Kirja: Sidney Lumet – Elokuvan tekemisestä

Edesmenneen amerikkalaisen elokuvaohjaajan Sidney Lumetin teos Elokuvan tekemisestä joka alkuperäisellä nimellään tunnetaan Making moviesina on vuonna 2004 ilmestynyt kirja joka käsittelee otsikkonsa mukaista aihetta. Teoksessa on varsinaisen sisällön sivuja 255 ja lisäksi lopusta löytyy liitteinä Sidneyn uran tuotoksia niin elokuvien, television kuin teatterinkin saralta. Kirjan on julkaissut Like-kustannus.

Kannen tekstiin on siteerattu luultavasti tunnetuinta elokuvakriitikkoa Roger Ebertiä joka on antanut kirjasta positiivisen kuvauksen joten oli mielenkiintoista päästä tutustumaan tähän kirjaan myös itse.

Kirja käsittelee elokuvan tekemisen eri vaiheita. Vaikka teoksen sisältö on monessa mielessä tekniseltä osaltaan nykymittakaavassa jo hieman vanha eivätkä monet kirjassa kuvatut filmin käsittelyyn liittyvät asiat enää päde Hollywoodinkin siirrytty pääpiirteittäin digitaaliseen maailmaan, on tämä teos silti sellainen mikä on ehdottomasti lukemisen väärti jokaiselle elokuvien tekemisestä kiinnostuneelle.

Lumet kuvaa elokuvan luomisen prosessin eri vaiheita käsikirjoituksesta lopullisen teoksen valmistumiseen saakka monipuolisesti mutta kuitenkin viihteellisesti ja helppolukuisesti. Helppolukuisuus ja viihteellisyys onkin tämän kirjan suuri vahvuus sillä aihepiiri on sellainen että siitä olisi erittäin helppoa kirjoittaa teos jonka kuivuudesta Saharakin saisi arvoisansa vastuksen. Sujuvan kerronnan ja kepeän humoristisenkin vivahteensa ansiosta teoksen lukeminen on helppoa jokaiselle aiheesta edes yleisesti pitävälle, ei ainoastaan kovan luokan elokuvafriikeille.

Mikäli tämän tekstin lukijalle ei ole tiedossa oma suhteeni elokuviin on hyvä avata sitä ensin hieman jotta arvioni kirjasta voi suhteuttaa edes jonkinlaiseen perspektiiviin. Oma kiinnostukseni elokuvia kohtaan on useampitasoinen. Olen kiinnostunut elokuvista niin katsojana, arvioijana (kuten täältä blogista voi lukea joka lauantai arvosteluita) kuten myös harrastelijatekijänä joka haluaa kehjittyä tekemään parempia lyhytfilmejä. Ensisijaisena päämääräni lyhytfilmienkin tekemisessä on kehittyä kuitenkin tekemään omaan musiikkiini musiikkivideoita, jonka jälkeen päämäärä tietenkin siirtyy uusiin haasteisiin kun pääsen ensin tuohon saakka.

Tätä taustaa vasten arvioiden kirjan anti oli jokaista mielenkiintoni aluetta tukeva. Se antoi käsitystä millaista on tehdä isoa elokuvaa, mitä kuvauspaikalla tapahtuu, mitkä asiat ottavat aikansa ja millaisia haasteita matkalle tulee sekä tietenkin mitkä asiat maksaa ja miksi. Lisäksi kirjasta sai hyvin käsitystä myös Lumetin tavasta ajatella kamerakulmien ja värien käyttöä. Erityisesti näistä kerrotuista taiteellisista ratkaisuista ja niiden merkityksistä sain itsellenikin uusia näkökulmia elokuvien arvointiin sekä omiin lyhytfilmeihin.

Kokonaisuutena Elokuvan tekemisestä on lukemisen arvoinen teos jokaiselle harrastajalle joka on kiinnostunut syventämään ymmärrystään elokuvasta taidemuotona niin katsojana kuin tekijänäkin.

Keikat: Machinae Supremacy @ On The Rocks 2020-01-09

Robert “Gaz” Stjärnström

Viime viikolla olin ensimmäisellä keikalla alkaneella vuosikymmenellä. Artisti jota lähdin kaverini kanssa katsomaan oli ruotsalainen melodista chiptune-metallia soittava Machinae Supremacy.

Olen kuunnellut bändiä jo yli kymmenen vuotta joten mikään uusi tuttavuus yhtye ei missään nimessä ollut. Olen myös käynyt heidän keikoillaan muutamia kertoja aikaisemminkin, mutta edellisestä keikasta on kulunut aikaa luultavasti jo lähemmäs kymmenisen vuotta joten oli hyvä aika käydä katsomassa minkälainen on bändin livemeininki tätä nykyä.

Lyhyesti ilmaisten keikka oli erinomainen, täynnä energiaa, bändi otti yleisön hyvin ja yleisö oli täysillä meiningissä mukana. Meininki oli hyväntuulinen joten mikäpäs sen mukavampaa kuin huomata että hyvä bändi on pysynyt hyvänä myös keikoilla kaikkien kuluneiden vuosien jälkeenkin! Blogilleni tuttuun tapaan laitan muutamia kuvia keikalta.

Leffalauantai: On the Riviera (Rivieralla)

Danny Kaye esittää Jack Martinia sekä Henri Durania

On the Riviera (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Rivieralla on vuonna 1951 julkaistu musikaalikomedia. Elokuvan on ohjannut Walter Lang ja pääosarooleissa nähdään Danny Kaye, Gene Tierney sekä Corinne Calvet.

Tarinan pääosassa kerrotaan viihdetaiteilija Jack Martinista (Danny Kaye) jonka ura on vaakalaudalla. Hänen pomonsa haluaisi nähdä jotain uudenlaista ohjelmaa ja Jackin on pian kehitettävä ohjelmanumeroon toisenlaista näytöstä. Samoihin aikoihin kaupunkiin palaa menestyneiltä lentoreissuiltaan tunnettu Henri Duran. Duran ei näytä olevan tunnettu ainostaan taidostaan lentää vaan myöskin taipumuksestaan olla hameväen perässä juoksevaa sorttia – siitäkin huolimatta että hänellä on jo viehättävä vaimo Lili (Gene Tierney). Henristä Jack saa oivan inspiraation lähteen näytökseensä ja muutaman mutkan kautta hän päätyy esiintymään Henrinä myös esiintymislavan ulkopuolella Henrin kotona järjestetyissä juhlissa.

Juhlissa asiat alkavat saamaan hupaisia piirteitä Jackin onnistuttua esiintymään Henrinä hämäten monet vieraat. Tämän seurauksena hän myös päätyy keskelle Henrin liiketoimintoja tietämättä edes mistä on kysymys ja vähitellen kukaan ei tunnu enää tietävän mitä kukakin tietää ja mitä heidän pitäisi tietää.

Jackin kumppani Colette (Coiana Calvet)

En ole elämäni aikana katsonut kovinkaan montaa musikaalia eikä viimeisen kolmen vuoden sisällä ole tullut katsottua myöskään 1950-luvun elokuviakaan kuin ainoastaan neljä kappaletta, joten tätä taustaa vasten se tarjosi itselleni tavallisuudesta poikkeavan katselukokemuksen.

Ilahduttavaa kyllä On the Rivieran tarinan kepeän hupaisa ote yhdistettynä sen iloiseen musiikkiin ja viihdyttäviin koreografioihin piti mielenkiintoa yllä alusta loppuun saakka. Hahmojen sotkeutumisesta aiheuttavat koheltamiset ja siitä seuraavat väärinkäsitykset toivat mieleen myös merkittävästi uudemman komedian Dorm Daze (lue arvostelu) josta myös pidin.

Matkalle sattuneet väärinkäsitykset ja tilanteet jotka voisivat mennä pahasti pieleen ohjaavat tarinan kuitenkin kaikkien sankareiden osalta onnelliseen loppuun, joten kevyenä viihteenä tämä on varsin sympaattinen hyvän mielen elokuva.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 6,4/10)

Perjantaipullo: Hiisi Kouko Barley Wine

Hiisi Kouko Barley Wine on kotimaisen Panimoyhtiö Hiiden erikoisolut (Barley Wine) jota löytyy tätä kirjoittaessa ainoastaan Alkon erikoiserän tuotteena. Vahvuutta oluessa on 10.5 %, katkeroaineita 73.0 EBU ja kantavierrettä 22.3 °P. Lisää tietoja oluesta löytää Alkon sivuilta (lue täältä).

Oluen aukaistua löytää varsin miellyttävän ja makean tuoksun joka selkeästi erottuu edukseen. Tuoppiin kaadettunakin tuoksu säilyy ja siitä löytää havun vivahteita. Kaadettaessa olut ei vaahtoa käytännössä lainkaan ja tuoppiin kaataminen on siten nopea ja helppo operaatio.

Suutuntuma on raikas ja täyteläinen. Mausta löytää nopeasti vahvan humalan joka kuitenkaan ei hukuta alleen oluen makeaa ja hedelmäistä makua. Maku on miellyttävä ja helposti nautittava vahvasta humaloinnistaan huolimatta eikä aavistuksen kuiva jälkimakukaan nouse liikaa esiin. Testaamisen väärti olut.

Musiikkina tämän kanssa toimii mm. Thin Lizzy – Whiskey in the jar tai Gary Moore – Over the hills and far away.

Kokeilussa: Belkin USB-C 4-Port Mini Hub

Kuten monet uudempien kannettavien Mac-tietokoneiden käyttäjät tietävät on viimeiset vuodet uusissa Applen tuotteissa luotettu USB-C liitännän voimaan. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin usein sitä että vanhat laitteet tarvitsevat siirtymäaikana vielä erillistä adapteria jotta ne saa vielä uudempiin tietokoneisiin kiinni ellei satu jo omistamaan valmiiksi USB-C-liitäntään sopivia laitteita ja kaapeleita.

Itselläni käytössä on vielä “vanhan ajan” USB-liitäntäisiä laitteita joten tarvetta adapterille on ollut niin työkoneessa kuin omassa kotiläppärissänikin. Onneksi USB-hubeja kuitenkin löytyy joihin saa kiinni USB-A sekä USB-C liitäntäisiä laitteita useamman kappaleen kerralla. Oma ensimmäinen testailuni tällä adapterilla oli kun halusin siirtää valokuvia muistikortilta tietokoneelle. Muistikortinlukijani on USB-A liitäntään menevä joten pääsin testaamaan Belkinin hubin toimivuutta sen avulla.

Käyttöönotto Mac-tietokoneessa on niin yksinkertaista kuin USB-laitteiden käyttöönoton pitäisi aina ollakin – hubi laitetaan laitteessa kiinteästi olevalla kaapelilla kiinni USB C -liitäntään, muistikortinlukija tökätään kiinni hubiin ja muistikortti lukijaan. Muistikortti tuli normaaliin tapaan ilman ongelmia Lightromiin näkyviin ja kuvat sai siirrettyä koneelle ilman minkäänlaisia ajureiden asennuksia (ainakin OSX Catalinassa).

Jostain syystä siirtonopeudet olivat hitaat kopioidessa isoa tiedostoa muistikortilta tietokoneelle. Testissä käyttämäni muistikortin lukunopeus pitäisi olla 90 MB/s ja muistikortinlukijakin pitäisi pystyä merkittävästi nopeampiin lukemiin (USB 3 -nopeuksiin) mutta syystä tai toisesta tiedostoja kopioitaessa tietokoneelle nopeudet pyörivät 17 MB/s vauhdeissa. Tässä on kuitenkin monta muuttuvaa tekijää mikä voi sen aiheuttaa joten täytynee asiaa testailla joskus myös kovalevyillä jotka saa kiinni tähän adapteriin ilman erillistä kortinlukijaa joka voi lisätä hitautta matkalla.

Kuitenkin adapteri tuntui toimivan omaan käyttööni yksittäisten kuvien siirtoon helposti ja tarpeeksin nopeasti joten siihen asti että hankin jostain sopivan USB-C muistikortinlukijan ajaa tämä asiansa niihin hetkiin milloin suoraa USB-C laitetta ei ole saatavilla.