Leffalauantai: Beautiful Creatures

Lena Duchannesin roolissa nähdään Alice Englert

Beautiful Creatures (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu romanttinen fantasiadraamaelokuva jonka on ohjannut Richard LaGravenese. LaGravenesen ohjaushistoria on suhteellisen lyhyt, tätä kirjoittaessa listalta löytyy ainoastaan seitsemän elokuvaa. Tunnetuimpana näistä luultavamminkin on romanttinen draamaelokuva P. S. I love you vuodelta 2007.

Pääosarooleissa nähdään Alice Englert sekä Alden Ehrenreich. Englertin elokuvia tai sarjoja en ollut nähnyt aikaisemmin itse yhtäkään mutta Ehrenreichin näyttelytötä on tullut nähtyä elokuvissa Solo: A Star Wars Story, The Yellowbirds sekä Hail, Caesar!.

Elokuvan tarinassa Ethan Waten (Alden Ehrenreich) kouluun tulee uusi salaperäinen tyttö Lena Duchannes (Alice Englert). Tytössä on jotain mystistä vetovoimaa joka saa Ethanin kiinnostumaan hänestä – ehkä siksi että Ethan on nähnyt useiden viikkojen ajan omituista unta jossa on tyttö jonka kasvoja hän ei unessaan koskaan näe mutta joka muistuttaa paljon Lenaa. Vahvasti uskonnollisesssa kylässä muut luokkalaiset pitävät Lenaa hänen sukulaissuhteistaan johtuen pahana ja he myös epäilevät että hänen suvullaan on tapana harjoittaa jopa saatananpalvontaa.

Ethan ei ota muiden luokkalaisten puheita kuuleviin korviinsa vaan haluaa tutustua tähän tyttöön. Hän koettaa tehdä tuttavuutta Lenan kanssa mutta hieman heikolla menestyksellä. Hän ei kuitenkaan luovuta helpolla ja vähitellen Ethan ja Lena alkavat tutustumaan toisiinsa.

Pian kuitenkin alkaa käymään ilmi että Lena ja sukunsa eivät ole aivan tavallisia kuolevaisia ja kyläläisten puheet noituudesta eivät enää vaikutakaan täysin tuulesta temmatuilta väittämiltä. Lenalla on pian myös 16-vuotis syntymäpäivät ja hänen tiensä hyvän ja pahan välisellä polulla on vielä avoin. Kauan liikkeellä ollut kirous vetää häntä pimeälle puolelle kuten monia muitakin hänen suvun jäseniä, mutta vasta 16-vuotispäivänä selviää kummalle puolelle hänen todellinen luontonsa hänet lopulta ohjaa.

Ethan Waten roolissa nähdään Alden Ehrenreich

Beautiful Creatures on mielenkiintoinen sekoitus fantasiaelokuvaa ja teiniromantiikkaelokuvaa ja siinä onkin varsin mukavasti saatu kummankin elokuvatyypin parhaat ja viihdyttävimmät puolet yhteen nippuun – eli juurikin ne samat kliseiset piirteet jotka aiheuttavat puistatuksia ja vastenmielisyyttä niille jotka eivät tämän tyylilajin elokuvista perusta.

Pidin tarinasta ja sen vaiheittaisesta kasvattamisesta eli siitä kuinka vähän kerrassaan juonikuvio kasvaa ja uusia asioita tulee esille sopivalla tahdilla ilman että missään vaiheessa jäädään junnaamaan tai esiteltäisi tarpeettoman monia juonikäänteitä ja uusia sivuhahmoja ähkyksi asti. Tarina pysyy hyvin läjässä sivujuonteistaan huolimatta mutta painopiste pysyy kuitenkin Lenassa ja Ethanissa ja heidä välisessä suhteessaan.

Lajityypissään merkittävästi mielenkiintoisemmaksi tämän kuitenkin tekee sen sivuhahmojen merkityksien aukeneminen ja nivoutuminen yhteen varsinaisten päähenkilöiden ja heidän tarinansa osalta. Monet heistä tietävät enemmän kuin ensin vaikuttaisi, paljon on jätetty menneisyyden tapahtumista kertomatta ja vähitellen molemmat päähenkilöistä saavat tietää monia asioita jotka nivovat yhteen eri henkilöiden historiaa.

Lisäksi itselleni toimi hyvin myös elokuvan visuaalinen tyyli. Erikoistehosteiden käyttö on sopivassa tasapainossa muuhun tyyliin nähden eikä niitä ole käytetty puuduttavuuksiin asti. Tehosteet olivat myös suurimmalta osaltaan tyylikkäästi toteutettuja ja siten tukivat hyvin tunnelmaa.

Beautiful Creatures on erinomainen elokuva jokaiselle joka pitää niin fantasiaelokuvista kuin myös teiniromantiikkaelokuvista, sillä tässä elokuvassa onnistutaan säilyttämään ja tuomaan esiin toimivasti kummankin elokuvatyypin parhaat puolet.

Itselleni tämä elokuva oli täydellinen omassa lajityypissään ja sitä on todella helppoa suositella jokaiselle joka pitää näistä kummastakin genrestä ja jota ei häiritse näiden tyylilajien yhteen niputtaminen.

Kaikille muille tämä elokuva luultavasti menee helposti kategoriaan ihan ok, keskinkertainen tai ehkä jopa huono joten tästä syystä elokuva ei antamistani täysistä pisteistään huolimatta pääse Suosituksia-sivulleni. Kuitenkin tämän lajityypin ystäville tämä on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 6,2/10)

Leffalauantai: Mama

Annabel ja Lucas

Mama (IMDB) on myös vuoden 2017 It-kauhuelokuvasta tutun ohjaajan Andy Muschiettin ohjaama kauhu/trilleri vuodelta 2013. Sen pääosarooleissa nähdään Interstellarissakin nähty Jessica Chastain ja Game of Thronesista tuttu Nikolaj Coster-Waldau sekä Megan Charpentier ja Isabelle Nélisse joista molemmat on myös nähty elokuvassa It.

Tarinan alussa näytetään mies joka on seonnut, tappanut muutaman työkaverinsa ja vaimonsa ja joka sen jälkeen on kaapannut kaksi lastaan, Victorian ja Lilyn, ja lähtenyt pakomatkalle. Pakomatka ei mene hyvin sillä he ajavat tieltä ulos jonka jälkeen he joutuvat etsimään suojaa läheisestä metsästä. Metsästä löytyykin mökki jonne he menevät etsimään suojaa. Harmillisesti mökissä ei ole kaikki kunnossa ja siellä asuu myös äitinä tunnettu olento. Mies pääsee hengestään ja lapset jäävät pimeään metsään mökkiin tämän olennon kanssa.

Viisi vuotta myöhemmin lapset löytyvät mökistä ja traumaattinen mökissä olo on jättänyt heidän käytökseen jälkensä. Paluuta normaaliin arkeen koetetaan järjestellä lasten sedän Lucasin ja hänen naisystävänsä Annabelin kanssa ja lapset saavat kasvupaikkansa heidän huostassaan. Paluu ei kuitenkaan ole mutkatonta sillä lapset eivät ole ainoa asia mikä metsästä mukana on tullut. Myös mökissä ollut mystinen äiti on yhä lasten elämässä mukana eikä hän tahdo helpolla päästää otettaan irti lapsista.

Lilly

Kuten hyvin monet muutkin lähiaikoina katsomani kauhuelokuvat niin myös tämä toistaa valitettavasti lähes kaikkia niitä huonoja piirteitä joita suurin osa katsomistani modereneista kauhuelokuvista toistaa (lue täältä lisää).

Sen tarina on vaisu, hahmot ovat mitäänsanomattomia ja vailla syvyyttä, siinä on tarpeettoman paljon säikäyttäväksi tarkoitettuja kohtauksia jotka eivät säikäytä sekä tympääntymiseen asti kliseisiä piirteitä – esimerkiksi vaikkapa perinteinen sähkövalojen välkyntä nähdään useaan otteeseen.

On tässä elokuvassa onneksi jotain hyvääkin. Tarinassa on edes jotain tavallisuudesta poikkeavaa kuviota ja myös näyttely on perus hyvää tasoa. Silti suurimpana vahvuutena itselleni elokuvassa oli sen visuaalisessa puolessa. Elokuvassa nähtiin useampia kohtauksia joiden visuaalinen ilme oli omaa silmääni miellyttävää ja sellaista että olisi kiintoisaa nähdä vaikka kokonainen elokuva joka on toteutettu käyttäen samankaltaista vanhanaikaista tyyliä selkeästi erottuvalla värimaailmalla.

Tällaisenaan elokuva jättää kokonaisuutena suhteellisen mitäänsanomattoman tuntuman. Katsoihan sen, mutta ei tässä ollut mitään pelottavaa tai edes jännittävää – piirteitä joista edes jomman kumman toivoisi tapahtuvan kauhuelokuvaa katsoessa.

Arvosana: 3/10 (IMDB: 6,2/10)

Leffalauantai: Life of Crime

Jennifer Aniston roolissaan Mickey Dawsonina

Life of Crime (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu rikoskomedia. Sen on ohjannut Daniel Schechter ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston, John Hawkes, Yasiin Bey, Tim Robbins sekä Mark Boone Junior.

Elokuvan juonessa kerrotaan rikollisista jotka ovat saaneet selville Frank Dawsonin (Tim Robbins) epämääräisistä business-kuvioista ja niistä saaduista taloudellisista hyödyistä joista edes verottaja ei ole tietoinen. He ovat selvittäneet hänen elämästään monia muitakin yksityiskohtia joista edes hänen vaimonsa Mickey (Jennifer Aniston) ei tiedä mitään.

Frankillä on suuret summat rahaa toisella tilillä ja näinpä rikolliset päätävät tehdä kidnappauksen. He aikovat kaapata Frankin vaimon Mickeyn ja vaatia hänestä lunnaiksi miljoonaa dollaria.

Kidnappauksen aikana asuntoon tulee kuitenkin käymään vieras joka sotkee kaappauksen kuvioita ja aiheuttaa ongelmia silminnäkijän muodossa. Lisäksi asiat monimutkaistuvat myös jatkossa kun selviää että Frankin elämässä on ollut muutakin salattavaa kuin ainoastaan verotiedot eikä miljoonan dollarin saaminen olekaan niin suoraviivaista kuin oli toiveissa ollut.

Louis (John Hawkes)

Life of Crime on kokonaisuutena varsin viihdyttävä rikoskomedia. Sen tarina on mielenkiintoinen ja sisältää sopivat määrät yllättäviä käänteitä jotka saavat katsojan pysymään kiinnostuneena kuviosta loppuun saakka. 

Henkilöhahmoja avataan sopivan paljon että heistä saa tarpeeksi katsojana irti ja heidän kohtalonsa kiinnostaa edes pintapuoleisella tasolla. Hahmoilla on selkeästi erottuvat luonteet ja käyttäytymismalleista ja dialogeista katsojalle rakentuu omat mielikuvat kustakin persoonasta.

Toki mukana on myös selkeästi stereotyyppisiä hahmoja kuten tuhdissa kunnossa oleva natsi joka löytyy älyllisiltä ominaisuuksiltaan ihmiskunnan geenipoolin pohjalta ja myös kahdella muulla rikollisella on lajityypille stereotyyppisiä piirteitä. Onneksi niitä on kuitenkin tasapainoisessa suhteessa eikä ne käy häiritsemään kliseisyydellään.

Toimivan tarinan lisäksi myös näyttelytyö ja ohjaus oli tasaisen varmaa tasoa. Onneksi niin, sillä ilman näitä hahmoista olisi hävinnyt persoonallisuus pois ja sitä myöten suurin osa elokuvan viehätyksestä.

Ordell (Yasiin Bey)

Omaan makuuni Life of Crime toimi hyvin. Sen juoni oli mielenkiintoinen, hahmoissa oli persoonallisuutta, ohjauksessa ei ollut mitään häiritsevää ja kokonaisuus piti otteessaan loppuun saakka.

Tämän lajityypin elokuvia en ole kovin paljoa nähnyt joten laajaa vertailupohjaa ei vielä ole, mutta niistä joita olen nähnyt on tämä ollut parhaiten itselleni uppoavaa sorttia.

Mukavana lisänä jo muutenkin hyvään elokuvaan toimi myös aina ihastuttavan Jennifer Anistonin mukana olo näyttelijäkaartissa, joten vaikka tämän tyylilajin elokuvia ei muuten innostaisi katsoa on Aniston jo itsessään hyvä syy antaa tällekin elokuvalle mahdollisuus.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 5,8/10)

Leffalauantai: Man of Steel

Kal-El joka myös Clark Kentinä ja teräsmiehenä tunnetaan (Henry Cavill)

Vuonna 2013 valkokankaalle tiensä löytänyt Man of Steel (IMDB) on elokuva joka mielenkiintoiselta vaikuttavan science fiction alkunsa jälkeen lopulta muovautuu puuduttavaksi käyvän näyttävillä erikoistehosteilla muita puutteitaan paikkaavan toimintaelokuvan muotoon.

Elokuvan ohjauksen takaa löytyy Zack Snyder joka tunnetaan mm. elokuvistaan 300 ja Watchmen. Pääosaroolia Clark Kentinä näyttelee Henry Cavill joka on nähty myöhemmikin ilmestyneissä elokuvissa Justice League sekä Batman v Superman: Dawn of Justice samaisessa teräsmiehen roolissa ja Lois Lanen roolin takaa löytyy Amy Adams joka on tunnettu parhaiten rooleistaan elokuvissa Enchanted ja Arrival.

Man of Steel kertoo monille entuudestaan tutun Krypton-planeetalta tiensä maahan löytäneen viittasankarin tarinaa. Teräsmies on tehnyt ensiesiintymisensä sarjakuvissa jo vuonna 1938 jonka jälkeen hänen seikkailuitaan on nähty niin lehdissä, peleissä, televisiosarjoissa kuin elokuvissakin. Man of Steel toimii kuitenkin täysin Teräsmiehestä mitään tietämättömälle katsojallekin sillä itselleni positiivisena yllätyksenä sankarin historiaa aukaistaan katsojalle pidemmän kaavan kautta.

Lois Lane (Amy Adams)

Tarinassa aukaistaan historiaa aina Krypton-planeetalla käydyistä valtataisteluista ja muista ongelmista aina siihen kuinka Kal-Elin vanhemmat laittavat lapsen avaruuteen matkalle kohden maata pelastaakseen hänet ympärillä vellovista ongelmista. Kal-El päätyy maahan ja hänet löytää pienellä maatilalla elävä pariskunta jotka ottavat lapsen huomaansa ja nimeävät hänet Clarkiksi. Jo lapsena paljastuu että Clarkilla on kykyjä joita muilla ei ole mutta hän oppii elämään asian kanssa ja pyrkii pitämään erikoiset kykynsä salassa kanssaihmisiltä.

Aikuisena Clark kuitenkin löytää avaruusaluksen jonka kautta Krypton-planeetalla valtataisteluissa osallisena ollut kenraali Zod saa tietää hänen olinpaikkansa. He saapuvat maahan ja vaativat maan asukkailta että he luovuttavat Kal-Elin heidän käsiinsä. Clark itse suostuu antautumaan säästääkseen maan ihmiset. Kryptonilaisten suunnitelmat eivät kuitenkaan ole hyvät ja pian käydäänkin jo taistelua missä Clark asettuu ihmisten puolelle kotiplaneettansa vihamielisiä asukkaita vastaan.

Man of Steelissä on paljon hyviä ja kiinnostavia elementtejä joilla olisi voitu tehdä elokuvasta lopputulemaansa parempi teos. Pidin hyvänä että sankarin tarinaa aukaistaan katsojalle siten että aiheesta mitään tietämätönkin pystyy saamaan Teräsmiehen historiaan jonkinlaista kosketuspintaa ja sitä kautta edes jollain tapaa ymmärtämään miksi hänellä on supervoimat joita hänellä on. Harmillista kyllä henkilöhahmojen persoonan kehitys ja merkitys lässähtää siinä vaiheessa kun erikoistehosteiden ilosanomaa päästään jakamaan katsojille täydellä hurmoksella.

Man of Steel on monilta osiltaan puhdasta science fictionia

Elokuva on muualla luokiteltu toiminnalliseksi fantasiaseikkailuksi mutta itse laskisin elokuvan enemmänkin toimintaelokuvan, science fictionin ja katastrofielokuvan välimaastoon. Valtaviin mittasuhteisiin menevät räjähdykset ja asioiden tuhoutumiset toivat mieleen Dante’s Speakin kaltaiset katastrofielokuvat niin hyvässä kuin pahassakin. Harmillisesti elokuvan toiminnallinen puoli käy puuduttamaan nopeasti eikä käytävät taistelut liikuta yhtään mihinkään suuntaan. Taistelut on pitkäkestoista turpaanmättämistä joissa erikoistehosteilla pyritään paikkaamaan tasapaksua ja väsyttäväksi käyviä taisteluita joissa jännitystä on yhtä paljon kuin jääpuikon sulamisen seuraamisessa.

Näyttelytyö elokuvassa on pääosin tavallisen tuttua turvallista Hollywood-laatua ilman erikoisen suuria ihmeitä. Ihmissuhdekuviot tuntuvat silti turhilta ja päälle liimatun teennäisiltä ja Loisin ja Clarkin välillä olevasta kipinöinnistä löytyy yhtä paljon sähköä kuin auton akusta joka on vetänyt viimeiset henkäyksensä jo vuosia sitten.

On Man of Steelissä toki hyvätkin puolensa. Sen visuaaliset tehosteet ovat näyttävää tasoa, musiikit ovat hyvät, kuvaukselliset, ohjaukselliset ja leikkaukselliset perusasiat on toimivaa tasoa eikä niistä löydä valittamista. Kaikista hyvistä puolistaan huolimatta elokuvan turhauttavan pintapuoleiseksi jäävä tarina jättää silti elokuvasta keskinkertaisen tusinaelokuvan tunnun joka ei lunasta potentiaalia joka sillä on ollut käsissään.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 7,1/10)

Leffalauantai: After earth

Alienin ja ihmisen välinen kohtaaminen

Tämänviikkoiseksi lauantaileffaksi tuli valittua Science Fictionia vuodelta 2013. Elokuva kantaa nimeä After earth (IMDB) ja siinä nähdään pääosissa Jaden Smith sekä Will Smith.

After Earthissa kerrotaan tarinaa sotilasisä Cypheristä (Will Smith) joka on kova jätkä alieneita vastaan. Hän pystyy olemaan pelkäämättä vihamielisten alieneiden läsnäollessa eikä alienit jotka haistavat pelon pysty häntä sen vuoksi löytämään.

Arvostetulla sotilaalla harmillisesti isä-poika suhde kaipaisi kuitenkin hiomista sillä omalle pojalleen hän on hieman etäinen ja vieras. Poika haluaisi kovasti olla sankari kuten isänsä ja tulla sotilaaksi, mutta valitettavasti vielä hän ei pääse sotilaaksi asti.

Itku silmässä mutta ei räkä poskella

Isä ottaa poikansa kuitenkin mukaan komennukselle seuraksi jotta saisi vähän lämmiteltyä suhdettaan poikaansa. Reissu menee tietenkin päin sitä itseään, kuinkas muuten. Alus tipahtaa alas, muu miehistö pääsee hengestään ja ainoastaan Cypher ja Kitai (Jaden Smith) selviävät rytinästä elossa. Valitettavasti Cypher on telonut itsensä siihen kuntoon että Kitai joutuu lähtemään yksin selviämään heidän puotomalle maa-planeetalle etsimään hätäviestintään käytettävää laitetta.

Maa-planeetta on vaarallinen paikka, sillä pudonneessa aluksessa mukana kulkenut alien on päässyt vapaaksi. Sen lisäksi maan ilmakehä on sellainen että Kitai ei voi siellä hengittää ilman erillisiä avustuksia joten matkasta on odotettavissa vaarallinen eloonjäämiskamppailu.

Tarinansa osalta elokuva oli mukiinmenevä. Se oli ennalta arvattava eikä se tainnut yllättää missään vaiheessa – alus putoaa, vössykkä poika joutuu pelastamaan itsensä ja isänsä, pientä draaamaa ja avautumista isälle tarinan aikana ja traumojen purkamista, tilanteita joissa jännitetään selviääkö Kitai ja lopulta kasvamista itkupillistä alieneiden kauhuksi. Siinäpä se koko tarina lyhykäisyydessään. Ainoa vain että tilanteet joissa varmaankin olisi pitänyt jännittää oli sellaisia että ei siinä ollut mitään jännitettävää.

Son, I’m disappoint

After earth on elokuva jonka katsoo kerran ja ehkä sen sietää vielä toisenkin kerran, mutta mistään erikoisen hyvästä leffasta ei ole kyse. Se on rasittavan kliseinen ja tuskastuttavan ennalta arvattava huonolla tapaa. Hyvällä tapaa ennalta arvattavat leffat on sellaisia että henkilöhahmoissa on jonkinlaista syvyyttä ja karismaa ja tarinan kuljetusta on kiintoisa seurata vaikka tietääkin miten tulee käymään. Tässä leffassa valitettavasti näin ei ole.

Näyttelytyössä sinänsä ei ole valittamista. Pääosan vetävä Jaden Smith onnistuu suorituksellaan olemaan raivostuttavan hermoillekäypä hahmo joten rooli on vedetty hyvin. Käytänössä en siis vain pitänyt tarinassa henkilöhahmosta ja tarinan turhauttavasta ennalta-arvattavuudesta.

Arvosana: 5/10