Kokeilussa: Xiaomi Mi Smart Standing Fan -tuuletin

Kesäkuun loppuvaiheilla tilasin Verkkokauppa.comista itselleni Xiaomi Mi Smart Standing Fan -tuulettimen ja lähes kahden kuukauden ajan laite on nyt ollut siis käytössäni joten muutamalla sanalla voisin tästä vekottimesta tännekin kirjoitella.

Lyhyesti tiivistettynä voi sanoa sen että laite on ollut ehdottomasti hintansa väärti, sillä kotona ollessani lähes poikkeuksetta olen pitänyt tuuletinta lähes koko päivän vieressäni puhaltamassa viileää ilmaa. Helteet ovat jatkuneet aina tänne elokuun lähes loppuvaiheille saakka joten hiljainen mutta tarpeeksi viilentävä tuuletin on ollut erinomainen ostos.

Tuotteen kasaaminen oli yksinkertaista, vaikkakin eturitilän irroittaminen aiheutti oman aikansa ähertämistä ainakin allekirjoittaneella. Aivan selkeää varmaa tietoa ei ollut miten sen pitäisi irroittaa ilman että sitä rusikoi rikki, mutta onneksi aikansa väänneltyä ja kierrettyä ritilä irtosi ja osat sai ohjeiden mukaan kiinnitettyä.

Laitteen mukana tulee latausjohto joka tarttuu tuulettimen pohjaan magneetilla joten lataukseen laittaminen ja siitä irrottaminen on hyvinkin helppoa eikä lataukseen laittaessa joudu kumartelemaan lattian tasoon etsimään missä latausjohdon paikka sijaitsee.

Akkukesto on sanalla sanoen mahtava. Kun käytän tuuletinta “luonnon inspiroimalla tuuletuksella” pienimmällä tai toisiksi pienimmällä teholla kestää akussa virtaa koko päiväksi. Koko päivällä en tarkoita siis mitään 8 h työpäivän pituutta, vaan sitä että aamulla noin 06:50 irroitan laitteen latauksesta ja joskus ennen puolta yötä sen laitan takaisin lataukseen pitäen laitetta lähes koko ajan tai koko ajan päällä eikä akku ole loppunut siihen mennessä.

Puhallusmoodeja on muutama. Toinen on tuo jokin luonnon inspiroima tuuletusmoodi ja toinen on perinteisempi tuuletin. Lisäksi sitten puhallusta voi laittaa isommalle ja pienemmälle näissä moodeissa. Käytän itse aina tuota luonnon inspiroimaa moodia joka käytännössä tarkoittaa sitä että laite tuntuu enemmänkin kuin tuulenvireeltä – välillä se puhaltaa enemmän, välillä vähemmän ja missään vaiheessa se ei ole häiritsevän äänekäs vaikka sitä pitää vieressään. Verkkokaupan sivulla on ilmoitettu äänenvoimakkuuden tasoksi 26,6 – 53,1 desibeliä joista luultavamminkin omassa käytössäni äänenvoimakkuus on tuo 26,6 desibeliä sillä hiljainen ilmavirta riittää hyvin viilentämään tarpeeksi kuumalla kelillä.

Kiitos hyvän akkukeston ja sopivan pienen koon on tuuletinta helppoa roudata aina huoneesta toiseen tai sijainnista toiseen saman huoneen sisällä. Tuuletinta tuleekin päivän mittaan kuljetettua jokaiseen huoneeseen lukuunottamatta WC:tä – vaikka eipä kai tuohon mitään syytä ole miksi sitä sinnekin ei voisi mukanaan viedä. Lähes joka yö tuuletin puhaltaa viileää ilmaa sänkyyni päin kun nukun, aamulla siirrän tuulettimen keittiöön samalla kun syön aamupalaa ja luen Raamattua ja ku siirryn olohuoneeseen sohvan ääreen tai tietokonepöydän ääreen saa tuulettimen näppärästi kuljetettua mukanaan ja sijoitettua noin 20 cm päähä itsestään. Painoa laitteella on vain 3.2 kg joten siirtelyyn ei tarvitse teräsmiehen voimia.

Tuulettimen puhaltavaa osaa saa käännettyä pystysuunnassa joitain asteita, mutta en uskalla yhtään heittää arvioita kuinka paljon. Kuitenkin sitä saa tarpeeksi paljon ylös käännettyä että kun istun työpöydän äärellä saan tuulettimen lähietäisyydeltä puhaltamaan kasvoilleni ja kun istahdan sohvalle tai menen sänkyyn saan sen käännettyä tarpeeksi alas jotta sama onnistuu myös matalammalla ollessani.

Laitteesta löytyy myös mahdollisuus laittaa se kääntymään vasemmalta oikealle ja liikeradan aluetta voi säätää ainakin älypuhelinsovelluksella. Tuon automaattisen kääntyilyn saa laitteesta sitten päälle ja poiskin ihan ilman mitään älypuhelintakin eli tällekin löytyy fyysinen painike laitteesta suoraan. Onneksi älyominaisuudet ovat vain mukava lisä eikä mikään välttämätön pakko jotta laitteesta jotain saa irti. Itse en ole kuin muutaman kerran käynyt laitteen asetuksia katsomassa ja kaikki tavallinen käyttö tapahtuu suoraan laitteen fyysisten painikkeiden kautta.

Lopputulemana olen ollut erittäin tyytyväinen tähän ostokseen. Asuntoni on todella lämmin kun lämpimiä kelejä on jatkunut jo pidempään joten viileää ilmaan puhaltava hiljainen tuuletin on ollut painonsa arvoinen kullassa. Asunnon kuumuutta ei yleensä edes tule tajuttua ennen kuin laittaa tuulettimen pois päältä tai jättää sen toiseen huoneeseen ja on muutaman minuutin toisessa huoneessa. Hetken päästä kun alkaa tulemaan hiostava olo tietää että on aika jälleen hakea tuuletin viereen puhaltamaan.

Harmillista kyllä kyseinen tuote on tätä kirjoittaessa poistunut jostain syystä Verkkokauppa.comin valikoimasta kokonaan, mutta luultavasti vastaavanlaisia yhtä hyviä älytuulettimia löytyy muualtakin. Uutena tuulettimella oli hintaa 119,00 euroa joten mistään tuhottoman hinnakkaasta vekottimesta ei edes ole kyse. Lisää tietoja laitteesta löytää Verkkokauppa.comin sivulta (katso täältä).

Kokeilussa: Reavon UBR-X100 UHD-soitin

Reavon UBR-X100

Lyhyesti taustaa ja syitä laitteen hankintaan

Maaliskuussa hankin erillisen UHD-soittimen aikaisemmin käyttämäni Xbox-pelikonsolin sijaan elokuvien katsomista varten. Xbox on yhä tietenkin pelikonsolina, mutta elokuvien katsomisen levyiltä videotykille heijastaen olen hoitanut siitä saakka tällä Reavon UBR-X100-soittimella (katso valmistajan sivut) joten käyttökokemusta on monen kuukauden ajalta.

Xbox One sekä Series X olivat molemmat olleet kohtalaisen hyviä laitteita myös elokuvien katseluun ainakin kuvanlaatunsa ja yleisen toimivuutensa osalta. Ainoastaan yksittäisiä DVD-levyjä Xboxilla tuli vastaan joissa kuvasta tuli pelkkää vihreää ulos, mutta näitä tapauksia oli harvoin. Jos elokuvia katsoo satunnaisesti on Xboxia helpompaa suositella soittimeksi kuin Reavonia jonka hyödyt tulee vasta jos enemmän elokuvia katselee.

Merkittävimmät hyödyt itselleni tässä laitteessa on ollut sen käytettävyys sekä aluekoodivapaus tai ainakin sen vaihtelumahdollisuus.

Kokemuksia ja vertailua Xboxiin

Useampiakin kuukausia laitetta nyt jo käyttäneenä on käyttökokemukset olleet pääsääntöisesti positiiviset.

Xboxilla isoin rasittavuuden aihe itselläni oli se että jos elokuvaa katsoessa halusi painaa pausen oli ohjain todennäköisesti mennyt jo virransäästötilaan ja ohjain piti erikseen käynnistää ennen kuin elokuvan pystyi laittamaan pauselle.

Jos elokuvat katsoo yleensä aina alusta loppuun asti pausettamatta kertaakaan tästä tuskin on suurtakaan harmia, mutta jos tapana on käydä kesken elokuvan vaikkapa jääkaapilla, hakemassa vettä tai mitä tahansa muuta normaalia (tai vaikka epänormaaliakin) alkaa tämä ohjaimen päälle ja pois päältä laittaminen jossain vaiheessa tuntumaan siltä että olisipa näppärä jos tähän olisi saatavana erillinen kaukosäädin.

Mikäli elokuvia katsoo enemmän konsolilla voi tietenkin Xboxille hankkia erillisen kaukosäätimenkin. En ole koettanut, mutta ainakin PDP Media Remote for Xbox -nimistä vekotinta on myynnissä Verkkokauppa.comissa (katso täältä) joten pelkästään tämän syyn takia ei ole erillistä soitinta luultavastikaan järkevää hankkia.

Toinen mikä itselläni Xboxilla aina toisinaan tuli vastaan oli mystinen vihreä ruutu. Elokuvan valikot saattoi toimia hyvin, mutta yksittäiset DVD:t aina silloin tällöin olivat sellaisia että kun elokuva lähti käyntiin tuli kuvaksi pelkkää vihreää. Lähtökohtaisesti haluaisin että jokainen sisään heitetty normaali kaupallinen aito DVD, BluRay sekä UHD toimisi ongelmitta ilman säätämistä.

Laitteen takana on hyvin vähäiset liittimet – LAN, HDMI, HDMI Audio Only, USB sekä digitaaliset ääniulostulot

Merkittävin ja parhain ominaisuus itselleni kuitenkin tässä Reavonissa on se, että tämä toistaa eri aluekoodilla olevat elokuvat. Xboxilla tämä ei onnistu eikä myöskään monella edullisemmalla erillisellä soittimella.

Itselläni ei ole vielä kovinkaan monia DVD-elokuvia tai BluRay-elokuvia joissa olisi jokin muu aluekoodi kuin se mikä Suomessa on, mutta kuitenkin yksittäisiä sellaisiakin löytyy. Ilman tätä soitinta ei niitä olisi voinut enää katsoa ostamatta kuitenkin esim. erillistä BluRay-asemaa tietokoneelle jonka olisi vaihtanut ja jättänyt pysyvästi toiselle aluekoodille. Vaikkakin tämä olisi helppoa ja suhteellisen kustannustehokastakin, kuuluu se siltikin suoraan kategoriaan ylimääräinen säätäminen joka ei kiinnosta pätkääkään.

Jos ostan elokuvan joka on jenkkialuekoodilla haluan vain avata soittimen, tökätä levyn sisään ja alkaa katsomaan elokuvaa ilman että joudun virittelemään tietokoneeseen erillistä toista BluRay-asemaa ja pyörittää leffaa tietokoneelta – etenkin kun tietokoneen BluRayn katsomiseen käyttämäni Leawo tuntuu olevan suhteellisen hidas lukemaan levyjä. Kiitos mutta ei kiitos, käytän mieluummin erillistä aluekoodivapaata soitinta.

Käytettävyys Reavonissa on ollut yleisesti kohtalaisen hyvä. Isoin miinus tulee kaukosäätimen napeista, sillä tärkeimmät ja eniten käytetyimmät napit eivät ole mitenkään parhaassa paikassa eikä ne ole kovinkaan isot. Lisäksi kaukosäätimen taustavalaisu voisi olla fiksummin toteutettu. Nyt napista siihen saa taustavalon päälle, mutta nappi mistä se tapahtuu on hankalassa paikassa pimeässä kaukosäädintä kopeloidessa.

Levyt ovat pääsääntöisesti pyörineet ongelmitta. Levyt joissa on rasvatahroja tai naarmuja aiheuttavat tietenkin tässäkin soittimessa ongelmia ja muutamia kertoja on leffat tyssännyt siihen että levy on viallinen. Tämä tietenkään ei yllätä koska naarmuiset ja rasvaiset levyt aiheuttavat ongelmia luultavasti jokaisessa laitteessa.

Käyttöliittymä on kohtalaisen hyvä, mutta elokuvan ollessa pitkään pausella joutuu aina etsimään mistä napista toiston sai jatkumaan, sillä pause tai play ei sitä tee. En tiedä onko tähän uudempaa firmwarea jossa tämä toimisi näistä napeista kuten loogisesti saattaisi olettaa, mutta onneksi kyseessä on pieni rasittavuus ainoastaan.

Loppusanat

Reavon UBR-X100 on asiallinen soitin jonka suurin vahvuus on itselleni ainakin ollut mahdollisuus katsoa aluekoodivapaasti elokuvia. Aluekoodia pääsee ainakin tässä firmwaressa mikä itselläni laitteessa on vaihtamaan menemällä Setup-valikkoon ja naputtelemalla siellä kaukosäätimestä 8 7 6 5 jonka jälkeen voi vaihdella aluekoodit haluamakseen. DVD oli oletuksena 0 jolla pääsin suoraan katsomaan myös jenkki-DVD:t.

Isoin miinus laitteessa on sen kohtalaisen korkea hinta joka varmasti karsii monia ostajia pois. Ostohetkellä Reavon taisi maksaa noin 900 euroa ja tällä hetkelläkin uuden hinta on Markesilla 839 euroa (katso täältä) joten aivan jokaisen harrastajan soittimeksi tämä tuskin tulee hintansa vuoksi päätymään.

Omaan käyttöön tämä on ollut hyvä soitin, mutta mikäli elokuvat joita katsoo on ainoastaan eurooppalaisella aluekoodilla on helpompaa suositella Xbox One -konsoleita ja niihin erillistä kaukosäädintä mikäli sellainen siihen toimii. Ilman kaukosäädintäkin Xbox on omalla ohjaimellakin peruskatsojalle helpommin suositeltava vaihtoehto.

Kokeilussa: Sony CFD-S70 radio/CD-soitin/kasettisoitin

Heti Dingoa kasetilta soimaan!

Taustaa

Eilen käydessäni Koivukylän K-Citymarketilla satuin bongaamaan sieltä mankan jossa oli sisäänrakennettuna CD-soitin, kasettisoitin sekä radio. Olen jo viimeisen parin vuoden aikana aina toisinaan katsellut kasettisoittimia – viimeksi viime viikolla – joten vaikkakin kasettisoitin tarttui matkaan hetken heräteostoksena ei ostos isommassa mittakaavassa ajateltuna kuitenkaan mikään täysin heräteostos ollut.

Tärkein ominaisuus tässä itselleni oli siis tämä kasettisoitin ja sen toimivuus, mutta mukavana bonuksena tässä on mukana myös radio ja CD-soitin. Olen jo jonkin aikaa kuunnellut radiota kotonani pienellä kannettavalla Sangean Genuine Mini WR-7:lla josta en kuitenkaan ole tänne blogiin saanut aikaseksi vielä kirjoittaa minkäänlaista arviota joten radiolle ei sen suhteen ollut tarvetta koska sellainen kotoa löytyi. Samoin omistan kannettavan CD-soittimen (lue arvostelu) jolla levyä on tullut kuunneltua joten CD-soitinkaan ei ollut pakollinen paha.

Se että nämä molemmat tästäkin soittimesta löytyy kasettisoittimen lisäksi on tietenkin hyvä puoli koska tätä on ensisijaisesti tarkoitus pitää virtajohdon päässä eikä tällöin virrat kovin helposti pääse ainakaan kesken kuuntelun loppumaan ellei sähkökatkoja satu.

Miltä se kuulostaa

Rise Againstin The Sufferer and the Witness kuulostaa hyvälle tälläkin soittimella

Musiikkisoittimessa yksi tärkeimmistä ominaisuuksista ellei jopa tärkein on tietenkin se miltä se kuulostaa. Lyhyesti sanoen tämä kuulostaa tarpeeksi hyvälle ainakin silloin kun musiikin laittaa taustalle pyörimään samalla kun puuhailee muuta – esimerkiksi blogipostauksia kirjoitellessa, töitä tehdessä jne. Se sopii helposti kategoriaan “se ei ärsytä vaan soi ihan tarpeeksi mukavasti”, mutta ei se tietenkään vedä vertoja millekään erikseen hankittaville hifi-kaiuttimille, vahvistimille jne. Eikä sen ole tarkoituskaan.

Kasetilta kuunnellessa Dingon 20 suosikkia kuulostaa vieläkin mukaansatempaavalta ja sitä on ilo kuunnella soittimen omien kaiuttimien kautta kuin myös sivussa olevan kuulokeliitännän kauttakin. Kuulokeliitännästä toki kuulee helposti kasetin suhinat helpommin etenkin kappaleiden välissä, mutta se ei sinänsä yllätä eikä sitä tule miinukseksi laskettua.

CD-soittimella kun kuuntelee Rise Againstin The Sufferer and the Witness -levyä niin ei siitä pahaa sanaa löydä kunhan vain osaa oikeasti laittaa omat odotuksensa tolkulliseen perspektiiviin. Kyllä tällä musiikkia hyvin kestää korvat kuunnella kunhan ei kauhean kovalla luukuta. Kovemmalla soidessa tietenkin pienten ämyreiden pahvinen soundi pääsee jo esiin eikä soundi mitään korvia hivelevää ole.

Mankassa on myös ominaisuus Megabass jonka kautta Dingon kasettia oli hyvä kuunnella, mutta CD:ltä Rise againstia kuunnellessa se tuli otettua pois koska ääni alkoi kuulostamaan hieman tunkkaiselta. Ilman sitä ääni alussa kuulostaa hieman ohuemmalta, mutta kun hetken korvat tottuu soundiin niin ainakin itse jaksan ihan hyvin tällä levyä kuunnella.

Radio tuntui toimivan myöskin asiallisesti ainakin Koivukylässä kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Muutamia radiokanavia testailin ja ne tuntui löytyvän hyvin. Soittimessa on myös kolme suosikkikanavaa mitä voi lisätä, joten Yle X3m, Radio Dei ja Radio Rock löytyy jatkossa yhden napin painalluksella. Kiva ominaisuus, vaikkakin lähes aina pidän radion viritettynä Yle X3m:n taajuudelle ainakin Sangeanin soittimessa. Saapa nähdä muuttaako pikanapin taakse suosikkien tallennus radioni kuuntelutapaa.

Loppusanat

Nappuloita löytyy joka lähtöön, omaan makuun hieman liikaakin

Vähäisen käytön perusteella on tietenkin vaikea sanoa mitään pysyvämpää tuomiota esimerkiksi kestävyydestä, mutta ensikokemukset on positiiviset. Kasetteja saan nyt vihdoin kuunneltua ja ensihätään ne kuulostavat tarpeeksi hyvältä. CD-soitin ja radio samassa paketissa on myöskin mukava lisä koska nyt voi yhdellä härpättimellä hoitaa kaiken taustamusiikin kuuntelun riippumatta siitä mitä fyysistä mediaa haluan käyttää.

Ainoa mitä tämä olisi kaivannut lisäksi olisi ollut Bluetooth niin sisään kuin uloskin. Tässä mallissa ei ole Bluetoothia lainkaan joten ulkoisten laitteiden langattoman liittämisen voi suosiolla unohtaa.

On hyvä huomauttaa että tästä löytyy kuitenkin 3.5 mm liitäntä sisäänmenolle sekä saman kokoinen liitäntä kuulokkeille joten piuhallisena kumpaankin suuntaan saa tavaraa siirtymään. Tämä on mainio juttu koska voin ainakin teoriassa tällöin tökätä halutessani mp3-soittimen kiinni piuhalla tähän ja kuunnella tämän vekottimen kaiuttimien kautta musiikit. Sanon ilmaisun muodossa “ainakin teoriassa” koska en tiedä antaako laitteet tarpeeksi vahvaa tai sopivan heikkoa signaalia että ääni ei särisisi tai kuuluisi liian hiljaisella enkä vielä ainakaan ole sitä koettanut mutta uskoisin että eiköhän tuo onnistune.

Mankan voi laittaa toimimaan myös paristoilla mutta en ainakaan vielä ostanut paristoja koska laite on sen verran pieni ja kevyt että sen saan roudattua helposti huoneesta toiseen ja tökättyä siellä toiseen töpseliin aina tarpeen mukaan. Ilahduttavana puolena laitteen virtajohto on irtotavaraa, eli se ei ole kiinteästi kiinni soittimessa vaan käyttäjänä sen voi päivittää omien tarpeidensa mukaan paljon pidemmäksi tai lyhyemmäksi jos niin haluaa.

Nopean ja vähäisen käytön jälkeen ensituntumat on selvästi siis positiivisen puolella joten toivon mukaan soitin kestää hyvin myöskin käytössä 🙂

Hintaa tällä laitteella oli 89,99 eur eli mistään kovin hinnakkaasta soittimesta ei ole kyse. Tämä on hyvä muistaa miettiessä omia odotuksiaan soittimen äänenlaadun ja hifistelyn osalta.

Kokeilussa: Raspberry Pi 400

Rasbperry Pi 400 on tietokone joka on sijoitettu näppäimistönsä sisälle. Kuvassa avoinna tiedostoselain, nettiselain, CMUS-musiikkisoitin, irkki (irssi-ohjelma) sekä tyhjä terminaali

Raspberry Pi 400 testiin

Viime viikolla satuin bongaamaan mielenkiintoisen tuotteen jonka olemassaolosta en muistaakseni aikaisemmin ainakaan tiennyt mitään. Tuote josta puhun on tietenkin tämän blogipostauksen mukainen tuote eli Raspberry Pi 400 joka on pienen noin luottokortin kokoisen Raspberry Pi -tietokoneen versio joka on sullottu näppäimistön sisään. Toisin sanoen se on siinä mielessä hyvinkin samankaltainen kuin kauan sitten lapsuudessani ollut kotitietokone Commodore 64 – lisää vain piuhat ja näyttö ja käynnistä kone jonka jälkeen voi alkaa konetta käyttäään.

Siinä missä aikoinaan Commodore 64:ssä oli koko käyttöjärjestelmä koneen sisällä on Raspberry Pi 400:ssa käyttöjärjestelmä MicroSD-kortilla. Tämä on hyvä puoli ainakin itselleni sillä kortin voi ottaa milloin tahansa pihalle, vaihtaa kortin ja buutata koneen eri käyttöjärjestelmällä niin halutessaan. Lisäksi käyttöjärjestelmänsä voi tällöin myös varmuuskopioida toiselle koneelle.

Heti alkuun on hyvä kertoa että Raspberry Pi 400 ei ole mikään tehokas tietokone eikä sitä miksikään kodin ykköskoneeksi kannata hankkia ellei ole taipumusta tai intoa päästä nörttäilemään. Ainakin isommalla monitorilla (resoluutionsa osalta) haasteita tulee helposti ja videoiden toisto YouTubestakin pätkii joten on hyvä asettaa toiveensa tietokoneen tehoista realistiseen perpektiiviin.

Miksi itselleni tällaisen hankin

Paketti jonka tilasin sisälsi koneen lisäksi hiiren, ohjekirjan, muistikortin missä oli valmiina käyttöjärjestelmä, miniHDMI to HDMI -kaapelin sekä myöskin muuntajan josta saa USB-C liitäntään virrat annettua

Suurimpaa syynä itselleni tämän hankkimiseen oli halu päästä säätämään pitkästä aikaa Linuxia työpötäkäytössä. Vaikka olenkin vuosia käyttänyt Windowsia ja Macia pääasiallisin koneinani on kotonani kuitenkin Linux-laitteita; Windowsin sisäinen Linux-virtuaalikone, QNAPin NAS pyörii Linuxilla ja sen sisällä pyörii tällä hetkellä kolme virtualisoitua Linuxia. Lisäksi kaapistani löytyy myös Rasbperry Pi 3B -malli lisäverkkolevynä joten kotoa löytyy kyllä Linuxeja jossa on ollut mahdollista tehdä monia asioita.

Kuitenkin se mitä kaipasin päästä pitkästä aikaa koettamaan oli Linuxin käyttö kepeässä työpöytäkäytössä. Tietenkin olisin voinut asentaa ensisijaisesti käyttämääni Windows-koneeseen ns. multi-bootin missä voisin konetta käynnistäessä aina valita käynnistänkö Windowsin vaiko Linuxin mutta ilman pidempiä teknisiä selostuksia en halunnut täätä tehdä tarpeettoman säätämisen vuoksi UEFI:n kanssa.

Kepeää Linuxin työpöytäkäyttöä olen voinut tehdä myös käyttäen etätyöpöytäyhteyttä sisäverkossani pyörivälle virtualisoidulle Linux-koneelle mutta kokemus ei ole tietenkään täysin sama. Lagia tulee verkon yli työpöytää siirreltäessä, äänien ja muiden komponenttien osalta on aivan omat säätönsä jne. joten kokemus ei siinä mielessä ole sitä mitä halusin päästä pitkästä aikaa koettamaan.

Lisäksi tietenkin Raspberry Pi 400 kiinnosti laitteena päästä koettamaan. Kaiken lisäksi Raspberry Pin alle 10 W virrankulutus kiinnosti myöskin erityisen paljon.

Tarkkoja tietoja Raspberry Pi 400:n virrankulutuksesta en löytänyt, mutta ilmeisesti sisällä on Raspberry Pi 4:ää vastaava rauta jonka virrankulutus on täydessä kuormituksessakin hieman yli 6W joten uskoisin että alle 10 W myös tämä Pi 400 menee. Pitänee joskus hankkia wattimittari ja tarkistaa onko asia näin, mutta raudan sisuskalut huomioon näin voisi realistisesti olettaa.

Ensituntumia

Koneen takaa löytyy microSD-korttipaikka, USB-C virransaantiin, 2 x MiniHDMI, 3 x USB sekä verkkokaapelin paikka.

Jos erityisesti Debian Linux on tuttu on tämän paketin mukana tulevalla muistikortilla tulevalla Raspbianilla suoraan kuin kotonaan. WLAN ja Bluetooth toimii suoraan ilman säätöjä ja työpöytäkin osasi piirtää suoraan grafiikat oikein myös ultrawide-monitorille kunhan vain vastasi käyttöönoton alussa esitettyihin kysymyksiin mustista palkeista reunalla että näkeekö ne vaiko ei. Alusssa ne näkyi eikä kuva ollut kokonaan käytetty mutta alun kysymysten jälkeen tämä korjaantui.

Säädin ensimmäisenä iltana kaikkea ja päivitin uusimpaan versioon joka oli huono idea grafiikka-asetuksien osalta (näyttö pimeni graafisessa tilassa aina hetken käytön jälkeen), mutta omassa käytössäni täysin merkityksetön sillä olin ostanut jo muutenkin 128 GB microSD-kortin johon olin asentamassa uusinta käyttöjärjestelmäversiota pian muutoinkin.

Sapatin jälkeen yöllä asensin Raspbianin uusimman version uudelle 128 GB MiroSD-muistikortille käyttäen Windows-koneessani Rasbianin valmista työkalua. Sillä käyttöjärjestelmän asentaminen oli todella helppo prosessi – pari valintaa jonka jälkeen käyttöjärjestelmä löytyi MicroSD-kortilta joka toimi ongelmitta Pissä.

Nyt vajaan päivän käytön perusteella on kokemukset olleet hyvät, mutta Ultrawide-monitorin näyttöni virkistystaajuus on pielessä (ainoastaan 49,9Hz vaikka näyttö tukee 120 Hz) ja USB-äänilaitteiden kanssa kuuluu outoa häiriöääntä. Bluetooth-kaiuttimiin musiikkia toistaessa ongelmaa ei ole joten musiikkia onneksi voin kuunnella useammallakin laitteella vaikka USB-äänilaitteiden kanssa onkin pientä ongelmaa.

Mitä olen jonkin verran kerennyt tutkimaan voi näytön virkistystaajuusongelma johtua kaapelista. Resoluutio on sen verran suuri että 60Hz ja yli saattaa vaatia erilaisen kaapelin. Pitänee ehkä joskus testata. Ääniin liittyvä ongelma ilmeisesti on ihan kernelitasolla ainakin Ubuntuissa joten on mahdollista että ääniongelmat USB-laitteiden kanssa katoaa joskus kun uudempi kerneli tulee. Katsellaan 🙂

Loppupäätelmät lyhen käytön perusteella

Näppäimistö (eli tietokone) on saatavana myös skandinaavisena versiona sisältäen ääkköset.

Koska käyttöä on tähän mennessä kertynyt vasta vähän ei tietenkään mitään pidempää arviota osaa sanoa koneesta, mutta ensimmäiset tuntumat ovat olleet positiiviset ja kone on täyttänyt sille asetetut odotukset.

Tätä on helppoa suositella ihmisille jotka haluavat päästä helpolla alkuun Raspberry Pin tai yleisesti Linuxin kanssa kunhan vain odotukset ovat realistiset. Kone ei ole tehokas, mutta mikäli haluaa päästä esim. kunnollisia komentorivityökaluja käyttämään (esim. CMUS-musiikkisoitin!) on tämä harrastajille kokeilemisen arvoinen.

Tämä blogipostaus on kirjoitettu kokonaisuudessaan tällä koneella ja postauksen kuvatkin on skaalattu pienemmäksi Linuxin komentorivityökaluilla (imagemagick) joten kyllä tällä tällaista blogaamistakin voi harrastaa vaikkakin vähäisen tehon huomaa helposti postauksen kirjoittamisen aikana. Nykyinen web on raskas ja selaimet sen mukaiset mutta jos kärsivällisyyttä ja harrastuneisuutta löytyy voi tällä ainakin jonkinmoisia tehtäviään netissä hoitaa.

Kokeilussa: Panasonic DVD-S700 DVD-soitin

Panasonicin DVD-S700 on mukavan kompakti DVD-soitin

Hieman taustaa

Viime vuoden puolella hankin 14″ putkitelevision jossa on integroituna myöskin VHS-soitin (katso täältä). Televisio on ollut ajoittain kohtalaisen ahkerassakin käytössä ja onpa sillä tullut VHS-elokuvia katsottua viimeksi tällä viikolla joten kapine on osoittautunut hyväksi ostokseksi. Myönnettäköön että hetkittäin on käynyt mielessä että jos 21″ kokoluokassa bongaisin hyvän putkitelevision saattaisin sellaisen harkita hommaavani.

Televisiossa on integroitu VHS-nauhuri, mutta halusin päästä katsomaan omia Sony CX240 -kameralla kuvattuja kotivideoita miltä ne näyttäisivät vanhalla kunnon CRT TV:llä. Koetin polttaa omia kotivideoita testin vuoksi DVD:lle ja katsoa toimisiko ne Xbox 360:lla, mutta harmillista kyllä Xbox 360 ei osannut toistaa kotipolttoista DVD-levyä.

Katselin eri kaupoista millaisia edullisia DVD-soittimia on markkinoilla joissa olisi vielä Scart-ulostulo jotta sen saisi helposti kytkettyä televisioon jossa ei HDMI:stä ole tietoakaan ja etsinnän tuloksena löytyi Panasonic DVD-S700.

Käyttökokemuksia

Laite on ollut nyt lähes pari kuukautta käytössä ja sen kautta olen katsellut X-Filesejä DVD:ltä, koettanut kotipolttoista kotivideo-DVD:tä sekä katsellut muutamia leffojakin ja kaikki DVD:t ovat pyörineet ilman ongelmia. Soitin tekee lähes kaiken sen mitä siltä toivoinkin.

Ainoa mitä toivoisin lisäksi olisi aluekoodivapaus DVD-levyjen toiston osalta, mutta koska ensisijaisessa elokuvakatseluni tapahtuu Reavon soittimella (kirjoitan joskus siitä arvostelun tänne blogiin) videotykiltä ja koska siinä on mahdollista ohittaa aluekoodi ei tällä aluekoodin ohituksella tässä soittimessa ole niin suurta merkitystä vaikkakin se mukava lisä olisi ollutkin.

Levyn luku on tarpeeksi nopea että ainakaan itselläni se ei koettele hermojani. Laite ei pidä juurikaan ääntä ja toisto, kelaaminen ja muut perustoiminnot toimivat juuri kuten pitääkin ja kuva näyttää hyvältä Scartin kautta katsottuna putkitelevisiossa.

Panasonicista löytyy itselleni tärkein liitäntä eli Scart-ulostulo

Mukavana lisänä laitteessa on USB-liitäntä etupaneelissa jonka kautta voi katsoa myös USB-tikulle tallennettuja videoita jos ne ovat oikeassa formaatissa. Normaalin (eli ei-nörtin) näkökulmasta tämä nykyaikana taitaa harmillisesti jäädä kuitenkin haaveen asteelle sillä videotuki on Xvid-koodekille joita ei enää juuri missään tule vastaan ellei itse transkoodaa videoitaan oikeaan formaattiin. Laitan kuitenkin tämän postauksen loppuun kiinnostuneille ohjeita kuinka videoitaan voi konvertoida FFMPEG:llä tämän soittimen tukemaan formaattiin jos intoa on transkoodailla videoitaan.

USB:n kautta on mahdollista katsoa myös valokuvia jotka on JPG-formaatissa sekä kuunnella MP3-tiedostoja. En muista olenko kumpaakaan näistä ominaisuuksista testannut joten en niiden rajoituksiin osaa ottaa tarkemmin kantaa.

Ruusut ja risut

Ruusuja tälle soittimelle on helppoa antaa, sillä se tekee juuri sen mitä siltä odottaakin eikä se maksa paljoa. Videot toistuvat hyvin ja scart-ulostulo oli se minkä vuoksi tämän ostin eikä sen toiminnassa ole mitään valittamista joten tämä on hinta-laatu-suhteeltaan ainakin itselleni ollut hintansa väärti vekotin.

Isoin miinus käytettävyydessä tulee ainakin itselläni kaukosäätimen muutaman napin koosta. Skip-painikkeet ovat nihkeän pienet ja niitä saa aina etsiä että missä ne olivatkaan. Tietenkään elokuvia katsoessa tämä ei ole luultavasti koskaan ongelma koska harvoin elokuvassa tulee juuri mitään skipattua (ainakaan itselläni), mutta DVD:ltä kun katsoo X-Filesejä on niiden jokaisen episodin lopussa monella eri kielellä jokin teksti jotka haluaa aina skipata ohi ja tätä nappia tarvitsee painella monesti.

Kokonaisuutena Panasonic DVD-S700 on ollut hyvä soitin jonka ostaisin uudemmankin kerran mikäli tarvetta tulisi.

Videoiden transkoodaus soittimelle sopivaan muotoon

FFMPEG:llä transkoodattu kotivideo pyörimässä putkitelevision näytöllä. Tähän blogiin otettu valokuva näyttää huonommalta kuin oikeassa elämässä televisiolta katsottuna.

Kuten ylempänä kirjoitin on laitteessa etupaneelissa USB-liitäntä jonka kautta videoita voi katsoa. Rajoitteena kuitenkin on se, että videot pitää olla oikeassa formaatissa eikä nykyään juuri missään näe tässä formaatissa olevia videoita.

Esimerkiksi nykyiset puhelimet kuvaavat usein MP4:ää käyttäen joko HEVC-koodekkia tai H.264:ää eikä siinä muodossa olevat videot toistu. Samoin oma Sony CX240 -videokamerani (lue täältä) kuvaa videonsa aivan eri formaattiin joten näitäkään ei tällä soittimella voi katsoa ilman niiden muuntamista eri formaattiin.

Videoita onnistuu kuitenkin muuntaa oikeaan formaattiin käyttäen ainakin FFMPEG-nimistä ohjelmaa (http://ffmpeg.org/). Asennuksen jälkeen ohjelman käyttö tapahtuu joko Windowsin komentoriviltä tai Linuxin/Mac OSX:n terminaalista joten tämä voi karsia käyttäjiä jonkin verran. Mahdollisesti videoita onnistuu myös konvertoida HandBreakilla, mutta koska siitä ei ole kokemusta tähän formaattiin en siitä kommentoi sen enempää.

Rimpsu jolla olen itse onnistunut muuntamaan vidoita DVD-soittimen ymmärtämään muotoon on esimerkiksi seuraavanlainen:

ffmpeg -i INPUT_FILENAME.MTS -c:v libxvid -vb 2000k -vf scale=720x576 -c:a libmp3lame OUTPUT_FILENAME.avi

Parametrit tarkoittavat tässä seuraavaa:

  1. -i INPUT_FILENAME kertoo mitä tiedostoa ollaan muuntamassa
  2. -c:v libxvid kertoo että muunnettu video pitäisi saada XviD-formaattiin
  3. -vb 2000k kertoo videon bitraten. Mitä suurempi sitä parempi kuvanlaatu, mitä pienempi sitä huonompi kuvanlaatu. 2000k tarkoittaa noin kahta megaa. Vaihtoehtoinen tapa videon kuvanlaadun asettamiseen on käyttää -q:v 5 parametriä missä 1 tekee parasta jälkeä ja siitä suuremmat numerot huonompaa jälkeä. Mitä pienempi numero sitä parempi laatu mutta tietenkin tiedostojen koot kasvavat sitä mukaa myöskin.
  4. -vf scale=720×576 kertoo että lopullinen video pitää saada 720×576 resoluutioon. En muista osaako tämä soitin näyttää isompia resoluutioita, mutta putkitelkkarilla isommasta resoluutiosta ei kuitenkaan ole iloakaan.
  5. -c:a libmp3lame kertoo että videon äänet halutaan pakata LAME MP3 -enkooderilla jotka ainakin toimivat hyvin tämän DVD-soittimen kanssa.
  6. OUTPUT_FILENAME.avi on tietenkin videon nimi mille nimelle tiedosto transkoodataan, tämä voi olla vaikka pertsa.avi. Olennaista on kuitenkin pitää avi tuossa tiedoston nimessä koska ainakin AVI-tiedostot aukeavat tällä DVD-soittimella kun video sen sisällä on pakattu Xvidiksi ja äänetkin kuuluvat kun ne on mp3:na.

Videon transkoodaus ottaa aikaa ja mitä tehokkaampi kone jolla sitä tekee sitä nopeammin se sujuu. On hyvä testata asetuksia ja laatua ensin mahdollisimman lyhyellä videolla, esim. puolen minuutin klipillä jotta näkee tuleeko kuvanlaadusta tarpeeksi hyvää ja aukeaahan video varmasti soittimella ennen kuin mitään parin tunnin videota alkaa transkoodaamaan vain huomatakseen että asetukset olivat pielessä 🙂