Leffalauantai: 30 Days of Night: Dark Days (30 päivää kaamosta 2: Dark Days)

Stella (Kiele Sanchez)

30 Days of Night: Dark Days (IMDB) joka suomennettuna kulkee nimellä 30 päivää kaamosta 2: Dark days on Ben Katain ohjaama vuonna 2010 julkaistu vampyyrikauhuelokuva. Sen pääosarooleissa nähdään Kiele Sanchez, Rhys Coiro, Diora Baird sekä Mia Kirshner.

Elokuvan tarinan keskiössä on Stella, nainen joka on selvinnyt elossa kotikylässään tapahtuneesta vampyyrien tekemästä teurastuksesta. Hän on kuitenkin menettänyt siinä iskussa miehensä ja näinpä hän kiertää ympäriinsä luennoimassa ihmisille mitä hänen kylässään todellisuudessa tapahtui. Kuten odotettua on eivät ihmiset yleensä ota tietoa vampyyrien olemassaolosta vakavasti ennen kuin itse saavat havaita Stellan puheet todeksi.

Stellan seuraksi lyöttäytyy myös muutamia muita ihmisiä jotka ovat menettäneet läheisiään vampyyreiden vuoksi ja pian Stella on heidän kanssaan etsimässä vampyyrien johtajaa Lilithiä (Mia Kirshner) jotta voisivat päästää hänet pois päiviltä – tai vampyyrien tapauksessa öiltä.

Lilith (Mia Kirshner)

Monesta muusta näkemästäni vampyyrielokuvasta poiketen on tämä selkeästi normaalia raa’empi ja sitä katsoessa on helppo ymmärtää mistä sen K18 ikäraja on tullut. Raakuudessa ja brutaaliudessa oltiin lähes samankaltaisessa meiningissä kuin The Thompsons -elokuvassa (lue arvostelu) joten mikäli väkivaltaiset osuudet tuntuu vastenmieliseltä ei tämä luultavasti ole aivan ykkösvalinta ellei yleisesti vain halua elokuvaa nähdä sen vampyyritematiikkansa vuoksi.

Tarinallisesti kyseessä on varsin suoraviivainen toiminnallinen kauhutrilleri vampyyritematiikan maailmassa ja omassa lajityypissään se on kokonaisuutena varsin toimiva teos, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa mestariteos. Tarinaa olisi silti voitu avata esimerkiksi Lilithin ja muiden vampyyrien osalta, mutta koska tämä on jatko-osa voi hyvinkin olla että aikaisemmassa osassa nämä asiat olisi selvinnyt. Koska en ole edeltävää elokuvaa nähnyt tuntui tässä elokuvassa hahmojen olemassaolo vailla taustatietämystä hieman irtonaiselta ja merkityksettömältä.

Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa, muitta paikoitellen nopeiden kohtauksien kuvaukselliset ja leikkaukselliset ratkaisut rikkoivat epämukavasti katselukokemuksen harmoniaa hillittömällä heilumisella ja suhteettoman nopeille leikkauksilla jättäen kohtauksen jälkeen lähinnä sekavan mielikuvan siitä mitä äsken juuri tapahtui. Onneksi suurin osa elokuvasta oli mukavampaa katsottavaa.

Kaikista puutteistaankin huolimatta 30 Days of Night: Dark Days on lajityypissään toimiva elokuva.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 4,4/10)

Leffalauantai: The Bounty Hunter (Exän jäljillä)

Nicole Hurley (Jennifer Aniston)

The Bounty Hunter (IMDB) joka on käännetty muotoon Exän jäljillä on romanttinen toimintakomedia vuodelta 2010. Sen on ohjannut Andy Tennant ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston sekä Geralt Butler.

Tarina kertoo palkkionmetsästäjänä tomivasta entisestä poliisista Milo Boydista (Gerard Butler) jonka saaliina toimii oikeudenkäynteihin jättämättä tulleiden henkilöiden etsintä ja heidän oikeuskäsittelyihin toimittaminen. Eräänä päivänä Milo saa oikeuteen noudettavakseen oman ex-vaimonsa Nicole Hurleyn (Jennifer Aniston). Palkkiona on suuri summa rahaa ja sen lisäksi henkinen tyydytys joten Milo tarttuu ilomielin tarjoukseen vastaan.

Matkan aikana selviää että toimittajana toimivalla Nicolella on työn alla tutkinta mielenkiintoisesta itsemurhatapauksesta jossa on epäilyksiä että kaikki ei ole mennyt kuten virallisesti on kerrottu. Lisäksi vaikuttaa että myös poliisin sisällä on henkilöitä joilla on osansa epämääräisessä tapauksessa joten pelkän palkkiometsästyksen lisäksi kuvioihin alkaa tulemaan isompaa rikoksen selvittämistä yhteistuumin. Työtehtävän hoitamisen ohella myös vanha suola alkaa taas janottamaan ja välit alkavat elokuvan lajityypille uskollisella tavalla lämpenemään.

Milo Boyd (Gerald Butler)

Elokuva on pääpiirteittäin juuri sitä mitä siltä osaa etukäteen odottaakin, sillä se on suoraviivainen ja pääkuvioltaan ennalta-arvattava tarina jossa tapahtuu lajityypilleen uskollisesti perinteiset elementit. Onko tämä hyvä, huono vai neutraali asia on tietenkin jokaisen itsensä päätettävissä, mutta itselleni tämäntyyliset piirteet ovat positiivinen asia tämän lajityypin elokuvissa.

Mukavan lisänä päähenkilöiden välien selvittelyyn on rikostarina jossa on edes hieman yllättäviäkin piirteitä. Se pitää katsojan mielenkiinnon yllä, mutta se ei kuitenkaan aiheuta mitään pakko nähdä mitä tuleman pitää -fiilistä missään vaiheessa.

Tarinassa on kepeästi myös huumoria mukana ja yleisfiilis elokuvasta ja sen tarinasta on positiivinen. Se on hyvän mielen elokuva josta tietää mitä saa ja sellaisenaan toimii erinomaisesti kepeänä viihteenä niihin hetkiin kun haluaa vain katsoa jotain josta tulee hyvä mieli ilman että on tarvetta rasittaa päätään liiallisella pohdinnalla.

Milo ja Nicola kasinolla

Ohjauksellisesti elokuva on keskivertoa tasoa. Sellainen että se ei missään vaiheessa käy häiritsemään eikä hyppää silmille, mutta mukavana lisänä edes oli yksi kohtaus jollaista en muista aiemmin tämän lajityypin elokuvissa nähneeni. Käytännössä käyttäjää johdatellaan henkilöiden vuoroperäisellä kuvauksella odottamaan että kohta tapahtuu, jonka jälkeen paljastetaankin että katsojaa on vain johdateltu harhaan mielikuvassaan.

Näyttelytyö on yhtä hyvää kuin Anistonin ja Butlerin muissakin elokuvissa joita olen katsonut, joten näistä ei ole pahaa sanottavaa myöskään.

Kokonaisuutena The Bounty Hunter on viihdyttävä hyvän mielen rento viihde-elokuva joka toimii sellaisenaan hyvin, mutta mitään suurta ja yllättävää tästä on turha odottaa. Sellainen, että sen katsoo kerran tai vaikka useamminkin – jos ei muuten niin vähintäänkin aina upean Jennifer Anistonin katsomisen ilosta.

Arvosana: 6/10 (IMDB: 5,6,0/10)

Leffalauantai: Insidious (Riivattu)

Renai (Rose Byrne) ja Josh (Patrick Wilson)

Insidious (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Riivattu on vuonna 2010 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi IMDB:ssä on listattu kauhu, mysteeri sekä trilleri. Sen on ohjannut mm. ensimmäisestä Sawista sekä The Conjuringista tuttu James Wan. Pääosarooleissa nähdään Rose Byrne sekä Patrick Wilson.

Filmin tarina kertoo perheestä jotka muuttavat uuteen taloon. Talossa tuntuu alusta saakka tapahtuvan oudon tuntuisia asiota kuten tavaroiden löytymistä eri paikasta kuin minne ne on jätetty eikä Renai tunne oloaan kovin mukavaksi. Vähän ajan päästä muuton jälkeen perheen vanhin poika tipahtaa tikkailta ja vaipuu kooman kaltaiseen tilaan johon edes lääkärit eivät osaa antaa apuaan. Muutaman kuukauden koomassa olon jälkeen lapsi otetaan sairaalasta kotihoitoon sillä tila ei tunnu muuttuvan mihinkään.

Perheen äiti alkaa nähdä talossa useammin näkyjä, ovet alkavat aukeilemaan yhä lisää omia aikojaan ja perheen pienempi poika kokee myös olonsa epämukavaksi sillä hän kertoo koomassa olevan veljensä kävelevän öisin pitkin taloa. Jossain vaiheessa äiti huomaa myös koomaisen poikansa sängyssä lakanoissa verisiä käden jälkiä joten lopulta perhe päättää muuttaa pois asunnosta uuteen.

Uuteen asuntoon päästyä Renai saa havaita että näköharhat eivät ole kadonneet minnekään ja yhä edelleen asunnossa tapahtuu outoja. Talo ei siis ollutkaan syyllinen tähän kaikkeen vaan vika löytyy jostain aivan muualta. Pappi pyörähtää pikaisesti mutta varsinaisen tirehtöörin viran mysteerin selvittämisessä ottaa meedio Elise (Lin Shaye) ja hänen kaksi apulaistaan. Meedio tietää kertoa että poika ei ole koomassa vaan irtaantuneena ruumistaan ja lähteneenä hieman turhankin pitkälle matkalle kehostaan paikkaan missä on myös paha demoni.

Elise (Lin Shaye)

Insidious on kauhuelokuva jota ei kannata katsoa yksin pimeässä huoneessa. Se tarjoaa katsojalleen hetkittäin ahdistavia tilanteita ja pelottavia kokemuksia jotka kaikki kuulostavat kauhuelokuvan tapauksessa juuri siltä mitä sen pitääkin tarjota. Valitettavasti tämän elokuvan tapauksessa mikään näistä ei ole sellaista mitä kauhuelokuvalta toivoisi.

Ahdistavimmat tilanteet elokuvassa nähdään kun siinä kuvataan normaalin perheen normaalia perhe-elämää ja sitä melua ja hulinaa. Pelottavimmiksi piirteiksi elokuvasta nousee huoli siitä voiko aivot mädäntyä päässä katsoessa jotain niin huonoa kauhua mikä saa miettimään miten kukaan voi tätä pitää kauhuna. Elokuvaa ei siis kannata näistä syistä katsoa yksin pimeässä, koska ei sitä kannata katsoa päivänvalossakaan – ei yksin eikä yhdessä kenenkään muunkaan kanssa, sillä se on lähestulkoonsa tasotonta roskaa.

Elokuvassa on toki hyviäkin piirteitä, joten aloitetaan niistä. Pidin elokuvan poikkeuksellisesta tarinasta sen osalta että se ei ollut niin perinteinen tarina missä paha menee ihmiseen/taloon/eläimeen ja alkaa ennalta-arvattava taistelu missä hyvä haluaa pahan pihalle ja onnistuu. Tällä kertaa pahuus oli erilaisessa muodossa joka oli hyvä piirre. Toinen mistä pidin oli yleinen visuaalinen ilme sekä muutamat hämmentävät kohtaukset jotka toivat mukavaa vaihtelua.

Asiat joista elokuvassa en pitänyt oli sen tarpeeton kliseisyys, eli esimerkiksi nopeat säikäytykseen pyrkivät kohtaukset missä jotain tulee nopeasti näkyviin ja musiikit kuuluvat kovalla eli jump scaret joilla pyritään saamaan katsoja säpsähtämään. Lisäksi perinteinen lampun palaminen tai sen sammuminen kohtauksissa jossa alkaa tapahtumaan jotain jännittävää on niitä piirteitä jotka saa lähinnä huokaisemaan turhautuneena kohtauksen kliseisyydelle.

Tämänkaltaisten kohtauksien ja niiden aiheuttamien tahattomien repeilemisten vuoksi tätä on vaikeaa ottaa vakavasti otettavaksi kauhuelokuvaksi

Toinen mikä elokuvassa tökki pahasti oli sen tapa näyttää asioita aivan liikaa. Kauhuelokuva joka näyttää yliluonnollisia ja pelottaviksi tarkoitettuja asioita katsojalleen liiaksi menettää melkoisen varmasti kauhun elementit ja astuu tarpeettomasti kauhun genrestä jo koomisuuden puolelle. Käytännössä nyrkkisääntönä tähän voi melkeinpä yliluonnollisen kauhun osalta pitää ”Jos sitä voi lyödä nyrkillä ei se ole enää pelottava”.

Tahattomat naurunpyrskähdyksiä aiheuttavat kohtaukset eivät ensisijaisesti kuulu tämän kaltaiseen vakavammin otettavaan tai sellaiseksi pyrkivään kauhuun ellei tilannetta ole selkeästi pyritty rakentamaan koomiseksi ja humoristiseksi.

Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa ja monin osin tyylikästäkin mutta tarpeeton kameran pyörittely ja suhteettoman usein käytetty zoomailu dialogien aikana vailla minkäänlaista lisäarvoa verkkaisissa tilanteissa oli asia mikä kävi rasittamaan pidemmän päälle. Tarkoitan tällä siis tilanteita missä ihmiset juttelee, kamera kuvaa ensin kauempaa, välillä leikataan toiseen, sen jälkeen palataan taas ensimmäiseen puhujaan ja kamera zoomaa koko ajan lähemmäksi puhujaa aivan kuin pyrkien korostamaan dialogin tarkoitusta ja lisätäkseen intensiivisyyttä. Lähinnä nämä alkoivat puuduttamaan ja menettämään teräänsä liian usein käytettynä tehokeinona.

Lisäksi elokuvassa oli myös huono välkkymiskohtaus joilla pyritään näyttämään katsojalleen valäyksittäin asioita ja luomaan pelon tunnetta, mutta käytännössä ainoa mitä joutuu pelkäämään on voiko tästä saada epilepsiakohtauksen.

Lorraine (Barbara Hershey)

Elokuvan katsomisen jälkeen täytyi tehdä hieman tutkintaa Internetin syövereistä olenko todella katsonut saman elokuvan kuin moni muu, sillä foorumeilla monet ovat kuvanneet elokuvaa pelottavaksi ja kauhistuttavaksi ja sellaiseksi millaiseksi kauhuelokuvan olettaisikin olevan. Myös IMDB:ssä, Metacriticissä ja Rotten Tomaetoesissakin arvostelut on olleet pääpiirteittäin positiivisia joten pakko kai se on vain uskoa että näihin arvosteluihin en voi luottaa tässäkään tapauksessa juuri lainkaan.

Insidious on huono kauhuelokuva jota katsoessa kannattaa varata alkoholia tarpeeksi jotta voi aistejaan turruttaa. Aistien turruttamisen isoin etu tulee tätä katsoessa siitä että aivot ei pääse mätänemään päästä pelkän elokuvan kliseisyyden ja huonouden takia. Insidious on kauhuelokuva vailla tunnelmaa ja kauhua jonka suurin viihdearvo tulee sen tahattomista repeilemistä aiheuttavista kohtauksista.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 6,8,0/10)

Leffalauantai: Black Swan

Natalia Portman roolissaan Nina Sayersina

Black swan (IMDB) on vuonna 2010 julkaistu draamaelokuva jonka ohjauksesta on vastannut amerikkalainen Darren Aronofsky. Aronfoskyn muihin tunnettuihin teoksiin kuuluu mm. Requiem for a dream (Unelmien sielunmessu) vuodelta 2000 sekä The Wrestler vuodelta 2008. Black swanin pääosarooleissa nähdään Natalia Portman, Mila Kunis, Vincent Cassell sekä Barbara Hershey.

Elokuvan tarina kertoo balettitanssijasta Nina Sayerista (Natalia Portman) joka saa vihdoin suuren roolin Joutsenlammessa jossa hän pääsee esiintymään Tšaikovskin säveltämän baletin valkoista sekä mustaa joutsenta. Nina on persoonaltaan kiltti, arka ja tunnollinen ja häneltä löytyy myös rooliin vaadittava tanssitaito joten hänet on kuin luotu valkoisen joutsenen roolia varten. Roolin osalta haastavampana puolena Ninan täytyy esittää myös mustan joutsenen osuus joka vaatii enemmän intohimoa ja tunnetta kuin pelkkää teknistä täydellisyttä jonka vuoksi hän joutuu tekemään työtä kasvaakseen rooliinsa vaadittavaksi mustaksi joutseneksi.

Musta joutsen lavalla

Vaikka Black swan onkin jo pelkän pintapuoleisen balettitanssijasta kertovan tarinansa osalta todella mielenkiintoinen elokuva on sen syvempi kasvutarina se mikä tekee siitä vielä merkittävästi kiehtovamman teoksen.

Nina on kahdestaan äitinsä kanssa elävä nuori nainen jonka sosiaalinen elämä on muilta osin hyvin rajoittunutta sillä elämä pyörii pelkän baletin ympärillä eikä hänellä ole ystäviä jotka soittaisivat ja joiden kanssa viettää aikaa. Muiden balettitanssijoiden seurassakin hän jää yksin ulkopuoliseksi ja elämä pyörii pienissä piireissä vailla muutoksia.

Balettitunneille tulee toiselta paikkakunnalta Lily (Mila Kunis) joka on kuin peilikuva Ninasta. Siinä missä Nina on arka ja varautunut on Lily elämää intohimoisemmin ja rohkeammin elävä musta joutsen. Pienten erimielisyyksien jälkeen Nina ja Lily tutustuvat ja Lily saakin heräteltyä valkoisesta joutsenesta sen pinnan alle tukahdettua mustaa joutsenta joka kaipaa enemmän elämisen tuntua.

Lily (Mina Kunis)

Vähitellen Nina kasvaa myös mustan joutsenen rooliinsa sitä mukaa kun hän uskaltaa löytää itsestään niitä puolia joita hän itsessään on tukahduttanut. Lilyn lisäksi mustaa joutsenta hänestä on esiin herättämässä myös rooliin hänet valinnut Thomas Leroy (Vincent Cassel).

Mielenkiintoinen aspekti elokuvassa on Ninan ja äitinsä Erican (Barbara Hershey) välinen suhde joissa heijastuu äidin vahva vaikutus tyttären persoonalle haitallisella tavalla kilttiin luonteeseen. Äiti on ylihuolehtivainen ja kontrolloiva persoona jolla on omia käsittelemättömiä ongelmia jotka välillisesti tulevat häiritsemään hänen ja tyttärensä välistä suhdetta. Äiti elää tyttärensä kautta omia elämättömiä unelmiaan ja tytär täyttää niitä unohtaen samalla oman itsensä.

Black Swanissa kiehtovalla tavalla tulee esiin myös mielenterveydelliset ongelmat eikä katsojana aina ole varma mitkä kaikki ovat vain Ninan oman pään sisäisiä kuvitelmia ja mitkä ovat tapahtumia jotka muutkin henkilöt jakavat. Se herättää myös ajattelemaan mielenterveydellisten ongelmien sekä padottujen tunteiden ja elämän käsittelemättömien asioiden välistä suhdetta, sitä kuinka oman itsensä tukahduttamisella voi olla monitahoisia seurauksia ihmisten elämään.

Tanssiharjoituksia

Tarinallisen ulottuuvuutensa lisäksi elokuva toimii erittäin hyvin myös tuotannolliselta puoleltaan. Ohjaus on tyylikästä, kuvakulmia käytetään paikoitellen keskiverto elokuvasta poikkeavilla tavoilla, näyttelijöiden roolisuoritukset ovat onnistuneita ja erityisesti Natalia Portmanin pääosarooli on suoritus joka ei jätä katsojaa kylmäksi. Portmanin roolisuoritus on huikea ja siitä välittyy vahvasti tunnetta jollaista valkokankaalla soisi näkevänsä useamminkin. Ei ole mikään ihme että Portman tästä Oscarin kotiinsa kantoi parhaan naispääosaroolin osalta.

Kokonaisuutena Black Swan on henkeäsalpaava mestariteos joka ensimmäisenä elokuvana jätti allekirjoittaneen elokuvan lopputekstien tullessa täysin sanattomaksi. Täydellinen elokuva joka löysi tiensä myös Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 8,0/10)

Leffalauantai: Kick-Ass

Kick-Ass on sankareista kovin

Kick-Ass (IMDB) on vuonna 2010 julkaistu Matthew Vaughnin ohjaama toimintakomedia jonka pääosaroolissa Kick-Assina nähdään Aaron Taylor-Johnson.

Dave Lizewski (Aaron Taylor-Johnson) on aivan tavallinen epäsuosittu ja hieman nörtähtävä sarjakuvia fanittava opiskelijapoika joka harmikseen koulussa on lähes ilmaa kaikille koulun tytöille. Vaikka suosiota koulun käytävillä ei paljoa tule nautittuakaan on hänellä kuitenkin muutama samanhenkinen ystävä joiden kanssa aikaa tulee vietettyä ja sarjakuvia luettua. Eräänä päivänä hän pohtii kavereillensa miksi supersankareita ei ole oikeasti olemassa ja myöhemmin päättää itse ryhtyä moiseksi salaperäiseksi sankariksi joka Kick-Assina tullaan tuntemaan.

Valitettavasti supersankarin kykyjä Kick-Assilta ei löydy sankariasuisena sen enempää kuin normaalina koululaisenakaan joten taistelutilanteessa turpaansa saaminen on varmaa. Tämä ei onneksi sankarin menoa hidasta ja toivuttuaan Kick-Ass jatkaa valitsemallaan uralla ja onnistuu nettiin päätyvän tappeluvideon ansiosta saavuttamaan jonkinlaista mainetta salaperäisenä sankarina.

Katie Deauxma (Lyndsy Fonseca)

Normaalissa koululaisen elämässään Daven onnistuu saada vihdoin myös huomiota kiinnostuksen kohteeltaan Katielta (Lyndsy Fonseca). Harmillisena takaiskuna Katie luulee että Dave on homo eikä ota tätä potentiaalisena miesehdokkaana huomioon. Friendzonelle päätymisestä huolimatta Dave ei heitä pyyhettä kehään ja ajan saatossa Katiellekin selviää asioiden todellinen laita.

Kick-Assin innoittamana myös muita supersankareita alkaa ilmestymään maisemiin – entinen poliisi Big Daddy (Nicolas Cage) yhteistyössä tyttärensä Hit-Girlin kanssa (Chloë Grace Moretz) sekä petollinen vihollisen kätyri Red-Mist (Christopher Mintz-Plasse) löytävät tiensä tähän antisankaritarinaan missä harmittomasta supersankarileikistä kehittyy vaarallinen ihmishenkiä vaativa taistelu hyvän ja pahan välillä.

Omaan makuuni tämä elokuva oli hyvä ja toimiva sankarikomedia jonka kanssa aika ei käynyt pitkäksi. Sen tarina ja huumori oli toimivaa tasoa, paikoitellen sopivan absurdia mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa yliampuvaa tasoa. Vaikka elokuva onkin tyylillisesti komediaa ei se silti nojaa katsojalleen jatkuvia naurunhetkiä tarjoavaan nopeaan huumoriin vaan komediallinen puoli on enemmänkin humoristisessa pohjavireessä jossa ei liian vakavalla otteella lähdetä katsomaan elokuvan maailmaa.

Hit-Girl ja Big-Daddy siviiliasuisena

Elokuvan ohjaus on hyvää ja toimivaa tasoa ilman suuria ihmeitä. Hyvänä vaihteluna yleisimmin käytettyihin leikkauksiin toimi kohtaus missä useampia eri henkilöitä näytettiin kamerakulmaa pyörittämällä siten että aina kun kamera on kiertänyt henkilön ympärillä ja päätyy jonkin kameran eteen tulevan objektin taakse tulee heti objektin takaa poistuessa eri tapahtumapaikka ja eri henkilö. Tämänkaltaiset leikkaukselliset valinnat pienissä määrin on ainakin itsestäni mukavia vaihteluita paljon yleisemmin käytettyihin tapoihin.

Ohjaus, käsikirjoitus ja näyttelytyö on kaikki hyvää ja toimivaa tasoa joten omassa lajityypissään Kick-Ass tarjoaa mukavan rentoa viihde-elokuvaa ilman suurempia ihmeitä.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,6/10)