Aleksin Blogi

Tag: Vuoden 2014 elokuva

  • Leffalauantai: Godzilla (vuoden 2014 versio)

    Godzilla taistelemassa Mutoa vastaan

    Janjirassa tapahtuu onnettomuus minkä seurauksena Joe Brody (Bryan Cranston) menettää vaimonsa. Vuosien jälkeenkin hän yhä pyrkii selvittämään mikä on ollut todellinen syy onnettomuudelle. Hänen poikansa Ford (CJ Adams) oli vielä ala-asteikäinen tapahtuman aikaan, mutta alun tapahtumien jälkeen aikajana kuljettaa katsojan eteenpäin missä hän (rooliin vaihtuu Aaron Taylor-Johnson) on jo kasvanut aikuiseksi, perheelliseksi armeijan pomminpurkajaksi. Ford menee käymään isänsä luona ja joutuu visiitillään huomaamaan että isänsä tutkimukset eivät olekaan olleet täysin mielenvikaisia. Paniikkia ja tuhoa on luvassa kun muinaiset hirviöt nousevat esiin.

    Suuren hirviön Godzillan tähdittämiä elokuvia on tehty useampia ja täysin samalla nimelläkin löytyy tämän Gareth Edwardsin ohjaaman vuoden 2014 version (IMDB) lisäksi myös Roland Emmerichin ohjaama vuoden 1998 versio (lue arvostelu). Muita elokuvia joihin Godzilla on saatu on mm. Godzilla vs. Kong (lue arvostelu), Godzilla Minus One, Godzilla King of Mosters ja monia muita, joten on selvää että jättikokoisille hirviöille on kysyntää valkokankaalla – etenkin jos muistaa myös kuinka monta Jurassic Park -elokuvaa on tehty. Täällä blogissakin on Jurassic Park -elokuvia arvosteltu Jurassic Park (lue arvostelu), Jurassic Park III (lue arvostelu) sekä Jurassic World: Fallen kingdom (lue arvostelu) eli hirmuliskot eivät ole ainoastaan muinaisjäänteitä.

    Tässä filmatisoinnissa Godzilla ja muut nähtävät hirviöt eivät ole ainoastaan suuria ja sen vuoksi vaarallisia, vaan niiden tuhoamisrepertuaarista löytyy kyky myös kylvää kaaosta kansalaisten elämään EMP:n eli elektromagneettisen pulssin avulla. Lisäksi ne ammentavat voimaa ydinvoimasta joten ydinvoimalla niiden tuhoamisessakin saattaa ilmetä haasteita.

    Toimivan elokuvan peruselementit on kyllä kohdallaan, mutta valitettavasti mitään keskinkertaisesta tusinaviihdettä parempaa ei päästä näkemään. Efektit toimivat kyllä asiallisesti, paikkoja tuhoutuu näyttävästi ja hirviöt on tehosteidensa puolesta asiallisen näköisiä ja tuntuisia. Keskinkertaisuus kuitenkin tuleekin sen tarinasta ja hahmoista joissa ei ole minkäänlaista syvyyttä mistä katsoja saisi todellista kosketuspintaa heidän elämäänsä. Kun hahmot jäävät etäiseksi heidän kohtalonsakin on merkityksetöntä, minkä vuoksi heille tapahtuvat asiat jäävät vain tapahtumiksi jotka tapahtuu, ei tapahtumiksi jotka tuntuvat katsojasta merkitykselliseltä.

    Tämän tyylilajin elokuvassa hahmojen merkityksettömyys on sinänsä kuitenkin anteeksiannettavaa eikä se pilaa elokuvaa, se vain jättää sen keskinkertaisen filmatisoinnin tasolle. Myös tämän tyylilajin elokuvissa olisi mahdollista tehdä merkityksellisiä hahmoja joissa on jonkinlaista merkitystä katsojille, kuten alkuperäinen Jurassic Park on meille näyttänyt. Godzillaan on selvästi saatu muutamiin kohtauksiin myöskin vaikutteita kyseisestä Spielbergin metariteoksesta, vaikkakaan samanlaista merkitystä ja jännitettä ei ole kohtauksiin onnistuttu rakentamaan.

    Kokonaisuutena Godzilla on kuitenkin katsottava. Se on sopivan rento ja viihdyttävä että se pitää yllä mielenkiintoa että sen jaksaa katsoa, mutta samalla se on myös tarpeeksi tusinaelokuva että viikon päästä elokuvasta tuskin muistaa juuri mitään.

  • Leffalauantai: A walk among the tombstones (Tanssi haudoilla)

    Matt Scudder (Liam Neeson).

    A walk among the tombstones (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Tanssi haudoilla on psykologinen trilleri jonka on ohjannut Scott Frank. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Astro, Dan Stevens ja David Harbour. Elokuva on vuodelta 2014.

    AA-kerhossa käyvä entinen poliisi Matt Scudder (Liam Neeson) istuu kahvilassa kun samassa kerhossa oleva mies, Peter (Boyd Holbrook) tunnistaa hänet ja tulee juttelemaan. Mattille selviää että Peterin veli Kenny (Dan Stevens) on avun tarpeessa sillä hänen vaimonsa on joutunut kamalan rikoksen uhriksi. Mattin tutkiessa asiaa hänelle selkenee että asiaan liittyy enemmänkin huumekauppaa, kiristyksiä ja murhia eikä Kennyn vaimo ole ainoa uhri.

    Lajityypissään tämä on toimivaa tasoa oleva elokuva. Sen juoni on toimiva ja tarpeeksi monipuolinen, se kasvaa sopivalla tahdilla eikä asioita paljasteta liikaa liian aikaisessa vaiheessa. Toimintaa ei ole liiaksi, joten painopiste on selvästi tarinassa ja sen koukuttavuudessa.

    Liam Neeson on rooliin entisenä poliisina sopiva valinta, ehkä osittain siksi että hänet on nähty aikaisemminkin vastaavankaltaisissa rooleissa entisenä virantoimittajana mm. elokuvassa Taken, minkä vuoksi katsojana hän tuntuu tutulta ja turvalliselta hahmolta rooliinsa.

    Tarinan teema tuntui itselleni paikoitellen suhteellisen ahdistavalta, vaikka se ei poikkeakaan paljoa muista vastaavista lajityyppinsä tuotoksista. Raa’at ja väkivaltaiset kohtaukset painostavalla tematiikalla eivät ole omaan makuuni yleisetikään ottaen sellaisia mistä pidän, joten tämä sinänsä ei yllätä. Ilman synkkää teemaa monet väkivaltaiset tai raa’atkin kohtaukset elokuvissa voivat lähinnä tuntua koomisilta, joten tätä taustaa vasten mietittynä tämän elokuvan juoni on kerrottu onnistuneesti sillä se tuntui paikoitellen epämukavalta.

    Vaikka entinen poliisi selvittämässä yhä rikoksia onkin itsessään hyvin kulunut teema, oli kokonaisuutena tämä kuitenkin viihdyttävä ja toimiva elokuva lajityypissään.

  • Leffalauantai: Omoide no Mânî (Marnie – tyttö ikkunassa)

    Omoide no Mânî on kauniilla ja tunnelmallisella piirtotyylillä tehty Studio GHhiblin tuottama anime-elokuva

    Hiromasa Yonebayashin ohjaama Omoide no Mânî (IMDB) on anime-draama mystisillä elementeillä jonka tarina pohjautuu Joan G. Robinsonin samaa nimeä kantavaan lastenkirjaan. Elokuvan on tuottanut japanilainen animaatiostudio Studio Ghibli ja se on julkaistu vuonna 2014.

    Tarinan protagonistina nähdään 12-vuotias Anna. Hän on ujo, ahdistunut ja syrjään vetäytyvä tyttö joka on kasvanut tätinsä luona hänen vanhempiensa menehdyttyä auto-onnettomuudessa hänen ollessaan pieni. Anna lähetetään toisen tätinsä ja setänsä luokse muutamaksi kuukaudeksi jotta hän saisi astmaansa apua maaseudun raikkaassa ilmassa. Maaseudulla ollessaan hän tutustuu ja ystävystyy lähellä olevassa kartanossa asuvan salaperäisen nuoren tytön Marnien kanssa.

    Omoide no Mânî on kaunis ja koskettava tarina joka käsittelee puhuttelevalla tavalla aitoa elämää ja vaikeita tunteita. Annan kokemat hylätyksi tulemisen tunteet, ahdistuneisuus sekä arvottomuuden tunto ovat yleismaailmallisia tunteita joihin moni ihminen pystyy samaistumaan ainakin jossain määrin. Salaperäinen Marnie josta Anna saa itsellensä ystävän elää sitä vastoin iloista ja onnellisen oloista elämää kartanossa jossa juhlitaan paljon, mutta hänenkin elämänsä kauniin pinnan alta paljastuu säröjä eikä kaikki ole lopulta niin hienoa kuin miltä se ensin saattaisi kuulostaa.

    Tarinassa on mystisiä elementtejä jotka saavat paikoitellen miettimään mitkä asiat ovat totta ja mitkä ovat vain Annan mielikuvituksen tuotetta, keinoja jolla hän pystyy kohtaamaan ja käsittelemään hylätyksi tulemisen tunteitaan. Vaikka yhdessä vaiheessa jo näyttääkin siltä että Anna on kuvitellut hyvinkin monet asioista joita on siihen mennessä nähty, ei tarina kuitenkaan jätä katsojaa näin helppoon ratkaisuun sillä Anna saa muiden henkilöiden kautta huomata että jotain todellista hänen kuvitelmissaan onkin mahdollisesti ollut.

    Vaikka Anna ja Marnie ovatkin molemmat nuoria tyttöjä joiden kautta elämän vaikeita asioita käsitellään, on katsojan silti helppoa samaistua heidän tunnemaailmaansa riippumatta katsojan omasta iästä tai sukupuolesta. Tyttöjen elämän kipukohtia aukaistaan katsojalle sopivan rauhallisella rytmillä paljastamatta liikaa liian aikaisessa vaiheessa. Hahmot ovat persoonallisia ja aidon tuntuisia ja hyvin tehdyn tarinankerronnan vuoksi heidän kohtalonsa koskettavat.

    Elokuva sisältää inhimillisen ja realistisen kuvauksensa lisäksi myös sopivan määrän mystiikkaa, sillä tarinan edetessä useamman eri henkilön elämän polut kohtaavat ja aukenevat niin katsojalle kuin Annallekin tavalla joka ei noudata arkisen realismin rajoja. Annan kasvutarina on hienosti kuvattu matka omaan itseensä mikä saa hänet ymmärtämään monien asioiden todellisen luonteen omien kuvitelmien sijaan.

    Pidin tästä elokuvasta todella paljon ja se päätyi myös blogini Suosituksia-sivulle.

    Muokattu 15.06.2025, korjattu kirjoitusvirhe.

  • Leffalauantai: Maleficent (Maleficent – Pahatar)

    Angelie Jolien ilmeikäs ilmeettömyys antaa Maleficientille syvyyttä olemukseen

    Vuonna 2014 julkaistu Maleficent (IMDB) joka on Suomessa julkaistu nimellä Maleficent – Pahatar on klassiseen Prinsessa Ruusunen -tarinaan pohjautuva seikkailullinen koko perheen fantasiaelokuva. Sen on ohjannut Robert Stromberg ja sen pääosarooleissa nähdään Angelina Jolie, Elle Fanning sekä Sam Riley.

    Prinsessa Ruususen tarina on monelle tuttu jo lapsuudesta ja siitä on useampia erilaisia variaatioita. Itselleni tunnetuin on kuitenkin Disneyn vuoden 1959 piirretyssä kuvattu versio missä paha noita asettaa kirouksen vastasyntyneen kuninkaan tyttären ylle jonka seurauksena lapsi tulee kuolemaan ennen 16:tta syntymäpäiväänsä mikäli hän pistää sormensa värttinän piikkiin. Hyvän haltijan lieventävän loitsun ansiosta hän ei kuitenkaan kuole vaan vaipuu uneen josta vain rakkauden ensisuudelma voi hänet herättää.

    Myös tässä uudemmassa versioinnissa pohjalla kulkeva tarina seuraa samaa punaista lankaa vaikkakin hieman erilaisin vivahtein. Esimerkkinä mainittakoon että myös tässäkin on olemassa viaton lapsi jonka Pahatar kiroaa, mutta tällä kertaa hyvä haltijatar ei ole se kuka lievittää kirousta vaan kirouksen tekijä itse jättää kiroukseensa mahdollisuuden sen purkamiselle. Vaikka eroja löytyy on pohjalla oleva tarina onneksi tarpeeksi tutuista aineksista leivottu jotta sitä voi pitää Prinsessa Ruususen tarinana vaikkakin toisen henkilön näkökulmasta kerrottuna.

    Fantasiamaailmaan mahtuu kaiken sen synkkyyden ja pimeydenkin lisäksi myös värien loiston kautta kuvattua elämän iloa

    Maleficent antaa Prinsessa Ruususen tarinaan uudenlaista ja merkittävästi puhuttelevampaa perspektiiviä monin eri tavoin. Siinä missä piirretyn klassikon kuvaus Pahattaresta on yksioikoisen mustavalkoinen ja stereotyyppinen kuvaus inkarnoituneesta pahuudesta on tämän modernin version rakentama hahmo selkeästi monitahoisempi, humaanimpi ja siten myös koskettavampi.

    Pahattaren kuvaus ei sorru naiivin yksinkertaistavaan narratiiviin missä hänen pahuuttansa kuvattaisi vain luontaisena pahuutena, vaan tämä versio antaa syyn ja merkityksen Maleficentin pahoille teoille siten että katsojan on helppoa ymmärtää hänen näkökulmaansa siten että siinä on samaistuttavaa tarttumapintaa. Mikä parasta hänen pahuudestaan ei rakenneta kuvaa absoluuttisesta hyvän vastakohdasta vaan aidompaa kuvausta satutetun henkilön kyynisyyden kautta heijastuvasta kovasydämisyydestä jossa kuitenkin pohjalla on puhtautta ja hyvyyttä joka heijastuu myös hänen tekoihinsa olosuhteiden mukaan.

    Olennainen osa onnistunutta hahmon kuvausta tulee Angelina Jolien erinomaisesta roolisuorituksesta. Jolien ilmeikkyys sekä myöskin oikealla tapaa käyttämä ilmeettömyys antaa roolihahmolle uskottavuutta ja syvyyttä.

    Monien muiden modernien fantasiaelokuvien tyyliin myös tässä on visuaalinen näyttävyys kohdallaan. Erikoistehosteet ovat kaunista katsottavaa kautta linjan ja ne tukevat hyvin tarinaa eikä niistä syntynyt ainakaan itselleni mielikuvaa siitä että erikoistehoisteden näyttävyydellä pyrittäisi peittämään tarinan puutteita. Tarina kyllä kestää hyvin omilla jaloillaan seisten eikä tehosteilla jouduta paikkaamaan laadun heikkoutta muilla osa-alueilla.

    Tarina on kokonaisuudessaan hyvinkin suoraviivainen ja siten se sopii helposti hetkiin jolloin etsii viihdyttävää elokuvaa jonka katsottuaan ei tarvitse mietti mistä tässä oli lopulta kysymys. Se on helposti lähestyttävän viihteen muottiin paketoitua fantasiaa jota on ilo katsoa.

    Helposti lähestyttävästä muodostaan huolimatta Maleficent onnistuu tarjoamaan enemmän tarinassaan syvyyttä kuin monet muut oman lajityyppinsä elokuvat, sillä sen kuvaus rakkaudesta, luottamuksesta, pettymyksistä, satutetuksi tulemisesta, kyynisyydestä sekä viattomuudesta ja viattoman rakkauden parantavasta voimasta on aidompaa ja paremmin kuvattua kuin monissa muissa elokuvissa. Ei sen kuvaus näistä tunnetiloista tietenkään ole yhtä syväluotaavaa kuin niihin keskittyvissä draamaelokuvissa, mutta kepeän viihteen lajissa nämä tunnetilojen onnistuneet kuvaukset ovat poikkeuksellisen ilahduttavaa katsottavaa.

    Olen nähnyt tämän elokuvan nyt kahteen kertaan. Ensimmäisellä katsomiskerralla toukokuussa 2020 annoin tälle 10/10 ja nyt uudelleen katsottuna olen edelleenkin samalla linjalla – tämä on viihteellisten fantasiaelokuvien helmi josta monen eri generen elokuvat voisivat ottaa oppia. Tämän katsomiskerran jälkeen elokuva tosin myös päätyi Suosituksia-sivun (katso täältä) elokuviin.

    Vaikka Maleficent on luultavasti ensisijaisesti lapsenmielisille suunnattu fantasiaelokuva on se ehdottomasti näkemisen arvoinen jokaiselle fantasiasta pitävälle katsojalle.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 366 522 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

    Postausta muokattu 2022-06-05 korjaamalla kirjoitusvirheitä. Elokuvan nimi oli kirjoitettu säännöllisesti väärin muodossa Maleficient vaikka oikea muoto on Maleficent. Postauksen URL on kuitenkin jätetty muuttamatta jotta missään muualla tähän linkatut linkit eivät hajoa.

  • Leffalauantai: Vampire academy

    Dhampyyri Lucy (Zoey Deutch) ja Moroi Lissa (Lucy Fry) ovat vampyyriakademiassakin läheiset ystävät

    Vampire Acedemy (IMDB) on vuonna 2014 julkaistu komediallinen teinivampyyridraama jonka on ohjannut Mark Waters. Pääosissa nähdään Zoey Deutch, Lucy Fry, Danila Kozlovskiy, Dominic Sherwood, Sarah Hyland sekä Cameron Monaghan.

    St. Vladimirin vampyyriakademiasta karanneet Rose (Zoey Deutch) sekä Lissa (Lucy Fry) saadaan kiinni ja heidät tuodaan takaisin akademiaan missä heidän pitäisi olla paremmassa turvassa ulkomaailmassa vaanivilta strigoilta, pahoilta vampyyreiltä. Dhampyyri eli puolivampyyri Rose on karkumatkalla olleen ihmisten kanssa hyvin tulevan moroi-vampyyri Lissan vartija johon hänellä on jonkinmoinen telepaattinen yhteys.

    Akademian sisäpuolella jälleen ollessaan he pian saavat selville että suurin uhka ei välttämättä tulekaan ulkomaailmassa olevista strigoista, vaan uhka tulevaisuuden kannalta tärkeässä roolissa olevan Lissan turvallisuudelle tuleekin lähempää kuin he osaavat odottaa.

    Lucy

    Vampire Academy on suoraviivainen ja harmaaseen massaan hukkuva tusinaelokuva jonka kyllä kliseisistä teinimäisistä elementeistään huolimatta jaksaa katsoa, mutta joka ei kuitenkaan missään vaiheessa pääse erityisesti säväyttämään.

    Tarina on mukiinmenevä vaikkakin itselleni se jätti lähinnä tunnun siitä aivan kuin kyseessä olisi jatko-osa jollekin muulle elokuvalle tai vaihtoehtoisesti elokuva samaa nimeä kantaneelle TV-sarjalle. Tapa miten asioita kuvataan ja kerrotaan luo paikoitellen mielikuvan siitä aivan kuin katsojan odotettaisiin entuudestaan tietävän jo asioita joita on jossain muualla tapahtunut. En tiedä onko asia oikeasti näin, mutta jotain kerrontatyylissä olisi voitu hioa toisenlaiseksi mikäli näin ei ole ollut tarkoitus.

    Näyttelytyö on paikoitellen teennäisen tuntuista, mutta onneksi eniten nähtävien Zoey Dutchin sekä Lucy Fryn osalta samanlaista mielikuvaa ei synny, mutta heidän näyttelemissä roolihahmoissa sitä vastoin on teinidraamakomedioiden kliseistä vivahdetta. Tätä roolihahmojen tyyliä en kuitenkaan laske miinukseksi elokuvaa kohtaan sillä lasken sen enemmänkin lajityypilleen tyypilliseksi piirteeksi joka on osittain määrittämässä lajityyppiä itsessään.

    Kokonaisuutena Vampire Acedemy kestää kyllä katsomisen mikäli on vampyyrielokuvien ystävä ja osaa suhteuttaa tämän selkeästi teinielokuvan kategoriaan omissa odotuksissaan, mutta mikäli vampyyrielokuvat ei iske ei tätä oikeastaan voi suositella muille kuin teinielokuvista pitäville katsojille.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 53 679 annettuun ääneen”]5,5/10[/simple_tooltip])