Ravintolat: The One Thai Kitchen

Krapo Khai Dow

Koronakausi aiheutti sen että ravintoloissa ei päässyt pitkään aikaan käymään paikan päällä syömässä, joten ravintolavierailut ovat olleet varsin hiljaisella mallilla. Nyt kun rajoituksia on purettu oli hyvä aika käydä kavereiden kanssa vaihteen vuoksi myös itselleni uudessa paikassa, Tikkurilassa sijaitsevassa The One Thai Kitchenissä. Ravintolan sijaintina on Talvikkitie 7. Ravintolan kotisivun löydät täältä.

Ravintola on nimensä mukaisesti thaimaalaista ruokaa tarjoileva fine dining -paikka. Ateriavaihtoehtoja on useita ja omaksi valinnaksi päätyi muiden pöytäseurueeseen kuuluneiden kanssa Krapo Khai Dow -annos. Annos on ruokalistan mukaan perinteinen thaimaalainen katuruoka-annos jossa on wok-pannulla paistettua kanan jauhelihaa, kananmunaa, chiliä, pyhäbasilikaa, valkosipulia, vihreitä papuja kala- ja osterikastikkeessa. Annos tarjoiltiin riisin kera.

Annos maistui erinomaiselle, eli sellaiselle että mielellään käyn täällä toisenkin kerran testaamassa muitakin vaihtoehtoja ruokalistan valikoimasta.

Ruokalistalla tulisuudeksi on merkitty kaksi chilipötkylän kuvaa joka oli suurin tulisuusmerkintä mitä listan valikoimista löytyi (muitakin aterioita oli samalla merkinnällä). Jos aikaisemmin on syönyt tulisia ruokia ei tämän kanssa joutunut mitenkään itkua vääntämään vaan annos oli tästäkin huolimatta helposti nautittava, mutta silti sellainen että sen jälkeen tietää kyllä syöneensä ruokaa jossa on poltetta. Omaan makuuni tämä oli sopivasti, vaikkakin juomaa tämän kanssa kaipasi ja jälkiruokaa heti perään.

Annoskoko oli hyvä. Nälkä lähtee mutta ähkystä ei ole huolta joten itse aterian puolelta niin makunsa, tulisuutensa kuin kokonsa osalta en löytänyt mitään valittamisen sanaa.

Jälkiruoka

Jälkiruoan nimeä en enää muista enkä sitä netistä valitettavasti löytänyt, mutta jotain sorbettia se kuitenkin oli jonkin suklaisen leivoksen kanssa. Näytti kauniilta ja maistui hyvälle sekä tulisen ruoan jälkeen antoi miellyttävää balanssia viileydellään. Toimiva annos aterian painikkeeksi.

Paikassa oli ystävällinen palvelu. Jonkin aikaa annoksia joutui odottamaan, mutta tämä ei sinänsä ole mikään ihme sillä väkeä oli meidän lisäksi muitakin.

Paikan tunnelmasta ja viihtyisyydestä en osaa sanoa tarkemmin, sillä söimme kauniin sään vuoksi ulkona terassilla. Terassilla näkymät ei ole mitkään parhaimmat sillä vieressä kulkee tie, mutta terassikin oli ruokapaikkana toimiva eikä tien melut päässyt häiritsemään. Keskusteluita oli helppo käydä tien läheisyydestä huolimatta normaalilla äänentasolla.

Kokonaisuutena The One Thai Kitchen oli positiviinen kokemus jossa kaikki asiat olivat kohdallaan. Hintataso oli maltillinen ja valitsemani pääruoka irtosi 15,90 euron hintaan, ruoka oli hyvää ja täyttävää eikä palvelustakaan ole mitään pahaa sanottavaa joten tänne lähden mielellään uudemmankin kerran illalliselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *