Kuukausikatsaus heinäkuuhun

Johanneksenkirkko Helsingin punavuoressa

Heinäkuu alkaa olemaan pian ohi, joten on jälleen aika tehdä lyhyt kuukausikatsaus menneen kuukauden tapahtumiin.

Heinäkuu tuli vietettyä kesälomalla ollen. Loman aikana kaverini Outokummusta kävi Helsingissä kylässä, ja kävimpä myös itse reissussa Joensuun suunnilla. Heinäkuuhun mahtui yhdet ristiäiset ja yhdet hautajaiset, joten myös Kokkolassa ja Hyrynsalmella tuli käytyä. Samalla reissulla kävimme vanhempieni kanssa myös Lapinlahdella Iisalmen lähistöllä ukkini luona.

Kesälomalla tuli kirjoitettua paljon myös tätä blogia. Vapaiden päivien ansiosta myös valokuvaamista tuli harrastettua tässä kuussa paljon ja tännekin olen valokuvausaiheisia postauksia tehnyt monia. Myös useampia valokuvausaiheisia postauksia on tulossa elokuun puolellakin, joten mikäli aihe lainkaan kiinnostaa kannattaa käydä blogia aina välillä katselemassa. Tulossa on ainakin muutamia postauksia lähialueiden kirkoista.

Blogipostauksiin liittyen olen siis jo ensi kuun puolelle kerennyt kirjoittamaan muutamia aiheita valmiiksi. Ensi kuussa blogissa jatkuu Leffalauantai– sekä Perjantaipullo-postaukset.

Kesäinen päivä heinäkuussa Helsingissä

Lisäksi jatkossa on tulossa kerran viikossa myös tarinointia ravintoloista tai muista ruokapaikoista joita käyn testaamassa. Ajattelin että siitä saisin näppärän tekosyyn itselleni laajentaa paikallisten lähialueen ravintoloiden tuntemusta kun niistä kirjoittaisi pienimuotoisesti blogiinikin. Jotenkin liian usein itselläni on taipumusta mennä samoihin paikkoihin aina vain uudelleen ja uudelleen, joten ehkäpä jatkossa otan enemmän iloa irti kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista. Samalla tulee nähtyä myös hieman kaupunkiakin laajemmin jos lähden vaihteeksi jonnekin muuallekin kuin keskustaan.

Kuukauden aikana kerkesin onneksi myös pelaamaan konsoleilla ja PC:llä, joten myös muutama peliarvostelu on tänne blogiin tulossa ensi kuun puolella.

Olen tässäkin kuussa jatkanut myös kirjanpitoa, joten Applen Numbersiin olen merkinnyt kaikki tulot ja menot ja ottanut jemmaan kuitit ostoista jne. Mitä enemmän tuota on tehnyt, sitä kiinnostavammaksi se on alkanut käymään.

On kiehtovaa nähdä mistä rahat tulevat ja minne ne menevät. Elokuussa pitää hieman järjestellä kirjanpidon tilien nimiä fiksummaksi ja kuvaavammaksi. Esim. tässä kuussa ostamani kamera meni Viihdemenot-tilille, mutta ensi kuussa laitan kaikki kiinteän omaisuuden ostot jollekin muulle kirjanpitotilille. Koska teen tätä vain omaksi iloksi, nimiä onneksi pystyn keksimään ja vaihtelemaan kesken tilikautta, mutta oikeassa kirjanpidossa kai saman tilikauden aikana ei saisi tilejä poistella. Mene tiedä.

Tänään aamulenkillä. Keli oli huono, mutta lenkki tuli onneksi tehtyä 🙂

Painoa kuun ensimmäisen ja kuun viimeisen päivän välillä on tippunut ainoastaan puoli kiloa, joten siinä on ensi kuussa parantamista reilusti. Kesälomalla reissussa ollessa paino nousi pari kiloa, mutta onneksi sitä sai sentään takaisin pudotettua kotiin palattua. Myös tämän päivän aamupainoon vaikuttaa negatiivisesti muutamaan tuntiin jääneet yöunet, mutta yhtä kaikki turha näitä on tekosyinä käyttää omalle aikaansaamattomuudelle.

Ensi kuussa pitää potkia itseä hanuriin paljon kovemmin että tulee liikuttua enemmän ja painoa saa putoamaan, koska painoa on sen verran paljon (aamupaino 107.6 kg) että se on terveysriski. Koska elämä on mukavaa, en halua päästä hengestäni ennenaikaisesti ainakaan omien huonojen elämäntapojen seurauksena. Lihavuus ja sen aiheuttamat riskit ovat yhteiskunnassa myös taloudellisesti merkittävä haitta, sillä THL:n arvion mukaan 1,4−7 % Suomen kaikista terveysmenoista johtuu lihavuudesta. Se on aivan järjetön määrä. Joka viides suomalainen aikuinen on lihava, joka on mielestäni yhteiskunnallisesti ajatellen huolestuttavaa. Parempi siis tehdä asialle jotain ainakin omalla kohdalla 🙂

Kokonaisuutena heinäkuu on ollut mukava kuukausi. Säät ovat olleet pääsääntöisesti hyviä, ihmisiä on kerennyt näkemään, reissussa olen kerennyt käymään ja aikaa on riittänyt myös pelaamiselle, joten tästä on hyvä jatkaa kohden uutta kuukautta! Oikein mukavaa alkavaa elokuuta!

Kirkkokuvat: Helsingin tuomiokirkko

Tuomiokirkko kuvattuna Senaatintorilta. Kesäpäivänä rappuset ovat suosittu oleskelupaikka ja itse kirkko suosittu turistien kuvauskohde.

Helsingin Tuomiokirkko on yksi suosituimmista Helsingin turistinähtävyyksistä jossa vuosittain käy yli puoli miljoonaa ihmistä. Käydessäni siellä kuvailemassa oli sen suosio turistien keskuudessa helppoa myös itse havaita, sillä en todellakaan ollut ainoa kuka oli kameran kanssa liikenteessä. Eipä siinä, mukaan mahtui mainiosti itsekin.

Uusklassismia edustava tuomiokirkko on rakennettu vuosina 1830-1852. Alkuperäisen kirkon suunnittelun teki Carl Ludvig Engel ja myöhemmän Ernst Lohrmann. Kirkko on tilava, sillä istumapaikkoja on 1300 hengelle. Alttarimaalauksen on tehnyt Carolus Enckell. Tarkemmin kirkosta voi lukea helsinginkirkot.fi sivulta tai Wikipediasta.

Kirkon sisäänkäynti löytyy pilareiden takaa
Etuovelta sisään tullessa odottaa seuraavankaltainen näkymä
Kuva alttarin läheisyydestä katsottaessa ovelle
Urut.
Keskikäytävältä katsottaessa oikealle
Oven läheltä oikealle katsottaessa löytyy kynttilöitä
Alttari

Leffalauantai: The Fast and the Furious (Hurjapäät)

The Fast and the Furious (IMDB) on rikos/actiontrilleri vuodelta 2001. Suomeksi elokuvaa näkee käännettynä nimellä Hurjapäät, joka ainakin omaan korvaan kuulostaa oudolta. Ehkä siksi, että yleensä aina kuulee tästä käytettävän englanninkielistä nimeä. The Fast and the Furious -elokuvia on jo keretty tehdä kahdeksan kappaletta, mutta en muistakseni ole itse nähnyt näistä muita kuin tämän ensimmäisen osan ja ehkä viidennen tai seitsemännen. Eipä siinä, vihdoin oli hyvä aika sivistää itseäni tällä sarjan ensimmäisellä osalla.

Elokuvan on ohjannut Rob Cohen ja Mel City. Miespääsosissa nähdään Paul Walker ja Vin Diesel, naisnäyttelijöiden pääosissa on Michelle Rodrìguez sekä Jordana Brewster.

Juonessa kerrotaan Brian O’Connerista (Paul Walker), poliisista joka on soluttautunut laittomien katuajajien sekaan tutkimaan rekkojen ryöstöjä. Katuajajien jonkinsorttisesssa johdossa tai ainakin auktoriteettinä on Dominic Toretto (Vin Diesel) jolla on oma osansa hämäräbusineksissa. Brianin ja Dominicin sisaruksen Lettyn (Jordana Brewster) välille syntyy myös pientä kipinää, joten pienimuotoista kevyttä rakkaustarinaa tai sen tapaista viritellään juoneen mukaan.

Omaan makuuni leffa oli toimiva actionpläjäys, vaikkakin jotkut sen erikoistehosteet aiheuttivatkin kevyttä myötähäpeää. IMDB:ssä elokuva on tätä kirjoittaessa saanut arvosanaksi 6,7. Itse annoin tälle arvosanaksi 8, joten tällä kertaa oma näkemykseni oli IMDB:tä opitmistisempi. Elokuva täynnä nopeita ja tyylikkäitä autoja, kriminaaleja, kauniita naisia ja kaasu pohjassa kaahaamista – siinäpä kaikki mitä hyvältä action-leffalta edes odottaa.

Perjantaipullo: Kronebourg 1664 Blanc

Kornebourg 1664 Blanc. Pullon väri tuli yllätyksenä, sillä täytenä väri oli paljon tummempi.

Toiseen perjantaipullo-postaukseen tarttui lähimarketista noudettu Kronebourgin 1664 Blanc. Kyseessä on ranskalainen 4.5 % suodatettu vehnäolut jossa on käytetty Strisselspalter-humalaa. Tarkemmin tietoja tuotteesta voi lukea Sinebrychoffin sivuilta. Tuotetta myytiin Lauttasaaren K-Marketissa hintaan 2,85 eur + 10 snt pullopantti.

Makunsa puolesta olut on miellyttävän raikas ja hedelmäisen kesäinen. Sinebrychoffin sivuilla puhutaan että mausta voi aistia sitrusta, aprikoosia ja korianteria. En näistä osaa sanoa sillä en varmaan erottaisi aprikoosia maun puolesta vaikka söisin sitä sellaisenaan, eikä itselläni ole mitään havaintoa myöskään siitä mille korianteri maistuu, mutta sitruksen makua tässä on havaittavissa aivan tavan tallaajan makuaistillakin.

Pullo avaamattomana on väriltään merkittävästi tummempi kuin tyhjennettynä.

Kronebourg 1664 Blanc on toimiva juoma aurinkoiseen kesäpäivään, miksei myös kesäiltaankin. Talvella itseni olisi vaikea kuvitella tällaista nauttivan, sillä eihän siitä saisi kuin pahan mielen kun tajuaa että kesään on vielä matkaa. Kesäjuomana rento ja miellyttävä, täydellinen hyvän mielen terassijuoma jota ei ole myöskään hinnalla pilattu.

Tätä juodessa musiikiksi sopii täydellisesti Taylor Swiftin ja Katy Perryn pirtsakat rallit.

Tietokanta leipoi kiinni

MySQL leipoi kiinni ja swapin lisäämisen jälkeen levytila loppui serveriltä. Hieno juttu, Hermannit.

Jos satuitte käymään blogissani maanantaina ilta-aikaan, saatoitte havaita tyhjän valkoisen sivun ja mustan tekstin Error establishing a database connect normaalin blogin etusivun sijaan. Logeista päätellen ongelma ilmaantui siinä noin kolmen maissa, mutta huomasin itse ongelman vasta hieman ennen kahdeksaa.

Tietokantana palvelimella on käytössä MySQL ja sen virhelogeissa olevat virheet auttoivat paikantamaan ongelman muistin käyttöön. Katsoin serverin muistinkäyttöä ja havaitsin että swappiä ei ollut serverille tullut konffattua lainkaan. Toki tein sitten tähän swappitiedoston dd:llä jonka jälkeen mkswapilla & swaponilla sen otin käyttöön. Tämän jälkeen koetin käynnistellä mysql:n serviceä uudemman kerran, mutta edelleen huonolla menestyksellä.

Tarkemmin kun ongelmaa rupesin selvittämään, huomasin että äsken generoimani swappitiedosto oli niin suuri että se sai serverin levytilan loppumaan kesken. Facepalm. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin generoida swappitiedosto uudemman kerran pienemmällä koolla.

Kun swappi oli generoitu pienemmäksi ja otettu käyttöön, myös MySQL lähti nätisti takaisin tulille.

Täytynee jatkoa varten katsella josko jostain löytyisi järkevän hintaista virtuaalipalvelinta jossa on merkittävästi enemmän levytilaa kuin nykyisessä. Mahdollisesti voisin tutkailla josko siirtäisin blogini johonkin WordPress-sivustoja hostaaviin palveluihin niin ei tarvitsisi itse ruveta tunkkaamaan tällaisia vapaa-ajallaan. Onneksi näiden tunkkaaminen ei ole vaikeaa, mutta aina ei tule istuttua koneen äärellä, joten on tympäisevää mikäli blogipostausta on tulossa kirjoittamaan ja ensimmäisenä pääsee tunkkaamaan palvelimella swappejä ja muuta. Saa nähdä mihin ratkaisuun päädyn, mutta ainakin jotain asialle täytyy tehdä ennen kuin ongelma ilmenee uudelleen.