Aleksin Blogi

Tag: Vuoden 2019 elokuva

  • Leffalauantai: It Chapter Two (Se – Toinen luku)

    Pennywise (Bill Skarsgård) on ottanut uuden muodon

    It Chapter Two (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan myös nimellä Se – Toinen luku on Stephen Kingin vuoden 1986 Se-nimiseen romaaniin pohjautuva kauhuelokuva. Ohjauksesta on vastannut Andy Muschietti ja pääosarooleissa nähdään James McAvoy, Jessica Chastain, Bill Hader, Isaiah Mustafa, Jay Ryan sekä James Ransone.

    Tarinassa kerrotaan kuinka niin kutsutuksi luusereiden jengiksi nimetty kaveriporukka joka on 27 vuotta takaperin päihittänyt Pennywisen tekevät paluun Derryn kylään sen jälkeen kun siellä yhä asuva Mike (Isaiah Mustafa) ottaa heihin yhteyttä ja kutsuu heidät takaisin. Pennywise ei ole jättänytkään Derryä ja ihmisiä on siellä jälleen alkanut katoamaan, joten vanhojen ystävysten on aika jälleen kokoontua yhteen jotta he voisivat tuhota Pennywisen lopullisesti.

    En ole lukenut Kingin kirjaa Se joten en osaa sanoa onko tämä elokuva lainkaan samankaltainen kuin kirja johon se pohjaa. En myöskään ole katsonut vuoden 2017 elokuvaa It joten en voi arvioida olisiko tästä elokuvasta saanut paljonkin enemmän irti jos edes toinen näistä teoksista ollut tuttu. Itsenäisenä elokuvana tämä ainakin ontuu enemmän kuin lonkkavikainen aasi eikä sen suurimmat puutteet luultavasti olisi korjaantuneet vaikka olisi lukenut kirjan moneen otteeseen ja katsonut aikaisemmankin elokuvan.

    Osa luuserijenginä tunnetusta sakista

    It – Chapter Two on malliesimerkki mitäänsanomattomuudesta, sillä se on kauhua mikä ei missään vaiheessa kauhistuta. Se ei onnistu rakentamaan tunnelmaa, sen henkilöhahmojen välinen kemia tuntuu teennäisen päälle liimatulta ja lattean kliseiseltä eikä tarpeettoman usein käytetyt jump scaretkaan säikäytä missään vaiheessa. Pintapuoleiseksi jääneiden hahmojen kohtalot eivät kiinnosta minkään vertaa eikä pelottavaksi tai pahaksi tarkoitettu Pennywise-pellekään säväytä sen enempää.

    Näiden huonojen piirteiden lisäksi elokuvaa täytyy moittia myös sen tarinan sekavuudesta. Tämä voi olla niitä piirteitä joista voisi saada enemmänkin irti jos aikaisemman elokuvan olisi katsonut tai Kingin kirjan lukenut, mutta itsenäisenä elokuvana arvioiden tästä ei paljoakaan irti saanut. Jokin paha pelle oli joskus historiassa pistänyt ilmeisesti väkeä kylmäksi mutta jonka nämä tämän elokuvan nyt jo aikuseksi kasvaneet päähenkilöt olivat nuorena lananneet kylmäksi. Kuitenkin pelle ei pysy kuolleena vaan tulee jostain syystä takaisin ja väki palaa lahtaamaan saman pahiksen uudemman kerran. Tällä kertaa selviää että heidän täytyy tehdä jokin mystinen rituaali jossain luolastossa. Luolastossa on lisäksi joitain hämmentäviä valoja joiden merkitys ja tarkoitus jää täysin irtonaiseksi roikkumaan ilmaan.

    Jotain hyvääkin tästäkin elokuvasta on onneksi löydettävissä. Sen visuaalinen ilme on miellyttävä ja sen valaistus ja värimaailma on tunnelmallinen. Näyttely on perusvarmaa Hollywood-tasoa eikä leikkaukselliset elementit käyneet ärsyttämään.

    Kokonaisuutena It – Chapter Two on kuitenkin sanalla sanoen huono elokuva josta yksittäisiä hyviä hetkiä lukuunottamatta ei jää paljoa hurraamisen aiheita historian kirjoihin kirjoitettavaksi. Puuduttavuus yhdistettynä merkittävän pitkään kestoon (165 minuuttia) tekee tästä elokuvan jota ei kovin mieluusti toista kertaa katso ellei visuaalista puolta halua uudempaa kertaa arvioida.

    Arvosana: 3/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 204 614 annettuun ääneen”]6,5/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Aladdin

    Aladdin (Mena Massoud)

    Aladdin (IMDB) on vuonna 2019 julkaistu koko perheen toiminnallinen romanttinen musikaalinen fantasiaseikkailu ja se pohjautuu vuoden 1992 samaa nimeä kantavaan animaatioelokuvaan joka taas on saanut pohjansa Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Aladdin ja taikalamppu -tarinasta. Elokuvan on ohjannut Guy Ritchie ja pääosarooleissa nähdään Mena Massoud, Naomi Scott, Will Smith sekä Marwan Kenzari.

    Tarinassa kerrotan kuinka pienimuotoisia taskuvarkauksia toteuttava Aladdin (Mena Massoud) tapaa eräänä päivänä kaupungilla ongelmiin joutuneen naisen Jasminen (Naomi Scott). Aladdin auttaa neitoa hädässä vain huomatakseen pian että myös hänenkaltaiseltaan näpppäräsormiselta taskuvarkaalta voi nainen varastaa sydämen kuin huomaamatta.

    Aladdin erehtyy luulemaan Jasminea prinsessan apuriksi, mutta vähitellen hänelle käy ilmi että Jasmine on oikeasti prinsessa. Saadakseen naisen vaimokseen hänen itsensä täytyisi olla merkittävässä asemassa oleva prinssi. Aladdinin varkaan taidot eivät ole jäänyt sulttaanin palatsissa huomaamatta neuvonantaja Jafarilta (Marwan Kenzari) ja niinpä hän ottaa Aladdinin kiinni ja laittaa hänet hakemaan mystistä taikalamppua jonka sisällä asuu toiveita toteuttava henki (Will Smith). Jafarin kieroilut eivät kuitenkaan tuota tulosta ja lamppu ja henki jäävät Aladdinin haltuun.

    Henki auttaa Aladdinia prinssiksi jotta hän voisi hurmata Jasminen, mutta vallanhimoinen Jafarkaan ei luovuta hengen sisältämän lampun tavoittelusta vähällä.

    Jasmine (Naomi Scott)

    En ole varma olenko koskaan nähnyt Disneyn animaatiopiirrettyä Aladdinia joten en pysty kertomaan saisiko tästä enemmän vai vähemmän irti mikäli kyseinen animaatioelokuva olisi tuoreessa muistissa. Onneksi tämän katsominen niin että siitä nauttii ei kuitenkaan vaadi minkäänlaista tunnesidettä kyseiseen piirrettyyn vaan tämä filmatisointi on erinomainen teos itsenäisenä elokuvana vailla vaatimusta nostalgisten lapsuusmuistojen uudelleenlämmittelystä uudessa muodossa.

    Aladdin onnistuu olemaan iloinen ja reipas hyvän mielen elokuva joka kuitenkin onnistuu rakentamaan paikoitellen jopa silmäkulmia kostuttavan koskettavan kuvauksen. Kuten aikaisemmassa jo lapsille ja lapsemielisille suunnatun Dumbon arvostelussakin (lue täältä) kirjoitin on usein perheen pienemmille suunnatuissa elokuvisssa hyvä ja liiikuttava tarina jossa kuitenkin käsitellään myös arvomaailmallisia kysymyksiä ja samaa voi sanoa myös tämän elokuvan kohdalla.

    Matkansa aikana Aladdin oppii ja myös opettaa katsojilleen vilpittömyyden ja aitouden merkityksen rakkaudessa kuten myös pyytettömän auttamisen tuottaman ilon.

    Lasten saduissa ja niihin pohjautuvissa elokuvissa on yleensä henkilöhahmoja joiden luonteenpiirteet ovat kärjistetyn mustavalkoisia eikä tässäkään tehdä poikkeusta. Onko tämä hyvä vai huono asia on varmasti katsojasta kiinni, mutta pidän itse siitä että lapsille suunnatuissa elokuvissa moraalinen opetus tuodaan selkeästi esille ilman että tarvitsee olla kovin suuri filosofi ymmärtääkseen sen merkityksen.

    Yksi mistä erityisen paljon pidin tässä elokuvassa oli sen visuaalinen ilme. Pidin sen rikkaasta värimaailmasta, itämaista mystiikkaa huokuvasta puvustuksesta ja lavastuksesta sekä tyylillä toteutetuista erikostehosteista.

    Kokonaisuutena Aladdin on omassa lajityypissään erinomainen elokuva. Se onnistuu pitämään yllä hauskan humoristisen otteen, olemaan sopivan vakava ja moraalisesti opettava mutta kuitenkin jättää tarpeeksi tilaa myös koskettavalle romanttiselle tarinalle. Omaan makuuni tämä toimi erityisen hyvin.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 222 977 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Dumbo

    Pääosissa nähdään Dumbo, lentävä norsu 🙂

    Dumbo (IMDB) on Tim Burtonin ohjaama vuonna 2019 julkaistu koko perheen fantasiaseikkailu. Pääosarooleissa nähdään Colin Farrell, Michael Keaton, Danny DeVito, Eva Green, Finley Hobbins sekä Nico Parker.

    Monet ovat luultavasti jo lapsena ollessaan kuulleet tarinan Dumbosta, isokorvaisesta norsusta joka niiden avulla oppii lentämisen taidon. Harmillista kyllä muuta lapsuudessa kuullusta Dumbo-tarinasta en enää muista, joten en pysty kertomaan kuinka paljon yhteneväisyyksiä tai eroja Harold Pearlin ja Helen Aberson Pearlin kirjoittamaan satuun tällä filmatisoinnilla on. Wikipediasta luettavan lyhyen sadun juonikuvauksen perusteella eroja ainakin on jonkin verran (lue täältä).

    Burtonin Dumbon alussa Holt Farrier (Colin Farrell) palaa sodasta takaisin sirkukseen missä hänen lapsensa Milly (Nico Parker) ja Joe (Finley Hobbins) ovat häntä odottaneet. Sirkuksella ei ole mennyt kovin hyvin Holtin poissa ollessa eikä sirkus enää tahdo pärjätä. Sirkuksen johtaja Max Medici (Danny DeVito) on kuitenkin hankkinut sirkukseen norsun joka synnyttää pian pienen norsulapsen. Pienen norsun toivotaan vetävän yleisöä jälleen sirkukseen, mutta kauhukseen Max saa havaita että syntynyt norsunpoikanen ei ole suhteettoman suurien korviensa vuoksi aivan tavallinen elefantti. Suloisesta vetonaulasta uhkaa tulla enemmänkin taakka sirkukselle kuin varsinainen ilon aihe.

    Holtin lapset pitävät kuitenkin tästä pienestä, suloisesta ja sympaattisesta norsusta ja sen kanssa aikaa viettäessään he huomaavat pian Dumbon kyvyn lentää suuria korviaan apuna käyttäen. Tieto erikoisesta kyvystä kiirii laajemmallekin ja pian mikään ei ole enää sirkuksessa ennallaan.

    Holt Farrier (Colin Farrell)

    Erityisesti monissa perheen pienemmälle väelle kohdennetuissa elokuvissa on usein ollut hyvä ja liikuttava tarina joka vetoaa tunteisiin mutta samalla tarjoaa jonkinlaisia arvomaailmallisia kysymyksiä evääksi elokuvan jälkeenkin, eikä Dumbo tee tämän suhteen poikkeusta.

    Norsu joka saa kyvyn lentää ja voi tuntea vapauden tunteen ilmassa ollessaan on itsessään jo riemastuttava ja hyvää mieltä tuottava aihe, mutta erityisesti hänen irtoamisensa maan kamaralta saa hyvän mielen sen kontrastin vuoksi mitä maa hänen jalkojansa alla edustaa. Dumboa halveksutaan monen ihmisen toimesta hänen poikkeavan ulkomuotonsa takia, hän joutuu eroon emostaan pahansupien ihmisten toimien seurauksena ja kun tieto hänen kyvyistään tulee laajempaan tietoisuuteen nähdään hänet pääsääntöisesti vain potentiaalisena kassamagneettina jonka omalla onnellisuudella ei ole väliä niin kauan kuin vain se tuottaa etua muille tahoille.

    Pidin siitä kuinka tässä suhteellisen tuoreessa filmatisoinnissa on saatu vanha mutta sitlti aina yhtä ajankohtainen ja ajatuksia herättävä tarina uuteen muottiin hävittämättä sitä taikaa mikä hyvin kerrotuissa saduissa on.

    Dumbo on kauniin koskettava elokuva joka sopii niin perheen pienemmille kuin myös varttuneemmallekin väestölle.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 64 738 annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Joker

    Jokeri (Jaoquin Phoenix)

    Joker (IMDB) on vuonna 2019 julkaistu rikos/draama/trilleri jonka on ohjannut mm. The Hangover (Kauhea Kankkunen) -elokuvasta tuttu Todd Phillips. Pääosarooleissa nähdään Jaoquin Phoenix, Robert DeNiro, Zazie Beetz sekä Frances Conroy.

    Mikäli DC-universumin lepakkosankari Batman on entuudestaan jollain tapaa tuttu on luultavaa että Jokerikaan ei ole tuntematon hahmo. Vaikka Jokeri-elokuva saakin miljöönsä jo monille tuttujen Gothamin raamien sisältä on Phillipsin luoma kuvaus uusi ja raikas näkemys vailla historian painolastia. Gotham ja Wayne on kyllä siellä jossain, mutta saamansa viitekehys ei estä Jokeria pelaamasta elokuvassaan omilla säännöillään.

    Tarina kertoo Arthur Fleckista (Jaoquin Phoenix), omalaatuisesta ja ongelmallisesta miehestä joka työskentelee klovnina ja haaveilee stand up koomikon urasta. Hauskuudesta olisi apua kummassakin hommassa, mutta valitettavasti hauskuuden jalo taito ei kuulu Arthurin suurimpiin vahvuuksiin. Vastoinkäymisten ja kaltoinkohteluiden seuratessa toinen toistaan lipuu Arthur vähitellen mielipuolisuuden syövereihin ja löytää sisäisen jokerinsa.

    Arthur Fleck (Jaoquin Phoenix)

    Vaikka Joker on kiehtova elokuva monella eri tasolla, oli itselleni kiehtovin aspketi sen tarinankerronta ja hahmon rakentaminen niin hyvin että katsojana on helppoa tuntea myötätuntoa ja sääliä Arthuria kohtaan, ymmärtää hänen mielipuolisten tekojensa oikeutus edes hänen oman maailmankuvansa raamien sisällä.

    Hänestä ei rakenneta mielikuvaa mielipuolisena sekopäänä joka vain on paha luontaisesta pahuudestaan johtuen, vaan hänestä rakennetaan kuva herkästä ihmisestä joka joutuu kohtaamaan maailman pahuuden, häpäisyt ja nöyryytykset aina siihen saakka että psyyke hajoaa ja oikeutta lähdetään jakamaan oman käden kautta. Pahoinvoiva yhteiskunta synnyttää pahoinvoivoia yksilöitä ja sitä kautta elokuvassa nähty mielenterveyspalveluiden heikentyminen on helppoa nähdä myös tärkeänä yhteiskuntapoliittisena kannanottona.

    Pidin myös tavasta kuinka yhteiskuntaluokkien välistä taustalla piilevää jännitettä on hienovaraisesti kuvattu kautta elokuvan ja kuinka Jokeri nousee ahtaalle ajetun vähävaraisemman väestön vallankumouksen sankariksi. Samaan aikaan toisten ihmisten maailmassa hän on vain mielipuoli rikollinen joka kylvää kaaosta ja epäjärjestystä, mutta toiselle kansanosalle hän on samalla esikuva joka nousee barrikadeille epäoikeudenmukaisuutta, riistoa ja kaltoinkohtelua vastaan.

    Jokeri on Gothamin ahtaalle ajetun köyhän kansan ääni jonka hätähuudot ovat luokkayhteiskunnan paremmissa piireissä olevien keskuudessa kaikuneet kuuroille korville liian kauan.

    Elokuva on mestariteos joka pääsi suoraan Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 746 794 annettuun ääneen”]8,5/10[/simple_tooltip])