Aleksin Blogi

  • Peliarvostelu: Battlefield 1 (Playstation 4)

    Ilmojen halki käy lentäjän tie

    Battlefield 1 on EA Dicen kehittämä ja Electronic Artsin vuoden 2016 lokakuussa julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava ammuskelupeli. Battlefield-pelisarja on edennyt pitkälle, sillä nimestään huolimatta Battlefield 1 on jo sarjansa 14. osa. Se on saatavana PC:lle, Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle joista viimeisimmällä itse tämän kampanjan läpi pelasin.

    Battlefield 1:n yksinpelitarinassa koetaan erilaisia ensimmäisen maailmansodan aikaisia vaihtoehtosia tapahtumia. Taisteluissa ja tarinoissa käydään eri henkilöiden kokemuksissa eri puolilla maailmansotaa, yhteensä kuuden eri henkilön silmin koettuna.

    Sota ei tunne sääliä edes kärryjä kohtaan

    Pidin konseptina eri hahmojen ohjaamisesta eri taisteluissa, koska tällä tapaa saatiin luotua pelin päätarinassa monta erilaista minitarinaa järkevällä tarinankuljetuksella. Samoin sitä kautta saa hieman uskottavuutta tarinaan kun yksi ja sama mies ei ole hoida kaikkien sotakoneiden hallintaa.

    Monista aiemmista Battlefieldeistä tuttuun tapaan myös tässä on monipuoliset mahdollisuudet erilaisten välineiden käyttöön. Tarinassa päästään lentämään ja siinä sivussa pudottamaan toisia lentokoneita alas sekä tuhoamaan maassa olevia kuorma-autoja, ajamaan panssarivaunulla ja sen lisäksi päästään myös kokemaan perinteistä rintamasotilaan taistelua. Muutamissa tehtävissä on mahdollista ottaa alle myös kauraooppeli ja lähteä laukkaamaan juoksemista merkittävästi nopeammalla orilla.

    Yön ritari peitsi tanassa

    Aseita on pelissä tarpeeksi monipuolisesti ja ne ovat realistisen tuntuisia. En ole aseiden ammattilainen oikeassa elämässä joten en tarkemmin tiedä ovatko aseet oikeasti realistisen näköisiä ja ovatko ne historiallisesti uskottavia, mutta ainakin omaan historiantuntemukseeni kaikki aseet tuntuivat siltä että niitä olisi voitu käyttää ensimmäisen maailmansodan taisteluissa. Toisin sanoen mitään plasmakanuunoita ja näkymättömyyssuojia ei pelissä nähdä.

    Pelaajan kokemat tarinat olivat viihdyttäviä ja kohtalaisen kiintoisia, joten tämänkin Battlefieldin yksinpelikampanja toimi itselleni hyvin.

    Teknisesti analysoiden Battlefield 1 oli visuaalisesti ehdottamasti kauneimpia FPS-pelejä joita olen pelannut. En tiedä onko se teknisesti speksejä rikkovaa suorituskykyä tai muuta, vaan tarkoitan lähinnä emotionaalisella tasolla. Battlefieldin maailma oli kaunis katsella ja siitä tuli paikoitellen hyvinkin realistinen fiilis jopa Playstation 4:llä pelatessa. Auringonlaskut horisontissa, kuun loiste öisen aavikon yllä, räjähdykset ja niiden luomat sävyt olivat kaikki kauniita nähdä ja kokea.

    Yöllä sodassa kannattaa pysyä varjoissa mikäli ei halua saada lyijymyrkytystä

    Myös musiikit oli tässä pelissä erinomaiset. Sävellystyöstä on vastannut Patrik Andrén sekä Johan Söderqvist jotka kumpikin on itselleni entuudestaan tuntemattomia nimiä. Kuitenkin musiikit olivat pelissä niin hienoja ja tunnelmaan sopivia, että mikäli tästä joskus tulee myös CD-versio saatan sen hyvinkin levyhyllyyni hankkia. Nettiä selailemalla kuitenkin selvisi että soundtrackista on tehty vinyyli, joten on ainakin toivoa että nämä saa jonakin päivänä myös CD:llä.

    Kaiken kaikkiaan Battlefield 1 on kampanjansa osalta hyvä ja viihdyttävä peli joka tarjoaa tarpeeksi variaatiota pelattavuuteen rikkomatta kuitenkaan pelin flowta.

    Tankki täyteen ja menoksi

    Pituutta Battlefield 1:n kampanjassa ei ole How Long To Beat -sivuston mukaan kuin keskimäärin noin kuusi tuntia. Itsekin pelasin kahdessa pätkässä pelin läpi, joten pituuden osalta se on tavallista FPS-räiskintää noin tunnin pari lyhempi. Eipä siinä, paremmin itselleni uppoaa laadukkaat 6 tuntia kuin tylsät 10 tuntia pelaamisen parissa.

    Suosittelen peliä lämpimästi kaikille tämän pelityypin ystäville.

    Pisteet: 8/10

  • Lyhyesti kokemuksia Huawei P10 -puhelimesta

    Huawei P10 käynnistymässä ensimmäistä kertaa

    Kuten kuukausikatsauksessa oli puhetta hajosi itselläni viime kuun loppuvaiheessa iPhone 6 Plus totaalisesti kesken normaalin käytön. Sen seurauksena lähdin tuolloin samana päivänä töiden jälkeen heti kauppaan ostamaan uutta puhelinta tilalle, mutta en kuitenkaan ostanut iPhonea sillä sellainen on tulossa itselleni pian työsuhde-etuna.

    Alunperin lähdin hakemaan Motorolan Moto G5 Plussaa, eli joita nykyisin myydään Lenovon brändin alla. Kuitenkin Saunalahden kaupassa sitä ei ollut suoraan hyllytavarana ja koska puhelimelle oli tarvetta valitsin sitten Huawein P10:n puhtaasti Leican valmistaman optiikan takia.

    En ole koskaan omistanut yhtään Leican kameraa, mutta joskus haluan sellaisenkin päästä omistamaan jotta tietäisi onko ruoho vihreämpää Leican linssin tuolla puolen. Kuitenkin hyvänä lämmittelynä pääsen ainakin kuvaamaan Leican optiikalla edes matkapuhelimella.

    Ensimmäisenä täytyy mainita suoraan että olen ollut lähivuodet vain iPhone-puhelinten käyttäjä ja aikaisempi kokemukseni Androidista on vuosien takaa, muistaakseni 2010 omistin sellaisen. Silloin mielikuvani vahvistui että Android on yleisesti ottaen aivan hirveä käyttöjärjestelmä ja täynnä crapwarea, joten tästä täytyi ottaa selvää josko mielikuvani muuttuisi. Ja toisekseen, jos puhelin ei vain itseäni miellytä on paljon ihmisiä joita se miellyttää, joten puhelimen voin aina myydä poiskin tarpeen niin vaatiessa kunhan saan uuden puhelimen tilalle.

    Maalaismaisemaa Huawei P10:n kameraa testaillen

    Lyhyesti ottaen mielikuvani Androidista käyttöjärjestelmänä ei ole muuttunut muutaman käytetyn viikon jälkeen. Android on edelleenkin aivan hirveä amatöörimäiseltä räpellykseltä tuntuva kommunistien lelu jota käyttäessä tulee vain paha mieli ja itseni on käyttäjänä vaikeaa käsittää miksi ihmeessä se on niinkin suosittu kuin se on. Luultavasti vain vaihtoehtojen vähyyden vuoksi.

    Käyttöjärjestelmässä löytyy aivan ihmeellisiä bugaamisia. Kerran puhelimen softanäppäimistö konahti siten, että näppäimistön tilalle tuli aina vain musta laatikko eikä näppimistö tullut takaisin ennen puhelimen uudelleenkäynnistämistä.

    Välillä taas akkukesto on ollut aivan tasottoman huono. Heräsin kello viideltä aamulla ja ennen kello kahta oli akku aivan viimeisiään vetämässä, vaikka käyttö oli ollut kevyttä nettiselaamista ja muita vastaavia.

    Toisinaan pyyhkäistessä näyttöä johonkin suuntaan on käyttöliittymään tullut jokin taikasauvan jälkeä muistuttava valintatyökalu. Välillä sitä ei tule, välillä tulee. Kosketuseleet eivät oikein aina vakuuta. Samoin toisinaan nopeasti sormella tökkiessä näyttöä on puhelin päättänytkin ottaa screeshotin näytöstä vaikka tavallisesti sen pitäisi ottaa vain jos jollain nivelelllä tökkää tjsp.

    Veturi Neste Matin ja Liisan asemalla Lapinlahdella

    Myös kuvagalleria bugailee toisinaan aivan ihmeellisesti. Toisinaan kun menen kuvagalleriaan katsomaan ottamiani kuvia, alkaa puhelin generoimaan thumbnaileja vasta siinä vaiheessa. Ja se kestää. Ja kestää. Ja kestää lisää. Niin kauan että muutama ärräpää pääsee jo pihalle. Ei hyvää päivää.

    Kun olen nyt valittamisessa jo päässyt hyvään vauhtiin niin avaudutaan vielä puhelimen navigaattorista. Se on aivan tasottoman huono. Toki se on parempi kuin ei mitään, mutta silti se on jotain mistä saa mielensä pahoitettua. Sen puheopastukset antaa kaikkea muuta kuin järkeviä ilmaisuja.

    Esimerkiksi eilen illalla/tänään aamuyöstä kun palasin kotiin reissusta kertoi puhelin “Jatka tiellä viisi tuhatta 103 kilometriä” (tai jokin vastaava). Tarkistettuani puhelimen näytöltä mitä siellä sanotaan, oli tien numero 510 ja matkaa ajettavana 3 kilometriä. Kuitenkin puhuessa se yhdisti numerot pötköön ja antoi aivan järjettömiä opastuksia. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Yleisesti ottaen tämä on navigaattorin rasittavin ominaisuus, sillä ääniopastukseen ei etäisyyksissä voi luottaa juuri lainkaan vaan asia on tarkistettava näytöltä jos haluaa tietää montako kilometriä matkaa pitää mennä eteenpäin.

    Kerran ruuhka-aikaan ajaessani Vallilaan puhelin ilmoitti kesken reitin että “Nopeampia reittejä on saatavana, napsauta tästä jos haluat valita uuden reitin”. En valinnut sitä koska en halunnut alkaa säätämään mitään vaan mennä sitä reittiä minkä puhelin oli alussa antanut. Jostain syystä Android oli eri mieltä ja päätti laskea reitin uudelleen toista kautta. Huoh. Samoin kiertoliittymään tullessa navigaattori on joskus antanut neuvon poistua neljännestä liittymästä pois. Kuitenkin poismenoja on ollut vain kolme, eli käytännössä puhelin halusi että teen U-käännöksen takaisin.

    Navigaattorin tapa ilmaista asioita on muutenkin kiehtova. Esimerkiksi “Jatka suoraan” on kätevä vinkki, mutta jos kaistoja on kolme ja jokainen niistä alkaa kaartumaan johonkin suuntaan, olisi kiva tietää mikä niistä on se mikä menee navigaattorin mielestä suoraan.

    Ilta Lauttasaaressa kuvattuna Huawei P10:llä

    Kuitenkin puhelimessa on myös jotain hyvääkin! Kamera. Pidän siitä. Se on hyvä, se tarjoaa monipuoliset asetuksien säätämiset, kuvat voi ottaa RAW-muotoisena JPG-kuvan kanssa ja manuaalisäädöt löytyy. Kamera on ehdottomasti tämän puhelimen parasta antia.

    Kuten tästä tekstistä voi päätellä, en ole vieläkään Android-puhelinten ystävä. Kunhan saan iPhonen taas käyttööni voi olla että myyn tämän pois, tai sitten jätän sen lenkkikameraksi tai jotain muuta vastaavaa. Hyvä tätä on ollut kuitenkin käyttää sillä ainakin se sai muistamaan miksi olen valmis maksamaan iPhonesta enemmän rahaa kuin Android-puhelimista. Tämän kokemuksen jälkeen olen vakuuttunut siitä että vaikka iPhone maksaisi tuplasti enemmän, käytän mieluummin rahani siihen kuin Androidiin.

    Katsellaan tilannetta parin vuoden päästä uudelleen josko Android kehittyisi vihdoin käytettäväksi käyttöjärjestelmäksi jota voisin suositella. Tällä hetkellä en tätä voi suositella muuta kuin kamerakäyttöön. Laitan jokin päivä enemmän P10:n kameralla otettuja kuvia blogiin nähtäväksi josta saa paremmin käsitystä tämän puhelimen kamerasta.

  • Leffalauantai: Avatar

    Avatar-elokuvan suomenkielinen DVD-kansi

    Avatar (IMDB) on James Cameronin ohjaama vuonna 2009 julkaistu scifiä ja fantasiaa sisältävä toimintaseikkailu. Sen pääosanäyttelijöinä on Sam Worthington (Jake Sully) sekä Zoe Saldana (Neytiri).

    Avatarissa kerrotaan ihmisten ja Na’vi-rodun taistelusta kaukaisella maailmalla Pandoralla. Ihmiset ovat kehittäneet Na’vin näköisen olennon, Avatarin, jonka kehoon ihminen sitten pystyy menemään. Tämä kuitenkin vaatii että Avatar on tehty juuri kyseisen ihmisen geeneihin sopivaksi. Jake Sully on sotilas joka on menettänyt veljensä ja hänet värvätään mukaan Pandoran keikalle, sillä hänen ja operaatiossa mukana olleen veljensä geenit ovat samanlaiset ja siten Avatarin ohjaamiseen sopivat.

    Jake tutustuu Avatarina ollessaan Na’veihin ja ennalta arvattavalla tavalla rakastuu yhteen heistä. Vähitellen hän alkaa kokemaan heidän elämän ja maailmansa kauniimpana ja parempana kuin omansa, jonka seurauksena hän lopulta päätyy puolustamaan Na’vien arvoja ja kulttuuria riistäviä ihmisten sotilaita vastaan.

    Eiffel 65:n hittiä mukaillen, I’m blue daba-diba-badiibaa.

    Elokuva on pitkä, IMDB:n mukaan 2 h 42 min. Pituudestaan huolimatta se ei käynyt puuduttavaksi vaan piti katsojan otteessaan. Avatar oli ennalta arvattavuudestaan huolimatta mielenkiintoinen ja jollain tapaa myös koskettava elokuva. Sisäinen hippini koki Jaken ymmärryksen avartumisen hyväksi ja koskettavaksi jutuksi.

    Avatar on ehdottomasti visuaalisesti yksi kauneimmista – ellei jopa kaunein – elokuvista jonka olen koskaan nähnyt. Sen esittelemä fantasiamaailma oli paikoitellen jopa henkeäsalpaavan upea. Tyylikäs värien käyttö yhdessä eeppisen musiikin kanssa oli kokemuksena todella hieno. Paikoitellen Pandorasta ja sen värimaailmasta tuli myös mieleeni Skyrimin (arvostelu) fantasiamaailma sen upeimmissa näkemissäni kohdissa.

    Pandora tarjoaa lapsilleen kauniin luonnon joka pitää huolta omistaan

    Avatar on saanut IMDB:ssä tätä kirjoittaessa arvosanaksi 7,8 joka on kohtalaisen hyvä arvosana mutta ei aivan vastaa silti sitä mitä itse annan tälle. Mielenkiintoinen tarina yhdistettynä visuaaliseen kauneuteen erinomaisten musiikkien säestyksellä viihdyttävässä elokuvassa ansaitsee omalla arvoasteikollani korkeamman arvosanan.

    Lajityypissään Avatar on loistava elokuva joka kestää useammankin katselukerran.

    Arvosana: 9/10

  • Perjantaipullo: Schneider Weisse Tap 6 Unser Aventinus

    Schneider Weisse Tap 6 Unser Aventinus

    Tällä viikolla perjantaipullona on hämmentävä tuote, josta en ole edes täysin varma mikä ihme se on. Tuotteen kyljessä lukee Schneiser Weisse Tap 6 Mein Aventinus, mutta Alkon sivuilla ei ole sellaista tuotetta, on vain Schneiser Weisse Tap 6 Mein Aventinus. Etikettikin on hieman erilainen, mutta luultavasti tuote on muuten sama. Kuitenkin sana unser on saksaa ja tarkoittaa meidän kun taas sana mein tarkoittaa minun, joten kyseessä voi olla brändäysjuttu.

    Yhtä kaikki kyseessä on 8.2 % alkoholia sisältävä vehnäolut jota myydään 0.5 litran pulloissa hintaan 4,49 eur. Oluen väriarvo on 52 EBC joten kyseessä on väriltään tummempi olut kuin viimeisinä parina viikkoina perjantaipulloissa on nähty.

    Oluen tuoksu on mieto eikä herättänyt mitään ajatuksia itselleni. Vaahtoavaisuus on kohtalaisen suurta ja vaahto kestää pitkään, mutta tästäkin huolimatta odotus on vaahdon laskeutumisen arvoista.

    Schneider Weisse Tap 6 on hedelmäinen ja pehmeä olut jossa on hieman paksuutta havaittavissa. Paksuudella tarkoitan siis samaa tatsia mitä esim. Guinessissa on, eli sellaista suhteellisen sameaa olutta. Tämä on suhteellisen petollinen olut ihmisille jotka eivät ole tottuneet sille että olut voi olla miedon makuinen mutta sisältää runsaasti alkoholia. Humala ei tässä maistu juuri lainkaan, joten makunsa puolesta tällaista on helppoa hilpaista alas nopeallakin tahdilla.

    Schneider Weisse Tap 6 menee loistavien oluien kategoriaan. Tätä on helppo suositella testattavaksi.

    Musiikkivalinnat olivat tällä kertaa tavallista hankalammat löytää, sillä en meinannut löytää mitään selkeästi tähän sopivaa. Moni artisti oli lähes sopivaa oluen tunnelmaan, mutta silti ei aivan. Koetin Kivimetsän druidia, Ensiferumia, irkkulauluja, mutta lopulta oluen pehmeään makuun ja sen tunnelmaan sopivimmaksi päätyi Devil Dollin kappale Bourbon in your Eyes sekä Arielle Dombasien, The Hillbilly Moon Explasionin ja Nicolas Kerin kappale My Love for Evermore.

  • Ruokapaikat: Mount Everest Vilhonkatu

    Bhendo masu, lammasta currykastikkeessa Mount everestin tyyliin

    Tämänkertainen ruokapaikka on nepalilainen ravintola Mount Everest joka löytyy Helsingin keskustasta aivan rautatieaseman läheisyydestä, osoitteesta Vilhonkatu 9. Käytännössä siis paikka on Rautatientorin vieressä, lähellä kansallisteatteria. Mount Everestin ravintoloita löytyy Helsinigistä myös Lapinlahdenkadulta sekä Luotsikadulta, mutta en ole kumpaakaan näistä aikaisemmin myöskään testannut.

    Keskustan Mount Everest on yleisilmeeltään siisti ja viihtyisä ravintola joka olemukseltaan ja sisustukseltaan on hyvin samanlainen kuin muutkin nepalilaiset ravintolat joita olen koettanut.

    Kävin ravintolassa lauantaina noin kolmen aikaan eikä ainakaan siihen aikaan ollut erikoisemmin ruuhkaa. Istumaan mahtui hyvin. Paikalla oli kyllä myös muitakin ihmisiä mutta otin kuvan siten että he eivät tule kuvaan näkyviin lukuunottamatta kuvassa näkyvää työntekijää.

    Lauantaina kolmen aikaan oli hyvä aika käydä, sillä tähän aikaan mahtui hyvin istumaan vaikka toki muutama yksittäinen asiakas paikalla oli kuvan ulkopuolella

    Tavallisesti nepalilaisissa ravintoloissa tapanani on tilata lähes aina kanaa, mutta tällä kertaa mukana olleen kaverini suosituksesta päädyin ottamaan lammasta currykastikkeessa.

    Olin katsonut ravintolan ulkopuolelta seinästä ruokalistan ja valinnut mitä haluan syödä, joten tilaus oli suoraviivainen ja nopea prosessi. Menin sisään, sanoin minkä annoksen haluan ja menin istumaan. Ruokaa ei tarvinnut odottaa kauaa ja ennen pääruokaa tuotiin jo pöytään papadum-leipä jota oli hyvä syödä pääruokaa odotellessa.

    Pääruoka oli hyvä ja maukas. Se maistui tutulle ja turvalliselle nepalilaisen ravintolan ruoalle eikä se herättänyt kovin suuria ajatuksia tai tunnetiloja. Toisin sanoen, ruoka oli hyvää ja se maistui juuri sille mitä siltä toivoi ja odottikin. Jos pitää nepalilaisesta ruoasta, pitää varmasti myös tästäkin paikasta.

    Keskustan Mount Everest ulkoapäin kuvattuna

    Annoksen koko oli hyvä, vaikkakin se oli oman jaksamisen ylärajoissa. Sen pystyi syömään hyvin ilman ähkyä, mutta kuitenkin sen jälkeen tiesi käyneensä syömässä. Itselleni olisi siis pienempikin annos riittänyt, mutta hyvänä puolena eipä tarvinnut illalla enää syödä muuta isompaa ateriaa.

    Hinta aterialle ei myöskään ollut paha, sillä annos maksoi 14,50 eur.

    Loppupäätelmänä Mount Everest Vilhonkadulla Helsingin keskustassa on hyvä ja normaalihintainen nepalilainen ravintola. Siellä on hyvä ja ystävällinen palvelu, ruoka on hyvää ja tunnelmakin on viihtyisä. Jos pitää nepalilaisesta ruoasta, en näe mitään syytä miksi tätä paikkaa en voisi suositella kokeilemaan.