Month: June 2020

  • Leffalauantai: Plan 9 from outer space

    Avaruuden asukkaat Tanna (Joanna Lee) ja Eros (Dudley Manlove)

    Plan 9 from outer space (IMDB) on vuonna 1959 julkaistu sci-fi/kauhuelokuva jonka on ohjannut Edward D. Wood Jr. Elokuvasta on olemassa niin mustavalkoinen kuin värillinenkin versio ja kuten kuvista voi päätellä katsoin itse värillisen version. Pääosaroolelissa nähdään Gregory Walcott, Mona McKinnon, Duke Moore sekä Tom Keene. Lisäksi pienemmissä rooleissa nähdään myös vampyyrielokuvien ystäville tuttu Bela Lugosi sekä suomalais-amerikkalainen näyttelijä Maila Nurmi.

    Elokuvan juoni kertoo avaruudesta tulevista muukalaisista jotka aikovat estää ihmiskuntaa tuhoamasta koko universumia. Ihmisillä on taipumus ollut kehittää aseita jotka ovat olleet aina vain tehokkaampia ja on odotettavaa että he tulevat myös kehittämään aseen jonka vuoksi koko universumi on vaarassa tuhotua. Avaruuden asukkaat aikovat estää ihmisiä joko hyvällä tai pahalla joten kovatkin keinot otetaan käyttöön.

    Muukalaiset ottavat käyttöönsä suunnitelma yhdeksän jonka avulla he herättävät juuri kuolleet ihmiset takaisin eläviksi. He pystyvät myös kontrolloimaan takaisin herätettyjä kuolleita ja pian vielä elävien kirjoissa kulkevat ovat vaarassa tämän suunnitelman vuoksi.

    Kuolleista herätetty Vampira (Maila Nurmi)

    Plan 9 from outer space on tullut tunnetuksi huonona elokuvana ja onpa sitä myös pidetty kautta aikojen huonoimpana elokuvana yleisön äänestyksen perusteella kriitikko Michael Medvedin kirjassa The Golden Turkey Awards (katso Wikipedia). Oma näkemykseni ei kuitenkaan voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, sillä Plan 9 from outer space on lähinnä oman aikakautensa keskinkertainen elokuva.

    Tarina on tavallista tasoa, eli sellainen että sen ympärille voi kyllä kasata elokuvan mutta ei sitä mestariteosten kategoriaan pysty hyvällä tahdollakaan nostamaan. Pidin silti tarinassa siitä että muukalaisilla oli edes jonkinmoinen syy toiminnalleen sekä siitä kuinka ihmisten sotaisa ja tuhoisa luonne tuotiin negatiivisessa valossa esiin.

    Näyttelytyö oli pääosin keskinkertaista ja paikoitellen jopa kohtalaisen huonoa, mutta ei missään nimessä niin huonoa että se olisi itseäni erityisesti jäänyt häiritsemään. Elokuvan pystyi katsomaan tönköstä näyttelystä huolimatta vaivatta loppuun – ehkä siksi että vanhemmissa elokuvissa on tottunut siihen että näyttelytyö on suhteellisen teatreaalista luonteeltaan muutenkin eikä siltä odota aivan samanlaista ilmaisua kuin uudemmilta. Mene tiedä.

    Kokonaisuutena Plan 9 from outer space on keskinkertainen elokuva. Ei se hyvä ole, mutta en tätä mitenkään erityisen huononakaan pysty näkemään. Se on oman aikakautensa lapsi ja siitä on helppoa nähdä aikakautensa elokuvissa muutenkin nähtäviä absurdeja piirteitä nykymittakaavassa katsottuna, mutta ei tämä mitenkään erityisesti poikennut muista.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 35 172 annettuun ääneen”]4/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Cerveza Del Puerto Valparaiso

    Chileläisen Cerveza del Puerton Valparaiso on 4,5 % vahvuinen Amber Ale jonka IBU-arvo on 22. Tuotteesta en muita tietoja juuri sitten löytänytkään suomeksi tai englanniksi. Olutta myydään hyvin varustelluissa marketeissa ja omani hankin Koivukylän K-Citymarketista.

    Etiketti on mukavan persoonallinen, erottuva ja myöskin houkutteleva tyyliltään. Pullon aukaistua vaahtoavuus oli ainakin testipullossa aavistuksen yli-innokasta sorttia ja hieman vaahtoa nousi kaulasta ulos ja pitkin pöytiäkin, mutta onneksi määrä joka hukkaan valui jäi vähäiseksi.

    Tuoksu on miellyttävän makea, aavistuksen jopa siirappisuuteen taipuvainen. Väri hakeutuu tummaan ruskeaan sisältäen hivenen punasävyä. Omaan makuuni tuoksu ja väri ovat miellyttäviä.

    Suutuntuma on keskitäyteläisen ja täyteläisen rajamaastoissa kallistuen melkeinpä täyteläisen puolelle. Maku on aistikas ja kepeän pikantti, tummavivahteinen ja kepeän ruismainen. Miellyttävä ja omaan suuhun sopiva olut.

    Musiikkina tämän kanssa menee mukavasti kepeä jenkkirock, mm. Jimmy Eat World – The Middle tai Puddle of Mudd – Blurry.

  • Kokkailukeskiviikko: Kepeä kasvisateria

    Kepeä ja helppo illallinen

    Tämänkertaiseksi iltaruoaksi valmistui kepeä mutta sangen täyttävä kasvisateria. Ateriaan tuli keitettyä kattilassa yksi esikeitetty maissintähkä, pannulla paistettua kaalia ja vihreää paprikaa, kylmänä ja raikkaana otettua muutama siivu tomaattia sekä uunissa pienessä astiassa lämmitettyjä herkkusieniä ja kesäkurpitsaa. Juomaksi tämän kanssa tuli otettua A.Le Coqin alkoholiton lager.

    Aterian valmistaminen oli helppo ja mutkaton prosessi. Pannulle heitin pienen määrän öljyä ja viipaloin puolikkaan vihreän paprikan paistumaan. Lisäksi pannulle meni myös muutama kaalinlehti pieneksi viipaloituna.

    Keitin vettä litran ja laitoin maissintähkän sinne sekaan. Uuniin tuli pieneen astiaan laitettua pari pientä herkkusientä sekä muutama viipale kesäkurpitsaa ja annoin näiden valmistua siellä oman aikansa samalla kun muun aterian antoi valmistua fiilistuntumalla sopivan oloiseksi.

    Ateria hieman lähempää

    Muutama tomaattisiivu tuli otettua lautasen reunalle raikkaana ilman lämmittämstä. Tämä oli omaan makuuni toimiva kombinaatio sillä raikas tomaatti kylmänä sopii hyvin antamaan tasapainoa lämpimien ruokien kanssa. Lisäksi tomaatin punainen sävy antaa mukavaa kontrastia aterian muihin väreihin.

    Ainoa mikä ei erityisen hyvin toiminut oli uunissa lämmitetyt kesäkurpitsat ja sienet. Nämä olisivat kaivanneet jotain lisuketta, esimerkiksi jotain kastiketta joka olisi antanut enemmän kosteutta. Tällaisenaan nämä jäi hieman liian kuivaksi, joten ensi kerralla täytynee koettaa kehittää jotain näiden kaveriksi mikä pitäisi aterian nestetasapainon.

  • Kuvailua: Linnunlaulun kirppis, osa 2

    Nuuska-Muikkunen
    Nukke joka näyttä siltä että se herää öisin piinaamaan ihmisiä
    Radio ja muuta tavaraa
    Vanhan ajan kello
    Puulelu
    Vähemmän pelottava nukke
    Nalle. Takana itselleni varsin tutun näköinen kello.
    Viulu jonka sointi on vaiennut
    Pehmolelut jotka ovat creepyjä

  • Kuvailua: Linnunlaulun kirppis, osa 1

    Kirppiksestä ilmoitetaan pienellä kyltillä

    Viime viikonloppun kävin kaverini kanssa kaupungilla syömässä ja samalla innostuimme hyvän sään myötä lähteä pyöriskelemään moneen muuhunkin paikkaan hetken mielijohteesta. Onneksi kamera oli taas mukana ja pääsin kuvailemaan matkalle sattuneita kohteita jotka olivat itselleni entuudestaan tuntemattomia.

    Laitan sekalaisia kuvia tänne blogiini lähiaikoina joten aloitetaan ensimmäinen postaus Linnunlaulun kirpputorin kuvilla. Aikaisemmin junaradan varrella on tullut monta kertaa nähtyä vanha ränsistynyt kartano ja tullut mietittyä mikähän paikka kyseessä mahtaa olla. Kävellessä tuon paikan ohi satuimme bongaamaan kyltin jossa kerrotaan siellä olevan kirpputorin joten suuntasimme sitten sinne tutkailemaan mitä kaikkea sieltä löytyy.

    Pieni kyltti ovessa kertoo että paikalle ollaan tervetulleita
    Kirpputori on varsin kauhuelokuvatunnelmainen olemukseltaan
    Talon sisällä löytyi ovi jonka voisi kuvitella kuuluneen teinille
    Laitteita ajalta milloin laitteet vielä toimivat yksinkertaisesti
    Jonkinlaiset urut, jääkiekkokortteja, pelikortteja sekä puulelu
    Kaalimato-pehmolelu
    Astioita moneen eri lähtöön
    Humppakonekin löytyi