Mia Kankimäen kirjoittama teos Naiset joita ajattelen öisin (437 s. + kiitokset, lähteet ja liitteet) on jonkinmoinen sekoitus romaania, historiaa ja tietokirjallisuutta. Teos on julkaistu vuonna 2018 Kustannusyhtiö Otavan toimesta.
Kirjassa kerrotaan nelikymppisestä lapsettomasta naisesta joka miettii mitä elämässään voisi tehdä. Tarinan protagonisti hakee inspiraatiota historiassa eri aloilla ja eri aikausilla vaikuttaneista naisista ja heidän saavutuksistaan. Matkaa itseensä tehdään niin Afrikan savanneilla, maailmanympärysmatkoilla kuin taiteilijoiden matkassakin.
Teoksen tyylilajin ja aihepiirin vuoksi lukukokemus jätti itselleni varsin kahtiajakoisen ja ristiiritaisen mielipiteen. Siinä on paljon sellaista mistä pidin, mutta todella paljon myös sellaista jossa en vain koe olevani millään muotoa otollisinta kohdeyleisöä.
Ensimmäisenä syynä miksi en teoksen osalta kokenut olevani otollisinta kohdeyleisöä on se, että en muista olenko koskaan aikaisemmin lukenut mitään teosta jossa kerrotaan näin paljon historiallisia asioita niin yksityiskohtaisesti, joten sinänsä ei ole yllättävää että kirjan tyylilaji ei itselleni ollut järin puhuttelevaa. En ole erityisen kiinnostunut historiasta yksityiskohtaisella tasolla enkä sen vuoksi lue juurikaan historiaa tai historiallisia romaaneita.
Toinen ja luultavastikin suurempi syy miksi teos ei itselleni täysin uponnut oli siinä vahvasti esillä oleva feministinen maailmankatsomus. Henkilökohtainen näkemykseni feminismistä sen uudemmissa muodoissa ennen tämän lukemista oli vahvasti negatiivinen eikä mielikuvani ainakaan muuttunut näkemään sitä yhtään sen positiivisempana, kenties vain vahvisti näkemyksiäni näkemään sitä vielä enemmän negatiivisessa valossa.
Koska teoksessa feministiset arvot välittyvät lukijalle selkeästi sekä rivien välistä on kyseessä siis teos jossa otetaan tavalla tai toisella kantaa. Vaikka sisällöllisesti olenkin täysin eri linjoilla, pidän silti siitä, sillä mielestäni on parempi että tämänkaltaisessa teoksessa välittyy kirjoittajaa ja hänen arvomaailmaansa lukijalle riippumatta siitä mitä lukija on asioista mieltä kuin että pyrittäisi kirjoittamaan siten että se miellyttää mahdollisimman monia. On hyvä että kirjallisuutta kuten muitakin taiteita pyritään kuitenkin tekemään aidosti ja rehellisesti ja jätetään vastuu tulkinnasta vastaanottajalle.
Lisäksi piirre mikä ei itselleni puhutellut oli henkilöt joista inspiraatiota oli haettu. On luultavaa että kirjailija on nähnyt heidät aivan eri tavalla kuin itse näin ja sitä kautta kokenut heidät inspiroiviksi, mutta itselleni lähes jokaisesta inspiraation kohteesta tuli lähinnä kuva henkisesti epätasapainoisista yksilöistä jotka kokevat eksisentiaalista kriisiä ja hakevat tarkoituksen tunnetta omista sosiaalisesta normistoista poikkeavilla ja aikanaan radikaaleiksi (mutta nykyisin maltillisesti) koetuilla tavoilla. Onneksi heidän toteuttamat radikaalit ratkaisunsa eivät olleet kuitenkaan lähelläkään esimerkiksi Elizabeth Bathoryn tai Amelia Dyerin toimintamallin mukaisia.
Vaikka teoksen sisältö ja arvomaailma ei siis itseäni suoranaisesti puhutellutkaan, oli teoksessa tietenkin myös sellaisia piirteitä joista sain enemmän irti. Yksi tällainen piirre oli sen miellyttävä kirjallinen tyyli.
Pidin Kankimäen monipuolisesta ja rikkaasta kielenkäytöstä, kuvaavasta tekstistä sekä sujuvasta ja helposti lähestyttävästä kirjoitustyylistä. Teksti oli kauttaaltaan viihdyttävää ja pidin erityisen paljon siitä että virkkeet olivat järkevän pituisia – ei liian lyhyitä eivätkä liian pitkiäkään. Sinänsä asia saattaa kuulostaa monen korvaan vähäpätöiseltä, mutta jostain syystä olen allerginen nykyajan Internet-kulttuurin myötä vahvistuneeseen trendiin että virkkeistä tehdään lyhyitä ja töksähteleviä, aivan kuin lukijat eivät enää jaksaisi lukea kymmentä sanaa pidempiä virkkeitä lainkaan. Ilahduttavasti vielä kirjoissa saa nähdä kunnollisiakin virkkeitä eikä koko maailma kärsi Twitter-syndroomasta missä koko virke on sanottava lyhyessä merkkimäärässä kieltä ja sen rikkautta häpäisemällä ja sitä hitaasti rapisuttavalla tyylillä.
Toinen asia mistä pidin oli kirjailijan selkeä syventyminen ja innostuminen aiheeseen josta hän kirjoitti. Pidän siitä, sillä arvostan tietoa ja sen keräämistä ja asioihin paneutumista. Jatkuvan informaatiotulvan aikakaudella syvällisempi paneutuminen mihinkään joka vaatii minuuttia syvempää tutkimista tuntuu olevan hukkuvaa kansanperinnettä, joten täytyy nostaa hattua kun katsoo sitä lähdemateriaalin määrää josta inspiraatiota on haettu ja etsitty.
Kokonaisuutena Naiset joita ajattelen öisin on teos josta moni itseäni enemmän aihepiiristä kiinnostunut saa varmasti paljon irti, niin historiallisesti kuin inspiraationakin. Valitettavasti itseäni se ei juurikaan puhutellut etenkään sen sisältämän vahvan feministisen sisältönsä vuoksi, mutta jokaiselle jota se ei häiritse tai jolla on feministinen maailmankatsomus on teos ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
