Misantropian historia on kustannusosakeyhtiö Savukeitaan vuonna 2013 julkaisema teos jonka on toimittanut Juri Nummelin. Teoksessa on sivuja 283 joista toki osa on lähdeluetteloita ja muita vastaavia.
Kirja koostuu useamman eri kirjoittajan kirjoituksista misantropiaan liittyen. Mikäli misantropia ei terminä ole tuttu tarkoitetaan sillä kirjan takakannen selkeän ja hyvän kuvauksen mukaan inhoa, epäuskoa tai vihaa ihmislajia kohtaan. Aihepiiri ei siis sinänsä ole mikään kovin iloinen, mutta kuitenkin varsin kiehtova sillä historiallisista kuvauksista ihmisvihaajista saa aina jonkinlaista perspektiiviä ihmisyyteen ja ihmiskuntaan ja siihen että ei ole mitään uutta alla auringon.
Teksteissä käydään läpi ihmisvihaa ja ihmisvihaajia tai ainakin sellaiseksi helposti miellettäviä ajattelijoita Ateenassa, vilkaistaan Markiisi de Saden sairaiden tekstien suhdetta misantropiaan, pohditaan dekkarikirjallisuutta ja käydään monien tunnettujen yksilöiden näkemyksiä läpi.
Onpa omaksi luvukseen myös päässyt analysointi norjalaisen black metal -kulttuurin pimeät 90-luvun tapahtumat kirkonpolttoineen, tappoineen ja itsemurhineen päivineen. Lisäksi kirkonpoltoista ja bändikaverinsa murhasta tuomitusta yhden miehen Burzum-yhtyeessä vaikuttavasta Varg Vikernesiä ja hänen maailmankuvastaan on kirjoitettu teoksessa pintaraapaisun verran.
Kokonaisuutena teoksesta jäi monin osin positiivinen kuva sen synkästä aihepiiristä huolimatta. Kirja oli monilta osiltaan hyvin kirjoitettu, se kertoi monien historiallisten henkilöiden filosofiasta ja toimintamallista joista on helppoa löytää haitallisia aineksia aikakautensa yhteisöä ajatellen ja siten on omiaan antamaa ymmärrystä sille että ennenkään ei kaikki ole ollut paremmin vaikka helposti moisen romantisoidun mielikuvan haluaakin rakentaa mieleensä.
Järjettömän typerää mutkat suoriksi vetämistä
Hyvistä puolistaan huolimatta teosta paikoitellen lukiessa meinasi naama sulaa totaalisesti joidenkin kirjoittajien naiiviin populistiseen mutkat suoriksi -päättelyyn. Esimerkkinä toimikoon vaikkapa kappaleessa Viheliäisin luontokappale olevat typerät ja tarkoitushakuiset perpsektiivittömät niputtamiset.
“Jotenkin nämä tyypit löytävät toisensa: Pentti Linkola, Theodore Kaczynski ja heidän jäljessään kulkevat James Hirvisaari, Timo Hännikäinen, Henry Laasanen, Jussi Halla-aho. Jokainen näistä on pohjattoman tyytymätön. Syy on milloin teknis-teollisessa kulttuurissa, yhteiskunnassa tai demokratiassa, milloin suvaitsevaisuudessa, ihmisoikeuksissa, liberalismissa, feminismissä tai maahanmuutossa. Yleensä kaikissa näissä. Tästä systemaattisesta ihmisvihapropagandasta on enää todella lyhyt askel Andres Behring Breivikiin. Jos ihmisvihaajien osoittamat ongelmat ratkaistaisiin, he alkaisivat vihata jotain muuta. Heille vihaaminen ja kauna ovat itseisarvoja, modus operandi, liikkeelle paneva voima. Ihmisviha on heille vain henkinen pelastusvene, väline, joka antaa tyhjälle elämälle merkityksen. (s. 222)
Tässä vaiheessa lukiessa joutui melkein jo miettimään onko kirjoittaja koskaan lukenut listaamiensa henkilöiden näkemyksiä vai miten ihmeessä hän saa niputettua täysin eri asioista puhuvat ja eri asioita kritisoivat ihmiset yhdeksi nipuksi ja pääteltyä mutkat suoraksi vetäen että enää ei ole pitkä matka Breivikiin. Ei helvetin helvetti etten paremmin sanoisi.
Mikäli blogin lukijalle kyseiset henkilöt eivät ole tunnettuja on Pentti Linkola yleesä monen – itseni mukaan lukien – mielestä jyrkät näkemykset omaava luonnon pelastumisesta puhuva kirjailija jonka näkemykset ihmisistä ei ole kovin positiiviset. Theodore Kaczynski on tunnetumpi nimityksellä Unabomber, matematiikan tohtori joka lähetteli vuosien aikana useita kirjepommeja ja aiheutti kolmen ihmisen kuoleman ja 23 haavoittumisen. James Hirvisaari on entinen kansanedustaja jonka maahanmuuttonäkemykset ovat aiheuttaneet kohuja, Timo Hännikäinen on runoilija ja esseisti joka on myös ainakin Wikipedian mukaan kansanmielisen Sarastus-lehden päätoimittaja ja yksi perustajista.
Henry Laasanen on tunnettu kirjoituksistaan miesten tasa-arvosta ja negatiivisesta suhtautumisesta feminismiin ja Jussi Halla-aho on kansanedustaja joka on tullut tunnetuksi nykyisenkaltaisen maahanmuuton kritisoinnissa. Andres Breivik sitä vastoin teki terrori-iskun norjassa jossa menehtyi 77 ihmistä.
Olisi mielenkiintoista ollut kuulla miten kirjoittaja on saanut nämä kaikki aivan eri asioista kantaa ottavat ihmiset niputettua yhteen ja samaan kasaan ja pääteltyä että tästä ei ole enää pitkä matka Breivikiin. Tai muutenkaan miten nämä liittyvät ihmisvihaan? Onko kirjoittajan mielestä maahanmuuton tai feminismin kritisointi aivan askeleen päässä siitä että alkaa lähettämään pommeja ja suunnittelee massiivista terrori-iskua? On vaikea ymmärtää kuinka mustavalkoisessa maailmankuplassa täytyy elää että voi edes päätellä jotain tällaista.
Muutenkin kaikkien edellä mainittujen niputtaminen yhteen ja samaan sakkiin ja se jälkeen heidän leimaaminen pohjattoman tyytymättömäksi ihmisvihaajaksi kuulostaa olevan vain perinteistä mustavalkoista ja perspektiivitöntä holier-than-thou -ajattelua missä ihmiset jaetaan “heihin” ja “meihin” jossa tietenkin “ne muut” ovat pahoja ja ajattelevat pahoja ja ovat valmiita vaikka mihin pahaan kuten Breivik.
Samoin edellisessä kappaleessa tökkii vahvasti esillä oleva keittiöpsykologia. Jos ongelmat ratkaistaisiin, he alkaisivat vihata jotain muuta – perustuen mihin? Ajatus on aivan yhtä järjetön kuin väittäisi että jos näitä henkilöitä ei olisi, olisi kirjan kappaleen kirjoittaja vain vihaamassa ja niputtamassa joitain muita kirjoittajan jumalaisen korkeamman ja paremman moraalin näkökulmasta omaavia vääristä näkemyksistään.
Samoin kohta missä kerrotaan että näille henkilöille on kauna ja viha itseisarvoja menee niin uskomattomaan typeryyteen että ei riitä ymmärrys edes hyvällä tahdollakaan. Tämänkaltaisien väitteiden taustalle olisi kiintoisaa kuulla jotain konkreettisia perusteluita ja psykologisia analyysejä eikä pelkästään fiilispohjaisia “musta nyt vain tuntuu tältä” -heittoja sillä niistä syntyy lukijana vain mielikuva että kirjoittajalla on jotain henkilökohtaista kaunaa näitä henkilöitä kohtaan.
Erityisesti kohta missä kerrotaan että ihmisviha on heille vain henkinen pelastusvene joka antaa tyhjälle elämälle merkityksen saavuttaa absurdiudessaan jo niin koomiset mittasuhteet että ei tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Asia tuntuu absurdilta siksi, että kirjoittaja ei millään muotoa avaa perusteluita tähän. Mistä hän tietää näin monen eri ihmisen elämän merkityksen tunteen? Olettaako kirjoittaja jo siis senkin että kritisoimillaan henkilöillä on tyhjä elämä ja he kokevat vihaa vain saadakseen tyhjään elämäänsä jotain merkitystä? Mihin tämä ajatus pohjautuu? Onko hän käynyt kyselemässä heiltä että onko heidän elämässä jonkin tarkoitus vaiko ei ja saavatko he siihen tarkoitusta “ihmisvihalla”?
Tai miksi kirjoittaja ei nyt samantien avaa tarkemmin millä tapaa on hänen mielestää ihmisvihaa vastustaa erinäisiä asioita, erilaisia arvoja ja erilaisia maailmankatsomuksia, uskomuksia ja uskontoja? Vai onko tästä kaikesta pääteltävä yhtä mutkat suoraksi menevällä ajatteluketjulla että kirjoittaja itse on samanlainen misantrooppi jonka tyhjään ja tarkoituksettomaan elämään tulee tarkoitusta kun hän pääsee niputtamaan omassa paremmassa moraalissaan vääräuskoiset yhteen läjään ja voi vihata heitä ja saada sitä kautta sisältöä tyhjään elämäänsä?
Ja en edes halua alkaa lähteä kysymykseen eksistentialismista ja nihilismistä ja siitä että onko elämässä edes oltava mitään tarkoitusta ja jos ei ole, onko elämä muka sen huonompaa tai miksi se muka johtaisi ihmisvihaan. Tai siihen että jos elämässä pitää olla tarkoitus niin eikö se ole helposti vain pakokeino elämän kohtaamisesta sellaisena kuin se vastaan tulee ja joilla halutaan kokea merkitystä kun ei voida kohdata sitä että kaikessa ei ole eikä tarvitse olla tarkoitusta? Ja muutekin, jos ihmisvihasta jotkut muka saisivat elämälleen tarkoituksen niin eikö se sitä vastoin ole osittain osoitus siitä että on vaarallisempaa kaikille että ihmisillä on pakonomainen halu kokea elämässään merkitystä ja tarkoitusta jos sen ilmenemismuodot aiheuttavat vaarallisia piirteitä muille?
Ilman tämänkaltaisia typerän omassa erinomaisuudessa piehtaroimisten ja muiden “vääruskoisten” demonisoinnissa ja heidän pahuuden näkemistä omien vahvasti värittyneiden arvojen läpi (ellei vika ole ainoastaan kirjoittajan kyvyttömyydessä ilmaista ajatuksiaan selkeämmin) olisi tämä teos ollut paljon parempi.
Onneksi suurin osa kirjan teksteistä oli neutraalimpia ja analyyttisempiä joten kokonaisuutena Misantropian historia oli lukukelpoinen ja mielenkiintoinen teos.
Leave a Reply