Oblivion on vuonna 2013 julkaistu seikkailullinen tieteiselokuva. Sen on ohjannut Joseph Kosinski.
Tekninen mekaanikko Jack(Tom Cruise) ja hänen tiimiparinsa Victoria (Andrea Riseborough) elävät maan läheisyydessä olevalla aluksella. Maan lähellä on monia maasta resursseja kerääviä lauttoja sekä erilaisia droneja jotka tarkkailevat aluetta ja tarpeen mukaan puolustavat aluetta vihollisilta joita vielä maan pinnalla on. Jackin ja Victorian tehtävää on enää muutama viikko jäljellä, mutta ennen loppua avaruudesta syöksyy maan pinnalle muutamia uneen vaivutettuja ihmisiä kuljettanut alus. Jackin ihmetykseksi hänen huoltamansa dronet alkavatkin tuhoamaan näitä ihmisiä eikä puolustamaan heitä ja yhden eloonjääneen ja aiemmin kohtaamiensa vihollisten avulla hänelle selviää yllättäviä asioita niin itsestään kuin tehtävästäänkin.
Tieteiselokuvat antavat hienon mahdollisuuden luoda uudenlaisia näyttäviä ympäristöjä joihin tapahtumat sijoitetaan, sillä ne eivät ole realistisen havaittavan maailman rajojen vankeja. Tässäkin filmatisoinnissa nähdään tyylikkäitä efektejä ja maisemia, mutta samalla siinä hienolla tavalla näytetään todellisen maailman kauneutta ja sille annetaan arvoa. Kuiva ja karu maa josta lautoilla imetään meriä tyhjiksi saa hyvää vastapainoa siitä kun Jack vierailee paikassa missä on vihreää nurmikkoa, puita ja puhdasta vettä. Elämän kauneutta joka on meidän jokaisen äärellä jos vain osaisimme sen ihmeellisyyden nähdä.
Ihminen, ihmisyys ja tekoäly on tuotu mielenkiintoisella tapaa esiin ja jossain määrin Oblivion tuntuukin ihmisyyden ja luonnon aitouden ja sen kauneuden ylistykseltä, varoitukselta siitä millaiseksi maailma voi ajautua mikäli teknologialla on liian paljon valtaa.
Oblivion on viihdyttävä elokuva. Siinä on mielenkiintoisia ja yllättäviä käänteitä ja vasta aivan lopussa tarina aukaistaan kunnolla katsojalle. Uusia käänteitä tarjoillaan sopivalla rytmillä että juoni kulkee hyvin eteenpäin mutta ei kuitenkaan kerralla liian paljoa jotta huippukohta latistuisi. Kokonaisuus toimii ja kestää useamman katselun.
Chris Potamitis (Liam Hemsworth) saa siirron vartijan roolista yövartijaksi hieman ennen isoa ryöstöä
Empire State (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu toiminnallinen rikostrilleri jonka on ohjannut Dito Motiel. Pääosarooleissa nähdään Liam Hemsworth, Michael Angarano sekä Dwayne Johnson.
Poliisin urasta toiveita elättänyt Chris Potamitis (Liam Hemsworth) saa kirjeen missä selviää että toiveet lainvalvojana voi unohtaa rikosrekisteristä löytyvän kannbaikseen liittyvän tapauksen vuoksi johon hän on joutunut kaverinsa Eddien (Michael Angarano) kanssa jo pitkä aika sitten. Vaikka uraa poliisista ei löydy löytää Chris kuitenkin mielenkiiintoisen työn vartijana missä hän saa olla mukana hakemassa suuria rahasummia rahankuljetusautolla kollegansa kanssa.
Pian työkeikalla ollessaan pari joutuu aseellisen ryöstön kohteeksi missä työtoveri ammutaan kuoliaaksi ja hän itsekin saa luodista luotiliiveihinsä. Tapauksen seurauksena työtehtävät muuttuvat autokeikoista yövartijan rooliin. Töissä ollessa hän saa tietää paikan luokattoman huonoista turvajärjestelyistä mikä tulee myös Eddienkin tietoon. Eräänä yönä Chrisin vartiovuorolla paikka ryöstetään ja miljoonien saalis katoaa minkä seurauksena poliisi ja FBI alkavat selvittämän tapausta.
Rikosta tutkiva NYPD:n poliisi James Ransome (Dwayne Johnson)
Empire State on viihdyttävä mutta keskinkertainen rikostrilleri ilman suuria yllätyksiä. Tarina on toimiva, henkilöhahmot ja heidän toimintatapansa ovat uskottavia eikä varsinaisesti mitään kokonaisuudessa ole pielessä. Jotta elokuva nousisi yli keskinkertaisuuden rajan pitäisi sillä olla jotain enemmän annettavaa, mutta tämä jokin jää silti valitettavasti puuttumaan.
Pidin tavasta kuinka lavastuksillisilla valinnoilla elokuva oli saatu sijoitettua aikakaudelleen ilman että missään vaiheessa katsojalle selkeästi tarvitsee vääntää elokuvan aikakautta. Esimerkkeinä näistä oli vartijalla olevat monitorit jotka olivat kuvaputkitelevisioita, puhelimet jotka olivat vielä lankapuhelimia, rikollisten kuvien selaaminen valokuva-albumista tietokoneiden sijaan sekä yhdessä kohtauksessa näytetty elokuvateatteri minkä mainoksesta näkyy että siellä pyörii Poltergeist. Mikäli elokuvan tai sen julkaisuajankohdan tietää edes suunilleen voi katsojana nopeasti sijoittaa tapahtumapaikan aikakautta edes jonkinlaiseen aikakauteen.
Kokonaisuutena Empire State toimii ja on viihdyttävä jonka katsoo mieluusti kerran tai parikin, mutta mitään kovin suurta ja syvällistä siitä ei kannata lähteä etsimään. Mikäli etsinnässä on vain kepeä toiminnallinen rikostrilleri on tämä lajityypissään viihdyttävä teos.
About time (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu draamallisella vivahteella höystetty romanttinen komedia jonka on ohjannut Richard Curtis. Pääosarooleissa nähdään Domhnall Gleeson, Rachel McAdams, Bill Nighy sekä Lydia Wilson.
Tarinassa kerrotaan Timistä (Domhnall Gleeson) jolle isänsä kertoo hänen 21-vuotis syntymäpäivänään suuren salaisuuden siitä kuinka hänen sukunsa miehet omaavat kyvyn matkustaa ajassa taaksepäin. Tim on hieman epävarma ja kömpelö lähestyessään vastakkaisen sukupuolen edustajia ja niinpä hän kokeileekin isänsä väittämän todenmukaisuutta hypätäkseen ajassa taaksepäin bileisiin joissa eräs nainen jäi vailla suudelmaa Timin käytöksen vuoksi. Tim saa havaita että isänsä ei ole satuillut aivan omiaan ja niinpä hänen maailmansa muuttuu tämän havainnon myötä täysin.
Myöhemmin hän koettaa muuttaa kesän tapahtumia ja saada erään tytön pitämään hänestä mutta se ei kuitenkaan tuota haluttua tulosta. Aikamatkustus antaa kyllä uusia mahdollisuuksia mutta se ei kuitenkaan takaa että historian voisi muuttaa onnellisemmaksi. Tim tapaa myöhemmin elämässään kiinnostavan naisen jonka kanssa henkilökemiat menevät mukavasti yhteen ja kaikki näyttää tulevaisuuden suhteen hyvältä. Muita tapahtumia muuttaakseen hän kuitenkin palaa menneeseen vain huomatakseen että kohtaaminen mukavan Maryn (Rachel McAdams) kanssa on asia mitä ei koskaan tapahtunutkaan muutetussa historiassa. Tim muuttaa historiaa muutamia kertoja uudelleen vain saadakseen uuden mahdollisuuden Maryn kanssa.
Mary (Rachel McAdams)
Romanttisten komedioiden ystävälle About time tarjoaa monin paikoin tuttua ja turvallista kevyttä hyvän mielen hömppää, mutta siinä missä romcomien kohdalla tarina yleensä loppuu kun mies ja nainen löytävät rakkauden astuu About time tavallisten raamien ulkopuolelle. Siinä on kyllä kaikki tutut perinteiset miehen ja naisen välisen romantiikan elementit, mutta sen lisäksi sen rakkauden kuvaukseen mahtuu mukaan myös perheenjäsenten välistä rakkautta.
Vaikka nopeasti katsoen painopiste onkin Timin elämässä ja siinä kuinka hän muuttaa menneisyyttään löytääkseen rakkauden, on mielenkiintoisen piiirre kuitenkin tavassa kuinka hän on valmis muuttamaan historiaa myös muiden kuin romanttisen rakkauden kohteensa saavuttamiseksi. Lisäksi mistä pidin tässä elokuvassa oli sen sisältämä kasvutarina ja ajatus siitä, että kuinka paljon historiaa lopulta on edes halukas muuttamaan jos elää elämäänsä siten kuin olisi sen halunnut elää.
Tuotannoltaan tästä ei tullut mitään ihmeellistä sanottavaa mieleen. Se toimii, se on kaikin puolin tasapainoinen ja kaikki tavalliset elementit on kohdallaan. Näyttely on uskottavaa, ohjaus ja leikkaukset toimivat ja koko peruspaletti on hyvin kasassa.
Romanttisen komedian ystäville tämä tarjoaa hyviä elementtejä vaikkakin sen asteittaiset draamalliset elementit saattavat viedä sitä liiankin vakavahenkiseen suuntaan jotta tätä voisi suoraan suositella treffi-illan elokuvaksi, mutta ajatuksia herättäväksi viihde-elokuvaksi tämä on omassa lajityypissään keskivertoa parempi tuttavuus.
Beautiful Creatures (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu romanttinen fantasiadraamaelokuva jonka on ohjannut Richard LaGravenese. LaGravenesen ohjaushistoria on suhteellisen lyhyt, tätä kirjoittaessa listalta löytyy ainoastaan seitsemän elokuvaa. Tunnetuimpana näistä luultavamminkin on romanttinen draamaelokuva P. S. I love you vuodelta 2007.
Pääosarooleissa nähdään Alice Englert sekä Alden Ehrenreich. Englertin elokuvia tai sarjoja en ollut nähnyt aikaisemmin itse yhtäkään mutta Ehrenreichin näyttelytötä on tullut nähtyä elokuvissa Solo: A Star Wars Story, The Yellowbirds sekä Hail, Caesar!.
Elokuvan tarinassa Ethan Waten (Alden Ehrenreich) kouluun tulee uusi salaperäinen tyttö Lena Duchannes (Alice Englert). Tytössä on jotain mystistä vetovoimaa joka saa Ethanin kiinnostumaan hänestä – ehkä siksi että Ethan on nähnyt useiden viikkojen ajan omituista unta jossa on tyttö jonka kasvoja hän ei unessaan koskaan näe mutta joka muistuttaa paljon Lenaa. Vahvasti uskonnollisesssa kylässä muut luokkalaiset pitävät Lenaa hänen sukulaissuhteistaan johtuen pahana ja he myös epäilevät että hänen suvullaan on tapana harjoittaa jopa saatananpalvontaa.
Ethan ei ota muiden luokkalaisten puheita kuuleviin korviinsa vaan haluaa tutustua tähän tyttöön. Hän koettaa tehdä tuttavuutta Lenan kanssa mutta hieman heikolla menestyksellä. Hän ei kuitenkaan luovuta helpolla ja vähitellen Ethan ja Lena alkavat tutustumaan toisiinsa.
Pian kuitenkin alkaa käymään ilmi että Lena ja sukunsa eivät ole aivan tavallisia kuolevaisia ja kyläläisten puheet noituudesta eivät enää vaikutakaan täysin tuulesta temmatuilta väittämiltä. Lenalla on pian myös 16-vuotis syntymäpäivät ja hänen tiensä hyvän ja pahan välisellä polulla on vielä avoin. Kauan liikkeellä ollut kirous vetää häntä pimeälle puolelle kuten monia muitakin hänen suvun jäseniä, mutta vasta 16-vuotispäivänä selviää kummalle puolelle hänen todellinen luontonsa hänet lopulta ohjaa.
Ethan Waten roolissa nähdään Alden Ehrenreich
Beautiful Creatures on mielenkiintoinen sekoitus fantasiaelokuvaa ja teiniromantiikkaelokuvaa ja siinä onkin varsin mukavasti saatu kummankin elokuvatyypin parhaat ja viihdyttävimmät puolet yhteen nippuun – eli juurikin ne samat kliseiset piirteet jotka aiheuttavat puistatuksia ja vastenmielisyyttä niille jotka eivät tämän tyylilajin elokuvista perusta.
Pidin tarinasta ja sen vaiheittaisesta kasvattamisesta eli siitä kuinka vähän kerrassaan juonikuvio kasvaa ja uusia asioita tulee esille sopivalla tahdilla ilman että missään vaiheessa jäädään junnaamaan tai esiteltäisi tarpeettoman monia juonikäänteitä ja uusia sivuhahmoja ähkyksi asti. Tarina pysyy hyvin läjässä sivujuonteistaan huolimatta mutta painopiste pysyy kuitenkin Lenassa ja Ethanissa ja heidä välisessä suhteessaan.
Lajityypissään merkittävästi mielenkiintoisemmaksi tämän kuitenkin tekee sen sivuhahmojen merkityksien aukeneminen ja nivoutuminen yhteen varsinaisten päähenkilöiden ja heidän tarinansa osalta. Monet heistä tietävät enemmän kuin ensin vaikuttaisi, paljon on jätetty menneisyyden tapahtumista kertomatta ja vähitellen molemmat päähenkilöistä saavat tietää monia asioita jotka nivovat yhteen eri henkilöiden historiaa.
Lisäksi itselleni toimi hyvin myös elokuvan visuaalinen tyyli. Erikoistehosteiden käyttö on sopivassa tasapainossa muuhun tyyliin nähden eikä niitä ole käytetty puuduttavuuksiin asti. Tehosteet olivat myös suurimmalta osaltaan tyylikkäästi toteutettuja ja siten tukivat hyvin tunnelmaa.
Beautiful Creatures on erinomainen elokuva jokaiselle joka pitää niin fantasiaelokuvista kuin myös teiniromantiikkaelokuvista, sillä tässä elokuvassa onnistutaan säilyttämään ja tuomaan esiin toimivasti kummankin elokuvatyypin parhaat puolet.
Itselleni tämä elokuva oli täydellinen omassa lajityypissään ja sitä on todella helppoa suositella jokaiselle joka pitää näistä kummastakin genrestä ja jota ei häiritse näiden tyylilajien yhteen niputtaminen.
Kaikille muille tämä elokuva luultavasti menee helposti kategoriaan ihan ok, keskinkertainen tai ehkä jopa huono joten tästä syystä elokuva ei antamistani täysistä pisteistään huolimatta pääse Suosituksia-sivulleni. Kuitenkin tämän lajityypin ystäville tämä on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.
Mama (IMDB) on myös vuoden 2017 It-kauhuelokuvasta tutun ohjaajan Andy Muschiettin ohjaama kauhu/trilleri vuodelta 2013. Sen pääosarooleissa nähdään Interstellarissakin nähty Jessica Chastain ja Game of Thronesista tuttu Nikolaj Coster-Waldau sekä Megan Charpentier ja Isabelle Nélisse joista molemmat on myös nähty elokuvassa It.
Tarinan alussa näytetään mies joka on seonnut, tappanut muutaman työkaverinsa ja vaimonsa ja joka sen jälkeen on kaapannut kaksi lastaan, Victorian ja Lilyn, ja lähtenyt pakomatkalle. Pakomatka ei mene hyvin sillä he ajavat tieltä ulos jonka jälkeen he joutuvat etsimään suojaa läheisestä metsästä. Metsästä löytyykin mökki jonne he menevät etsimään suojaa. Harmillisesti mökissä ei ole kaikki kunnossa ja siellä asuu myös äitinä tunnettu olento. Mies pääsee hengestään ja lapset jäävät pimeään metsään mökkiin tämän olennon kanssa.
Viisi vuotta myöhemmin lapset löytyvät mökistä ja traumaattinen mökissä olo on jättänyt heidän käytökseen jälkensä. Paluuta normaaliin arkeen koetetaan järjestellä lasten sedän Lucasin ja hänen naisystävänsä Annabelin kanssa ja lapset saavat kasvupaikkansa heidän huostassaan. Paluu ei kuitenkaan ole mutkatonta sillä lapset eivät ole ainoa asia mikä metsästä mukana on tullut. Myös mökissä ollut mystinen äiti on yhä lasten elämässä mukana eikä hän tahdo helpolla päästää otettaan irti lapsista.
Lilly
Kuten hyvin monet muutkin lähiaikoina katsomani kauhuelokuvat niin myös tämä toistaa valitettavasti lähes kaikkia niitä huonoja piirteitä joita suurin osa katsomistani modereneista kauhuelokuvista toistaa (lue täältä lisää).
Sen tarina on vaisu, hahmot ovat mitäänsanomattomia ja vailla syvyyttä, siinä on tarpeettoman paljon säikäyttäväksi tarkoitettuja kohtauksia jotka eivät säikäytä sekä tympääntymiseen asti kliseisiä piirteitä – esimerkiksi vaikkapa perinteinen sähkövalojen välkyntä nähdään useaan otteeseen.
On tässä elokuvassa onneksi jotain hyvääkin. Tarinassa on edes jotain tavallisuudesta poikkeavaa kuviota ja myös näyttely on perus hyvää tasoa. Silti suurimpana vahvuutena itselleni elokuvassa oli sen visuaalisessa puolessa. Elokuvassa nähtiin useampia kohtauksia joiden visuaalinen ilme oli omaa silmääni miellyttävää ja sellaista että olisi kiintoisaa nähdä vaikka kokonainen elokuva joka on toteutettu käyttäen samankaltaista vanhanaikaista tyyliä selkeästi erottuvalla värimaailmalla.
Tällaisenaan elokuva jättää kokonaisuutena suhteellisen mitäänsanomattoman tuntuman. Katsoihan sen, mutta ei tässä ollut mitään pelottavaa tai edes jännittävää – piirteitä joista edes jomman kumman toivoisi tapahtuvan kauhuelokuvaa katsoessa.
