“Ystävällinen ja hyväntahtoinen rouva Palmer ei laiminlyönyt mitään saadakseen vieraansa tuntemaan että he olivat tervetulleita ja että hän toivoi heidän viihtyvän. Hänen käytöksensä vilpittömyys ja sydämellisyys korvasivat harkinnan ja eleganssin puutteen, jonka takia hänen käytöksensä ei muodollisesti useinkaan ollut huoliteltua; hänen ystävällisyytensä oli valloittavaa, kun sitä vielä tehostivat niin sievät kasvot; hänen typeryytensä, vaikkakin ilmeinen, ei ollut vastenmielistä, koska hän ei teeskennellyt, ja Elinor saatoi antaa anteeksi kaiken muun paitsi hänen naurunsa.” (s. 269)
Sain eilen päätökseen Jane Austenin teoksen Järki ja tunteet. Kaikkiaan sivuja tässä teoksessa oli 339, joten pituutensa puolesta tämä oli hieman keskivertoa romaania pidempi. Teos on kirjoitettu alunperin vuonna 1811 ja tarinan miljööstä sen voi helposti havaita ilman mahdottoman suuria ponnistuksia, vaikkakin toki taitava tarinankertoja voisi kyseistä aikakautta jäljitellä romaaniinsa muutoinkin.
Teos on mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoinen jokaiselle jota kirjallisuus kiinnostaa. Itse pidin tästä teoksesta niin kirjoitustyylillisesti kuin tarinankerronnallisestikin. Myös oli kiehtovaa pohtia kuinka paljon teoksesta on todenmukaista sen aikaisen yhteiskunnan ja aikakauden kuvausta.
Erityisen hyvin tässä teoksessa oli mielestäni onnistuttu henkilöhahmojen persoonien esiintuonnissa ja niiden eläväksitekemisessä – aivan kuten myös oli hänen teoksessaan Ylpeys ja ennakkoluulo. Henkilöhahmoista saa paljon syvemmän ja inhimillisemmän kuvan kuin monien muiden kirjailijoiden teoksista olen saanut ja se on mielestäni hyvä juttu. Toki on myönnettävä että tämän kirjan teema pyörii enemmän ihmissuhdetarinoiden kiemuroissa kuin mitä monissa muissa romaaneissa joten sen kannalta on myös odotettavaakin että henkilöihin saadaan syvyyttä paremmin; kuitenkin Austen on onnistunut erittäin hienosti tässä tehtävässään.
Tässäkin teoksessa Austen oli onnistunut luomaan päähahmon jonka persoonasta voisin jopa käyttää sanaa viehättävä. Kirjallisesti pidän tätä hienona saavutuksena, sillä en ole vielä kenenkään muun kirjoista saanut niin hyvää ja monitahoista kuvaa kuin Austenin teosten naishahmoista vaikkakin voihan vikaa olla myös lukijassa eikä kirjoittajassa.
Kaikenkaikkiaan tämä teos on siis lukemisen arvoinen jota voin helposti suositella mikäli hyvä henkilöhahmokuvaus sekä romantiikka kiinnostaa. Mikäli ihmissuhdetarinat ovat sellainen aihe että niistä ei saa mitään irti niin tällöin teoksen voi jättää huoletta hyllyyn pölyttymään.
