Kotimaisen Panimo Hiiden Nuri Brut IPA on 5,5 % vahvuinen indian pale ale (IPA). Yksityiskohtaisempia tietoja en löytänyt väriarvoista tai muistakaan. Lisää tietoa oluesta löytyy Hiiden omilla kotisivuilla. Nuria myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa, esim. tämän löysin itse Koivukylän S-Marketista.
Pullon aukaistua löytää todella raikkaan tuoksun jossa on hedelmäisempi aromi kuin monessa muussa maistamassani IPA:ssa. Tuoksu on niin pullossa kuin tuopissakin keskimääräistä miellyttävämpää sorttia, hedelmäinen ja maukas olematta kuitenkaan liian hyökkäävä.
Tuoppiin kaataminen onnistuu helposti eikä vaahtoa juurikaan pinnalle muodostu pitkäksi aikaa. Vaahto on ohutta ja pitsimäistä.
Suutuntuma on keskitäyteläinen ja kuiva. Maku on aavistuksen korostuneen greippinen ja terävä, hieman jopa pistävä.Jälkimaku jättää kevyen kuivuuden tunteen suuhun. Kokonaisuutena toimiva IPA jossa mitkään IPAlle ominaiset piirteet eivät korostu tarpeettoman paljoa mutta ovat kuitenkin helposti löydettävissä.
Musiikiksi tämän kanssa menee mm. Placebo – Every me, every you tai The Killers – Somebody Told Me.
Tämänkertaisena kokkailukeskiviikon ateriana on hyvin perinteikäs kotiruoka jota jo kouluaikoina sai nauttia useammat kerrat eli lohta ja perunamuusia.
Kuten tähän mennessä jokainen valmistamani ateria oli myös tämä haastavuutensa osalta niin helppo että tätä voi tehdä melkein milloin tahansa. Ateria on kaiken lisäksi nopea valmistaa joten tässäpä mitä oivallisin ateria arkeen.
Ruoan laitto alkaa sillä että uuni laitetaan 175 asteeseen lämpenemään, heitetään lohipala uunivuokaan ja nakataan se uuniin. Ajastimen ajaksi pistin 22 minuuttia koska uuni ei ollut vielä lämmennyt, jos uuni olisi ollut jo 175 asteisena olisin laittanut ajaksi 20 minuuttia. Tällä ei kuitenkaan ole juuri mitään merkitystä sillä maalaisjärjenkin pitäisi jo kertoa että sapuskan voi ottaa uunista ihan fiilispohjaltakin kun se on luultavasti jo valmista eikä minuuttiaikataululla tarvitse kytätä.
Kun aikaa oli noin 15 minuuttia kalan valmistumiseen laitoin hieman vajaa kuusi desiä vettä kattilassa kiehumaan. Kun vesi kiehui heitin sekaan Mummon muusi -valmisperunamuusipussin veden sekaan. Tietenkin siis ainoastaan sen pussin sisällön enkä pusseineen päivineen. Sen jälkeen lusikalla hämmentelin muutamat kerrat ja muusi olikin valmista. Melkoista magiaa mitä nykyaikana pussiruoista saa valmistettua ja miten helposti.
Jätin perunamuusin kannen alle kattilaan imemään itseensä viimeisetkin vedet kattilasta ja ryhdyin pilkkomaan kurkkua lautaselle. Lisäksi heitin lautaselle seuraksi myös rasvatonta raejuustoa ja muutama minuutti tämän jälkeen oli kalakin jo valmis uunista pois otettavaksi. Annostelin vajaa puolet keitetystä perunamuusista lautaselle ja otin muutaman lusikallisen verran lohta ja siinäpä se annos sitten olikin odottamassa jo syömistään. Ruokajuomaksi otin oluen.
Aikaa koko prosessiin meni alle 30 minuuttia eikä hintaa aterialle jäänyt kovin montaa euroa. Ainakin vähemmän kuin kebulassa rullakebappi, joten terveellisempää ja edullisempaa evästä saa laitettua kotona nopeasti ja helposti jos vain käyttää valmiita pussiruokana myytäviä perunamuuseja. Lisäksi tästä jäi vielä seuraavalle työpäivälle reilusti ruokaa joten säästöä ruokakuluihin tulee myös sen osalta.
Maun puolesta en erottanut tässä pussiperunamuusissa mitään perinteisemmillä metodeilla valmistettuihin perunamuuseihin nähden joten jatkossa tätä luultavasti tulee käytettyä muissakin kotiruokakokkailuissa.
Olen lähiaikoina alkanut kulkemaan työmatkat asiakasprojektiin käyttäen omaa autoa. Julkisilla matkaan kuluu kohtalaisen paljon aikaa ja useampia vaihtoja mahtuu matkalle. Omalla autollakin matkaan kuluu paljon aikaa (keskimäärin n. 35-45 minuuttia per suunta) mutta silti n. 10-15 minuuttia vähemmän kuin julkisia käyttämällä.
Viime viikolla auton kojelaudassa syttyi huoltovalo joka myöhemmin kuitenkin sammui. Pari päivää myöhemmin sama asia toistui ja päätin ottaa yhteyttä AutoServicelle missä olin joskus edellistä autoa huollattanut. Selkeästi alkaa havaita vanhenemisen merkkejä omassa toiminnassaan kun auto viedään huoltoon jo vikavalon syttyessä eikä vasta sitten kun katsastuksesta ei auto meni läpi tai sen joutuu tuomaan näytille uudemmankin kerran 😀
Sain varattua ajan huoltoon viime torstaille. Pärräilin pirssini sitten aamulla huoltoliikkeelle jossa he tekivät vikakoodien lukemisen. Samalla pyysin selvittämään mistä mahtaa johtua epämääräinen rahina kun autoa kääntää oikealle ja jos näiden kustannukset eivät nouse järjettömiin sfääreihin voisi myös uudet öljyt autoon vaihtaa – edellisten vaihdosta kun ei ollut minkäänlaista tietoa itselläni, kuinkas muutenkaan.
Huoltoliike sitten selvitti vikakoodit ja rahinan aiheuttajan. Vikakoodeissa ei ollut mitään kovinkaan suurta huolta sillä yksi syistä oli vähäinen akun jännite mikä oli aiheuttanut vikakoodin. Tämä taas oli seurausta siitä että koko akku oli tyhjänä hyvän tovin ja jouduin sitä kaverin kanssa kaapeleista käynnistämään (lue täältä).
Rahinan syy sitä vastoin olikin jo sitten pykälää hinnakkaampi operaatio. Koska autoista en ymmärrä niin en ole varma mitkä olivat rahinaan aiheuttamassa ja mitkä muuten vain paljastui siinä samalla ongelmaa tutkiessa, mutta lista oli pitkä. Vaihtoon meni niin alapalloniveltä, etuiskunvaimentimien yläpääntukia ja laakereita, vetoakseleiden stefat vuotivat öljyä samoin kuin venttiilikopan tiivisteetkin ja lisäksi myös takajarrulevyt ja palat menivät vaihtoon samalla koska takajarrujen tehot olivat heikommat kuin kuuluisi olla.
Huoltoliikkeen tiskillä oli tyylikäs figuuri
Mikään näistä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut sellainen ongelma että koko auto olisi lahonnut samantien eikä mistään näistä katsastuskaan jäänyt keväällä kiinni, mutta kaikki olivat sellaisia ongelmia että kuulemma ovat kuluvia osia (en tiedä onko seurausta toisten kuluneiden osien kuluneisuudesta ja vaihtamattomuudesta vai muutenkinko itsessään jo kuluvat). Mietin että ei näitä kannata korjata kun kustannusarvio oli 2300 euron hujakoilla, mutta lopulta sitten kuitenkin päätin että parempi kai se auto on laittaa kuntoon jos nämä kerta käytössä kuluvat olipa auto kuin auto.
Muutenkin jos vaihtaisi auton toiseen niin haluaisin kuitenkin jatkossakin pysyä Minissä ja kuluvien osien osalta tilanne olisi kuitenkin sama ja remontteja olisi kuitenkin tulossa niissäkin. Lisäksi Minit eivät pyöri kovin edullisissa hintaluokissa joten halvemmaksi kuitenkin tuli laittaa pirssi kuntoon kuin vaihtaa toiseen Miniin 🙂
Autossa ei selvästikään oltu tehty määräaikaishuoltoja ajallaan (viimeksi leima vihkossa oli 2014 vuodelta) joten sen takia moni paikka oli päässyt rempalleen. Osa osista oli vielä sellaisia että ne joutui tilaamaan ulkomailta pikana (koska tulee nopeammin kuin Suomen sisältä) ja osa osista oli ainoastaan Minin alkuperäisiä eikä niihin ollut helposti löydettävissä tarvikeosia joten hintaa kertyi kiitettävät summat.
Mini joutui olemaan viikonlopun yli huollossa koska osa osista tuli vasta maanantaina (eli eilen). Eilen auton takaisin käyttööni saatua tulikin pärräiltyä illalla heti lähialueilla kameran kanssa. Toivon mukaan mitään uusia ongelmia ei enää ilmene vaan kilometrejä saisi kuluttaa surutta tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä ennen seuraavia huoltotarpeita. Toivossa on ainakin hyvä elää 🙂
Vaikka täällä blogissa ei olekaan hetkiin ollut kauhuelokuvien arvosteluita niin silti lähiaikoina olen katsonut kohtalaisen monta modernia kauhuelokuvaa. Modernilla tässä tarkoitan elokuvaa joka on julkaistu viimeisen kymmenen vuoden sisällä.
En tiedä olenko sattumalta ainoastaan valinnut katsomani elokuvat vain huonosti vai onko amerikkalaisten yliluonnolliseen kauhuun nojaavien valtavirtakauhuelokuvien lajityyppi todellisuudessakin mennyt niin tasottomaksi roskaksi että ei voi kuin ihmetellä että katsomieni elokuvien seassa ei ole kuin yksi hyvä tai edes kohtalaisen hyvä kauhuelokuva.
Viimeiset viisi yliluonnolliseen kauhuun pohjaavat elokuvat joita olen katsonut ja jotka mahtuvat vuoden 2009 jälkeen ovat olleet: Eerie (2018), Annabelle (2014), The Conjuring (2013), The Unborn (2009), The Nun (2018).
Tietenkin aikaisemminkin olen katsonut myös muita tämän lajityypin elokuvia ja on sinne muutama onnistunutkin mahtunut mutta huonoja sitäkin enemmän, esimerkiksi vaikkapa täällä blogissakin arvostelemani Insidious.
Mikä modernissa kauhussa on pielessä
Tunnelman puute: Lyhyesti tiivistäen pääsääntöisesti moderneissa amerikkalaisissa yliluonnollisiin teemoihin nojaavissa kauhuelokuvissa eniten tökkii niiden totaalinen tunnelman puute.
Tunnelman puutteella tarkoitan sitä että tunnelmaa ei rakenneta missään vaiheessa kunnolla. Jännittävää ja pelottavaksi tarkoittetua ilmapiiriä ei valmistella ja pohjusteta siten että katsoja pääsisi kiinnostumaan hahmoista ja heidän kohtaloistaan jonka seurauksena sitten heille tapahtuvat pelottavaksi tarkoitetut kohtalot ei hätkäytä mihinkään suuntaan.
Mikäli henkilöhahmot jäävät kovinkin etäisiksi ei heidän kohtalonsa kiinnosta. Mikäli heidän kohtalonsa ei kiinnosta ei heille tapahtuvat asiatkaan herätä mielenkiintoa eikä sitä myöten jännittävää tunnelmaakaan.
Kohtaus elokuvasta Annabelle (2014)
Jumpscaret: Toinen asia mikä nykyisessä kauhussa on pielessä on ns. jumpscaret eli kohtaukset joissa jännittäväksi tarkoitetussa tilanteessa pomppaa jotain esiin ja sen olisi tarkoitus säikäyttää katsojaa. Itsessään nämä ei ole mikään ongelma ja oikein käytettynä ne ovat hyvä tehokeino, mutta monia nykykauhuelokuvia katsoessa tuntuu että tämä on ainoa tapa millä katsojaa koetetaan edes saada säikkymään kun pelottavaa tunnelmaa ei olla millään tapaa onnistuttu muuten luomaan. Lisäksi nämä jumpscare-kohtaukset ovat lähes poikkeuksetta olleet sellaisia että ne ei säikäytä eikä ne edes yllätä jolloin koko kohtauksen idea vesittyy täysin.
Näytetään liikaa: Kolmas asia mikä modernissa kauhussa on pielessä on niiden tapa näyttää liikaa asioita. Käytännössä monet pelottaviksi tarkoitetut kohteet näissä elokuvissa voisivat olla jännittäviä, mutta jossain vaiheessa yliluonnollinen olento näytetään katsojalle jonka jälkeen se lähes poikkeuksetta muuttuu ainoastaan koomiseksi ilmestykseksi ja kadottaa viimeisetkin rippeet pelottavuudesta.
Ennalta-arvattavuus: Neljäs asia mikä menee lähes samaan kategoriaan kuin jumpscaret on elokuvien ennalta-arvattavuus. En tarkoita tässä kontekstissa kuitenkaan ennalta-arvattavuutta juonen osalta sillä se on ihan ok eikä asia häiritse itseäni tässä lajityypissä. Olisi muutenkin suhteellisen epärealistista odottaa että yliluonnolliset kauhuelokuvat keksisivät joka kerta uuden juonikuvion perinteisen riivattu ihminen/eläin/asia/talo sijaan.
Kuitenkin kohtausten ennalta-arvattavuus on asia mistä en perusta lainkaan. Esimerkkeinä siis vaikkapa tilanteet missä joku hahmo kävelee usvaisessa metsässä ja vähemmän yllättäen siellä on joku pelottavaksi tarkoitettu hahmo joka paljastuu katsojalle ja/tai kohtauksen henkilölle. Tai kun on pitkä käytävä on siellä lähes aina vähintään välähdyksenomaisesti jokin pelottava hahmo toisessa päässä joka sitten saattaa kadota sieltä heti ulkona raivoavan ukkosen aiheuttaman salaman välähdyksen myötä. Tai kun on jännittävä kohtaus ja kamera lähtee pyörimään hahmon ympärillä ja palaa takaisin hahmoon edestäpäin kuvaten on taakse ilmestynyt vähemmän yllättäen jokin pelottavaksi tarkoitettu olento. Tämänkaltaiset kohtaukset ovat yksinkertaisesti tylsiä ja tunnelmaa latistavia kliseitä.
Kohtaus elokuvasta The Nun (2018)
Kliseet: Aikaisemin luettelemieni kuvauksellisten ja tarinallisten kliseiden lisäksi nykykauhussa on suhteettoman paljon muitakin kliseitä jotka vesittävät lajityypin elokuvien uskottavuutta genressään. Näitä ovat mm. sähkövalojen pätkintä pelottavassa paikassa, kynttilöiden sammuminen tiukan paikan tullen ja kun uutta tulta sytyttää tulitikulla tai sytkärillä on odotettavissa yleensä jumpscare sekä ovien jatkuva aukeilu ja kiinni meno omatoimisesti. Toki ymmärrän että poltergeist-ilmiöllä pyritään luomaan edes jotain pelottavuutta, mutta yleensä näitä mahtuu samaan elokuvaan niin monia kertoja että ne kokevat pahanlaatuisen inflaation ja kääntyvät jo korniuden puolelle.
Lisäksi kliseisenä piirteenä nykyisin on musiikin ja äänen käyttö jotka toki ovat osa jumpscare-meininkiäkin. Kun tairnan päähahmo menee jonnekin jännään paikkaan alkaa usein matala tasainen taustaääni kuulumaan ja kun jotain pelottavaa tai sellaiseksi tarkoitettua tuodaan näkyviin tulee korkea vinkaisu nopean leikkauksen saattelemana. Harmillista kyllä tämä ei säikäytä, lähinnä turhauttaa.
Hahmojen typeryys: Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä on henkilöhahmojen uskomaton typeryys. Tämä tietenkin on seurausta huonosta tunnelmasta ja mahdollisesti huonosta käsikirjoituksesta tai ohjauksesta, mutta tämä on silti piirre mikä turhauttaa katsojana aina yhtä paljon.
Typeryytenä hahmoissa on yleensä esimerkiksi se että kun paikka jossa väki asustelee alkaa tapahtumaan yliluonnollisia asioita kuten ovien itsekseen aukeamisia ja kiinni menemisiä, tavaraoiden lentelyä hyllyistä lattioille yms. niin hahmot ovat kuin ei mitään ja päättävät jäädä kuitenkin sinne elämään ja olemaan. Välillä heille tulee vaarallisiakin tilanteita ja he kirkuvat pelosta, mutta heti sen jälkeen jatketaan tavallista arkea kuin mitään ei olisi tapahtunut kunnes taas seuraavalla kerralla on sama tilanne. Kuinka moni oikeasti olisi näin typerä?
Hyviäkin elokuvia onneksi mahtuu
Kohtaus elokuvasta The Conjuring (2013)
Vaikka suurin osa nykyisistä kauhuelokuvista joita olen katsonut menevät kategoriaan tasotonta roskaa on onneksi aina yksittäisiä hyviäkin elokuvia siellä täällä onnistuttu tekemään myös tässä lajityypissä.
Siinä missä The Nun sai itseltäni arvosanan 1/10 ollen siten huonoin arvosana mitä olen vuosiin antanut millekään elokuvalle, Eerie sekä Annabelle molemmat saivat 2/10 ja The Unborn sai 3/10 on poikkeuksellisesti The Conjuring elokuva jolle annoin kiitettävän hyvän arvosanan 8/10.
The Conjuring onnistuu rakentamaan tunnelmansa merkittävästi näitä muita elokuvia paremmin ja siinä on tunnelman rakentamisen myötä onnistuttu luomaan myös kohtauksia joista tulee puistattava olo. Jos siis modernia kauhua haluaa katsoa on tämä ehdottomasti parhaimpia näkemiäni vuoden 2010 jälkeen tehtyjä kauhuelokuvia.
Mielenkiintoista on nähdä miten tämä kauhuelokuvien lajityyppi tulee jatkossa muovautumaan. Nykyinen taso on pääsääntöisesti ollut roskaa yksittäisiä ilahduttavia poikkeuksia lukuunottamatta, joten elätän toivoa että suunta ei enää pääse menemään paljoa huonommaksi kuin mitä se jo on. Toivossa on siis hyvä elää 🙂
Dunni Cokerin roolissa nähdään Adesua Etomi-Wellington
The Wedding Party (IMDB) on nigerialainen Nollywood-elokuva vuodelta 2016. Tyylilajiltaan se on romanttinen komedia ja sen on ohjannut Kemi Adetiba. Pääosarooleissa nähdään Adesua Etomi-Wellington sekä Banky Wellington.
Elokuvan tarina kertoo nuoresta pariskunnasta Doziesta (Banky Wellington) ja Dunnista (Adesua Etomi-Wellington) jotka ovat avioitumassa. Dozie on maineeltaan tunnettu pelimies ja hänellä on ollut useamman naisen kanssa juttua ennen Dunnia. Kaikesta huolimatta ja erityisesti joidenkin Dozien entisten heilojen ihmeeksi hän on kuitenkin asettumassa aloilleen vieläpä sellaisen naisen kanssa jolle läheisyys miesten kanssa on vielä entuudestaan tuntematon juttu.
Häät eivät tahdo sujua ilman epätoivottuja käänteitä. Sulhasen äidin asenne morsianta ja hänen sukuaan kohtaan on nyrpeä ja se on helposti havaittavissa hänen käytöksestään, morsiamen vanhempien järjestemien häävalmisteluiden maksuissa meinaa olla ongelmia, paikalle häihin saapuu entisten heilojen lisäksi myös muita kutsumattomia ja epätoivottuja vieraita eikä polttareista kuvatun videon näyttäminen epähuomiossa ainakaan asioita käännä parempaan suuntaan.
The Wedding Party on juonensa osalta hieman erilaisella painopisteellä oleva hääelokuva mitä normaalisti olen tottunut näkemään. Pääsääntöisesti hääelokuvat joita olen nähnyt kertovat ensisijaisesti ajasta ennen häitä ja vasta lopussa sitten tapahtuu varsinaiset häät, mutta tässä elokuvassa häät tapahtuvat jo kohtalaisen aikaisessa vaiheessa ja suurimmat draamailut seuraavat vasta jälkijunassa.
Dozie Onwukan osaa esittää Banky Wellington
Hieman erilainen juonikuvio onkin elokuvan harvoja hyviä piirteitä. Toinen itseäni miellyttänyt piirre oli morsiamen roolissa nähtävän näyttelijättären ulkoisen olemuksen viehättävyys joka ei kuitenkaan muuta tämänkään elokuvan pisteytystä yhtään sen parempaan suuntaan (arvostelen siis elokuvia enkä omaa naismakuani). Olipahan edes jotain muutakin positiivista sanottavaa tästäkin elokuvasta.
Kuten edellisestä kappaleesta voi päätellä oli tämä omaan makuuni huono elokuva. Suurimpana ongelmana siinä oli tarinan yhteneväisyyden puute. Tällaisenaan se tuntui lähemmäksi irtonaisten kohtausten kasaamisesta jälkeenpäin yhdeksi juoneksi eikä toisin päin. Tietenkin kohtaukset liittyvät selkeästi toisiinsa ja kuljettavat juonta kyllä eteenpäin mutta tapa miten kohtauksesta toiseen siirrytään saa ne tuntumaan irtonaisilta kohtauksilta vailla suurempaa kokonaiskuvaa ja tarkoitusta. Monet kohtaukset tuntuvat täysin päälleliimatuilta, näyttelyltään todella tönköiltä ja juonen osalta merkityksettömiltä.
Lisäksi henkilöhahmoista ei saa mitään kosketuspintaa eikä niissä ole lainkaan syvyyttä tai tunnetta. On vain joidenkin ihmisten häät jonne tulee joitakin toivottuja ja joitakin ei-toivottuja ihmisiä. Sen jälkeen onkin vain tapahtumia joissa täysin merkityksettömältä tuntuvat henkilöhahmot tekevät asioita jotka eivät aina mene putkeen. Toisin sanoen kenestäkään hahmosta ei saa mitään irti mikä pitäisi mielenkiintoa tarinassa yllä edes jollain tasolla.
Kokonaisuutena The Wedding Party on huono elokuva. Katsoohan sen kerran, mutta elokuvallisesti se ei tarjoa juuri mitään katsomisen arvoista.
