• Lisää hyllylevyjä käytävän kaappiin

    Asensin käytävän kaappiin kaksi lisätasoa elokuvia varten

    Eilen kävin töiden jälkeen muilla asioilla käynnin jälkeen hakemassa K-Raudasta hyllylevyä käytävän kaappiin. Itselläni on paljon elokuvia ja on tarkoitus että niitä on tulevaisuudessakin (vaikka paljon olen myös vienyt pois ja vien jatkossakin, mutta myös uusia levyjä tulee) joten niiden säilyttäminen on oma haasteensa. En halua että kovin paljoa elokuvia on näkyvissä huoneissa että joka paikka ei näytä silmämääräisesti niin täydeltä, mutta haluan kuitenkin että DVD:t ja BluRayt ovat edes suhteellisen vaivattomasti löydettävissä katsomista varten kaaapista.

    Käytävän kaappi on oivallinen paikka säilyttää isoja määriä elokuvia, mutta siellä ei ole reunimmaisessa kaapissa ollut kovin montaa hyllytasoa järkevällä korkeudella joten päätin tarttua toimeen ja tehdä asialle jotakin. Ajatuksena oli käydä etsimässä K-Raudasta hyllylevyä ja sahauttaa se siellä valmiiksi oikeaan mittaan, mutta koska sahauspalvelun henkilöt eivät olleet paikalla ostin pitkän hyllylevyn ja käsisahan jotta pääsin koettamaan josko levy on sellaista että se kestää käsisahalla sahaamista ilman että se lähtee murenemaan liiaksi. Samalla ostin myös kiinnikkeet ja 5 mm poranterän jolla sai kiinnikkeet porattua kaapin seinämiin.

    Hyllylevy on jo lyhentynyt ja viimeisen palan sahaus on alkamassa.

    Ostosten jälkeen suuntasin autolle, mutta siinä vaiheessa kun olin laittamassa hyllylevyä takakontin kautta autoon huomasin että eihän se sinne mahdu pituutensa puolesta vaan se osuu jo tuulilasiin saakka ja toinen pää tulee vielä ulos takakontista. Asiaa ei auttanut levyn pyörittely eri kulmiin, sillä viistossakin pituutta oli liiaksi autoon laitettavaksi.

    Pääsinkin heti testaamaan uudenkarhealla käsisahallani sahaamista auton takakontilla parkkipaikalla kun lyhensin levystä muutamia kymmeniä senttejä pois. Ilahduttavaa oli että levyn sahaaminen oli erittäin helppoa ja vaivatonta eikä siinä tarvinnut kovin kauaa ähertää kun levy oli lyhentynyt sen verran että sen sai kuljettua Minissä kotiin.

    Kotona levyn sahaaminen oli tietenkin tarkempaa kuin autolla tehty sahaaminen, sillä kotona levystä piti saada kutakuinkin oikean mittaisia paloja jotta ne sopivat kaappiin ja ovat tarpeeksi pitkiä pysyäkseen kiinnikkeillään. Hain kaapista yhden entisistä levyistä ja laitoin sen uuden ostamani levyn päälle jotta sain siitä mitan minkä levyinen pala pitää sahata. Laitoin uuteen levyyn maalarinteippiä jotta tiesin mistä kohdasta pitää sahata. Siitä pystyi myös helposti suuntaamaan että saha pysyy suorassa kun seurasin kutakuinkin teipin reunaa.

    Kaikki kolme sahattua hyllytasoa tuli kerralla oikean mittaiseksi joten sahaus meni hyvin. Pientä heittoa kyllä tuli, mutta se oli odotettuakin sillä en ole käsisahaa tainnut käyttää pariinkymmeneen vuoteen, eikä sillä ollut mitään merkitystä muutenkaan sillä hyllylevyt tulivat kaapin sisälle piiloon.

    Jos olisin tahtonut saada varmistettua että levyt on täsmälleen suorat kummastakin päästä olisin tietenkin odottanut että K-Raudassa sahaavat sen sillä – yllätys yllätys – en omista kerrostalossa asuessa minkäänlaista sirkkeliä. Sirkkelillä tällaisen sahaus olisi ollut helpompaa, nopeampaa ja varmasti myös suorempaakin, mutta käsisaha ajoi onneksi asiansa tarpeeksi hyvin että se täytti sille asettamani tarpeet.

    Kiinnikkeet ja poranterä

    Lopulta hyllylevyt sitten tuli laitettua kaappiin. Laitoin Makitaan poranterän ja merkitsin tussilla kaapin sisälle paikat mihin reiät pitää kutakuinkin porata. Ensin porasin neljä reikää ja laitoin tapit siihen, mutta vasta sen jälkeen kun olin laittamassa hyllylevyä tajusin että syvyyssuunnassa reiät olivat liian lähekkäin. Olin katsonut reikien paikalle mallin ylemmästä hyllylevystä, mutta koska ylempi hylly oli kapeampi kuin ostamani hyllylevy tuli painopiste liian etupainotteiseksi.

    Vahingosta viisastuneena porasin uudet paikat etummaisille rei’ille ja laitoin tapit siihen. Toisella kerralla kohta oli sopiva eikä levy jäänyt painopisteeltään huonoksi.

    Maalarinteipin avulla tiesin kuinka syvään tulee kaapin sisäpintaan porata.

    Lopputulemana hyllylevyjä on nyt kaksi asennettuna käytävän vasempaan kaappiin ja hyllyt täynnä elokuvia. Yksi levy on vielä ylimääräisenä, joten pitää miettiä jokin päivä josko siirtelisin jotain aikaisempaa kaapissa olevaa hyllylevyä eri korkeudelle jotta se olisi parempi elokuvien koteloiden korkeuden huomioiden, mutta se jääköön nähtäväksi.

  • Leffalauantai: Cloverfield

    Valaistus ja tunnelma on found footage -elokuvalle uskottavaa

    Cloverfield on vuonna 2008 julkaistu kauhu/katastrofielokuva. Ohjauksesta on vastannut Matt Reeves ja pääosissa nähdään T.J. Miller, Michael Stahl-Davis, Mike Vogel, Lizzy Caplan, Jessica Lucas sekä Odette Annable.

    Rob (Michael Stahl-Davis) on muuttamassa Japaniin ja hänen läheisensä järjestävät hänelle lähdön kunniaksi yllätysjuhlat. Juhlavieraita kuvataan ja haastatellaan videolle jotta Rob saisi itselleen muistoja ystävistä matkalleen, mutta kesken juhlien New Yorkissa alkaa tapahtumaan yllättäviä asioita ja niinpä videokameran jonka tarkoitus oli kuvata juhlahumua päätyykin dokumentoimaan eloonjäämistaisteluita katastrofin keskellä.

    Cloverfield on mielenkiintoinen elokuva, eikä vähiten poikkeuksellisen tyylinsä vuoksi. Se on tyylilajiltaan found footage -kauhua, eli se on kuvattu siten että katsojalle luodaan mielikuva siitä että se mitä katsoja näkee on aitoa ja dokumentaarista kuvausta tapahtumista ja katsoja pääsee näkemään sen löydetyltä kadonneelta nauhalta. Valtavirrassa tunnetuimpia tämän tyylilajin elokuvia luultavamminkin on Blair Witch Project, joten mikäli elokuva on tuttu saa siitä mielikuvan minkä tyylistä kuvausta ja tarinankerrontaa Cloverfieldissä nähdään.

    Tarina on mielenkiintoinen ja sen kuljetus on aidon tuntuista. Robin ihmissuhteeseen liittyvä draama ennen katastrofin alkua antaa uskottavan tuntuisen insentiivin hänen ja muiden hänen mukanaan olevien henkilöiden toimintaan kriisin aikana.

    Näyttelytyö on kautta linjan hyvää ja henkilöt tuntuvat uskottavilta. Tämä on tärkeää etenkin tämän tyylilajin elokuvassa, sillä teennäisen tuntuinen näyttely on omiaan rikkomaan immersion kadonneesta kotivideosta.

    Tarina joka on pyritty luomaan siten kuin se olisi videokameralla kuvattua myös tuntuu siltä katsojallekin

    Pidempään blogista elokuva-arvosteluitani lukeneet saattavat tietää että en ole pääsääntöisesti huojuvan ja heiluvan kameratyöskentelyn ystävä, mutta tämän elokuvan kohdalla asia on täysin toisin. Kamera huojuu ja heiluu lähes koko elokuvan ajan, mutta tämä ei pääsääntöisesti häiritse katselukokemusta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tämänkaltaisten filmatisointien tapauksessa kameran nopeakin heilunta on ehdoton välttämättömyys uskottavuuden luomiseksi. Ainoat kohdat missä tämä hieman häiritsi oli ne joissa meinasi melkein tulla jo huono olo, mutta tämänkaltaisia kohtauksia oli onneksi todella vähän.

    Äänet on toteutettu hyvin ja visuaaliset erikoisefektitkin ovat hyvin toteutettuja. Tietenkin monessa kohdassa visuaalisten efektien laatua on vaikeaa arvioida nopean kameratyöskentelyn vuoksi, mutta sen verran mitä katsoja kerkeää niitä näkemään onnistuvat ne tukemaan tarinaa viemättä huomiota niihin. Hyvä niin.

    Kokonaisuutena Cloverfield yllätti itseni erittäinkin positiivisesti. Se on tyylillä toteutettu katastrofielokuva jonka poikkeuksellinen ohjaustyyli tekee siitä mieleenpainuvan katselukokemuksen. Elokuva pääsi myös Suosituksia-sivulleni.

  • Perjantaipullo: Kadji-Beer

    Kamerunilaisen Union Camerounaise De Brasseriesin eli UCB:n panimon Kadji-Beer on 5,0 % vahvuinen vaalea lager.

    Tuoppiin kaadettaessa on todella voimakas vaahtoaminen joka säilyy hyvän tovin myös pinnalla. Vaahto on hattaramaisen ohutta vaikka näyttääkin paksummalta.

    Väri on tuopissa vaalea kuten etiketin ilmaisu Blonde antaa osviittaa ja tuoksu on makea ja raikkaan kepeä. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja maussa löytyy varsin miellyttävää makeutta.

    Toimiva olut joka voisi toimia varsinkin kesän kuumina päivinä parvekkeella tai terassilla istuessa.

  • Peliarvostelu: Frederic – The Resurrection of Music

    Frederic – The Resurrection of music on pelillisesti suoraviivaisia piano-taistoja

    Forever Entertainment S.A.:n kehittämä peli Frederic – The Resurrection of Music on lyhyt, noin puolentoista tunnin mittainen rytmipeli jossa tarinaa kerrotaan kauniilla välianimaatioilla pianotaisteluiden välissä.

    Tarina alkaa siitä kun tunnettu puolalainen säveltäjä Frederic Chopin herää haudastaan moderniin aikaan. Hänet on herätetty jonkun toimesta ja hänen täytyy saada selville kuka tai mikä on aiheuttanut hänen heräämisensä.

    Asiaa selvittäessä hänen tiensä kulkee useaan eri maahan missä hän kohtaa erilaisia vastustajia jotka hänen täytyy voittaa pianon soitossa. Voitettuaan kaksintaistelun hän saa lisää tietoa ja pääsee jatkamaan matkaansa kohden päävastustajaa joka selviää vasta viime hetkillä.

    Pelin animaatiot ja tarina on toimivaa tasoa ja myös kappaleet joita soitetaan on miellyttäviä. Harmillista kyllä, varsinainen pelaaminen sitä vastoin on näppäimistöllä erittäin hankalaa.

    Pelasin pelin helpoimmalla vaikeustasolla ja turhautuminen iski siinäkin näppäimistöllä pelaamisen kanssa. Jotenkin en päässyt sinuiksi nappien kanssa missään vaiheessa ja hiemankaan nopeammassa kohdassa missä nuotteja tipahti enemmän tuli järjetön määrä virheitäkin. Pelasin kuitenkin helpoimmalla pelin läpi, sillä kiinnosti nähdä miten tarina tulee etenemään.

    Näppäimistön vaihtoehtona pelissä pystyi valitsemaan myös hiirellä pelaamisen ja valikossa taisi löytyä myös kosketuslaitteen käyttömahdollisuus. Itselläni ei ole tietokoneessa kosketusnäyttöä joten se jäi kokeilematta, mutta välillä koetin hiiren ja näppäimistön yhtäaikasta käyttöä. Pelaaminen ei sujunut sillä sen helpommin joten siirryin takaisin pelkän näppäimistön käyttöön. Kosketusnäyttö olisi luultavasti helpoin ja intuitiivisin valinta tämänkaltaisen pelin kanssa.

    Vaikka pelillisesti tämä olikin turhauttavaa tahkottavaa ainakin itselleni näppäimistöllä pelattuna oli tämä kokemuksena silti sopivan viihdyttävä hyvän tarinan ja mielenkiintoisten välivideoiden vuoksi.

    Peli on löytyy Windowsille, MacOSX:lle sekä Linux/Steam OS:lle ja sen voi ostaa Steamista.

    Hyvää:

    • Viihdyttävä tarina
    • Kauniit animaatiot

    Huonoa:

    • Näppäimistöllä ja hiirellä pelattuna pelattavuus on tarpeettoman hankalaa

    Arvosana: 5/10

  • Kirja: Tuomas Kyrö – Mielensäpahoittaja (Sorateiden erikoispainos)

    “Kyllä oli maailman turhinta työtä ikkunoiden pesu. Kyllä en ymmärrä miksi niitä pitäisi pestä yhtään sen useammin kuin talon viemäröintijärjestelmä pitää uusia elikkä kuudenkymmenen vuoden välein.” (s. 117)

    Tumas Kyrön kirjoittama Mielensäpahoittaja on julkaistu vuonna 2010 WSOY:n kustantamana teoksena. Tämä Sorateiden erikoispainos sitä vastoin on julkaistu vuonna 2015 ja siinä on normaalin teoksen lisäksi alussa uusi tarina missä Mielensäpahoittaja pahoittaa mielensä rallien ja sen ympärille sattuvien tapahtumien vuoksi. Sivuja tässä painoksessa on 176 missä varsinainen sisältö päättyy sivulle 174

    Tarinan päähenkilönä on Mielensäpahoittaja, noin 80-vuotias mies jota voisi varsin osuvasti kuvata termillä jäärä. Hänellä on selkeät mielipiteet ja näkemykset siitä miten asiat ovat ja miten niiden pitäisi olla. Kirja koostuu monista lyhyistä kappaleista jotka alkavat lähes poikkeuksetta ilmaisulla “Kyllä minä niin mieleni pahoitin” joka kuvastaa hyvin tarinan henkilön sielunmaisemaa kun hän elää elämäänsä ja löytää aina uusia aiheita mistä voi mielensä pahoittaa.

    Maailma on täynnä monia mahdollisuuksia joista voi pahoittaa mielensä ja tähän teokseen onkin hyvin osuvasti ja humoristisesti saatu kuvattua monenlaisia tapoja jotka ovat tulleet monille tutuiksi – jos ei muuten niin vähintäänkin jonkun ihmisen kautta joka on kuin tämän tarinan protagonisti.

    Mielensäpahoittaja onkin monessa mielessä muutamaa ikäpolvea itseäni iäkkäämmän suomalaisen maaseutukylän miehen stereotyyppinen kuvaus. Se ei ole kuitenkaan ilkeämielinen kuvaus, mutta se tuo hyvin silti huumorin keinoin tietyn ikäpolven karikatyyriset asenteet ja mielipiteet ilmi. Mielensäpahoittajalla on kyllä monia hyviäkin ajatuksia, mutta hänen jääräpäisyytensä ja kyvyttömyytensä sopeutua maailman muutokseen ympärillään saa hänet olemaan lähinnä yksinäinen erakko.

    Itselleni tämä teos toimi hyvin. Se on helppoa luettavaa, siinä on sopivasti naurattavaa huumoria mutta samalla sen humoristisen stereotyyppisen kuvauksen alta löytyy myös ajattelemisen aihetta. Ehkäpä juuri hänen jyrkät näkemyksensä ja ajattelutapansa ovat ne syyt miksi hänellä ei ole paljoakaan sosiaalista elämää.