Aleksin Blogi

  • Peliarvostelu: Metro 2033 Redux

    Ilmojen halki käy…. demonin tie? Metron maailmassa demoneilla on siivet.

    Johdanto

    Metro 2033 Redux on vuonna 2014 julkaistu selviytymiskauhupeli jota pelataan ensimmäisen persoonan kuvakulmasta – tuttavallisemmin se on siis FPS. Pelin on kehittänyt 4A Games ja sen on julkaissut Deep Silver. Alkuperäisen, vuonna 2010 julkaistun Metro 2033 -pelin (eli ei Reduxin) on julkaissut THQ.

    Peli on saatavana Xbox 360:lle, Playstation 4:lle, Xbox Onelle, Linuxille, Mac OSX:lle sekä Windowsille joista Windows oli tämän pelin osalta oma valintani alustaksi.

    Dmitri Gluhovskin tieteiskirjaan Metro 2033 pohjautuva tarina kertoo kuinka ydinsota on tuhonnut lähes kaiken ja tehnyt elämisen maan pinnalla mahdottomaksi. Tuhannet ihmiset ovat päätyneet asumaan metrotunneleissa. Pelin protagonistina on Artyom, nuori mies joka lähtee tuhoamaan maan pinnalla olevia vihamielisiä otuksia.

    Pelaaminen

    Pelimekaniikat ovat tutut kaikille FPS-pelejä tietokoneilla pelanneille, eli hiiren ja näppäimistön kombinaatiolla mennään tavalliseen tapaan. Kontrollit toimivat ilman ongelmia joten pelikokemus on näiden osalta hyvä.

    Peli oli omaan osaamiseeni nähden sopivan haastava normaalilla vaikeustasolla, mutta ei kuitenkaan liian helppo. Joitain kohtia sai ottaa useampaan otteeseen ja panosten riittämisen kanssa oli välillä tiukkaa. Kovemman luokan pelaajille löytyy vaikeampiakin taso mutta sitä en lähtenyt edes koettamaan.

    Grillijuhlat alkakoon! Paistettua mutanttia puoleen hintaan, tarjouksessa sunnuntaista tiistaihin.

    Ammusten riittävyyden miettimisen lisäksi pelaajan täytyy pitää huolta myös kaasunaamareiden filttereiden riittävyydestä, sillä tukehtumiskuolema odottaa mikäli liikkuu alueella missä kaasunaamarille on tarvetta eikä filttereitä ole enää tarpeeksi. Tämä antaa myös hyvän syyn siirtyä eteenpäin kentissä sopivan ripeällä tahdilla.

    Pelaaja voi valita pelityylikseen suoraviivaisen ramboilun missä viholliset tutustutetaan viikatemieheen aseiden avustuksella, mutta rauhaa rakastavammille hiiviskelytaktiikka on myös validi vaihtoehto. Allekirjoittaneen valinta oli antaa aseen puhua ensin ja esittää mahdolliset kysymykset vasta sitten.

    Vihollisia pelissä on muutamia erilaisia. Pelaaja ei kohtaa vihamielistä suhtautumista ainoastaan mutanteilta, vaan myös natseilta ja stalinisteilta joten Metron maailma on vaarallisempi kuin Itä-Helsingin metro aamuyön pimeinä tunteina. Hyvänä puolena on se, että (lähes) kaikki liha tottelee kuria myös tässä tapauksessa ja aseilla saadaan aggressiot vähenemään varmasti ja nopeasti. Pelaaja kohtaa kylläkin yhdessä kentässä vastuksen johon eivät luodit pure, mutta rauhallisempi suhtautuminen tätä olentoa kohtaan tuottaa elämän ylläpidon kannalta suotuisamman lopputuloksen.

    Pääosin toimiva kokonaisuus

    Monin paikoin maailma on pimeä ja valoa vailla, mutta joskus valoa näkyy tunnelin päässä.

    Metro 2033 Redux on pääsääntöisesti viihdyttävä peli, vaikkakin tarina jätti itseni hieman kylmäksi enkä siihen päässyt kunnolla sisälle. En sitten tiedä oliko syynä se, että tarina ei ollut paikoitellen selkeästi kerrottu vaiko siitä, että itsellä oli pelin aloittamisen ja lopettamisen välissä useamman kuukauden tauko ja olin mahdollisesti vain sinä aikana unohtanut tarinan alun. Mene tiedä.

    Tarina jätti itselleni tunteen siitä että aivan kaikkea ei olisi avattu tarpeeksi, etenkään siellä täällä nähtäviä hallusinaatiokohtauksia ja niiden aikana nähtäviä olentoja. Lisäksi pelin loppu olisi voinut olla myös mielenkiintoisempi ja tarjota pidemmän videon siitä mitä lopulta tapahtui Artyomin tekemien tekojen jälkeen. En ole pelisarjan myöhempiä osia pelannut, joten ehkä niissä sitten selviää miten tulevaisuudessa käy.

    Kokonaisuutena Metro 2033 Redux on pelaamisen arvoinen ja hyvällä tapaa lajityypistään erottuva FPS. Se tarjoaa paikoitellen jopa säikäyttäviä ja puistattaviakin hetkiä joka antaa hyvän lisän pelikokemukseen.

  • Leffalauantai: Omoide no Mânî (Marnie – tyttö ikkunassa)

    Omoide no Mânî on kauniilla ja tunnelmallisella piirtotyylillä tehty Studio GHhiblin tuottama anime-elokuva

    Hiromasa Yonebayashin ohjaama Omoide no Mânî (IMDB) on anime-draama mystisillä elementeillä jonka tarina pohjautuu Joan G. Robinsonin samaa nimeä kantavaan lastenkirjaan. Elokuvan on tuottanut japanilainen animaatiostudio Studio Ghibli ja se on julkaistu vuonna 2014.

    Tarinan protagonistina nähdään 12-vuotias Anna. Hän on ujo, ahdistunut ja syrjään vetäytyvä tyttö joka on kasvanut tätinsä luona hänen vanhempiensa menehdyttyä auto-onnettomuudessa hänen ollessaan pieni. Anna lähetetään toisen tätinsä ja setänsä luokse muutamaksi kuukaudeksi jotta hän saisi astmaansa apua maaseudun raikkaassa ilmassa. Maaseudulla ollessaan hän tutustuu ja ystävystyy lähellä olevassa kartanossa asuvan salaperäisen nuoren tytön Marnien kanssa.

    Omoide no Mânî on kaunis ja koskettava tarina joka käsittelee puhuttelevalla tavalla aitoa elämää ja vaikeita tunteita. Annan kokemat hylätyksi tulemisen tunteet, ahdistuneisuus sekä arvottomuuden tunto ovat yleismaailmallisia tunteita joihin moni ihminen pystyy samaistumaan ainakin jossain määrin. Salaperäinen Marnie josta Anna saa itsellensä ystävän elää sitä vastoin iloista ja onnellisen oloista elämää kartanossa jossa juhlitaan paljon, mutta hänenkin elämänsä kauniin pinnan alta paljastuu säröjä eikä kaikki ole lopulta niin hienoa kuin miltä se ensin saattaisi kuulostaa.

    Tarinassa on mystisiä elementtejä jotka saavat paikoitellen miettimään mitkä asiat ovat totta ja mitkä ovat vain Annan mielikuvituksen tuotetta, keinoja jolla hän pystyy kohtaamaan ja käsittelemään hylätyksi tulemisen tunteitaan. Vaikka yhdessä vaiheessa jo näyttääkin siltä että Anna on kuvitellut hyvinkin monet asioista joita on siihen mennessä nähty, ei tarina kuitenkaan jätä katsojaa näin helppoon ratkaisuun sillä Anna saa muiden henkilöiden kautta huomata että jotain todellista hänen kuvitelmissaan onkin mahdollisesti ollut.

    Vaikka Anna ja Marnie ovatkin molemmat nuoria tyttöjä joiden kautta elämän vaikeita asioita käsitellään, on katsojan silti helppoa samaistua heidän tunnemaailmaansa riippumatta katsojan omasta iästä tai sukupuolesta. Tyttöjen elämän kipukohtia aukaistaan katsojalle sopivan rauhallisella rytmillä paljastamatta liikaa liian aikaisessa vaiheessa. Hahmot ovat persoonallisia ja aidon tuntuisia ja hyvin tehdyn tarinankerronnan vuoksi heidän kohtalonsa koskettavat.

    Elokuva sisältää inhimillisen ja realistisen kuvauksensa lisäksi myös sopivan määrän mystiikkaa, sillä tarinan edetessä useamman eri henkilön elämän polut kohtaavat ja aukenevat niin katsojalle kuin Annallekin tavalla joka ei noudata arkisen realismin rajoja. Annan kasvutarina on hienosti kuvattu matka omaan itseensä mikä saa hänet ymmärtämään monien asioiden todellisen luonteen omien kuvitelmien sijaan.

    Pidin tästä elokuvasta todella paljon ja se päätyi myös blogini Suosituksia-sivulle.

    Muokattu 15.06.2025, korjattu kirjoitusvirhe.

  • Perjantaipullo: RPS Rock Blanc

    Rock Paper Scissorsin panimon RPS Rock Blanc on 5,0 vahvuinen suodattamaton vehnäolut.

    Tölkki on pelkistellyn yksinkertainen. Nimeä Rock en myöskään tölkin kyljestä ainakaan etualalta bongannut muualta kuin panimon nimestä, mutta koska oluesta löytää tiedon panimonkin sivulta nimellä RPS Rock Blanc on se sen vuoksi täällä blogissakin samalla nimellä.

    Tuoppiin kaataminen käy käden käänteessä eikä olut vaahtoa juuri lainkaan. Tuoksu on poikkeuksellisen hyvä ja raikas passionhedelmän tuoksu.

    Ulkoinen ilme on samea ja haalea väriltään eikä yhtä miellyttävä kuin tuoksunsa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kepeän sitruksinen ja siinä on sopivasti trooppista makeutta. Kokonaistuntuma on kuitenkin suhteellisen kuiva ja laimea eikä se iske kovin paljoa omaan mieltymykseen. Kyllä tätä helposti voi siemailla, mutta se ei kuitenkaan ole niitä mitä ensisijaisesti tuoppiin valitsisin.

  • Kuvailua Loviisassa

    Jokin pytinki kaupungilla

    Eilen oli kaunis keli ja vapaapäivä joten pakkasin mukaani kameran ja suuntasin Minini kohden Loviisaa. Koivukylästä Loviisaan on etäisyyttä noin 80 kilometriä eli noin tunnin ajomatka joten etäisyys on suhteellisen lyhyt ajaa. En ollut aikaisemmin siellä käynyt ainakaan kaupungilla, joten jätin auton keskustaan parkkiin ja lähdin kameran kanssa katsomaan kaupunkia.

    Räpsin tavalliseen tapaan kaikkea sekalaista turistimeiningillä joten kuvatkin ovat sen mukaisia. Tällä kertaa kuitenkin kuvasin kuvat värillisenä. Kaikki kuvat on otettu Leica X1 -kameralla ja kuvat ovat kameran JPEG-kuvia eikä niihin ole tehty muuta käsittelyä kuin kuvan koon kutistaminen blogiin järkevämpään kokoon.

    Varsinainen kohde jonka olisin Loviisassa halunnut nähdä ja kuvata oli kirkko, mutta valitettavasti kirkko oli pressuissa enkä siitä saanut mitään tolkullista kuvaa sen vuoksi. Pitänee joskus mennä uudelleen kuvaamaan kirkko kun sen remontti on ohitse.

    Kirkko oli pressuissa. Oletan ainakin pressun muodosta että sen takana luuraa kirkko.

  • Leffalauantai: Once upon a time in Mexico

    Elokuvan valaistus on monin paikoin miellyttävää katsottavaa

    Robert Rodriguezin ohjaama Once upon a time in Mexico on vuonna 2003 julkaistu toiminnallinen rikostrilleri. Pääosissa nähdään Johnny Depp, Antonio Banderas, Willem Dafoe, Salma Hayek sekä Danny Trejo.

    Meksikossa on tapahtumassa vallankaappausyritys jonka taustalla tapahtuu monenlaisia juonitteluita ja useiden eri tahojen välisiä välienselvittelyitä. Taustalla on säätämässä niin huumerikollisia, CIA:ta kuin myös entistä FBI:n agenttiakin. Toisten toimintaa motivoi raha, toisten valta ja joillekin kyseessä on puhtaasti henkilökohtaisista syistä minkä takia he tulevat mukaan kuvioihin taistelemaan kuka ketäkin vastaan.

    Juoni on konseptin tasolla toimiva, mutta valitettavasti toteutus jättää toivomisen varaa, sillä tarinassa on aivan liian monta henkilöä osallisena painoarvoltaan liian suuressa roolissa joka heikentää sen selkeyttä siitä ketkä ovat todella juonen kannalta merkittäviä hahmoja.

    Elokuvan alkuvaiheilla Johnny Deppin esittämä Sands vaikuttaa olevan selkeä protagonisti, mutta jossain vaiheessa kuvioissa alkaa pyörimään useita henkilöitä siten että hänen hahmonsa jää vähitellen vain sivustakatsojan rooliin kun tarinaa viedään eteenpäin. Valitettavasti aivan yhtä selkeää johtohahmoa ei enää nouse esiin, minkä vuoksi kokonaisuudesta jää lopulta käteen ainoastaan sekalainen tarina hahmoilla joihin ei ole syntynyt missään vaiheessa tarpeeksi kosketuspintaa.

    Tarpeettoman monet hahmot tekevät myös juonen seuraamisesta paikoitellen sekavaa. Henkilöt juonivat kuka ketäkin vastaan, pettävät toisensa eikä kaikkien tekojen motivaatioista saa selkeyttä, mikä johtaa lopulta vain siihen että osa kohtauksista tai niiden osista tuntuu irtonaisilta ja merkityksettömiltä. Toki hahmosta ja hänen irrationaalisesta toiminnastaan saa jonkinlaista mielikuvaa hahmon persoonasta, mutta kokonaisuutta ajatellen se ei anna juurikaan mitään merkittävää jota ei olisi voitu kertoa paremminkin. Esimerkkinä tällaisesta osasta kohtausta on se kun ravintolan kokki ammutaan absurdin syyn vuoksi keittiöön.

    Toiminnalliset kohtaukset ovat visuaalisesti toimivia, mutta sisällöllisesti kliseisiä. Muutamat henkilöt on taisteluissa joilla osumatarkkuus on priimaa kun taas loput painivat sihtinsä osalta samassa sarjassa kuin Stormtrooperit Star Warseissa.

    Vaikka monet asiat tässä elokuvassa on keskinkertaista tasoa, on siinä myös paljon toimiviakin elementtejä. Valaistus on monin paikoin tyylikästä, musiikki on hyvää, näyttelytyö toimii ja toimintakohtauksissakin on kliseisyydestä huolimatta viihdyttävyyttä.

    Kun ottaa huomioon nimekkäät ja osaavat näyttelijät on harmillista että Once upon a time in Mexico ei nouse keskinkertaisuuden yläpuolelle, sillä tarvittavia aineksia olisi ollut joista olisi voitu keittää parempikin soppa.