Kuukausikatasaus elokuuhun

Elokuu on kääntymässä menneisyyteen tehden tilaa syyskuulle, joten on jälleen tavalliseen tapaan aika tehdä lyhytmuotoinen kuukausikatasaus menneeseen kuukauteen. Käytännössä katsoen elämä on jatkanut rullailua omalla painollaan.

Kuun alussa pidin lyhyen kesäloman jonka aikana tuli käytyä autolla Itä-Suomessa äidin luona sekä Kokkolassa siskojen luona. Kesäloman loputtua tein vielä muutaman päivän Itä-Suomesta käsin töitä sillä loman jälkeenkin työt ovat olleet yhä etätyötä maailmassa vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Omaksi onnekseni pidän etätöistä yhä joten tilanne etätyötilanne sopii itselleni enemmän kuin hyvin.

Itä-Suomen reissulla kerkesi lisäksi myös mutamaa kaveriakin pitkästä aikaa näkemään. Ehkä voisi käydä useammankin kerran kotiseuduilla niin näkisi myös muitakin siellä suunilla asuvia kavereita.

Tämän kuun puolella tuli myös osaa työkavereista nähtyä kun pidimme pienimuotoisen piknikin. Oli mukava pitkästä aikaa nähdä myös työkavereita ja viettää rento hengailuhetki. Itse en myöhään kuitenkaan ollut kun lähdin vielä autoilemaan kohden Jyväskylää ja Laukaata.

Laukaassa oli Kallioniemen “juhannus” eli seurakunnan tapahtuma minkä oli alunperin tarkoitus olla juhannuksena mutta joka koronatilanteen vuoksi siirtyi syksymmälle. Tuolla näin ensimmäistä kertaa ns. uskovain kasteen ja kirjoitin tuosta reissusta lyhyesti myös tänne blogiini (lue täältä).

Seurakunnassa tuli käytyä myös aktiivisesti muutenkin, usemmankin kerran perjantaina nuorten aikuisten illassa ja sapattisin jumalanpalveluksessa. Onneksi koronatilanne maailmassa on vielä sallinut seurakunnan tapahtumat, toivottavasti myös jatkossa tilanne maailmassa pysyy vakaana ja yhteiskunta pääpiirteittäin voi toimia siten että kovin suuria rajoituksia ei jouduta laittamaan. Saapa nähdä.

Heinäkuun lopulla hankkimani skootteri (lue täältä) on yhä ollut ajossa ja ajaminen on edelleen tuntunut miellyttävältä kokemukselta, mutta ajot ovat olleet suhteellisen vähäisiä johtuen siitä että päivät olen töissä kotoa käsin ja iltaisin yleensä ei ole ollut asiaa minnekään paitsi viikonloppuisin. Ajettuja kilometrejä on kuitenkin kertynyt jo yli 800, joten mikäli sama tahti jatkuu on pian skootteri vietävä 1000 km määräaikaishuoltoon.

Kodin sisustus ja järjestys koki hieman muutoksia. Olohuoneesta otin videotykin pois käytöstä ja siirsin elokuvien katselupisteen makuuhuoneeseen. Tämä muutos aiheutti tietenkin muutoksia makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen ja makuuhuoneen sisustuksellisesta muutoksesta tuli jo tänne blogiin kirjoitettuakin (lue täältä). Kun saan olohuoneen tolkullisemman näköiseksi laitan nykyisestä sisustuksesta kuvia myös tänne blogiin.

Elokuvien katselu on ollut suhteellisen vähäistä, ainoastaan 18 tuli katsottua tässä kuussa. Tätä selittää paljon se, että olen ruvennut katsomaan myös sarjoja joihin saa helposti kulutettua tuntikausia aikaa. Lisäksi aina välillä tulee pelattua, luettua kirjoja, soitettua pianoa ja lauleskeltua joten tekemistä on enemmän kuin aikaa on käytössä.

Kokonaisuutena elokuu oli pääsääntöisesti hyvä kuukausi johon mahtui monenlaista tapahtumaa. Oikein hyvää päättyvää elokuuta ja alkavaa syyskuuta, toivon mukaan seuraava kuukausi on hyvä ja rauhallinen teillä kaikilla 🙂

Leffalauantai: Rambo

John Rambon roolissa nähdään Sylvester Stallone

Rambo (IMDB) on Sylvester Stallonen ohjaama toimintaelokuva jossa hänet myös nähdään elokuvan päähenkilönä John Rambona. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Julie Benz, Paul Schulze, Matthew Marsden ja Graham McTavish.

John Rambo on entinen Vietnamin sodassa mukana ollut taistelija. Nykyisellään hän elää Thaimaassa rauhaisaa elämää, kerää käärmeitä viidakosta muiden tilauksesta ja elämä on kohtalaisen tasaista. Eräänä päivänä hänen luokseen tulee ryhmä lähetystyötä tekeviä uskovaisia jotka tahtoisivat päästä Johnin kyydillä Burmaan.

John ei innostu ajatuksesta, mutta ryhmässä mukana olleen Sarahin (Julie Benz) suostuttelemana hän lähtee viemään seurueen sisällissodan kourissa olevaan maahan ja palaa takaisin kotiinsa. Myöhemmin hänen luokseen tulee pastori joka kertoo että hänen viemästään ryhmästä ei ole enää kuulunut mitään. Uusi reissu on jälleen edessä mutta tällä kertaa matkaseurueena on palkkasotureita joiden tehtävänä on pelastaa lähetystyöntekijät mikäli he ovat yhä elossa.

Rambo itsekään ei jää Burman puolella laivalleen peukaloita pyörittämään ja odottamaan että palkkasoturit hoitavat homman kotiin, joten pian palkkasotureiden mukana on yksi ylimääräinen taistelija joka on valmis näyttämään kuinka vihamielisten sotilaiden kanssa neuvotellaan asioista aseita laulattaen.

Sarah (Julie Benz)

Viihteelliseltä arvoltaan Rambo on mukavan suoraviivaista aivot narikkaan -tason toimintaa jonka katsottuaan ei tarvitse kovin syväluotaavaa analyysiä tehdä saadakseen siitä jotain irti, joten omassa lajityypissään se toimii yhtä hyvin kuin ketsuppi makaronissa.

Kuten yleensä muutoinkaan tämän tyylilajin elokuvissa ei tarina ole sen vahvinta antia. Se on mutkaton ja monin paikoin kliseinen mutta sellaisenaan täysin asiansa ajava. Sitä vastoin toimintaa tarinassa riittää kun aseilla jaetaan oman käden oikeutta ja ruumiiden määrää kasvatetaan sellaista tahtia että laskuissa ei enää kerkeä pysymään.

Yllätyin kuinka paljon verta lensi ja kuinka paljon väkeä kaatui, mutta onneksi kumpikaan piirteistä ei tuntunut tarpeettoman yliampuvalta omassa lajityypissään. Liiallisella raakuudella on vaarana lähteä muovautumaan splatteriksi ja tarpeettoman suurella ruumiiden määrällä helposti hakeudutaan absurdiutensa vuoksi jo mustan komedian puolelle mutta onneksi näihin tyylisuuntiin ei kuitenkaan tahattomasti ajauduttu.

Ohjaus oli pääpiirteittäin selkeää ja toimivaa, mutta nopeammissa kohtauksissa mentiin paikoitellen omaan makuuni suhteettoman lyhyillä leikkauksilla jotka lähinnä luovat hämmentyneen katsomakokemuksen josta ei tiedä mitä juuri tapahtui. Kuitenkin suurimmaksi osaksi Stallonen ohjaus toimi ilman sen suurempia valituksia.

Omaa korvaani ilahdutti hyvin toteutettu surround-äänimaailma joka lisäsi toiminnan tuntua ja helpotti tunnelmaan pääsemistä.

Kokonaisuutena Rambo on lajityypissään toimiva elokuva joka viihdyttää niitä jotka tästä tyylilajista pitävät, mutta ei kuitenkaan ole niitä elokuvia joka kovin monella toimisi porttihuumeena toimintaelokuvien genreen.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 7,0/10)

Perjantaipullo: Miller Genuine Draft

Miller Genuine Draft on amerikkalaisen Millerin panimon lager. Vahvuutta oluessa on 4,7 %. Juurikaan muita tietoja en onnistunut oluesta kaivamaan joten jätetään sen suuremmat tekniset tiedot sen vuoksi pois. Olutta myydään tätä kirjoittaessa ainakin hyvin varustelluissa kaupoissa kuten Koivukylän K-Citymarketissa.

Pullo on omaan mieltymykseeni miellyttävän näköinen. Kirkas pullo ja pelkistetty mutta tyylikäs etiketti antaa oluesta positiivisen ensitunnun.

Pullon aukaistua löytää hiivaisan mutta kepeän ja imelänkin lagerin tuoksun. Tuoppiin kaadettua tuoksu pysyy hetken aikaa hyvin mukana mutta vähitellen menettää teräänsä aikansa tuopissa levättyään. Kaataminen on vaivatonta sillä olut ei vaahtoa juuri nimeksikään ja pinnalle muodostunut ohut pitsimäinen harso katoaa nopeasti pinnalta ennen kuin tuopin ääreen kerkeää istahtamaan.

Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeä, kepeän pistävä ja aavistuksen pyöreä. Maku on makean hedelmäisen raikas ja kesäinen tuoden mieleen Pirkka Olé Cervezan (lue täältä) tai Solin. Kesäiseen hiipuvaan iltaan tämä olut sopii varsin hyvin terassilla tai parvekkeella siemailtavaksi.

Musiikkina tämän kanssa kuuntelee mieluusti rentoa tanssipoppia, mm. Ava Max – Who’s laughing now tai Blackpink – How you like that.

Makuuhuonetta uuteen uskoon

Makuuhuoneen olemus muuttui jälleen

Kotini sisustuksessa mikään ei ole pysyvää ja niinpä makuuhuone ja olohuone saivat jälleen kokea muutoksia. Aikaisemmin makuuhuoneessani ollut hifi-räkki sai siirtyä pois ja samalla seinällä olleet akustointilevyt tuli irroitettua ovessa ollutta levyä lukuunottamatta (katso täältä aiempaa sisustusta).

Hifiräkin ja isojen lattiakaiuttimien makuuhuoneesta pois siirtämisen myötä tilalle tuli olohuoneessa videotykin alla toiminut IKEAn hylly. Olohuoneessa näitä oli aikaisemmin siis kaksi, mutta sielläkin tapahtuneiden muutosten myötä enää on tarvetta yhdelle. Laitan myöhemmin erillisessä postauksessa juttua olohuoneen muutoksista.

Suurimpana syynä sisustuksen vaihdokselle oli tietenkin omaa silmääni miellyttävämpi sisustus yhdistettynä käytännöllisyyteen. Yleensä sisustuksessa on kaksi aspektia joiden välillä joudun itse ainakin tasapainottelemaan, eli siisteys ja käytännölliyys joista monesti kumpi jompi joutuu antamaan toiselle enemmän painoarvoa.

Esimerkkinä siisteyden ja käytännölliyyden ristiriidasta on se, että olen tottunut katsomaan elokuvia videotykillä 100″ koossa, joten aivan vähässä kummassa ei ole enää paluuta pieneen kuvaan. Tämä on käytännössä aiheuttanut sen että olohuoneen sisustukselliset valinnat ovat monelta osin olleet rajoitetut mikäli tykiltä haluaa katsoa elokuvat.

Makuuhuone laajakuvana

Tein jokin aika takaperin Verkkokauppa.comista itselleni mullistavan hankinnan kun ostin minikokoisen videotykin, Optoma ML1050ST+:n (arvostelu tulossa lähiaikoina blogiin). Alunperin ajatuksena oli että sillä voisi reissussa ollessa katsella telkkarin kokoluokassa tai hieman isommassa elokuvia ja mahdollisesti käyttää toisena näyttönä, mutta tykin laadukkuus yllätti täysin ja sen ansiosta pystyin lähteä muuttamaan sisustustani estetiikka edellä.

Olen ruvennut katsomaan elokuvat makuuhuoneessa minitykillä suoraan seinää vasten heijastaen joten tästä syystä akustointilevyt oli hyvä ottaa seinältä pois. Koska elokuvien katsomisessa haluaa kuitenkin hyvän äänentoiston siirsin olohuoneesta etukaiuttimena toimineet Bowers & Wilkinsin 685 S2 -kaiuttimet (lue täältä) makuuhuoneeseen. Tällä hetkellä elokuvien katselussa on siis ainoastaan stereoäänentoisto, mutta ajatuksena on ainakin tutkia minikokoisia kaiuttimia joita saisi mahdollisimman sisustusystävällisesti seiniin. Siihen saakka kuitenkin mennään stereosetupilla.

Tulevaisuuden suunnitelmana on myös laittaa tuolle seinälle jonkinmoinen taulu jonka kuitenkin saisi aina helposti nostettua edestä kun rupeaa elokuvaa katsomaan. Saapa nähdä tuleeko tällaista tehtyä vai mihin suuntaan makuuhuoneen sisustus nyt kehittyy, mutta tästä on hyvä jatkaa 🙂

Kokeilussa: Amazon Kindle Paperwhite

Viime kuun alkupuolella hankin itselleni Amazon Kindle Paperwhite e-kirjojen lukulaitteen. Aikaisempaa kokemusta e-kirjojen lukemisesta ei ollut kuin iPadilla, iPad Minillä sekä kännykällä joilla käytännössä on tullut luettua vain sekalaisia pätkiä silloin tällöin.

Kindle tuli hankittua jotta sillä voisin lukea myös romaaneita sähköisessä muodossa. Tämä tietenkin onnistuu halutessaan myös tabletilla tai vaikka kännykälläkin, mutta ero erillisen lukulaitteen ja tabletin välillä on merkittävä lukulaitteen eduksi mikäli ainoa tarkoitus on lukea kirjoja.

Yksi erittäin merkittävä ero on laitteen paino. Kindle painaa vain 182 grammaa joka on siis hieman vähemmän kuin 188 grammaa painava iPhone 11 ja merkittävästi vähemmän kuin kolmannen generaation iPad Mini 4G+LTE joka painaa 341 grammaa. Erot kuulostavat pieneltä ja sitä ovatkin, mutta lukiessa pienetkin painoerot nousevat erittäin suureen rooliin – Kindlellä on mukavaa lukea siten että pitää laitetta yhdellä kädellä kun taas iPad Minillä sen painon vuoksi lukeminen ei ole järin miellyttävä kokemus.

Myöskin lukulaitteen näyttö on tekniikaltaan aivan erilainen kuin tabletin. Kindlen näyttö on E Ink -tyyppinen ja siten hyvin paperikirjan kaltainen luettaessa. Näyttö on käytännössä aina päällä mutta se ei silti kuluta akkua juuri lainkaan silloin kun sivuja ei vaihdella.

Kindlen akkukesto on ollut hämmentävän hyvä. Ensimmäisella latauksella olen lukenut kokonaisuudessaan Anna ystävämme -romaanin, 38 % Ramit Sethin teoksesta I will teach you to be rich sekä useana päivänä selaillut digitaalista versiota Raamatusta. Kuitenkin akkukestoa on tässä vaiheessa vielä jäljellä 41 %. Välissä laite on ollut noin viikonkin käyttämättä kun olen ollut reissussa eikä ole ollut aikaa lukea, joten laitteen ollessa päällä mutta käyttämättömänä akku ei hupene aivan järjettömällä vauhdilla.

Kindle on korkeudeltaan hieman iPhone 11a suurempi

Amazonin sivuilla akkukestoksi sanotaan että se kestää viikkoja ja joidenkin nettisivujen perusteella aktiivista käyttöä kestää yli 20 tuntia ja omien kokemusten perusteellakin voin yhtyä näihin näkemyksiin. Jos joka päivä lukee vaikkapa tunnin ja akkukesto olisi 20 tuntia tarkoittaisi se lähes kolmea viikkoa yhdellä latauksella.

Kirjojen hankinta laitteelle tapahtuu Amazonin oman nettikaupan kautta tai vaihtoehtoisesti muista lähteistä pienen lisätyön saattelemana. Ramitin kirjan ja Raamatun hankin suoraan Amazonin omasta nettikirjakaupasta kun taas Anna ystävämme tuli hankittua Elisa Kirja -palvelun kautta.

Elisa Kirja -palvelun kautta hankittu kirja täytyi ensin muuntaa oikeaan formaattiin tietokoneella Calibre-nimisellä ohjelmistolla (lataa täältä) jonka käyttö onneksi oli yksinkertaista. Sen jälkeen muunnettu kirja tuli lähetettyä omaan Amazon Kindlen sähköpostiosoitteeseen jonka jälkeen teos ilmeistyi Kindleeni. Suhteellisen yksinkertainen prosessi joka varmasti muutaman kerran jälkeen tuntuu vielä helpommalta.

Muunnetussa kirjassa huomasi siellä täällä kuitenkin pieniä kirjoitusvirheitä jotka vaikutti aivan siltä kuin ohjelmisto olisi tunnistanut samankaltaiselta näyttäviä kirjaimia väärin, mutta en sitten jäänyt tutkimaan oliko virhe jo alkuperäisessä kirjassa vaiko vasta muunnetussa versiossa. Täytyy seuraavan muunnetun kirjan kohdalla tutkia mikäli samanlaista tulee havaittua.

Ensisijaisesti toiveenani on kuitenkin että Kindlen omasta kaupasta löytyisi paljon kiintoisia kirjoja jotta mitään muunnoksia ei joutuisi tekemään, mutta täytyy katsoa minkälaisia kirjoja tällä innostun jatkossa lukemaan.

Ensikokemukset ovat kuitenkin olleet hyvät. Esimerkiksi kirkolla käydessä on tämä tullut pidettyä mukana ja sitä kautta Raamattua luettua. Kindle on kepeän painonsa vuoksi mukavampi kuskata kuin normaali pienikokoinen Raamattu joka painaa yleensä selvästi enemmän ja on kooltaankin suurempi joten tällaisessakin käytössä lukulaite on pätevän oloinen kapistus.

Yksi piirre mistä erityisesti olen pitänyt tässä laitteessa on mahdollisuus merkitä kohtia kirjasta itselleen muistiinpanoiksi. Esimerkiksi kun kirjassa tulee vastaan hyvä virke jonka haluaa löytää myöhemmin voi tekstin maalata ja tehdä siitä muistiinpanon jonka jälkeen on helppoa löytää tuo sama kohta uudelleen. Tämä on kätevä etenkin kun kirjoitan tänne blogiin arvioita kirjoista ja haluan laittaa siteerauksen jostain kohtaa kirjaa. Paperikirjan tapauksessa itselläni yleensä ei tule jätettyä mitään lappuja väliin tai merkattua ylös sivunumeroa missä kiintoisa virke on ollut vaan saman kohdan joutuu sitten etsimään uudemman kerran käsipelissä.

Kindleen tuli samantien ostettua myös suojakuoret. Suojakuorien isoin funktio tosin itselleni ei ole niiden tarjoama suoja, vaan enemmänkin niiden tapa antaa laitteelle jotain mistä pitää paremmin kiinni. Samalla se antaa lukulaitteelle enemmän kirjamaisen tunnun joka parantaa ainakin omalla kohdallani lukukokemusta.

Kaiken kaikkiaan Kindle on vaikuttanut hyvältä vekottimelta. Tällä oli pääpiirteittäin helppoa tai erittäin helppoa lukea romaania, sen näyttö ei rasita silmiä, akkukesto on hyvä eikä sen 138 euron hintakaan kaiva lohduttoman kokoista monttua lompakon pohjalle.