Tag: Vuoden 2012 elokuva

  • Leffalauantai: Snow White and the Huntsman (Lumikki ja metsästäjä)

    Snow White and the Huntsman elokuvan suomenkielinen DVD-kansi

    Snow White and the Huntsman eli suomalaisittain Lumikki ja metsästäjä (IMDB) on vuonna 2012 julkaistu fantasiaa, draamaa, seikkailua ja toimintaa tarjoava elokuva. Elokuvan on ohjannut Rupert Sanders jonka viidestä elokuvaohjauksesta en olekaan muita nähnyt.

    Elokuvan Lumikkia esittää Twilightistäkin tuttu Kristen Stewart. Metsästäjän roolissa nähdään Chris Hemsworth joka tunnetaan mm. elokuvista Thor, The Avengers jne. ja pahaa äitipuolta esitää Charlize Theron joka on aikaisemmin nähty mm. Hancockissa.

    Lumikin roolissa nähdään Twilightistä tuttu Kristen Stewart

    Koska kyseessä on Lumikki-tarina on arvattavaa että tarina nojaa kevyesti vanhaan satuun jonka moni tuntee Disneyn piirretyistä tai Grimmin veljesten versiosta. Tässä filmatisoinnissa Lumikin isä on kuningas jonka vaimo on kuollut. Hän tapaa myöhemmin naisen joka on niin kaunis että kuningas päättää ottaa hänet heti uudeksi vaimokseen (mukavan mutkatonta toimintaa). Häitä vietetään ja pian sen jälkeen kuningas pääseekin manan maille vaimonsa murhaamana.

    Lumikki kasvaa ja kaunistuu vankeudessa ja kuningatar (eli paha äitipuoli) jatkaa kyselyään että ken on kaikkein kaunein. Kuinka ollakaan Lumikkihan se tietenkin on, joten kuningatar päättää pistää Lumikin kylmäksi. Lumikki pääsee pakoon ja myöhemmin monen mutkan kautta hän tulee lopulta ottamaan valtakuntansa takaisin.

    Pahalla äitipuolella on mieltymys pätkiä väkeä hengiltä

    Elokuvassa nähdän monia sadusta tuttuja elementtejä – siinä on mukana Lumikki, kääpiöt, paha äitipuoli, omenan puraisu ja siihen kuoleminen sekä kuolleista herääminen rakkaan ensisuudelman jälkeen. Siihen on kuitenkin lisätty paljon myös uusia elementtejä joten täysin ennalta-arvattavaa kaavaa ei noudateta alusta loppuun saakka.

    Pidin itse tästäkin elokuvasta. Siinä oli tarpeeksi paljon toimintaa ja sopivasti myös fantasiaa. Elokuva on monin paikoin tummanpuhuva ja ehkä hieman synkkäkin, mutta mukaan oli saatu ujutettua myös tunnelmallisesti kevyempiä kohtauksia, esim. kohtaus jossa Lumikki kävelee vihreässä metsässä aamuauringon aikaan ja näkee siellä luonnon kauneutta ja elämää. Visuaalisesti pidin erityisesti tästä kohtauksesta, vaikkakin se on kohtaus josta voin helposti kuvitella monen pitävän sitä liian lapsellisena ja kliseisenä elokuvan muihin kohtauksiin nähden.

    Arvosana: 8/10 (IMDB 6,1/10)

  • Elokuva: The Thompsons

    Vampyyrielokuvien makuun päästyä on hyvä jatkaa heti seuraavalla saman lajityypin edustajalla. The Thompsons (IMDB) on vuonna 2012 valmistunut K18-ikämerkinnällä varustettu vampyyrifilmi. Lajityypiksi on IMDB:ssä annettu draama/kauhu/trilleri ja DVD:n takakansi tarjoaa kategoriaksi jännitys. Mene tiedä mikä näistä sitten parhaiten sopii, mutta ainakin raakuuden ja muiden vahvojen kohtausten puolesta monelle elokuva varmaan menee kategoriaan kauhu.

    Siinä missä The Moth Diaries edusti erilaista vampyyrielokuvaa jossa ei verta lennä, oli The Thompsons valinnut kuljettavakseen täysin erilaisen tien. Veren määrässä ei oltu ainakaan turhia säästelty. Käytännössä verta lentää omaan makuuni tarpeettoman paljon – sopivasti splatter-tyyliseen leffaan, mutta vampyyrileffaan suhteettomasti. Elokuva on myös raaka ja brutaali muutoinkin, joten tätä en voi herkemmille katsojille suositella.

    Tarina kertoo perheestä, jonka jäsenillä on tarve saada verta pysyäkseen elossa. Valitettavasti kaikki ei mene heillä aina suunnitelmien mukaan ja perheen jäsenet päätyvät pistämään huoltoasemalla väkeä kylmäksi. Tämän jälkeen he ovatkin poliisien etsittyjen listalla jonka seurauksena he joutuvat vaihtamaan maisemaa. Perhe koettaa kovasti löytää muualta kaltaisiaan, mutta kun he vihdoin löytävät, ei kaikki mene siitäkään huolimatta aivan parhaalla mahdollisella tavalla.

    Vampyyrielokuvan näkökulmasta on tämäkin perinteisestä vampyyrielokuvasta poikkeavaa tyyliä. Esimerkkinä nämä vampyyrit ovat syntyneet eivätkä tulleet vampyyreiksi purennan seurauksena. Samoin he pystyvät kulkemaan päivänvalossa ilman ongelmia, eikä myöskään muut perinteiset vampyyritarinan elementit päde. Myös elokuvan brutaalius ja yliluonnollisuuden puute asettavat sen selkeästi erilaisten vampyyrifilmien kategoriaan.

    Olen vampyyrielokuvien suhteen hyvin klassisen tyylin ystävä, joten liian suuret poikkeamat hyväksi havaituksi mystiikan maailmasta on monesti epäonnistuneita yrityksiä muuttaa toimivaa tyyliä toiseksi. IMDB:ssä annoin tälle 6/10 keskiarvon ollessa tätä kirjoittaessa 4,7/10. Elokuva oli siis kategoriaa ”Ihan OK”. Katsoihan sen, ehkä voi katsoa toisenkin kerran, mutta ei elokuva säväyttänyt oikeastaan muuta kuin lajityypille tarpeettomalla yliampuvalla raakuudella.