Huhtikuu vuonna 2020 on kovalla tahdilla hakeutumassa kohden loppuaan. Ilta alkaa hämärtymään ja päivä käy vähitellen levolle uutta aamua odottamaan, joten on tullut aika blogissa kääntää katse jälleen tavalliseen kuukausikatsaukseen.
Mikäli tätä blogipostausta lukee edes suurinpiirtein näihin aikoihin kun tämä julkaistaan, on silloin varmasti vielä muistissa ja tiedossa että ympäri maailman on poikkeukselliset ajat koronaviruksen vuoksi. Oman elämäni kohdalla muutokset ovat onneksi tämän ympäröivän tilanteen vuoksi olleet yhä pieniä.
Kuluneen kuukauden luultavasti merkittävin anti on ollut uuden albumin julkaisussa kun Swansong-nimeä kantava levy näki viimein päivänvalon (lue täältä). Albumi on tätä nykyä löydettävissä iTunesissa, Spotifyssä, Apple Musicissa, Amazon Musicissa, Bandcampissä ja ties missä kaikkialla muualla joten mikäli kiinnostusta on kannattaa albumi käydä etsimässä ja kuuntelemassa 🙂
Kulunut kuukausi on tullut tehtyä töitä 100 % etätyöskennellen. Vaikka pidänkin myös paikan päällä työskentelystä olen silti viihtynyt enemmän kuin hyvin kotona töitä tehden. Työt on sujuneet hyvin, tarvittavat asiat on saanut tehtyä ja loppukuusta jopa tekemistä on riittänyt todella paljon ja useampia pidempiä päiviäkin on tullut tehtyä.
Kotiakin tuli valmisteltua hieman parvekkeen osalta kesäkuntoon (lue täältä). Romut lähtivät pois ja pöytä ja kaksi tuolia tuli laitettua tilaukseen. Kunhan ne saapuvat laitan niistä sitten kuvia tänne blogiin.
Lumet on jo sulanut kaikkialta pois
Elokuvia kerkesin katsomaan 28 kappaletta joista ilahduttavasti kaksi löysi tiensä myös Suosituksia-sivulle (katso täältä) – Joker (lue arvostelu) sekä Titanic. Lisäksi muuten vain erinomaisia ja näkemisen arvoisia elokuvia oli seassa monia muitakin.
Tilasin kuun aikana CDONista 15 kpl parhaan elokuvan Oscarin voittaneita elokuvia ja niistä joita olen tähän mennessä katsonut on ollut mukavaa huomata että jokainen on ollut vähintäänkin selkeästi keskitasoa parempi tuotos. Tämä on tietenkin monella olettamuskin sillä tuskin niitä muuten olisi parhaaksi valittu, mutta oma suhtautuminen kyseiseen palkintoon on ollut suhteellisen skeptistä tasoa jo pidemmän aikaa. Viimeistään sen jälkeen kun Black Panther oli edes ehdokkaana alkoi palkinto tuntumaan lähinnä huonolta vitsiltä missä taide on haluttu uhrata identeettipolitiikan alttarilla.
Kirjojen lukeminen on yhä ollut vähäistä, mutta edes jonkin verran on edistynyt sillä sain luettua loppuun Minna Canthin teoksen Anna-Liisa ja muita teoksia (lue täältä).
Hankin kotiin myös uuden pienen tulostimen, Canon Selphy CP1300:n (lue täältä). Laite on vielä toiminut hyvin ja valokuvia olen tulostellut sillä pääsääntöisesti päiväkirjani sivuille. Kuten siis voi päätellä, päiväkirjaa on yhä tullut kirjoitettua normaaliin tapaan ja muutama kuukautta takaperin ollut vähäinen päiväkirjan kirjoittaminen on ollut vain yksittäinen poikkeuskuukausi pitkän kirjoittamisen historiassa. Onneksi niin 🙂
Tavalliseen tapaan elämä on siis rullaillut mukavasti omissa uomissaan. Töitä on riittänyt ja se on ollut mielekästä, harrastuksia on voinut harrastaa poikkeuksellisista yhteiskunnallisista olosuhteista huolimatta tavalliseen tapaan ja aika on kulunut mukavasti ilman mitään valittamista.
Seurakunnassa ei ole tietenkään päässyt käymään mikä on harmillista, mutta onneksi jumalanpalvelukset on striimattu YouTubeen ja seurakuntalaisten kanssa on tullut pidettyä yhteyttä videopuheluilla keskimäärin kerran viikossa.
Vaikka kuukausi oli itselleni hyvä on se valitettavasti monelle ollut huono tai katastrofaalinen kuten uutisista on voinut havaita. Toivon mukaan siis uusi alkava kuukausi toisi muutosta tähän yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja arki muuttuisi monella muullakin hyväksi. Ei muuta kuin toiveikkaana ja hyvillä mielin siis kohden uutta alkavaa kuukautta! 🙂
Joitain aikoja takaperin jutellessani kavereideni kanssa elokuvista huomasin kuinka katsomme selkeästi asiaa täysin erilaisesta tulokulmasta. Keskustelu oli mielenkiintoinen ja siinä lyhyesti avasin omaa tapaani katsoa elokuvia, mutta koska aihe on laaja ja monitahoinen ajattelin että tästähän voisin kirjoittaa lyhyesti (tai pitkästi) tänne blogiinkin.
Luultavasti merkittävin pointtini elokuvataiteesta voidaan tiivistää virkkeeseen “Ei tarina elokuvaa tee”. Tällä en tarkoita sitä etteikö elokuvan tarina olisi tärkeä ja merkityksellinen itsessään, vaan sitä että elokuvasta ei pelkkä tarina yleensä tee hyvää sen enempää kuin huonoakaan ja jos elokuvasta ajattelee vain sen näkyvän tarinan ja tapahtumat on moni elokuva helposti täysin mitäänsanomaton tai turha.
Kuitenkin tärkeämpänä kuin kysymyksen mitä siinä tapahtuu koen olevan sinä, että miten ja miksi siinä tapahtuu mitä tapahtuu, ja mitä se kuvastaa ja miksi?
Pääosin lähes kaikkien elokuvien tarinan ja pääpiirteet voi ilmaista muutamalla virkkeellä. Kuitenkin samasta tarinasta on mahdollista tehdä tuhansia ja taas tuhansia erilaisia elokuvia joissa on täysin erilaiset painopisteet jotka tekevät samasta tarinasta täysin uuden elokuvan.
Jos otetaan esimerkiksi elokuva parisuhteesta, voi painopisteessä olla henkilön A kokemus ja motiivit, mutta samasta tarinasta voi kuitenkin tehdä myös elokuvan jossa parisuhteen osapuolen B kokemukset ja näkemykset saavat enemmän tilaa. Lisäksi sama asia on mahdollista kuvata kumman jomman tuttavan kautta, täysin ulkopuolisten ihmisten kautta jne.
Kasvutarinoita
Halle Berry elokuvassa Monster’s Ball (2001)
Yksi mahdollinen mielenkiintoinen anti elokuvissa on niiden sisältämissä kasvutarinoissa ja siinä kuinka ne on saatu kuvattua katsojalle.
Kasvutarinoilla tarkoitan esimerkiksi kuinka henkilö löytää oman todellisen identiteettinsä, näkee omassa elämässään olevat asiat jotka kaipaavat muutosta ja kohtaa ne, näkee omat heikkoutensa ja pääsee niistä yli tai vaikkapa tajuaa omat ennakkoluulonsa ja vääristyneet ajatuskulkunsa ja sitä kautta kasvaa ihmisenä.
Erilaisissa elokuvatyyleissä on tietenkin aivan erilaiset painopisteet eri asioilla ja sen myötä myös erilaiset kasvutarinatkin. Toimintaelokuvissa tai katastrofielokuvissa monesti kasvutarina on sitä että kriisin tullen sankari joutuu näkemään omat puutteensa, syyt miksi perheensä on hajonnut ja lopulta näkee kuinka perhe on lopulta kaikkein tärkein kantava voima.
Romanttisissa elokuvissa taas painopisteenä voi olla se että protagonisti etsii rakkautta väärästä paikasta kunnes tajuaa sen löytyvänkin aivan muualta kuin mistä on koskaan osannut etsiä, yleensä jostain lähellään olevasta henkilöstä.
Toinen eimerkki romanttisten komedioiden kasvutarinoista on vaikkapa siinä kuinka lapsen tulon myötä vanhempien on itsensä astuttava vähitellen todelliseen aikuisuuteen ja alettava kantamaan vastuuta elämässään.
Draamaelokuvissa kasvutarinassa voidaan kertoa esimerkiksi kuinka rikollinen ymmärtää aidosti tekojensa seuraukset ja tekee muutoksen elämässään tai vaikka kuinka rastisti näkee oman arvomaailmansa haitallisuuden ja kasvaa irti omista asenteistaan.
Merkitys ja tarkoitus
Katherine Heigl elokuvassa Life as we know it (2010)
Se että elokuva on hyvä on monesti elokuvassa oltava jokin merkitys tarinassa. Tarina itsessään ei ole monestikaan se merkitys, vaan näkyvä tarina on vain vaate johon merkitys on puettu. Kasvutarina on itsessään tietenkin yksi merkityksistä, mutta tarkoitan tällä kuitenkin asiaa laajemminkin.
Merkityksellisyys elokuvassa voi tulla monesta näkökulmasta. Esimerkiksi vahvoja ja vastenmielisiä kohtauksia näyttävä sotaelokuva voi olla luotu siksi, että sen tarkoituksena on kuvata sotaa sellaisena kuin se on, ei glorifioituna ja sisästiistinä viihteenä jossa sankarit menevät ja pelastavat maailman vaan vastenmielisenä ja rujona inhorealistisena kuvauksena jotta se herättäisi ihmiset ajattelemaan ja tajuamaan että sodassa ei ole mitään ihailtavaa tai hyvää.
Merkitys voi olla myös elokuvassa siinä että sen tarkoitus on herättää ihmiset näkemään luonnon tuhoamisen haittavaikutuksia, epäoikeudenmukaisen kohtelun kauaskantoisia seurauksia, ystävyyden ja tukiverkkojen merkityksen, oikeudenmukaisuuden voiton tärkeyden, erilaisuuden ja erilaisten maailmankatsomusten ymmärtämisen tai vaikkapa sen että vaikka kuinka tekisi oikein ja hyvin ei silti asiat mene aina kuten haluaisi mutta niistäkin hetkistä täytyy kasvaa ja selvitä.
Miten hahmot ovat rakennettu
Emily Blunt elokuvassa The Five Year Engagement (2012)
Sen lisäksi että elokuvassa on monesti mielenkiintoisimmat aspektit kasvutarinoissa tai tarinan merkityksessä yleisellä tasolla on yleensä välttämättömänä edellytyksenä hyvälle elokuvalle tapa miten hahmot on elokuvassa rakennettu. Kiintoisa tarina kiintoisalla merkityksellä ja hyvällä kasvutarinalla voidaan pilata suoraan huonolla hahmojen rakentamisella.
Hyvin tehty hahmojen rakentaminen tapahtuu hienovaraisesti näyttämällä asioita katsojalle mutta ei kuitenkaan liian paljoa kertomalla. Mikäli asiat väännetään katsojalle rautalangasta on se helposti rasittavaa katsottavaa ja katsojan omaa ymmärrystä aliarvioivaa.
Ihmiset usein kyllä tiedostavat nämä asiat vaikka niitä ei heille erikseen missään vaiheessa kerrottaisi. Monesti katsojat ei näitä erityisesti mieti, koska hyvin tehdyssä elokuvassa ne on toteutettu siten että ne eivät herätä huomiota vaan ovat “itsestäänselvyys”.
Tapoja miten henkilöhahmoja rakennetaan katsojalle suoraan kertomatta on mm. puvustus, lavastus ja hahmoa ympäröivät muut ihmiset tai eläimet ja heidän väliset kanssakäymiset.
Esimerkiksi jos elokuvan alussa näytetään hahmoa jonka asunto on sotkuinen, tukka sojottaa joka suuntaan, asunnossa siellä täällä on tyhjiä pulloja ja roskia pitkin kämpppää, kahvinkeitin tai leivänpaahdin on rikki ja lattialla lojuu laskuja avaamattomana isoina pinoina on tällaisessa jo kerrottu katsojalle todella paljon asioita ilman että mitään on tarvinnut hänelle varsinaisesti kertoa – kyseessä on ihminen jonka elämänhallinnassa on puutteita ja/tai hän voi olla myös välinpitämätön luonteeltaan.
Maribel Verdú elokvuassa Y tu mama tambien (2001)
Toisena esimerkkinä voi olla vaikkapa suuressa tilavassa taideteoksilla täytetyssä asunnossa siistiin asuun pukeutunut ihminen joka lukee jotain sanomalehteä. Tämänkaltaisella kuvauksella katsojalle synnytetään jo mielikuva ihmisestä joka kuuluu tietynlaiseen yhteiskuntaluokkaan ja joka on ehkä kiinnostunut taiteesta ja kultturista sekä ympäröivästä yhteiskunnasta tai ainakin sen tapahtumista.
Tärkeä osa tämän kuvauksen onnistumisessa tulee puvustuksesta ja lavastuksesta ja roolivalinnoissa. Lisäksi näyttelytyön merkitys on tärkeää, sillä jos tarkoituksena on kuvata vaikkapa sivistynyttä aristokraattia 1800-luvun englannissa ei katsojalle synny tälläistä mielikuvaa stetson päässä kulkevasta texasin murteella puhuvasta 30-vuotiaasta miehestä.
Visuaalinen puoli
Sen lisäksi että elokuvassa voi olla mielenkiintoisin anti tarinan lisäksi sen henkilöhahmoissa ja heidän kehityksessään tai tarinan syvemmässä merkityksessä, voi elokuvan kiehtova anti löytyä myös sen visuaalisessa puolessa ja tunnelmassa.
Yhtenä esimerkkinä on Interview with the vampire eli Veren vangit (lue arvostelu) josta pidän monesta eri syystä, mutta yksi sen tärkeistä anneista itselleni on sen visuaalinen tyyli joka on merkittävässä osassa rakennettaessa tunnelmaa. Elokuva vääränlaisella ja tunnelmaa rikkovalla valaistuksella synnyttää yleensä ristiriitaisen ja surkuhupaisan lopputuleman, mutta tyylikkäällä ja tunnelmallisella valaistuksella luodaan ihmeitä.
Daveigh Chase elokuvassa The Ring (2002)
Valaistuksen merkitys on todella suuri. Jos ajatellaan vaikkapa kauhuelokuvaa jossa näytetään aina tapahtumat keskellä kirkasta kesäpäivää, on sekin mahdollista saada toimimaan mutta useammin se epäonnistuu surkeasti. Kuitenkin hämyinen huone tai pimeä tila jossa katsoja ei näe kaikkea on omiaan jännittävän tai pelottavan tunnelman rakentamisessa, sillä se antaa katsojalle tarpeeksi rajoja jonka sisälle voi itse rakentaa omien pelkojensa projektion.
Visuaalinen puoli on käsitteenä todella laaja ja tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon juttua, mutta lyhyesti tiivistäen visuaaliseen puoleen vaikuttaa mm. valaistus, värit ja niiden käyttö, värien käytön merkitys ja niiden värivalintojen symboliikka, kontrastit ja valaistuksen käytön myötä syntyvät varjot jne.
Värit ovat yksi helposti havaittavissa oleva osa eri elokuvatyyleissä. Monet hyvän mielen elokuvat ovat väreiltään kirkkaita tai luonnollisia, kun taas draamoissa monesti nähdään väreillä tarinan osien merkityksen korostamista kuten vaikkapa elokuvassa Whiplash. Kauhuelokuvissa taas useammin turvaudutaan kylmempiin värisävyihin ja sitä kautta rakennetaan elokuvan mystiikan ilmapiiriä.
Kuvaus ja leikkaus
Kaikkien aikaisemmin listatttujen piirteiden lisäksi elokuvan mielenkiintoisuuteen vaikuttaa tapa miten se on kuvattu, mitä on kuvattu sekä tietenkin mitä myös on jätetty kuvaamatta.
Hyvä esimerkki kuvaamatta jättämisestä on No country for old man -elokuvan loppuvaiheet missä ei näytetä suoraan erään hahmon kohtaloa, mutta toisen hahmon toimintatavoista voi katsoja rakentaa mielikuvan siitä mitä tapahtui kameran ulkopuolella.
Jennifer Lopez elokuvassa The Back-Up Plan (2010)
Kuvauksessa elokuvan kiinnostavuuteen vaikuttavia aspekteja on mm. kuvakulmien ja kameran tarkennuksen valinnat – kuvataanko esimerkiksi dialogin aikana kumpaakin hahmoa samassa kuvassa tai kuvataanko ainoastaan toista henkilöä, kuvataanko puheen aikana puhujaa vai kuuntelijaa, kuvataanko lähikuvaa vai kokonaiskuvaa jne.
Lisäksi merkittävää on kuvataanko toista hahmoa vaikkapa ylempää tai toista alempaa ja sitä kautta välitetäänkö katsojalle erilaisia hahmojen välistä dynamiikkaa ja valtasuhteita.
Leikkauksen merkitys on myös suuri, sillä hyvällä leikkauksella rakennetaan tunnelmaa ja huonolla leikkauksella onnistutaan sitä helposti myös pilaamaan. Esimerkiksi jos olisi kohtaus missä henkilö X kertoo henkilölle Y asian joka järkyttää tätä, voidaan tunnelman dramaattisuus helposti pilata leikkaamalla liian nopeasti kohtaus loppuun ja siirtymällä suoraan seuraavaan kohtaukseen.
Erilaiset leikkaustyylit vaikuttavat tunnelmaan dramaattisesti. Nopeat leikkaukset rauhallisissa kohtauksissa ovat monesti tunnelmaa ja elokuvan rytmiä rikkovia huonoja valintoja sillä ne monesti synnyttävät katsojalle sekavan olotilan siitä mitä äsken tapahtui.
Musiikki ja äänet
Mädchen Amick elokuvassa Sleepwalkers (1992)
Aikaisemmin kuvaamieni piirteiden lisäksi mielenkiintoinen piirre elokuvissa on myös sen äänimaailmassa ja musiikissa – tai toisinaan jopa sen kokonaan puuttumisessa.
Monessa elokuvassa musiikilla on suuri merkitys tunnelman rakentamisessa – surullinen musiikki oikeassa hetkessä on monesti toimiva tapa vahvistamaan tilanteen merkitystä. Kuitenkin jatkuvalla musiikin käytöllä helposti latistetaan tunnelmaa ja vesitetään musiikin käytön arvoa tehokeinona. Balanssi on tässäkin suhteessa tärkeää.
Ääniefektit ovat myöskin kiintoisa osa kokonaistunnelmaa luodessa. Kun asiat on tehty hyvin, näihin ei kiinnitä huomiota mutta jos ne tehdään huonosti ne pistävät korvaan ilman sen suurempaa ponnistelua myös sellaisella katsojalla joka ei elokuvia paljoa katso.
Esimerkiksi tilanne missä on elokuvassa tavallinen hiljainen hetki ja lähikuvassa näytetään vaikkapa ihmistä joka luulee olevansa yksin kellarissa mutta kuulee äänen on sillä suuri merkitys minkälaisen äänen hän kuulee. Onko ääni pelottava tai hupaisa on isossa osassa siinä mihin suuntaan katsojan mielikuvat ohjautuvat elokuvaa katsottaessa.
Loppupäätelmät
Alien elokuvasta Aliens (1986)
Elokuva on taide- ja viihdemuotona monipuolinen aihe jossa riittää useita erilaisia tulokulmia ja näkökulmia. On tärkeää kuitenkin huomata että kuvaamani näkökulmat elokuvan eri piirteisiin ja kiinnostavuusaspekteihin ovat puhtaasti subjektiivisia ja jokainen katsoja katsoo asioita erilaisten perspektiivien kautta.
Elokuvan voi ajatella puhtaasti viihteenä jolloin sen painopiste on useimmiten siinä jättääkö se katsojalleen hyvän mielen vaiko ei, tai sen voi ajatella taiteena jolloin sen merkitys ei välttämättä ole siinä jättääkö se hyvän tai huonon mielen vaan miksi ja miten se on tehty, mitä se kuvastaa, mikä sen merkitys on, mitä sillä pyritään symboloimaan ja kuinka tähän saavutettuun lopputulemaan ollaan päästy.
Tietenkin painopiste on monesti sekä-että ainoastaan painopisteen merkityksen vaihdellessa taiteellisuuden ja viihteellisyyden välimaastoissa suuntaan tai toiseen kalllistuen.
Tämän tekstin tarkoituksena ei siis ole kertoa ihmisille miten elokuvia pitäisi katsoa tai olla katsomatta, vaan tekstin tarkoituksena on ainoastaan avata mitä kaikkia erilaisia aspekteja itse näen elokuvissa sellaisina minkä vuoksi elokuvaa pidän kiehtovana taidemuotona enkä ainoastaan viiihdemuotona.
Karkeasti yleistäen omassa katsantakannassani viihteen tarkoitus on viihdyttää ja tuottaa hyvää mieltä kun taas taiteen tarkoitus voi olla paljon muutakin – sen tarkoitus on herättää ajattelemaan ja pohtimaan erilaisia asioita eri näkökulmista jotta oppisimme paremmin ymmärtämään itseämme ja maailmaamme.
Vanhat tavarat hakeutuivat jälleen parveketta kohden
Aikaisemmin täällä blogissa kirjoitin (lue täältä) kuinka parveketta tuli laitettua siistimmäksi tilaamalla väkeä hakemaan romppeet pois. Vanhoilla huonekaluilla on jostain syystä taipumus etsiä tiensä kerta toisensa jälkeen kohden aurinkoa ja urbaanissa elinympäristössä parveke tarjoaa siihen otollisimman sijainnin. Näinpä parvekkeelleni oli jälleen kertynyt tavaraa enemmän kuin tarvetta olisi.
Tavarat joita parvekkeelle on hakeutunut on jäänteitä huonekalujen vaihdoksista. Monesti tori.fi:n kautta saa niitä myytyä, mutta toisinaan kenelläkään ei ole ollut tarvetta kyseisille tuotteille tai ostajat ovat olleet perinteisiä “Mä tuun hakee huomenna” jonka jälkeen heistä ei kuulu enää muuta. Huonekaluja ei yleensä pysty myöskään laittamaan taloyhtiön roskapöntöille niiden sisältämien materiaalien vuoksi, joten ainoa oikea tapa päästä näistä oikeaoppisesti eroon oli hommata näille noutaja saattelemaan niitä viimeiselle matkalle kohden ajasta iäisyyttä.
Yhteiskunnallisesta poikkeavasta korona-tautitilanteesta huolimatta sorttiasema oli yhä avoinna ja heti soittoa seuraavalle päivälle sain jo kaksi kantomiestä noutamaan tavarat. Verhokiskojen vaihdon myötä parvekkeelle oli jäänyt myös reilusti yli kaksimetrisiä metallisia koteloita joista onneksi pääsin samalla kertaa eroon.
Parveke on jälleen tyhjyyttä täynnänsä
Nyt parveke on jälleen tyhjä lukuunottamatta sähköpotkulautaa ja metallisia tikkaita joten parveke on valmiina kesäkuntoon laittamiseen. Laitoin jo tilaukseen parvekkeelle pienen pöydän ja pari tuolia, joten kun ne saapuvat on parveke vihdoin kesäkunnossa aurinkoisia iltoja varten. Näistä kirjoitan sitten uuden postauksen kun ne ovat saapuneet 🙂
16 Blocks (IMDB) on Richard Donnerin ohjaama vuonna 2006 julkaistu toiminnallinen rikosdraama jonka päärooleissa nähdään Bruce Willis, Yasiin Bey sekä David Morse.
Juonikuvio on tavalliseen tapaan varsin suoraviivainen ja mutkaton. Sellissä on mies, Eddie Bunker (Yasiin Bey), joka pitäisi saattaa oikeuden eteen todistajaksi oikeustalolle joka on kuudentoista korttelin päässä. Matkan aikana käy pian jo ilmi että todistajan pääsy oikeustalolle ei ole monen poliisivoimissa työskentelevien etujen mukaista ja niinpä saattamaan lähtenyt Jack Mosley (Bruce Willis) joutuu ikävään välikäteen kun kollegat pyrkivät estämään hänen ja Eddien matkan tekoa.
Tarinansa osalta 16 Blocks on action-elokuvaan tavallisen toimivaa tasoa vailla kovin suuria yllätyksiä, mutta kyllä sen juoneen mahtuu myös muutamia pieniä mutta sopivan yllättäviä käänteitä jotka vähän lisäävät juonen mielekkyyttä. Mukana on myös perinteisiä ennalta arvattaviakin piirteitä, mutta ei onneksi niin paljoa että ne kävisivät häiritsemään.
Jack Mosley (Bruce Willis) ja Eddie Bunker (Yasiin Bey)
16 Blocks on kokonaisuutena toimivaa tasoa oleva toimintaelokuva. Toimintaa on tarpeeksi paljon, mutta ei kuitenkaan niin paljon että se olisi omiaan synnyttämään mielikuvaa että toiminnalla pyrittäisi paikkaamaan elokuvallisia ja tarinallisia puutteita.
Paikoitellen leikkaustyylissä mentiin tyypillisellä suhteettoman nopean leikkauksen taktiikalla jossa muutamasssa sekunnissa kamera huojuu ja heiluu paljon ja kuvakulmat hyppivät paikasta toiseen jättäen katsojalleen lähinnä epäselvän tilannekuvan siitä mitä äsken juuri tapahtui. Onneksi tätä tyyliä ei ollut kautta linjan ja elokuva pysyi viihdyttävänä katsoa ja seurata.
Vaikka kyseessä on toimintaelokuva missä luotien kuluttaminen on yhtä kovaa kuin mummoilla eurojen luukutus pajatsoissa eläkepäivänä, on elokuvaan saatu onneksi mukaan myös kasvutarinaa päähenkilöiden osalta. Oikeuden ja oikeamielisyyden voitto on lopulta tärkeää myös niissä hetkissä milloin itse joutuu siitä kärsimään ja jokaisella on mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa ja alkaa kulkemaan parempia polkuja kohden.
Atrium Brasserie Artisanalen panimon Onyx on 11 % vahvuinen russian imperial stout jota myydään ainakin Belgium in a box -sivustolla (katso täältä). IBU-arvo on 70 ja väriä löytyy 116 EBC.
Pullossa ja tuopissa löytää aavistuksen vaniljaisen tuoksun. Tuoppiin kaadettaessa oluen merkittävän tumma sävy pääsee hyvin esiin. Tuoppiin kaataminen on varsin huoleton prosessi sillä olut ei vaahtoa juurikaan normaalilla kaatovauhdilla, eikä nopealla tuoppiin huljauttamisellakaan kovin herkästi vaahtoja saa tuopista pihalle. Kuvassa tuoppiin kaataminen ja siitä pinnalle muodostunut vaahto on ollut lähes suoralta kädeltä ykkösillä tuoppiin -tyylin tulosta. Vaahto katoaa pinnalta pois hyvin nopeasti eikä siitä oluen nauttimisen aikana ole jäljellä kuin muisto.
Suutuntuma on täyteläinen ja miellyttävän pehmeä. Maku on voimakas mutta tasapainoinen. Alkoholi ei nouse makukenttään liian voimakkaasti vaan se pysyy selkeästi erottuvana mutta sopivan etäisenä. Maussa on kaukainen häivähdys suklaista olemusta. Kuvauksen mukaan siitä löytäisi kaakaota ja vaniljaakin mutta ainakaan itse en näitä niin selkeästi erottanut että voisin sanoa erottaneeni.
Makunsa puolesta varsin kelvollinen stout jota voin helposti kuvitella tilaavani toisenkin kerran.
Musiikkina tämän kanssa menee mm. Ultar – Azathoth tai MØL – Bruma.
