Sotilaan elämää
Pitkä aika on jo kerennyt vierähtämään siitä kun viimeksi olen tarttunut arvostelemista varten sotapeliin, joten nyt oli aika pyyhkiä pölyt rynkystä ja lähteä taasen taistelukentälle kirmaamaan ja vuodattamaan virtuaaliverta. Taistelutantereena toimi Afghanistan jonne vähemmän yllättäen tuli mentyä jenkkiläisten joukkojen voimin, kuinkas muutoin.
Vaikka peli tuntuikin jollain muotoa jenkeille suunnatulta patrioottiselta räimeeltä joka keskittyy demokratian viemiseen rättipäille Afghanistaniin, ei sen takaa silti löytynytkään amerikkalaista pelitaloa, vaan vuonna 2006 perustettu puolalainen pelitalo Teyon.
Kiskot vievät etelään
Vaikka Heavy Fire: Afghanistan on ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattua ammuskelua, ei sitä voi millään muotoa laskea samaan kategoriaan Call of Dutyjen, Battlefieldien, Medal of Honorien tai muiden vastaavankaltaistan kanssa, sillä näistä poiketen Afghanistanin raskas tuli ei anna pelaajalleen turhia vapauksia valita reittejään. Kyseessä on puhtaasti putkijuoksu jossa ainoat vapaudet on valita milloin suojatutuu kun peli antaa suojautumispaikan tarjolle.
Aikaisempaa pelikokemusta ei itselläni ole putkijuoksuista, joten samalla tuli tutustuttua sitten myös tämän tyylilajin edustajiin.
Jo pelkästään ajatuksen tasolla itesäni hieman tympäisee se, että pelaajan ainoana tehtävänä on tähdätä, ampua ja kyykkiä suojissa ilman vapautta valita omia reittejään mistä edetä, joten ei liene ole vaikeaa arvata että tämän pelilajin edustajat eivät ole itseni sydäntä lähellä.
Ennakkoasennoitumisestani huolimatta oli tämä Afghanistaniin riehumaan lähteminen kohtalaisen mukavaa räiskettä. Se oli rentoa vaihtelua jossa ei aivojaan joutunut vaivaamaan ainakaan reittivalintojen osalta.
Luotisadetta
Tarinalliselta anniltaan pelistä en löydä mitään hyvää tai huonoa sanomista, sillä tarinaan tuli uppouduttua yhtä suurella mielenkiinnolla kuin paikallisradiokanavan bingoilta-ilmoituksiin. Menihän ne, mutta mitään siitä ei jäänyt mieleen muuta kuin se että jenkkejä oltiin ja Afghanistaniin mentiin. Välillä siviilejä pelastettiin ja sankaria leikittiin.
Tekninen puoli pelissä oli sitä vastoin omaan makuuni toimivaa settiä. Grafiikat olivat tarpeeksi kauniita jotta niitä ihan mieluusti katseli, kontrollit olivat simppelit ja toimivat, äänet ajoivat asiansa eivätkä häirinneet missään vaiheessa ja musiikit olivat monin paikoin jopa mukavat kuunnella. Tekniseltä puoleltaan siis pelistä en löytänyt moittimisen sanaa.
Myöskin vaikeustaso oli pääsääntöisesti hyvä ja sopivasti mitoitettu. Liian montaa kertaa ei joutunut mitään kohtaa ottamaan uudestaan (poislukien lopussa), mutta kuitenkin joitain kohtia oli joita sai yrittää useampiakin kertoja ennen kuin ne lävitse pääsin. Täysin läpihuutona peliä ei tullut siis tahkottua. Hyvänä puolena kentissä oli myös paikoitellen checkpointteja joista pääsi jatkamaan tarpeen niin vaatiessa.
Vaikkakin muut tehtävät olivat vaikeustasoltaan sopivia, oli viimeinen tehtävä sellainen, jossa tahkosin sen verran moneen kertaan samaa kohtaa että alkoi jo ärräpäät lennellä ja kärsivällisyyteni rajat tulla vastaan.
Lopulta viimeisen kohtauksen osalta turvauduin YouTuben apuun jotta näen onko kyseisessä vaiheessa jotain sellaista mitä en ole vain tajunnut miten siinä voi selvitä. Kuinka ollakaan, olihan siinä yksi tankki jota en koskaan ollut huomannut ja joka piti ampua ennen helikopterin alas ampumista. Heti kun tämän huomasi ja tajusi, oli loppukohtauskin sangen sopiva vaikeustasoltansa.
Eteenpäin sanoi mummo lumessa
Heavy Fire: Afghanistan oli allekirjoittaneelle sinänsä positiivinen yllätys, sillä se ei ollut niin huono ja typerä kuin mitä olisin odottanut on-rails tyyliseltä sotapeliltä. Eipä sillä, ei se myöskään osoittanut mielikuvaani täysin vääräksikään. Tämän peligenren pelit mitä luultavamminkaan eivät ole se “oma juttuni” pelaamisen saralla, joten kannattaa ottaa tämä asia huomioon pelin saamia pisteitä arvioidessa.
Peli ansaitsee silti kohtalaiset pisteet, sillä sitä oli ihan mukavaa ja rentoa pelata eikä sen tahkoamiseen tarvinnut kuluttaa kymmeniä tunteja. Alle neljässä tunnissa tämän tahkoaa lävitse normaalilla vaikeustasolla, joten pitkästä taistelusta ei ole kyse. Hyvä niin, koska putkijuoksua en olisi luultavasti jaksanut paljoa pidempään pelatakaan.
Kokonaisuutena tämä on sinänsä ihan toimiva peli, mutta genrensä vuoksi ei niin kovasti ollut omaan makuun iskevä. Jos on-railssit tuntuu omalta jutulta, on tämä ihan pelaamisen arvoinen kepeä naksuttelu.
Erityiskiitoksen tekijätiimille annan sangen tyylikkäistä Steam-keräilykorttien kuvista, joista yksi päätyi jopa oman koneeni taustakuvaksi.
Kehuttavaa
- Toimivat grafiikat ja musiikit
- Pääosin viihdyttävä ja rento
- Tyylikkäät Steam-keräilykortit
Moitittavaa
- Putkijuoksu
Leave a Reply