Aleksin Blogi

Tag: Vuoden 2011 elokuva

  • Leffalauantai: Water for Elephants (Vettä elefanteille)

    Yksi päähahmoista on Marlena jota näyttelee Reese Witherspoon elokuvassa Water for Elephants.

    Water for Elephants (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Vettä elefanteille on Francis Larwrencen ohjaama romanttinen draamaelokuva vuodelta 2011. Pääosarooleissa nähdään Reese Witherspoon, Robert Pattinson sekä Christoph Waltz.

    Jacob (Robert Pattinson) on lähellä valmistumista eläinlääkäriksi, mutta hänen elämänsä ottaa odottamattoman suunnan hieman ennen koulun loppuun saattamista. Hän päätyy sirkukseen apulaiseksi eläinlääkäritaitojensa vuoksi. Sirkuksessa työskennellessään hän kiintyy pomonsa Augustin (Christoph Waltz) vaimoon Marlenaan (Reese Witherspoon) eikä tunne ole ainoastaan yksipuoleista.

    Henkilöhahmojen kuvaukset on onnistuneita ja jokaisesta tärkeimmästä hahmosta saa katsoja helposti luotua mielikuvat minkälainen yksilö on kyseessä. Sirkuksen johtaja August on arvaamaton, häikäilemätön ja vaarallinen niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan, hänen vaimonsa Marlena on humaanimpi ja pehmeämpi hahmo joka elää miehensä oikkujen varassa ja sirkukseen tiensä löytävä Jacob on henkilö jolla henkilökemiat kohtaavat Marlenan kanssa paremmin kuin hänen miehellään. Käytännössä elokuvassa Jacob kuvataan romanttisesti Marlenan huonosta avioliitosta pelastajana.

    Vaikka juonikuvio onkin tarinallisesti toimivasti kirjoitettu, omaan makuuni se ei silti iskenyt sen moraalisen köyhyytensä vuoksi. Sen rakkaustarinaksi tarkoitettu romanssin kuvaus on lähinnä vain glorifioitu versio aviorikoksesta jolle koetetaan luoda oikeutusta siksi että tunteet menevät tärkeämmäksi kuin moraali ja oikeudenmukaisuus. Huonossa avioliitossa elävä nainen päättää hypätä toisen miehen matkaan ja mennä omien tunteidensa mukana, joten itselleni ainakin tämänkaltainen tarina ei uppoa.

    Teknisesti kaikki muuten kyllä on toimivaa. Näyttely on ammattimaista, tarina etenee hyvällä tahdilla ja ohjaus on toimivaa, eli toteutukseltaan pakka pysyy hyvin kasassa.

    Omaan makuuni tämä elokuva ei kuitenkaan iskenyt sen tarinan vuoksi.

  • Leffalauantai: Crazy, Stupid, Love. (Hölmö hullu rakkaus)

    Cal (Steve Carell) saamasa tyyliopastusta Jacobilta (Ryan Gosling)

    Crazy, Stupid, Love (IMDB) eli Hölmö hullu rakkaus on vuonna 2011 julkaistu romanttinen draamakomedia. Sen ohjauksesta on vastannut Glenn Ficarra ja John Requa ja pääosarooleissa nähdään Steve Carell, Ryan Gosling, Julianne Moore, Emma Stone, Lio Tipton sekä Jonah Bobo.

    Ollessaan ravintolaillallisella vaimonsa Emilyn (Julianne Moore) kanssa Cal (Steve Carell) saa kuulla että Emily haluaa avioeron. Jätetyksi tulemisen seurauksena Cal alkaa viettämään useina iltoina aikaansa baarissa hakien lohtua alkoholista. Muiden baarissa olevien tunnelmaa ei pettymyksessä ääneen piehtaroiva mies nostata ja eräänä iltana baarin pelimies Jacob (Ryan Gosling) kutsuu Calin pöytäänsä ja tarjoaa hänelle neuvojaan kuinka naisten kanssa tulisi toimia.

    Jacob ja Cal alkavat viettämään yhdessä aikaansa ja vähitellen Jacobin neuvoilla tappiomielialasta kärsinyt Cal alkaa löytämään itsestään kauan sitten unohtuneen itsevarman maskuliinisen puolensa.

    Jacob ja Cal tekemässä tuttavuutta Katen (Marisa Tomei) kanssa

    Romanttisten draamakomedioiden lajityyppi on elokuvallisesti jossain määrin haasteellinen, sillä on helpompaa onnistua puhtaasti romanttisen komedian tai romanttisen draaman saralla kuin lajityypissä jonka pitäisi onnistua tuomaan molempien tyylilajien parhaat puolet samaan pakettiin. Tietenkin jokaisessa romanttisessa komediassa on lähes poikkeuksetta jonkinmoista kepeää ja usein kliseistä draamaa, mutta ajatuksia enemmän herättävää vakavammin otettava draamallista tulkintaa ei kovin usein tule vastaan. Crazy, Stupid, Love. onnistuu kuitenkin hyvin saavuttamaan kummankin lajityypin hyviä puolia toimivaksi kokonaisuudeksi.

    Itselleni hyvin toimivat romanttiset komediat ja romanttiset draamat usein keskittyvät yhteen pariin joiden ympärille tarina nivoutuu. Tässäkin tapauksessa tarinan keskiössä on kyllä yksi pariskunta ja heidän suhteensa joka rakentaa tarinan draamallisen aspektin, mutta samaan aikaan ympärillä rakentuu pari muuta ihmissuhdetarinaa jotka ovat hyvänä mausteena tuomassa vähitellen sekaan komediallisia elementtejä. Mikä parasta, koomisuus ei jää ainoastaan pariin yksittäiseen hauskaan hetkeen vaan hyvin tasaisen varmasti rakennettuun hupaisaan pohjavireeseen joka saavuttaa hetkellisesti sopivan yliammutun absurdiuden rajan.

    Kaiken komediallisten elementtien alta löytää katsoja silti puhuttelevia ja ajatuksia herättäviä kasvutarinoita. Pelimies joka näkee baarissa aikaansa viettävässä epätoivoisessa miehessä jotain sellaista joka kaipaa korjaamista tarjoaa hänelle apuaan, mutta saman matkan aikana hän itsekin saa oppia jotakin siitä mikä todellisuudessa on tärkeää.

    Huumoria ja draamaa hyvässä tasapainossa etsivälle Crazy, Stupid, Love. on katsomisen arvoinen elokuva.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 500 578 annettuun ääneen”]7,4/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Thor

    Thor (Chris Hemsworth) yhdessä legendaarisen Mjölnir-vasaransa kanssa voimiensa tunnossa

    Thor (IMDB) on vuonna 2011 julkaistu Marvelin toiminnallinen fantasiaseikkailu. Sen on ohjannut Kenneth Branagh ja sen pääosarooleissa nähdään Chris Hemsworth, Anthony Hopkins, Tom Hiddleston sekä Natalie Portman.

    Skandinaavisen mytologian maailmasta tarinansa ammentava Thor kertoo ylijumala Odinin pojasta Thorista. Odin (Anthony Hopkins) aikoo kruunata Thorin (Chris Hemsworth) kuninkaaksi, mutta ennen kruunaamista kesken juhlan jääjättiläiset onnistuvat pääsemään Asgardiin yrittämään hakea heidän voimanlähteenä toimivaa Muinaisen talven lipasta. Thor lähtee ystävineen jääjättiläisten alueelle Jotunheimiin taistelemaan eikä tämä ratkaisu ole politiikkaa ja rauhaa suosivalle Odinille mieleen. Thorilta otetaan hänen voimansa pois ja hänet karkotetaan ihmisten keskuuteen.

    New Mexicossa tutkimuksia tekevä ryhmä kohtaa Thorin ja pian perässä samalta alueelta löytyy myös Mjölnir. Tutkijaryhmä saa havaita että omaperäisen oloinen mystinen ilmaantunut mies saattaa sittenkin olla legendaarinen Thor joka hän väittää olevansa.

    Astrofyysikko Jane Foster (Natalie Portman) hämmästyy nähdessään Thorin todellisessa olemuksessaan

    Mytologioista ja niiden maailmoihin sijoitetuista tarinoista kiinnostuneille Marvelin Thor voi olla hieman hankala tapaus. Tarina, hahmot ja tematiikka on kyllä kiehtovaa samoin kuin elokuvan toteutus, mutta samalla sen vahvasti amerikkalainen action-vivahteinen Hollywood-ote saattaa hieman tuntua mielenkiintoisten legendojen tunnelman latistajalta ja kaupalliseen muotoon puristetulta häpäisyltä.

    Marvelin monien muidenkin elokuvien tyyliin myös tämä on kepeän humoristisella ja rennolla otteella sävelletty. Siinä on pintapuoleisesti mukana kaikkea kliseistä ja siirappista mikä tuntuu olevan tämän tyylilajin ominaispiirre. Mukaan mahtuu supersankari, ennalta arvattavaa kasvutarinaa, pintapuoleista romantiikkaa tai flirttailua siihen suuntaan ja tietenkin näyttäviä efektejä ja taisteluita.

    Helposti lähestyttävää suoraviivaista supersankarielokuvaa etsivälle Thor on mukavan mukiinmenevä elokuva. Pidin kyllä itse tästä koska se on kaikessa kliseisyydessään ja ennalta-arvattavista piirteistään johtuen juuri sitä mitä tällaiselta elokuvalta odotankin – kepeää viihdettä jonka parissa saa viettää mukavan parituntisen.

    Ei tämä mikään mestariteos ole, mutta omassa lajityypissään viihdyttävä tuotos se kyllä on.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 786 192 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Abduction (Siepattu)

    Nathan (Taylor Lautner)

    Abduction (IMDB) on vuonna 2011 ilmestynyt toimintaelokuva. Sen on ohjannut John Singleton ja pääosissa nähdään Taylor Lautner, Lily Collins, Alfred Molina, Maria Bello, Jason Isaacs sekä Sigourney Weaver.

    Nathan elää suhteellisen tavallista high schoolissa olevan nuoren miehen elämää johon mahtuu koulun lisäksi myös bilettämistä sekä ihastus naapurin tyttöön Kareniin (Lily Collins). Elämä on suhteellisen normaalia, kunnes parityönä Karenin kanssa toteutettavassa koulutehtävässä Nathan ja Karen tutkivat kadonneiksi ilmoitettuja lapsia.

    Verkkosivustolla vieraillessaan he löytävät yhden lapsen joka näyttää aivan samalta kuin miltä Nathan olisi voinut näyttää lapsena. Kuvassa lapsen päällä ollut paita joka on varustettu samanlaisella likatahralla vieläpä täysin samassa kohtaa löytyy Nathanin lapsuuden vaatteiden joukosta, joten pian hän joutuu kohtaamaan todellisuuden että ne joita hän on vanhempanaan pitänyt ei välttämättä kuitenkaan ole sitä mitä hän on aina luullut heidän olevan.

    Karen (Lily Collins)

    Abduction on keskinkertainen mutta sellaisenaan ihan toimivaa tasoa oleva toimintaelokuva. Toiminnalliset osuudet toimivat siinä kyllä viihdyttävästi, mutta pinnallisen tuntuiseksi jäävä teinirakkaustarina laittaa hieman kapuloita toimivuuden rattaisiin.

    Rakkaustarina missä poika rakastaa salaisesti naapurin tyttöä on toki olennainen jossain määrin käsikirjoituksen kannalta, mutta toteutus miten ohueksi ja kliseiseksi se jää katsojalle on harmillisesti lopputulemana tylsä.

    Pidin siitä kuinka tarinaa ei avattu liian nopeasti liian paljoa vaan tasaisesti vähitellen asiat selkenevät tarinan edetessä. Tarina itsesssään oli viihdyttävä ja siinä olisi ollut aineksia mielenkiintoisempaankin elokuvaan, mutta tarpeettoman monet kliseiset käytösmallit henkilöiden toiminnassa yhdistettynä päälle liimatun tuntuiseen rakkaustarinaan pudottaa kokonaisuuden kuitenkin viihdyttävien mutta siltikin keskinkertaisten elokuvien laariin.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 77 699 annettuun ääneen”]5,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Grey (Suden hetki)

    Pääosaroolissa nähdään Liam Neeson

    The Grey (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Suden hetki on vuonna 2011 julkaistu toiminnallinen seikkailudraama. Sen on ohjannut Joe Carnahan ja sen pääosaroolissa nähdään mm. Schindlerin listasta (lue arvostelu) tuttu Liam Neeson.

    Tarinan alkuvaiheilla kerrotaan pintapuoleisesti elokuvan päähenkilöistä jotka ovat öljy-yhtiön työntekijöitä jotka työskentelevät jossain keskellä ei mitään. Miehet ovat lähdössä lentokoneella pois alueelta, mutta lentokone syöksyy maahan Alaskan lumikentille. Monet saavat surmansa koneen pudottua, mutta pieni joukko selviää jonka jälkeen he alkavat käymään eloonjäämiskamppailua kylmyyttä ja alueella majaansa pitäviä susia vastaan.

    Jotta yhdessä hengissä pysyminen vaikeiden olosuhteiden keskellä ei käy liian helpoksi, on yksi syöksystä selvinneistä tietenkin pakollinen rasittava vastaan vänkääjä jota ei liiaksi tunnu yhteen hiileen puhaltaminen kiinnostavan.

    Alkuvaiheet elokuvasta ovat mielenkiintoiset ja lupailevat toimivaa draamaa, mutta valitettavasti lentokoneen syöksyn jälkeen draamallinen aspekti menettää otettaan ja tilalle astuu keskinkertainen seikkailullinen selviytymiselokuva joka nojaa liiaksi kliseisten draamaelokuvien tyyleihin.

    Kliseisten draamaelokuvien tyylillä tarkoitan tässä kontekstissa sitä, että henkilöhahmoja ei rakenneta juuri lainkaan vaan pintapuoleisesti annetaan viitekehys jossa toimitaan ja matkan varrella yritetään rakentaa hahmoja onnistumatta siinä kuitenkaan missään vaiheessa kunnolla. Selviytyneistä henkilöistä ei saa kosketuspintaa eikä kenenkään kohtalo kiinnosta juuri lainkaan, joten draamalliseksi elokuvaksi tämä jättää liiian pintapuoleisen hahmokuvauksen ollakseen koskettava tai puhutteleva.

    Toiminnalliset kohtaukset joissa sudet ja ihmiset ottavat yhteen olivat myöskin pääosin huonosti toteutettuja, sillä siellä taas mallia elokuvan tekemiseen oli haettu huonosti toimivista toimintaelokuvista. Kohtaukset ovat sekavia sillä kamera heiluu ja huojuu milloin minnekin, leikkaukset ovat järjettömän nopeita ja niitä on paljon peräkkäin jonka jälkeen kohtaus onkin jo ohi ja katsojana saa vain arvailla mitähän tässä nopeassa kohtauksessa tapahtui.

    Onneksi muutoin elokuva oli toimivaa tasoa. Se oli kepeän viihdyttävä ja ilman suurempia puutteita. Liam Neesonin näyttely oli myöskin perinteisen toimivaa katsottavaa.

    The Grey jättää lopulta kuitenkin hieman ristiriitaisen tunnelman. Samaan aikaan se on tavallinen keskinkertainen viihdyttävä toiminnallinen seikkailuelokuva, mutta siinä on kuitenkin ammennettu aineksia draaman puolelta onnistumatta kuitenkaan kunnolla joka saa sen tuntumaan kuvaukselta joka koettaa olla vähän kaikkea kaikille onnistumatta lopulta sen vuoksi missään lajityypissään kunnolla.

    Tarinan osalta en voinut myöskään välttyä mielikuvalta elokuvasta missä on lähdetty hakemaan ensimmäisen Jurassic Parkin hienosti rakennettua tunnelmaa ja sitä myötä saavuettavaa jännittävyyttä, mutta lopulta on saatu lopputulos kuitenkin väännettyä teinikauhuelokuvan muotin lävitse ja maustettu klliseisen draamaelokuvan aineksilla.

    The Grey kestää kyllä katselun kerran jos toisenkin, mutta harmillisesti potentiaalistaan huolimatta se jättää kaipaamaan enemmän kuin mitä se tarjoaa.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 236 877 annettuun ääneen”]6,8/10[/simple_tooltip])