Erdringer Weissbier Alkoholfrei on saksalaisen Erdringerin panimon alkoholitonta vehnäolutta. Käytännössä alkoholia kerrotaan olevan alle 0.5 % joten sen suhteen olut menee alkoholittomien kategoriaan, mutta täysin alkoholitonta olut ilmeisestikään ei ole. Kantavierrettä oluessa on 7,2 °P.
Ulkoisesti pullo on etiketiltään perustyylikäs ilman sen suurempia ihmeellisyyksiä. Oluen avattua löytää hieman vehnäoluen ominaistuoksua joka tuopista erottuu paremmin. Mikään vahva tuoksu ei kuitenkaan ole kyseessä.
Kaadettaessa olut vaahtoaa runsaasti mutta hillitysti. Vaahto on paksua ja kermaisaa ja se säilyy pinnalla hyvän hetken juomisen aikanakin. Väri on miellyttävä kuparinkeltainen.
Suutuntuma on suhteellisen laimea ja ponneton. Maku on makea, ehkä jopa aavistuksen imeläkin mutta kokonaisuutena silti suhteellisen tunteita herättämätön kokemus. Kyllä tästä olutmaisia fiiliksiä irtoaa, mutta silti selkeästi jotain merkittävää puuttuu että ainakaan ensimaistelulla tästä muodostuisi ajatusta siitä että tätä haluaa ostaa toisenkin kerran.
Musiikiksi tämän kanssa menee mm. Celtic Woman – Tír na nÓg ft. Oonagh tai Lisa Kelly – May it be.
Joitain aikoja sitten rupesin autossani kuuntelemaan työmatkoilla musiikkia ensisijaisesti USB-tikulta tai radiosta. Aikaisemmin olen käyttänyt pääosin Spotifyä mutta laitoin sen tilauksen pois. Omistan kohtalaisen paljon CD-levyjä ja rippailen ostamani levyt aina myös verkkolevylleni josta sitten voin kotona kuunnnella niitä eri laitteilla sekä tarpeen mukaan myös kopioida ne USB-tikulle autossa kuuntelemista varten.
Kopioin musiikit aina häviättömässä FLAC-formaatissa. Autosoittimeni (lue täältä) osaa toistaa kyseiset tiedostot ongelmitta USB-tikulta, mutta levyt vievät kohtalaisen paljon tilaa. Autossa kuunteluolosuhteet eivät ole taustamelusta johtuen optimaaliset joten autokäyttöön riittää varsin mainiosti myös MP3-pakattu musiikki.
Jotta FLAC-tiedostot saa MP3-muotoon pitää ne pakata jollain mp3-enkooderilla. Käytännössä LAME on de facto ainakin open source -maailmassa ja on sitä ollut niin kauan kuin muistan joten sen avulla onnistuu mp3-pakkaaminen.
Koodailin omaan käyttööni sopivan FLACista MP3-muuntajan joka toki käyttää erillisiä apuohjelmia muunnoksen tekemiseen, mutta kuitenkin omassa käytössäni tuo lisäarvoa siinä että se osaa rekursiivisesti rullata hakemistot läpi joita olen sen konfiguroinut käyttämään. Lisäksi skriptini pitää myös haluamani metadatat tallessa joten autosoitin osaa myös näyttää raidan nimen, artistin, albumin ja muut vastaavat tiedot.
Kuten olen täällä blogissani kirjoittanut (lue täältä) on käytössäni Ultra Short Throw eli UST-videotykki joka kotimaisella kielellä tunnetaan myös lähiheijastetykkinä. Tykki on ollut käytössäni nyt yli vuoden ja yhä edelleen tykki on mitä erinomaisin vekotin käytössä.
Suurimpana – ellei jopa ainoana – käytännön haasteena tykin kanssa on itselläni ollut keskikaiuttimen sijoittelu 5.1.2 -äänijärjestelmässä. Aikaisemmin tällaista mietintää ei ollut tarvetta harrastaa kun käytössäni oli pienempi 5.1 -setti, mutta myöhemmin asteittain tapahtuneiden kaiuttimien päivittymisten myötä alkoi myös keskikanavakaiuttimen koko olemaan suurempi ja sen myötä uudenlaisia haasteita ilmeni.
Muut kaiuttimet on ollut helppoa sijoitella sen suuremmin miettimättä, mutta keskikaiuttimen kanssa on ollut hieman haasteita sen syvyyden vuoksi.
Aikaisemmin HDMI-kaapeli tökötti liian pitkällä suhteessa keskikaiuttimeen
UST-tykki menee lähelle seinää mutta sisääntuleva HDMI-kaapeli sojottaa kohtalaisen pitkälle tykin taakse. Pitkälle taaksepäin sojottava kaapeli taas aiheuttaa helposti sen, että HDMI-kaapeli on tiiviisti kiinni keskikaiuttimessa mikäli keskikaiuttimella on syvyyttä edes kohtalaisesti.
Tutkailin nettiä ja havaitsin että merkittävästi pienempään tilaan meneviä HDMI-kulmapaloja on olemassa joten kyseinen pulikka tuli haettua Gigantista kirkolta paluureissulla.
Kulmapalan ansiosta tilaa tykin ja kaiuttimen väliin jää reilusti eikä HDMI-kaapeli ole enää vaarassa vääntyä. Toimivuus on ollut hyvä kuten odottaa voikin joten jälleen kerran pienillä apuvälineillä sai aikaan merkittävää parannusta käytettävyyteen.
Emilie Schindler (Caroline Goodall) sekä Oskar Schindler (Liam Neeson)
Schindler’s List (IMDB) eli Schindlerin lista on Steven Spielbergin ohjaama vuonna 1993 julkaistu historiallinen biografinen draamaelokuva. Pääosissa nähdään Liam Neeson, Ben Kingsley sekä Ralph Fiennes.
Spielbergin filmatisointi pohjautuu Thomas Keneallyn vuonna 1982 julkaistuun Schindler’s Ark -nimiseen romaaniin joka myöhemmin on kuitenkin tullut tunnetuksi myös Schindler’s List -nimellä.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan. Tarinassa kuvataan juutalaisten aseman asteittaista heikentymistä ja päätymistä keskityisleireille kansallissosialistien hallinan alaisuudessa. Pääosaa elokuvassa kuitenkin näyttelee saksalainen liikemies Oskar Schindler (Liam Neeson) joka omilla toimillaan onnistuu pelastamaan tuhoamisleireiltä yli 1100 juutalaista.
Pidin tästä elokuvasta todella paljon. Sen tarinankerronta ja tunnelman rakentaminen on erinomaista tasoa, näyttelytyö on vakuuttavaa ja visuaalinen tyyli on toimivaa. Elokuvaa katsoessa useammassa paikassa unohtuu että kyseessä on elokuva eikä dokumentti joka on tämänkaltaisessa filmatisoinnissa ainoastaan positiivinen piirre, sillä se lisää kuvauksen vaikuttavuutta katsojalle.
Poikkeuksellista elokuvan visuaalisessa tyylissä on sen lähes kokonaan mustavalkoinen ilmaisu muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Lisäksi merkittävästi keskimääräistä elokuvaa pidempi 3 h 15 min kesto saa sen erottumaan valtavirrasta. Ilahduttavaa kyllä kesto ei tuntunut pitkältä eikä pitkäveteiseltä missään vaiheessa joka on hatunnoston arvoinen suoritus.
Vaikka tarinan tapahtumat ovatkin synkkiä ja osa ihmiskunnan häpeällistä historiaa, jättää Schindlerin lista kuitenkin katsojalleen lopulta suurempana viestinään kuvauksen myös siitä hyvyydestä johon ihmiset myös kykenevät kaiken pahuudenkin keskellä. Yksikin oikeamielisesti toimiva ihminen voi oikeassa paikassa muuttaa historian kirjoissa paljon asioita hyväksi.
Myös Oskar Schindlerin kuvaus on toteutettu maanläheisesti liikoja kaunistelematta. Hänestä ei rakenneta kuvaa pyhimyksestä joka aina toimisi oikein ja oikeamielisesti, vaan sijaa jätetään myös hänen taipumuksilleen väkevien naukkailuille ja vieraissa juoksemiselle.
Kokonaisuutena tämä elokuva on ehdottomasti näkemisen arvoinen mestariteos. Omassa elokuvamaussani Schindlerin lista meni suoraa Suosituksia-sivulle.
Panimo Hiiden Mitä humalan jälkeen? on 6.7 % vahvuinen Sour Ale ja sitä löytyy alkon erikoiserän tuotteena. Kantavierrettä oluessa on 15.5 °P. Lisää tietoja löytää Alkon sivuilta (lue täältä).
Oluessa ensimmäisenä on helppo huomata selkeästi erottuva etiketti ja symboleita tunnistavalle sen sisältämä okkultistinen tematiikka. Etiketissä nähtävä sarvipää jonka pään päällä palaa tuli on selkeä viittaus Eliphas Lévin kirjassakin kuvattuun Baphometiin (lue täältä), eikä keskellä kuvassa nähtävän sarvipään otsassa nähtävä Sulfur eli The Leviathan Cross joka myös toisinaan Saatanan ristinä on tullut tunnetuksi jää huomaamatta. Toki symbolin alkemistinen historia on vanhempi ja vasta LaVeyn satanismin myötä ehkä symboli on tainnut saada moisen merkityksen, mutta yhtä kaikki nykyisessä kulttuurissa sen merkitys on kuitenkin varsin tunnettu ainakin mikäli aihepiiri on edes jossain määrin tuttu.
Vähemmän yllättäen omaan makuuni etiketti ei iske tematiikkansa vuoksi, mutta arvioin kuitenkin oluen oluena ja jätän symbolien tulkinnan ja niiden sopivuuden olueen itse kullekin.
Väri oluessa on punertavaan kallistuva. Tuoksu on hieman hapan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja raikas ja maku on marjaisa ja yrttinen. Jos tätä en tietäisi olueksi helposti voisin kuvitella joksikin muuksikin juomaksi.
Kokonaisuutena juomakelpoinen, mutta kuten yleensäkin sour alejen kohdalla eivät ne ole itselleni tavallisesti ensimmäinen valinta. Kuitenkin niihin hetkiin kun tekee mieli saada olueen selkeästi erottuvaa vaihtelua on tämä varsin toimiva makunsa puolesta.
Musiikkina toimii hyvin dark electro, mm. In Strict Confidence – Tiefer tai Eisefunk – Pong.
