Villi länsi on ainakin omissa mielikuvissani paikka, missä korttihuijarit ja muut vastaavat epämieluisat nilkit saavat tuntea tervan ja höyhenen ilot. Harmillisena puolena villiin länteen sijoittuva GUN ei tarjonnut näitä ihmiskuntaa riemastuttaneita hupeja, mutta muutoin se esitteli ihan asiallisen villin lännen tematiikkaan sijoittuvan avoimen maailman toimintaseikkailupelin.
Gunin takaa löytyy nykyisin Infinity Wardin osana oleva Neversoft, lafka joka parhaiten tunnetaan Tony Hawk’s Pro Skater -pelisarjastaan. Peli on julkaistu vuonna 2005 Activisionin toimesta.
Oma pelikokemukseni ja arvioni perustuu Xbox 360 -versioon.
Gunin tarinassa päähenkilö Colton White ja hänen adoptioisänsä Ned ovat höyrylaivalla, jonka mukana kulkee tavaraa jota saarnamies Reed himoitsee. Reed ei ole sieltä hurskaimmasta päästä oleva uskonmies, ja niinpä hän on osallisena laivalle tehtävään iskuun, jossa pyrkimyksenä on varastaa mukana kulkenut arvotavara. Alkuselkkausten jälkeen sitten lähdetäänkin jo kostoretkelle ja samalla selvitellään syitä tapahtuneelle.
Pelillisiltä anneiltaan Gun on ihan suhteellisen toimivaa peruskauraa omassa genressään. Tehtäviä tehdään, tarinaa selvitellään, sivutehtäviä pelaillaan ja välivideoita katsellaan – tuttua ja turvallista meininkiä siis.
Gunin käynnistyttyä kuitenkin ensimmäiset reaktioni olivat vähemmän positiiviset, sillä grafiikoiden karkeus pisti todella pahasti silmään. Tämän seurauksena piti aivan tarkistaa pelin valmistusvuosi, koska en muista aikaisemmin nähneeni graafisesti näin karkean ruman näköistä peliä Xbox 360:lla. Ei ole lainkaan vaikeaa havaita, että Gun on ollut saatavana myös vanhemman sukupolven konsoleille. Pleikkari kakkosella tai Xboxin originaalilla tällainen grafiikka olisi ollut ihan odotettavaa enkä sitä olisi lainkaan jäänyt ihmettelemään, mutta Xbox 360:lta on vain tottunut näkemään hyvin paljon nätimpää jälkeä.
Alkushokin jälkeen onneksi silmäni kuitenkin tottuivat grafiikkaan, eikä se enää parin tunnin pelaamisen jälkeen häirinnyt lainkaan.
Paikoitellen myös kontrolleissa meinasin mennä sekaisin, vaikkakin onneksi ainoastaan kyykkäämisen osalta. Kyykkäys oli sijoitettu LB-painikkeeseen, eli liipasinpainikkeen yläpuolella olevaan painikkeeseen. Jotenkin sen sijoittelu tuntui luonnottomalta, koska nykyään kaikissa peleissä se tuntuu olevan sijoitettu jonnekin muualle, ja olen jo kerennyt lihasmuistiini sen saamaan muuhun sijoituspaikkaan. Onneksi kyykkäystä ei pelissä tarvinnut välttämättömänä puolena juuri koskaan, joten sinänsä asia oli suhteellisen yhdentekevä.
Ehdolistuttuaan peleissä tiettyihin toimintamalleihin on niistä vaikeaa päästä irti, ja niinpä suurin yllätys itselleni tuli siinä, että pelissä ei ollut automaattista tallennusta vaan itse täytyi käydä valikossa tallentamassa peli. Olin jo kerennyt menemään monta kenttää lävitse, enkä ollut tajunnut lainkaan tallentaa peliäni. Onnena onnettomuudessa ei asuntoon tullut sähkökatkoa, konsoli ei leiponut kiinni tai mitään muutakaan onnettomuutta ei tapahtunut joka olisi pakottanut käynnistämään konsolin välissä uudelleen, sillä en ollut tajunnut tallentaa peliä ensimmäisen parin tunnin aikana lainkaan. Olisi meinaan voinut kyrsiä kiitettävissä määrin.
Normaalilla vaikeustasolla oli vaikeustaso inhimillisesti läpi pelattavissa, vaikkakin yhdessä kohdassa jumituin lienee tunniksi. Siinä vaiheessa lähdin tehtävästä pois, kävin nakuttelemassa sivutehtäviä kerätäkseni lisää skilssejä ja palasin uudelleen voittoisana tuohon samaiseen kohtaan jossa sain edellisellä kerralla maistaa tappion karvasta kalkkia.
Pääjuonen lisäksi tarjolla oli siis erinäisiä sivutehtäviä. Tehtävät olivat esimerkiksi Wanted-julisteista löytyvien janareiden kiinni ottamistä villin lännen meiningin mukaisesti joko elävänä tai kuolleena – tosin, toisissa tehtävissä kelpasi vain elävä versio etsintäkuulutetusta. Elävänä kiinni otetusta kriminaalista sai enemmän fyffeä, joten useammin se oli suositeltavampi vaihtoehto muutoinkin.
Muita sivutehtäviä oli myös Pony Express -tehtävät, tehtävät jossa kylän sisällä ravattiin kaakilla henkilön A luota henkilön B luo, vaihdettiin pari sanaa ja palattiin takaisin. Tämä toki kuului tehdä annetun aikarajan puitteissa, joten näitä en tehnyt kuin kerran, sillä en ole mikään aikatehtävien ylin ystävä.
Sivutehtävistä sai massin lisäksi myös lisää kykyjä, joten esim. ampuminen luonnistui paremmin jne. Rahaa taas vastaavasti pystyi hassaamaan kauppiaiden kanssa. Kauppiailta pystyi osatamaan mm. lisäenergiaslotteja (tosin ilmeisesti maksimissaan vain kaksi kappaletta), hakun jolla pystyi kaivamaan kultaa kun sitä kentässä näki, lisätehoa aseeseen ja muita vastaavia sekalaisia hyödykkeitä.
Pituutensa puolesta GUN on yhdeltä istumalta pelattavissa oleva peli. Sen tahkoaa läpi alle 10 tunnin, ja mikäli jumiutumisia missään kohdissa ei tule, on läpipeluuseen käytettävä aika merkittävästi lyhempi. How long to beat -sivustolla pelin mediaanina näyttäisi olevan tätä kirjoittaessa kuusi tuntia, itselläni meni liene lähempänä 8 tuntia, sillä muutamissa kohdissa jumiuduin ja lähdin tekemään sivutehtäviä.
Lopullisena tuomiona Gun oli mukava ja viihdyttävä yhden illan viihdyke. Vaikkakin se oli todella ruma ja karkea, oli pelissä kuitenkin imua sen verran että grafiikat eivät enää alkujärkytyksen jälkeen häirinnyt pelikokemusta. Se oli normaalilla vaikeustasollaan sopivan haastava, mutta ei onneksi mahdoton – vaikkakin muutamassa kohdassa tarkistin netistä että mitä en kohdasta tajua kun en siitä ohi pääse. Ei mikään maata mullistava kulttuurillinen mestariteos, mutta ei myöskään mitään menetä jos tämän lävitse pelaa.
Kehuttavaa
- Mielenkiintoinen teema ja toimiva tarina
Moitittavaa
- Suhteellisen karkeat grafiikat
- Kyykkäyspainikkeen sijoittelu LB:hen
Leave a Reply