Ei tarina elokuvaa tee – eli mitkä asiat elokuvasta tekee kiinnostavan

Charlie Sheen elokuvassa Platoon (1986)

Yleistä

Joitain aikoja takaperin jutellessani kavereideni kanssa elokuvista huomasin kuinka katsomme selkeästi asiaa täysin erilaisesta tulokulmasta. Keskustelu oli mielenkiintoinen ja siinä lyhyesti avasin omaa tapaani katsoa elokuvia, mutta koska aihe on laaja ja monitahoinen ajattelin että tästähän voisin kirjoittaa lyhyesti (tai pitkästi) tänne blogiinkin.

Luultavasti merkittävin pointtini elokuvataiteesta voidaan tiivistää virkkeeseen ”Ei tarina elokuvaa tee”. Tällä en tarkoita sitä etteikö elokuvan tarina olisi tärkeä ja merkityksellinen itsessään, vaan sitä että elokuvasta ei pelkkä tarina yleensä tee hyvää sen enempää kuin huonoakaan ja jos elokuvasta ajattelee vain sen näkyvän tarinan ja tapahtumat on moni elokuva helposti täysin mitäänsanomaton tai turha.

Kuitenkin tärkeämpänä kuin kysymyksen mitä siinä tapahtuu koen olevan sinä, että miten ja miksi siinä tapahtuu mitä tapahtuu, ja mitä se kuvastaa ja miksi?

Pääosin lähes kaikkien elokuvien tarinan ja pääpiirteet voi ilmaista muutamalla virkkeellä. Kuitenkin samasta tarinasta on mahdollista tehdä tuhansia ja taas tuhansia erilaisia elokuvia joissa on täysin erilaiset painopisteet jotka tekevät samasta tarinasta täysin uuden elokuvan.

Jos otetaan esimerkiksi elokuva parisuhteesta, voi painopisteessä olla henkilön A kokemus ja motiivit, mutta samasta tarinasta voi kuitenkin tehdä myös elokuvan jossa parisuhteen osapuolen B kokemukset ja näkemykset saavat enemmän tilaa. Lisäksi sama asia on mahdollista kuvata kumman jomman tuttavan kautta, täysin ulkopuolisten ihmisten kautta jne.

Kasvutarinoita

Halle Berry elokuvassa Monster’s Ball (2001)

Yksi mahdollinen mielenkiintoinen anti elokuvissa on niiden sisältämissä kasvutarinoissa ja siinä kuinka ne on saatu kuvattua katsojalle.

Kasvutarinoilla tarkoitan esimerkiksi kuinka henkilö löytää oman todellisen identiteettinsä, näkee omassa elämässään olevat asiat jotka kaipaavat muutosta ja kohtaa ne, näkee omat heikkoutensa ja pääsee niistä yli tai vaikkapa tajuaa omat ennakkoluulonsa ja vääristyneet ajatuskulkunsa ja sitä kautta kasvaa ihmisenä.

Erilaisissa elokuvatyyleissä on tietenkin aivan erilaiset painopisteet eri asioilla ja sen myötä myös erilaiset kasvutarinatkin. Toimintaelokuvissa tai katastrofielokuvissa monesti kasvutarina on sitä että kriisin tullen sankari joutuu näkemään omat puutteensa, syyt miksi perheensä on hajonnut ja lopulta näkee kuinka perhe on lopulta kaikkein tärkein kantava voima.

Romanttisissa elokuvissa taas painopisteenä voi olla se että protagonisti etsii rakkautta väärästä paikasta kunnes tajuaa sen löytyvänkin aivan muualta kuin mistä on koskaan osannut etsiä, yleensä jostain lähellään olevasta henkilöstä.

Toinen eimerkki romanttisten komedioiden kasvutarinoista on vaikkapa siinä kuinka lapsen tulon myötä vanhempien on itsensä astuttava vähitellen todelliseen aikuisuuteen ja alettava kantamaan vastuuta elämässään.

Draamaelokuvissa kasvutarinassa voidaan kertoa esimerkiksi kuinka rikollinen ymmärtää aidosti tekojensa seuraukset ja tekee muutoksen elämässään tai vaikka kuinka rastisti näkee oman arvomaailmansa haitallisuuden ja kasvaa irti omista asenteistaan.

Merkitys ja tarkoitus

Katherine Heigl elokuvassa Life as we know it (2010)

Se että elokuva on hyvä on monesti elokuvassa oltava jokin merkitys tarinassa. Tarina itsessään ei ole monestikaan se merkitys, vaan näkyvä tarina on vain vaate johon merkitys on puettu. Kasvutarina on itsessään tietenkin yksi merkityksistä, mutta tarkoitan tällä kuitenkin asiaa laajemminkin.

Merkityksellisyys elokuvassa voi tulla monesta näkökulmasta. Esimerkiksi vahvoja ja vastenmielisiä kohtauksia näyttävä sotaelokuva voi olla luotu siksi, että sen tarkoituksena on kuvata sotaa sellaisena kuin se on, ei glorifioituna ja sisästiistinä viihteenä jossa sankarit menevät ja pelastavat maailman vaan vastenmielisenä ja rujona inhorealistisena kuvauksena jotta se herättäisi ihmiset ajattelemaan ja tajuamaan että sodassa ei ole mitään ihailtavaa tai hyvää.

Merkitys voi olla myös elokuvassa siinä että sen tarkoitus on herättää ihmiset näkemään luonnon tuhoamisen haittavaikutuksia, epäoikeudenmukaisen kohtelun kauaskantoisia seurauksia, ystävyyden ja tukiverkkojen merkityksen, oikeudenmukaisuuden voiton tärkeyden, erilaisuuden ja erilaisten maailmankatsomusten ymmärtämisen tai vaikkapa sen että vaikka kuinka tekisi oikein ja hyvin ei silti asiat mene aina kuten haluaisi mutta niistäkin hetkistä täytyy kasvaa ja selvitä.

Miten hahmot ovat rakennettu

Emily Blunt elokuvassa The Five Year Engagement (2012)

Sen lisäksi että elokuvassa on monesti mielenkiintoisimmat aspektit kasvutarinoissa tai tarinan merkityksessä yleisellä tasolla on yleensä välttämättömänä edellytyksenä hyvälle elokuvalle tapa miten hahmot on elokuvassa rakennettu. Kiintoisa tarina kiintoisalla merkityksellä ja hyvällä kasvutarinalla voidaan pilata suoraan huonolla hahmojen rakentamisella.

Hyvin tehty hahmojen rakentaminen tapahtuu hienovaraisesti näyttämällä asioita katsojalle mutta ei kuitenkaan liian paljoa kertomalla. Mikäli asiat väännetään katsojalle rautalangasta on se helposti rasittavaa katsottavaa ja katsojan omaa ymmärrystä aliarvioivaa.

Ihmiset usein kyllä tiedostavat nämä asiat vaikka niitä ei heille erikseen missään vaiheessa kerrottaisi. Monesti katsojat ei näitä erityisesti mieti, koska hyvin tehdyssä elokuvassa ne on toteutettu siten että ne eivät herätä huomiota vaan ovat ”itsestäänselvyys”.

Tapoja miten henkilöhahmoja rakennetaan katsojalle suoraan kertomatta on mm. puvustus, lavastus ja hahmoa ympäröivät muut ihmiset tai eläimet ja heidän väliset kanssakäymiset.

Esimerkiksi jos elokuvan alussa näytetään hahmoa jonka asunto on sotkuinen, tukka sojottaa joka suuntaan, asunnossa siellä täällä on tyhjiä pulloja ja roskia pitkin kämpppää, kahvinkeitin tai leivänpaahdin on rikki ja lattialla lojuu laskuja avaamattomana isoina pinoina on tällaisessa jo kerrottu katsojalle todella paljon asioita ilman että mitään on tarvinnut hänelle varsinaisesti kertoa – kyseessä on ihminen jonka elämänhallinnassa on puutteita ja/tai hän voi olla myös välinpitämätön luonteeltaan.

Maribel Verdú elokvuassa Y tu mama tambien (2001)

Toisena esimerkkinä voi olla vaikkapa suuressa tilavassa taideteoksilla täytetyssä asunnossa siistiin asuun pukeutunut ihminen joka lukee jotain sanomalehteä. Tämänkaltaisella kuvauksella katsojalle synnytetään jo mielikuva ihmisestä joka kuuluu tietynlaiseen yhteiskuntaluokkaan ja joka on ehkä kiinnostunut taiteesta ja kultturista sekä ympäröivästä yhteiskunnasta tai ainakin sen tapahtumista.

Tärkeä osa tämän kuvauksen onnistumisessa tulee puvustuksesta ja lavastuksesta ja roolivalinnoissa. Lisäksi näyttelytyön merkitys on tärkeää, sillä jos tarkoituksena on kuvata vaikkapa sivistynyttä aristokraattia 1800-luvun englannissa ei katsojalle synny tälläistä mielikuvaa stetson päässä kulkevasta texasin murteella puhuvasta 30-vuotiaasta miehestä.

Visuaalinen puoli

Sen lisäksi että elokuvassa voi olla mielenkiintoisin anti tarinan lisäksi sen henkilöhahmoissa ja heidän kehityksessään tai tarinan syvemmässä merkityksessä, voi elokuvan kiehtova anti löytyä myös sen visuaalisessa puolessa ja tunnelmassa.

Yhtenä esimerkkinä on Interview with the vampire eli Veren vangit (lue arvostelu) josta pidän monesta eri syystä, mutta yksi sen tärkeistä anneista itselleni on sen visuaalinen tyyli joka on merkittävässä osassa rakennettaessa tunnelmaa. Elokuva vääränlaisella ja tunnelmaa rikkovalla valaistuksella synnyttää yleensä ristiriitaisen ja surkuhupaisan lopputuleman, mutta tyylikkäällä ja tunnelmallisella valaistuksella luodaan ihmeitä.

Daveigh Chase elokuvassa The Ring (2002)

Valaistuksen merkitys on todella suuri. Jos ajatellaan vaikkapa kauhuelokuvaa jossa näytetään aina tapahtumat keskellä kirkasta kesäpäivää, on sekin mahdollista saada toimimaan mutta useammin se epäonnistuu surkeasti. Kuitenkin hämyinen huone tai pimeä tila jossa katsoja ei näe kaikkea on omiaan jännittävän tai pelottavan tunnelman rakentamisessa, sillä se antaa katsojalle tarpeeksi rajoja jonka sisälle voi itse rakentaa omien pelkojensa projektion.

Visuaalinen puoli on käsitteenä todella laaja ja tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon juttua, mutta lyhyesti tiivistäen visuaaliseen puoleen vaikuttaa mm. valaistus, värit ja niiden käyttö, värien käytön merkitys ja niiden värivalintojen symboliikka, kontrastit ja valaistuksen käytön myötä syntyvät varjot jne.

Värit ovat yksi helposti havaittavissa oleva osa eri elokuvatyyleissä. Monet hyvän mielen elokuvat ovat väreiltään kirkkaita tai luonnollisia, kun taas draamoissa monesti nähdään väreillä tarinan osien merkityksen korostamista kuten vaikkapa elokuvassa Whiplash. Kauhuelokuvissa taas useammin turvaudutaan kylmempiin värisävyihin ja sitä kautta rakennetaan elokuvan mystiikan ilmapiiriä.

Kuvaus ja leikkaus

Kaikkien aikaisemmin listatttujen piirteiden lisäksi elokuvan mielenkiintoisuuteen vaikuttaa tapa miten se on kuvattu, mitä on kuvattu sekä tietenkin mitä myös on jätetty kuvaamatta.

Hyvä esimerkki kuvaamatta jättämisestä on No country for old man -elokuvan loppuvaiheet missä ei näytetä suoraan erään hahmon kohtaloa, mutta toisen hahmon toimintatavoista voi katsoja rakentaa mielikuvan siitä mitä tapahtui kameran ulkopuolella.

Jennifer Lopez elokuvassa The Back-Up Plan (2010)

Kuvauksessa elokuvan kiinnostavuuteen vaikuttavia aspekteja on mm. kuvakulmien ja kameran tarkennuksen valinnat – kuvataanko esimerkiksi dialogin aikana kumpaakin hahmoa samassa kuvassa tai kuvataanko ainoastaan toista henkilöä, kuvataanko puheen aikana puhujaa vai kuuntelijaa, kuvataanko lähikuvaa vai kokonaiskuvaa jne.

Lisäksi merkittävää on kuvataanko toista hahmoa vaikkapa ylempää tai toista alempaa ja sitä kautta välitetäänkö katsojalle erilaisia hahmojen välistä dynamiikkaa ja valtasuhteita.

Leikkauksen merkitys on myös suuri, sillä hyvällä leikkauksella rakennetaan tunnelmaa ja huonolla leikkauksella onnistutaan sitä helposti myös pilaamaan. Esimerkiksi jos olisi kohtaus missä henkilö X kertoo henkilölle Y asian joka järkyttää tätä, voidaan tunnelman dramaattisuus helposti pilata leikkaamalla liian nopeasti kohtaus loppuun ja siirtymällä suoraan seuraavaan kohtaukseen.

Erilaiset leikkaustyylit vaikuttavat tunnelmaan dramaattisesti. Nopeat leikkaukset rauhallisissa kohtauksissa ovat monesti tunnelmaa ja elokuvan rytmiä rikkovia huonoja valintoja sillä ne monesti synnyttävät katsojalle sekavan olotilan siitä mitä äsken tapahtui.

Musiikki ja äänet

Mädchen Amick elokuvassa Sleepwalkers (1992)

Aikaisemmin kuvaamieni piirteiden lisäksi mielenkiintoinen piirre elokuvissa on myös sen äänimaailmassa ja musiikissa – tai toisinaan jopa sen kokonaan puuttumisessa.

Monessa elokuvassa musiikilla on suuri merkitys tunnelman rakentamisessa – surullinen musiikki oikeassa hetkessä on monesti toimiva tapa vahvistamaan tilanteen merkitystä. Kuitenkin jatkuvalla musiikin käytöllä helposti latistetaan tunnelmaa ja vesitetään musiikin käytön arvoa tehokeinona. Balanssi on tässäkin suhteessa tärkeää.

Ääniefektit ovat myöskin kiintoisa osa kokonaistunnelmaa luodessa. Kun asiat on tehty hyvin, näihin ei kiinnitä huomiota mutta jos ne tehdään huonosti ne pistävät korvaan ilman sen suurempaa ponnistelua myös sellaisella katsojalla joka ei elokuvia paljoa katso.

Esimerkiksi tilanne missä on elokuvassa tavallinen hiljainen hetki ja lähikuvassa näytetään vaikkapa ihmistä joka luulee olevansa yksin kellarissa mutta kuulee äänen on sillä suuri merkitys minkälaisen äänen hän kuulee. Onko ääni pelottava tai hupaisa on isossa osassa siinä mihin suuntaan katsojan mielikuvat ohjautuvat elokuvaa katsottaessa.

Loppupäätelmät

Alien elokuvasta Aliens (1986)

Elokuva on taide- ja viihdemuotona monipuolinen aihe jossa riittää useita erilaisia tulokulmia ja näkökulmia. On tärkeää kuitenkin huomata että kuvaamani näkökulmat elokuvan eri piirteisiin ja kiinnostavuusaspekteihin ovat puhtaasti subjektiivisia ja jokainen katsoja katsoo asioita erilaisten perspektiivien kautta.

Elokuvan voi ajatella puhtaasti viihteenä jolloin sen painopiste on useimmiten siinä jättääkö se katsojalleen hyvän mielen vaiko ei, tai sen voi ajatella taiteena jolloin sen merkitys ei välttämättä ole siinä jättääkö se hyvän tai huonon mielen vaan miksi ja miten se on tehty, mitä se kuvastaa, mikä sen merkitys on, mitä sillä pyritään symboloimaan ja kuinka tähän saavutettuun lopputulemaan ollaan päästy.

Tietenkin painopiste on monesti sekä-että ainoastaan painopisteen merkityksen vaihdellessa taiteellisuuden ja viihteellisyyden välimaastoissa suuntaan tai toiseen kalllistuen.

Tämän tekstin tarkoituksena ei siis ole kertoa ihmisille miten elokuvia pitäisi katsoa tai olla katsomatta, vaan tekstin tarkoituksena on ainoastaan avata mitä kaikkia erilaisia aspekteja itse näen elokuvissa sellaisina minkä vuoksi elokuvaa pidän kiehtovana taidemuotona enkä ainoastaan viiihdemuotona.

Karkeasti yleistäen omassa katsantakannassani viihteen tarkoitus on viihdyttää ja tuottaa hyvää mieltä kun taas taiteen tarkoitus voi olla paljon muutakin – sen tarkoitus on herättää ajattelemaan ja pohtimaan erilaisia asioita eri näkökulmista jotta oppisimme paremmin ymmärtämään itseämme ja maailmaamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *