Category: Valokuvaus

Johdanto

Olen lähiaikoina katsellut YouTubesta videoita valokuvaamiseen liittyen monien muiden aiheiden lisäksi. Vuosien mittaan olen kyllä monenlaisia valokuva-aiheisia kanavia nähnyt, mutta mitä pidempään valokuvaamista on harrastanut sitä tylsämmäksi monet YouTuben kanavat ovat käyneet sillä lähes kaikki keskittyvät ainoastaan teknisiin näkökulmiin eikä juurikaan valokuvaamiseen ilmaisun keinona ja taidemuotona.

Syy miksi monet kanavat keskittyvät ainoastaan teknisiin aspekteihin voi olla siinä että sen kaltainen sisältö kiinnostaa yleisöä ja siten kanavalleen saa enemmän katsojia, mutta ehkä syynä on myös se että objektiivisesti mitattavissa olevista teknisistä asioista on helpompaa puhua kuin subjektiivisista taiteellisista näkökulmista. Tekniset tiedot löytää helposti netistä ja megapikseleistä, kameran puskurin koosta, automaattitarkennuksen nopeudesta, objektiivien tarkkuudesta, vinjetoinnista ja kaikesta muusta sellaisesta voi kertoa ilman että tarvitsee kovinkaan syvällisesti olla kiinnostunut aihealueen taiteellisesta puolesta.

Teknisille arvioille on ehdottomasti paikkansa, sillä erilaisia tarpeita on monenlaisia ja toisenlaisia kohteita kuvattaessa on toisenlaiset kiinnostuksen kohteet kuin toisissa. On ymmärrettävää että lintubongarin vaatimukset kuvauskalustolle on erilaiset kuin katukuvausta harrastavalla kuvaajalla. Harmillista ei siis ole se, että teknisiä arvioita kameroista, objektiviista ja muusta sellaisesta löytyy pilvin pimein vaan se, että muunlaisia videoita on erittäin hankalaa löytää.

Muutama kanava on tullut kuitenkin vastaan jossa puhutaan enemmän taiteellisesta tai filosofisesta puolesta kuin teknisestä puolesta, joten linkitän niitä tämän postauksen loppuun jotta muutkin aiheesta kiinnostuneet voivat niihin perehtyä.

Tarinaa kuvallisessa muodossa

Mielenkiintoisin aihealue joka on herättänyt itselleni jonkinmoisia ajatuksia kuvaukseen liittyen ja josta olen lähipäivinä katsonut videoita on ollut dokumentaarinen valokuvaus ja tarinankerronta valokuvauksen keinoin.

Siinä missä normaalisti itse olen lähes aina – ellen jopa aina – keskittynyt vain ja ainoastaan yksittäisiin kuviin itsenäisinä teoksina, on tähän aiheeseen liittyvät videot olleet innoittavia sillä ne ovat saaneet miettimään valokuvaamista toisenlaisesta perspektiivistä.

Olen esimerkiksi tehnyt vuosien mittaan enemmän tai vähemmän jonkinlaisia kuvausreissuja yksin ja kavereiden kanssa milloin minnekin, mutta jälkikäteen arvioituna reissulta jääneet kuvat ovat olleet irrallisia teoksia vailla mitään yhdistävää tekijää paitsi ajallinen viitekehys. Kuvissa ei ole normaalisti ollut mitään sellaista mikä sitoisi niitä toisiinsa siten että katsoja voisi niistä muodostaa minkäänlaista eheää kokonaisuutta, eikä ne näin ollen juuri koskaan kerro myöskään mitään tarinaa katsojalleen.

Yksittäiset kuvat voivat tietenkin olla joko hyviä tai huonoja sellaisenaan, eikä niillä ole tarvetta olla mitään yhdistävää tekijää keskenään jos niin ei kuvaajana halua. Yksi kuva voi kertoa katsojalleen paljon ilman mitään kontekstiakin, mutta mikäli tarkoituksena on käyttää valokuvausta itsensä ilmaisuun siten että haluaa kertoa jonkinlaisen tarinan eikä ainoastaan näyttää jotain kuvaa mikä on miellyttävä kuva sellaisenaan, on yksittäinen kuva siihen luultavasti paljon huonompi vaihtoehto kuin kuvasarja yhteneväisellä tyylillä.

Mikäli valokuvausta miettii tästä näkökulmasta, antaa se aivan uudenlaisia ulottuvuuksia itsensä kehittämiseen kuvaajana. Tällöin olennaiseksi ei tule enää yksi yksittäinen kuva ja sen onnistuminen teknisiltä ominaisuuksiltaan vaan tarina jonka osana kuva on.

Jos asettaa tavoitteekseen vaikka sen että kuvauspäivänä saa otettua kuvasarjan jossa on 10 kuvaa jotka kertovat jonkinlaisen tarinan – olipa se kuinka tylsä tarina hyvänsä – on seassa hyväksyttävää olla kuvia jotka eivät ole teknisesti ja kuvauksellisesti mitään parhaita itsessään, mutta jotka toimivat katsojalle tarinan kerronnan apuvälineenä. Kuva ei ole enää yksi itsenäinen tekijä vailla kontekstia, vaan kuvasarja on yksi yksittäinen teos ja yksittäisen kuvan on sovittava kontekstiin siten että se tukee ja rakentaa sitä.

Jos edes mielessä on jonkinlainen idea siitä mistä aikoo kuvillaan kertoa, vaikuttaa se jo kuvaamiseen sekä myöskin siihen mitä lopulta haluaa näyttää. Yksi ilahduttava mutta haastava puoli digitaalisten kuvien kanssa on se, että yksittäinen kuva ei maksa käytännössä rahallisesti juuri mitään jonka vuoksi kuvia on helppo ottaa paljon. Kuitenkaan ketään ei yleensä kiinnosta nähdä satoja tai tuhansia kuvia yksittäiseltä kuvausreissulta tai edes kuukaudenkaan lomalta, vaan kuvaajan olisi hyvä osata tehdä karsintaa kovalla kädellä sen suhteen mitä aikoo muille näyttää. Tämä on aihe joka itselläni vaatii kehittymistä.

Kun päämääräkseen kuvausreissulle asettaa minkälaisen tahansa tarinan kerronnan eikä ainoastaan onnistuneiden kuvien näyttämisen, luo se aivan uudenlaiset kriteerit sille mikä on onnistunut kuva. Kuvan ei tule enää näyttää hyvältä sellaisenaan, vaan sen on näytettävä hyvältä osana viitekehystään.

Tahto tuntea jotakin

Kuten monet muutkin taiteelliset ilmaisutavat on valokuvaus aihe joka nykyään ulottuu käytännössä hyvinkin monelle elämän osa-alueelle. Kun puhutaan valokuvaamisesta on vaikeaa tietää mitä sillä tarkoitetaan ja mihin sillä pyritään ennen kuin tarkemmin asiaa on selvittänyt asiasta puhuvan kanssa.

Samalla termillä voidaan tarkoittaa kuvien ottamista missä ainoana tarkoituksena tai motiivina kuvan ottamiselle on “muuten vain”, sillä voidaan tarkoittaa kuvien ottamista informatiivisessa tai muistamisen tarkoituksessa (esimerkiksi itse otan joissain isoissa ja sekavissa parkkihalleissa kuvan missä näkyy parkkirivin kirjain ja numero minkä lähelle autoni jätin), sillä voidaan tarkoittaa tapahtumien tallentamista omiin muistoihin, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös vaikkapa itseilmaisun ja tarinan kerronnan keinoa tai yleisemmin ilmaisten tahdon luoda visuaalista taidetta valokuvan keinoin.

Erilaisia tyylejä ja motiiveja kuvaamiselle on monia eikä sen vuoksi termi valokuvaus enää sisällä kovinkaan paljoa informaatioarvoa mitä sillä tarkoitetaan ellei sitä enempää avata.

Itseäni kiinnostaa oppia paremmaksi valokuvaajaksi. Jotta voin tulla paremmaksi valokuvaajaksi, pitää tietenkin ensin osata kertoa ja määrittää mitä sillä tarkoitan.

Kenties tärkein missä tahtoisin valokuvauksessa kehittyä on se, että pystyisin ottamaan kuvia jotka pysäyttävät katsojan edes hetkeksi kuvan äärelle ja jotka herättävät katsojassa jonkinlaisen tunnereaktion joka ei johdu irrelevanteista seikoista, kuten väritasapainon pielessä olemisesta, horisontin vinoudesta tai jostakin muusta kuvausteknillisestä epäonnistumisesta.

Informaatioähky on modernin maailman taakka. Kuvia tulee tavallisen katsojien silmille ainakin Internetissä päivien mittaan satoja ellei jopa tuhansia, joten digitaalisessa maailmassa valokuvan paikka on haastava mikäli sillä tahtoo viestittää jotain kokijaa pysäyttävää. Toisinaan saattaakin olla hyvä kysyä itseltään onko digitaalinen maailma edes se paikka missä omia valokuviaan haluaa lopulta pyrkiä tuomaan esiin, vai olisiko kuvat paperilla, kirjana, lehtenä tai muussa fyysisen maailman muodossa se paikka missä ne saavat niille kuuluvan arvon?

Vapaaksi digitaalisesta vankeudesta

Olen lähiaikoina jälleen tulostanut omia ottamiani valokuvia enemmän tai vähemmän kotona. Mielenkiintoista siinä on ollut se, kuinka paljon se on vaikuttanut kuvien katsomisen määrään, tapaan sekä tunteeseen.

Paperille tulostamiani kuvia olen katsonut moneen otteeseen ja niitä olen useamman muunkin kanssa katsonut, mutta digitaalisessa muodossa olevia kuvia en katso juuri koskaan juuri kenekään kanssa paitsi heti kuvaustapahtuman jälkeen. Yksittäisiä kuvia katselen silloin tällöin milloin iPhone nostaa niitä esittelyyn nähtäväksi ja satunnaisesti muutoin, mutta katselu on merkittävästi erilaista luonteeltaan.

Digitaalisessa muodossa oleva valokuva ei jostain syystä kovinkaan usein aiheuta itselleni tunnereaktiota eikä mitään kuvaa jää juurikaan miettimään. Paperilla ollessa samaa kuvaa katsoo toisenlaisin silmin. Joskus myös vierailija joka on kuvia katsonut luonani on jäänyt jotain kuvaa katsomaan joksikin aikaa. Paperilla valokuva herää elämään aivan toisella tapaa, aivan kuin se olisi päästetty vapauteen digitaalisesta vankilastaan.

Katoaako digitaalisen maailman myötä tunne ja kyky tuntea samalla tapaa tunteita, vai miksi sama kuva ei digitaalisena herätä samanlaisia tuntemuksia kuin paperilla ollessa, en tiedä, mutta se on jotakin mihin voisi olla kiintoisaa joskus perehtyä.

---

Kuvat on otettu Leica D-Lux (Typ 109) -kameralla.

---

Linkkejä

Seuraavilta YouTube-kanavilta olen löytänyt lähiaikoina mielenkiintoista sisältöä valokuvaamiseen liittyen:

• Marc Silber, ainakin Daniel Milnorin videot hänen kanavallaan. Esimerkiksi video missä Daniel Milnor puhuu valokuvien tulostamisen tärkeydestä tällä videolla on mielenkiintoinen.
• ThePhotographicEye kanavalla on ollut monia pitkiä videoita joita olen katsellut
• Firby Photography on todella uusi kanava, mutta ainakin video Why YOU Should Be A Documentary Photographer sisälsi mielenkiintoisia ajatuksia siitä kuinka tämänkaltaisessa kuvauksessa ei ole kyse täydellisyydestä vaan tarinan kerronnasta.

Purkutyömaa Korsossa

Tänään työpäivän päätyttyä ja hetken levättyäni hyppäsin autoon ja lähdin ajelemaan lähialueita. Tarkoituksenani oli etsiä jokin kuvauskohde ja jonkinlainen visio oli mielessä siitä millainen kuvauskohde olisi mitä haluaisin löytää, mutta sellaista ei kuitenkaan satunnaisesti pyörimällä tullut vastaan. Sitä vastoin ajellessani ympäriinsä satuin huomaamaan rakennustyömaan missä oli rakennusten purkutoimenpiteet käynnissä joten ajoin auton parkkiin ja lähdin kameran kanssa katsomaan minkälaisia kuvia sieltä onnistuisin saamaan sallitun etäisyyden päästä.

Tälläkin kertaa lähdin kuvaamaan mustavalkoista kuvaa käyttäen Dynamic Black & White -filtteriä. Voimakkaat kontrastit on asia josta keskimäärin itse pidän mustavalkoisissa kuvissa – ja miksikäs en myöskin värikuvissa – joten siihen tarkoitukseen tämä kuvausprofiili vaikuttaa sopivalta ainakin muutaman päivän testaamisen perusteella

Eilen ja sunnnuntaina olen kuvannut tällä kameralla käyttäen automaattista tarkennusta sekä LCD-näyttöä, mutta tänään päätin koettaa kuvata manuaalisesti tarkentamalla ja EVF:ää käyttäen (muutaman kuvan taisin ottaa LCD:ltä). EVF on siis se joissain kameroissa oleva pieni aukko mistä voi katsoa yhdellä silmällä mitä kuvassa näkyy vähän samaan tapaan kuin filmikameroissa on tapana katsoa. LCD sitä vastoin on se mistä normaalisti monesti kuvatessa tulee katsottua, eli kameran takaosan näyttö.

Maalaismaisemaa ennen Keravaa

Purkutyömaan jälkeen hyppäsin takaisin autoon ja lähdin jatkamaan ajelua. Jatkoin Keravan suuntaan, mutta jossain puolessa välissä Korson ja Keravan väliä on jonkinlainen viljapelto jossa on jokin vanha rakennus joten pysähdyin ottamaan siinä seuraavan kuvasarjan.

Samaan tapaan kuin edellisessäkin kuvauskohteessa myös täällä kuvasin mustavalkoisia kuvia käyttäen manuaalitarkennusta sekä EVF:ää. Lisäksi kuvasin myös täällä pelkkänä JPG:nä, eli näidenkin kuvien osalta ainoa käsittely mitä on tehty on kuvan resoluution pienennys ja pakkaus pienemmäksi blogia varten.

En ole vieläkään koettanut millaista RAW-kuvien käsittely olisi tämän kameran RAW-tiedostoista enkä erityisen suurta paloa ole kokenut lähteä vielä asiaa koettamaan. Mitä vähemmän käytän aikaani kuvien säätämiseen tai korjailuun, sitä parempi. Tavoitteena on se että saan suoraan kamerasta ulos valmiiksi sen näköistä jälkeä että olen itse niihin tyytyväinen.

Loppusanat

Ensimmäiset kunnolliset testikuvat todellisessa kuvaustilanteessa käyttäen manuaalitarkennusta ja EVF:ää ovat tarpeeksi onnistuneita omiin odotuksiini nähden.

Suurin osa kuvista joita otin oli tarkennuksensa osalta kohdallaan, mutta sekaan tietenkin mahtui niitäkin joissa tarkennus on ollut täysin pielessä ja joissa automaattitarkennuksella olisin mitä luultavamminkin saanut onnistuneen kuvan.

EVF on tässä kamerassa suhteellisen pieni, joten sen kautta kuvaaminen ja tarkentaminen ei ole yhtä miellyttävä kokemus kuin filmijärjestelmäkameroissa etsimen läpi tarkentaminen on. Se ajaa silti asiansa tarpeeksi hyvin joten manuaalitarkennuskaan ei ole mikään mahdoton tehtävä. Lisäksi on hyvä huomauttaa että kameran asetuksista on mahdollista laittaa päälle suurennus tarkennuksen aikana joka helpottaa merkittävästi tarkennuksen onnistumista.

Itse en kuitenkaan pidä tuosta suurennustoiminnosta tarkennuksen aikana joten otin sen pois päältä jo kotona ennen kuin lähdin etsimään kohteita kuvattavaksi. Tästä huolimatta pieneltä EVF:ltä oli täysin realistista saada tarkennettua onnistuneesti siihen mihin oli tähdännytkin.

Onko EVF:n kautta kuvaaminen järkevämpää kuin LCD:n kautta on tietenkin maku- ja tottumiskysymys. Olen digitaalisilla kameroilla itse pääsääntöisesti kuvannut käyttäen kameran isompaa näyttöä siitä asti kun se on ollut kameroissa mahdollista – eli lähes aina, mutta jollain tapaa pienemmän etsimen kautta kuvaaminen tuntuu ehkä enemmänkin psykologisesti erilaiselta. Se tuntuu ainakin toisinaan enemmän valokuvaamiselta kuin digitaalinäytön kautta räpsimiseltä.

Tietenkin EVF on digitaalinen näyttö sekin, mutta jotenkin kuvaamiseen ehkä suhtautuu sen kautta kuvatessa jollain tapaa erilaisella asenteella. Voi tietenkin olla että ainoa syy erilaiseen tuntumaan on siinä että käytin myöskin manuaalista tarkennusta automaattisen tarkennuksen sijaan jolloin ennen kuvan ottamista joutuu tekemään enemmän työtä kuvan saadakseen.

Valintakysymys siitä onko manuaalitarkennuksessakaan mitään järkeä tässä kamerassa kun automaattitarkennus toimii niin hyvin kun se toimii kuuluu samaan kategoriaan kuin EVF:nkin käyttö, eli se on luultavamminkin ainoastaan maku- ja tottumiskysymys.

Olen itse kuvannut lähes koko digitaalisen valokuvaamisen aikakauteni käyttäen automaattitarkennusta, mutta vasta filmikameralla kuvaamisen myötä olen opetellut manuaalista tarkennusta. Tämä on kyllä jotain sellaista että luultavasti jatkossakin saatan kuvata enemmän manuaalisesti tarkentaen ainakin tämän kameran kanssa, sillä siinä on jotenkin erilainen fiilis.

Ehkä erilainen fiilis tulee siksi, että manuaalinen tarkentaminen pakottaa hidastamaan kuvaamisen vauhtia jolloin samalla tulee enemmän käytettyä ajatusta myös kuvan sommitteluun. Kuva on vaatinut silloin merkittävästi enemmän ajatusta ja harkintaa kuin vain nopeaa tähtäämistä “sinne päin” jonka jälkeen automaattitarkennus on hoitanut loput, eli kuva on suuremmalla todennnäköisyydellä enemmän tietoinen valinta joka kuvastaa kuvaajan visiota eikä vain hetken mielijohteen tulos.

En tietenkään tarkoita yllä olevalla sitä että kyseessä olisi universaali totuus, vaan tietenkin automaattitarkennuksella ihminen voi kuvata aivan yhtä harkitsevasti ja tiedostaen kuin manuaalitarkennuksella. Omalla kohdallani näin ei useinkaan kuitenkaan ole, joten kuvia tulee otettua erilaisella mentaliteetillä.

Automaattitarkennusta käytän tietenkin mielelläni vaikka kuinka monessa tilanteessa ja se onkin itselleni ollut oletusarvoinen valinta aina digitaalisten kameroiden kanssa, mutta aika näyttää tuleeko tähän muutos tämän kameran osalta.

Kävin töiden jälkeen tänään pihalla Leica D-Lux (Typ 109) -kameran kanssa kokeilemassa minkälainen kameran Dynamic Black & White-filtteri on, joten laitan tähän nähtäväksi minkälaista jälkeä sen asetuksen kanssa kameralla saa.

Eilen koetin vain toisen valikon kautta löytyvää Monochromea, mutta sillä tuli vain muutama kuva otettua testiksi enkä ainakaan heti siitä innostunut. Netissä kuitenkin törmäsin tietoon että tässä kamerassa olisi jonkinlaisia filttereitä tai efektejä – miten niitä sitten haluaakin kutsua – ja huomasin joidenkin ihmisten ottamana todella tyylikkäitä mustavalkoisia kuvia Dynamic Black & White -efektillä. En niitä alussa löytänyt, mutta myöhemmin selvisi että kameran päällä on painike jossa lukee “F” josta painamalla pääsee valitsemaan nämä filtterit.

Omaan silmään tämä mustavalkoinen filtteri vaikuttaisi olevan sellainen mistä pidän. Kaikki nämä kuvat on otettu suoraan JPEG-muotoon ja ainoa käsittely mitä niille on tehty on kuvan koon pienennys niin mittojensa kuin kokonsakin osalta tätä blogia varten.