Aleksin Blogi

  • Peliarvostelu: Lara Croft and the Temple of Osiris (PC)

    Lara Croft seikkailee isometrisessä ympäristössä

    Taustaa

    Lara Croft and the Temple of Osiris on toiminnallinen seikkailupeli joka on julkaistu PC:lle, Playstation 4:lle sekä Xbox Onelle joulukuussa 2014. Nintendo Switchin versio on julkaistu 2023. Pelin on kehittänyt Crystal Dynamics ja sen on julkaissut Square Enix Europe.

    Tarinassa kerrotaan kuinka Lara ja hänen kanssaan ollut aarteenmetsästäjä joutuvat Setin kirouksen alaiseksi. Isiksen ja Horuksen avustuksella Lara alkaa keräämään osia Osiriksesta jotta hänet saadaan herätettyä henkiin. Osiriksen avustuksella Lara käy taisteluun Setiä vastaan ja nujerrettuaan hänet hän kumppaneineen vapautuu kirouksesta.

    Juoni on hyvinkin suoraviivainen eikä siinä ole juurikaan syvyyttä, mutta tämän tyylilajin pelissä en sellaista muutenkaan erityisemmin odota sillä painopiste on enemmänkin viihdyttävässä toiminnassa eikä henkeäsalpaavassa tarinassa. Kuitenkin tarina on toimiva ja ajaa hyvin asiansa.

    Pelaaminen

    Ei kiitos, en polta tupakkaa. Poltan vain eläviä kuolleita.

    Pelasin tämän käyttäen Xbox Onen ohjainta ja kontrollit olivat sellaiset että niihin tottuu nopeasti. Kuitenkin muutamia päiviä kun oli pitänyt taukoa pelaamisesta ja palasi pelin ääreen joutui hieman taas hakemaan nappeja, mutta onneksi mitenkään kovin kauaa niitä ei joutunut etsimään kun ne taas tuntuivat tutuilta kouraan.

    Vaikeusaste oli onnistunut kaltaiselleni kasuaalille pelaajalle. Missään kohtaa ei joutunut aivan suhteettoman pitkäksi aikaa jumittamaan, mutta useammassa kohdassa jouduin ottamaan kohtauksen uusiksi useampaankin kertaan eli mitenkään läpihuutojuttu ei ollut kyseessä.

    Pelissä tarjoillaan pitkin matkaa pienimuotoisia puzzleja joissa saa hieman toisinaan miettiä, mutta niiden läpäisemiseksi ei tarvitse kuitenkaan olla Albert Einstainin geeneillä varustettu nero.

    Ajattelua vaativat tehtävät olivat esimerkiksi sellaisia, että kun Lara astuu johonkin kohtaan kenttää aukeavat muualla portit, mutta kun hän nousee siitä paikaltaan pois, menevät portit jälleen kiinni. Pelaajan tehtäväksi jää silloin miettiä miten saa sinne tuotua kentässä jossain päin näkyvän esineen painoksi joka pitää porttia alhaalla.

    Toisenlaiset aivonystyröitä hellästi hierovat tehtävät olivat taas sellaisia että tietyissä paikoissa nousee esiin peilejä, mutta kun Lara siirtyy paikaltaan pois peilit menevät piiloon. Tässäkin pitää etsiä oikeita esineitä pitämään laattaa alhaalla niin että peilit pysyvät ylhäällä. Kuitenkin pelaaja joutuu etsimään myös itselleen oikeanlaisen sijainnin jotta hän saa Osiriksen sauvalla ohjattua valon peilien kautta haluttuihin kohteisiin.

    Yhdessä haudassa Laraa ja hänen liikkeitään katsottiin silmä kovana. Tai oikeastaan montakin silmää.

    Kovin pitkään ei mitään puzzlea joutunut miettimään, paitsi jos itsellä jäi huomaaamatta jokin kentässä muualla näkyvä olennainen asia. Näitä tapauksia tapahtui muutaman kerran, mutta onneksi YouTubesta löytyi läpipeluuvideoita missä näki mitä itsellä oli jäänyt huomaamatta.

    Matkan varrella löytyy parempia aseita, sormuksia ja kaulakoruja joita voi inventaario-valikon kautta käydä ottamassa käyttöön. Eri sormukset ja kaulakorut antavat erilaisia etuja, kuten vaikkapa enemmän vahinkoa tekeviä ammuksia, nopeampaa tulitusta, suuremman pommin räjähdyksen vaikutusalueen ja muuta sen kaltaista. Monessa puettavassa asiassa kuitenkin on myös miinuksia, eli niistä pystyi sitten valitsemaan omaan pelityyliin sopivimpia valintoja.

    Käytännön tasolla omasa pelaamisessa en kovin montaa kertaa sormuksia tai kaulakoruja vaihtanut, mutta useammankin kerran valikosta niitä aina kävin katsomassa silloin kun laatikosta löysi jonkin uuden esineen. Pidin kuitenkin tästä ominaisuudesta, sillä pienimuotoinen ja erittäin matalalla kynnyksellä lähestyttävä hahmon kehittäminen on mukava lisä myös tämänkaltaisiin peleihin.

    Loppusanat

    Porukalla pahista turpaan, se on reilu meininki.

    Lara Croft and the Temple of Osiris on viihdyttävä peli, aivan samalla tapaa kuin vuoden 2010 edeltäjänsä Lara Croft and the Guardian of Lightkin oli. Tarina ajaa asiansa ja pelattavuus on hyvä, ainakin ohjaimella pelattuna.

    Kokonaisuus on mukavan tasapainoinen. Välillä on kiireellisiä kohtia joissa paetaan nopealla vauhdilla takaa tulevia isoja olentoja, välillä taas mennään verkkaisemmin ja pelaaja pääsee käyttämään enemmän aivojaan kuin sorminäppäryyttään. Lisäksi pienimuotoiset boss fightit jo ennen loppuvastusta olivat hyvää vaihtelua.

    Grafiikat on mukavat ja musiikit miellyttävät, joten kokonaisuutena tämä oli viihdyttävä kokemus. Pelin läpi pelaamiseen meni itselläni Steamin laskurin mukaan 6.9 tuntia.

  • Kesäloma alkaa kuumeessa

    Lääkärissä käynnin jälkeen oli kuumetta 37.8, lääkkäri mittasi 38.5

    Tänään alkoi allekirjoittaneen kesäloma. Heräsin ihmisten aikaan, hieman ennen kahdeksaa. Kuitenkin joskus puolen päivän jälkeen jo tuli olo että on pakko mennä ottamaan päiväunet, sillä oli jotenkin ihmeen nuutunut olo. Päiväunia tuli nukuttua puolisentoista tuntia jonka jälkeen siirryin pelailemaan tietokoneella.

    Tietokoneella pelatessa tuli mieleen olotilasta että voisikohan olla kuumetta nostanut. Siinä vaiheessa oli 37.3 jo noussut lämmöt, joten varasin työterveslääkärille ajan. Illalla puolen seitsemän maissa oli lääkäriaika Tikkurilassa.

    Olotila oli kohtalaisen hyvä, mutta siellä kun lääkäri mittasi kuumeen oli kuumetta jo 38.5 joka on todella korkea itselleni. Tälläkin kertaa mielenkiintoisesti olotila oli parempi kun oli enemmän kuumetta kuin silloin kun on vain noin 37 – 37.5 välillä. Useastikin tuntuu että jos on 37 tai hieman yli on todella nuutunut ja täysin voimaton olo, mutta jos on enemmän kuumetta niin olo tuntuu paljon paremmalta ja jaksavammalta vaikka olotila muuten onkin hönö.

    Kotiin palattua oli myöhemmin vielä 37.8 kuumetta joten kai se on uskottava että kipeäksi on tullut heti loman alkuun. Noh, onneksi ei ole mitään sen suurempia suunnitelmia lomalle muutenkaan joten lähipäivät varmaankin menee pelatessa, katsellessa elokuvia tai kuunnellessa musiikkia tai mitä rentoa nyt kotona keksiikään tekemistä.

  • Leffalauantai: Såsom i en spegel (Kuin kuvastimessa)

    Harriet Andersson esittää hyvin roolinsa Karinina jonka mielenterveydessä on haasteita

    Såsom i en spegel (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Kuin kuvastimessa on Ingmar Bergmanin ohjaama draamaelokuva vuodelta 1961. Rooleissa nähdään Max von Sydow, Lars Passgård, Gunnar Björnstrand sekä Harriet Andersson.

    Karin (Harriet Andersson), hänen miehensä Martin (Max Von Sydow), Karinin veli Minus (Lars Passgård) sekä Karinin ja Minuksen isä David (Gunnar Björnstrand) asuvat yhdessä saarella. Karin on päässyt mielisairaalasta, mutta hänen todellisuudentajunsa rakoilee tarinan edetessä yhä enenevissä määrin. Jokainen joutuu käsittelemään omalla tapaansa hänen mielenterveytensä luomia haasteita omien elämän haasteiden lisäksi.

    Monen muun näkemäni Bergmanin elokuvan tapaan myös tämä on verkkaisesti etenevä tarina missä ei varsinaisesti tapahdu kovinkaan paljoa, vaan painopisteessä on enemmänkin ihmisyyden luomat haasteet ja niiden käsittelyt. Jokaiselle tarinan henkilölle annetaan tarpeeksi tilaa jotta heidän persoonansa ja heidän omat henkilökohtaiset ongelmansa tulevat esiin – joko suoraan tai vähintäänkin välillisesti – mikä antaa katsojalle tarpeeksi aikaa muodostaa omat näkemyksensä heidän luonteistaan ja toimintatavoistaan.

    Vaikka Karinin mielenterveyden hajoaminen on raskasta hänen läheisilleen sekä hänelle itselleen, on se myös asia jonka kautta he näkevät asioita itsestään. Kuten elämässä yleensäkin, monesti asiat saavat uudenlaisia näkökulmia erinäisten tragedioiden yhteydessä sillä silloin ihminen useammin saattaa pysähtyä kohtaamaan ja käsittelemään itseään suurempia kysymyksiä kuin silloin kun kaikki on tasaista ja ongelmatonta.

    Pidin tästä elokuvasta. Sen tarina on mielenkiintoinen, sen verkkainen tempo on miellyttävä ja sen henkilöiden kuvaukset ovat uskottavia ja inhimillisiä. Näyttelytyö on hyvää ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa.

  • Perjantaipullo: Fat Lizard Track Day Session IPA

    Track Day on Fat Lizardin panimon 4,9 % vahvuinen Session IPA. IBU-arvot oluessa on 60. Lisää tietoa löytää panimon omalta sivulta (katso täältä).

    Oluen vaahtoaminen on maltillista ja pinnalle muodostuva paksuhko vaahto lähtee pois nopeasti. Tuopissa oluen kauniisti punertava sävy pääsee oikeuksiinsa ja myöskin sen mielyttävä raikas tuoksu nosee hyvin esiin. Niin väri kuin tuoksukin ovat molemmat itseäni selkeästi keskivertoa olutta enemmän miellyttäviä.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen ja sopivan pehmeä. Maussa nousee greippinen ote esiin mutta ei kuitenkaan tarpeettoman aggressiivisesti. Maku on miellyttävä. Jälkimaku on hieman kuiva ja saa oluen nauttijan haluamaan ottamaan toisenkin kulauksen.

    Kokonaisuutena hyvin toimiva IPA omaan makuuni jota voi mieluusti ostaa toisenkin kerran.

  • Leffalauantai: R.I.P.D.

    Efektit ovat toisinaan toimivaa tasoa kuten tässä, mutta joissain kohtauksissa ne tuntuvat huonommilta

    R.I.P.D. (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu komediallinen toimintaelokuva jonka on ohjannut Robert Schwentke. Pääosissa nähdään Ryan Reynolds, Jeff Bridges, Stephanie Szostak sekä Kevin Bacon.

    Nick (Ryan Reynolds) on poliisi joka on yhdessä työpartnerinsa Hayesin (Kevin Bacon) kanssa ottanut tekemällään keikalla laittomasti omaisuutta omaan haltuunsa. Nick tulee kuitenkin katuman päälle, mutta ennen kuin hän on saanut sovitettua tekonsa pääsee hän tehtävällä ollessaan hengestään. Hän siirtyy kuolleiden poliisivoimiin missä hän saa partnerikseen jo 1800-luvulla kuolleen virkavallan edustajan jonka kanssa he joutuvat ottamaan kiinni karanneita kuolleita eli raatoja. Työtehtävässään Nick saa huomata että hänen eläessään varastamansa kulta onkin osa suurempaa tarkoitusta, sillä karanneet kuolleet tahtovat päästä palaamaan takaisin maan päälle ja tätäkin kultaa tarvitaan suunnitelman toteuttamiseen.

    R.I.P.D. on tarinansa osalta kiintoisa sillä sen tarinassa on omaperäisiä ideoita, mutta harmillisesti sen luomaa potentiaalia ei ole hyödynnetty kunnolla.

    Tarinassa on uskonnollista mystiikkaa joka kuitenkin jättää hieman epäselkeän kuvan kuolleiden tilasta tämän elokuvan viitekehyksessä – ketkä kuolleet päätyvät R.I.P.D.:hen, ketkä ns. raatoihin ja mitä kaikille muille ihmisille tapahtuu kuolemansa jälkeen. Samoin epäselväksi itselleni jäi mitä tapahtui kaikille niille raadoille jotka R.I.P.D.:n poliisit ampuvat kadoksiin – joutuvatko he kadotukseen, vankilaan vai minne. Yksi vaihtoehto voi olla tietenkin että tämä on selvinnyt jossain vaiheessa elokuvaa, mutta itselläni se on vain mennyt ohi.

    Selkeyttä en saanut myöskään siihen miten käy näiden poliisien sen jälkeen kun heidän aikansa kuolleiden polliisin palveluksessa on ohitse. Pieniä epäselvyyksiä tarinassa siis on, mutta onneksi tämänkaltaiset asiat eivät kovin paljoa paina vaakakupissa ottaen huomioon elokuvan kepeän ja viihteellisen luonteen. Vakavamielisemmässä draamassa tai vaikkapa toimintaelokuvassakin jonka miljöö olisi arkirealistisempi olisi odotukset tarinan selkeydelle myös suuremmat kuin komediallisessa toiminnassa.

    Erikoistehosteista jäi itselleni hieman ristiriitainen tunnelma. Paikoitellen ne näyttivät hyvältä, mutta toisinaan ne näyttivät tarpeettoman keinotekoiselta joka latisti joidenkin kohtausten tunnelmaa. Lisäksi raatojen ulkomuodot olivat pääsääntöisesti huonot ja korostetun teennäisen näköiset. Tietenkin on ymmärrettävää että ne näyttävät siltä juuri siksi että niillä luodaan humoristista vivahdetta tähän elokuvaan, mutta omaan silmääni tyyli ei toiminut.

    Näyttelytyö on pääsääntöisesti hyvää tasoa kuten tämän tason näyttelijäkaartilta voi odottaakin, mutta yksittäisiä kohtauksia oli joissa tunteen välitys jätti kaipaamaan suurempaa ja aidompaa eläytymistä.

    Monista puutteistaan huolimatta ei tämä erityisen huono elokuva ole, mutta en tätä silti hyvänäkään voi pitää lukuunottamatta tarinan mielenkiintoisia ja omalaatuisia ideoita. Kyllä tämän katsoo sopivassa mielentilassa, mutta keskinkertaisuutensa vuoksi ei siitä ole paljoa jälkipolville kerrottavaa.