Aleksin Blogi

Month: May 2020

  • Leffalauantai: The Breakfast Club

    Claire Standish (Molly Ringwald)

    The Breakfast Club (IMDB) on vuonna 1985 julkaistu komediallisia vivahteita sisältävä draamaelokuva jonka on ohjannut John Hughes. Pääosarooleissa nähdään Molly Ringwald, Ally Sheedy, Judd Nelson, Emilio Estevez sekä Anthony Michael Hall.

    Tarina kertoo viidestä täysin erilaisesta taustasta tulevasta nuoresta jotka joutuvat viettämää yhdessä lauantain jälki-istunnossa. Yksi pojista on koulun kovis, toinen nörtti ja kolmas urheilija kun taas tyttöjen puolella roolit hakeutuvat koulun suosittuun prinsessaan ja koulun erikoiseen friikkiin.

    Oppilaat saavat tehtäväkseen kirjoittaa esseen siitä millaisia he kuvittelevat omasta mielestään olevansa. Vaikka kasvatukselliseksi tarkoitetun esseen kirjoittamisesta ei tahdokaan tulla mitään, kasvavat nuoret kuitenkin näkemään kuinka jokaisen erilaisuuden pinnan alle mahtuu samanlaisuutta erilaisuutta enemmän.

    The Breakfast Clubia on tituuleerattu toisinaan jopa klassikoksi ja itsenikin on helppoa yhtyä tämänkaltaiseen tulokseen. Vaikka elokuvan julkaisusta tulee pian 35 vuotta on se silti säilynyt ajankohtaisena vielä vuoteen 2020 saakka. Ympäröivä maailma ja kulttuuri on muuttunut paljon väliin jääneiden vuosien varrella, mutta silti elokuvan kantavana voimana toimivat henkilöhahmot, heidän ongelmansa ja niiden kohtaamiset eivät ole kadonneet maailmasta minnekään.

    John Bender (Judd Nelson)

    Jokaisen päähenkilön luonne on karrikoitu esimerkki omasta yhteiskuntaluokastaan samalla tapaa kuin heidän ongelmansa ja niiden juurisyyt. Tämä on piirre joka voi helposti tuntua häiritsevän kliseiseltä, mutta omaan makuuni tässä tapauksessa valittu tyyli toimi hyvin sillä se antaa katsojalle nopeammin mahdollisuuden rakentaa henkilöhahmojen kuvan mielessään ilman tarvetta tarpeettoman laajaa selittämistä joka veisi elokuvan painopisteen toisille urille.

    Pidin elokuvassa jo heti alkukohtauksesta missä päähenkilöitä näytetään yksi kerrallaan paikalle saapuvaksi. Mitään ei liiaksi korostettu, mutta katsojalle syntyy silti mielikuva jo ensimetreiltä nuorten ja heidän vanhempiensa välisestä dynamiikasta joka auttaa peilaamaan hahmojen luonteita heti alusta saakka tätä taustaa vasten. Tämä oli tapa mistä monen elokuvantekijän olisi syytä ottaa oppia.

    Varsinainen kasvutarina jokaisen hahmon osalta on toimivasti toteutettu. Vaikka päähenkilöitä on useita ei pakka pääse leviämään missään vaiheessa vaan jokainen hahmoista rakentuu tasaisen varmasti kautta elokuvan.

    Lopulta jokainen nuorista saa huomata että loppujen lopuksi kukaan ei olekaan niin erilainen kuin päälle päin näyttää. Jokaisella on omat huolensa ja murheensa eikä kenelläkään heistä ole lopulta senkaltaista ymmärtäjää jota he kaipaisivat elämäänsä.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 340 934 annettuun ääneen”]7,9/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Fix Hellas

    Fix Hellas on kreikkalaisen Olympiakí Zythopoiían panimon vaalea 5 % vahvuinen lager. Oluen alkuperäinen panimo on ollut nimeltään Fix jonka vuoksi oluen nimessä vielä kulkee kyseinen nimi mukana vaikka panimo on vaihtunutkin. Historiatietoja oluesta löytää Wikipedian artikkelista siitä kiinnostuneille (katso täältä). Fix Hellasia myydään hyvin varustelluissa marketeissa.

    Pullosta oluesta löytää aavistuksen tunkkaisen tuoksun, joka tuopissakaan ei nosta esiin kepeää ja raikasta pohjaolemustaan täyteen potentiaaliinsa. Tuoppiin kaataminen sujuu helposti eikä olut vaahtoa juuri nimeksikään. Pinnalle kaataessa muodostunut ohut vaahto katoaa sieltä myös pois ennen kuin olutta pääsee edes nauttimaan. Kuparinen väri on silmää miellyttävä.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen hakeutuen jo kuitenkin täyteläisyyden reunamaille. Maku on hienoisesti pistävä ja raikkaan ensituntuman jälkeen hieman kallistuu väljemmille vesille. Ei missään nimessä väljäksi, mutta raikkauden huuma vaihtuu suussa kuitenkin pian jo turvallisen tuttavuuden vakioituneille vesille. Helposti nautittava juomakelpoinen olut.

    Musiikkina tämän kanssa menee kepeä iloinen pop-musiikki, mm. Ally Brooke – No good for me tai Mabel – Mad Love.

  • Kokkailukeskiviikko: Paistettu muna kasviksilla

    Paistettu muna häränsilmällä

    Tämänkertainen kokkailu on varsin yksinkertainen mutta maukas arkinen aamupala joka valmistuu noin varttitunnissa.

    Aamupalaksi valmistui toiselta puolelta hyvin paistettu kananmuna johon toinen puoli tuli jätettyä paistumatta. Tällä tapaa valmistettua kananmunaa kutsutaan yleensä myös häränsilmäksi.

    Rypsiöljyn seassa munan lisäksi pannulla tuli lisäksi paistettua tuoreita papuja sekä herkkusieniä. Kasvisoastoa täydentämään lautaselle herkkusienien ja papujen lisäksi löysi tiensä myös kylmänä pari mietoa punaista chiliä.

    Aterian pinnalle ripottelin suolaa ja cajun-maustetta joka myös munan kanssa toimi hyvin.

    Lähikuva annoksesta

  • Lampun vaihto-operaatio autoon johti hinausauton paikalle kutsumiseen (KLIKKIOTSIKKO!)

    Eilen päivällä päätin lähteä vihdoin laittamaan autostani palaneen lampun kuntoon. Ajoin läheiselle Nesteen huoltoasemalle ja kävin etsimässä oikeanlaista polttimoa. Tarkistin myyjän kanssa vielä mikä on oikea lamppu ja pääsin perehtymään polttimon vaihdon ihmeelliseen maailmaan.

    Menin autolleni, avasin konepellin, irrotin entisen polttimon pois ja väkersin uuden polttimon tilalle. Tämä oli tarpeeksi helppo operaatio sillä onnistuin sen omatoimisesti tekemään vailla mitään työkaluja.

    Harmillista kyllä valo ei syttynyt tästäkään huolimatta, mutta samalla tuli huomattua että samalla puolella oleva toinen etuvalon osakaan ei pala sen enempää joten pystyin nopeasti päättelemään että vika on jossain muussa kuin polttimossa. Luultavasti sulakkeessa, mutta en jäänyt sitä siinä vaiheessa sen tarkemmin perehtymään.

    Tämän jälkeen sitten pääsimmekin otsikon mukaiseen episodiin. Hyppäsin autoon ja rupesin starttaamaan. Starttimoottori piti ihmeellistä nakutusta eikä ottanut startatakseen. Muutamia kertoja yritin ja aina sama lopputulema, nakutusta vain kuului eikä auto startannut.

    Pian havaitsin jo että sähkön saanissa alkoi olemaan haasteita – kaikki valot eivät enää kojelaudassa syttyneet eikä myöskään automankka tullut normaaliin tapaan ulos tai toisilla käynnistyksillä enää mennyt takaisin sisälle. Googlailemalla asiaa vahvistui mielikuva siitä että ongelmana oli akun varauksen vähäisyys.

    Hinauspalvelu tuli pelastamaan

    Soitin kaverilleni josko hän pääsisi tulemaan antamaan apuvirtaa. Tunnin päästä hän suunilleen oli paikan päällä ja koetimme kaapeleilla käynnistää autoa kuten ennenkin olen hänen kanssa tehnyt talvella, mutta tällä kertaa apuvirrasta kaapeleilla otettuna ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Auto ei inahtanutkaan eikä apuvirta ollut virtaa josta olisi ollut apua joten täytyi turvautua hinauspalvelun apuun.

    Hinauspalvelu tuli noin puolen tunnin päästä varmaankin paikalle. Hänellä oli vielä apuvirtalaite mukana josta hän antoi akulle virtaa jotta näki onko tarvetta hinaamiselle vai lähteekö auto sillä käyntiin. Ilahduttavaa kyllä tämän ihmeellisen mystisen sähkövirran ansiosta Mini sai elinvoimansa takaisin ja heti ensimmäinen yritys startata tuotti toivotun lopputuleman 🙂

    Tämän jälkeen tuli ajeltua rinkiä noin 30 minuuttia Koivukylässä jotta sai auton akkua ladattua sen verran että sen uskalsi sammuttaa. Ajelu meinasi hieman käydä kuumottamaan koska bensavalo loisto kirkkaana kuin radioaktiivinen rotta pimeässä kellarissa, mutta onneksi menovesi ei päässyt loppumaan ja pääsin takaisin vielä kotipihaan. Pihassa pidin autoa muutaman minuutin sammuksissa ja koetin vieläkö auto starttaa. Kaikeksi onneksi auto starttasi vailla huolia ja murheita joten pääsin pärräilemään Minillä ABC:lle tankille 🙂

    Loppu hyvin kaikki hyvin!

  • Leffalauantai: Corpse Bride

    Corpse Briden äänenä kuullaan Helena Bonham-Carteria

    Corpse Bride (IMDB) on vuonna 2005 julkaistu draama-animaatioelokuva. Sen on ohjannut Tim Burton ja sen ääninäyttelijöinä kuullaan Johnny Deppiä, Helena Bonham-Carteria sekä Emily Watsonia.

    Tarinansa osalta elokuva kertoo kuinka toisilleen tuntemattomat Victor Van Dort (Johnny Depp) ja Victoria Everglot (Emily Watson) ovat päätymässä vanhempiensa suunnitelmien mukaisesti keskenään naimisiin.

    Kummankin perheen vanhemmilla on mielessään ainoastaan parin avioitumisesta saatavat hyödyt eikä nuoren parin omille tunteille tai tahdolle jätetä sijaa. Kumpikaan nuorista ei vaikuta kauhean innostuneelta edessään vääjäämättä häämöttävästä tahtonsa vastaisesta avioliitosta, mutta kaikeksi onneksi kun he vihdoin kohtaavat häitä edeltävänä päivänä harjoituksissa tuntevat he samantien rakkauden virvoittavan voiman sieluissaan.

    Hääharjoitukset eivät tahdo kuitenkaan luonnistua Victorin unohtaessa kaiken aikaa mitä hänen täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Tilanne näyttää pahalta, ja kun Victor vielä harjoitusten jälkeen katoaa ei kummankaan puolen vanhempien mielestä tilanne näytä yhtään sen lupaavammalta kuin Victoriankaan mielestä.

    Victor itse on metsässä ollessaan harjoitellut häävalaansa, mutta pahaksi onnekseen tulee tahtomattaan kosineeksi kalmiston puolella aikaansa viettävän neidon joka Corpse Bridenä (Helena Bonham-Carter) tullaan tuntemaan. Neito vastaa tahdon ja pian Victor löytää itsensä kuolleiden valtakunnasta avioituneena Corpse Briden kanssa.

    Victor ja Corpse Bride

    Luultavasti kaikki näkemäni Tim Burtonin elokuvat ovat yleisesti ottaen olleet hyvin tummanpuhuvia elokuvia eikä Corpse Bride tee tässä poikkeusta. Sen visuaalinen kauneus yhdistettynä koskettavaan ja surumieliseen tarinaan on täydellinen esimerkki goottiromantiikan estetiikasta voimansa ammentavasta elokuvasta.

    Elokuva on kuvattu jossain myös musikaaliksi, mutta käytännön tasolla musikaaliset elementit ovat varsin vähäisiä vaikkakin yksittäisiä lauluja siellä täällä kuullaankin. Kuolleiden valtakunnassa esitetty laulu Corpse Briden traagisesta tarinasta on hämmentävä kombinaatio humoristisen makaaberia tunnelmaa jossa paikoitellen svengi lähtee jo kulkemaan niin villejä suuntia että en voinut olla pohtimatta onko tekijätiimi mahtanut nuolla Bart Simpsonin kuvilla varustettuja happolappuja inspiraatiota hakiessaan.

    Mikäli tummanpuhuva tyyli tai animaatiot yleisesti iskevät on tämä elokuva ehdottomasti näkemisen arvoinen. Vaikka kestoltaan se onkin lyhyt (n. 77 minuuttia), onnistuu se rakentamaan siinä ajassa Danny Elfmanin erinomaisen sävellystyön ja animaatiohahmojen ilmeikkyyden avulla säväyttävän ja koskettavan katselukokemuksen joka on kirkas helmi animaatioelokuvien aarrekammiossa.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 234 471 annettuun ääneen”]7,3/10[/simple_tooltip])