• Peliarvostelu: Firewatch (PC)

    Maisemat ovat kauniit tornista katsottuna

    Campo Santon kehittämä ja Panicin/Campo Santon julkaisema Firewatch on vuona 2016 julkaistu seikkailupeli joka julkaistiin tuolloin Windowsille, Linuxille, Mac OSX:lle, Playstation 4:lle kuin myös Xbox One:lle. Peli on tullut vuonna 2018 myös Nintendo Switchille. Oma pelikokemukseni tapahtui Windows PC:llä

    Tarinassa kerrotaan alussa lyhyesti protagonistin Henryn taustatarinaa yksinkertaisten lyhyiden tekstien kautta. Henryn vaimo Julia on sairastunut alzheimeriin jo 40-vuoden iässä mikä on ollut Henrylle kova paikka. Kun Julia menee hoitoon muualle lähtee Henry töihin palovahdiksi. Työ on yksinäistä ja ainoa aktiivinen kommunikaatio on hänen pomonsa Deliahin kanssa radiopuhelimen välityksellä.

    Pelaaja saa radiopuhelimitse Deliahilta ohjeita minne hänen kuuluisi mennä ja mitä tehdä metsässä ollessaan. Paikkoihin suunnataan käyttäen karttaa ja kompassia joka itselleni aiheutti huonon suuntavaiston vuoksi toisinaan päänvaivaa, mutta tämä oli pelillisesti todella hyvä ja toimiva ratkaisu ja lisäsi uskottavuuden tuntua. Pelaajalla ei siis ole käytössään monista peleistä tuttua HUDia, eli minkäänlaisia navigaattoreita, etäisyysmittareita ja muita vastaavia ei ole koko aikaa näkyvässä vaan aina kun pitää suuntaa tarkistaa täytyy kartta ja kompassi – tai pelkkä kompassi – kaivaa esille.

    Henryn ja Deliahin välistä kommunikointia käydään Walkie-Talkien välityksellä

    Walkie talkien kanssa kommunikointi Deliahin kanssa on olennainen osa tarinaa. Deliah ja Henry oppivat toisistaan vähitellen lisää tarinan edetessä ja yhdessä he päätyvät myöskin selvittämään mysteeriä mitä luonnonpuistossa on tapahtunut. Vaikuttaa siltä että heidän puheitaan on kuunneltu, niitä on nauhoitettu ja että he saattavat olla vaarassa. Lisäksi Henryn vartiotornissa on käyty hänen muualla ollessaan joten joku tai joitain muitakin puistossa on. Mukaan juoneen kuuluu myös puistossa olleet teinit jotka ovat myöhemmin kadonneet sen jälkeen kun Henry on viimeisenä nähnyt heidät, joten useampaakin erilaista ongelmaa keretään kohtaamaan.

    Pidin tästä, sillä erilaiset oudot tapahtumat rakensivat hyvin tarinaa eteenpäin ja saivat pelaajana miettimään kuka, mikä tai ketkä on kaikkien näiden asioiden takana. Tarinan tapahtumat selvivät hyvällä tahdilla loppua kohden ja nivoutuvat uskottavalla tapaa yhteen.

    Peli on tuntimääräisesti suhteellisen lyhyt, ainoastaan noin neljä tuntia. Itse pelasin tämän läpi neljässä tunnissa ja kymmenessä minuutissa. Lyhyt kesto oli kuitenkin tämänkaltaiselle tarinavetoiselle kevyelle ja rennolle seikkailupelille sopiva. Tarinaa ei ole tarpeettomasti pitkitetty, mutta siinä ajassa kuitenkin keretään rakentamaan jo mukaansatempaava tarina joka paikoitellen käy hieman jopa jännittäväksi. Mistään liian jännittävästä pelistä ei kuitenkaan puhuta eikä missään nimessä kyseessä ole siis kauhupeli, mutta tutkiessa asioita on tarinassa sopiva ripaus jännitettä ilmassa pitämässä yllä mielenkiintoa.

    Värien käyttö oli miellyttävää kautta koko pelin

    Firewatchin löytää mm. Steamista jossa se on tämän tekstin kirjoittamiseen aikaan saanut 85 566 arvostelusta arvosanan Very positive eikä omakaan näkemykseni poikkea tästä näkemyksestä.

    Kokonaisuutena Firewatch oli siis omaan makuuni oleva seikkailu. Se on rento ja viihdyttävä, sen kontrollit ovat toimivat ja tarpeeksi yksinkertaiset että ne oppii nopeasti, grafiikat ovat kauniit ja sen tarina on hyvä. Pelaamisen arvoinen.

  • Kuvaussessio Kristiinan kanssa

    Perjantaina kävin ystäväni Kristiinan kanssa tekemässä valokuvaussession Kirkkonummella. Kameroista mukaan tarttui Canon R50, Leica M6:n sekä Instax Square -pikafilmikamera. Lisäksi muutamia kuvia tuli otettua myös iPhone 16 Pro:lla.

    Instax Squarella ei reissun aikana kuitenkaan tullut otettua yhtään kuvaa, sillä kun rupesin ottamaan sillä kuvaa vilkutti valo vain oranssia. Syynä mitä luultavamminkin on paristo jota en ollut tajunnut tarkistaa kotona. Varaparistoakaan ei siihen itselläni ole, joten kaupasta täytyy jokin päivä käydä ostamassa oikeanlainen paristo jotta voin tarkistaa kameran toimivuuden.

    Vaikka kameroita oli useampia mukana, on kaikki tämän postauksen kuvat otettu kuitenkin Leica M6 -filmikameralla käyttäen TT Artisan 50 mm/F1.4 -objektiivia.

    Filmeinä on ollut Fomapan 100 sekä Fomapan 200 ja filmit on kehitetty käyttäen kehitteenä Rodinalia mittasuhteella 1:50. Kuvat on skannattu Plustek 8200i -filmiskannerilla käyttäen Silverfast 9 -ohjelmistoa.

  • Leffalauantai: Gamer

    Taisteluita nähdään paikoitellen samoin kuin tietokonepeleissä

    Mark Neveldinen ja Brian Taylorin ohjaama Gamer (IMDB) on vuonna 2009 julkaistu toiminnallinen sci-fi-trilleri. Pääosissa nähdään Gerard Butler, Michael C. Hall sekä Logan Lerman.

    Tekniikan kehityksen myötä on syntynyt uudenlaisia mahdollisuuksia pelaamiselle. Siinä missä aikaisemmin peleissä on totuttu ohjailemaan vain virtuaalisia hahmoja on ideoillaan varakkaaksi noussut Ken Castle (Michael C. Hall) luonut pelimaailman missä todelliset ihmiset pääsevät ohjaamaan todellisia ihmisiä. Idea on ollut suosittu, mutta niin on myös hänen uusi pelinsä missä vaaralliseksi luokiteltuja vankeja ohjataan taistelukentällä. Palkintona vangille on 30 voitetun kentän jälkeen vapautus ja tätä vapautusta epäoikeudenmukaisesti tuomittu Kable (Gerard Butler) koettaa saada.

    Gamerissä on mielenkiintoinen tarina joka toimii. Siinä on sopivanlaista synkkyyttä ja teknologian kehityksen mahdollistamien tulevaisuuden uhkakuvien maalailua siten että tämän voisi helposti nähdä olevan episodina Black Mirror -sarjassa.

    Kiintoisana aspektina elokuvassa onkin sen inhorealistinen kuvaus ihmiskunnasta, sillä vaikka teknologia kehittyy ihminen ei tunnu kehittyvän. Tulevaisuuden viihteenä ihmiset ovat valmiita pelaamaan vaikka toisten hengellä ja suuret massat seuraavat sitä kuin ennen aikaan gladiaattoritaisteluita. Leivän ja sirkushupien tuoma viihdearvo on tärkeämpää kuin oman ihmisyytensä ja moraalinsa muistaminen.

    Hahmojen osalta mennään pääsääntöisesti toimivalla tasolla, mutta mukana on myös erittäin stereotyyppisiäkin henkilöitä. Mieleenpainuva ja äärimmäisen kliseinen hahmo on kuvaus lihavasta, hikisestä nörtistä joka syö epäterveellisesti ja ohjaa naispuoleista hahmoa ja pyrkii saamaan hänet seksuaalisiin tekoihin muiden pelimaailman hahmojen kanssa. Kliseistä, mutta toisaalta myös absurdiudessaan hupaisaakin.

    Elokuvassa nähdään useita taistelukohtauksia, joten on harmillista että taistelukohtauksien nopeat vaiheet jäävät osittain epäselviksi nopeiden leikkauksien ja huojuvan kameran vuoksi. Onneksi kohtaukset eivät olleet tarpeettoman pitkiä, sillä mitä pidempi ja epäselvempi kohtaus on, sitä turhauttavammaksi se itselleni yleensä käy ainakin tämän tyylilajin elokuvissa missä ei pyritä kuvaamaan kohtausta katsojan kuvakulmasta kuvattuna kuin kyseessä olisi dokumentaarinen filmatisointi.

    Kokonaisuutena Gamer oli omaan makuuni viihdyttävä elokuva. Ei se ole mikään mestariteos, mutta niihin hetkiin kun etsii suoraviivaista ja viihdyttävää toimintaa ajaa tämä hyvin asiansa.

  • Perjantaipullo: Momotoko Fuji Pale Ale

    Rock Paper Scirssorsin panimon Momotoko Fuji on 4,9 % vahvuinen pale ale. Oluen saatavuudeksi on kuvattu kaikki Momotoko – Ramen ravintolat sekä valikoidut K-Kaupat kautta maan. Lisää tietoa oluesta löytää Rock Paper Scissorsin sivuilta (katso tästä).

    Vaahtoaminen on suhteellisen runsasta mutta ennakoitavaa joten lasiin juoman laskeminen ei vaadi muuta kuin rauhallista otetta ja hetken aikaa. Pinnalle muodostuva vaahto on hattaramaisen ohutta.

    Väri on samean kellertävä eikä se erityisesti itseäni viehätä. Tuoksu on mukavan raikas ja kepeä. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on sitruksinen ja raikas ja juuri sellainen millaisen mielikuvan tuoksustakin sai. Hyvä maku jossa on hivenen verran pistävyyttä. Jälkimausta nousee esiin greippi, mutta ei kuitenkaan liiallisesti.

    Kokonaisuutena toimiva olut jota voisi joskus koettaa japanilaisen ruoan kanssa.

  • Peliarvostelu: Lara Croft and the Temple of Osiris (PC)

    Lara Croft seikkailee isometrisessä ympäristössä

    Taustaa

    Lara Croft and the Temple of Osiris on toiminnallinen seikkailupeli joka on julkaistu PC:lle, Playstation 4:lle sekä Xbox Onelle joulukuussa 2014. Nintendo Switchin versio on julkaistu 2023. Pelin on kehittänyt Crystal Dynamics ja sen on julkaissut Square Enix Europe.

    Tarinassa kerrotaan kuinka Lara ja hänen kanssaan ollut aarteenmetsästäjä joutuvat Setin kirouksen alaiseksi. Isiksen ja Horuksen avustuksella Lara alkaa keräämään osia Osiriksesta jotta hänet saadaan herätettyä henkiin. Osiriksen avustuksella Lara käy taisteluun Setiä vastaan ja nujerrettuaan hänet hän kumppaneineen vapautuu kirouksesta.

    Juoni on hyvinkin suoraviivainen eikä siinä ole juurikaan syvyyttä, mutta tämän tyylilajin pelissä en sellaista muutenkaan erityisemmin odota sillä painopiste on enemmänkin viihdyttävässä toiminnassa eikä henkeäsalpaavassa tarinassa. Kuitenkin tarina on toimiva ja ajaa hyvin asiansa.

    Pelaaminen

    Ei kiitos, en polta tupakkaa. Poltan vain eläviä kuolleita.

    Pelasin tämän käyttäen Xbox Onen ohjainta ja kontrollit olivat sellaiset että niihin tottuu nopeasti. Kuitenkin muutamia päiviä kun oli pitänyt taukoa pelaamisesta ja palasi pelin ääreen joutui hieman taas hakemaan nappeja, mutta onneksi mitenkään kovin kauaa niitä ei joutunut etsimään kun ne taas tuntuivat tutuilta kouraan.

    Vaikeusaste oli onnistunut kaltaiselleni kasuaalille pelaajalle. Missään kohtaa ei joutunut aivan suhteettoman pitkäksi aikaa jumittamaan, mutta useammassa kohdassa jouduin ottamaan kohtauksen uusiksi useampaankin kertaan eli mitenkään läpihuutojuttu ei ollut kyseessä.

    Pelissä tarjoillaan pitkin matkaa pienimuotoisia puzzleja joissa saa hieman toisinaan miettiä, mutta niiden läpäisemiseksi ei tarvitse kuitenkaan olla Albert Einstainin geeneillä varustettu nero.

    Ajattelua vaativat tehtävät olivat esimerkiksi sellaisia, että kun Lara astuu johonkin kohtaan kenttää aukeavat muualla portit, mutta kun hän nousee siitä paikaltaan pois, menevät portit jälleen kiinni. Pelaajan tehtäväksi jää silloin miettiä miten saa sinne tuotua kentässä jossain päin näkyvän esineen painoksi joka pitää porttia alhaalla.

    Toisenlaiset aivonystyröitä hellästi hierovat tehtävät olivat taas sellaisia että tietyissä paikoissa nousee esiin peilejä, mutta kun Lara siirtyy paikaltaan pois peilit menevät piiloon. Tässäkin pitää etsiä oikeita esineitä pitämään laattaa alhaalla niin että peilit pysyvät ylhäällä. Kuitenkin pelaaja joutuu etsimään myös itselleen oikeanlaisen sijainnin jotta hän saa Osiriksen sauvalla ohjattua valon peilien kautta haluttuihin kohteisiin.

    Yhdessä haudassa Laraa ja hänen liikkeitään katsottiin silmä kovana. Tai oikeastaan montakin silmää.

    Kovin pitkään ei mitään puzzlea joutunut miettimään, paitsi jos itsellä jäi huomaaamatta jokin kentässä muualla näkyvä olennainen asia. Näitä tapauksia tapahtui muutaman kerran, mutta onneksi YouTubesta löytyi läpipeluuvideoita missä näki mitä itsellä oli jäänyt huomaamatta.

    Matkan varrella löytyy parempia aseita, sormuksia ja kaulakoruja joita voi inventaario-valikon kautta käydä ottamassa käyttöön. Eri sormukset ja kaulakorut antavat erilaisia etuja, kuten vaikkapa enemmän vahinkoa tekeviä ammuksia, nopeampaa tulitusta, suuremman pommin räjähdyksen vaikutusalueen ja muuta sen kaltaista. Monessa puettavassa asiassa kuitenkin on myös miinuksia, eli niistä pystyi sitten valitsemaan omaan pelityyliin sopivimpia valintoja.

    Käytännön tasolla omasa pelaamisessa en kovin montaa kertaa sormuksia tai kaulakoruja vaihtanut, mutta useammankin kerran valikosta niitä aina kävin katsomassa silloin kun laatikosta löysi jonkin uuden esineen. Pidin kuitenkin tästä ominaisuudesta, sillä pienimuotoinen ja erittäin matalalla kynnyksellä lähestyttävä hahmon kehittäminen on mukava lisä myös tämänkaltaisiin peleihin.

    Loppusanat

    Porukalla pahista turpaan, se on reilu meininki.

    Lara Croft and the Temple of Osiris on viihdyttävä peli, aivan samalla tapaa kuin vuoden 2010 edeltäjänsä Lara Croft and the Guardian of Lightkin oli. Tarina ajaa asiansa ja pelattavuus on hyvä, ainakin ohjaimella pelattuna.

    Kokonaisuus on mukavan tasapainoinen. Välillä on kiireellisiä kohtia joissa paetaan nopealla vauhdilla takaa tulevia isoja olentoja, välillä taas mennään verkkaisemmin ja pelaaja pääsee käyttämään enemmän aivojaan kuin sorminäppäryyttään. Lisäksi pienimuotoiset boss fightit jo ennen loppuvastusta olivat hyvää vaihtelua.

    Grafiikat on mukavat ja musiikit miellyttävät, joten kokonaisuutena tämä oli viihdyttävä kokemus. Pelin läpi pelaamiseen meni itselläni Steamin laskurin mukaan 6.9 tuntia.