Aleksin Blogi

Tag: Vuoden 2016 elokuva

  • Leffalauantai: Risen

    Claviuksen roolissa nähdään Joseph Fiennes

    Risen (IMDB) on vuonna 2016 julkaistu historiallinen draamaelokuva. Sen on ohjannut Kevin Reynolds ja sen pääosissa nähdään Jospeh Fiennes, Peter Firth, Cliff Curtis sekä Steward Scudamore.

    Elokuvan tarina sijoittuu vuoteen 33 jKr. Roomalainen sotilas Clavius (Joseph Fiennes) saa tehtäväkseen selvittää kuka on vastuussa vasta ristiinnaulitun messiaaksi julistetun Jeesuksen ruumiin katoamisesta. Clavius lähtee selvittämään pikaisesti tapausta ennen kuin sanoma Jeesuksen etukäteen ilmoittamasta ylösnousemuksestaan pääsee laajemmin valtaamaan alaa ja sitä kautta aiheuttamaan mahdollisia levottomuuksia.

    Clavius selvittää tapausta niin haudalla vartioineilta sotilailta, Maria Magdalenalta kuin opetuslapsiltaltakin. Vähitellen Claviuksen oma maailmankuva järkkyy ja hän saa huomata uskovansa itsekin todeksi sitä ilosanomaa mitä opetuslapset ovat julistaneet – Kristus on noussut kuolleista ja elää.

    Yeshuan (eli Jeesuksen) roolissa nähdään Cliff Curtis

    Mikäli Raamatun Uuden Testamentin kertomukset ovat entuudestaan tuttuja on Risen-elokuvan viitekehys jo etukäteen tiedossa. Lyhyesti tiivistäen elokuvassa kerrotaan miehestä joka saa monet uskomaan siihen että hän on Jumalan poika. Juutalaiset ovat odottaneet Vanhan Testamentin ennustuksissa luvattua Messiasta joka on tuleva. Kun hän vihdoin saapuu ei juutalaiset häntä tunnista luvatuksi kuninkaakseen ja niinpä Jeesus tuomitaan kuolemaan ristillä.

    Ennen kuolemaansa Jeesus on kertonut seuraajilleen että hän on kolmantena päivänä nouseva kuolleista ja Risenin pääpainopiste kertookin ajasta mitä tapahtuu sen jälkeen kun Jeesus kuolee, nousee ylös kuolleista, ilmestyy opetuslapsilleen ja antaa heille käskyn julistaa sanomaa Jumalan valtakunnasta.

    Pidin tästä elokuvasta todella paljon. Iso syy siihen on tietenkin se, että itse olen tunnustava kristitty ja siten henkilökohtaisesti uskon Raamattuun ja Jeesuksen ylösnousemukseen, mutta vaikka en uskoisikaan on tämä silti elokuvalliseltakin anniltaan mielenkiintoinen kuvaus kristinuskon alkuajoista tavallisesti nähtävästä katsantokannasta poikkeavasta näkökulmasta. Pidin siitä kuinka tarinaa katsotaan roomalaisen sotilaan perspektiivistä ja siitä kuinka hän asiaa tutkiessaan joutuu jossain vaiheessa päästämään irti omista totutuista uskomuksistaan havaittuaan omin silmin kuinka sama Jeesus jonka hän näki ristillä kuolleena on noussut kuolleista ja on jälleen elävä.

    Ohjauksellisesti ja muiltakin aspekteiltaan mentiin perinteisiä mutta toimivia kaavoja noudattaen. Taiteelliselta anniltaan Risen ei siis tarjoa mitään uutta eikä ihmeellistä, mutta elokuvallisesti se onnistuu luomaan viihdyttävän ja toimivan katselukokemuksen kristinuskon alkuajoista. Se ottaa kyllä taiteellisia vapauksia asioista joista Raamattu ei kerro lukijalleen mitään, mutta se tekee sen kuitenkin siten että se ei lähde kertoamaan toisenlaista evankeliumia ja koeta vääristää evankeliumien sanomaa.

    Kristityille tätä elokuvaa on helppo suositella, mutta monelle muullekin tässä elokuvassa on hyviä ja toimivia elokuvallisia aspekteja joka tekee siitä kiintoisan katselukokemuksen.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 24 707annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Office Christmas Party (Firman pikkujoulut)

    Carol (Jennifer Aniston)

    Office Christmas Party (IMDB) joka suomessa on nähty myös nimellä Firman pikkujoulut on komedia vuodelta 2016 jonka on ohjannut Josh Gordon ja Will Speck. Pääosarooleissa on mm. Horrible Bosses -elokuvista tuttu Jason Bateman, Deadpoolissa nähty T. J. Miller, Frendeistä ja Horrible Bosses -elokuvista tuttu Jennifer Aniston sekä X-Men Apocalypsessäkin nähtävä Olivia Munn.

    Juonessa kerrotaan IT-firma Zenotekistä jonka CEO:na toimiva Carol (Jennifer Aniston) ei ole tyytyväinen firman nykyiseen tulokseen. Hän aikoo laittaa toimipisteen kiinni mikäli firman CTO:na toimiva veljensä Clay (T. J. Miller) ei onnistu saamaan isoja kauppoja suuren asiakkaan kanssa parin päivän aikana. Carol myös ilmoittaa että toimiston suunnitellut pikkujoulut täytyy perua vastoin Clayn ja kumppaneiden ilmoituksia ja järkkäilyitä tapahtuman eteen.

    Koska elokuvan nimikin antaa osviittaa pikkujoulut kuitenkin järjestetään vastoin Carolin tahtoa. Clayllä on kuitenkin ylevänä ajatukesna kutsua tärkeän asiakkaan edustaja Walter (Courtney B. Vance) katsomaan pikkujoulujen meininkiä siinä toivossa että asiakas näkisi kuinka hieno meininki firmalla on ja saisi sen myötä myös hierottua kaupat pelastaakseen toimipisteen tulevaisuuden ja työntekijöidensä työpaikat.

    Bileiden meininki alkaa hitaan ja maltillisen alun jälkeen ottamaan elon merkkejä kiihtyen kohden hillitöntä dokaamista ja joraamista saavuttaen lopulta sen pisteen kun humalaiset toimistotyöntekijät pääsevät erinäisten ruumiinosiensa kopiokoneella kopioinnin vauhtiin ja siitä vielä paljon pidemmälle kauas kohtuuden suomista rajoista.

    Pikkujoulujen meininki meinasi lähteä väellä lapasesta

    Office Christmas Party on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä aivot nollille -tyylin komedia jonka vahvuuksia ei kannata lähteä kaivamaan ainakaan juonen omaperäisyydestä tai yllättävyydestä. Juoni on perinteinen sankaritarina jonka loppuratkaisun tietää jo samassa vaiheessa kuin ongelmankin. Toiselta konttorilta tuleva ilkeä CEO uhkaa laittaa firman kiinni heikon kannattavuuden vuoksi ja on enää pari päivää aikaa saada hänet muuttamaan mielensä. Katsojan ei liene ole kovin vaikeaa arvata miten loppuratkaisussa käy.

    Onneksi tämän tyylin elokuvissa vetovoima ja viihdearvo löytyy aivan muista piirteistä. Lähtökohtaisesti pidän tämän tyylin elokuvissa siitä että ne vetävät bilettämisen meiningin niin reilusti överiksi että se saavuttaa absurdiudellaan jo koomiset mittasuhteet. Ilahduttavasti näissäkin pikkujouluissa niin tapahtui ja humoristisia aspekteja irtoaa niin vahvasti stereotyyppisistä hahmoista ja heidän todellisen persoonansa esiin kuoriutumisesta, hahmojen koomisista hämäristä persoonallisuuksista kuin myös reilusti yli kohtuullisuuden rajojen vedetyistä toimenpiteistä joita konttorin johtajat ovat valmiita tekemään pelstaakseen alaistensa työpaikat.

    Tekniseltä puoleltaan elokuvassa ei ole mitään valittamista ja se on lajityypissään varsin tuttua kauraa. Näyttelytyö on perinteisen hyvää mitä tämän tasoluokan näyttelijöiltä osaa odottaakkin joten ei mitään poikkeavaa senkään suhteen.

    Clay (T. J. Miller) ja Josh (Jason Bateman)

    Omaan makuuni Office Christmas Party oli viihdyttävä elokuva joka kestää useammankin katselukerran. Tämä on kuitenkin niitä elokuvia että sitä varten täytyy olla virittäytyneenä oikealle taajuudelle missä liiallisesti ei aivotoiminta pääse häiritsemään puhtaan viihteellistä elokuvakokemusta.

    Tarinan kokonaishumoristisuus toimii vaikkakin yksittäiset läpät siellä täällä olivatkin lähinnä vaivaannuttavan huonoja. Tästäkin huolimatta kokonaiskuva elokuvasta vääntyy positiivisen puolelle.

    Mikäli elokuvan katsomiselle ei keksi muita syitä niin ainahan sen voi katsoa jo siksi että siinä on mukana aina yhtä tyylikäs Jennifer Aniston jonka vuoksi voi katsoa leffan kuin leffan vaikka useampaankin otteeseen.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 54 709 annettuun ääneen”]5,6/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Carrie Pilby

    Carrie Pilbyn roolissa nähdään Bel Powley

    Carrie Pilby (IMDB) on vuonna 2016 julkaistu elokuva joka IMDB:n määritelmissä on listattu draamaksi ja komediaksi. Sen on ohjannut Susan Johnson ja sen pääosaroolissa Carrie Pilbynä nähdään Bel Powley.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan 19-vuotiaasta poikkeuksellisen älykkäästä Carrie Pilbystä jolle älykkyys ei kuitenkaan tunnu lisäävän onnellisuutta elämään. Hän käy terapiassa isänsä ystävän tohtori Petrovin (Nathan Lane) luona. Tohtori Petrov antaa Carrielle listan asioita joita hänen tulisi pyrkiä tekemään jotta Carrie uskaltaisi edes joskus höllätä tarpeettoman kireää pipoaan ja antaa myös elämästä nauttimiselle mahdollisuuden.

    Carrie on vastahakoinen mutta lähtee kuitenkin tekemään listan asioita. Listalla on niin erinäisiä asioita aina ystävän löytämisestä treffeillä käymiseen ja vähitellen Carrie alkaa näkemään elämää myös oman tiukan moraalikäsityksensä ja maailmankatsomuksensa ulkopuolelta.

    Elokuvaa katsoessa en voinut välttyä mielikuvilta samankaltaisuudesta teemassa Good Will Huntingin kanssa – on olemassa ihminen jolla on keskivertoa parempi älykkyysosamäärä, älykkyys ei kuitenkaan lisää hänen elämäänsä onnellisuutta vaan on enemmänkin sen esteenä ja asiaa käsitellään yhdessä terapeutin kanssa ja kuljetaan askel kerrallaan kohden eheämpää ihmisyyttä. Vaikka tarina tuntuukin jo aiemminkin nähdyltä ei tämä tee elokuvaa huonoksi sillä samanlaisista aineksista saa keitettyä monenlaisia soppia.

    Carrie Pilby on monessa mielessä viihdyttävä ja sympaattinen elokuva. Sen tarina on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä, se on ennalta arvattava ilman mitään suurempia ihmeitä ja siinä käsitellään myös Carrien menneisyydessä tapahtuneita asioita joista katsojan on helppoa lähteä analysoimaan mitkä syyt voivat aiheuttaa hänellä emotionaalisia lukkoja ja toimia siten onnellisuuden esteenä.

    Ohjauksellisestikin kaikki perusasiat olivat kunnossa, mutta jostain syystä itseltäni osan tunnelmasta söi elokuvan visuaalinen tyyli teknisen toteutuksensa osalta. Valittu tyyli toi enemmän itselleni mieleen pidennetyn televisiosarjan jakson kuin elokuvan. Tätä on hieman hankala avata lyhyesti, mutta lähinnä tällä tarkoitan kuvausteknisiä seikkoja kuten kuvan pehmeyttä, syväterävyyttä, värimaailmaa ja kuvausuhdetta. En toki usko että tämä tyyli on vahingossa elokuvaan päätynyt, mutta jotenkin itseltäni se hieman hävitti elokuvan potentiaalia.

    Kaikista näistä moitteista huolimatta pidin tästä elokuvasta. Se oli kepeä ja sympaattinen elokuva joka sopii niihin hetkiin kun haluaa helposti pureksittavan filmin jossa kuitenkin on mukiinmenevä tarinakin.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 5462 annettuun ääneen”]6,6/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Wedding Party

    Dunni Cokerin roolissa nähdään Adesua Etomi-Wellington

    The Wedding Party (IMDB) on nigerialainen Nollywood-elokuva vuodelta 2016. Tyylilajiltaan se on romanttinen komedia ja sen on ohjannut Kemi Adetiba. Pääosarooleissa nähdään Adesua Etomi-Wellington sekä Banky Wellington.

    Elokuvan tarina kertoo nuoresta pariskunnasta Doziesta (Banky Wellington) ja Dunnista (Adesua Etomi-Wellington) jotka ovat avioitumassa. Dozie on maineeltaan tunnettu pelimies ja hänellä on ollut useamman naisen kanssa juttua ennen Dunnia. Kaikesta huolimatta ja erityisesti joidenkin Dozien entisten heilojen ihmeeksi hän on kuitenkin asettumassa aloilleen vieläpä sellaisen naisen kanssa jolle läheisyys miesten kanssa on vielä entuudestaan tuntematon juttu.

    Häät eivät tahdo sujua ilman epätoivottuja käänteitä. Sulhasen äidin asenne morsianta ja hänen sukuaan kohtaan on nyrpeä ja se on helposti havaittavissa hänen käytöksestään, morsiamen vanhempien järjestemien häävalmisteluiden maksuissa meinaa olla ongelmia, paikalle häihin saapuu entisten heilojen lisäksi myös muita kutsumattomia ja epätoivottuja vieraita eikä polttareista kuvatun videon näyttäminen epähuomiossa ainakaan asioita käännä parempaan suuntaan.

    The Wedding Party on juonensa osalta hieman erilaisella painopisteellä oleva hääelokuva mitä normaalisti olen tottunut näkemään. Pääsääntöisesti hääelokuvat joita olen nähnyt kertovat ensisijaisesti ajasta ennen häitä ja vasta lopussa sitten tapahtuu varsinaiset häät, mutta tässä elokuvassa häät tapahtuvat jo kohtalaisen aikaisessa vaiheessa ja suurimmat draamailut seuraavat vasta jälkijunassa.

    Dozie Onwukan osaa esittää Banky Wellington

    Hieman erilainen juonikuvio onkin elokuvan harvoja hyviä piirteitä. Toinen itseäni miellyttänyt piirre oli morsiamen roolissa nähtävän näyttelijättären ulkoisen olemuksen viehättävyys joka ei kuitenkaan muuta tämänkään elokuvan pisteytystä yhtään sen parempaan suuntaan (arvostelen siis elokuvia enkä omaa naismakuani). Olipahan edes jotain muutakin positiivista sanottavaa tästäkin elokuvasta.

    Kuten edellisestä kappaleesta voi päätellä oli tämä omaan makuuni huono elokuva. Suurimpana ongelmana siinä oli tarinan yhteneväisyyden puute. Tällaisenaan se tuntui lähemmäksi irtonaisten kohtausten kasaamisesta jälkeenpäin yhdeksi juoneksi eikä toisin päin. Tietenkin kohtaukset liittyvät selkeästi toisiinsa ja kuljettavat juonta kyllä eteenpäin mutta tapa miten kohtauksesta toiseen siirrytään saa ne tuntumaan irtonaisilta kohtauksilta vailla suurempaa kokonaiskuvaa ja tarkoitusta. Monet kohtaukset tuntuvat täysin päälleliimatuilta, näyttelyltään todella tönköiltä ja juonen osalta merkityksettömiltä.

    Lisäksi henkilöhahmoista ei saa mitään kosketuspintaa eikä niissä ole lainkaan syvyyttä tai tunnetta. On vain joidenkin ihmisten häät jonne tulee joitakin toivottuja ja joitakin ei-toivottuja ihmisiä. Sen jälkeen onkin vain tapahtumia joissa täysin merkityksettömältä tuntuvat henkilöhahmot tekevät asioita jotka eivät aina mene putkeen. Toisin sanoen kenestäkään hahmosta ei saa mitään irti mikä pitäisi mielenkiintoa tarinassa yllä edes jollain tasolla.

    Kokonaisuutena The Wedding Party on huono elokuva. Katsoohan sen kerran, mutta elokuvallisesti se ei tarjoa juuri mitään katsomisen arvoista.

    Arvosana: 2/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 363 annettuun ääneen”]6,2/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Mother’s day

    Sandy (Jennifer Aniston)

    Mother’s day (IMDB) on vuonna 2016 valmistunut draama/komedia jonka on ohjannut Garry Marshall. Sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston, Timothy Olyphant, Shay Mitchell, Kate Hudson sekä Julia Roberts.

    Siinä missä monet elokuvat pysyvät tiukasti muutamassa päähenkilössä on tässä tarinassa kuvattu äitiyttä useammasta eri kuvakulmasta katsottuna.

    Yhdet elokuvan päähahmoista ovat eronneet Sandy (Jennifer Aniston) ja Henry (Timothy Olyphant) joilla on kaksi lasta. Henry on löytänyt uuden naisen Tinan (Shay Mitchell) ja Sandy joutuu kohtaamaan oman äitiytensä uudesta perspektiivistä kun lapsien elämään astuu mukaan uusi äitipuoli. Toisena päätarinassa nähdään pariskunta jossa toisen naisen vanhemmat saavat selville että heidän tyttärensä on lesbo ja parisuhteessa naisen kanssa.

    Samat vanhemmat joutuvat kohtaamaan myös sen tosiasian että toisella heidän tyttärestään on avioliitto intialaisen miehen kanssa vaikka he ovat olleet täysin vastaan ulkomaalaisen kanssa yhdessä olemista. Osansa elokuvassa saa myös perhe missä äiti on menehtynyt ja miehelle on jäänyt kaksi tytärtä yksin kasvatettavakseen sekä lisäksi pariskunta joilla on jo yhteinen lapsi mutta nainen pelkää avioitua lapsen isän kanssa tämän toiveista huolimatta.

    Jesse (Kate Hudson)

    Mother’s day on omassa tyylissään poikkeava elokuva sen moneen päähenkilöön nojaavan kerrontatyylinsä osalta. Se kertoo mielenkiintoisella tavalla äitiyteen sisältyvistä haasteista joita eri vaiheissa elämäntilanteita voi tulla vastaan. Esimerkiksi tällaisia kuvattuja suhteita on aikuisten lapsien suhtautuminen omaan äitiinsä joka on kannoissaan jyrkkä ja omaa näkemyksiä jotka rikkovat tyttärien ja äidin välejä tai kuvaus toisesta perheestä jossa äiti on menehtynyt ja kuinka arjen täytyy jatkua kaikesta huolimatta.

    Jokaisella elokuvassa kuvatulla äitisuhteella on selkeät roolinsa kuvatessa elämän varrella ilmeneviä haasteita ja ovat siten omiaan olemaan helposti lähestyttäviä tarinoita ihmisyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Vaikka Mother’s day onkin monelta tasoltaan suoraviivainen ja helposti lähestyttävä tarina on sen syvempi merkitys henkilöiden kasvussa ja tavassa käsitellä elämässä ilmeneviä haasteita.

    Taiteelliselta annilta tältä elokuvalta ei kannata odottaa kepeää viihde-elokuvaa enempää. Se on oman lajityyppinsä lapsi ja sen vahvuudet nojaavat siten kiintoisiin henkilöhamoihin ja onnellisiin kasvutarinoihin. Viihteellisen elokuvan saralla tämä on kuitenkin täysin toimiva elokuva.

    Miranda (Julia Roberts)

    Näyttelytyö on elokuvassa ammattimaista ja uskottavaa kautta linjan eikä missään vaiheessa synny teennäistä tunnelmaa. Ohjaustyöskentely on huomaamatonta ja siten toimivaa joka on tämäntyyppisissä elokuvissa pelkästään positiivinen juttu, sillä tämänkaltaisten elokuvien vahvuus tulee kiinnostavista ihmiskohtaloista ja toimivasta näyttelytyöstä eikä niinkään monipuolisista ja lajityyppiä ravisuttavista ohjauksessa nähtävien taiteellisten ratkaisujen käytöstä.

    Mikäli pitää draamakomedioista romanttisilla vivahteilla on Mother’s day genressään toimiva elokuva. Mikäli elokuvalta kaipaa viihteen lisäksi myös taiteellista ja puhuttelevampaa aspektia on tämän elokuvan ohittaminen täysin hyväksyttävää ilman että mitään varsinaisesti menettää – paitsi tietenkin aina ihastuttavan Jennifer Anistonin, joka vielä tätä elokuvaa tehdessään ollessaan 46-vuotias osoittaa että henkeäsalpaava viehättävyys on piirre joka ei ole kadonnut Anistonin olemuksesta vuosien myötä mihinkään.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 27 126 annettuun ääneen”]5,6/10[/simple_tooltip])