain ollut samaa mieltä.

Kaikki kuitenkin muuttui kun kotimainen Folk-metallia soittava poppoo nimeltään Ensiferum julkaisi Dragonheads EP:n. EP:lle oli löytänyt tiensä myös Amorphiksen kappale Into hiding joka siis löytyy tältä kyseiseltä Talesilta. Kuuntelin kyseistä coveria ja pidin sitä varsin toimivana rallina ja tämän seurauksena innostuinkin kaivamaan alkuperäisen version kuunteluuni pitkän tauon jälkeen. Siinä vaiheessa olin että ei hyvä tavaton, tämähän on varsin erinomainen veto tämä alkuperäinenkin.

Tämän löydyksen seurauksena täytyi tietenkin laittaa koko levy alusta asti kuunteluun josko siellä olisi muitakin kappaleita jotka iskisivät kun uusin korvin sitä kuunteli. Siinä vaiheessa levy kolahti todella kovaa ja taisin varmaan lähemmäs kymmenen kertaa kuunnnella levyn putkeen uudestaan ja uudestaan (ehkä seitsemän tai kahdeksan kertaa?). Olin totaalisen myyty, Tales from the Thousand Lakes oli aivan tajunnat räjäyttävän loistava albumi joka oli aikaisemmin vain jäänyt jostain syystä aukeamatta itselleni.

Sen jälkeen levy onkin löytynyt levysoittimestani monet kerrat pyörimästä ja tänäkin vuonna tätä on tullut luukutettua läpi joten kyseessä on levy joka on saavuttanut omassa musiikkikuuntelussani klassikkolevyn aseman. Se toimii vielä tänäkin päivänä erinomaisesti ja hittibiisi Black winter day on yhä sellainen että mielellään tätäkin livenä haluaisi taas päästä kuulemaan.

Mikäli levy ja kappaleet eivät ole tuttuja laitan tähän loppuun muutaman linkin YouTubesta tämän levyn biiseihin.

Tämänkertainen musamaanantai-postaus on itselleni aikamatka 2000-luvun alkuvuosiin, 2000-2003 välille eli aikaan jolloin opiskelin Joensuun ammattioppilaitoksessa datanomiksi. Tuolloin tuli erään luokkakaverin kautta kuultua kotimaisesta metallibändistä nimeltään Sonata Arctica. Olin kyllä joillain koulussa kyseisen bändin paitoja ja jostain syystä olin kuvitellut bändin black metallia soitttavaksi metallibändiksi mutta totuus onkin sitten kaukana siitä. Ensimmäinen kappale joka yhtyeeltä iski oli slovari nimeltään Shy (ei ole tällä levyllä) jonka kautta sitten bändin muuhunkin tuotantoon tuli tutustuttua.

Bändi oli julkaissut niihin aikoihin vasta muutaman levyn joten suhteellisen alkuajoista asti bändiä on tullut kuunneltua. Ecliptica tuli valittua tähän postaukseen sillä tällä albumilla on suurin merkitys ollut itselleni tämän bändin ja genren osalta. Ecliptica on niitä levyjä joihin aina tulee vuodesta toiseen palattua kun haluaa kuunnella menevää iloista kikkeliheviä jota myös power/speed metalliksi kutsutaan.

Ecliptica on julkaistu vuonna 1999 ja se onkin Sonata Arctican ensimmäinen täysipitkä albumi ja musiikillisesti se on pääpiirteittäin nopeatempoista kepeää metallia vaikka monia hitaampiakin kappaleita sekaan on löytynyt. Levyllä onkin monta hittibiisiä joita bändillä on livesoitannassa säilynyt halki vuosien, joten missään nimessä epäonnistuneesta levystä ei voida puhua myöskään siitä perspektiivistä katsoen.

Omassa soitannassani Ecliptica on pysynyt halki vuosien ja vielä tänäkin vuonna tätä on toisinaan tullut kuunneltua. Lisäksi pianollakin tämän levyn kappaleista FullMoonia tulee aina toisinaan tapailtua joten on selvää että Ecliptica on yksi merkittävimmistä levyistä omassa musiikin kuuntelun historiassa halki vuosien.

Mikäli tämän levyn kappaleet eivät ole tuttuja kannattaa käydä ainakin edes YouTubesta kuuntelemassa. Kannattaa kuitenkin muistaa että mikäli äänentoiston laadulla on väliä kannattaa YouTube suosiolla unohtaa ja käydä kuuntelemassa joko CD-levyltä tai palveluista kuten Tidal/Spotify/Google Music/Apple Music tai vastaavat. Tarkennettakoon vielä että YouTubesta löytyy kyllä nykyään musiikkia hyvällä äänenlaadulla eikä se itsessään ole esimerkki huonosta äänenlaadusta, mutta nämä kappaleet on sen verran kauan aikaa sitten sinne laitettu käyttäjien toimesta että näissä valitettavasti äänenlaatu on suhteellisen hirveää kuraa. Kuitenkin niistä saa käsityksen millaisesta musiikista on kyse joten kannattaa käydä kuuntelemassa 🙂

Tämänkertaisena musamaanantain postauksena on klassikko vuosien takaa, kotimaisen Nightwish-yhtyeen Oceanborn. Albumi on julkaistu vuonna 1998 ja on siis ajalta jolloin solistina toimi Tarja Turunen.

Nightwish kuuluu itselleni niihin bändeihin joita olen vuosien mittaan kuunnellut paljon. Nuoruusvuosina ja parikymppisenä tätä tuli kuunneltua eniten, mutta vielä nykyäänkin Nightwishin levyt löytyvät levysoittimestani pyörimästä. Eniten heiltä tulee kuunneltua yhä niitä levyjä jotka ovat itselleni merkityksellisimmät ja oli kohtalaisen vaikeaa valita mistä levystä kirjoitan sillä niitä levyjä on monta. Oceanborn tuli kuitenkin sitten valittua tähän ensimmäiseksi Nightwishin levyksi josta kirjoitan.

Oceanbornin avausraita Stargazers on kappale josta oma nimimerkkini tulee erilaisilla foorumeilla, irkissä, slackissa jne. Toki joissain tapauksissa nimimerkki on varattu jolloin joutunut keksimään muun, mutta vuosikausia tätä nimimerkkiä on tullut sitten käytettyä.

Levy on täynnä loistavia kappaleita ja on vaikeaa sanoa mitkä olisivat parhaita. Sacrament of Wilderness ja Gethsemane on ainakin sellaisia kappaleita joissa on tekemisen meininkiä ja hyvää mieltä vaikka muille jakaa.

Vaikka Nightwish on tehnyt musiikillisesti hienoja kappaleita, olen aina pitänyt myös Tuomas Holopaisen lyriikoista. Pidän esimerkiksi kuinka Gethsemane-kappaleessa on kristillisen viitekehykseen sovitettua lyriikkaa joka ei (luultavastikaan) kerro uskonnollisista aiheista, kuinka Stargazers-kappaleessa on fantasiavivahteista tematiikkaa sekä tähtien ja avaruuden mystiikkaa lyriikoissa ja kuinka yleisestikin levyllä on eskapistisia vivahteita.

Vuosien mittaan oma musiikkimakuni on muovautunut paljon ja monenlaista musiikkia tulee kuunneltua, mutta ilahdusttavasti Oceanborn iskee yhä näinäkin päivänä. Oceanborn on yhä helmi melodisen metallin maailmassa.

Laitetaan tähän loppuun muutama video vielä YouTubesta tältä levyltä mikäli musiikki ei ole tuttua. Harmillisen vähän tältä levyltä löytyy kappaleista videoita joten pistän muutaman sellaisen joista ei ole videota.

Musamaanantain tämän kertaisena levynä toimii Britney Spearsin levy oops!…I did it again joka on itselleni tärkeä levy sillä se on myös ensimmäinen uutena täydellä hintaa ostamani CD-levy. Ostin levyn Joensuusta jo nyt edesmennestä Anttilasta (Jonnet ei muista!). Muistan vielä kuinka ensimmäisillä kuuntelukerroilla luulin että levyssä on jotain vikaa kun soundi ensimmäisessä kappaleessa särkee paikoitellen ja kävinpä sitä myyjältäkin kysymässä että onkohan tässä jotain vikaa, heh.

Levy on Britneyn toinen julkaistu studioalbumi ja se julkaistiin vuonna 2000, eli ennen tätä oli julkaistu ainoastaan …bayby one more time vuonna 1999. Levy jatkaa musiikillisesti vahvasti samoilla linjoilla Britneyn ensimmäisen albumin kanssa vaikka toki muutoksen suuntia on jo selkeästi havaittavissa rockahtavampien elementtien lisääntymisessä ja aikuismaisemman suunnan hakiessa muotoaan.

Kappaleet ovat pääpiirteittäin häpeilemättömän tarttuvaa poppia josta on helppoa löytää vielä vivahteita tuolloin vielä jollain muotoa päätään pinnalla pitäneen Eurodancen tyylisuuntaan. Kappalelistalta löytyy myös hitaampia veisuja kuten Where are you now, When your eyes say it, Girl in the mirror, Dear diary sekä Don’t let me be the last to know.

Albumille mahtuu monia hittibiisejä joilta tuskin monikaan on päässyt välttymään. Tunnetuimmat kappaleet varmaankin tältä levyltä ovat Oops! I did it again, Stronger sekä Lucky. Myös Don’t let me be the last to konw voi olla useammallekin tuttu ainakin siksi että se on sinkkulohkaisuna pyörinyt aikoinaan radioissa, mutta oman fiilispohjaisen tuntuman mukaan kyseessä on suurelle yleisölle vähemmän tunnettu ralli verrattuna näihin kolmeen muuhun sinkkukappaleeseen.

Levyn julkaisusta on nyt kulunut jo 18 vuotta mutta ilahduttavasti tämä levy iskee itselleni yhä. Kappeleiden soidessa lähtee helposti laulamaan ralleja mukana ja antaa rytmin viedä mennessään. Vaikka levyssä on paikoitellen havaittavissa nuoruuden korniuttakin on tämä silti levy joka on kestänyt ajan hampaan puremista todella hyvin.

Heitetään tähän loppuun vielä YouTubesta levyn sinkkukappaleista nimikkoraita.

Tämänkertaisena musamaanantai-levynä on Apulannan Aivan kuin kaikki muutkin. Musamaanantai-postaukset on tarinoita itselleni tärkeistä levyistä, syystä tai toisesta.

Apulanta on yksi merkittävimmistä yhtyeistä ollut vuosien varrella. Erityisen paljon kyseistä bändiä tuli luukutettua ammattikouluaikoina ja loistavia levyjä on todella paljon joten oli hieman vaikeaa valita mistä levystä kirjoittaisin ensimmäiseksi. Päädyin kuitenkin tähän levyyn sillä aikoinaan ostin tämän Lahdesta Misirlou-nimisestä divarista ja on hyvin mahdollista että kyseessä oli ensimmäinen Apulannan levy jonka olen ostanut. Muisti kuitenkin alkaa jo prakaamaan sen verran että täysin varma en asiasta enää ole. Nykyisin omistamani CD ei myöskään ole enää se sama kuin minkä vuosia sitten Misirlousta ostin, mutta kyseinen albumi on yhä sisällöllisesti sitä tuttua ja turvallista Apulantaa.

Tämä levy on poikkeuksellinen sillä tapaa että yhtye ei ole antanut levyllä biiseille nimiä, mutta sinkkulohkaisuihin näille on nimiä löytynyt. Esimerkiksi klassikot Teit meistä kauniin sekä Hallaa löytyvät tältä kiekolta. Levy oli merkittävä muutos yhtyeen musiikkityylin kehityksessä. Siinä missä vanhempi tuotanto oli selkeästi suoraviivaisempaa rockia ja täysin erilaisella lyriikallisella tyylillä muuttui tämän levyn myötä molemmat. Soundi muuttui hiotummaksi, enemmän kaikkea pientä kilkettä alkoi löytymään äänimaailmaan ja lyriikoiden tyyli muuttui enemmän ajatuksia herättävään suuntaan.

Omia henkilökohtaisia muistoja myös tähänkin levyyn toki liittyy. Muistan hyvin vielä kuinka vanhempien luona asuessa aina naapurissa asuvan serkkuni kanssa pelasimme tietokoneella ja taustalla soi CD-soittimesta tämä levy useammankin kerran.

Vaikka vuosia onkin kulunut ei tämä levy ole menettänyt teräänsä vaan se rokkaa yhä yhtä kovasti. Ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen levy näinäkin päivinä 🙂

EDIT: Laitetaan vielä tähän loppuun yksi kappale YouTuebesta kyseiseltä levyltä. Kappaleena 007 joka myös Teit meistä kauniin -nimellä.
https://youtu.be/uZR6znEk1sk