Kakola Lauha on kotimaisen Kakola Brewingin panemaa 9.0 % vahvuista imperial stoutia jota myydään Alkon vakiovalikoimissa. Katkeroita oluessa on 81.0 EBU ja kantavierrettä 20.6 P.
Oluesta löytää tuoksusta hiivaisuuden lisäksi perinteisen portereille ominaisen paahteisen aromin joka tuoksuu hyvälle niin pullossa kuin tuopissakin. Tuoppiin kaadettaessa muodostuu pinnalle kaunis tummanruskea paksu ja kermaisa vaahto. Omaan mieltymykseeni olut on tumman puhuvalla sävyllään oikein miellyttävän värinen.
Maku on hyvä. Se on sopivan pehmeä jotta sen makuun on helppo hypätä sisään ja siitä löytää helposti tumman ja paahteisen maun. Alkoholin maku nousee myös esiin mutta se säilyy maltillisena eikä käy häiritsemään muuta makukenttää. Jälkimakuna alkoholi sen sijaan pysyy pienen hetken suussa joka omaan mieltymykseeni ei niin kovasti iske, mutta omaan makuuni silti tämä on kokonaisuutena Suosituksia-sivulle pääsemisen arvoinen olut.
Musiikiksi menee hyvin tämän kanssa mm. Duskmourn – The Frozen Mire tai Wolfheart – Breakwater.
Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa autolla pärräilemässä ja kuinka ollakaan vaihteisto otti ja levisi – tai siltä se vaikutti siinä hetkessä – ja paikalle joutui soittamaan hinauspalvelun avuksi.
Autoilu meni normaalisti ilman mitään ongelmia. Tultuani tien päätyyn rupesin kääntämään autoa ja heittämään pakkia silmään, mutta ilmeisesti jostain sysytä jysähtikin nelonen vaihteistoon eikä pakki. Hätä ei toki ole tämän näköinen normaalisti koska tietenkin sen voi heittää siitä myös poiskin, mutta tällä kertaa näin ei voinut tehdä. Vaihdekeppi oli jumissa eikä sitä saanut ravisteltua mitenkään päin niin paljoa että vaihe olisi lähtenyt pois silmästä.
Hinauspalvelu tuli sitten noin tunnin sisällä katsomaan tilannetta kuten oli puhelimessa ilmoitettu. Falckin hinauspalvelu paikalle saapui ja kuljettajalla oli selvästi ymmärrystä autoista enemmänkin sillä ensimmäisenä optiona ei ollut ottaa pirssiä vain vetoon vaan katsoa saisiko sitä huollettua suoraan paikan päällä.
Aikansa hän yritti tilannetta selvitellä, akkua otettiin irti jotta konetilasta pääsi paremmin käsiksi vaihteistoon tai sen vaijereihin mutta silti vaihteisto oli jumissa ja pysyi sellaisena. Tässä vaiheessa tultiin tulokseen että auto täytyy sitten hinaamalla viedä pois.
Auto käännettynä menosuuntaan
Hinausliikkeen kaveri heitti Minin renkaaseen vinssin köyden kiinni jotta auton sai käännettyä menosuuntaan. Siitä sitten vielä tasaisemalla auton oltua hän koetti vaihteiston tilaa uudemman kerran ja tässä vaiheessa alkoi jo uhkaavasti näyttämään että vaihteistosta onkin jumit löystynyt ja vaihteisto saattaakin lähteä skulaamaan.
Aikansa vaihteistoa ravistellessa hän sai vaihdekepin taas toimimaan normaaliin tapaan ja vaihteetkin menivät silmään ilman mitään ongelmia. Siitä sitten autoon takaisin akku paikalleen ja starttailemaan eikä vaihteistossa tuntunut enää minkäänlaista ongelmaa.
Pääsin sitten pärräilemään kotiin autoni kanssa ilman mitään huolia tai murheita. Vaihteet vaihtuivat tavalliseen tapaan eikä vaikuttanut millään tapaa ajamiseen. Täytynee liikkeessä jokin päivä käydä varmaankin autoa näyttämässä että katsovat onko jotain isompaakin vikaa näkyvissä vaihteistossa vai oliko vain hetkellinen häiriö liian kovakouraisen vaihteen riuhtomisen seurauksena, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
Ilahduttavan osaavaa ja ammattitaitoista väkeä on hinauspalvelussa töissä kun saavat tien päällä fiksattua tällaisiakin ongelmia 🙂
Tämänkertaisena musamaanantain lättynä on saksalaisen Midnattsol-yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto, Where twilight dwells vuodelta 2005. Yhtyeeltä on tämän lisäksi tullut kolme muuta albumia, Nordlys (2008), The Metamorphosis Melody (2011) sekä uusimpana The Aftermath (2018).
Musiikkityylillisesti levy on ainakin Wikipediassa listattu kategroioihin Gothic metal / Folk metal. Gootahtavia vivahteita levystä on hieman hankalahkoa ainakin itseni löytää, mutta myönnettäköön että goottimetalli ja goottirokki on niin ympäripyöreitä lajimäärityksiä että niiden alle menee melkein mitä tahansa kepeämpää metallia.
Allekirjoittaneelle Midnattsol jostain syystä on kuulunut samaan kategoriaan kuin Elvenking jonka muuhun tuotantoon en ole missään vaiheessa tutustunut vaikka heilläkin on Midnattsolin tapaan levy jota diggaan kovasti. Ehkä otan tämän vuoden tavoitteeksi kaivaa kummaltakin bändiltä koko tuotannon ja laittaa ajatuksella kuunteluun sillä Where twilight dwells on omaan makuuni Elvenkingin Heathenreelin tapaan vielä näinäkin päivinä loistava levy.
Tutustuin tähän levyyn luultavasti jo samana vuonna kun tämä julkaistiin eli vuonna 2005. Olin kuullut tästä bändistä muistini mukaan suosituksen kaveriltani tai vaihtoehtoisesti olin sitä hänen luonaan kuullut ja sitä kautta yhtyeeseen ja tähän levyyn tuli törmättyä ja Joensuun Levy-Eskoilta muistelisin tämän levyn aikoinaan ostaneeni itsellenikin.
Levyn kappaleet ovat sopivan suoraviivaisia ja sellaisenaan mukavan toimivia ja helposti lähestyttäviä. Kappaleet ovat helppoja kuunneltavia luultavasti myös ihmisille jotka eivät erityisemmin metallimusiikista ole innostuneet sillä missään vaiheessa kappaleissa ei tule ns. örinälaulua tai rääkynää tai muuta sellaista vaan levy on monessa mielessä radioystävällistä tavaraa niin musiikin kuin tuotantonsakin osalta.
Yhtyeen laulajan Carmen Elise Espenæsin ääni on sopivan hento, heleä ja omaan korvaani kaunis ja varmasti itselleni yksi monista syistä miksi tämä levy on itselleni toiminut alusta saakka. Ei ole siis laulutaito jäänyt ainoastaan toiselle siskolle sillä Carmenhan on tunnetun Leaves’ Eyesin entisen laulajan Liv Kristinen pikkusisko.
Tämän levyn kappaleissa on omaan makuuni miellyttävä tunnelma joka tulee mm. kappaleiden nopeiden ja hitaiden osuuksien välisellä tasapainolla.. Esimerkiksi levyn kolmas raita Unpayable silence on miellyttävä rauhallisuudessaan ja väliosuuksissa fiilistelevässä kitaroinnillaan.
Kokonaisuutena Where Twilight Dwells on vuonna 2019 yhtä toimiva levy kuin se oli vuonna 2005. Mukavaa naisvokaalivetoista kevyttä metallia johon on aina mukava palata. Laitetaan vielä YouTubesta pari kappaletta tähän kuunneltavaksi. Mikäli käytössä on Spotify kannattaa levy käydä kuuntelemassa myös sieltä kokonaisuudessaan.
Viikko on taas takana ja tavalliseen tapaan on aika postata lenkit ja painon kehitys. Paino on junnannut edelleen keskiarvoltaan, mutta keskimäärin on menty alaspäin. Tarkoitan tällä sitä että useampana aamuna on paino ollut matalampi kuin edellisenä viikkona, mutta yhtenä tai kahtena päivänä painon oltua merkittävästi korkeampi on tietenkin keskiarvo noussut.
Lenkkeilyä tuli harrastettua useampana päivänä, mutta useampana päivänä jätin myös väliin. Syynä tähän on se että olin alkuviikosta sairaslomalla ja maanantaina aamulla huomasin jo lenkin jälkeen että vielä ei ole täysin kunnossa ja tiistaina sekä keskiviikkona en päätäni pihalle pilkistänyt lainkaan jotta tervehtyisin mahdollisimman pian. Ei parane rasittaa itseään puolikuntoisena jotta ei suotta pitkitä sairastelua.
Eilisen lenkki oli poikkeuksellisesti kaupungilla keskustasta Hakaniemeen. En käynyt erillisellä lenkillä muuten kun tiesin että hyötyliikuntaa tulee noin viisi kilometriä muutenkin. Kävelin Hakaniemeen levykaupalle ja siellä pyöriskelin ja tulin takaisinkin kävellen, mutta silloin en laittanut lenkin seurantaa vain päälle.
Pidemmittä puheitta pistetään viikon lenkkien kuvat tähän.
Kuten viime viikon postauksessa oli puhetta sunnuntainkin lenkki jäi välistä. Lauantaina nosti kovimmin lämpöjä joten sunnuntain päätin levätä.
Painon kehitys oli yllä olevan kuvan kaltainen. Useampana päivänä aamupaino oli 105.2 kg hujakoilla joka on parempi kuin edellisellä viikolla, mutta lauantain aamupaino 106 kg nosti keskiarvoa sitten sen verran paljon että keskipaino jäi hieman edellistä viikkoa korkeammaksi (105.34 kg oli edellisellä viikolla).
Yksittäiset poikkeamat eivät kuitenkaan haittaa joten eiköhän se ensi viikolla toivon mukaan tasaannu. Jos näin suuria poikkeamia ei tapahdu niin keskiarvokin pysyy maltillisempana 🙂
Love happens (IMDB) on vuonna 2009 ilmestynyt romanttinen draamaelokuva jonka ohjauksesta on vastannut Brandon Camp. Camp on ohjaajana itselleni tuntematon tapaus ja katsottuani hänen ohjaushistoriaansa ei kyseessä ole mikään ihme, sillä tämän elokuvan lisäksi hänellä on ohjattuna ainoastaan Benji-niminen elokuva vuodelta 2018. Pääosarooleissa Love happenissa nähdään Aaron Eckhart, Jennifer Aniston sekä Dan Fogler.
Elokuvan juonessa kerrotaan Burkesta, kirjailijasta joka on kirjoittanut itsehoitoteoksen jonka kantavana teemana on sloganiksikin jäänyt “A-OK” jonka tehtävänä on kertoa että asiat on OK ja pärjäämme. Hän itse on menettänyt vaimonsa auto-onnettomuudessa ja tietää omakohtaisesti kuinka vaikeita asioita ihmiset joutuvat kohtaamaan elämänsä varrella. Puhuessaan Seattlessa hän joutuu kuitenkin yleisönsä ongelmien lisäksi kohtaamaan omiaan.
Love happens on juonensa osalta toimiva kasvutarina joka näyttää kuinka toisia auttaessa todellisuudessa saatamme itse olla niitä jotka kaipaavat auttamista ja kuinka toisia auttaessamme autamme samalla lopulta myös itseämme.
Eloise (Jennifer Aniston)
Burke on menettänyt vaimonsa jo useampia vuosia takaperin ja tapaa reissussa ollessaan mielenkiintoisen oloisen Eloisen (Jennifer Aniston). Eloisen kanssa hän kuitenkin joutuu ottamaan ensimmäisiä askeleita uusissa ihmissuhteissa eikä uusi alku deittimaailmassa ole kovin helppo ja mutkaton. Hän kuitenkin uskaltaa kertoa avoimesti tästä myös Eloiselle ja sitä myöten kohtaamaan omia pelkojaan.
Kurssilaisissa Walter (John Carroll Lynch) on selkeästi hahmo jonka kautta Burke peilaa itseään ja omaa menetystään. Walter on menettänyt lapsensa onnettomuudessa josta hän kuitenki syyttää itseään. Burke saa Walterin kuitenkin kohtaamaan omat pelkonsa ja syyllisyyden tunteensa ja ottamaan siten askeleita kohden parantumista. Askel kerrallaan myös Burke joutuu kohtaamaan omat elämänsä käsittelemättömät haavat.
Kokonaisuutena Love happens on viihdyttävä ja koskettava lämminhenkinen kasvutarina mielenkiintoisella juonella. Se on hieman surullinen mutta samalla kuitenkin myös lohdullinen ja maanläheinen. Elokuvan vahvinta antia onkin sen inhimillisyys ja koskettavuus, tarina johon on helppoa uppoutua mukaan. Se ei elokuvallisesti tarjoa mitään uutta eikä ihmeellistä, mutta viihteellisenä draamana se on lajityypissään hyvä elokuva. Sen ohjaus on toimiva, näyttelytyö on hyvää tasoa ja jos muuten ei tämän tyylilajin elokuvat iske on Jennifer Aniston jo itsessään hyvä syy tämänkin elokuvan katsomiselle.
