• Ensimmäinen mustavalkofilmi kehitetty kotona

    Mustavalkoisen filmin kehittämiseen tarkoitettuja tarpeita sekä 10 rullallista Ilfordin mustavalkoista filmiä

    Korjaus: Laskin alla olevassa tekstissä että yhdestä 100 ml Adonal-kehitteestä saa 4 rullaa kehitettyä käyttäen laimennussuhdetta 1:25, mutta todellisuudessa siitä saa 8 rullaa kehitettyä sillä mittasuhteella. Olin katsonut epähuomiossa mitta-astian kokonaismitan laskutoimituksessani. Hintaa yhdelle rullalle kotona kehitettynä jää siis 2,28 euron sijaan ainoastaan 1,425 eur/rulla. Jos käyttää 1:25 mittasuhteen sijaan mittasuhdetta 1:50 jota nykyään olen siirtynyt käyttämään tipahtaa hinta merkittävästi lisää ja mikäli tilaa jatkossa esim. 500 ml tai 1000 ml pullon romahtaa hinta tästä merkittävästi alemmaksi. Jätän alla olevan tekstin kuitenkin muokkaamatta.

    Yleistä

    Viime yönä astuin itselleni valokuvaamisessa uuteen aikaan, sillä onnistuin kotonani kehittämään mustavalkoisen filmin valokuvausliikkeessä kehittämisen sijaan. Prosessi onnistui kokonaisuudessaan hyvin ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, mutta ilman haasteita ei kyllä selvitty.

    Tilasin valokuvien kehittämisen aloituspaketin PhotoStellalta. Lisäksi tilasin pimiöpussin, 10 kpl Ilford HP5+ mustavalkofilmiä, filmikiinnikkeet joihin kehitetyn filmin saa kuivumaan ja suoristumaan sekä muutaman listäastian litkuja varten helpottamaan prosessia. Eilen kirkon jälkeen kävin sapatin päätyttyä hakemassa paketin LIDL:stä ja ryhdyin tutkailemaan pakkauksen sisältöä.

    Sopivasti eilen illalla myöskin kaveri tuli käymään ja hän pääsi samantien kuvauskohteeksi testikuviin. Samoin hän otti itsestäni monta testikuvaa joten ensimmäiseen rullaan sai oikeita henkilökuvia testaamista varten. Koko rullallinen tuli täytettyä varmaankin puolessa tunnissa tai tunnissa koska ainoa tavoite oli vain saada joitain kutakuinkin tolkullisia kuvia otettua siltä varuilta että filmin kehittämien sattuisikin onnistumaan jo ensimmäisellä yrityksellä. Tahdoin kuitenkin kuvata kerralla koko rullallisen täyteen että jos prosessin säheltää pieleen ja kaikki kuvat katoaa ei ole menettänyt mitään muuta kuin lyhyen testikuvaussession kuvat.

    Ennen testikuvaussessiota olin keittiön pöydän ääressä treenaillut moneen otteeseen kuinka filmin saa laitettua kehitystankin rullaan. Aloituspaketissa tuli mukana valmiiksi filmi jolla pääsi harjoittelemaan ilman että joutui uhraamaan oikeaa filmiä harjoitusta varten. Tämä oli todella hyvä sillä aivan mutkatkonta filmin laittaminen ei ollut. Kuitenkin tämä on myöskin ainoa vaihe mikä täytyy tehdä täydellisessä pimeydessä käsikopelolla joten sen harjoitteleminen valoisassa on enemmän kuin suotavaa.

    Valmistautumista prosessiin

    Filmin repiminen irti koteleostaan aiheutti paljon haasteita pimeässä. Voimalla ja pihdeillä asia onneksi onnistui, mutta luultavasti harkitsen tulevaisuudessa parempia työkaluja.

    Kun kuvat oli otettu, filmi kelattu kamerassa alkuun ja otettu ulos kamerasta oli aika lukea lisää ohjevihkoa. Harmaita hiuksia tässä vaiheessa itselläni aiheutti mittasuhteet eri litkuissa ja mietintä pitäisikö tässä olla jokin stop bath -vaiheen kemikaali vaiko ei josta tuntuu olevan eriäviä mielipiteitä ihmisillä. Koska tällaista ei mukana ollut eikä sellaisesta ohjeessa puhuttu luotin siihen että vesihuuhtelulla kehityksen saa pysäytettyä ilman mitään ongelmaa. Näin myös kävi, eli mitään ei mennyt pieleen.

    Ennen kemikaalien mittaamista astioihin päätin kuitenkin tehdä ensimmäisen vaiheen valmiiksi, eli filmin laittamisen pimiötankkiin. Tätä varten ostin pimiöpussin, eli pystyin tämän vaiheen tekemään valoisassa huoneessa laittamalla kädet pussiin jonka sisälle olin viskannut kehitystankin, filmirullan, sakset ja pihdit.

    Periaatteessa hankalimman alkuosuudenkin filmin saamisesta kehitystankin pyöritettävään kelaan voisi tehdä valoisassa jos laittaa vain hyvin vähän matkaa filmiä alkuun kelalle ja lopun osuuden tekee pimiöpussissa sillä pari ensimmäistä ruutua filmistä kuitenkin on valottunut pilalle jo siinä vaiheessa kun filmin laittaa kameraan. Olisin näin aikonut tehdä tämän prosessin, mutta kun olin kamerassa kelannut filmin alkuun oli filmi kokonaisuudessaan mennyt rullansa sisään eikä siitä näkynyt yhtään enää rullan ulkopuolella. Käytännössä ainoa vaihtohto oli kiskoa filmi ulos kotelostaan pimeässä.

    Kotelosta filmin ulos ottaminen pimeässä aiheutti paljon haasteita ja kovaa voiman käyttöä. Lopulta se onnistui pihdeillä vääntämällä. Kun filmirullan oli saanut ulos kotelostaan leikkasin pimiöpussin sisällä filmin alusta pienen pätkän pois jonka jälkeen filmin laittaminen pimiötankin rullaan oli kohtalaisen nopea ja helppo prosessi sillä olin sitä sen verran useaan otteeseen jo harjoitusrullalla treenannut. Ilman harjoittelua olisi tämä kyllä ollut tuskaa, eli tätä osuutta kannattaa harjoitella monet kerrat ennen tositoimintaa.

    Kun filmin oli saanut tankkiin ja tankin kiinni oli aika ottaa tankki ja tarpeet ulos pimiöpussista ja perehtyä kemioiden lutraamiseen.

    Kemiat astioihin ja kehittämään

    Filmi kuivumassa

    Aloituspakkauksen mukana tulevassa mittakannussa oli valmiiksi piirretty viiva mihin asti piti laittaa kemikaalia + 20 asteista vettä. Kuitenkin koska kemikaaleja oli useampia (kehitysaine, fiksausaine ja jokin muu) ja niiden mittasuhteet olivat erilaiset pyörittelin moneen kertaan ohjeita että tajuanko nyt varmasti oikein.

    Lopulta oikeat mittasuhteet löytyivät ja mittailin kemikaalit ensin kannussa, kippasin ne sen jälkeen lisäksi tilaamaani astiaan, huuhtelin kannun välissä ja virittelin seuraavat kemikaalit valmiiksi toiseen astiaan. Tämän jälkeen aloitin kehitysprosessin.

    Prosessissa viskasin ensin vedessä läträtyn kehitysaineen tankkiin ja pyörittelin tankkia monta minuuttia. Jossain vaiheessa tajusin että tätä ei ollut tarvetta koko kuutta minuttia pyöritellä vaan alussa jonkin aikaa, sen jälkeen purkin voi laskea alas, minuutin päästä pyöritellään taas 10 sekunnin ajan ja taas purkin voi laskea alas jne. Kun noin kymmenen sekuntia oli aikaa jäljellä ajastimessa kippasin kehitysaineet purkista pois lasiastiaan jotta en heitä haitallisia kemikaaleja lavuaariin.

    Tämän jälkeen tuli hyvä muutaman minuutin huuhtelu jolla kehitysprosessi ilmeisesti pysähtyy jos ei ole erillistä stop bath -kylpyä kemikaaleilla olemassa. Sen jälkeen oli aika viskata valmiiksi mitattu fikserin ja veden yhdistelmä kehitystankkiin ja pyöritellä taas tankkia kemioissa joidenkin minuuttien ajan. Aikoja en enää muista koska käytin kännykällä tähän tehtyä sovellusta jossa oli ajastimet valmiina eri vaiheille.

    Kun fikseri oli ollut aikansa purkissa ja sitä oli pyöritelty moneen otteeseen oli aika kipata sekin pois toiseen lasipurkkiin ja sen jälkeen aloittaa huuhteleminen. Huuhtelemisessa täytin kehitystankin juoksevan veden alla ja sen jälkeen kymmeneen kertaan täytin tankin, pyörittelin ja kippasin vedet pois jotta fikserit huuhtotuisivat pinnasta pois.

    Lopulta viimeisenä vaiheena kemioiden kanssa oli lisätä kolmatta mukana tullutta ainetta parikymmentä tippaa veden sekaan ja heittää sitä vielä tankkiin. Tämä aine ei ole välttämätön onnistuneen kuvan kannalta, en ole varma onko se sitä varten että filmi pysyy paremmin suorassa tai jotain. Pitää selvittää jossain vaiheessa, mutta tässä vaiheessa riitti että sitä heitin tankkiin ja huuhtelin sitten myöhemmin pois.

    Tämän jälkeen olikin aika avata tankki, ottaa filmi pois tankista ja jännittää miten käy, näkyykö filmissä kehittyneitä kuvia vai tuleeko koko filmi tyhjänä tankista ulos. Kuinka ollakaan, kuvat olivat tallentuneet negatiiville onnistuneesti! Tämän jälkeen kaivoin klipsit, hengarin ja kävin viemässä filmin yöksi kuivumaan vessaan. Jos pyykkipoikia olisi ollut kaapissa olisi niillä voinut tehdä saman asian, mutta koska sellaisia ei enää ollut itselläni oli nämä tilauksessa mukana tulleet filmin klipsit kätevät.

    Kuvien digitointia ja tulostamista

    Kaverini ottama kuva allekirjoittaneesta.

    Kun filmi oli kuivumassa vessassa oli aika mennä unille ja antaa filmin kuivua yön yli. Tuskin niin kauaa olisi tarvinnut tietenkään filmin kuivua, mutta kello oli jo puoli kaksi yöllä tai niitä main kun prosessin sain valmiiksi joten sen suhteen oli hyvä painaa pää tyynyä vasten.

    Aamulla kaivoin Kodak Scanza -laitteen esiin ja aloin digitoimaan kuvat filmistä. Leikkasin ensin filmin kuuden kuvan pätkiin jotta sain myöhemmin negatiivin negatiivikansioon. Kun negatiivi oli pilkottu aloitin digitoimaan kuvia.

    On hyvä huomauttaa tässä vaiheessa, että Kodak Scanza ei ole maailman paras laite negatiivien skannaamiseen mutta se kyllä oli tähän tarpeeseen hyvä. Tässä vaiheessa tärkeintä oli saada kuvat nopeasti digitaaliseen muotoon muistikortille jotta pääsin näkemään suuntaa antavasti tulokset ja myöskin tulostamaan niistä osasta paperikuvat Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Siihen käyttöön kuvanlaatu oli kyllä riittävä. Myöhemmin jos jaksan saatan digitoida nämä tietokoneelle paremmalla laadulla, mutta se on kokonaan eri prosessi ja aika näyttää onko se sen arvoista vaiko ei.

    Kuvat onnistuivat teknisesti niin hyvin että itse olin kyllä niihin tyytyväinen, toisin sanoen en söheltänyt kehitysprosessissa filmiä pilalle joka oli erittäin ilahduttava asia!

    Laitan alle vielä muutamia kuvia nähtäväksi millaisia kuvia filmille tarttui.

    Tästä on hyvä jatkaa

    Ensimmäisen rullan kehittämisen onnistuminen oli erittäin ilahduttava kokemus. Koska kuitenkin yksi onnistuminen ei ole tae siitä että prosessi onnistuu myös jatkossa on tätä treenattava vielä hyvinkin monen rullan kanssa että tähän saa jonkinlaista tuntumaa. Tällä hetkellä jääkaapissa on 10 täyttä rullallista mustavalkoista filmiä ja yksi on kamerassa joten filmien osalta seuraavan parin viikon ajan pitäisi tarpeita riittää.

    Kemikaaleissa saattaa olla tarve tilata niitä lisää tai käyttää eri laimennussuhdetta ja pidempää aikaa, mutta voi olla että viimeistään viiden rullan kehittämisen jälkeen alan jo kunnolla perehtymään kannattaako tilata minkä kokoiset kemikaalipurkit varastoon. Näitä valitessa täytyy tietenkin katsoa niiden säilyvyysajat ja muut vastaavat että osaa tehdä järkevän valinnan.

    Realistisesti ajatellen on hinnan suhteen alkuvaiheessa kuitenkin täysin yhdentekevää tilaanko edullisemman ison purkin kiinnitettä vaiko hinnakkaamman pienen purkin, sillä hinnakkaampi pieni purkki 100 ml Adofix Plus -kiinnitettä (jota tuli aloituspaketissa) maksaa vain 4,50 eur. Isompi 500 ml purkki samaa ainetta maksaa 8,50 eur. 100 ml purkilla jos saa jopa noin 10 filmiä kehitettyä (luultavasti uskallan koettaa vain maks. 8 tai jotain) joten fikserin osalta vaikka ostaisi 100 ml purkkeja ei taloudellisesti puhuta kovinkaan suuresta menetyksestä jos filmejä kehittää jatkossa muutamia aina viikon tai parin välein.

    Samoin hinnan osalta itse filmikehite on myös samaa kategoriaa, eli täysin yhdentekevä ostaako pienen vai ison purkin alkuvaiheen opetteluissa. Pieni 100 ml purkki Adox Adonalia maksaa sekin vain 6,90 eur ja sillä saa 1:25 suhteella kehitettyä neljä rullallista filmiä jos lasken oikein. Tietenkin mittasuhdetta ja aikaa vaihtamalla saa paljon enemmän, mutta alkuvaiheessa jos vetää helpolla lantringilla jäisi yhden filmin osalta kehitteelle hintaa 1,725 eur. Jos laskee tämän lisäksi vielä fikserin hinnan siten että yhdellä purkilla koettaisi 8 rullallista saada, jäisi fikserin hinnaksi 0,56 senttiä. Koko rullan kehittämiseen tarvittavat kemikaalit olisi hinnakkassa vaihtoehdossakin ainoastaan 2,2875 euroa joten ensimmäisissä opetteluvaiheissa en usko että asiaa tulee liian paljoa pohdittua vaan tilattua sen millä saan edes kuvat kehitettyä.

    Jatkossa sitten jos enemmänkin filmejä alkaa kehittämään voi hintaakin miettiä enemmän, mutta jos hinnakaskin vaihtoehto on lähes neljä kertaa edullisempaa kuin liikkeessä rullan kehittäminen en aivan ensimmäisenä lähde opettelun alkuvaiheissa antamaan painoarvoa asian taloudelliselle puolelle.

    Kehityksen opettelun alkuvaiheissa on tarkoituksenani kuvailla kuitenkin rullallinen täyteen aina vähintäänkin kahden päivän sisällä jotta pääsen harjoittelemaan tätä kehittämistä lyhyen aikavälin sisällä useaan otteeseen. Tarkoituksena on tietenkin saada prosessiin sitä kautta varmuutta ja pyrkiä siihen että eri vaiheet menevät lihasmuistiin eikä jatkossa joutuisi aina lunttaamaan jokaista vaihetta vaan ne muistaisi suoraankin.

    Kun mustavalkoisen filmin kehittämisen olen saanut haltuun tarpeeksi hyvin, eli siten että prosessin muistaa ulkomuistista ja siten että kuvat onnistuvat on aika siirtyä harjoittelemaan myöskin värifilmin kehittämistä. Siihen tarvitsee hommata uudenlaiset kemikaalit ja veden lämpötilan säätämiseen tarkoitettu laite (helppouden vuoksi) joten opettelua riittää vielä paljon.

    Jossain vaiheessa kun bongaan suurennuskoneen edullisesti haluan myös hankkia sellaisen jotta voin opetella myös kuvan vedostusvaiheen tekemään itse. Olisi hienoa jos koko prosessin voisi pitää 100 % analogisena, mutta askel kerrallaan siihen suuntaan on tarkoitus mennä. Sitä ennen mustavalkoisen filmin kehittämisessä ja prosessin opettelussa riittää vielä onneksi tekemistä.

  • Filmikuva negatiivista paperille ilman tietokonetta

    Canon Selphy CP1300:lla tulostettu kuva ja valokuvaliikkeen tuloste vierekkäin. Varsinaisen kuvan on ottanut luultavamminkin isäni.

    TLDR: Jos haluaa saada tulostettua kotikonstein filminegatiivista paperikuvan ilman että joutuu käyttämään tietokonetta onnistuu se “skannaamalla” negatiivi muistikortille Kodak Scanza -laitteella ja tulostamalla se samalta muistikortilta sen jälkeen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Nopealla testillä laatu on tarpeeksi hyvä että niistä on iloa ja riittää opetteluvaiheessa itselleni. Tämä teksti käsittelee näiden laitteiden käyttöä.

    Taustaa

    Olen viime kesästä saakka harrastanut valokuvaamista myös filmikameralle. Filmikamera jota käytän on isäni vanha Chinon CA-4s ja kuvia sillä on hieman päälle puolessa vuodessa tullut otettua ehkä 11 tai 12 rullallista. Yhteen rullaan menee keskimäärin 36 kuvaa, vaikkakin yksi rullista oli ainoastaan 24 kuvan filmi eli nopeasti laskien kuvia on kertynyt paperille jo lähes 400 kappaletta ja lähes kaksi valokuva-albumillista on kuvia tullut kehitettyä.

    Jossain vaiheessa ajatukseen nousi itse filmien kehittämisen opetteleminen kotona, mutta tarkoituksenani oli että kuvaan ensin vähintäänkin 10 rullallista filmiä ja vien ne Itiksen FotoYks valokuvaliikkeeseen kehitykseen jotta voin olla kutakuinkin varma että jos kotona opetellessa kehitysvaihessa tulee rullasta ulos vain pelkkää mustaa on vika todennäköisemmin kehitysprosessissa eikä valokuvausvaiheessa, filmin lataamisessa kameraan tai jossain muussa alkuvaiheessa.

    Nyt kun kameran kanssa on jo pääpiirteittäin tullut tutuksi on aika astua seuraavaan opettelemisen vaiheeseen analogisessa maailmassa eli valokuvien kehittämiseen kotona. Tätä kirjoittaessani on postissa jo tilaus tulossa missä on kemikaalit ja muut tarpeelliset asiat mustavalkoisen filmin kehittämiseen sekä 10 rullallista mustavalkoista filmiä.

    Koska ensimmäisenä vaiheena opettelussani on ainoastaan valokuvien kehittäminen eikä siis niiden vedostaminen mietin jo etukäteen millä metodilla niistä opetteluvaiheen filmikuvista saan paperikuvat tehtyä helpoiten mutta siten että laatu olisi subjektiivisesti tarpeeksi hyvä.

    Termistöä tuntemattomalle kerrottakoon sen verran että filmin kehittäminen on se vaihe filmille kuvaamisessa missä filmirullasta saadaan luotua negatiivi, eli kuvat näkyvät sitten tuossa kehitetyssä rullassa pieninä kuvina. Vedostamisella taas tarkoitetaan sitä, että tuosta negatiivilla olevasta kuvasta saadaan ne paperikuvat joita sitten katsellaan ja laitellaan valokuvakansioihin tai mitä kukakin niillä haluaa tehdä.

    Tavallisten ihmisten toiminnassa filmikuvien kanssa yleensä molemmat vaiheet on ainakin ennen ollut tapana ilmeisesti tehdä valokuvausliikkeessä ja tätä toimintamallia olen itsekin noudattanut. Olen siis vienyt kuvatun filmirullan liikkeeseen ja pyytänyt filmin kehityksen sekä paperikuvat kiiltäväpintaisena.

    Seuraavaksi siis tarkoituksenani on siirtyä harrastuksessa seuraaviin haasteisiin, eli mustavalkoisen filmin kehittämiseen kotona. Kuitenkin pidän siitä että saan nähdä ottamani kuvat myös paperilla enkä ainoastaan skannattuna tietokoneella, joten vedostamisvaiheelle olisi myös tarvetta. Koska en omista vedostamiseen tarvittavaa laitteistoa ja kemikaaleja enkä myöskään vielä jaksa opetella sitä työvaihetta kehittämisen opettelun lisäksi oli hyvä ottaa kehityskemikaaleja odotellessa testailin kuinka hyvin Kodak Scanza -skanneri (teknisesti se ei ole skanneri) ja Canon Selphy CP1300 -tulostin toimisivat vedostusvaiheen korvikkeena.

    Kodak Scanza

    Kodak Scanza on pienikokoinen laite jolla saa negatiivit muistikortille ilman tietokonetta. Kuvassa laite saa virtansa power bankista USB-kaapelilla.

    Ostin Kodak Scanza -laitteen tori.fi:stä joskus viime syksyn puolella. Uutena laitetta näytetään myyvän parhaillaan Suomessa noin 219-249 euron hintahaarukassa mutta käytettynä maksoin tstä alle sata euroa, muistaakseni jotain 70 tai 80 euroa.

    Laite on kohtalaisen helppokäyttöinen. USB-kaapeli kiinni joko muuntajaan seinään tai vaikkapa Power Bankiin (kuten itse tein) ja sen jälkeen vain virrat päälle painamalla virtapainiketta muutaman sekunnin ajan. Laite käynnistyy melkein samantien ja käyttö voi alkaa. Kehitetty filminegatiivi laitetaan mukana tulevaan filmikehikkoon ja sen jälkeen se tungetaan laitteeseen sisälle. Scanzasta valitaan kuvan ottaminen eli “capture” isolla harmaalla painikkeella näytön alta ja sen jälkeen negatiivilla olevan kuvan näkeekin jo näytöllä.

    Kun ollaan “skannausmoodissa” voidaan negatiivilla olevasta kuvasta toiseen siirtyä manuaalisesti, eli suomeksi sanottuna ottamalla negatiivin reunasta kiinni ja työntämällä tai vetämällä negatiivia haluamaansa suuntaan. Kun kuva on näytöllä oikealla kohtaa, painetaan laitteen etupaneelissa olevaa isoa fyysistä kameran kuvalla varustettua painiketta jonka jälkeen kuva tallentuu muistikortille.

    Muistikortilleen tallentamat kuvat voi katsoa laitteen galleriasta. Siellä kuvan voi myös kääntää ja flipata mikäli niille on tarvetta. Kääntäminen tarkoittaa siis esimerkiksi pystykuvan kääntämistä pystyyn jos se on vaakatasossa skannauksen jäljiltä ja flippaaminen tarkoittaa kuvan kääntämistä horisontaalisesti tai vertikaalisesti peilikuvakseen. Tälle tulee tarvetta mikäli negatiivi on ollut väärinpäin laitteessa jolloin kuva pitää kääntää peilikuvaksi.

    Alla olevassa kuvassa näkyy esimerkki siitä kuinka laitteessa on ollut filmi oikeinpäin pinnaltaan, mutta ylösalaisin. Toisin sanoen, kuva on kyllä siinä ylösalaisin, mutta ei nurinpäin jolloin kuvassa vasemmalla olevat elementit olisi oikealla laidalla ja päinvastoin. Scanzassa voi tämän onneksi helposti pyöritellä haluamaansa suuntaan.

    Kuva on tallennettu negatiivista ylösalaisin mutta ei nurinpäin. Kummankin korjaus onnistuu laitteessa suoraan ilman tarvetta tietokoneelle.

    Asia mikä itseäni mietitytti Kodak Scanzassa ennen sen hankkimista on se, onko laite hyvä ja onko sen laatu tarpeeksi riittävä. Oma vastaukseni tähän satunnaisen käytön jälkeen on “kyllä ja ei – riippuu odotuksista ja tarpeista”.

    Mikäli tarve on saada negatiivit helposti talteen edes jossain määrin tolkullisella laadulla on tämä laite kyllä sopiva. Painottaisin kuitenkin tässä kontekstissa erityisen paljon helppouden aspektia. Epson V600 -tasoskannerilla saa selvästi parempaa jälkeä tietokoneen kanssa skannaillessa, mutta helppoudesta ei voi puhua edes saman päivän puolella jos miettii asiaa tavallisen kaduntallaajan näkökulmasta.

    Tämänpäiväisen muutamalla kuvalla tehdyn testin perusteella myöskin jos näistä kuvista haluaa myöhemmin printata jonkinlaiset kuvat joista saa iloa ja joita voi jo laittaa omalle seinälleen on se siihenkin käyttöön tarpeeksi laadukas.

    Yksi huono puoli Scanzassa on se, että negatiivilla oleva kuva jää aina laidoista hieman liian kapeaksi, toisin sanoen kuvasta rajaantuu osa pois. Onko tällä sitten mitään merkitystä riippuu tietenkin käyttäjästä ja käyttötarpeesta.

    Jos tarkoituksena on saada paras mahdollinen digitaalinen kuva negatiivista kotikonstein, ei Kodak Scanza tietenkään ole silloin laite mitä voisin suositella. Mikäli tarkoituksena sitä vastoin on saada tarpeeksi hyvä kuva jotta sen voi myöhemmin tulostaa tarpeeksi hyvälaatuisena normaalin ihmisen näkökulmasta arvioituna on se siihen kyllä tarpeeksi hyvä.

    Kun puhun tässä kontekstissa normaalista ihmisestä tarkoitan siis ihmistä joka ei ole kovinkaan teknisesti orientoitunut ja jota ei kiinnosta pätkän vertaa ottaa selvää mikä on VueScan tai Epson Scan, mikä on Plustek tai Epson V600, mitenkä päin filmi pitäisi laittaa skanneriin että siitä saa parhaan lopputuloksen tai mitään muuta vastaavaa. Normaalin ihmisen näkökulmasta tärkeimmät asiat ovat yleensä aina helppo käyttö, tarpeeksi hyvä laatu ja vähäinen säätäminen eli laite mikä mieluiten toimii ilman tietokonetta, päivityksiä ja muita sellaisia. Näihin tarpeisiin tämä laite omien kokemusten pohjalta soveltuu, mutta parasta laatua etsivien kannattaa tietenkin jatkaa etsimistään aivan muista laitteista.

    Canon Selphy CP1300

    Canon Selphy CP1300 on pienikokoinen tulostin jossa on muistikortinlukija eikä se tarvitse tietokonetta toimiakseen.

    Kun olin muutaman kuvan “skannannut” Kodak Scanzalla otin muistikortin ulos laitteesta ja siirsin sen Canon Selphy CP130 -tulostimelle. Laite tunnisti muistikortin suoraan ilman ongelmia ja pääsin sen jälkeen selaamaan muistikortilla olevia kuvia. Tämän jälkeen ei tarvinnut tehdä muuta kuin painaa paria nappia ja tulostaminen kännistyi.

    Canon Selphy CP1300 on ollut itselläni muutaman vuoden jo käytössä, mutta käyttö on täysin satunnaista. Hyvää tässä tulostimessa on erittäin pieni koko, tarpeeksi hyvä kuvanlaatu että niitä kuvia voi katsella, muistikortinlukija, toimivuus ilman tietokonetta ja mahdollisuus tulostaa myös iPhonesta suoraan mikäli laitteet ovat samassa langattomassa verkossa. Myöskin jotkin kamerat osaavat tulostaa suoraan tämän kautta ilman että kuvia joutuu siirtämään missään vaiheessa tietokoneelle, esimerkiksi vaikkapa käyttämäni Canon R50.

    Scanzalla negatiivista tallennetut kuvat tulivat omaan silmääni katsoen tarpeeksi hyvänä siihen käyttöön mihin käyttöön näitä aluperinkin olen ajatellut. Niistä saa siis kuvan jonka laatunsa osalta voi laittaa seinälleen ilman että se ärsyttää teknisellä huonoudellaan. Samoin niitä tulostettuja kuvia voi käyttää vaikkapa referenssikuvina jos haluaa jossain vaiheessa jonkin yksittäisen kuvan isompana paperille tulostaa muulla laitteella, tai jos myöhemmin hankin vedostamiseen tarvittavat materiaalit.

    Jos itse haluaa tehdä filmin kehityksen ja kuvien vedostamisen kotona mutta ei kuitenkaan halua kaikkia kuvia vedostaa voisi prosessi olla esim. kehitys, kuvat Scanzalla muistikortille, kaikkien kuvien tulostaminen Selphyllä paperille ja paperitulosteesta arviointi mitkä kuvat voisivat olla vedostamisen arvoisia myös manuaalisesti ilman digitaalisen maailman välivaiheita.

    Testikuvia

    Laitan tähän vielä loppuun muutaman kuvan missä prosessi on ollut negatiivista skannaus muistikortille käyttäen Kodak Scanzaa ja sen jälkeen tulostaminen Canon Selphy CP1300 -tulostimella. Lisäksi vieressä on alkuperäinen kuva valokuvaamon vedosteena. Valokuvaamon kuva on aina kuvassa oikealla, oman prosessin läpi tulleet ovat vasemmalla.

    Kuviin ei ole tehty mitään säätöjä, kontrasteja ei ole lisätty tai mitään muutakaan parannusta joten ne ovat sellaisia kuin ilman mitään ylimääräistä niistä tuli. Mikäli kuvan haluaa paremmaksi kannattaa luultavastikin kontrastia lisätä ja katsoa myös saako värejä säädettyä fiksummaksi.

    Jokaisesta kuvasta on erittäin helppoa huomata kuinka paljon parempia valokuvaaman tuottamat valokuvat ovat, mutta omiin ajateltuihin käyttötarpeisiini jokainen näistä Scanza + Selphy CP1300 -kombinaatiolla tehdyistä kuvista on riittävä.

    Loppupäätelmät

    Tämän pikaisen testin tarkoituksena oli testata olisiko mahdollista hoitaa valokuvien skannaaminen negatiiveista ja tulostaa ne paperille ilman että missään vaiheessa joutuisi koskemaan tietokoneeseen.

    Syy tähän testiin oli siis se, että odotan filmikehitystarpeiden saapumista ja aion opetella mustavalkoisen filmin kehittämistä kotona. Haluan kuitenkin saada paperikuvat edes referenssikuvaksi jotta voin arvioida millaisia kuvia kutakuinkin otan.

    Itselleni realistisimmat vaihtoehdot paperikuvan saamiseksi filmistä ovat joko viedä itse kehittämä filmi valokuvaamoon ja pyytää niistä paperikuvat, skannata kuvat tietokoneelle skannerilla paremmalla laadulla ja sen jälkeen tulostaa ne tai tilata netin kautta paperikuvat niistä tai vaihtoehtoisesti hoitaa koko prosessi ilman tietokonetta Kodak Scanzalla ja Canon Selphyllä.

    Kuvanlaatu ei ole ainakaan värikuvien perusteella paras mahdollinen eikä ilman värien ja kontrastien säätämistä lähellekään yhtä hyvä kuin se on valokuvaamosta tulleissa paperikuvissa, mutta kuvanlaatu on selkeästi tarpeeksi hyvä että se riittää itselleni vähintäänkin referenssikuviksi. Sen jälkeen jos jokin ottamani kuva näyttää pienemässä tulosteessa tarpeeksi hyvältä voi sen skannata paremmalla laadulla tasoskannerilla tietokoneelle ja tulostaa sen isompana aina siihen saakka että opettelen vedostamisen jalon taidon.

  • Ensimmäisiä kokemuksia Pro-Ject Box-Design Pre Box S2 Digital -esivahvistimesta

    Taustaa

    Tori.fi:n kautta löytyi huokeaan hintaan australialaisen hifilaitteita valmistavan Pro-Jectin pienikokoinen esivahvistin joten tartuin tilaisuuteen ja ostin laitteen pois. Olin tätä esivahvistinta miettinyt ostavani jo muutamien kuukausien ajan aina aika ajoin ja olin jo joskus meinannut tämän Verkkokauppa.comistakin tilata, mutta onneksi maltoin odottaa tilauksen tekoa sillä käytettynä tämän sai tietenkin merkittävästi edullisemmalla hinnalla.

    Aikaisemmin tietokoneessa on ollut kiinni Scarlett Solo audio interface jota olen käyttänyt Genelecien etuvahvistimena. Laite on ollut kyllä hyvä Windowsin kanssa, mutta työkoneeni Mac OSX:n kanssa on sen kanssa ollut rasittavuuksia äänenvoimakkuuden kanssa. Käytännössä ainoa tapa on ollut säätää äänenvoimakkuutta audio interfacen äänenvoimakkuudella koska ohjelmistolla sitä ei ole voinut globaalisti säätää.

    Äänenvoimakkuuden säätäminen audio interfacen putikalla on kyllä se mitä haluaisinkin tehdä, mutta ongelmana on ollut se että äänenvoimakkuuden säätö on ollut aivan suhteettoman herkkä Genelecejä ajatellen eli voimakkuussäädin on pitänyt olla lähes minimissä että äänet ei ole liian kovalla. Tämä on käytännön elämässä pidemmän päälle rasittavaa, koska esim. eri videoissa tai musiikeissa äänenvoimakkuudet vaihtelevat paljon. Jos siis ääntä on joutunut lisäämään audio interfacen kautta, on äänenvoimakkuus nopeasti liian kovalla sitten seuraavassa palaverissa tai seuraavassa kappaleessa jota kuuntelee.

    Laajemman säätövaran tarjoava äänenvoimakkuuden säädin oli yksi mikä tässä kiinnosti omaa käyttötarvettani ajatellen. Toinen itselleni merkittävä hyöty on useampi sisääntulo. Scarlett Solo on audio interface jonka voi kytkeä USB-liitännällä eikä muita liitäntätapoja ole. Tästä laitteesta löytyy USB:n lisäksi myös S/PDIF sekä Toslink.

    Useammalla sisääntulolla on itselleni isoin hyöty siinä että en joudu enää irroittelemaan kaapelia ja vaihtamaan sitä telakasta tietokoneeseen ja takaisin aina sen mukaan käytänkö työkonetta vaiko omaa pöytätietokonettani. Oma pöytäkoneeni menee tähän kiinni S/PDIF liitännällä eli optisella kaapelilla ja työkone menee tähän kiinni USB-liitännällä. Varsinaisesti työkone ei tähän mene kyllä kiinni suoraan vaan telakka johon normaalisti liitän työkoneen. Kuitenkin toisinaan käytän omaa kotimäkkiä samassa telakassa joten nyt äänet saa kaiuttimille ilman että joutuu piuhoja vaihtelemaan äänilaitteen osalta, riittää että valitsee vain eri äänen sisääntulon.

    Kolmas syy mikä juuri tässä kyseisessä laitteessa itseäni on kiinnostanut on sen pieni koko, söpö ulkoinen olemus ja monessa paikassa kehuttu äänenlaatu.

    Ensimmäiset kokemukset Windowsissa

    Takaa löytää digitaaliseen maailmaan tavalliset liitännät

    Käyttöönotto oli juuri niin helppoa kuin sen odottaisikin olevan. Laitoin Power 5V -liittimeen muuntajan josta laite saa virtaa ja Optical-liittimeen laitoin piuhan pöytäkoneestani. Ensin koetin saisiko laite virtaa jos laitan USB-liittimen kiinni telakkaan, mutta koska telakassa ei ollut illalla kiinni työkonetta tai mitään muutakaan konetta ei telakka antanut virtaa tälle laitteelle vaan jouduin laittamaan erillisen muuntajan tälle.

    Jos Windows-koneen olisi laittanut suoraan USB-liittimeen olisi sen pitänyt ilmeisesti antaa virtaa tälle laitteelle tarpeeksi eikä muuntajaa olisi tarvinnut, mutta huomenna työpäivän aikana kuitenkin on tarve saada tämä laite kytkettyä työkoneeseen joten virittelin valmiiksi liitännät tietokoneisiin siten kun tätä aion käyttää jotta en joudu heti huomenna irroittelemaan johtoja ja vaihtelemaan niitä.

    Windowsin puolelta valitsin äänen ulostulolaitteeksi Realtekin optisen ulostulon ja homma lähti samantien rokkaamaan kuin nisti piripäissään.

    Kaiuttimet jotka tähän laitoin kiinni on Genelecin 8020 sarjaa. Toinen kaiutin on 8020A ja toinen 8020B jos en aivan väärin muista. Oli miten tahansa, 8020-sarjalaiset Genelecit jotka menevät RCA to XLR -kaapelilla tähän kiinni.

    Ensimmäiset testibiisit ovat soineet Foobar2000-soittimella FLAC-tiedostoista ja tähän mennessä kaikki kuunnellut biisit ovat kuulostaneet hyvältä, rennolta ja ilmavalta. Tutuista biiseistä on löytynyt uusiakin elementtejä, joten DACin erottelukyky on hyvä. Äänimaailma on kokonaisuudessaan miellyttävää kuunneltavaa ja raskaammatkin hevirallit soivat mukavan miellyttävällä ulosannilla eikä tunkkaisuudesta ole tietoakaan.

    Ensimmäinen testibiisi oli Birdyn kappale Strange Birds jossa alussa kyllä hieman yllätti basson suhteellisen vähäinen olemus. Myönnettäköön että en ole hetkeen kuunnellut tuota biisiä Geneleceillä ja bassopainotteisempi muistikuva kappaleesta tulee varmaankin aikoinaan käyttämistäni Bowers & Wilkinsin eri mallien kaiuttimista.

    Muiden testibiisien edetessä ei bassosta ole jäänyt tuntua että sitä puttuisi, joten luultavasti sitä ei puutu vaan oma muistikuvani oli Birdyn biisin osalta erilainen kuin todellisuus Genelecien kanssa. Lisäksi pitää myöhemmin toki tarkistaa Genelecin päästä onko näissä valittu oikeat asetukset, sillä kaiuttimet on nykyään Genelecin omilla jalustoilla eikä pöydällä. Muistelen että olen ne asettanut kohdalleen, mutta hyvä ne myöhemmin on varmistaa koska 8020-sarjalaiset olivat aiemmin television parina ja eri paikassa joten olen voinut vaihtaa niiden dippikytkimet toisiin asentoihin kuin pöytäkäyttöön.

    Ensikokemukset on selvästi positiiviset enkä sen suurempia syvellisempiä analyysejä ala tässä vaiheessa tekemään, sillä käyttöä on takana vasta muutama tunti ja vasta Windows-koneella. Käytännössä toimivuus omassa käytössä selviää tarkemmin vasta lähipäivinä, luultavasti jo huomenna sillä tarkoitus on olla huominen etätöissä.

  • IKEA MALM -lipasto DVD-levyille

    IKEA MALM on kuin tehty DVD-levyjen säilytykseen.

    Kuten jotkut tietävät kuulun niihin ihmisiin jotka ostavat yhä fyysistä mediaa. Omistan fyysisessä muodossa musiikkia niin CD-levyinä, vinyyleinä kuin C-kasetteina. Elokuvia omistan DVD:nä, BluRaynä, 4K UHD BluRaynä sekä jopa VHS-kasetteinakin.

    Vinyyleillä ja CD-levyillä on asiat säilyttämisen osalta hyvällä mallilla sillä CD-levyillä on käytävällä suuri levyhylly ja olohuoneen nurkassa on hylly missä säilytän vinyyleitäni. C-kasetit ovat vähän siellä sun täällä, mutta ehkä niillekin jonakin päivänä mietin järkevän säilytystavan.

    Elokuvien osalta UHD BluRay -elokuvilla on myös asiat hyvin, sillä olohuoneessa on hylly jossa säilytän tässä formaatissa olevat elokuvat. Samassa hyllyssä on jonkin verran myös satunnaisia DVD- ja BluRay-elokuvia ja lisäksi olohuoneessa on myös muita hyllyjä missä säilön joitain elokuvia. Tällä hetkellä levyt ovat kohtalaisen kaoottisesti siellä sun täällä eikä niiden säilytyksessä ole UHD-elokuvia ja elokuvabokseja lukuunottamatta kovin selkeää järjestystä.

    DVD-levyjä on luultavamminkin lähemmäs 1000 kpl ja levyjä olen jo vuosia takaperin laittanut ilman koteloita muoveihin. Näitä muovitettuja leffoja on mahtunut IKEA:n kuution muotoisiin pahvilaatikoihin paljon, mutta laatikot eivät ole kovin siistejä säilyttämiseen eikä ne ole erityisen hyviä myöskään levyjen löytämisen kannalta.

    Mittailin muovitettujen DVD-levyjen mitat ja etsin sen jälkeen säilytysratkaisua näille ja kuin tilauksesta oli IKEA:n valikoimassa MALM-sarjan lipasto jonka hyllyjen mitat on kuin tehty tätä käyttöä varten. Vetolaatikkoon mahtuu vierekkäin 3 rivillistä elokuvia ja hieman jää ylimääräistä tilaa laitaan. Kätevä olisi kun olisi muuten saman kokoinen lipasto, mutta vain pykälää kapeampi eli sellainen että laitaan ei jäisi hukkatilaa. Sellaisen ilmaantumista odotellessa markkinoille tämä ajaa kyllä onneksi asiansa.

    Yhteen vetolaatikkoon mahtuu satoja muoveihin laitettuja DVD-elokuvia.

    Löydettyäni tarpeisiini sopivan hyllyn tarkistin tori.fi:stä olisiko siellä kenelläkään myynnissä tällaista lipastoa ja kuinka ollakaan sieltä tällaisen löysin ja hommasin. Käytettynä tämän ostossa oli tietenkin isoimmat edut se, että se oli valmiiksi kasattu, sain sen kotiin kannettuna lisämaksua vastaan ja tulipa tässä mukana lasinen päällyskin. Aikaa ja vaivaa säästyi ja hintakin oli uutta edullisempi. Hieno homma!

    Kuten tämän postauksen kuvasta huomaa ei leffoja tuosta läjästä löydä mitenkään, mutta kun jossain vaiheessa mietin lajittelujärjestyksen niin voin alkaa laittamaan näiden väliin esimerkiksi jonkinlaisia lappuja millä erotan levypinot toisistaan. Tässä vaiheessa tärkein on kuitenkin saavutettu, eli se, että levyt ei pyöri pahvilaatikoissa kaapeissa vaan muovitetuille leffoille on oma paikkansa ja ne kaikki mahtuvat yhteen ja samaan lipastoon.

  • Elokuva: Days of Thunder

    Indy-autoja aikaisemmin ajanut Cole Trickle (Tom Cruise) houkutellaan Nascar-autoilun maailmaan. Samaan talliin värvätään myös uransa kuljettajan traagisen menehtymisen johdosta lopettanut mekaanikko Harry (Robert Duvall). Cole näyttää taitonsa ja nopeuteunsa tyhjällä radalla Harrylle ja muille paikalla olijoille jotka epäilevät hänen kykyjään, mutta todelliset kilpailut ovat haastavampia sillä hänen yllätyksekseen Nascarissa ajamisen tapoihin kuuluu kontaktin ottaminen kanssakilpailijoihin.

    Tony Scottin ohjaama Days of Thunder vuodelta 1990 tuo väistämättä mieleen hänen vuoden 1986 ohjauksensaTop Gunin. Nopeat lentokoneet ovat vaihtuneet tässä elokuvassa nopeisiin autoihin, mutta adrenaliini laitetaan katsojalle virtaamaan yhä 80-luvun musiikin, tiukkojen lähikuvien ja nopeiden leikkausten voimalla. Scott osaa nopeiden ja intensiivisten katsojan huomion tiivisti vangitsevien kohtausten teon taidokkaasti.

    Hyvän elokuvan tapaan kilpailun pääpalkintoa jahdatessaan suurin voitto ei ole kuljettajan saavuttama voitto autoilussa, vaan voitto itsestään ja luonteestaan. Kohdatut vastoinkäymiset ja niiden ylitse pääsemiset ovat se, mikä antaa tarinalle varsinaisen merkityksen tunteen. Tony ja hänen mekaanikkonsa Harry joutuvat kummatkin kohtaamaan omat vaikeutensa joita he koettavat paeta siinä onnistumatta.

    Tarinaan on aikakautensa filmatisoinneille tyypilliseen tapaan sijoitettu jonkinlaista romantiikkaa antamaan lisää elämän tuntua. Suhde Tonya hoitaneen lääkärin Clairen (Nicole Kidman) kanssa on lajityypille normaaliin tapaan sopivan pintapuoleinen että se ei varasta liiaksi huomiota, mutta tarpeeksi syvä jotta se antaa merkityksen niin protagonistille kuin katsojallekin. Protagonisti saa naisen vaikutuksesta tahtoa kasvaa paremmaksi ihmiseksi ja katsoja saa peilattua Tonyn luonnetta, sen heikkouksia ja kasvua myös Clairen kautta.

    Days of Thunder on miellyttävän viihdyttävä elokuva joka on tehty tyylillä. Vaikka se monelta osin tuntuukin Top Gunilta Nascar-maailmassa, antaa se katsojalleen viihdyttän ja adrenaaliininkatkuisen kasvutarinan.

  • Elokuva: Minority Report

    Steven Spielbergin ohjaama Minority Report on vuonna 2002 julkaistu toiminnallinen rikosmysteeri.

    Eletään vuotta 2054 missä poliisivoimilla on käytössään menestyksekäs rikoksien ennaltatorjunnan yksikkö. Poliisit saavat näkijöiksi kutsutuilta laitteisiin kytketyiltä henkilöiltä visuaalisessa muodossa tallennettavia välähdyksiä tulevista rikoksista sekä niiden tekijöistä. Yksikkö menee torjumaan murhia ennen kuin ne edes kerkeävät tapahtumaan. Eräänä päivänä yksikön johtaja John Anderton (Tom Cruise) on itse epäilyksen alaisena tulevasta itselleen entuudestaan tutemattoman miehen taposta. Hän lähtee virkavaltaa pakoon ja koettaa samalla selvittää totuuden siitä kuka tämä mies on kenet hän on näkijöiden välähdyksien mukaan tuleva tappamaan.

    Monen sci-fi elokuvan tapaan myös Minority Report maalaa omanlaisiaan uhkakuvia teknologian suomien mahdollisuuksien väärinkäytöstä. Se, että jotain voi tehdä, ei tarkoita että niin pitäisi kuitenkaan tehdä edes hyvien tarkoitusperien vuoksi. Vaikka tavallisen kansalaisen perspektiiviä ja suhtautumista poliisiin tai sen metodeihin ei juurikaan kuvata, se on hyvin kuitenkin nähtävissä kohtauksessa missä poliisit käyttävät pieniä robottejaan rikollisen etsinnässä. Virkavallan keinot eivät selvästikään herätä kaikissa positiivisia tunnetiloja siitäkään huolimatta että rikollisuus on laskenut.

    Minority Reporton erinomainen tieteiselokuva. Sen tarina on rakennettu erinomaisesti, siinä on tarpeeksi paljon yllättäviä käänteitä ja se pitää mielenkiinnon loppuun saakka.

  • Elokuva: 2046

    Kar-Kai Wongin ohjaama 2046 on romanttinen scifi-draama vuodelta 2004.

    Chow (Tony Leung Chiu-wai) on kirjoittaja joka kirjoittaa tarinaa nimeltään 2046. Tarina saa inspiraatiota hänen omista kokemuksistaan ja hänen seksisuhteestaan naisen kanssa joka asui huoneessa 2046.

    Tarina itsessään on ajatuksen tasolla yksinkertainen, mutta tapa millä Kar-Kai Wong sen katsojalle rakentaa saa sen tuntumaan merkittävästi vaikeammalta. Tämän elokuvan tapauksessa se on ainoastaan hyvä juttu, sillä samalla tapaa kuin saman ohjaajan In the mood for lovesta saa luultavasti tästäkin katsojana irti enemmän useammalla katselukerralla. Elokuva joka on tarpeeksi selkeä että siitä saa ensimmäisellä katselulla jo jonkinlaisen mielikuvan muodostettua, mutta samalla kuitenkin tarpeeksi monimutkainen tai ainakin tarpeeksi ajatuksia herättävä että sen tahtoo nähdä uudelleen on positiivinen merkki.

    Tapa miten tarinassa hypitään välillä kirjoittajan kirjoittamaan tarinaan, välillä nykyhetkeen ja välillä käydään menneisyydessä vaatii katsojalta keskittymistä sillä ainakin itselläni paikoitellen oli haasteita hahmottaa ketkä henkilöt ovat kyseessä tai missä vaiheessa elämää asiat tapahtuvat. Tämänkin vuoksi tämä ottanee useamman katselukerran itselleni että siitä saisin paremmin kokonaisuuden rakennettua oikeanlaiseksi.

    Ohjaustyyli on silmiinpistävän poikkeavaa valtavirtaelokuviin nähden. Kuvakulmien käyttö ja monet henkilöiden kuvaamiset peilien kautta ovat mielenkiintoisia ja hyvällä tapaa erottuvia taiteellisia ratkaisuita.

    Visuaalisen tyylin kauneuden lisäksi myöskin elokuvan musiikit ovat kauniita ja tunnelmallisia ja tukevat hyvin kokonaisuutta.

    Kokonaisuutena 2046 on erittäin tyylikäs ja mielenkiintoinen elokuva, mutta kaikkein helpointa katsottavaa se ei ole sen valtavirtatyylistä poikkeavan tyylinsä vuoksi. Kuitenkin se herättää halun katsoa sen useampaan kertaan, joten kyseessä on erittäin onnistunut elokuva.

  • Elokuva: Oblivion

    Oblivion on vuonna 2013 julkaistu seikkailullinen tieteiselokuva. Sen on ohjannut Joseph Kosinski.

    Tekninen mekaanikko Jack(Tom Cruise) ja hänen tiimiparinsa Victoria (Andrea Riseborough) elävät maan läheisyydessä olevalla aluksella. Maan lähellä on monia maasta resursseja kerääviä lauttoja sekä erilaisia droneja jotka tarkkailevat aluetta ja tarpeen mukaan puolustavat aluetta vihollisilta joita vielä maan pinnalla on. Jackin ja Victorian tehtävää on enää muutama viikko jäljellä, mutta ennen loppua avaruudesta syöksyy maan pinnalle muutamia uneen vaivutettuja ihmisiä kuljettanut alus. Jackin ihmetykseksi hänen huoltamansa dronet alkavatkin tuhoamaan näitä ihmisiä eikä puolustamaan heitä ja yhden eloonjääneen ja aiemmin kohtaamiensa vihollisten avulla hänelle selviää yllättäviä asioita niin itsestään kuin tehtävästäänkin.

    Tieteiselokuvat antavat hienon mahdollisuuden luoda uudenlaisia näyttäviä ympäristöjä joihin tapahtumat sijoitetaan, sillä ne eivät ole realistisen havaittavan maailman rajojen vankeja. Tässäkin filmatisoinnissa nähdään tyylikkäitä efektejä ja maisemia, mutta samalla siinä hienolla tavalla näytetään todellisen maailman kauneutta ja sille annetaan arvoa. Kuiva ja karu maa josta lautoilla imetään meriä tyhjiksi saa hyvää vastapainoa siitä kun Jack vierailee paikassa missä on vihreää nurmikkoa, puita ja puhdasta vettä. Elämän kauneutta joka on meidän jokaisen äärellä jos vain osaisimme sen ihmeellisyyden nähdä.

    Ihminen, ihmisyys ja tekoäly on tuotu mielenkiintoisella tapaa esiin ja jossain määrin Oblivion tuntuukin ihmisyyden ja luonnon aitouden ja sen kauneuden ylistykseltä, varoitukselta siitä millaiseksi maailma voi ajautua mikäli teknologialla on liian paljon valtaa.

    Oblivion on viihdyttävä elokuva. Siinä on mielenkiintoisia ja yllättäviä käänteitä ja vasta aivan lopussa tarina aukaistaan kunnolla katsojalle. Uusia käänteitä tarjoillaan sopivalla rytmillä että juoni kulkee hyvin eteenpäin mutta ei kuitenkaan kerralla liian paljoa jotta huippukohta latistuisi. Kokonaisuus toimii ja kestää useamman katselun.

  • Mini jälleen ajossa

    Mini Cooperini, vuosimallia 2002 vai 2003 oli poissa ajosta lähes kuukauden ja tänään sen sitten sain takaisin huollosta.

    Huolto itsessään ei ollut lähellekään niin pitkä, mutta auton ongelmat ilmenivät juuri ennen joulua joten vasta joulun ja uuden vuoden välisenä aikana sain auton vietyä huoltoon. Tarkemmin sanottuna, en saanut itse sitä edes vietyä vaan hinauspalvelu sen joutui pihasta hakemaan sillä auton akku oli totaalisesti tyhjentynyt ja laturin vian takia auto myös huoltoon oli alunperin menossa.

    Lisäksi olin itse reissussa Lapissa ja juuri kun olimme Rovaniemeltä matkalla Saariselälle sain viestin huollosta että auto olisi noudettavissa. Kuitenkin reissu kesti vielä yli viikon sen tekstiviestin saamisen jälkeen joten autokorjaamon takia auto ei ollut niin kauaa poissa itseltäni ajosta vaan enemmänkin hajoamisen ajankohdan ja omien menojen vuoksi.

    Autosta löytyi myös muita vikoja kuin vain laturi ja korjaukselle tulikin hintaa ihan kiitettävästi. Laturin lisäksi akku oli syväpurkautunut ja ei ottanut enää latausta vastaan joten se meni uusittaviin osiin, samoin jäähdytin ja vesipumppu vaativat vaihtamista.

    Eilen sää oli niin kamala että en hakenut autoa vielä eilen, mutta tänään sää näytti jo paljon paremmalta ja lähdin kävelemään huoltoliikkeelle. Matkaa sinne on noin 3.5 kilometriä joten siinä sai hyvän aamulenkin tehtyä. Harmillista kyllä lunta rupesi sitten tulemaan taas jonkin verran kävelymatkan aikana, mutta onneksi ei aivan yhtä paljoa tullut lunta kuin eilen tuli.

    Mini toimi hyvin kuten huollon jälkeen odottaisikin ja autoilu kotiin oli ilahduttavaa. Lähes kuukausi ilman autoa ei ole mukava asia omaan autoon tottuneelle, joten oman pirssin alle saanti tuntui hyvälle.

    Koska auto on jo vanha ja rahaa on jälleen korjaamisiin mennyt kohtalaisen paljon on aina välillä tullut mieleen katsoa uudempia kulkupelejä. Jotta vaihdossa uudempaan olisi jotain järkeä, pitäisi auton olla vähintään vuosimallia 2010 ja mieluusti tietenkin uudempi. Ikävä kyllä Minit jotka ovat tuota vuosimallia tai uudempia maksavat vielä sen verran että ei itsellä sellaisia summia ylimääräisenä pyöri. Osamaksut, niiden korot ja laskutuslisät ja ties mitkä muut ovat noin 10.000 euron autoissa niin suuret että autolle tulisi hintaa helposti muutamia tuhansia euroja enemmän kuin sen myyntihinta joten tämä Mini saa siis pysyä yhä ajossani. Uudemmissa autoissa korjauksien hinnatkin helposti taitavat olla suuremmat kuin näissä vanhoissa joten sen suhteen vanhassa autossa on etunsa.

    Tietenkin maailmassa on muitakin automerkkejä kuin vain Mini ja niitä saisi edullisemminkin, mutta vaihto johonkin Skodaan, Nissanniin, Renaultiin, Volkswageniin tai melkein mihin tahansa muuhun perusautoon tuntuisi yhtä hyvältä idealta kuin mennä naimisiin ihmisen kanssa jota ei rakasta tai pidä edes viehättävänä. Kiitos, mutta ei kiitos. Vanhalla Minillä siis jatketaan autoilua seuraavaan eteen tulevaan ongelmaan saakka.

    Matkalla kävin ABC:llä ostamassa ruokaa ja samalla söin Hesburgerissa. Kotiin tullessa omaan parkkiruutuun oli hieman haasteita, sillä erään taksifirman auto oli ajettu parkkiruutuuni. Jouduin siitä sitten soittamaan taksiyhtiölle että soittavat tälle kuskille että tulee siirtämään autonsa pois. Odottelin aikani ja kun hän ei tullut jätin autoni siihen sen auton taakse. Juuri kun olin lähdössä sisälle niin kuljettaja tuli ja siirsi autonsa pois joten sain vielä autoni oikealle paikalle eikä sen kanssa tarvinnut onneksi enempää jäädä säätämään.

    Taksiyhtiölle soiton hinta oli 3,99 eur + 0,99 eur/min joten kun tuo näkyy puhelinlaskulla pitää vielä tästä tehdä erillinen reklamaatio. Tietenkin hinta on niin pieni ja euromääräisesti täysin yhdentekevä, mutta lähinnä tympeää että itse jättävät autonsa omaan ruutuun ja siitä aiheutuu vielä odotuksen ja vaivan lisäksi kustannuksia joten sen vuoksi pitää muistaa asiasta reklamoida myöhemmin.

    Toivon mukaan Mini taas kestää pitkään. Katselin Traficomin sivuilta että olen hieman yli 10.000 km ajanut per vuosi ja viime katsastuksen jälkeen jo hieman yli 12.000 km joten onhan tuolla tullut ajeltua. Vaikka autoilu maksaa niin kyllä autoilu vain on mukavaa ja antaa aivan omanlaista vapautta elämään.

  • Paluu Lapista

    Lapin reissu on takana ja eilen olin jo luultavasti kymmenen maissa kotona.

    Viimeisenä iltana mökillä katsoin vain elokuvaa ja otin rennosti eli käytännössä samaa mitä muinakin päivinä. Keskiviikkona lähdimme hieman ennen puolta päivää ajamaan Saariselältä kohden Rovaniemeä. Päivät alkavat jo pitenemään sen verran myös pohjoisessa että kerkesime sopivasti valoisan aikaan jo perille. Aurinko oli kyllä jo laskenut, mutta hämärä ei ollut vielä hiipinyt syömään kaikkea valoa maailmasta eikä pimeällä joutunut matkaa taittamaan.

    Rovaniemellä kulutimme aikaa kauppakeskuksessa missä kävimme syömässä. Aikaa oli kulutettava muutamia tunteja sillä auton pystyi viemään junalle vasta 19:20 alkaen. Kävimme syömässä sushia Luckiefunissa ja oli ensimmäinen kerta varmaankin pariin vuoteen kun söin lohisushia.

    Ruokailun jälkeen menimme vain auton kanssa auton lastauspaikalle missä koetin hetken torkkua autossa samalla kun kännykkää latasi. Jossain seitsemän maissa keskiviikkoiltana hyppäsin autosta Rovaniemen rautatieasemalla olevaan baariin koska auton lastaaminen täytyy kuitenkin kuljettan suorittaa yksin. Odotin sitten enoa siellä ja kun hän sai auton vietyä junaan tuli hän perässä ravintolaan.

    Juna tuli joskus tuntia myöhemmin jonka jälkeen veimme mukana olevat käsimatkatavarat hyttiin ja siiryimme vajaaksi pariksi tunniksi ravintolavaunuun. Sieltä sitten hyvissä ajoin menimme hyttiin ja kävimme unille. Nukuin varmaankin paremmin kuin menomatkalla, mutta mistään maailman parhaista unista ei voi silti puhua.

    Aamulla juna oli Pasilassa ajallaan. Heräsin kuitenkin aikaiseen ilman kelloa joten kerkesin lähteä aamukahville ja aamupalalle ravintolavaunuun minne enokin oli jo mennyt. Kun saavuimme Pasilaan jatkoimme auton noutamaan autojen purkupaikalta joka on ehkä puolen kilometrin päässä asemalta. Eno viskasi itseni kotiin ja jatkoi matkaansa.

    Reissu oli mukava, mutta kyllä kotiin on aina myös mukava tulla. Nukuin kotona merkittävästi paremmin viime yönä, vaikka tietenkin osasyynä voi olla se että parina yönä oli univelkaa jo kertynyt kohtalaisen paljon.