Aleksin Blogi

Tag: Will Smith

  • Leffalauantai: Men In Black (Men In Black – miehet mustissa)

    Kaikki liha tottelee kuria, niin myös alienit – tällä kertaa kuria tuodaan hieman isommalla aseella

    Men In Black (IMDB) eli suomalaisittain Men In Black – miehet mustissa on vuonna 1997 julkaistu seikkailullinen toimintakomedia. Sen on ohjannut Barry Sonnenfeld ja pääosissa nähdään Will Smith, Tommy Lee Jones sekä Linda Fiorentino.

    New Yorkin poliisiin kuuluva Jay (Will Smith) joutuu takaa-ajaessaan rikollista huomaamaan että aivan kaikki hänen todeksi uskomansa asiat fysiikan laeissa eivät välttämättä olekaan niin paikkaansa pitäviä, sillä takaa-ajettu pystyy pakenemaan pitkin seiniä. Nokkeluutensa ansiosta hän onnistuu saamaan takaa-ajetun satimeen vain huomatakseen että hänessä on jotain omituista ja epäinhimillistä. Takaa-ajettu syöksyy kuolemaan ja tapauksen jälkimaininkeja käsitellään poliisiasemalla minne saapuu pian myös mustiin pukeutuva mies Kay (Tommy Lee Jones) joka uskoo Jayn kertomusta.

    Kay antaa Jaylle käyntikortin jossa näkyy minne hänen pitäisi tulla käymään. Jay päätyy valintatilaisuuteen missä etsitään eri joukoista parhaimmista parasta joka myöhemmin voidaan värvätä Miehiin mustissa, joukkoihin joiden tehtävänä on puuttua avaruusolentojen sopimattomaan toimintaan ja pitää maa turvassa universumia uhkaavilta olennoilta.

    Aina ei edes sisäinen kauneus lohduta – etenkään jos sitä ei löydy lainkaan

    Juonensa osalta ajatus siitä että avaruudesta tullut ötökkä menee ihmiseen ottaen sen ruumiin omaan käyttöönsä ei ole uusi ajatus elokuvissa tai televisiosarjoissakaan. Siinä missä mm. X-Fileseissä tämän kaltaiset elementit ovat vähemmän komediallisesti toteutettuja on tässä ajatuksen absurdius vedetty reilusti huumorivaihde silmässä.

    Aikoinaan hyvin tehdyt erikoistehosteet onneksi toimivat vieläkin tarpeeksi hyvin ja niinpä ihmisen hahmon ottaneen alienin roikkuvaa ihoa korjataukseen tekemä naaman venyttäminen näyttää vieläkin tarpeeksi toimivalta. Ehkä osa syystä tulee myös siitä että tehosteet saavat olla reilusti överit ja luonnottomat koska ajatus itsessäänkin on jo sopivan yliampuva ja luonnoton.

    Päähenkilöiden Jayn ja Kayn luonteet ovat kuin yö ja päivä, mutta heidän välinen dynamiikkansa toimii. Siinä missä nuori ja energinen Jay on kuin elementissään nopeasti toimiessaan ja siinä sivussa hieman koheltaessaankin on Kayn viileän rauhallinen ote alieneiden lahtaamisessa tuomassa tasapainoa kaksikon toimiin. Vastakohdat täydentävät hahmoina hyvin toisiaan.

    Vaikka Men In Black onkin tätä kirjoittaessa jo kohtalaisen vanha elokuva, ei se ole kuitenkaan menettänyt tippaakaan vetovoimastaan. Se on tyylikkään yliampuva toimintaelokuva joka on maalattu kautta linjan humoristisella pohjasävyllä. Se on hyvän mielen elokuva joka kestää useammankin katselun.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 547 324 annettuun ääneen”]7,3/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Suicide Squad

    Harley Quinn (Margot Robbie)

    Suicide Squad on David Ayerin ohjaama DC Comicsin sarjakuvahahmojen varaan rakennettu toimintaelokuva vuodelta 2016. Sen pääosissa nähdään Margot Robbie, Will Smith sekä Jared Leto.

    Tarinassa kerrotaan kuinka ARGUS-järjestön johtaja Amanda Waller (Viola Davis) saa Washingtonissa tahtonsa läpi voidakseen perustaa pahamaineisista rikollisista koostuvan iskuryhmän jonka tarkoituksena on toimia Yhdysvaltojen eduksi vaarallisia uhkia vastaan.

    Pian ryhmän kokoamisen jälkeen ilmaantuukin suuri uhka ilmoille kun ihmisen ruumiissa kontrollin alaisuudessa pidetty noita vapautuu Wallerin hallintavallan alta vapauteen vapauttaen samalla myös veljensä. Veljensä kanssa noita alkaa olemaan pian jo niin suuri uhka kaupungille että rikollisista kasatun iskuryhmän on aika käydä vähemmän vapaaehtoisina taisteluun toisenlaista pahuutta vastaan.

    Joker (Jared Leto)

    Supersankarielokuvat eivät yleisesti ole sellaisia jotka lukeutuisivat omiin suosikkeihini, mutta lähes poikkeuksetta ne ovat olleet vähintäänkin viihdyttäviä vaikkakin keskinkertaisia katsottavia. Aikaisemmin muistini mukaan ainoastaan Black Panther lukeutui itselläni kategoriaan huono supersankarielokuva ja oma arvioni sille on tyly 3/10, mutta valitettavasti Suicide Squad pääsee myös tälle lajityypissään keskivertoa huonompien elokuvien listalle.

    Tarina alkaa suhteellisen latteasti ja vailla erityistä syvyyttä. Pahamaineisia rikollisia näytetään pintapuoleisesti jotta heistä saa edes ohuen hahmokuvan katsoja mieleensä luotua ja kohta rikollisia jo kiristetäänkin toimimaan yhteisen hyvän eteen. Kenestäkään hahmosta ei tässä vaiheessa saa erityisesti mitään mielenkiintoista irti eikä elokuvan edetessäkään hahmoihin tulla juuri syvyyttä saamaan. Taustoja kyllä avataan joidenkin rikollisten kohdalla tarinan edetessä, mutta tapa miten se näytetään on lähinnä tympäisevän teennäistä ja päälle liimattua eikä katsojalle synny minkäänlaista tunnesidettä ketään hahmoa kohtaan.

    Hahmojen syvyyden puutteesta huolimatta rikollisjoukosta edes Harley Quinn (Margot Robbie) onnistuu olemaan mielenkiintoinen hahmo alusta loppuun saakka. Kaunis, energinen ja epävakaa pyskopaatti flirttailevalla mutta arvaamattomalla käytöksellä on ainoa hahmo joka edes jollain tapaa onnistuu pitämään katsojan mielenkiintoa sen verran yllä että mukana kulkevat tusinarikolliset eivät saa katsojaa nukahtamaan sohvalle elokuvaa katsoessa.

    Visuaalisesti elokuva on kohtalaisen tyylikäs ja ohjaustyyli lajityypilleen tavallisen toimivaa tasoa, vaikkakin paikoitellen sekin käy jo tarpeettoman kliseiseksi – viimeistään siinä vaiheessa kun jo kuolleeksi luultu rakastettu ei olekaan vaihtanut hiippakuntaansa ajasta iäisyyteen, draamaattinen musiikki soi ja sankari kääntyy katsomaan taakseen nähdäkseen tämän “yllättävän” ilahduttavan käänteen.

    Kaikista haukuista huolimatta kyllähän tämän katsoi ilman että siihen käyttämäänsä aikaa olisi jäänyt harmittelemaan. Sen visuaalinen puoli toimii, musiikkiivalinnat on hyviä ja Harley Quinnin hahmo on mielenkiintoinen persoona, mutta tasapaksu tarina yhdistettynä läjään täysin merkityksettömiä tusinahahmoja joille on koetettu kliseisesti rakentaa edes jonkinlaista tarttumapintaa onnistumatta siinä tekee tästä lajityypissään hieman keskimääräistä huonomman elokuvan.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 599 481 annettuun ääneen”]6,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Aladdin

    Aladdin (Mena Massoud)

    Aladdin (IMDB) on vuonna 2019 julkaistu koko perheen toiminnallinen romanttinen musikaalinen fantasiaseikkailu ja se pohjautuu vuoden 1992 samaa nimeä kantavaan animaatioelokuvaan joka taas on saanut pohjansa Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Aladdin ja taikalamppu -tarinasta. Elokuvan on ohjannut Guy Ritchie ja pääosarooleissa nähdään Mena Massoud, Naomi Scott, Will Smith sekä Marwan Kenzari.

    Tarinassa kerrotan kuinka pienimuotoisia taskuvarkauksia toteuttava Aladdin (Mena Massoud) tapaa eräänä päivänä kaupungilla ongelmiin joutuneen naisen Jasminen (Naomi Scott). Aladdin auttaa neitoa hädässä vain huomatakseen pian että myös hänenkaltaiseltaan näpppäräsormiselta taskuvarkaalta voi nainen varastaa sydämen kuin huomaamatta.

    Aladdin erehtyy luulemaan Jasminea prinsessan apuriksi, mutta vähitellen hänelle käy ilmi että Jasmine on oikeasti prinsessa. Saadakseen naisen vaimokseen hänen itsensä täytyisi olla merkittävässä asemassa oleva prinssi. Aladdinin varkaan taidot eivät ole jäänyt sulttaanin palatsissa huomaamatta neuvonantaja Jafarilta (Marwan Kenzari) ja niinpä hän ottaa Aladdinin kiinni ja laittaa hänet hakemaan mystistä taikalamppua jonka sisällä asuu toiveita toteuttava henki (Will Smith). Jafarin kieroilut eivät kuitenkaan tuota tulosta ja lamppu ja henki jäävät Aladdinin haltuun.

    Henki auttaa Aladdinia prinssiksi jotta hän voisi hurmata Jasminen, mutta vallanhimoinen Jafarkaan ei luovuta hengen sisältämän lampun tavoittelusta vähällä.

    Jasmine (Naomi Scott)

    En ole varma olenko koskaan nähnyt Disneyn animaatiopiirrettyä Aladdinia joten en pysty kertomaan saisiko tästä enemmän vai vähemmän irti mikäli kyseinen animaatioelokuva olisi tuoreessa muistissa. Onneksi tämän katsominen niin että siitä nauttii ei kuitenkaan vaadi minkäänlaista tunnesidettä kyseiseen piirrettyyn vaan tämä filmatisointi on erinomainen teos itsenäisenä elokuvana vailla vaatimusta nostalgisten lapsuusmuistojen uudelleenlämmittelystä uudessa muodossa.

    Aladdin onnistuu olemaan iloinen ja reipas hyvän mielen elokuva joka kuitenkin onnistuu rakentamaan paikoitellen jopa silmäkulmia kostuttavan koskettavan kuvauksen. Kuten aikaisemmassa jo lapsille ja lapsemielisille suunnatun Dumbon arvostelussakin (lue täältä) kirjoitin on usein perheen pienemmille suunnatuissa elokuvisssa hyvä ja liiikuttava tarina jossa kuitenkin käsitellään myös arvomaailmallisia kysymyksiä ja samaa voi sanoa myös tämän elokuvan kohdalla.

    Matkansa aikana Aladdin oppii ja myös opettaa katsojilleen vilpittömyyden ja aitouden merkityksen rakkaudessa kuten myös pyytettömän auttamisen tuottaman ilon.

    Lasten saduissa ja niihin pohjautuvissa elokuvissa on yleensä henkilöhahmoja joiden luonteenpiirteet ovat kärjistetyn mustavalkoisia eikä tässäkään tehdä poikkeusta. Onko tämä hyvä vai huono asia on varmasti katsojasta kiinni, mutta pidän itse siitä että lapsille suunnatuissa elokuvissa moraalinen opetus tuodaan selkeästi esille ilman että tarvitsee olla kovin suuri filosofi ymmärtääkseen sen merkityksen.

    Yksi mistä erityisen paljon pidin tässä elokuvassa oli sen visuaalinen ilme. Pidin sen rikkaasta värimaailmasta, itämaista mystiikkaa huokuvasta puvustuksesta ja lavastuksesta sekä tyylillä toteutetuista erikostehosteista.

    Kokonaisuutena Aladdin on omassa lajityypissään erinomainen elokuva. Se onnistuu pitämään yllä hauskan humoristisen otteen, olemaan sopivan vakava ja moraalisesti opettava mutta kuitenkin jättää tarpeeksi tilaa myös koskettavalle romanttiselle tarinalle. Omaan makuuni tämä toimi erityisen hyvin.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 222 977 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: After earth

    Alienin ja ihmisen välinen kohtaaminen

    Tämänviikkoiseksi lauantaileffaksi tuli valittua Science Fictionia vuodelta 2013. Elokuva kantaa nimeä After earth (IMDB) ja siinä nähdään pääosissa Jaden Smith sekä Will Smith.

    After Earthissa kerrotaan tarinaa sotilasisä Cypheristä (Will Smith) joka on kova jätkä alieneita vastaan. Hän pystyy olemaan pelkäämättä vihamielisten alieneiden läsnäollessa eikä alienit jotka haistavat pelon pysty häntä sen vuoksi löytämään.

    Arvostetulla sotilaalla harmillisesti isä-poika suhde kaipaisi kuitenkin hiomista sillä omalle pojalleen hän on hieman etäinen ja vieras. Poika haluaisi kovasti olla sankari kuten isänsä ja tulla sotilaaksi, mutta valitettavasti vielä hän ei pääse sotilaaksi asti.

    Itku silmässä mutta ei räkä poskella

    Isä ottaa poikansa kuitenkin mukaan komennukselle seuraksi jotta saisi vähän lämmiteltyä suhdettaan poikaansa. Reissu menee tietenkin päin sitä itseään, kuinkas muuten. Alus tipahtaa alas, muu miehistö pääsee hengestään ja ainoastaan Cypher ja Kitai (Jaden Smith) selviävät rytinästä elossa. Valitettavasti Cypher on telonut itsensä siihen kuntoon että Kitai joutuu lähtemään yksin selviämään heidän puotomalle maa-planeetalle etsimään hätäviestintään käytettävää laitetta.

    Maa-planeetta on vaarallinen paikka, sillä pudonneessa aluksessa mukana kulkenut alien on päässyt vapaaksi. Sen lisäksi maan ilmakehä on sellainen että Kitai ei voi siellä hengittää ilman erillisiä avustuksia joten matkasta on odotettavissa vaarallinen eloonjäämiskamppailu.

    Tarinansa osalta elokuva oli mukiinmenevä. Se oli ennalta arvattava eikä se tainnut yllättää missään vaiheessa – alus putoaa, vössykkä poika joutuu pelastamaan itsensä ja isänsä, pientä draaamaa ja avautumista isälle tarinan aikana ja traumojen purkamista, tilanteita joissa jännitetään selviääkö Kitai ja lopulta kasvamista itkupillistä alieneiden kauhuksi. Siinäpä se koko tarina lyhykäisyydessään. Ainoa vain että tilanteet joissa varmaankin olisi pitänyt jännittää oli sellaisia että ei siinä ollut mitään jännitettävää.

    Son, I’m disappoint

    After earth on elokuva jonka katsoo kerran ja ehkä sen sietää vielä toisenkin kerran, mutta mistään erikoisen hyvästä leffasta ei ole kyse. Se on rasittavan kliseinen ja tuskastuttavan ennalta arvattava huonolla tapaa. Hyvällä tapaa ennalta arvattavat leffat on sellaisia että henkilöhahmoissa on jonkinlaista syvyyttä ja karismaa ja tarinan kuljetusta on kiintoisa seurata vaikka tietääkin miten tulee käymään. Tässä leffassa valitettavasti näin ei ole.

    Näyttelytyössä sinänsä ei ole valittamista. Pääosan vetävä Jaden Smith onnistuu suorituksellaan olemaan raivostuttavan hermoillekäypä hahmo joten rooli on vedetty hyvin. Käytänössä en siis vain pitänyt tarinassa henkilöhahmosta ja tarinan turhauttavasta ennalta-arvattavuudesta.

    Arvosana: 5/10