Leffalauantai: Satanic

Alice (Sophie Dalah)

Satanic (IMDB) on amerikkalainen Jeffrey G. Huntin ohjaama kauhuelokuva vuodelta 2016. Sen pääosissa nähdään Sarah Hyland, Steven Krueger, Justin Chon, Clara Mamet sekä Sophie Dalah.

Elokuvan tarinassa neljän nuoren joukko on lomailemassa. Yhdellä mukana olevista nuorista on jonkinmoista yleistä kiinnostusta satanismiin, okkultismiin ja yleisesti pimeää puoleen ja näinpä he käyvät Los Angelesissa ollessaan myös Saatanan kirkon edessä ottamassa itsestään poseerauskuvia, käyvät sellaisten talojen ulkopuolella joissa on tapahtunut murhia, pyörähtävät kaupassa missä myydään okkultistista kirjallisuutta ja vuokraavat kaiken lisäksi myös yösijakseen sellaisen hotellihuoneen jossa yksi saatanalliseen rituaaliin osallistunut nainen on tappanut aikoinaan itsensä.

Okkultistisessa kaupassa asioidessaan he saavat huonoa palvelua ja heidät viskataankin myyjän toimesta myös pihalle kaupasta. Nuoret päättävät myöhemmin lähteä varjostamaan myyjää ja liikkeen suljettua nuoret lähtevät seuraamaan häntä autollaan. Lopulta he päätyvät sivuun kaupungista epämääräisen talon pihaan. Nuoret saavatkin pian olla todistamassa jonkinmoista saatanallista rituaalia missä alastoman nuoren naisen edessä on mies veitsen kanssa ja tilanne näyttää menevän uhkaavaan suuntaan.

Elise (Clara Mamet), Chloe (Sarah Hylund), David (Steven Kruger) kuuntelevat Sethiä (Justin Chon)

Tilanne selviää ja kaikki pääsevät elossa pois. Kuitenkin myöhemmin uhrimenoissa mukana olleen naisen, Alicen, ja nuorten joukon tiet kohtaavat uudemman kerran ja Alice liittyy heidän pyynnöstään mukaan seuraan. Illan mittaan selviää että Alicella tuntuu olevan enemmänkin tietoa ja kiinnostusta pimeän puolen voimia kohtaan ja pian pentagrammeja jo piirrelläänkin seinille ja ensimmäinen uhri pääsee elämästään. Vähitellen tilanne alkaa käymään pelottavaksi ja vaaralliseksi kaikille muillekin mukana olleille.

Satanic oli omalla tapaansa mielenkiintoinen kauhuelokuva. Sen aihepiiri ja tematiikka on kiehtova ja siitä olisi voinut helposti saada pelottavankin elokuvan aikaiseksi mutta tämän elokuvan kohdalla pelottavuus on alusta loppuun asti turvallisen kaukana katsojasta. Se ei pelota eikä säikäytä missään vaiheessa eikä se onnistu missään vaiheessa luomaan edes painostavaa tai jännittävää tunnelmaa.

Omaan makuuni elokuva oli kuitenkin omalla tapaansa viihdyttävä, luultavasti sen mielenkiintoisen aihepiirin ja lajityypistään poikkeavan tyylin vuoksi. Pääpiirteittäin pidin juonesta ja siitä kuinka pimeyden voimien viehättävyydestä kiinnostunut nuorikin menettää kiinnostustaan aiheeseen siinä vaiheessa kun syvemmällä siinä mukana oleva henkilö astuu mukaan kuvioihin ja näyttää pimeän puolen.

Toinen mistä tässä elokuvassa pidin oli sen tavallista mielenkiintoisempi kuvaus satanisteista sekä saatananpalvojista. Paikoitellen toki jäi miettimään tietävätkö tekijät edes näiden kahden eroa, mutta tästäkin huolimatta pidin siitä kuinka näihin asioihin sotkeutuneet ihmiset kuvattiin täysin toisin kuin perinteisemmin on tottunut näkemään. Monessa mielessä kuvaus saatananpalvojasta tuntui paljon realistisemmalta kuin muissa näkemissäni elokuvissa joka on sinänsä plussaa.

Chloe (Sarah Hyland)

Vaikka elokuvassa oli monia hyviä puolia niin kokonaisuutena se kuitenkin jättää kaipaamaan jotain edes etäisesti jännittävää tai pelottavaa tunnelmaa. Tällaisenaan se on ainoastaan elokuva jonka kyllä katsoo mutta jota on vaikea mieltää edes kauhuelokuvaksi.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on keskinkertainen elokuva jossa olisi ollut paljon potentiaalia mutta joka ei missään vaiheessa lunasta niitä mahdollisuuksia joita sillä olisi ollut käytettävissään. Lisäksi elokuvan loppuvaiheet latistavat hieman kokonaisuutta mutta onneksi ei kuitenkaan pilaa koko tarinaa.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 3,7/10)

Perjantaipullo: Shpeherd Neame Spitfire Super Strong Lager

Edellisen viikon tapaan tälläkin kertaa valinnaksi päätyi englantilaisen Sheperd Neamen panimon olut. Tällä kertaa valintana on 9.0 % alkoholitilavuudella varustettu Spitfire Super Strong Lager. Katkeroita oluessa on 33.0 EBU ja kantavierrettä 18.6 °P. Olutta löytyy Alkon vakiovalikoimassa ja lisää teknisiä ja muita tietoja juomasta löytää Alkon sivuilta.

Oluen aukaistua erottaa voimakkaan mutta miellyttävän tumman oluen aromin – siitäkin huolimatta että tämä ei kovin tummaa ole. Tuoppiin kaadettua aromi valitettavasti heikkenee merkittävästi eikä vahva tuoksu enää nouse esiin. Väriltään olut on lageriksi sangen tavallinen kullan keltainen.

Tuoppiin kaataminen on helppoa sillä olut ei juurikaan vaahtoa ja pinnalle muodostunut pienikuplainen vaahto katoaa pinnalta yhtä nopeasti kuin kaunis ajatus päästä asunnon siivoamisesta vapaapäivänä.

Suutuntuma on paksu ja täyteläinen jossa on kuitenkin raikkaus hyvin säilynyt mukana. Mausta tulee aavistuksen verran silti mämmimäinen maku joka luultavasti on vain seurausta oluen kermatoffeisesta makuvivahteesta.

Ilahduttavasti maku on maltilinen ja hillitty vaikka vahvuutta on näinkin paljon. Se ei liiemmälti korostu makukentässä ja tekee siitä näin helposti nautittavan oluen. Omaan makuuni tämä oli toimiva lager.

Musiikkina menee hyvin kotimainen iskelmä, mm. Kikka – Tartu tiukasti hanuriin tai Tarja Ylitalo – Ei tämä tyttö lempee anele.

Kirja: Misantropian historia

Misantropian historia on kustannusosakeyhtiö Savukeitaan vuonna 2013 julkaisema teos jonka on toimittanut Juri Nummelin. Teoksessa on sivuja 283 joista toki osa on lähdeluetteloita ja muita vastaavia.

Kirja koostuu useamman eri kirjoittajan kirjoituksista misantropiaan liittyen. Mikäli misantropia ei terminä ole tuttu tarkoitetaan sillä kirjan takakannen selkeän ja hyvän kuvauksen mukaan inhoa, epäuskoa tai vihaa ihmislajia kohtaan. Aihepiiri ei siis sinänsä ole mikään kovin iloinen, mutta kuitenkin varsin kiehtova sillä historiallisista kuvauksista ihmisvihaajista saa aina jonkinlaista perspektiiviä ihmisyyteen ja ihmiskuntaan ja siihen että ei ole mitään uutta alla auringon.

Teksteissä käydään läpi ihmisvihaa ja ihmisvihaajia tai ainakin sellaiseksi helposti miellettäviä ajattelijoita Ateenassa, vilkaistaan Markiisi de Saden sairaiden tekstien suhdetta misantropiaan, pohditaan dekkarikirjallisuutta ja käydään monien tunnettujen yksilöiden näkemyksiä läpi.

Onpa omaksi luvukseen myös päässyt analysointi norjalaisen black metal -kulttuurin pimeät 90-luvun tapahtumat kirkonpolttoineen, tappoineen ja itsemurhineen päivineen. Lisäksi kirkonpoltoista ja bändikaverinsa murhasta tuomitusta yhden miehen Burzum-yhtyeessä vaikuttavasta Varg Vikernesiä ja hänen maailmankuvastaan on kirjoitettu teoksessa pintaraapaisun verran.

Kokonaisuutena teoksesta jäi monin osin positiivinen kuva sen synkästä aihepiiristä huolimatta. Kirja oli monilta osiltaan hyvin kirjoitettu, se kertoi monien historiallisten henkilöiden filosofiasta ja toimintamallista joista on helppoa löytää haitallisia aineksia aikakautensa yhteisöä ajatellen ja siten on omiaan antamaa ymmärrystä sille että ennenkään ei kaikki ole ollut paremmin vaikka helposti moisen romantisoidun mielikuvan haluaakin rakentaa mieleensä.

Järjettömän typerää mutkat suoriksi vetämistä

Hyvistä puolistaan huolimatta teosta paikoitellen lukiessa meinasi naama sulaa totaalisesti joidenkin kirjoittajien naiiviin populistiseen mutkat suoriksi -päättelyyn. Esimerkkinä toimikoon vaikkapa kappaleessa Viheliäisin luontokappale olevat typerät ja tarkoitushakuiset perpsektiivittömät niputtamiset.

“Jotenkin nämä tyypit löytävät toisensa: Pentti Linkola, Theodore Kaczynski ja heidän jäljessään kulkevat James Hirvisaari, Timo Hännikäinen, Henry Laasanen, Jussi Halla-aho. Jokainen näistä on pohjattoman tyytymätön. Syy on milloin teknis-teollisessa kulttuurissa, yhteiskunnassa tai demokratiassa, milloin suvaitsevaisuudessa, ihmisoikeuksissa, liberalismissa, feminismissä tai maahanmuutossa. Yleensä kaikissa näissä. Tästä systemaattisesta ihmisvihapropagandasta on enää todella lyhyt askel Andres Behring Breivikiin. Jos ihmisvihaajien osoittamat ongelmat ratkaistaisiin, he alkaisivat vihata jotain muuta. Heille vihaaminen ja kauna ovat itseisarvoja, modus operandi, liikkeelle paneva voima. Ihmisviha on heille vain henkinen pelastusvene, väline, joka antaa tyhjälle elämälle merkityksen. (s. 222)

Tässä vaiheessa lukiessa joutui melkein jo miettimään onko kirjoittaja koskaan lukenut listaamiensa henkilöiden näkemyksiä vai miten ihmeessä hän saa niputettua täysin eri asioista puhuvat ja eri asioita kritisoivat ihmiset yhdeksi nipuksi ja pääteltyä mutkat suoraksi vetäen että enää ei ole pitkä matka Breivikiin. Ei helvetin helvetti etten paremmin sanoisi.

Mikäli blogin lukijalle kyseiset henkilöt eivät ole tunnettuja on Pentti Linkola yleesä monen – itseni mukaan lukien – mielestä jyrkät näkemykset omaava luonnon pelastumisesta puhuva kirjailija jonka näkemykset ihmisistä ei ole kovin positiiviset. Theodore Kaczynski on tunnetumpi nimityksellä Unabomber, matematiikan tohtori joka lähetteli vuosien aikana useita kirjepommeja ja aiheutti kolmen ihmisen kuoleman ja 23 haavoittumisen. James Hirvisaari on entinen kansanedustaja jonka maahanmuuttonäkemykset ovat aiheuttaneet kohuja, Timo Hännikäinen on runoilija ja esseisti joka on myös ainakin Wikipedian mukaan kansanmielisen Sarastus-lehden päätoimittaja ja yksi perustajista.

Henry Laasanen on tunnettu kirjoituksistaan miesten tasa-arvosta ja negatiivisesta suhtautumisesta feminismiin ja Jussi Halla-aho on kansanedustaja joka on tullut tunnetuksi nykyisenkaltaisen maahanmuuton kritisoinnissa. Andres Breivik sitä vastoin teki terrori-iskun norjassa jossa menehtyi 77 ihmistä.

Olisi mielenkiintoista ollut kuulla miten kirjoittaja on saanut nämä kaikki aivan eri asioista kantaa ottavat ihmiset niputettua yhteen ja samaan kasaan ja pääteltyä että tästä ei ole enää pitkä matka Breivikiin. Tai muutenkaan miten nämä liittyvät ihmisvihaan? Onko kirjoittajan mielestä maahanmuuton tai feminismin kritisointi aivan askeleen päässä siitä että alkaa lähettämään pommeja ja suunnittelee massiivista terrori-iskua? On vaikea ymmärtää kuinka mustavalkoisessa maailmankuplassa täytyy elää että voi edes päätellä jotain tällaista.

Muutenkin kaikkien edellä mainittujen niputtaminen yhteen ja samaan sakkiin ja se jälkeen heidän leimaaminen pohjattoman tyytymättömäksi ihmisvihaajaksi kuulostaa olevan vain perinteistä mustavalkoista ja perspektiivitöntä holier-than-thou -ajattelua missä ihmiset jaetaan “heihin” ja “meihin” jossa tietenkin “ne muut” ovat pahoja ja ajattelevat pahoja ja ovat valmiita vaikka mihin pahaan kuten Breivik.

Samoin edellisessä kappaleessa tökkii vahvasti esillä oleva keittiöpsykologia. Jos ongelmat ratkaistaisiin, he alkaisivat vihata jotain muuta – perustuen mihin? Ajatus on aivan yhtä järjetön kuin väittäisi että jos näitä henkilöitä ei olisi, olisi kirjan kappaleen kirjoittaja vain vihaamassa ja niputtamassa joitain muita kirjoittajan jumalaisen korkeamman ja paremman moraalin näkökulmasta omaavia vääristä näkemyksistään.

Samoin kohta missä kerrotaan että näille henkilöille on kauna ja viha itseisarvoja menee niin uskomattomaan typeryyteen että ei riitä ymmärrys edes hyvällä tahdollakaan. Tämänkaltaisien väitteiden taustalle olisi kiintoisaa kuulla jotain konkreettisia perusteluita ja psykologisia analyysejä eikä pelkästään fiilispohjaisia “musta nyt vain tuntuu tältä” -heittoja sillä niistä syntyy lukijana vain mielikuva että kirjoittajalla on jotain henkilökohtaista kaunaa näitä henkilöitä kohtaan.

Erityisesti kohta missä kerrotaan että ihmisviha on heille vain henkinen pelastusvene joka antaa tyhjälle elämälle merkityksen saavuttaa absurdiudessaan jo niin koomiset mittasuhteet että ei tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Asia tuntuu absurdilta siksi, että kirjoittaja ei millään muotoa avaa perusteluita tähän. Mistä hän tietää näin monen eri ihmisen elämän merkityksen tunteen? Olettaako kirjoittaja jo siis senkin että kritisoimillaan henkilöillä on tyhjä elämä ja he kokevat vihaa vain saadakseen tyhjään elämäänsä jotain merkitystä? Mihin tämä ajatus pohjautuu? Onko hän käynyt kyselemässä heiltä että onko heidän elämässä jonkin tarkoitus vaiko ei ja saavatko he siihen tarkoitusta “ihmisvihalla”?

Tai miksi kirjoittaja ei nyt samantien avaa tarkemmin millä tapaa on hänen mielestää ihmisvihaa vastustaa erinäisiä asioita, erilaisia arvoja ja erilaisia maailmankatsomuksia, uskomuksia ja uskontoja? Vai onko tästä kaikesta pääteltävä yhtä mutkat suoraksi menevällä ajatteluketjulla että kirjoittaja itse on samanlainen misantrooppi jonka tyhjään ja tarkoituksettomaan elämään tulee tarkoitusta kun hän pääsee niputtamaan omassa paremmassa moraalissaan vääräuskoiset yhteen läjään ja voi vihata heitä ja saada sitä kautta sisältöä tyhjään elämäänsä?

Ja en edes halua alkaa lähteä kysymykseen eksistentialismista ja nihilismistä ja siitä että onko elämässä edes oltava mitään tarkoitusta ja jos ei ole, onko elämä muka sen huonompaa tai miksi se muka johtaisi ihmisvihaan. Tai siihen että jos elämässä pitää olla tarkoitus niin eikö se ole helposti vain pakokeino elämän kohtaamisesta sellaisena kuin se vastaan tulee ja joilla halutaan kokea merkitystä kun ei voida kohdata sitä että kaikessa ei ole eikä tarvitse olla tarkoitusta? Ja muutekin, jos ihmisvihasta jotkut muka saisivat elämälleen tarkoituksen niin eikö se sitä vastoin ole osittain osoitus siitä että on vaarallisempaa kaikille että ihmisillä on pakonomainen halu kokea elämässään merkitystä ja tarkoitusta jos sen ilmenemismuodot aiheuttavat vaarallisia piirteitä muille?

Ilman tämänkaltaisia typerän omassa erinomaisuudessa piehtaroimisten ja muiden “vääruskoisten” demonisoinnissa ja heidän pahuuden näkemistä omien vahvasti värittyneiden arvojen läpi (ellei vika ole ainoastaan kirjoittajan kyvyttömyydessä ilmaista ajatuksiaan selkeämmin) olisi tämä teos ollut paljon parempi.

Onneksi suurin osa kirjan teksteistä oli neutraalimpia ja analyyttisempiä joten kokonaisuutena Misantropian historia oli lukukelpoinen ja mielenkiintoinen teos.

PC-setuppini

PC-setuppiin kuuluu kolme screeniä, näyttö, televisio ja tykki

Viime viikolla blogin kommenteissa kyseltiin minkälaista PC-setuppia itselläni on käytössä joten ajattelin nyt tehdä tästä oman postauksensa.

Koneen sisuskalut

PC on alunperin ostettu maaliskuussa vuonna 2014 Verkkokauppa.comista joten aivan tuoreesta raudasta ei ole emolevyn, prosessorin ja muistien osalta todellakaan kyse.

Kone on lähtenyt muovautumaan ASUS CM6830 valmispaketista. Koneessa on Intel i5-3340S prosessori, emolevyn malli ilmoittaa merkikseen ja mallikseen Asus CM6330_CM6630_CM6730_CM6830_M11A eli ilmeisesti jokin perus tusinalankku joita on isoja määriä tehty kerralla valmispaketteja varten. Muistia koneessa on ainoastaan 8 GB ja sekin on nopeudeltaan ainoastaan 1600 MHz DDR3:a joten senkin osalta mennään alkuperäisellä tavaralla.

Kaikki muu koneessa onkin sen jälkeen muuttunut. Tämänhetkisenä kotelona toimii musta Fractal Design Define R5 joka on varustettu kylki-ikkunalla. Käyttöjärjestelmälle ja muutamalle pelille pääasiallisena levynä on Samsung 850 EVO 250 GB SATA3 SSD-levy ja toisena levynä on koneen mukana tullut perinteinen teran kokoinen pyörivä Toshiba DT01ACA100 levy.

Koneessa on tällä hetkellä näytönohjaimena MSI GeForce RTX 2060 GAMING Z. Kuten koneista tarkemmin ymmärtävät tietävät on näytönohjain selkeästi ylitehokas nykyiselle prosessorille, emolevylle ja muisteille eikä siitä saa lähellekään kaikkia tehoja ulos. Esimerkiksi Witcher 3:a pelatessa prosessori vetää 100 % loadit, samoin Battlefield 5:ssäkin. Näytönohjain sitä vastoin vetää loadina n. 50 % FullHD-tasolla pelatessa, mutta tarkoituksena onkin vähän kerrallaan konetta päivitellä nykyaikaisempaan myös emolevyn, prosessorin ja muistien osalta.

Fractalin kotelon ikkuna on mukava kun hankkii komponenttejä joissa on värillisiä ledejä

Näytöt

Pääasiallisena näyttönä on 27″ BenQ BL2711U joka on 4K-resoluutioon pystyvä IPS-näyttö. Ainoa huono puoli näytössä on että se pystyy vain 60 Hz päivitystaajuuteen, mutta aikaisemmin 144Hz VA-pelinäytöstä vaihdoin tähän eikä sen jälkeen ole tehnyt mieli käyttää mitään muuta kuin IPSiä koska värintoisto on aivan eri planeetalta. Kuhan joskus alkaa saada 4K IPS -pelinäyttöjä ihmisten hinnalla niin täytynee sellainen jostain sitten kaivaa.

Toisena näyttönä toimii koneen yläpuolelle asennettu 55-tuumainen LG C8 joka on oikeammin ilmaistuna OLED-paneelilla varustettu televisio eikä varsinainen näyttö. Erona näyttöön nähden on tietenkin korkeammat input lagit pelatessa, mutta hyvänä puolena vielä näyttöäkin parempi väritoisto ja laajempi dynamiikan alue (HDR).

Kolmantena näyttönä toimii tarvittaessa (eli elokuvien katselussa) videotykki. Tykki on UST-tykki eli ultralähiheittotykki. Merkki ja malli tykille on BenQ W1600UST ja se kykenee FullHD-tasoon. 4K-ultralähiheittotykit on vielä niin kaukana tavan kuolevaisen hintahaarukasta että odotellaan muutamat vuodet josko niitäkin alkaisi tulemaan tavan ihmisten saataville.

Äänentoisto

Koneen ääressä dataillessa äänentoistossa kaiutinsetuppina on Genelec 6010a -stereosetuppi. Nykyisin noita 6010a:ta ei enää myydä kovinkaan monessa paikassa vaan se on korvattu lähes vastaavalla mutta hieman parannelluilla G Oneilla. Äänetntoistollisesti kummatkin kuulostavat omaan korvaani samalta, mutta G Onessa on automaattinen kaiuttimen sammuttaminen jos signaalia ei tule sisään.

Jos laitan leffan pyörimään tykille on tuolloin äänentoistona Polk TL1700 5.1 -setuppi. Tämä on ollut hinta-laatu-suhteeltaan ihan asiallinen leffojen katsomiseen ja jos ei ole kovin nirso hifisti menee nämä ihan musiikin kuuntelussakin. Itsekin näillä satunnaisesti yksittäisiä biisejä YouTubesta kuuntelen, mutta jos ajatuksella fiilisten musiikkia käytän sitten jotain muuta äänentoistoa.

Audio interfacena eli “äänikorttina” toimii Audiolab M-DAC. Näitäkään ei enää taida löytyä ainakaan Suomesta mistään uutena koska tästäkin on tullut uusi malli markkinoille ja vanha malli tietenkin sen myötä jäänyt pois valikoimista. Kuitenkin omaan käyttöön varsin asiallinen peli, toimii hyvin niin aktiivikaiuttimille esivahvistimena kuin myös kuulokevahvistimena.

Playstation Platinum Wireless Headset

Verkkopelejä on usein tarvetta kommunikaatiolle joten tuolloin käytän Playstation Platinum Wireless Headsettiä joka on langaton kuulokemikrofoni-yhdistelmä joka toimii myös PC:ssä. Nyt näitä on tullut yli vuosi jo käytettyä ja ne on perus ok tasoa, mutta akkukesto on suhteellisen huono (ehkä n. 8 h). Seuraavat pelikuulokemikrofonit sitten valikoin pidemmällä harkinnalla.

Kontrollerit

Jotta konetta voi käyttää pitää tietenkin olla näppikset ja hiiret ja potentiaaliset muut vekottimet. Omassa käytössäni on ollut hyvin monta vuotta jo näppäimistönä Logitech G510s. Näppäimistö on perus ok, mutta kova käyttö alkaa jo näkymään monien kirjainten kulumisena pois. Tarkoituksena on näppäimistö päivittää jossain vaiheessa sellaiseen missä voi näppäinkohtaisesti määrittää eri värit sillä tässä pystyy vain kaikkiin asettamaan kerralla samat värit.

Hiiri tuli vaihdettua viime kuun puolella langattomaan Logitech G703:een. Tästä on tarkoitus kirjoittaa jonkinlainen lyhyt arvostelu lähiviikkoina tänne blogiinkin, mutta lyhyesti sanoen todella hyvä hiiri on ollut kyseessä.

Näiden lisäksi käytössäni on myös toinen näppäimistö ja toinen hiiri eli jonkinlaiset langattomat Asukset jotka tulivat koneen mukana. Näiden käyttötarkoitus on olla sohvapöydällä jotta voin tykkiä käyttäessä käyttää niitä eikä joudu menemään koneen luo aina kun tarve on näppäimistölle tai hiirelle, esim. leffaa katsoessa kun haluan pausettaa videon.

Logitech G703 on langaton pelihiiri

Lisäksi koneessa on kiinni Xbox Onen ohjain. Tällä hetkellä ainoastaan langallisena versiona, mutta ehkä jossain vaiheessa hankin langattoman adapterin PC:lle jotta voin pelata Xboxin ohjaimella sohvalla röhnätessä ja videotykkiä näyttönä käyttäessä.

Tulevat päivitykset

Seuraavaksi koneeseen on tarkoitus päivittää emolevy, prosessori ja muistit. Samalla mahdollisesti myös M2-levyyn voi tulla hypättyä, mutta sen näkee sitten kun asia on ajankohtainen.

Lisäksi päivityslistalla on uusi näppäimistö, langaton adapteri Xbox Onen ohjaimelle ja tietenkin pelituoli. Nykyinen tuoli on kulahtanut rimpula joka ei ergonomialle ole hyvä mutta kunhan kohdalle sattuu hyvä ja järkihintainen täytyy sellainen ostaa pois. Siihen asti näillä mennään 🙂

Kävin valokuvaajalla kuvattavana

Blogisti itse. Kuvaaja Ari Lindqvist.

Joitain viikkoja takaperin tori.fi sivustoa selatessa satuin törmäämään mielenkiintoiseen ilmoitukseen jossa valokuvaaja etsi kuvattavia. Koska lähes poikkeuksetta itse olen kameran toisella puolella painamassa liipaisinta eikä itsestä tule juurikaan paljoa kuvia päätin kysellä josko vielä on tarvetta kuvattaville kohteille. Onneksi oli ja allekirjoittanutkin pääsi kuvattavaksi.

Itseäni kiinnosti kuvausmalliksi meno erityisesti kolmesta syystä. Ensimmäinen syy on tietenkin se, että itsestäni ei ole juurikaan asiallisia kuvia vaan pääsääntöisesti satunnaisia kännykkäräpsäisyjä koska tuttavapiirini eivät kovin monet harrasta valokuvausta – tai ainakaan henkilökuvasta. Toinen syy oli se että töissäkin tarvitsin profiilikuvaa ja edellinen oli ajalta jolloin hiukset olivat reilusti lyhemmät joten ihan hyvä oli sitäkin päivittää. Kolmantena syynä oli tietenkin se että pääsen näkemään miten muut valokuvaajat hoitavat kuvaustapahtuman, minkälaisia valaistuksia on käytössä, miten sommittelut jne. hoituu muiden ihmisten tekemänä jotta voin oppia itsekin.

Olin nähnyt Arin ottamia kuvia Flickristä enen kuvaustapahtumaa (käykää katsomassa tämän linkin takaa) joten tiesin ennakkoon että kyseessä on todella osaava kuvaaja.

Kuvaustapahtuma oli kaksiosainen. Ensimmäisellä kerralla kävin paikan päällä, rupattelimme ja katsoimme joitain hänen ottamia kuvia joista sai haettua ideoita minkälaisia kuvia esimerkiksi voisi ottaa. Toisella kerralla sitten oli jo visio mielessäni ja menin vain paikan päälle, kerroin millaisia ajatuksia on ja sitten otettiin kuvia.

Laitetaan tähän vielä muutamat muutkin kuvat nähtäväksi. Kaikki kuvat on siis ottanut Ari Lindqvist ja mikäli kiinnostusta on itsellännekin mennä kuvattavaksi voi häneen olla yhteydessä sähköpostitse osoitteessa mesenaatti@netti.fi 🙂