Leffalauantai: Abduction (Siepattu)

Nathan (Taylor Lautner)

Abduction (IMDB) on vuonna 2011 ilmestynyt toimintaelokuva. Sen on ohjannut John Singleton ja pääosissa nähdään Taylor Lautner, Lily Collins, Alfred Molina, Maria Bello, Jason Isaacs sekä Sigourney Weaver.

Nathan elää suhteellisen tavallista high schoolissa olevan nuoren miehen elämää johon mahtuu koulun lisäksi myös bilettämistä sekä ihastus naapurin tyttöön Kareniin (Lily Collins). Elämä on suhteellisen normaalia, kunnes parityönä Karenin kanssa toteutettavassa koulutehtävässä Nathan ja Karen tutkivat kadonneiksi ilmoitettuja lapsia.

Verkkosivustolla vieraillessaan he löytävät yhden lapsen joka näyttää aivan samalta kuin miltä Nathan olisi voinut näyttää lapsena. Kuvassa lapsen päällä ollut paita joka on varustettu samanlaisella likatahralla vieläpä täysin samassa kohtaa löytyy Nathanin lapsuuden vaatteiden joukosta, joten pian hän joutuu kohtaamaan todellisuuden että ne joita hän on vanhempanaan pitänyt ei välttämättä kuitenkaan ole sitä mitä hän on aina luullut heidän olevan.

Karen (Lily Collins)

Abduction on keskinkertainen mutta sellaisenaan ihan toimivaa tasoa oleva toimintaelokuva. Toiminnalliset osuudet toimivat siinä kyllä viihdyttävästi, mutta pinnallisen tuntuiseksi jäävä teinirakkaustarina laittaa hieman kapuloita toimivuuden rattaisiin.

Rakkaustarina missä poika rakastaa salaisesti naapurin tyttöä on toki olennainen jossain määrin käsikirjoituksen kannalta, mutta toteutus miten ohueksi ja kliseiseksi se jää katsojalle on harmillisesti lopputulemana tylsä.

Pidin siitä kuinka tarinaa ei avattu liian nopeasti liian paljoa vaan tasaisesti vähitellen asiat selkenevät tarinan edetessä. Tarina itsesssään oli viihdyttävä ja siinä olisi ollut aineksia mielenkiintoisempaankin elokuvaan, mutta tarpeettoman monet kliseiset käytösmallit henkilöiden toiminnassa yhdistettynä päälle liimatun tuntuiseen rakkaustarinaan pudottaa kokonaisuuden kuitenkin viihdyttävien mutta siltikin keskinkertaisten elokuvien laariin.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 5,1/10)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *