Leffalauantai: Leap year (Karkausvuosi)

Declan (Matthew Goode) ja Anna (Amy Adams)

Leap year (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Karkausvuosi on Anand Tuckerin ohjaama romanttinen komedia vuodelta 2010. Sen pääosarooleissa nähdään Amy Adams, Matthew Goode sekä Adam Scott.

Anna (Amy Adams) on päämäärätietoinen nainen joka on tottunut luomaan suunnitelmia elämäänsä ja tottunut että asiat tapahtuvat niiden mukaisesti. Hänellä on työ josta hän pitää, miesystävä jota hän rakastaa eikä paljoa puutu että hänellä ja miesystävällään Jeremyllä (Adam Scott) olisi pian myös asunto josta hän haaveilee.

Vaikka Annalla on elämässään lähestulkoonsa kaikkea mitä hän tahtoo, löytyy silti jostakin aina pieni määrä hiekkaa hiertämään elämän rattaiden kevyempää pyörintää. Anna odottaa ja on odottanut jo jonkin aikaa että Jeremy tajuaisi kosia häntä, mutta kosintaa ei ole kuulunut. Kuultuaan tarpeeksi monetta kertaa Skotlannissa olevasta traditiosta minkä mukaan karkauspäivänä nainen saa kosia miestään hän päättää ottaa elämän ohjaksista kiinni ja kääntää kohtalon vaunun suunnan toivomalleen tielle.

Kalenteri lähestyy karkauspäivää ja Jeremy on sopivasti Dublinissa työasioilla. Annan on tarkoitus tulla hyvissä ajoin perässä paikalle, mutta toisinaan kohtalo ei ole suopea sille että sen suunnitelmiin puututaan. Annan lento joutuu tekemään laskun väärään paikkaan kauas Dublinista eikä kyydin järjestäminen käy niin helposti kuin hän toivoisi. Vähitellen pienen kylän pubin pitäjänä toimiva Declan (Matthew Goode) lähtee korvausta vastaan viemään Annaa Dubliniin eikä kumpikaan osaa siinä vaiheessa arvata kuinka asfaltti- ja hiekkatiet kapenevat vähitellen rakkauden poluksi.

Jeremy (Adam Scott)

Romanttisten komedioiden olennaispiirteisiin kuuluu yleensä ennalta arvattavuus ja koskettava hyvän mielen tarina, eikä Leap Yearkaan lähde tästä lajityyppinsä toimivasta kaavasta poikkeamaan. On pariskunta jolla kaikki on näennäisesti hyvin, tulee yllättävä käänne joka saa silmät aukeamaan nykyisen tilanteen todellisuudelle ja tietenkin yllättävästi eteen aukeneva rakkaustarina joka voittaa kaikki esteet. Tutuista elementeistä on siis tämäkin tarina rakennettu.

Perinteisistä aineksista perinteisillä tavoilla leivottuna saa aina tasaisen varmaaa tasoa josta romanttisten komedioiden ystävät pitävät, mutta ilahduttavasti tämän tarinan taikinaan oli saatu kuitenkin heitettyä lisämausteita jonka ansiosta valmis annos maistui tavallistakin paremmin.

Yhteiskuntaluokkien yli kantavaa rakkautta on nähty kyllä esimerkiksi Titanicissa (lue täältä), suorapuheisuudellaan ärsyttävään mutta karismaattiseen renttuun rakastumista mm. The Ugly Truthissa (lue täältä) ja viime hetkillä ennen virheen tapahtumista silmien aukenemista todelliselle rakkaudelle mm. Made of Honorissa (Rakastunut Bestman) joten isossa kuviossa teemat on kyllä kulkenut valkokankaalle jo monissa eri vaatteissa aikaisemminkin. Leap year onnistuu kuitenkin hienosti sovittamaan näiden teemojen parhaat puolet romanttiseen elokuvaan jossa humoristinen pohjavire säilyy hyvin pitämässä sitä viihteellisenä ilman että se ottaisi liiaksi sivuaskeleita vakavamielisemmän draaman puolelle.

Anna (Amy Adams)

Pidin tässä elokuvassa myös siitä, kuinka rakkaustarinan lisäksi Annalle ja Declanille on rakennettu myös toimivat kasvutarinat. Declan pääsee matkan varrella ylitse vanhojen parisuhteensa haavojen ja Annan lapsuutensa huonoista kokemuksista kumpuava tahto kontrolloida kaikkea joutuu koetukselle kun hän joutuu tilanteeseen että asiat eivät mene niin kuin hän tahtoisi. Kaiken lisäksi Anna saa huomata että vaikka asiat menisi hänen tahtomallaan tavalla, ei se välttämättä tunnukaan siltä mitä siltä oli toivonut. Kenties elämän kauneus ja viehätys löytyykin kaikista niistä pienistä hetkistä joihin emme voi aina täysin ennakolta valmistautua?

Omassa mieltymyksessäni Leap year kuuluu selkeästi keskivertoa parempien romanttisten komedioiden luokkaan joten mikäli romanttiset komediat ovat oma juttusi ei tätä kannata jättää välistä mikäli mahdollisuus tämän katsomiselle aukenee. Mikäli romanttiset komediat eivät ole ennenkään iskenyt en usko että tämänkään elokuvan kohdalla mieli tulisi muuttumaan.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 6,5/10)

Leffalauantai: Clash of the Titans (Titaanien taistelu)

Zeus (Liam Neeson) ja Perseus (Sam Worthington)

Clash of the Titans (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Titaanien taistelu on vuonna 2010 julkaistu toiminnallinen seikkailu/fantasiaelokuva jonka on ohjannut mm. The Transporterin ohjauksestakin vastannut Louis Leterrier. Pääosissa nähdään Sam Worhington, Liam Neeson, Ralph Fiennes sekä Gemma Arterton.

Tarina alkaa kun laivan väki löytää merellä ollessaan arkun. Nostettuaan arkun kyytiin ja avattuaan sen löytävät he sieltä menehtyneen naisen ja elossa olevan pienen vauvan. He ottavat Perseus-vauvan huostaansa ja pian ajassa hypätäänkin jo vuosia eteenpäin ja ohimennen näytetään hetkiä pojan nuoruudesta ja kuinka pojasta kasvaa nopeasti isänsä jalanjälkiä seuraava mies.

Perheensä kanssa ollessaan merillä he huomaavat kuinka sotilasjoukko tuhoaa Zeuksen patsaan joka saa jumalat raivostumaan. Pian jumalat tuhoavat nuo sotilaat eikä Perseuksen aluskaan välty samalta kohtalolta. Jumalien raivon tuhoaman laivan mukana menee myös Perseuksen perheen jäsenet vetiseen hautaan ja ainoastaan hän selviää elossa kun jokin paikalle osuva laiva poimii hänet kyytiinsä.

Hänet viedään laivalla Argokseen jossa ei sen suuremmin jumalia arvosteta. Argoksen kuningatar ylistää tyttärensä kauneutta ja nosta ihmiset jumalia suuremmaksi jonka seurauksena Manalan herra Hades tulee paikalle ja näyttää kuolevaisille sieluille heidän todellisen paikkansa. Argos uhataan tuhota ellei kuningattaren tytär Andromeda uhraa itseään kuolemaan määräaikaan mennessä.

Argoksessa ollessa Perseukselle selviää että hänen todellinen isänsä on Zeus ja hän itse on näin ollen puolijumala. Hän lähtee muiden kanssa taistellen vastustamaan jumalia jotta prinsessan ei tarvitsisi uhrautua kuolemaan.

Perseus ja Io (Gemma Arterton)

Kuten mytologiat, uskonnot ja uskomukset yleisestikin on myös Kreikan mytologia lähes loputon aihepiirien aarreaitta tarinankertojille. Ihmisten ja jumalien kyllästämässä mytologian maailmassa on kiintoisia hahmoja joista voi ammentaa tuhansia tarinoita ilman että aihepiiri olisi sen jälkeenkään vielä läpeensä kaluttu. Koska mytologiat kiinnostavat itseäni muutoinkin oli Titaanien taistelun mielenkiintoisin anti sen tarinan tapahtumakenttä missä tarinoista tuttuja hahmoja nähtiin runsain joukoin.

Kiintoisasta tapahtumaympräristöstä ja kohtalaisen toimivasta tarinasta huolimatta jätti kokonaisuus harmillisesti katsojan kylmäksi. Perseuksen tarinassa ei ollut juuri minkäänlaista ulottuvuutta ja hahmo sellaisenaan tuntui yhdentekevältä tusinahahmolta joka Zeuksen veren virratessa suonissaan omasi luontaisesti sellaisia kykyjä taisteluun että moni kuolevainen jää kateelliseksi. Vuosikausia miekan käsittelyä harjoitellut sotilas sai ensikertalaiselta suoraan opetuksen kuinka miekkaa kuuluu käyttää, joten syntyjään ylivoimaiset geenit perittyään Perseuksella oli kaikki edellytykset lähteä näyttämään jumalille että nykyisenkaltainen meno ei vetele.

Kuten monesti muutoinkin on suoraan ylivoimainen hahmo hankala elementti elokuvassa, mikäli sille ei ole jonkinlaista voimia heikentävää kryptoniittia. Mitä jännitystä jäljelle jää, mikäli ylivoimainen hahmo tulee taistelukentälle kohtaamaan toisia samanlaisia?

Erikoistehosteet oli monin paikoin näyttävät ja tyylikkäät, vaikkakin muutamissa kohtauksissa tehosteet ja näyttelijät eivät tuntuneet täysin sopivan kohtaukseen. Näitä onneksi oli vain muutama kohtaus koko elokuvan aikana ja luultavasti nekin ovat sellaisia että suurin osa katsojista ei asiasta ajattele samalla tapaa.

Kokonaisuutena Clash of the Titans jättää lopulta katsojan käteen ainoastaan keskinkertaisen elokuvan. Sen tarinan näyttämö on kiehtova ja täynnä mahdollisuuksia, sen erikoistehosteet ovat tyylikkäitä ja pääpiirteittäin tunnelmaan sopivia, mutta kaikista hyvistä piirteistään huolimatta se ei onnistu rakentamaan järin toimivaa ja vaikuttavaa tarinaa joka tempaisisi katsojan mukaansa. Sen kyllä katsoo kerran tai vaikka parikin, mutta mistään erityisen merkittävästä viihde-elokuvasta ei valitettavasti voi puhua.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 5,8/10)

Leffalauantai: 30 Days of Night: Dark Days (30 päivää kaamosta 2: Dark Days)

Stella (Kiele Sanchez)

30 Days of Night: Dark Days (IMDB) joka suomennettuna kulkee nimellä 30 päivää kaamosta 2: Dark days on Ben Katain ohjaama vuonna 2010 julkaistu vampyyrikauhuelokuva. Sen pääosarooleissa nähdään Kiele Sanchez, Rhys Coiro, Diora Baird sekä Mia Kirshner.

Elokuvan tarinan keskiössä on Stella, nainen joka on selvinnyt elossa kotikylässään tapahtuneesta vampyyrien tekemästä teurastuksesta. Hän on kuitenkin menettänyt siinä iskussa miehensä ja näinpä hän kiertää ympäriinsä luennoimassa ihmisille mitä hänen kylässään todellisuudessa tapahtui. Kuten odotettua on eivät ihmiset yleensä ota tietoa vampyyrien olemassaolosta vakavasti ennen kuin itse saavat havaita Stellan puheet todeksi.

Stellan seuraksi lyöttäytyy myös muutamia muita ihmisiä jotka ovat menettäneet läheisiään vampyyreiden vuoksi ja pian Stella on heidän kanssaan etsimässä vampyyrien johtajaa Lilithiä (Mia Kirshner) jotta voisivat päästää hänet pois päiviltä – tai vampyyrien tapauksessa öiltä.

Lilith (Mia Kirshner)

Monesta muusta näkemästäni vampyyrielokuvasta poiketen on tämä selkeästi normaalia raa’empi ja sitä katsoessa on helppo ymmärtää mistä sen K18 ikäraja on tullut. Raakuudessa ja brutaaliudessa oltiin lähes samankaltaisessa meiningissä kuin The Thompsons -elokuvassa (lue arvostelu) joten mikäli väkivaltaiset osuudet tuntuu vastenmieliseltä ei tämä luultavasti ole aivan ykkösvalinta ellei yleisesti vain halua elokuvaa nähdä sen vampyyritematiikkansa vuoksi.

Tarinallisesti kyseessä on varsin suoraviivainen toiminnallinen kauhutrilleri vampyyritematiikan maailmassa ja omassa lajityypissään se on kokonaisuutena varsin toimiva teos, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa mestariteos. Tarinaa olisi silti voitu avata esimerkiksi Lilithin ja muiden vampyyrien osalta, mutta koska tämä on jatko-osa voi hyvinkin olla että aikaisemmassa osassa nämä asiat olisi selvinnyt. Koska en ole edeltävää elokuvaa nähnyt tuntui tässä elokuvassa hahmojen olemassaolo vailla taustatietämystä hieman irtonaiselta ja merkityksettömältä.

Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa, muitta paikoitellen nopeiden kohtauksien kuvaukselliset ja leikkaukselliset ratkaisut rikkoivat epämukavasti katselukokemuksen harmoniaa hillittömällä heilumisella ja suhteettoman nopeille leikkauksilla jättäen kohtauksen jälkeen lähinnä sekavan mielikuvan siitä mitä äsken juuri tapahtui. Onneksi suurin osa elokuvasta oli mukavampaa katsottavaa.

Kaikista puutteistaankin huolimatta 30 Days of Night: Dark Days on lajityypissään toimiva elokuva.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 4,4/10)

Leffalauantai: The Bounty Hunter (Exän jäljillä)

Nicole Hurley (Jennifer Aniston)

The Bounty Hunter (IMDB) joka on käännetty muotoon Exän jäljillä on romanttinen toimintakomedia vuodelta 2010. Sen on ohjannut Andy Tennant ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston sekä Geralt Butler.

Tarina kertoo palkkionmetsästäjänä tomivasta entisestä poliisista Milo Boydista (Gerard Butler) jonka saaliina toimii oikeudenkäynteihin jättämättä tulleiden henkilöiden etsintä ja heidän oikeuskäsittelyihin toimittaminen. Eräänä päivänä Milo saa oikeuteen noudettavakseen oman ex-vaimonsa Nicole Hurleyn (Jennifer Aniston). Palkkiona on suuri summa rahaa ja sen lisäksi henkinen tyydytys joten Milo tarttuu ilomielin tarjoukseen vastaan.

Matkan aikana selviää että toimittajana toimivalla Nicolella on työn alla tutkinta mielenkiintoisesta itsemurhatapauksesta jossa on epäilyksiä että kaikki ei ole mennyt kuten virallisesti on kerrottu. Lisäksi vaikuttaa että myös poliisin sisällä on henkilöitä joilla on osansa epämääräisessä tapauksessa joten pelkän palkkiometsästyksen lisäksi kuvioihin alkaa tulemaan isompaa rikoksen selvittämistä yhteistuumin. Työtehtävän hoitamisen ohella myös vanha suola alkaa taas janottamaan ja välit alkavat elokuvan lajityypille uskollisella tavalla lämpenemään.

Milo Boyd (Gerald Butler)

Elokuva on pääpiirteittäin juuri sitä mitä siltä osaa etukäteen odottaakin, sillä se on suoraviivainen ja pääkuvioltaan ennalta-arvattava tarina jossa tapahtuu lajityypilleen uskollisesti perinteiset elementit. Onko tämä hyvä, huono vai neutraali asia on tietenkin jokaisen itsensä päätettävissä, mutta itselleni tämäntyyliset piirteet ovat positiivinen asia tämän lajityypin elokuvissa.

Mukavan lisänä päähenkilöiden välien selvittelyyn on rikostarina jossa on edes hieman yllättäviäkin piirteitä. Se pitää katsojan mielenkiinnon yllä, mutta se ei kuitenkaan aiheuta mitään pakko nähdä mitä tuleman pitää -fiilistä missään vaiheessa.

Tarinassa on kepeästi myös huumoria mukana ja yleisfiilis elokuvasta ja sen tarinasta on positiivinen. Se on hyvän mielen elokuva josta tietää mitä saa ja sellaisenaan toimii erinomaisesti kepeänä viihteenä niihin hetkiin kun haluaa vain katsoa jotain josta tulee hyvä mieli ilman että on tarvetta rasittaa päätään liiallisella pohdinnalla.

Milo ja Nicola kasinolla

Ohjauksellisesti elokuva on keskivertoa tasoa. Sellainen että se ei missään vaiheessa käy häiritsemään eikä hyppää silmille, mutta mukavana lisänä edes oli yksi kohtaus jollaista en muista aiemmin tämän lajityypin elokuvissa nähneeni. Käytännössä käyttäjää johdatellaan henkilöiden vuoroperäisellä kuvauksella odottamaan että kohta tapahtuu, jonka jälkeen paljastetaankin että katsojaa on vain johdateltu harhaan mielikuvassaan.

Näyttelytyö on yhtä hyvää kuin Anistonin ja Butlerin muissakin elokuvissa joita olen katsonut, joten näistä ei ole pahaa sanottavaa myöskään.

Kokonaisuutena The Bounty Hunter on viihdyttävä hyvän mielen rento viihde-elokuva joka toimii sellaisenaan hyvin, mutta mitään suurta ja yllättävää tästä on turha odottaa. Sellainen, että sen katsoo kerran tai vaikka useamminkin – jos ei muuten niin vähintäänkin aina upean Jennifer Anistonin katsomisen ilosta.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,6,0/10)

Leffalauantai: Insidious (Riivattu)

Renai (Rose Byrne) ja Josh (Patrick Wilson)

Insidious (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Riivattu on vuonna 2010 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi IMDB:ssä on listattu kauhu, mysteeri sekä trilleri. Sen on ohjannut mm. ensimmäisestä Sawista sekä The Conjuringista tuttu James Wan. Pääosarooleissa nähdään Rose Byrne sekä Patrick Wilson.

Filmin tarina kertoo perheestä jotka muuttavat uuteen taloon. Talossa tuntuu alusta saakka tapahtuvan oudon tuntuisia asiota kuten tavaroiden löytymistä eri paikasta kuin minne ne on jätetty eikä Renai tunne oloaan kovin mukavaksi. Vähän ajan päästä muuton jälkeen perheen vanhin poika tipahtaa tikkailta ja vaipuu kooman kaltaiseen tilaan johon edes lääkärit eivät osaa antaa apuaan. Muutaman kuukauden koomassa olon jälkeen lapsi otetaan sairaalasta kotihoitoon sillä tila ei tunnu muuttuvan mihinkään.

Perheen äiti alkaa nähdä talossa useammin näkyjä, ovet alkavat aukeilemaan yhä lisää omia aikojaan ja perheen pienempi poika kokee myös olonsa epämukavaksi sillä hän kertoo koomassa olevan veljensä kävelevän öisin pitkin taloa. Jossain vaiheessa äiti huomaa myös koomaisen poikansa sängyssä lakanoissa verisiä käden jälkiä joten lopulta perhe päättää muuttaa pois asunnosta uuteen.

Uuteen asuntoon päästyä Renai saa havaita että näköharhat eivät ole kadonneet minnekään ja yhä edelleen asunnossa tapahtuu outoja. Talo ei siis ollutkaan syyllinen tähän kaikkeen vaan vika löytyy jostain aivan muualta. Pappi pyörähtää pikaisesti mutta varsinaisen tirehtöörin viran mysteerin selvittämisessä ottaa meedio Elise (Lin Shaye) ja hänen kaksi apulaistaan. Meedio tietää kertoa että poika ei ole koomassa vaan irtaantuneena ruumistaan ja lähteneenä hieman turhankin pitkälle matkalle kehostaan paikkaan missä on myös paha demoni.

Elise (Lin Shaye)

Insidious on kauhuelokuva jota ei kannata katsoa yksin pimeässä huoneessa. Se tarjoaa katsojalleen hetkittäin ahdistavia tilanteita ja pelottavia kokemuksia jotka kaikki kuulostavat kauhuelokuvan tapauksessa juuri siltä mitä sen pitääkin tarjota. Valitettavasti tämän elokuvan tapauksessa mikään näistä ei ole sellaista mitä kauhuelokuvalta toivoisi.

Ahdistavimmat tilanteet elokuvassa nähdään kun siinä kuvataan normaalin perheen normaalia perhe-elämää ja sitä melua ja hulinaa. Pelottavimmiksi piirteiksi elokuvasta nousee huoli siitä voiko aivot mädäntyä päässä katsoessa jotain niin huonoa kauhua mikä saa miettimään miten kukaan voi tätä pitää kauhuna. Elokuvaa ei siis kannata näistä syistä katsoa yksin pimeässä, koska ei sitä kannata katsoa päivänvalossakaan – ei yksin eikä yhdessä kenenkään muunkaan kanssa, sillä se on lähestulkoonsa tasotonta roskaa.

Elokuvassa on toki hyviäkin piirteitä, joten aloitetaan niistä. Pidin elokuvan poikkeuksellisesta tarinasta sen osalta että se ei ollut niin perinteinen tarina missä paha menee ihmiseen/taloon/eläimeen ja alkaa ennalta-arvattava taistelu missä hyvä haluaa pahan pihalle ja onnistuu. Tällä kertaa pahuus oli erilaisessa muodossa joka oli hyvä piirre. Toinen mistä pidin oli yleinen visuaalinen ilme sekä muutamat hämmentävät kohtaukset jotka toivat mukavaa vaihtelua.

Asiat joista elokuvassa en pitänyt oli sen tarpeeton kliseisyys, eli esimerkiksi nopeat säikäytykseen pyrkivät kohtaukset missä jotain tulee nopeasti näkyviin ja musiikit kuuluvat kovalla eli jump scaret joilla pyritään saamaan katsoja säpsähtämään. Lisäksi perinteinen lampun palaminen tai sen sammuminen kohtauksissa jossa alkaa tapahtumaan jotain jännittävää on niitä piirteitä jotka saa lähinnä huokaisemaan turhautuneena kohtauksen kliseisyydelle.

Tämänkaltaisten kohtauksien ja niiden aiheuttamien tahattomien repeilemisten vuoksi tätä on vaikeaa ottaa vakavasti otettavaksi kauhuelokuvaksi

Toinen mikä elokuvassa tökki pahasti oli sen tapa näyttää asioita aivan liikaa. Kauhuelokuva joka näyttää yliluonnollisia ja pelottaviksi tarkoitettuja asioita katsojalleen liiaksi menettää melkoisen varmasti kauhun elementit ja astuu tarpeettomasti kauhun genrestä jo koomisuuden puolelle. Käytännössä nyrkkisääntönä tähän voi melkeinpä yliluonnollisen kauhun osalta pitää ”Jos sitä voi lyödä nyrkillä ei se ole enää pelottava”.

Tahattomat naurunpyrskähdyksiä aiheuttavat kohtaukset eivät ensisijaisesti kuulu tämän kaltaiseen vakavammin otettavaan tai sellaiseksi pyrkivään kauhuun ellei tilannetta ole selkeästi pyritty rakentamaan koomiseksi ja humoristiseksi.

Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa ja monin osin tyylikästäkin mutta tarpeeton kameran pyörittely ja suhteettoman usein käytetty zoomailu dialogien aikana vailla minkäänlaista lisäarvoa verkkaisissa tilanteissa oli asia mikä kävi rasittamaan pidemmän päälle. Tarkoitan tällä siis tilanteita missä ihmiset juttelee, kamera kuvaa ensin kauempaa, välillä leikataan toiseen, sen jälkeen palataan taas ensimmäiseen puhujaan ja kamera zoomaa koko ajan lähemmäksi puhujaa aivan kuin pyrkien korostamaan dialogin tarkoitusta ja lisätäkseen intensiivisyyttä. Lähinnä nämä alkoivat puuduttamaan ja menettämään teräänsä liian usein käytettynä tehokeinona.

Lisäksi elokuvassa oli myös huono välkkymiskohtaus joilla pyritään näyttämään katsojalleen valäyksittäin asioita ja luomaan pelon tunnetta, mutta käytännössä ainoa mitä joutuu pelkäämään on voiko tästä saada epilepsiakohtauksen.

Lorraine (Barbara Hershey)

Elokuvan katsomisen jälkeen täytyi tehdä hieman tutkintaa Internetin syövereistä olenko todella katsonut saman elokuvan kuin moni muu, sillä foorumeilla monet ovat kuvanneet elokuvaa pelottavaksi ja kauhistuttavaksi ja sellaiseksi millaiseksi kauhuelokuvan olettaisikin olevan. Myös IMDB:ssä, Metacriticissä ja Rotten Tomaetoesissakin arvostelut on olleet pääpiirteittäin positiivisia joten pakko kai se on vain uskoa että näihin arvosteluihin en voi luottaa tässäkään tapauksessa juuri lainkaan.

Insidious on huono kauhuelokuva jota katsoessa kannattaa varata alkoholia tarpeeksi jotta voi aistejaan turruttaa. Aistien turruttamisen isoin etu tulee tätä katsoessa siitä että aivot ei pääse mätänemään päästä pelkän elokuvan kliseisyyden ja huonouden takia. Insidious on kauhuelokuva vailla tunnelmaa ja kauhua jonka suurin viihdearvo tulee sen tahattomista repeilemistä aiheuttavista kohtauksista.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 6,8,0/10)