Keikat: Vorna @ On The Rocks 2019-11-16

Lauantaina oli Helsingissä On The Rocksissa jälleen keikka jota lähdin katsomaan. Pääesiintyjänä oli Vorna jonka vuoksi keikalle itsekin hakeuduin. Mikäli bändi ei ole tuttu on kyseessä pirkanmaalainen vuonna 2008 perustettu pakanametallia soittava yhtye.

Yhtye laulaa Suomeksi ja tänä vuonna myös ilmestyi uusin albumi Sateet palata saavat. On The Rocksissa nähdyllä keikalla soitettiin hyvin paljon uuden levyn materiaalia ja miksikäpäs ei olisi soitettu, hyvää menoa on tarjolla uudellakin levyllä yllin kyllin. Keikka oli erinomainen ja ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Lämppäreinä toimi Voidfallen sekä Kaunis Kuolematon joista ainoastaan Kaunis Kuolematon oli allekirjoittaneelle entuudestaan tuttu. Kaunis Kuolematon on myös bändi jota olisin lähtenyt katsomaan vaikka olisivat olleet koko tapahtuman pääesiintyjänäkin. Laitan lähiviikkoina näiden keikkojen kuvia tulemaan myös tänne blogiin.

Pidemmittä puheitta laitetaan tähän Vornan keikalta kuvia. Kuvat on otettu Fujifilm X-T2:lla käyttäen Fujinon 18-55 -kittiputkea jonka valovoima on F2.8-F4.0.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *