Kokeilussa: Sony CFD-S70 radio/CD-soitin/kasettisoitin

Heti Dingoa kasetilta soimaan!

Taustaa

Eilen käydessäni Koivukylän K-Citymarketilla satuin bongaamaan sieltä mankan jossa oli sisäänrakennettuna CD-soitin, kasettisoitin sekä radio. Olen jo viimeisen parin vuoden aikana aina toisinaan katsellut kasettisoittimia – viimeksi viime viikolla – joten vaikkakin kasettisoitin tarttui matkaan hetken heräteostoksena ei ostos isommassa mittakaavassa ajateltuna kuitenkaan mikään täysin heräteostos ollut.

Tärkein ominaisuus tässä itselleni oli siis tämä kasettisoitin ja sen toimivuus, mutta mukavana bonuksena tässä on mukana myös radio ja CD-soitin. Olen jo jonkin aikaa kuunnellut radiota kotonani pienellä kannettavalla Sangean Genuine Mini WR-7:lla josta en kuitenkaan ole tänne blogiin saanut aikaseksi vielä kirjoittaa minkäänlaista arviota joten radiolle ei sen suhteen ollut tarvetta koska sellainen kotoa löytyi. Samoin omistan kannettavan CD-soittimen (lue arvostelu) jolla levyä on tullut kuunneltua joten CD-soitinkaan ei ollut pakollinen paha.

Se että nämä molemmat tästäkin soittimesta löytyy kasettisoittimen lisäksi on tietenkin hyvä puoli koska tätä on ensisijaisesti tarkoitus pitää virtajohdon päässä eikä tällöin virrat kovin helposti pääse ainakaan kesken kuuntelun loppumaan ellei sähkökatkoja satu.

Miltä se kuulostaa

Rise Againstin The Sufferer and the Witness kuulostaa hyvälle tälläkin soittimella

Musiikkisoittimessa yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ellei jopa tärkein on tietenkin se miltä se kuulostaa. Lyhyesti sanoen tämä kuulostaa tarpeeksi hyvälle ainakin silloin kun musiikin laittaa taustalle pyörimään samalla kun puuhailee muuta – esimerkiksi blogipostauksia kirjoitellessa, töitä tehdessä jne. Se sopii helposti kategoriaan ”se ei ärsytä vaan soi ihan tarpeeksi mukavasti”, mutta ei se tietenkään vedä vertoja millekään erikseen hankittaville hifi-kaiuttimille, vahvistimille jne. Eikä sen ole tarkoituskaan.

Kasetilta kuunnellessa Dingon 20 suosikkia kuulostaa vieläkin mukaansatempaavalta ja sitä on ilo kuunnella soittimen omien kaiuttimien kautta kuin myös sivussa olevan kuulokeliitännän kauttakin. Kuulokeliitännästä toki kuulee helposti kasetin suhinat helpommin etenkin kappaleiden välissä, mutta se ei sinänsä yllätä eikä sitä tule miinukseksi laskettua.

CD-soittimella kun kuuntelee Rise Againstin The Sufferer and the Witness -levyä niin ei siitä pahaa sanaa löydä kunhan vain osaa oikeasti laittaa omat odotuksensa tolkulliseen perspektiiviin. Kyllä tällä musiikkia hyvin kestää korvat kuunnella kunhan ei kauhean kovalla luukuta. Kovemmalla soidessa tietenkin pienten ämyreiden pahvinen soundi pääsee jo esiin eikä soundi mitään korvia hivelevää ole.

Mankassa on myös ominaisuus Megabass jonka kautta Dingon kasettia oli hyvä kuunnella, mutta CD:ltä Rise againstia kuunnellessa se tuli otettua pois koska ääni alkoi kuulostamaan hieman tunkkaiselta. Ilman sitä ääni alussa kuulostaa hieman ohuemmalta, mutta kun hetken korvat tottuu soundiin niin ainakin itse jaksan ihan hyvin tällä levyä kuunnella.

Radio tuntui toimivan myöskin asiallisesti ainakin Koivukylässä kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Muutamia radiokanavia testailin ja ne tuntui löytyvän hyvin. Soittimessa on myös kolme suosikkikanavaa mitä voi lisätä, joten Yle X3m, Radio Dei ja Radio Rock löytyy jatkossa yhden napin painalluksella. Kiva ominaisuus, vaikkakin lähes aina pidän radion viritettynä Yle X3m:n taajuudelle ainakin Sangeanin soittimessa. Saapa nähdä muuttaako pikanapin taakse suosikkien tallennus radioni kuuntelutapaa.

Loppusanat

Nappuloita löytyy joka lähtöön, omaan makuun hieman liikaakin

Vähäisen käytön perusteella on tietenkin vaikea sanoa mitään pysyvämpää tuomiota esimerkiksi kestävyydestä, mutta ensikokemukset on positiiviset. Kasetteja saan nyt vihdoin kuunneltua ja ensihätään ne kuulostavat tarpeeksi hyvältä. CD-soitin ja radio samassa paketissa on myöskin mukava lisä koska nyt voi yhdellä härpättimellä hoitaa kaiken taustamusiikin kuuntelun riippumatta siitä mitä fyysistä mediaa haluan käyttää.

Ainoa mitä tämä olisi kaivannut lisäksi olisi ollut Bluetooth niin sisään kuin uloskin. Tässä mallissa ei ole Bluetoothia lainkaan joten ulkoisten laitteiden langattoman liittämisen voi suosiolla unohtaa.

On hyvä huomauttaa että tästä löytyy kuitenkin 3.5 mm liitäntä sisäänmenolle sekä saman kokoinen liitäntä kuulokkeille joten piuhallisena kumpaankin suuntaan saa tavaraa siirtymään. Tämä on mainio juttu koska voin ainakin teoriassa tällöin tökätä halutessani mp3-soittimen kiinni piuhalla tähän ja kuunnella tämän vekottimen kaiuttimien kautta musiikit. Sanon ilmaisun muodossa ”ainakin teoriassa” koska en tiedä antaako laitteet tarpeeksi vahvaa tai sopivan heikkoa signaalia että ääni ei särisisi tai kuuluisi liian hiljaisella enkä vielä ainakaan ole sitä koettanut mutta uskoisin että eiköhän tuo onnistune.

Mankan voi laittaa toimimaan myös paristoilla mutta en ainakaan vielä ostanut paristoja koska laite on sen verran pieni ja kevyt että sen saan roudattua helposti huoneesta toiseen ja tökättyä siellä toiseen töpseliin aina tarpeen mukaan. Ilahduttavana puolena laitteen virtajohto on irtotavaraa, eli se ei ole kiinteästi kiinni soittimessa vaan käyttäjänä sen voi päivittää omien tarpeidensa mukaan paljon pidemmäksi tai lyhyemmäksi jos niin haluaa.

Nopean ja vähäisen käytön jälkeen ensituntumat on selvästi siis positiivisen puolella joten toivon mukaan soitin kestää hyvin myöskin käytössä 🙂

Hintaa tällä laitteella oli 89,99 eur eli mistään kovin hinnakkaasta soittimesta ei ole kyse. Tämä on hyvä muistaa miettiessä omia odotuksiaan soittimen äänenlaadun ja hifistelyn osalta.

Kokeilussa: Raspberry Pi 400

Rasbperry Pi 400 on tietokone joka on sijoitettu näppäimistönsä sisälle. Kuvassa avoinna tiedostoselain, nettiselain, CMUS-musiikkisoitin, irkki (irssi-ohjelma) sekä tyhjä terminaali

Raspberry Pi 400 testiin

Viime viikolla satuin bongaamaan mielenkiintoisen tuotteen jonka olemassaolosta en muistaakseni aikaisemmin ainakaan tiennyt mitään. Tuote josta puhun on tietenkin tämän blogipostauksen mukainen tuote eli Raspberry Pi 400 joka on pienen noin luottokortin kokoisen Raspberry Pi -tietokoneen versio joka on sullottu näppäimistön sisään. Toisin sanoen se on siinä mielessä hyvinkin samankaltainen kuin kauan sitten lapsuudessani ollut kotitietokone Commodore 64 – lisää vain piuhat ja näyttö ja käynnistä kone jonka jälkeen voi alkaa konetta käyttäään.

Siinä missä aikoinaan Commodore 64:ssä oli koko käyttöjärjestelmä koneen sisällä on Raspberry Pi 400:ssa käyttöjärjestelmä MicroSD-kortilla. Tämä on hyvä puoli ainakin itselleni sillä kortin voi ottaa milloin tahansa pihalle, vaihtaa kortin ja buutata koneen eri käyttöjärjestelmällä niin halutessaan. Lisäksi käyttöjärjestelmänsä voi tällöin myös varmuuskopioida toiselle koneelle.

Heti alkuun on hyvä kertoa että Raspberry Pi 400 ei ole mikään tehokas tietokone eikä sitä miksikään kodin ykköskoneeksi kannata hankkia ellei ole taipumusta tai intoa päästä nörttäilemään. Ainakin isommalla monitorilla (resoluutionsa osalta) haasteita tulee helposti ja videoiden toisto YouTubestakin pätkii joten on hyvä asettaa toiveensa tietokoneen tehoista realistiseen perpektiiviin.

Miksi itselleni tällaisen hankin

Paketti jonka tilasin sisälsi koneen lisäksi hiiren, ohjekirjan, muistikortin missä oli valmiina käyttöjärjestelmä, miniHDMI to HDMI -kaapelin sekä myöskin muuntajan josta saa USB-C liitäntään virrat annettua

Suurimpaa syynä itselleni tämän hankkimiseen oli halu päästä säätämään pitkästä aikaa Linuxia työpötäkäytössä. Vaikka olenkin vuosia käyttänyt Windowsia ja Macia pääasiallisin koneinani on kotonani kuitenkin Linux-laitteita; Windowsin sisäinen Linux-virtuaalikone, QNAPin NAS pyörii Linuxilla ja sen sisällä pyörii tällä hetkellä kolme virtualisoitua Linuxia. Lisäksi kaapistani löytyy myös Rasbperry Pi 3B -malli lisäverkkolevynä joten kotoa löytyy kyllä Linuxeja jossa on ollut mahdollista tehdä monia asioita.

Kuitenkin se mitä kaipasin päästä pitkästä aikaa koettamaan oli Linuxin käyttö kepeässä työpöytäkäytössä. Tietenkin olisin voinut asentaa ensisijaisesti käyttämääni Windows-koneeseen ns. multi-bootin missä voisin konetta käynnistäessä aina valita käynnistänkö Windowsin vaiko Linuxin mutta ilman pidempiä teknisiä selostuksia en halunnut täätä tehdä tarpeettoman säätämisen vuoksi UEFI:n kanssa.

Kepeää Linuxin työpöytäkäyttöä olen voinut tehdä myös käyttäen etätyöpöytäyhteyttä sisäverkossani pyörivälle virtualisoidulle Linux-koneelle mutta kokemus ei ole tietenkään täysin sama. Lagia tulee verkon yli työpöytää siirreltäessä, äänien ja muiden komponenttien osalta on aivan omat säätönsä jne. joten kokemus ei siinä mielessä ole sitä mitä halusin päästä pitkästä aikaa koettamaan.

Lisäksi tietenkin Raspberry Pi 400 kiinnosti laitteena päästä koettamaan. Kaiken lisäksi Raspberry Pin alle 10 W virrankulutus kiinnosti myöskin erityisen paljon.

Tarkkoja tietoja Raspberry Pi 400:n virrankulutuksesta en löytänyt, mutta ilmeisesti sisällä on Raspberry Pi 4:ää vastaava rauta jonka virrankulutus on täydessä kuormituksessakin hieman yli 6W joten uskoisin että alle 10 W myös tämä Pi 400 menee. Pitänee joskus hankkia wattimittari ja tarkistaa onko asia näin, mutta raudan sisuskalut huomioon näin voisi realistisesti olettaa.

Ensituntumia

Koneen takaa löytyy microSD-korttipaikka, USB-C virransaantiin, 2 x MiniHDMI, 3 x USB sekä verkkokaapelin paikka.

Jos erityisesti Debian Linux on tuttu on tämän paketin mukana tulevalla muistikortilla tulevalla Raspbianilla suoraan kuin kotonaan. WLAN ja Bluetooth toimii suoraan ilman säätöjä ja työpöytäkin osasi piirtää suoraan grafiikat oikein myös ultrawide-monitorille kunhan vain vastasi käyttöönoton alussa esitettyihin kysymyksiin mustista palkeista reunalla että näkeekö ne vaiko ei. Alusssa ne näkyi eikä kuva ollut kokonaan käytetty mutta alun kysymysten jälkeen tämä korjaantui.

Säädin ensimmäisenä iltana kaikkea ja päivitin uusimpaan versioon joka oli huono idea grafiikka-asetuksien osalta (näyttö pimeni graafisessa tilassa aina hetken käytön jälkeen), mutta omassa käytössäni täysin merkityksetön sillä olin ostanut jo muutenkin 128 GB microSD-kortin johon olin asentamassa uusinta käyttöjärjestelmäversiota pian muutoinkin.

Sapatin jälkeen yöllä asensin Raspbianin uusimman version uudelle 128 GB MiroSD-muistikortille käyttäen Windows-koneessani Rasbianin valmista työkalua. Sillä käyttöjärjestelmän asentaminen oli todella helppo prosessi – pari valintaa jonka jälkeen käyttöjärjestelmä löytyi MicroSD-kortilta joka toimi ongelmitta Pissä.

Nyt vajaan päivän käytön perusteella on kokemukset olleet hyvät, mutta Ultrawide-monitorin näyttöni virkistystaajuus on pielessä (ainoastaan 49,9Hz vaikka näyttö tukee 120 Hz) ja USB-äänilaitteiden kanssa kuuluu outoa häiriöääntä. Bluetooth-kaiuttimiin musiikkia toistaessa ongelmaa ei ole joten musiikkia onneksi voin kuunnella useammallakin laitteella vaikka USB-äänilaitteiden kanssa onkin pientä ongelmaa.

Mitä olen jonkin verran kerennyt tutkimaan voi näytön virkistystaajuusongelma johtua kaapelista. Resoluutio on sen verran suuri että 60Hz ja yli saattaa vaatia erilaisen kaapelin. Pitänee ehkä joskus testata. Ääniin liittyvä ongelma ilmeisesti on ihan kernelitasolla ainakin Ubuntuissa joten on mahdollista että ääniongelmat USB-laitteiden kanssa katoaa joskus kun uudempi kerneli tulee. Katsellaan 🙂

Loppupäätelmät lyhen käytön perusteella

Näppäimistö (eli tietokone) on saatavana myös skandinaavisena versiona sisältäen ääkköset.

Koska käyttöä on tähän mennessä kertynyt vasta vähän ei tietenkään mitään pidempää arviota osaa sanoa koneesta, mutta ensimmäiset tuntumat ovat olleet positiiviset ja kone on täyttänyt sille asetetut odotukset.

Tätä on helppoa suositella ihmisille jotka haluavat päästä helpolla alkuun Raspberry Pin tai yleisesti Linuxin kanssa kunhan vain odotukset ovat realistiset. Kone ei ole tehokas, mutta mikäli haluaa päästä esim. kunnollisia komentorivityökaluja käyttämään (esim. CMUS-musiikkisoitin!) on tämä harrastajille kokeilemisen arvoinen.

Tämä blogipostaus on kirjoitettu kokonaisuudessaan tällä koneella ja postauksen kuvatkin on skaalattu pienemmäksi Linuxin komentorivityökaluilla (imagemagick) joten kyllä tällä tällaista blogaamistakin voi harrastaa vaikkakin vähäisen tehon huomaa helposti postauksen kirjoittamisen aikana. Nykyinen web on raskas ja selaimet sen mukaiset mutta jos kärsivällisyyttä ja harrastuneisuutta löytyy voi tällä ainakin jonkinmoisia tehtäviään netissä hoitaa.

Kokeilussa: Panasonic DVD-S700 DVD-soitin

Panasonicin DVD-S700 on mukavan kompakti DVD-soitin

Hieman taustaa

Viime vuoden puolella hankin 14″ putkitelevision jossa on integroituna myöskin VHS-soitin (katso täältä). Televisio on ollut ajoittain kohtalaisen ahkerassakin käytössä ja onpa sillä tullut VHS-elokuvia katsottua viimeksi tällä viikolla joten kapine on osoittautunut hyväksi ostokseksi. Myönnettäköön että hetkittäin on käynyt mielessä että jos 21″ kokoluokassa bongaisin hyvän putkitelevision saattaisin sellaisen harkita hommaavani.

Televisiossa on integroitu VHS-nauhuri, mutta halusin päästä katsomaan omia Sony CX240 -kameralla kuvattuja kotivideoita miltä ne näyttäisivät vanhalla kunnon CRT TV:llä. Koetin polttaa omia kotivideoita testin vuoksi DVD:lle ja katsoa toimisiko ne Xbox 360:lla, mutta harmillista kyllä Xbox 360 ei osannut toistaa kotipolttoista DVD-levyä.

Katselin eri kaupoista millaisia edullisia DVD-soittimia on markkinoilla joissa olisi vielä Scart-ulostulo jotta sen saisi helposti kytkettyä televisioon jossa ei HDMI:stä ole tietoakaan ja etsinnän tuloksena löytyi Panasonic DVD-S700.

Käyttökokemuksia

Laite on ollut nyt lähes pari kuukautta käytössä ja sen kautta olen katsellut X-Filesejä DVD:ltä, koettanut kotipolttoista kotivideo-DVD:tä sekä katsellut muutamia leffojakin ja kaikki DVD:t ovat pyörineet ilman ongelmia. Soitin tekee lähes kaiken sen mitä siltä toivoinkin.

Ainoa mitä toivoisin lisäksi olisi aluekoodivapaus DVD-levyjen toiston osalta, mutta koska ensisijaisessa elokuvakatseluni tapahtuu Reavon soittimella (kirjoitan joskus siitä arvostelun tänne blogiin) videotykiltä ja koska siinä on mahdollista ohittaa aluekoodi ei tällä aluekoodin ohituksella tässä soittimessa ole niin suurta merkitystä vaikkakin se mukava lisä olisi ollutkin.

Levyn luku on tarpeeksi nopea että ainakaan itselläni se ei koettele hermojani. Laite ei pidä juurikaan ääntä ja toisto, kelaaminen ja muut perustoiminnot toimivat juuri kuten pitääkin ja kuva näyttää hyvältä Scartin kautta katsottuna putkitelevisiossa.

Panasonicista löytyy itselleni tärkein liitäntä eli Scart-ulostulo

Mukavana lisänä laitteessa on USB-liitäntä etupaneelissa jonka kautta voi katsoa myös USB-tikulle tallennettuja videoita jos ne ovat oikeassa formaatissa. Normaalin (eli ei-nörtin) näkökulmasta tämä nykyaikana taitaa harmillisesti jäädä kuitenkin haaveen asteelle sillä videotuki on Xvid-koodekille joita ei enää juuri missään tule vastaan ellei itse transkoodaa videoitaan oikeaan formaattiin. Laitan kuitenkin tämän postauksen loppuun kiinnostuneille ohjeita kuinka videoitaan voi konvertoida FFMPEG:llä tämän soittimen tukemaan formaattiin jos intoa on transkoodailla videoitaan.

USB:n kautta on mahdollista katsoa myös valokuvia jotka on JPG-formaatissa sekä kuunnella MP3-tiedostoja. En muista olenko kumpaakaan näistä ominaisuuksista testannut joten en niiden rajoituksiin osaa ottaa tarkemmin kantaa.

Ruusut ja risut

Ruusuja tälle soittimelle on helppoa antaa, sillä se tekee juuri sen mitä siltä odottaakin eikä se maksa paljoa. Videot toistuvat hyvin ja scart-ulostulo oli se minkä vuoksi tämän ostin eikä sen toiminnassa ole mitään valittamista joten tämä on hinta-laatu-suhteeltaan ainakin itselleni ollut hintansa väärti vekotin.

Isoin miinus käytettävyydessä tulee ainakin itselläni kaukosäätimen muutaman napin koosta. Skip-painikkeet ovat nihkeän pienet ja niitä saa aina etsiä että missä ne olivatkaan. Tietenkään elokuvia katsoessa tämä ei ole luultavasti koskaan ongelma koska harvoin elokuvassa tulee juuri mitään skipattua (ainakaan itselläni), mutta DVD:ltä kun katsoo X-Filesejä on niiden jokaisen episodin lopussa monella eri kielellä jokin teksti jotka haluaa aina skipata ohi ja tätä nappia tarvitsee painella monesti.

Kokonaisuutena Panasonic DVD-S700 on ollut hyvä soitin jonka ostaisin uudemmankin kerran mikäli tarvetta tulisi.

Videoiden transkoodaus soittimelle sopivaan muotoon

FFMPEG:llä transkoodattu kotivideo pyörimässä putkitelevision näytöllä. Tähän blogiin otettu valokuva näyttää huonommalta kuin oikeassa elämässä televisiolta katsottuna.

Kuten ylempänä kirjoitin on laitteessa etupaneelissa USB-liitäntä jonka kautta videoita voi katsoa. Rajoitteena kuitenkin on se, että videot pitää olla oikeassa formaatissa eikä nykyään juuri missään näe tässä formaatissa olevia videoita.

Esimerkiksi nykyiset puhelimet kuvaavat usein MP4:ää käyttäen joko HEVC-koodekkia tai H.264:ää eikä siinä muodossa olevat videot toistu. Samoin oma Sony CX240 -videokamerani (lue täältä) kuvaa videonsa aivan eri formaattiin joten näitäkään ei tällä soittimella voi katsoa ilman niiden muuntamista eri formaattiin.

Videoita onnistuu kuitenkin muuntaa oikeaan formaattiin käyttäen ainakin FFMPEG-nimistä ohjelmaa (http://ffmpeg.org/). Asennuksen jälkeen ohjelman käyttö tapahtuu joko Windowsin komentoriviltä tai Linuxin/Mac OSX:n terminaalista joten tämä voi karsia käyttäjiä jonkin verran. Mahdollisesti videoita onnistuu myös konvertoida HandBreakilla, mutta koska siitä ei ole kokemusta tähän formaattiin en siitä kommentoi sen enempää.

Rimpsu jolla olen itse onnistunut muuntamaan vidoita DVD-soittimen ymmärtämään muotoon on esimerkiksi seuraavanlainen:

ffmpeg -i INPUT_FILENAME.MTS -c:v libxvid -vb 2000k -vf scale=720x576 -c:a libmp3lame OUTPUT_FILENAME.avi

Parametrit tarkoittavat tässä seuraavaa:

  1. -i INPUT_FILENAME kertoo mitä tiedostoa ollaan muuntamassa
  2. -c:v libxvid kertoo että muunnettu video pitäisi saada XviD-formaattiin
  3. -vb 2000k kertoo videon bitraten. Mitä suurempi sitä parempi kuvanlaatu, mitä pienempi sitä huonompi kuvanlaatu. 2000k tarkoittaa noin kahta megaa. Vaihtoehtoinen tapa videon kuvanlaadun asettamiseen on käyttää -q:v 5 parametriä missä 1 tekee parasta jälkeä ja siitä suuremmat numerot huonompaa jälkeä. Mitä pienempi numero sitä parempi laatu mutta tietenkin tiedostojen koot kasvavat sitä mukaa myöskin.
  4. -vf scale=720×576 kertoo että lopullinen video pitää saada 720×576 resoluutioon. En muista osaako tämä soitin näyttää isompia resoluutioita, mutta putkitelkkarilla isommasta resoluutiosta ei kuitenkaan ole iloakaan.
  5. -c:a libmp3lame kertoo että videon äänet halutaan pakata LAME MP3 -enkooderilla jotka ainakin toimivat hyvin tämän DVD-soittimen kanssa.
  6. OUTPUT_FILENAME.avi on tietenkin videon nimi mille nimelle tiedosto transkoodataan, tämä voi olla vaikka pertsa.avi. Olennaista on kuitenkin pitää avi tuossa tiedoston nimessä koska ainakin AVI-tiedostot aukeavat tällä DVD-soittimella kun video sen sisällä on pakattu Xvidiksi ja äänetkin kuuluvat kun ne on mp3:na.

Videon transkoodaus ottaa aikaa ja mitä tehokkaampi kone jolla sitä tekee sitä nopeammin se sujuu. On hyvä testata asetuksia ja laatua ensin mahdollisimman lyhyellä videolla, esim. puolen minuutin klipillä jotta näkee tuleeko kuvanlaadusta tarpeeksi hyvää ja aukeaahan video varmasti soittimella ennen kuin mitään parin tunnin videota alkaa transkoodaamaan vain huomatakseen että asetukset olivat pielessä 🙂

Kokeilussa: SanDisk Clip Sport Plus Mp3-soitin

SanDiskin Clip Sport Plus on pieni soitin

Yleisesti

Joitain viikkoja takaperin hankin kannettavan CD-soittimen, Lenco CD-300:n josta kirjoitin tänne blogiinkin (lue täältä). Laitoin pian sen jälkeen jo tilaukseen lisäksi myös erillisen Mp3-soittimen CDOn.comista ja hieman yli viikon sitä odotettuani se vihdoin saapui läheiseen postin automaattiin.

Valinnaksi päätyi SanDisk Clip Sport Plus 32 GB kokoluokassa. Tästä on olemassa myös malli joka ei ole ”Plus” joka käsittääkseni tarkoittaa vain sitä että siinä mallissa ei ole Bluetooth-yhteyksiä toisin kuin tässä. Tarkemmin kiinnostuneet saavat kuitenkin itse validoida onko tämä näin, mutta tällaiseen mielikuvaan jäin pikaisen googlaamisen perusteella.

Mp3-soitin tuli hankittua ensisijaisesti ulkoiluun ja toki myös kotona kuunteluun. Laite jolla ei voi tehdä kuin yhtä tai korkeintaan kahta asiaa pakottaa pitämään fokuksen siinä mitä on tekemässä ja akkukestokin tällaisissa yhden asian laitteissa tuppaa olemaan varsin hyvä (ilmeisesti jopa noin 18-20 tuntia per lataus).

Ensituntumat ja äänenlaatu

Kappaleiden selaaminen on helppoa. Ääkköset näyttävät hassulta.

Koska kyseessä on Mp3-soitin jolla on tarkoitus kuunnella musiikkia on itselleni äänenlaadulla merkitystä. Onneksi tämä soitin kuulostaa hyvälle kun sen pariksi pistää kunnolliset kuulokkeet.

Olen testaillut tätä muutamilla asiallisilla kuulokkeilla langallisesti (Sennheiser Momentum Wirelesseillä langallisena sekä Beats EP On-Eareilla) ja kummallakin soitin kuulostaa sen verran hyvälle että musiikista pääsee nauttimaan. Tietenkin huonoilla kuulokkeilla kuunneltuna tämä on kuulostanut juuri niin huonolta kuin kuulokkeetkin, eli fysiikan lakeja ei rikota tai ihmeitä tehdä soittimella jos kuulokkeet itsessään ovat onnetonta laatua.

Tähän mennessä olen kuunnellut musiikkini pääsääntöisesti langallisesti, mutta olen koettanut myös automankkaani tätä yhdistää Bluetoothin kautta. Yhdistäminen tapahtui helposti ja ongelmitta ja autossa on tullut jonkin verran ajaessa kuunneltua tämän soittimen kautta musiikkia.

Ainoa miinuspuoli autossa Bluetoothin yli kuunnellessa on ollut todella hiljainen äänenvoimakkuus joka tarkoittaa käytännössä sitä että soittimen päästä joutuu soittimen laittamaan täydelle voimakkuudelle ja myöskin auton päässä joutuu pistämään äänenvoimakkuuden isolle. Ongelmaa tässä ei toki ole muutoin kuin silloin jos unohtaa autossa laittaa soittimen hiljaisemmalle ennen kuin vaihtaa soittimen esim. CD-puolelle jolloin äänenvoimakkuus on todella lujalla. Autoni soittimessa on ollut myös joidenkin muiden ulkoisten laitteiden äänenvoimakkuuden kanssa haasteita, joten tämä ongelma voi olla riippuvainen autosoittimestani tai sen asetuksista eikä niinkään välttämättä tästä soittimesta.

Käytettävyys on laitteessa hyvä ja helppo. Kun soittimen laittaa tietokoneeseen kiinni tulee se näkyviin ulkoisena laitteena samaan tapaan kuin USB-tikut ja vastaavat. Tämän jälkeen omalta tietokoneelta siirretään Mp3-tiedostot oikeaan kansioon, valitaan Windowsista ”Poista” tämän ulkoisen laitteen osalta jonka jälkeen soitin päivittää tietokantansa tai tekee jotain muuta vastaavaa. Pian tämän jälkeen voikin musiikkia alkaa kuuntelemaan.

Musiikkia voi selata muutamilla eri tavoin eli ainakin artisteittain ja albumeittain. Itse selaan lähes poikkeuksetta ensin artistiin jonka jälkeen soitin näyttää albumit mitä kyseisellä artistilla on. Tämän jälkeen valitaan levy ja laitetaan haluttu kappale soimaan. Ensimmäisenä kappalelistalla on aina Shuffle jolla voisi toistaa kappaleita albumilta satunnaisessa järjestyksessä (en ole koettanut), mutta toisena listalla on jo levyn ensimmäinen kappale. Tästä kun laittaa levyn soimaan soi siitä sitten koko levyn loppuun eli soitto jatkuu aina valitusta kappaleesta automaattisesti eteenpäin kuten odottaakin.

Pieni mukava lisä on albumin kansitaiteen näyttäminen näytöllä vaikkakin näyttö on suhteellisen huono tähän käyttöön. Kuitenkin siitä saa suunilleen edes selvän 🙂 Jotta kuva näkyy vaatii tämä ilmeisesti sen että kuva on ID3-tageissa ja maksimissaan 480×480 kokoa. Näytön resoluutio on 128×128 joten pienempikin kuva riittää hyvin tätä käyttöä varten. En ole koettanut toimisiko kansiossa oleva kuva myöskin siten että se näkyisi kuunnellessa sillä olen Mp3Tag-ohjelmalla lisännyt suoraan mp3-tiedostoihin kuvat (katso ohjelma täältä).

Yksi pieni ongelma kansitaiteiden näyttöön on tullut havaittua. Jos näyttö on sammuksissa silloin kun kappale vaihtuu ja näytön avaa kappaleen soidessa, ei kansitaidetta tule näkyviin vaikka kappaleeseen sellainen olisi upotettu. Ehkä tämä on jokin virransäästöominaisuus tai sitten vain bugi, mene tiedä.

Loppupäätelmät

Apulannan Plastik on yhä erinomainen levy

Muutamien päivien kovan käytön ja monen albumin kuuntelun perusteella on tämä soitin vaikuttanut todella hyvälle.

Sen äänenlaatu on hyvä, koko on sopiva että sitä voi helposti kuljettaa mukanaan mutta se on tarpeeksi suuri että sitä on mukavaa käyttää (ts. ei liian pieni etteikö nappeihin osuisi). Äänenvoimakkuuden säätimet ovat jämäkät painaa eikä niitä aivan vahingossa paina, omaan makuuni ne ovat aavistuksen liiankin kovaa voimaa vaativat käyttää.

Hyvillä kuulokkeilla tämä kuulostaa hyvälle, se on helppokäyttöinen ja toimiva joten ehdottomasti hintansa väärti laite. Bluetoothia olen koettanut ainoastaan yhdellä laitteella tähän mennessä ja sen kanssa ei ollut ongelmia myöskään parituksessa. Toivon mukaan tästä moneksi vuodeksi olisi iloa 🙂

Kokeilussa: Lenco CD-300 kannettava CD-soitin

Lenco CD-300 on pienikokoinen kannettava CD-soitin

TL;DR – Hyvä ja edullinen kannettava CD-soitin asiallisella äänenlaadulla ainakin kotona tapahtuvaan kuunteluun langallisilla kuulokkeilla. Bluetoothilla en saanut yksiä kuulokkeita toimimaan, mutta toiset toimivat sekä parit eri Bluetooth-kaiuttimetkin. Mukana toimitettavien akkuparistojen kesto ensimmäisellä täydellä latauksella oli Bluetooth-kaiuttimeen toistettuna seitsemän levyllistä musiikkia.

Mitä ja miksi

Muutamia päiviä takaperin hankin Lenco CD-300 kannettavan CD-soittimen Verkkokauppa.comista. Kotoa löytyy entuudestaan kyllä jo CD-soittimia, mutta käytännöllisyyttä ajatellen kannettava CD-soitin kiinnosti sillä sen avulla oma musiikin kuuntelu kuulokkeilla ei ole paikkaan sidoksissa samalla tapaa kuin aikaisempien CD-soittimien osalta jotka on pidettävä jatkuvasti virroissa että niillä voi edes musiikkia kuunnella.

Kiinteästi pistorasiassa pidettävät soittimet luo rajoitteita siihen missä musiikkia voi kuunnella helposti kuulokkeilla CD-levyltä, joten päätin koettaa onko edullinen 79 euron hintainen kannettava CD-soitin yhtään mistään kotoisin ja voisiko tällä kuunnella musiikkia mukavasti sohvalla rönöttäen tarpeeksi hyvällä äänenlaadulla että siitä ei tule paha mieli vaan että siitä voisi jopa nauttia. Näihin toiveisiin suhteutetun tämä on vaikuttanut hyvin toimivalta ratkaisulta.

Käyttökokemuksia

Laitteen mukana toimitetaan CD-soitin, jonkinlaiset rimpulat nappikuulokkeet, käyttöohjekirja, ladattavat akkuparistot sekä USB-piuha jonka toisessa päässä on jokin pyöreä liitin. Tällä piuhalla onnistuu ladata CD-soittimeen sisälle laitetut paristot mikäli ne ovat sellaisia paristoja että ne on tarkoitettu ladattaviksi. Laitteen mukana ilahduttavasti sellaiset myös toimitettiin joten heti mihinkään perus paristojen ostorumbaan ei joudu että tällä pääsee musiikista nauttimaan.

Akkuparistojen sisään heittämisen jälkeen ensimmäisenä kuuntelutestiin meni kotimaisen Entwinen levy Gone. Levyn luku ei ota mitenkään suhteettoman paljoa aikaa vaan suunilleen samoja lukemia mitä muut käyttämäni CD-soittimet yleensä ovat ottaneet – luultavasti jotain viiden ja kymmenen sekunnin välillä (en ole mitannut vaan puhtaasti fiilispohjalta arvioiden).

Tavarat joita mukana toimitetaan

Mukana tulevilla nappikuulokkeilla kuulee heti että levy kyllä toimii ja ääni ei pätki ainakaan tällaisessa kopiosuojaamattomassa CD-levyssä. Kuitenkin laitoin pian jo Sennheiserin Momentum Wireless -kuulokkeet kaapelilla kiinni ja huomasin että äänenlaatu on tarpeeksi miellyttävä että sillä voi musiikista nauttia. Hyvä niin!

Bluetooth-ominaisuutta tuli koetettua saada useammankin laitteen kanssa toimimaan, mutta ainoastaan yhdessä neljästä laitteesta en saanut pariliitosta muodostettua. Koetin ensimmäisenä juurikin Sennheiserin Momentum Wireless -kuulokkeisiin luoda Bluetooth-yhteyttä mutta en saanut sitä mitenkään toimimaan vaikka rämppäsin kumpaakin laitetta hyvän tovin joten ensikokemus Bluetoothista ei vakuuttanut.

Onneksi seuraavaksi koettamani JBL Go -matkakaiutin (lue täältä), Bose Soundlink Revolve Plus (lue täältä) sekä Apple AirPods (lue täältä) toimivat ilman ongelmia sen jälkeen kun olin ymmärtänyt toimintalogiikan kuinka pariliitos muodostetaan. Pariliitos Bluetooth-laitteeseen tapahtuu siis siten, että ensin painetaan CD-soittimesta PROG/BT painiketta muutama sekunti pohjassa jonka jälkeen näyttöön tulee ilmoitus että laitteen Bluetooth on mennyt päälle.

Tämän jälkeen Bluetooth-valo vilkkuu sinisenä näytön vieressä olevassa ledissä. Kun tämä vaihe on käynnissä laitetaan paritettava kaiutin/kuuloke paritusmoodiin jonka jälkeen laite pian yhdistää automaattisesti tähän kaiuttimeen tai kuulokkeeseen. Tämä siis ei kuitenkaan jostain syystä Sennheiserin Momentum Wirelessin kanssa toiminut ainakaan itselläni, mutta muut laitteet yhdistivät suhteellisen nopeastikin ja musiikin sai kuulumaan langattomasti kaiuttimeen tai kuulokkeeseen.

Samassa huoneessa muutaman metrin sisällä ollessa Bluetooth-toistossa en myöskään havainnut mitään häiriöitä ja musiikki toimi pätkimättä ja levyt toistui hyppimättä.

Koetin laitteessa yhtä kopiosuojattua Bullet For My Valentinen levyä, mutta tämän osalta kappaleet ei toistuneet lainkaan. Huomasin vasta tämän jälkeen katsoa että kyseessä oli kopiosuojattu levy, joten on mahdollista että myös muut kopiosuojatut levyt aiheuttavat ongelmia. Kuitenkin muut kahdeksan kuuntelemaani levyä on toistunut vailla mitään ongelmia joten ongelma luultavasti rajoittuu joko kopiosuojaukseen tai yksittäiseeen ongelmalliseen levyyn.

Akkukesto ja anti-shock

CD-soittimessa on muutamia nappeja ja normaalin käyttölogiikan oppii nopeasti

Akkukestosta en löytänyt mitään tietoa Internetistä ja en vielä ole paljoa kerennyt käyttämään tätä että voisin sanoa paljonko akkukesto on ilman Bluetooth-yhteyttä, mutta Bluetoothia käyttäen jonkinlaisen arvioin sanoisin että n. seitsemän levyllistä musiikkia voi kuunnella ennen kuin joutuu lataamaan paristot uudelleen.

Olin ladannut yöllä sisällä laitteessa olevat akkuparistot täyteen ja kuuntelin seuraavana päivänä Bluetooth-kaiuttimeen striimaamalla kolme kertaa Heather Novan albumin Glow Stars, kaksi kertaa Lykke Lin albumin Wounded Rhymes, kerran Sonata Arctican Unian sekä kerran Elvenkingin albumin Heathenreel (lue täältä). Näiden kuunteluiden jälkeen näytöllä näkyi kuvake josta sain käsityksen että akku alkaa olemaan vähissä. En koettanut olisiko virtaa vielä riittänyt yhteen levylliseen vai olisiko laite sammunut samantien, mutta tästä kuitenkin saanee edes jotain käsitystä siitä kuunteleeko laitteella 2 levyä vai 20 levyä per lataus.

On luultavaa että Bluetooth kuluttaa enemmän virtaa kuin levyjen kuuntelu langallisilla kuulokkeilla kuunneltuna joten kenties levyjä voi kuunnella enemmänkin mikäli ei langatonta toistoa käytä. Olen kerennyt kuuntelemaan langallisilla kuulokkeilla kolme albumillista musiikkia uusimman latauksen jälkeen joten vielä tähän en osaa sanoa mitään varmaa. Kuitenkin akkukesto on näillä näkymin omaan käyttöön enemmän kuin riittävä siihen käyttöön mihin soittimen olen ostanutkin.

Laitteessa on myös ns. Anti-Shock toiminto jonka avulla levyä puskuroidaan muistiin jolloin tärinöiden ei pitäisi vaikuttaa kuunteluun mikäli puskurissa on vielä musiikkia eikä sitä tarvitse tuolloin lukea muistiin. Oma kuunteluni on luonteeltaan sellaista että kun laitan levyn pyörimään en soitinta juurikaan heiluttele ja ravistele, mutta muutamat kerrat olen levyn soidessa kantanut sen toiseen huoneeseen vaakatasossa pitämällä eikä tämä ainakaan ole aiheuttanut itselläni kertaakaan nykimistä tai hyppimistä sointiin.

On tietenkin mahdollista että mikäli puskuri olisi silloin lopussa kun laitetta heiluttelee tai kantaa paikasta toiseen voisi tästä tulla ongelmia toistoon, mutta kotona käytettäessä pienimuotoisissa satunnaisissa siirroissa huoneesta toiseen en ole kohdannut minkäänlaisia ongelmia.

Äänenlaatu

Laite imaisee kaksi AA-paristoa. Mukana toimitetaan ladattavat paristot jotka voi ladata laitteessa itsessään.

Koska kyseessä on CD-soitin jonka primäärisenä funktiona on musiikin kuunteleminen on luultavasti monelle tärkeä kriteeri myöskin äänenlaatu. Onneksi se on kohdallaan eikä soittimen huokea hinta jätä äänenlaadun osalta kylmäksi.

Bluetoothia käytettäessä striimattuna Bosen Soundlink Revolve Plussaan ei äänenlaatu aiheuttanut kertaakaan huonoa mieltä. Musiikki kuulostaa hyvälle ja täyteläiselle joten sillä mielellään jaksaa kuunnella useitakin levyjä taustamusiikkina.

Tarkempaa ja kriittisempää kuuntelua tehdessä langallisilla kuulokkeilla en myöskään joutunut pettymään äänenlaatuun ainakaan The 69 Eyesin Wasting the Dawnin, Metallican Master of Puppetsin tai And justice for all -albumien kohdalla. Jokainen niistä soi Sennheiserin Momentum Wireless -kuulokkeilla langallisesti käytettynä niin hyvin että keskittyminen menee itse musiikkiin eikä turhaan hifistelyyn – eli soitin tekee sen mitä siltä odotankin.

Ensisijaisesti haluan tämänkin soittimen avulla nauttia musiikista ja antaa kappaleiden rempseän rytmin laittaa jalan antamaan tahtia enkä niinkään keskittyä miettimään kuulenko kaikki albumin miksauksessa ja masteroinnissa tehdyt hienot nyanssit. Jos haluan puhdasveristä hifistelyä missä etsimällä etsin täydellistä ääntä käännän katseeni suosiolla erilaisiin laitteisiin, mutta jos haluan hyvää ääntä jossa musiikista nauttii ei tämä soitin ainakaan itseäni ole testaamieni levyjen osalta jättänyt kylmäksi vaan se on täyttänyt kaikki odotukseni hyvin.

Loppupäätelmät

Laitteen paketti on pieni ja siinä on kerrottu kyljessä luultavasti kaikki olennainen

Muutamien päivien käytön ja useamman kuunnellun albumin perusteella Lenco CD-300 on täyttänyt kaikki sille asettamani odotukset. Se on huokea, sen äänenlaatu on hyvä niin langallisesti kuin Bluetoothinkin kautta, sen akkuparistot kestävät useamman levyn kuuntelun ilman tarvetta ladata niitä joka välissä, sen käyttö on langallisten kuulokkeiden kanssa yksinkertaista ja sen Anti-Shock toimii ainakin omassa tasaisessa kotikäytössäni ongelmitta.

Tilanne Anti-Shockin osalta voi tietenkin olla toinen mikäli tämän kanssa aikoisi kävellä ja lenkkeillä mutta koska itsellä ei sellaisia aikeita ole en sellaisia myöskään ole lähtenyt testaamaan.

Mikäli tarkoitus on etsiä helposti reissuun mukaan otettava tai kotona käytettävä paristokäyttöinen CD-soitin on ainakin itselläni hyvät kokemukset muutaman päivän perusteella Lenco CD-300:sta. On kuitenkin hyvä huomioida se, että yksien Bluetooth-kuulokkeiden kanssa ainakin itselläni oli ongelmia saada yhdistymään lainkaan joten mikäli Bluetoothia tarvitsee on hyvä varautua siihen että aivan kaikkien laitteiden kanssa paritus ei jostain syystä toimi.

Kestävyydestä pitkällä aikavälillä en tietenkään voi sanoa mitään, mutta aika näyttää sen sitten omalla painollaan. Siihen asti ei muuta kuin levyjä soittimeen, luurit kiinni ja päähän, kansivihko levystä kouraan ja sohvalle röhnöttämään. Sitä vartenhan musiikin toistolaitteet on luotu – jotta voisimme nauttia enemmän taiteesta jota myös musiikiksi kutsutaan.