
Panimo Hiiden Mitä humalan jälkeen? on 6.7 % vahvuinen Sour Ale ja sitä löytyy alkon erikoiserän tuotteena. Kantavierrettä oluessa on 15.5 °P. Lisää tietoja löytää Alkon sivuilta (lue täältä).
Oluessa ensimmäisenä on helppo huomata selkeästi erottuva etiketti ja symboleita tunnistavalle sen sisältämä okkultistinen tematiikka. Etiketissä nähtävä sarvipää jonka pään päällä palaa tuli on selkeä viittaus Eliphas Lévin kirjassakin kuvattuun Baphometiin (lue täältä), eikä keskellä kuvassa nähtävän sarvipään otsassa nähtävä Sulfur eli The Leviathan Cross joka myös toisinaan Saatanan ristinä on tullut tunnetuksi jää huomaamatta. Toki symbolin alkemistinen historia on vanhempi ja vasta LaVeyn satanismin myötä ehkä symboli on tainnut saada moisen merkityksen, mutta yhtä kaikki nykyisessä kulttuurissa sen merkitys on kuitenkin varsin tunnettu ainakin mikäli aihepiiri on edes jossain määrin tuttu.
Vähemmän yllättäen omaan makuuni etiketti ei iske tematiikkansa vuoksi, mutta arvioin kuitenkin oluen oluena ja jätän symbolien tulkinnan ja niiden sopivuuden olueen itse kullekin.
Väri oluessa on punertavaan kallistuva. Tuoksu on hieman hapan. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja raikas ja maku on marjaisa ja yrttinen. Jos tätä en tietäisi olueksi helposti voisin kuvitella joksikin muuksikin juomaksi.
Kokonaisuutena juomakelpoinen, mutta kuten yleensäkin sour alejen kohdalla eivät ne ole itselleni tavallisesti ensimmäinen valinta. Kuitenkin niihin hetkiin kun tekee mieli saada olueen selkeästi erottuvaa vaihtelua on tämä varsin toimiva makunsa puolesta.
Musiikkina toimii hyvin dark electro, mm. In Strict Confidence – Tiefer tai Eisefunk – Pong.