• Kuukausikatsaus kesäkuuhun

    Kuten monet varmaan ovatkin huomanneet, kesäkuu oli ja meni ja heinäkuu teki tulonsa, halusipa sitä taikka ei. On aika kirjoitella taasen tuttuun tapaan kuukausikatsaus. Koska kiireisiä päiviä ollut nyt lähipäivät niin sen takia kirjoitan tämänkin merkinnän vasta nyt.

    Viime kuussa tapahtui isoimpana asiana muutto uuteen asuntoon. Muutin viime kuun puolen välin tuntumissa Joensuun keskustaan Rantakylästä ja nyt pari viikkoa siis olen jo kerennyt tässä uudessa asunnossani asustelemaan. Tähän mennessä olen ollut erittäin tyytyväinen – palvelut on lähellä ja asunnossa on ollut rauhallista asua. Ei siis valittamista!

    Toinen isompi asia viime kuussa oli auton myynti. Nyt olen muutaman viikon jo ollut ilman autoa ja ei ole ollut ongelmallista olla ilman autoa kun kerta näin keskustassa asustelen.

    Kolmas itselleni isompi juttu elämässä viime kuussa oli treenikämpän hommaaminen jossa voin treenata akustisen kitaran soittoa ja laulamista. Virallisesti sopimus tuohon kämppään alkoi vasta tämän kuun alussa mutta viime torstaina vai perjantainakohan se oli kun tuli saatua jo avaimet ja sain luvan mennä jo sinne treenailemaan. Sen jälkeen jokaisena päivänä olen käynytkin siellä treenailemassa 🙂

    Muutoin viime kuu meni ihmisiä nähden, Lieksassa mökillä tuli pyörähdettyä pikaisesti pariin otteeseen ja juhannus tuli juhlittua täällä Joensuussa kavereiden kanssa.

    Musiikin säveltämisen suhteen viime kuukausi oli hiljainen – vain muutamia biisejä väsäilin mutta eipä se mitään, ensisijaisesti nyt ollut lähiaikoina keskittyminen soittajana ja laulajana kehittymisessä eikä säveltämisessä. Jotenkin itsellä on ollut ns. “perse eellä puuhun” -järjestys verrattuna moniin muihin soittajiin. Monet opettelevat ensin soittamaan hyvin tai erinomaisesti ja sitten vasta alkavat säveltämään biisejä, itse olen enemmän säveltänyt ensin ja paremmaksi soittajaksi vasta nyt aion treenata. Kuitenkin itselläni on toiminut tämä järjestys joten eipä mitään valittamista, jokaisella omanlaisensa järjestys näissäkin asioissa.

    Kesäkuussa tuli käytyä muutaman kerran jopa uimassakin. Oli lämmintä vettä ja mukavaa oli pullikoida.

    Kokonaisvaltaisesti siis kohtalaisen tapahtumarikas kuukausi ja oiken mukava sellainen! Ei muuta kuin mukavaa alkanutta kuukautta kaikille ketkä tätä eksyvät lukemaan – ja toisaalta, miksipä ei vaikka muillekin. 🙂

  • Kirja-arvostelu: Seth Godin – Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita

    Sain äsken päätökseen tänään aikaisemmin päivällä aloittamani kirjan lukemisen. Tällä kertaa kyseessä oli Seth Godinin kirjoittama teos Kaikki markkinoijat ovat valehtelijoita.

    Kirja käsittelee markkinointia, sen psykologiaa sekä ihmisten toimintaa ostamisessaan ja yleisemminkin. Kirjassa kantavana ajatuksena tuntui olevan että markkinointi on enemmänkin tarinankerrontaa – ei niinkään vain ja ainoastaan totuudessa pysymistä ja faktojen esittämistä sillä ne ei useimmiten ihmisiä kiinnosta. Enemmänkin pyrkimyksenä olisi markkinoinnissa luoda hyvä tarina johon itsekin uskoo (eli on aito) ja saada myös sitä kautta muut ihmiset markkinoimaan tuotettaan (tai edistämäänsä asiaa, vaikka luonnonsuojelua) kertomalla sitä muille.

    Monessa mielessä kirjassa puhuttiin samoja asioita kuin kauan sitten ammattikoulussa ollessani käsiteltiin markkinoinnin ja mainonnan kursseilla. Monessa mielessä tuote sinänsä on epärelevantti – mielikuva on olennaisempaa. Kuitenkaan pelkkä mielikuva ei kanna, koska jos kohtaaminen todellisuuden kanssa on liian suuri luomansa mielikuvan välillä on ihminen pettynyt eikä asiakas myöskään suosittele sitä muille. Taisi olla kouluaikana puhetta ns. 3/11 -säännöstä (tästäkin olemassa eri lukemia toki) eli siitä että hyvät kokemukset kerrotaan kolmelle mutta huonot yhdelletoista. Monesti asiakkaat valitsevat ostoksensa tunnepohjalta, ei puhtaan rationaalisesti ajateltuna.

    Kokonaisuutena tämä kirja oli mielenkiintoinen ja nopeasti luettava teos. Sivuja kirjassa on 179 + kiitokset, hakemistot ja loppusanat aiheesta tämän jälkeen.

    ikäli markkinointi ja sen psykologia kiinnostaa, voin tätä suositella. Teksti oli hyvää, selvästi luettavaa ja ymmärrettävästi esitettyä, vaikkakin joitain asioita olisi voitu tarkemmin selittää myös niitä lukijoita ajatellen joille ei ole markkinointitermit tuttuja. Osa aukeni itselle kyllä mutta muutama oli mitä en tiennyt enkä jaksanut selvittää koska asia oli sinänsä sisällön kannalta epärelevanttia. Samoin näitä termejä oli koko kirjassa yhden käden sormilla laskettava määrä joten ei mikään iso ongelma ollut tämä myöskään siltä kannalta ajateltuna.

  • Muutto takana!

    Nyt olen päässyt tekemään muuton Rantakylästä keskustaan Torikadulle. Eilen teimme siskoni miehen kanssa muuton ja se meni nopeasti ja tehokkaasti – koko muuttokuorma mahtui yhteen autokuormaan. Auto toki oli isompi kuin henkilöauto, mutta kuitenkaan ei mikään suhteettoman suuri.

    Kuvia uudelta asunnolta löytyy linkin takaa: [Kuvia asunnolta](http://adf.ly/Qejar (jos et pääse suoraan kuviin, klikkaa oikealta “Skip ad” aukeavalta sivulta).

    Tänään tuli käytyä matto ostamassa asunnolle ja rullamitta jotta sai mittailtua minkä kokoinen sänky tänne sopii. Näemmä 190 cm pitkä sänky mahtuu alkoviin ja pikaisen tarjonnan tutkailun myötä vaikuttaisi että kyseisen kokoiset sängyt on aika kiven alla. Noh, ei tässä vielä mikään akuutti hätä ole joten hissukseen lähikuukausina katselee aina jos jostain tulee vastaan 190 x 80 cm kokoinen sänky.

    Yksi yö on nyt tullut nukuttua täällä ja mukavalta vaikuttaa. Saapa nähdä pitkässä juoksussa miltä vaikuttaa mutta toivottavasti yhtä hyvältä. Fiilikset on nyt ainakin hyvät kun pääsin tänne keskustaan päin asumaan 🙂

  • Muutto vain lähenee

    Pitkä aika kun on tullut blogia päivitettyä, mutta nyt päivitän tähän hieman.

    Lähipäivät on menneet tehden muuttovalmisteluita ja muuta mukavaa. Myöskin autosta tuli luovuttua eilen joten nyt sitten vietetään autotonta elämää. Alunperin tarkoitus oli myydä auto vasta kun olen muuttanut keskustaan, mutta koska kaveri lupasi tulla omalla autollaan auttamaan muutossa niin möin auton jo nyt pois valmiiksi alta pois.

    Tänään tuli käveltyä noin kuutisen kilometriä kun kävin ostamassa muovisia säilytyslaatikoita joihin pakata tavaroita. Entuudestaan itselläni sellaisia oli jo kolme (kaksi olin aiemmin ostanut tätä muuttoa varten) ja tänään kävin ostamassa kolme lisää. Huomattavasti mukavammin saa tavarat niiden sisälle laitettua kuin mitä jos jättäisi kaiken muovipusseihin. Toki osa tavaroista on muovipusseissa ja osa muovipusseissa noiden laatikoiden sisällä mutta kuitenkin, helpompaa kantaa kantolaatikoita kuin pusseja muutossa.

    Laitetaan tähän loppuun vielä kuva missä on lähestulkoonsa koko maallinen omaisuuteni näkyvissä. Kuvasta puuttuu vielä rahi (jolla olen nukkunut viimeiset pari kuukautta jo ainakin) sekä yksi tietokonepöytä, kahvinkeitin, ylimääräinen mikrofoniteline ja räkkisyntikka sekä tietenkin muuta pientä sälää kuten hammasharjat ja vastaavat härpättimet jotka nyt kuitenkin menee jonnekin laatikkoon tai pussiin ennen muuttoa. Sohva myöskin puuttuu kuvasta, mutta se on menossa kaverille tässä lähiaikoina joten se ei tule kuitenkaan muutossa mukana.

    Vielä tuossakin on osa romppeista ylimääräistä mitä on, mutta nyt kun tuota katsoo niin näyttää kohtalaisen hyvältä – suhteettomia määriä romua ei ole tullut säilöttyä mutta vielä on skarppaamista 🙂 Kuitenkin tuossa kuvassa on 3 kitaraa, viulu ja syntikkakin mutta niitä ei kovin hyvin näy. Siellä ne kuitenkin on.

  • Valokuvausta

    Pitkästä aikaa taasen voisi tätä blogia päivitellä. Kuukausikatsauksen teko jäi välistä kun ollut niin paljon menossa, mutta laitetaan nyt vaihteen vuoksi sentään muutama valokuva joita tuli eilen kuvailtua.

    Eilen tarkoituksena oli kuvailla mustavalkoisia kuvia urbaaneista maisemista ja tarttuihan noita useampiakin, mutta jaetaan tässä kuitenkin vain inihimillisempi määrä eli 20.

    (EDIT: Aiemmin tässä oli kuvaesitys, nyt ne kuvat on poistettu Flickr-accounttini siivoamisen yhteydessä).