• Leffalauantai: Ball of Fire (Jään tänne yöksi)

    Sugarpuss O’Shea (Barbara Stanwyck)

    Ball of Fire (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Jään tänne yöksi on vuonna 1941 julkaistu romanttinen komedia. Sen on ohjannut Howard Hawks ja pääosissa nähdään Barbara Stanwyck ja Gary Cooper.

    Tarinassa kerrotaan kahdeksasta professorista jotka ovat kirjoittamassa ensyklopediaa. Heidän arkensa on tasaisen varmaa puurtamista ilman sen suurempia ihmeitä. Eräänä päivänä slangia käsittelevää osuutta kirjoittanut professori Bertram Potts (Gary Cooper) havahtuu huomaamaan että hänen kirjoittamansa osuudet ovat kaukana siitä sanastosta mitä tavalliset ihmiset arjessa käyttävät. Hän päättää lähteä kaupungille kuuntelemaan ihmisten keskusteluita ja sanankäänteitä jotta saisi slangia käsittelevät tekstinsä nykyisyyttä vastaavaksi.

    Etsiessään henkilöitä tutkimustaan varten hän pyytää myös tanssija Sugarpuss O’Sheaa (Barbara Stanwyck). Hän ei vaikuta innostuneelta, mutta päättää professorin yllätykseksi myöhemmin yöllä vielä tulla professoreiden majapaikkaan. Todelliset motiivit hänellä on kuitenkin aivan muualla, mutta tunteiden astuttua peliin suunnitelmat eivät enää vaikutakaan niin hyviltä kuin alunperin.

    Talossa asuvia vanhempia professoreita

    Ball of Fire on luokiteltu romantiikan ja komedian kategorioihin ja kumpaakin lajityyppiä tästä kyllä löytyy vaikkakin ero nykyaikaisten romanttisten komedioiden kanssa on huomattava.

    Itsestään selvyytenä tekniset eroavaisuudet ovat huomattavat, mutta myös filmatisoinnin kautta heijastuva maailmankuva paljastaa suuren eron ympäröivästä yhteiskunnasta. Siinä missä keskimäärin lähes poikkeuksetta nykyaikaisissa romanttisissa(kin) elokuvissa seksuaalinen kanssakäyminen nähdään normaalina osana ihmisten tutustumisvaihetta oli tämän elokuvan konservatiivinen ja nykyisin länsimaalaisittain kenties jäykäksikin miellettävä hienotunteisempi tunteiden ilmaisu johon ei suudelmaa suurempaa läheisyyttä kuulu miellyttävän mukavaa vaihtelua nykyisin nähtäviin perusoletuksiin.

    Tarina on kiintoisa ja siinä on sopivasti huumoria käymättä missään vaiheessa liiallisesti ainoastaan komedialliseksi joten romanttiset aspektitkaan eivät jää liian pieneen osaan. Myönnettäköön että pidän silti romanttisissa elokuvissa enemmän moderneista elokuvista sillä niiden kuvaukset romantiikasta ovat monesti liikuttavampia ja aidomman tuntuisia kuin näissä vanhemmissa saman kategorian filmatisoinneissa.

    Kokonaisuutena Ball of Fire oli omaan makuuni toimiva elokuva lajityypissään. Se on kepeä ja humoristinen, siinä on ennalta odotetun kaltainen onnellinen loppu ja kaikki tavalliset elokuvalliset aspektit on hyvin hallussa. Kenties eniten itseäni kuitenkin näissä vanhoissa elokuvissa viehättää niiden yhteiskunnallisen kulttuurin kuvaus jossa on hillittyä arvokkuutta joka kuitenkin kätkee alleen suuria tunteita.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 10 995 annettuun ääneen”]7,8/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Theresianer Premium Pils

    Italialaisen Theresianerin Theresianer Premium Pils on 5,0 % vahvuinen pilsneri. Katkeroita siitä löytyy 35.0 EBU ja kantavierrettä 11.8 °P. Olutta myydään tätä kirjoittaessa ainakin Alkoissa vakiovalikoiman tuotteena. Lisää tietoja löytää Alkon sivuilta (katso täältä).

    Oluessa ensimmäisenä huomioni kiinnittyi mukavan näköiseen etikettiin. Oluen aukaistua erottaa tsekkiläistyylisen lagerin raikkauden joka tuoppiin kaadettuna pysyy miellyttävänä ja makeana esillä. Tuoppiin kaato vaatii hieman malttia sillä vaahtoavuus on runsasta.

    Väri on kullankeltainen. Suutuntumaltaan olut on keskitäyteläinen ja hivenen pistävä. Maku on sitruksinen ja siitä on löydettävissä hunajaista makua luomassa makeutta. Miellyttävän kepeä olut jota etenkin kesäisellä terassilla mieluusti nauttisi.

    Musiikkina tämän kanssa menee kevyt musiikki, mm. George Michael – Faith tai Michael Jackson – Billie Jean.

  • Reissu Lappiin – Päivä 6

    Pyhän Paavalin kappeli eli Saariselän tunturikappeli

    Kuudes päivä reissussa on kääntymässä iltaan joten ennen saunan lämpenemistä on jälleen hyvä aika kirjoitella blogipostausta reissupäivästä.

    Aamu alkoi tavalliseen tapaan kello 07:30 hujakoilla eli muutamaa minuuttia ennen kellon soimista taisin herätä. Siitä sitten aamupala, Raamatun lukua ja Raamatun Sanoma -vihkon tutkiskelua ja siitä sitten sen jälkeen töihin. Normaali aamu.

    Työpäivän aikana tuli lounastauolla käytyä kauppakeskus Kuukkelissa ravintolassa. Allekirjoittanut valitsi evääksi vegeburgerin ranskalaisilla ja se oli ihan toimivan makuinen eväs. Lounaan jälkeen toki palasin vielä töitä tekemään normaalin pituisen päivän.

    Töiden jälkeen pienet päiväunet otin ja sen jälkeen lähdimme enon kanssa autolla kohden Ivaloa. Ivaloon on matkaa täältä Saariselältä noin 30 km. Ivalossa kävimme kylän läpi pärräämässä ja katsomassa minkälainen kylä on kyseessä ja siitä sitten menimme ravintolaan syömään iltaruoan. Ravintola jonka pihaan päädyimme oli kuitenkin kiinni joten etsimme sitten kylältä toisen ravintolan.

    Kappeli sisäpuolelta

    Ivalossa ravintolaksi valikoitui pubi jonka nimi taisi olla pubi.fi. Sielläkin valitsin kasvispurilaisen ja sekin oli hyvän makuinen.

    Ivalosta palattuamme kiersimme katsomassa Saariselkää ja samalla tuli nähtyä tämän postauksen kuvissa nähtävä Saariselän tunturikappeli eli Pyhän Paavalin kappeli. Kappeli oli avoinna ja pääsimme ottamaan muutamat kuvat sisältäkin.

    Reissulta tuli tovi sitten palattua ja laitettua sauna lämpenemään joten päivä alkaa olla vähitellen taputeltu. Enää suunnitelmissa on saunominen ja illalla/yöllä luultavasti Yle Areenasta elokuvan katsominen.

    EDIT: Lue lisää seuraavasta reissupäivästä täältä

  • Reissu Lappiin – Päivä 5

    Iltakävelyllä

    Viides reissupäivä on kääntynyt iltaan ja sauna on jälleen lämpeämässä joten on sopiva aika tehdä lyhyt blogipostaus päivän tapahtumista. Koska en ole varsinaisella lomareissulla vaan päivät teen normaalisti etätöitä ei päivän aktiviteetteihin toki kerkeä kovin paljoa arkea kummallisempaa mahtumaan.

    Aamulla heräsin 07:30 ja kello 08:00 aloitin työn teon. Työpäivä venähti hieman pitkäksi ja töiden jälkeen otin jälleen puolentoista tunnin päiväunet. Päiväunien jälkeen tuli vain syötyä ja otettua rennosti nettiä selaillen kunnes sitten illalla suuntasimme kaupalle.

    Kauppaan on matkaa 2,5 km suuntansa joten hyvä iltalenkki tuli käveltyä raikkaassa ulkoilmassa. Saariselällä oli lämmin päivä, ainoastaan -8 astetta oli kaupan pihassa olevan mittarin mukaan.

    Vaihtelun vuoksi iltalenkillä tuli kuvia otettua pokkarilla (Fujifilm X100F) joka on mukavan pieni että mahtuu taskussa kulkemaan. Käsivaralla otettuihin kuviin tuli hieman epätarkkuutta mutta tuli edes jonkinlaisia kuvia muistoksi 🙂

    Pian pääsee saunomaan ja sen jälkeen voisi jälleen Yle Areenasta etsiä jonkin elokuvan katsottavaksi. Täällä ollessa on kaksi elokuvaa Areenasta tullut illasta/yöstä katsottua joten arkirutiinien tapaan illat täälläkin ollessa kuluvat – toisaalta ei mikään ihme, sillä aamulla on tavallinen työpäivä. Etätyöt on kyllä erinomainen keksintö 🙂

    EDIT: Lue lisää seuraavasta reissupäivästä täältä

  • Reissu Lappiin – Päivä 4

    Iltamaisemaa Saariselältä

    Neljäs reissupäivä on takana ja kello lähenee jo yhtätoista, mutta vielä pikaisesti voisi tänne kirjoitella päivän tapahtumista.

    Aamu alkoi joskus puolen kahdeksan maissa, ehkä hieman aikaisemmin ja siirryin tavanomaisiin aamutoimiin. Aamutoimien jälkeen rupesin suoraan tekemään töitä koska nyt on kuitenkin itselläni normaali työviikko.

    Lounastauolla kävimme hakemassa kauppakeskus Kuukkelista enolle tietokoneeseen hiiren jonka kaverini oli saanut järkättyä meille varatuksi 🙂 Samalla reissulla sitten kävin iltaa varten ostamassa kasvisnakkeja.

    Työpäivä tuli tehtyä normaalisti tavallisen pituisena jonka jälkeen otin parin tunnin päiväunet. Olen talvella kotipuolessakin yleensä viikonlopun jälkeen ottanut monesti päiväunet kun unet tuppaavat jäämään lyhyeksi ja päiväunet on muutenkin varsin mukava asia 😀

    Vegenakit paistumassa

    Mökin pihassa on kota jossa sitten illalla paistoimme makkaraa ja vegenakkeja. Kodassa tulen äärellä istuskelun jälkeen kävin vielä kameran kanssa pyöriskelemässä lähialueella ottamassa kuvia illan hämärässä lumisista puista.

    Mökille palattuani kävimme vielä saunassa, editoin tämän päivän reissuvideon ja kirjoittelin tämän blogipostauksen joten mukavan rempseästi päivä meni tänäänkin 🙂

    EDIT: Lue lisää seuraavasta reissupäivästä täältä