Leffalauantai: Halloween (2018)

Michael Myers

Vuoden 2018 Halloween (IMDB) on David Gordon Greenin ohjaama kauhu/trilleri jonka pääosissa nähdään Jamie Lee Curtis, Judy Greer sekä Andi Maticha.

Halloween nojaa – tai ainakin käsittääkseni nojaa – tarinansa osalta aikaisempaan vuonna 1978 julkaistuun samaa nimeä kantavaan kulttielokuvaan. Koska itse en valitettavasti ole nähnyt kyseistä elokuvaa katsoin tämän puhtaasti itsenäisenä elokuvana vailla tarkempia tietoja menneisyyden tapahtumista.

Tarinassa kerrotaan Michael Myers -nimisestä hahmosta joka on 40 vuotta sitten lahdannut siskonsa sekä monia muita ihmisiä. Hän on siitä saanut pitkän vankilatuomion, mutta tässä vuoden 2018 versiossa hänen onnistuu karata vankeudesta ja lähteä uudemman kerran päästämään ihmisiä elävien kirjoista manan maille.

Merkittävä osa tarinassa on myös Jamie Lee Curtisin tähdittämällä Laurie Strodella. Hän on 40 vuotta sitten selvinnyt Myersin kynsistä jonka jälkeen viha on saanut hänet treenaamaan ja valmistautumaan uuteen kohtaamiseen. Kuten arvata saattaa on uusi kohtaaminen edessä ja pian nähdään kummassa löytyy enemmän tahtoa päästää toisesta viimeiset elämän henkäykset pihalle.

Laurie Strode (Jamie Lee Curtis)

Mikäli aikaisempaa vuoden 1978 Halloween-elokuvaa ei ole katsonut, on vuoden 2018 versio suhteellisen mitäänsanomaton ja tasapaksu tusinateinikauhuelokuva jossa syvyyttä on yhtä paljon kuin lasten kahluualtaassa.

Kautta linjan hahmot jäävät etäisiksi, sillä kenessäkään ei ole persoonaa joka kiinnostaisi tai jonka kohtalosta välittäisi lainkaan. Käytännössä katsoen elokuva on vain joukko irtonaisia hahmoja joiden välinen tunneside ei tunnu missään vaiheessa aidolta tai merkitykselliseltä. On vain mummo jolla on huonot välit lapseensa ja lapsenlapseensa mutta jotka sitten kriisin tullen löytävät läheisyyden toisistaan. Toisin sanoen kyseessä on siis kliseinen ja teennäinen ihmissuhdekuvio josta ei saa mitään irti.

Lisäksi tarinan pääpointti tuntuu puuttuvan – tai vaihtoehtoisesti nojaavan liikaa historiaan joka pitäisi tietää, mutta jota uutena katsojana ei vain voi tietää. On Michael Myers, mies joka on tappanut 40 vuotta sitten väkeä ja jonka käsistä Laurie on selvinnyt. Jostain syystä Michael haluaa pakenemisensa jälkeen tulla tappamaan Laurien, mutta mitään syytä tälle ei anneta. Tarina tuntu tällaisenaan merkityksettömältä ja lattealta.

Onneksi elokuvalliset aspektit olivat muuten kunnossa. Ohjaus, valaistus, leikkaus ja muut tavalliset asiat olivat tavallista tasoa ja siten saivat keskinkertaisesta tai sisällöttämästä tarinasta edes katsottavaa tasoa olevan tuotoksen. Ei tämä missään vaiheessa pelota, ei jännitä eikä edes ahdista joten siinä valossa elokuvan näkeminen kauhuna tuntuu absurdilta, mutta keskinkertaisena tusinaelokuvana tämän katsoo kerran tai pari jos odotuksena ei ole nähdä mitään mestariteosta.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 6,6/10)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *