Tag: Guy Ritchie

  • Leffalauantai: King Arthur – Legend of the sword

    Kuningas Arthurin roolissa nähdään Charlie Hunnam

    King Arthur – Legend of the Sword (IMDB) on Guy Ritchien ohjaama toiminnallinen fantasiaelokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään Charlie Hunnam, Astrid Bergès-Frisbey, Jude Law sekä Djimon Hounsou.

    Maagien ja ihmisten välillä on ollut pitkään jatkunut rauha joka kuitenkin järkkyy. Kuningas Uther Pendragon (Eric Bana) ja vaimonsa menehtyvät mutta heidän poikansa Arthur (Charlie Hunnam) pääsee turvaan. Arthur näkee ja kokee lapsuudessa vääryttä itseään ja läheisiään kohtaan ja niinpä hänestä kasvaa oikeudenmukaisempi sankari.

    Eräänä päivänä vesiä väistyy läheisestä järvestä ja legendaarinen Excalibur-miekka ilmestyy näkyviin kiveen iskettynä. Tarina kertoo että seuraava kuningas on se kuka pystyy irroittamaan miekan kivestä ja niinpä tämän tunnetun legedan mukaisesti Arthur on se kuka tuon ihmeen pystyy tekemään.

    Vallassa oleva kuningas Vortigern (Jude Law) haluaa raivata Arthurin tieltään mutta tätä yrittäessään hän vain onnistuu luomaan Arthurista sen kuninkaan joksi hänen on määrä tulla.

    Valtaa pitävä kuningas Vortigern (Jude Law) ei halua Arthuria kuninkaaksi

    Kuningas Arthurin tarina on vuosisatoja vanha legenda ja Wikipedian mukaan ensimäisen kerran hänet saatetaan mainta jo 600-luvulla walesilaisessa runoelmassa nimeltä Gododdin. Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat kiehtova myytti joka jo lapsena on itseäni kiinnostanut. Ikävä kyllä tämä elokuva ei tee millään muotoa kunniaa kiehtovalle legendalle, enemmänkin päin vastoin.

    Tarina jonka pohjalle elokuva on rakennettu antaa hyvät raamit joiden sisälle voi tehdä monipuolisen ja kiinnostavan juonen. Näkymättömät rajat ovat muutenkin niin laveat että niiden ylikin voi hyppiä reilusti sivuun ja silti onnistua vielä tekemään mielenkiintoisen mutta legendaa kunnioittavan elokuvan, mutta jostain syystä tämän filmatisoinnin kohdalla on astuttu niin kauas ohi polulta että tarina ei enää tunnu arvokasta nimeään kunniakkaasti kantavalta elokuvalta.

    Vaikka sivuuttaa täysin tuon osuuden että tarina ei juurikaan sovi legendaansa ja pyrkii näkemään tämän itsenäisenä tarinana ei siltikään liian paljoa hurraamista löydy. Tarina on tylsä, mitäänsanomaton ja täysin merkityksettömän tuntuinen. Tietenkin isossa kuvassa sillä on selkeä merkitys, mutta tapa miten se on toteutettu jättää niin rikkonaisen kokoneisuuden että iso kuva hukkuu kaiken toiminnan taakse.

    Toimintaelokuvissa on tietenkin hyvä olla toimintaa, mutta liiallinen toiminnallisuus eri muodoissaan aiheuttaa sen että kohtauksien vaikutuksen arvo vähenee ja jokainen kohtaus alkaa nopeasti tuntumaan samalta. Siihen turtuu. Näin käy myös tämän elokuvan kohdalla eikä mikään kohtaus lopulta enää tunnu miltään tarinan kannalta. Näyttäviä kohtauksia kyllä elokuvassa nähdään ja niistä voi kyllä helposti ohjausta ja erikoistehosteita kiittää, mutta kaunis kuori vailla merkitystä ei kauaa jaksa viihdyttää.

    Kuningas Arthurin legenda kerrottuna King Arthur – Legend of the Swordissa on tylsä ja mitäänsanomaton toiminta jonka ainoat hyvät apektit löytyvät sen teknisessä toteutuksessa. Tehosteet ja paikoitellen käytetyt hidasteet ovat toimivia ja näyttäviä katsoa. Kaiken kaikkiaan tätä elokuvaa en silti voi suositella katsottavaksi ja se jääkin keskivertoa huonommaksi elokuvaksi.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 212 145 annettuun ääneen”]6,7/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Aladdin

    Aladdin (Mena Massoud)

    Aladdin (IMDB) on vuonna 2019 julkaistu koko perheen toiminnallinen romanttinen musikaalinen fantasiaseikkailu ja se pohjautuu vuoden 1992 samaa nimeä kantavaan animaatioelokuvaan joka taas on saanut pohjansa Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Aladdin ja taikalamppu -tarinasta. Elokuvan on ohjannut Guy Ritchie ja pääosarooleissa nähdään Mena Massoud, Naomi Scott, Will Smith sekä Marwan Kenzari.

    Tarinassa kerrotan kuinka pienimuotoisia taskuvarkauksia toteuttava Aladdin (Mena Massoud) tapaa eräänä päivänä kaupungilla ongelmiin joutuneen naisen Jasminen (Naomi Scott). Aladdin auttaa neitoa hädässä vain huomatakseen pian että myös hänenkaltaiseltaan näpppäräsormiselta taskuvarkaalta voi nainen varastaa sydämen kuin huomaamatta.

    Aladdin erehtyy luulemaan Jasminea prinsessan apuriksi, mutta vähitellen hänelle käy ilmi että Jasmine on oikeasti prinsessa. Saadakseen naisen vaimokseen hänen itsensä täytyisi olla merkittävässä asemassa oleva prinssi. Aladdinin varkaan taidot eivät ole jäänyt sulttaanin palatsissa huomaamatta neuvonantaja Jafarilta (Marwan Kenzari) ja niinpä hän ottaa Aladdinin kiinni ja laittaa hänet hakemaan mystistä taikalamppua jonka sisällä asuu toiveita toteuttava henki (Will Smith). Jafarin kieroilut eivät kuitenkaan tuota tulosta ja lamppu ja henki jäävät Aladdinin haltuun.

    Henki auttaa Aladdinia prinssiksi jotta hän voisi hurmata Jasminen, mutta vallanhimoinen Jafarkaan ei luovuta hengen sisältämän lampun tavoittelusta vähällä.

    Jasmine (Naomi Scott)

    En ole varma olenko koskaan nähnyt Disneyn animaatiopiirrettyä Aladdinia joten en pysty kertomaan saisiko tästä enemmän vai vähemmän irti mikäli kyseinen animaatioelokuva olisi tuoreessa muistissa. Onneksi tämän katsominen niin että siitä nauttii ei kuitenkaan vaadi minkäänlaista tunnesidettä kyseiseen piirrettyyn vaan tämä filmatisointi on erinomainen teos itsenäisenä elokuvana vailla vaatimusta nostalgisten lapsuusmuistojen uudelleenlämmittelystä uudessa muodossa.

    Aladdin onnistuu olemaan iloinen ja reipas hyvän mielen elokuva joka kuitenkin onnistuu rakentamaan paikoitellen jopa silmäkulmia kostuttavan koskettavan kuvauksen. Kuten aikaisemmassa jo lapsille ja lapsemielisille suunnatun Dumbon arvostelussakin (lue täältä) kirjoitin on usein perheen pienemmille suunnatuissa elokuvisssa hyvä ja liiikuttava tarina jossa kuitenkin käsitellään myös arvomaailmallisia kysymyksiä ja samaa voi sanoa myös tämän elokuvan kohdalla.

    Matkansa aikana Aladdin oppii ja myös opettaa katsojilleen vilpittömyyden ja aitouden merkityksen rakkaudessa kuten myös pyytettömän auttamisen tuottaman ilon.

    Lasten saduissa ja niihin pohjautuvissa elokuvissa on yleensä henkilöhahmoja joiden luonteenpiirteet ovat kärjistetyn mustavalkoisia eikä tässäkään tehdä poikkeusta. Onko tämä hyvä vai huono asia on varmasti katsojasta kiinni, mutta pidän itse siitä että lapsille suunnatuissa elokuvissa moraalinen opetus tuodaan selkeästi esille ilman että tarvitsee olla kovin suuri filosofi ymmärtääkseen sen merkityksen.

    Yksi mistä erityisen paljon pidin tässä elokuvassa oli sen visuaalinen ilme. Pidin sen rikkaasta värimaailmasta, itämaista mystiikkaa huokuvasta puvustuksesta ja lavastuksesta sekä tyylillä toteutetuista erikostehosteista.

    Kokonaisuutena Aladdin on omassa lajityypissään erinomainen elokuva. Se onnistuu pitämään yllä hauskan humoristisen otteen, olemaan sopivan vakava ja moraalisesti opettava mutta kuitenkin jättää tarpeeksi tilaa myös koskettavalle romanttiselle tarinalle. Omaan makuuni tämä toimi erityisen hyvin.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 222 977 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])