Kuukausikatsaus maaliskuuhun

Kuukausi vaihtui

Vuoden 2019 maaliskuu jäi taakse ja huhtikuu saapui kuin varkain. Perinteitä kunnioittaen on aika kirjoitella jonkinlainen kuukausikatsaus tänne blogiin menneestä kuukaudesta.

Kuukausi kului peruselementtiensä osalta tavallisissa uomissaan – töissä käyntiä, lenkkeilyä, sosiaalista elämää, pelaamista, leffojen katselua ja musiikin kuuntelua joten ei mitään uutta ihmeellistä näiden asioiden saralla.

Maaliskuussa tuli jälleen opeteltua lisää videoiden tekemistä. Aikaisemmin olen joskus näiden tekoa harjoitellut, mutta asioita oppii vain tekemällä enemmän joten maaliskuussa tuli näitä värkkäiltyä. Erityisesti maaliskuussa videoiden teossa tuli opeteltua sen kokonaisvaltaista prosessia eli kuinka koko video tehdään alusta loppuun asti ajatuksen kanssa.

Tietenkin videot tehdään aina alusta loppuun, mutta tässä tapauksessa tarkoitan sitä että opettelin standardin mukaista script writingia eli käsikirjoittamista videoihin, sen lisäksi tuli tehtyä storyboardeja kaverin kanssa eli piirreltyä tikku-ukkoja tuon käsikirjoituksen pohjalta ja vasta näiden vaiheiden jälkeen tuli videoita kuvattua. Heti yhden videon kuvailun jälkeen jo sai havaita että käsikirjoituksella ja kuvakäsikirjoituksella on selkeästi omat hyötynsä – olipa kuvakäsikirjoitus kuinka karkea tahansa.

Ei, minulla ei ole lapsia eikä tämä ole lapsen tekemä piirrustus. Tämä on 34-vuotiaan allekirjoittaneen grafiikan taidonnäyte kuvakäsikirjoituksesta. Pitäisiköhän laittaa hakemusta taidelinjalle?

Yllä on esimerkki kaverin kanssa tehdyn lyhytelokuvan Geocachers kuvakäsikirjoituksesta. Jossain vaiheessa sitten vaihdoimme että kaveri piirtää kuvat ja itse jatkoin käsikirjoittamisen saralla 😀

Paljon tuli kuitenkin opittua viime kuussa videoiden tekemisestä ja koko prosessista sen tiimoilta. Useampi lyhytfilmi tuli tehtyä ja jokaisessa oli eri painopiste mitä halusi oppia. Esimerkiksi joissain oli ainoana tarkoituksena harjoitella käsikirjoittamista ja/tai dialogin kirjoittamista, joissain kuvakäsikirjoittamista, joissain testata kuinka kamerajalustalla kuvaaminen toimii yksin tehdessä videoita, joissain tuli opeteltua äänittämistä ja äänien lisäämistä jälkikäsittelyssä jne.

Heitän tähän nähtäväksi muutaman videon joita teimme kavereideni kanssa.

Näiden videoiden lisäksi aloitin myös YouTubettamisen. Nämä yllä olevat videot ovat eri YouTube-tunnuksella, mutta varsinainen YouTube-kanavani löytyy ItsMeAleksi nimellä. Sieltä vain kanava seurantaan 🙂

Videoiden tekemisen opettelun lisäksi onneksi aikaa oli myös muuhunkin. Hankin loppukuusta itselleni vihdoin ja viimein vinyylisoittimen. Huomenna on tulossa tästä postaus ja pidemmät horinat aiheen tiimoilta, mutta soittimen oston jälkeen on kyllä paljon tullut kuunneltua musiikkia ajatuksen kanssa. Vaikuttaa varsin hyvältä vekottimelta!

Leffoja tuli myös katsottua 28 kappaletta. Alkukuusta tuli katsottua paljon, mutta vinyylisoittimen hommaamisen jälkeen on illat mennyt käytännössä musiikin kuuntelun parissa eikä ole malttanut kuin yhden elokuvan katsoa sen jälkeen. Kuitenkin kun suurin alkuinto menee niin jää taas aikaa muuhunkin – kuten vaikka leffojen katsomiseen.

Kokonaisuutena maaliskuu oli hyvä. Se rullaili leppoisasti omalla painollaan ja paljon sai opeteltua uusia asioita, lenkkeilyä sai yhä harrastettua ja töissä tuli käytyä tavalliseen tapaan joten tästä on hyvä jatkaa alkaneeseen kuukauteen.

Mukavaa alkanutta kuukautta kaikille 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *