Leffalauantai: About time

Tim (Domhnall Gleeson)

About time (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu draamallisella vivahteella höystetty romanttinen komedia jonka on ohjannut Richard Curtis. Pääosarooleissa nähdään Domhnall Gleeson, Rachel McAdams, Bill Nighy sekä Lydia Wilson.

Tarinassa kerrotaan Timistä (Domhnall Gleeson) jolle isänsä kertoo hänen 21-vuotis syntymäpäivänään suuren salaisuuden siitä kuinka hänen sukunsa miehet omaavat kyvyn matkustaa ajassa taaksepäin. Tim on hieman epävarma ja kömpelö lähestyessään vastakkaisen sukupuolen edustajia ja niinpä hän kokeileekin isänsä väittämän todenmukaisuutta hypätäkseen ajassa taaksepäin bileisiin joissa eräs nainen jäi vailla suudelmaa Timin käytöksen vuoksi. Tim saa havaita että isänsä ei ole satuillut aivan omiaan ja niinpä hänen maailmansa muuttuu tämän havainnon myötä täysin.

Myöhemmin hän koettaa muuttaa kesän tapahtumia ja saada erään tytön pitämään hänestä mutta se ei kuitenkaan tuota haluttua tulosta. Aikamatkustus antaa kyllä uusia mahdollisuuksia mutta se ei kuitenkaan takaa että historian voisi muuttaa onnellisemmaksi. Tim tapaa myöhemmin elämässään kiinnostavan naisen jonka kanssa henkilökemiat menevät mukavasti yhteen ja kaikki näyttää tulevaisuuden suhteen hyvältä. Muita tapahtumia muuttaakseen hän kuitenkin palaa menneeseen vain huomatakseen että kohtaaminen mukavan Maryn (Rachel McAdams) kanssa on asia mitä ei koskaan tapahtunutkaan muutetussa historiassa. Tim muuttaa historiaa muutamia kertoja uudelleen vain saadakseen uuden mahdollisuuden Maryn kanssa.

Mary (Rachel McAdams)

Romanttisten komedioiden ystävälle About time tarjoaa monin paikoin tuttua ja turvallista kevyttä hyvän mielen hömppää, mutta siinä missä romcomien kohdalla tarina yleensä loppuu kun mies ja nainen löytävät rakkauden astuu About time tavallisten raamien ulkopuolelle. Siinä on kyllä kaikki tutut perinteiset miehen ja naisen välisen romantiikan elementit, mutta sen lisäksi sen rakkauden kuvaukseen mahtuu mukaan myös perheenjäsenten välistä rakkautta.

Vaikka nopeasti katsoen painopiste onkin Timin elämässä ja siinä kuinka hän muuttaa menneisyyttään löytääkseen rakkauden, on mielenkiintoisen piiirre kuitenkin tavassa kuinka hän on valmis muuttamaan historiaa myös muiden kuin romanttisen rakkauden kohteensa saavuttamiseksi. Lisäksi mistä pidin tässä elokuvassa oli sen sisältämä kasvutarina ja ajatus siitä, että kuinka paljon historiaa lopulta on edes halukas muuttamaan jos elää elämäänsä siten kuin olisi sen halunnut elää.

Tuotannoltaan tästä ei tullut mitään ihmeellistä sanottavaa mieleen. Se toimii, se on kaikin puolin tasapainoinen ja kaikki tavalliset elementit on kohdallaan. Näyttely on uskottavaa, ohjaus ja leikkaukset toimivat ja koko peruspaletti on hyvin kasassa.

Romanttisen komedian ystäville tämä tarjoaa hyviä elementtejä vaikkakin sen asteittaiset draamalliset elementit saattavat viedä sitä liiankin vakavahenkiseen suuntaan jotta tätä voisi suoraan suositella treffi-illan elokuvaksi, mutta ajatuksia herättäväksi viihde-elokuvaksi tämä on omassa lajityypissään keskivertoa parempi tuttavuus.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,8/10)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *