From Fatness To Fitness – Viikko 08

Lauantai 2019-03-30

Viikko on jälleen lopuillaan joten on aika tavalliseen tapaan postata viikon lenkit. Tavalliseen tapaan lenkeillä tuli käytyä, vaikkakin muutamana aamuna tuli tehtyä pidempikin lenkki. Paino tuli myös hieman alas, vaikkakin varsin maltillisesti. Kuitenkin suunta on oikea joten tästä on taas hyvä jatkaa.

Perjantai 2019-03-29
Torstai 2019-03-28
Keskiviikko 2019-03-27
Tiistai 2019-03-26
Maanantai 2019-03-25
Sunnuntai 2019-03-24

Kuten kuvista voi havaita on lenkin pituudet vaihdelleet 2,13 – 3,53 km välillä. Käytännössä kolmea eri reittiä olen heittänyt tällä viikolla aikataulun, fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Kuitenkin joka päivä lenkillä on tullut käytyä.

Tänään on ensimmäinen päivä jolloin olen jättänyt lenkin välistä, sillä eilen nosti illasta enemmän lämpöä joten päätin ottaa tämän päivän rennosti leväten. Tämä kuitenkin näkyy vasta ensi viikon From Fatness To Fitness -postauksessa puuttuvana merkintänä. Samoin ensi viikolla puuttuu sunnuntain aamupaino koska nukuin tänään järjettömän pitkään (varmaan vielä lämpöilyn jälkimainingeissa) ja aamusta kävin jo hörppäilemässä vettä niin paljon että realistista käsitystä aamun painosta oli myöhäistä enää saada. Eipä siinä mitään, ensi viikolla siis puuttuvat nämä merkinnät.

Paino tuli hieman alas viime viikon 105,54 kg:n keskiarvosta. Ei paljoa, mutta vähän kerrassaan. Kroppa on kuitenkin kiinteytymään päin.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Toivon mukaan huomenna on sitten taas normaalisti kunnossa ja pääsee aamulenkille ja terveenä menemään myös töihin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *