Perjantaipullo: Black Brew Fluffy Orange Goodness

Mustan Virran Panimon Fluffy Orange Goodness on tyyliltään American Pale Alea ja alkoholitilavuutta on 5.2 %. Muita teknisempiä tietoja oluesta en löytänyt googlailemalla eikä valmistajan kotisivuillakaan sen suuremmin oluesta tietoja löydy.

Oluen aukaistua löytää etsiessä vahvan mutta ei niin miellyttävän tunkkaisen tuoksun joka tuoppiin kaadettuna onneksi muuttuu miellyttävämmäksi ja jopa miellyttävän hedelmäiseksi ja raikkaaksi.

Väriltään olut on ruskeankeltainen ja olemukseltaan samea. Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on kepeä ja helposti lähestyttävä, kaukaisesti ipamainen ja sitruksinen mutta silti hieman tunkkainen. Jälkimaku on omaan mieltymykseeni aavistuksen liian sitruksinen ja kuiva.

Kokonaisuutena juomakelpoinen olut jonka jälkimaku ei ole omaan mieltymykseeni parhain mahdollinen. Tästäkin huolimatta helposti nautittava olut.

Musiikkina menee kevyt musiikki, mm. Erin McCarley – Love, Save the empty tai Ingrid Michaelson – The Way I am.

Suomi poikkeustilassa, mutta koettakaa kestää

Kuva johon voin helposti samaistua

Kuten jokainen enemmän tai vähemmän mediaa seurannut – tai edes ihmisten ilmoilla liikkunut tai muiden kanssaihmisten kanssa keskustellut – ei ole voinut välttyä huomaamasta että Suomessa kuten muuallakin maailmassa elämme varsin hämmentäviä ja poikkeuksellisia aikoja. Suomeen on siis koronaviruspandemian vuoksi määritetty poikkeustila jollaista ei ilmeisesti ole aikaisemmin asetettu rauhan aikana.

Koska tämän blogin tarkoituksena ei ole juurikaan kertoa uutisia maailmalta vaan tämän blogin tarkoitus on olla olemassa vain huvin vuoksi ja kertoa itseäni kiinnostavista asioista ja omasta elämästäni, joten laitan tähän hieman yleistä turinaa miten omassa elämässä asiat on muuttunut tämän poikkeustilanteen vuoksi 🙂

Olen tehnyt viime viikon torstaista saakka työni etänä kotoa käsin. Tämä on nykyisessä työssäni ollut poikkeavaa sillä aikaisemmin olen ollut lähes aina paikalla, mutta käytännössä etätyöskentely ei ole itselleni mitään uutta eikä ihmeellistä ja useassa aikaisemmassa työssäni olen töitä tottunut etänä tekemään. Onneksi näin, sillä poikkeustilanne yhteiskunnassa ei aiheuta allekirjoittaneelle minkäänlaista kulttuurillista shokkia etätyöhön siirtymisen vuoksi vaan on aivan normaali toimintamalli työnteossa muutenkin.

Harrastustoimintani ei ole sen enempää kokenut myöskään mitään muutosta. Harrastuksiini kuuluu tietokoneella ja konsoleilla pelaaminen joten työpäivän jälkeen Counter-Strike on toiminut aivan samalla tapaa kuin ennenkin ja Discordissa voi yhä jutella ihmisten kanssa pelatessaan. Pianoa ja kitaraa voi soitella ja lauleskella, kirjoja voi lukea, elokuvia katsoa, blogia kirjoittaa ja musiikkia kuunnella joten omassa elämässä tähän mennessä käytännössä mikään ei ole tämänkään suhteen muuttunut. Tällaisina päivinä on hyvä olla sopivasti epäsosiaaliseen elämään ja harrastuksiin tottunut nörtti 😀

Luultavasti ainoa selkeä muutos elämässä tällä hetkellä on tullut seurakunnan tilaisuuksien peruuntumisessa. Jumalanpalveluksia on peruttu ja myös seurakunnan pienryhmä on nyt tauolla joten jotain muutosta itsellekin tästä nykyisestä tilanteesta on tullut. Eipä siinä, sillä mennään kunnes tilanne muuttuu.

Evankeliumi Johanneksen mukaan, 14:27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

Vaikka maailmassa on monella tämän nykyisen pandemian myötä vaikeat ajat niin toivon mukaan se saa kuitenkin ihmiset miettimään myös tämän ajan jälkeistä iankaikkista elämää. Etsivä löytää ja kun koputtaa nin avataan. 🙂

Potkulautailukausi avattu

Akku latautumassa ja GoPro valmiina kuvaamaan

Kevät on jo pitkällä täällä etelän suunnalla, lunta ei näy missään eikä ole hetkeen näkynyt ja eilen sää oli kaunis ja aurinkoinen kuin morsian hääjuhlassa, joten oli hyvä aika kaivaa viime syksynä hankkimani sähköpotkulauta (lue täältä) esiin ja lähteä katsomaan keväistä Vantaata kahden pyörän päällä rullaillen.

Akkujen latautuessa täyteen virittelin GoPron potkulaudan keskitolppaan kiinni. Mietin useampaa erilaista ratkaisua, mutta kaksipuoleisella teipillä varustettu pidike vaikutti varsin passelilta tähän käyttöön. Ei ollut ensimmäinen kerta eikä luultavasti viimeinenkään kerta kun erehdyn sillä pieneen töyssyyn osuessa GoPro otti kauniit lennot asfaltille. Näin se homma etenee. Onneksi kuitenkin sain sen videolle joten postauksen lopussa on vielä video missä näkyy kauniin keväinen sää ja GoPron ilmalento 🙂

Muuten ajelu meni varsin mukavasti. 7.8 km ajolenkin heitin ja 31 % akkua jäi vielä jäljelle. Akku kuluu siis suhteellisen nopeasti, mutta lyhyen matkan ajoihin tämä tuli itselleni hommattuakin joten siihen käyttöön akkukesto on enemmän kuin riittävä. Kunhan säät paranevat täytynee tähän vielä hommata kunnon lukko että tämän kanssa voi lähteä käymään vaikka kaupassakin ja jättää tämän lukittuna pihalle.

Leffalauantai: Hierro (Hierro – Salaisuuksien saari)

Maria (Elena Anaya)

Hierro (IMDB) joka Suomessa on tullut tunnetuksi myös nimellä Hierro – Salaisuuksien saari on espanjalainen vuonna 2009 julkaistu mysteeri/trilleri. Sen on ohjannut Gabe Ibáñez ja pääosarooleissa nähdään Elena Anaya sekä Kaiet Rodríguez.

Tarinassa kerrotaan Mariasta (Elena Anaya) jonka poika Diego (Kaiet Rodríguez) katoaa heidän ollessaan lautalla Marian päiväunien aikana. Maria joutuu epätoivon valtaan ja koettaa löytää lautan henkilökunnan kanssa poikaansa lautalta sekä poliisien avustuksella myöhemmin muualtakin mutta tuloksetta. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän saa kutsun El Hierron saarelle tunnistamaan ruumista jonka sanotaan olevan hänen poikansa.

Maria lähtee ystävänsä kanssa saarelle ruumista tunnistamaan, mutta ollessaan ruumista tunnistamassa hän ilmoittaa että kyseessä ei ole hänen poikansa ruumis. Tämän seurauksena hän joutuu jäämään viikonlopuksi saarelle jotta virkavalta voi seuraavan viikon alussa ottaa vielä DNA-näytteet häneltä ja merestä löytyneeltä pojalta.

Saarella ollessaan Maria alkaa havaitsemaan paikallisilla ihmisillä omituista käyttäytymistä ja niinpä hän alkaa tutkimaan saarella tapahtuvia asioita enemmänkin. Hän löytää saarella myös ilmoituksen toisesta kadonneesta pojasta jonka seurauksena hän sotkeutuu yhä syvemmälle epäilyttävien asioiden vyyhtiin.

Diego ( Kaiet Rodríguez) ja Maria

Hierro on miellyttävää vaihtelua perinteisten trillereiden saralla, sillä se onnistuu kiehtovalla tavalla saamaan kasaan perinteisen trillerin tunnelman kuitenkin sopivasti hämärillä aspekteilla maustettuna. Tyylillisesti se onnistuu hakemaan jopa aavistuksen aronofskymäisiä tunnelmia Black Swanin (lue arvostelu) hengessä niissä hetkissä kun protagonistin mielenterveyden rajoja kolkutellaan eikä katsoja voi olla aivan varma mitä Maria kokemasta on totta ja mikä lapsensa kadottaneen äidin sekoavan mielen tuottamaa harhaa.

Lisää elokuvan viehättävyyttä lisää sen ohjaus, erinomaiset musiikit sekä tunnemalliset ja maalailevat kohtaukset jotka sinänsä paikoitellen tuntuvat irtonaisiltakin mutta jotka juuri sen vuoksi luovat hyvää kontrastia perinteiseen trilleriin saaden Hierron erottumaan joukosta edukseen.

Kokonaisuutena Hierro on erinomainen elokuva, vaikkakin se on paikoitellen aavistuksen tunnelmaltaan painostavaa sorttia. Pidin sen tavasta kuvata lapsensa menettämisen tuskaa ja mielenterveyden järkkymistä audiovisuaalisen taiteen ilmaisun keinoin.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 5,7/10)

Perjantaipullo: Erdinger Weissbier Alkoholfrei


Erdringer Weissbier Alkoholfrei on saksalaisen Erdringerin panimon alkoholitonta vehnäolutta. Käytännössä alkoholia kerrotaan olevan alle 0.5 % joten sen suhteen olut menee alkoholittomien kategoriaan, mutta täysin alkoholitonta olut ilmeisestikään ei ole. Kantavierrettä oluessa on 7,2 °P.

Ulkoisesti pullo on etiketiltään perustyylikäs ilman sen suurempia ihmeellisyyksiä. Oluen avattua löytää hieman vehnäoluen ominaistuoksua joka tuopista erottuu paremmin. Mikään vahva tuoksu ei kuitenkaan ole kyseessä.

Kaadettaessa olut vaahtoaa runsaasti mutta hillitysti. Vaahto on paksua ja kermaisaa ja se säilyy pinnalla hyvän hetken juomisen aikanakin. Väri on miellyttävä kuparinkeltainen.

Suutuntuma on suhteellisen laimea ja ponneton. Maku on makea, ehkä jopa aavistuksen imeläkin mutta kokonaisuutena silti suhteellisen tunteita herättämätön kokemus. Kyllä tästä olutmaisia fiiliksiä irtoaa, mutta silti selkeästi jotain merkittävää puuttuu että ainakaan ensimaistelulla tästä muodostuisi ajatusta siitä että tätä haluaa ostaa toisenkin kerran.

Musiikiksi tämän kanssa menee mm. Celtic Woman – Tír na nÓg ft. Oonagh tai Lisa Kelly – May it be.