Legally Blondes (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan myös nimellä Blondien kosto on Savage Steve Hollandin ohjaama koko perheen komedia vuodelta 2009. Sen pääosarooleissa nähdään Milly Rosso, Becky Rosso, Brittany Curran, Christopher Cousins sekä Bobby Campo.
Tarinan keskiössä on sisarukset Annie (Milly Rosso) ja Izzy Woods (Becky Rosso) jotka muuttavat isänsä kanssa englannista yhdysvaltoihin uusiin kuvioihin. Tytöt pääsevät siellä osittaisella stipendillä opiskelemaan hienoon ja arvostettuun kouluun jonka hienous valitettavasti jää elitistisen snobeilun asteelle ja koulumaailman raadollisuus tulee sisaruksille pian tutuksi.
Sisarukset saavat nopeasti huomiota vastakkaisen sukupuolen edustajilta eikä heidän saamansa huomio jää myöskään rikkaalta ja suositulta Tiffanyltä (Brittany Curran) huomaamatta. Alussa kylmäkiskoisesti käyttäytynyt Tiffany päättää noudattaa “pidä ystävät lähelläsi mutta viholliset lähempänä” -periaatetta ja pian hän ja sisarukset liikkuvat yhdessä. Vähitellen Tiffanyn petollisuus valkenee sisaruksille ja lopulta kamppaillaankin jo koulun sisäisen oikeusistuimen kautta kuka lopulta ansaitsee erotuksen koulusta ja kuka ei.
Tiffany (Brittany Curran)
Legally Blondes on jollain muotoa jatko-osa elokuville Legally Blonde sekä Legally Blonde 2: Red, White & Blonde. Mikäli aikaisempia osia ei ole nähnyt on tämä omana itsenäisenä elokuvanakin toimiva elokuva ainakin sen suhteen että liiaksi historiatietoa ei tarvitse olla. Yksittäiset viittaukset aikaisemmissa elokuvissa Reese Witherspoonin tähdittämään Elle Woodsiin ei ilman aikaisempia osia aukene, mutta tällä ei ole tämän elokuvan kannalta suuremmin merkitystä.
Tarinassa on kaksi stereotyyppistä hieman yksinkertaisen ja naiivin oloista teiniblondia jotka kuitenkin shoppailun ja kaupoissa alennuksia hakiessaan ulkonäköään hyödyntävien toimintamalliensa takaa paljastuvat lopulta sympaattisiksi, fiksuiksi ja osaaviksi oppilaiksi. Hahmojen korostetun stereotypiset luonteet bimbomaisella olemuksellaan voi helposti käydä rasittamaan, mutta mikäli jo alunperin on asennoitunut sen mukaisesti on tämä kuitenkin helppoa hyväksyä lajityyppinsä olennaisena piirteenä.
Viihteelliseltä arvoltaan tämä on mukiinmenevä elokuva jonka jaksaa katsoa kerran tai pari mikäli aivoilleen haluaa antaa lepotauon turhalta pohdinnalta. Elokuvalliselta anniltaan mitään mestariteosta ei tästä kannata lähteä etsimään, mutta mikäli mitkään teinikomediat edes jollain tapaa itselleen toimii on tämä lajityypissään keskinkertainen tuotos. Omaan makuuni tämä ainakin toimi kepeänä hyvän mielen hömppäelokuvana.
Tornion panimon Lapland Red Ale on 5.2 % vahvuinen gluteeniton olut. EBU-arvo on 20 ja EBC 29. Olutta myydään ainakin joissain hyvin varustelluissa marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää panimon sivuilta (katso täältä).
Ulkoisesti tölkki on omaan silmääni mukavan näköinen kenties johtuen sen kauniista metsäisestä iltamaisemasta ja sen värimaailmasta.
Tölkin avattua löytää tummasävyisen marjaisan tuoksun joka erottuu selkeästi ja miellyttävästi. Tuoksu myös pysyy seuralaisena pidemmän ajan myös tuopissa joten siitä pääsee nauttimaan vielä olutta siemaillessakin.
Kaataessa olut vaahtoaa suhteellisen runsaasti ja ainakin allekirjoittaneella meni tuoppiin saattamisessa useampi kaatokerta ennen kuin koko tölkki oli löytänyt tiensä lasin pohjalle. Tuopissa erottaa oluen kauniin tummahkon kuparinpunaisen sävyn.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on hienostuneen marjaisa ja maltillisen tasapainoinen, helposti nautittavissa oleva olut joka persoonallisen makunsa vuoksi erottuu selkeästi monesta muusta oluesta. Toimiva kokonaisuus.
Musiikkina tämän kanssa kuuntelee mielellään rentoa musiikkia, mm. Zhavia – 17 tai Cher Lloyd – Lost.
TLDR: Omassa asunnossani tuote oli liian hidas ja se tuli palautettua takaisin kauppaan.
Taustaa käyttötarpeista
Kotonani on vähitellen tullut tarvetta saada nopeampi verkkoyhteys matalammalla latenssilla makuuhuoneeseen nykyisen langattoman verkon sijaan.
Käytännössä syynä tällaiselle tarpeelle on ainoastaan nörttäämisen ilot ja oman osaamisen kehittämiseen liittyvät syyt, eli tarkoituksenani on perehtyä paremmin jo nyt käytössä oleviin audion ja videon siirtämiseen liittyviin tekniikoihin verkon yli jotka tulevaisuudessa tulevat olemaan merkittävästi suuremmassakin roolissa.
Testauksia tietenkin pystyn tekemään kotona metrin tai parin päähän jo yhdessäkin huoneessa, mutta haluan kuitenkin saada todellisen elämän kokeiluita tehtyä jotta pystyn arvioimaan miten nykyiset tekniikat toimivat erilaisten siirtotapojen välityksellä.
Sähköverkon yli kulkevan verkon osalta odotukset tietenkään eivät olleet kovin korkeat latenssien ja siirtonopeuksien osalta, mutta luettuani netistä on näillä ihmiset kuitenkin saaneet sen verran hyviä tuloksia että tuote vaikutti kokeilemisen arvoiselta kaapeleiden vetelemisen sijaan.
Käyttöönotto ja testaus
Käyttöönotto pulikoissa oli erittäin yksinkertaista. Toinen vekotin tökätään seinään ja RJ45-liitin tungetaan switchiin tai nettiboksiin ja toinen vastaavanlainen pulikka sijoitetaan toiseen paikkaan ja sieltä sitten RJ45-kaapeli haluamaansa laitteeseen, omassa tapauksessa testien ajan MacBook Prohon.
Ensin käytin laitteet saman huoneen pistorasioissa ja otin käyttöön suojauksen. Suojaus otetaan käyttöön painamalla fyysistä painiketta ensin toisesta pulikasta ja vähän ajan sisällä myös toisesta jonka jälkeen laitteet tunnistuvat. Suojauksella on merkitystä, sillä asun kerrostalossa enkä halua lähtökohtaisesti koko naapurustolle avata mahdollista pääsyä sisäverkkooni mikäli samanlaisia laitteita olisi muillakin käytössä ja suojaus olisi poissa päältä.
Testejä toimivuudesta tein kahdella tavalla. Ensimmäinen testi oli ajaa nopeus.dna.fi sivuston kautta netin nopeustesti. Tämä tietenkään ei kerro suoraan sisäverkon toimivuudesta ja nopeudesta koska tähän vaikuttaa oman ulosmenevän Internetin nopeus, matkalle osuvien palvelinten nopeudet ja muut sellaiset, mutta siitä saa kuitenkin perspektiivin paljonko nopeus hidastuu verrattaen siihen mitä nopeus on ilman tätä pulikkaa välissä.
Toinen testi oli kopioida sisäverkossa olevalta verkkolevyltä isokokoinen videotiedosto koneelle joka oli kiinni pulikan toisessa päässä.
Testituloksia
Jotta alla esitetyistä lukemista saa jotain perspektiiviä on hyvä mainita että kotini netin nopeus on 400 Mbit sisään. Ulospäin menevää nopeutta en muista, mutta nopeustestien perusteella on aina pysytty alle 30 Mbit lukemissa. Käyttämäni switchit on Ubiquitin gigabittisiä samoin kuin Ubiquitin Secure Gateway ja kaapeloinnit on Cat6-tasoa eli näistä ei tule hitautta joka näissä testeissä vaikuttaisi.
Sama huone, vastakkainen seinä.
Ensimmäisenä pistorasiana käytin samassa huoneessa olevaa seinää mikä oli vastapäätä sitä seinää missä toinen pulikka oli kiinni. Tämä antoi suhteellisen hyvät lukemat, vaikkakin vauhti hidastui tavallisesta n. 380 Mbit/s sisääntulevasta vauhdista merkittävästi. Upload-kaista ei aiheuttanut hidastumista eikä pingistäkään kovin pahaa mieltä saanut.
Keittiössä mentiin hitaasti.
Seuraavana kokeilu tapahtui keittiössä heti oven vieressä keittiökaapin alla olevasta pistorasiasta. Siellä vauhti tipahti jo omassa käytössäni käyttökelvottomalle tasolle. Tämän lisäksi sisäverkossa olevalta NASilta kopiointi scp:llä tökki ja monien sekuntien ajan oltiin täysin pysähdyksissä, joten keittiössä tämän käytöstä ei tullut mitään.
Makuuhuoneessa oven luona
Makuuhuoneessa koetin kahta eri pistorasiaa. En muista kumpaa koetin ensin eikä sillä ole väliäkään, mutta oven luona olevasta pistorasiasta vauhdissa mentiin sämpylätasoa, ainoastaan 34.2 Mbps. Käytännössä siis omaan käyttööni riittämätöntä vauhtia, mutta tietenkin perus nettisurffaukseen täysin riittävää tasoa monelle.
Makuuhuoneessa jatkoroikassa peränurkassa
Neljäs pistorasia missä testasin oli jatkoroikassa makuuhuoneen nurkassa. Siellä ei sen suuremmin ollut sijaa hurraa-huudoille ja vauhdin osalta tuntui samalta kuin Ladalla moottoritien ohituskaistalla.
Kaikissa kokeilluissa paikoissa sisäverkossa kopiointi ei mennyt sen nopeampaa vauhtia joten hitaus ei johtunut oman nettiyhteyden hitaudesta vaan ainoastan tämän pulikan heikosta toimivuudesta omassa kerrostalohuoneistossani.
Omaan käyttööni sopimaton, mutta monelle luultavasti sopiva
Testailuiden loppupäätelmäksi jäi laitteen sopimattomuus omiin käyttötarpeisiini. Ubiquitin laitteilla luodulla mesh-verkolla saan nopeampia lukemia tai vähintäänkin samansuuntaisia, joten lisäarvo omaan käyttööni on olematon. Nopeus oli aivan liian hidas jotta olisin voinut käyttää sitä mihinkään järkevään, joten tuote tuli valitettavasti palautettua takaisin kauppaan.
Vaikka omaan asuntooni ja käyttötarpeisiini tämä ei soveltunut, on tämä kuitenkin tuote joka on kokeilemisen arvoinen mikäli käyttövaatimukset ovat erilaiset. Esimerkiksi jos kodin netin nopeus on 10 Mbit eikä sisäverkon nopeudella ole merkitystä voi tämä pulikka toimia monelle käyttäjälle tarpeeksi hyvin.
Lisäksi on hyvä muistaa että eri asunnoissa on erilaiset sähkövedot ja niiden suojaukset ja eri pistorasiat voivat olla eri sulakkeiden takana jotka vaikuttavat näiden toimivuuteen, joten huono toimivuus itselläni ei tarkoita että tämä ei toimisi jollakulla muulla merkittävästi paremmin.
Harmillisesti allekirjoittaneelle hitaat nopeustulokset käytännössä tarkoittaa kaapeleiden fyysistä vetelemistä pitkin poikin asuntoa.
Lähes kuusi vuotta on kulunut siitä kun ensimmäisen kerran tahkosin tämän Assassin’s Creed -pelisarjan ensimmäisen osan läpi. Tuolloin läpipeluu tapahtui Xbox 360 -pelikonsolilla ja tällä uusintakierroksellakin konsolin kautta pelasin sen lävitse. Tällä kertaa pelaaminen tapahtui kuitenkin Xbox Onen kautta käyttäen konsolin taaksepäin yhteensopivuusmoodia, eli Xbox One emuloi Xbox 360:tta jonka kautta sitten vanha klassikko pääsi uudelleen pelattavaksi.
Assassin’s Creed on julkaistu vuonna marraskuussa 2007. Sen on kehittänyt Ubisoft Montreal ja julkaissut Ubisoft. Peli on saatavana Xbox 360:lle, Playstation 3:lle sekä PC:lle.
Koska edellisestä läpipeluusta oli kulunut jo monta vuotta oli mielenkiintoista nähdä uusin silmin kuinka hyvin aikaisemmat muistikuvani pelistä sopivat enää nykysilmin katsoen. Aikaisemmasta läpipeluusta muistiini oli jäänyt peli joka tarjoaa kiehtovan tarinan joka tempaisee mukaansa, mutta jonka tekninen toteutus kuitenkin jätti toivomisen varaa etenkin paikoitellen epäselvästi pyörivän kameran ja saman toistamisen osalta.
Salaliittoja kaikkialla
Kun järkipuhe ei auta, on aika tarttua kättä pidempään
Assassin’s Creedissä pelataan kahta erillistä aikajanaa. Historiassa vuodessa 1191 päähahmona on assasiini Altaïr Ibn-La’Ahad ja vuodessa 2012 pelaajan ohjaamana on Desmond Miles.
Abstergo-niminen yhtiö on kehittänyt Animus nimellä tunnetun laitteen jonka avulla siihen menevä henkilö voi päästä esi-isiensä muistoihin. Koska Desmond on kaukaista sukua Altaïrille, kaappaa Abstergo Desmondin ja laittaa hänet auttamaan Edenin omenan etsinnässä josta hänen esi-isällään on ollut jonkinlaista tietoa. Edenin omena on Assassin’s Creedissä myyttinen artifakti jonka avulla sen käyttäjä saa yliluonnolliset voimat.
Assassiinien killan johtaja Al Mualim antaa Altaïrin tehtäväksi tappaa yhdeksän ristiretkissä toimivaa merkittävää henkilöä. Tapon seurattua toistaan Altaïr saa vähitellen kuitenkin havaita että kaikki mitä hänelle kerrotaan Al Mualimin toimesta ei ole kuitenkaan kaikki mitä hänen pitäisi lopulta tietää.
Historiassa assasiinien lisäksi on ollut myös temppeliritareita joiden kanssa välejä on selvitelty verta vuodattamalla. Desmond saa huomata että temppeliritareiden ja assasiinien välinen taistelu ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään ja nykyisyydessäkin molemmat järjestöt ovat toiminnassa ja käyvät taisteluita keskenään, joten yleisesti salaliittoteorioista kiinnostuneille peli tarjoaa varsin mielenkiintoista tarinaa.
Kontrolleista huolimatta hyvä peli
Mystisiä näkyjä
Paikoitellen huonosti toimiva kamera aiheutti aikoinaan harmaita hiuksia ja turhaantumisen tunteita, mutta uudelleen pelattuna samanlaista tunnetta ei tullut juuri koskaan. Mene tiedä onko pelaamistapani muuttunut erilaiseksi vuosien saatossa vai kärsivällisyyteni vain kasvanut, mutta onneksi muistikuva oli nykyistä todellisuutta vastaavaa huonompi jolloin uusi pelikierros tarjosi paremman kokemuksen eikä muistikuvat rasittavasta kamerasta enää ole ehkä jatkossa ensimmäisenä mielessä kun tätä peliä mietin.
Kontrollit sitä vastoin aiheutti vieläkin paikoitellen tuskastumisen tunteita, mutta suurimmaksi osaksi nekään ei koetellut kärsivällisyyttäni suhteettoman paljoa. Rasittavin piirre kontrolleissa oli se, että juostessa saattaa helposti törmätä seinään ja lähteä tahattomasti kiipeämään sitä pitkin vaikka tarkoituksena on ollut juosta sen vierestä.
Nihkeistä kontrolleista ja ohjattavuudestaan huolimatta pelikokemus jäi onneksi plussan puolelle.
Loppupäätelmät
Väkeä odottamassa ilmaista muoviämpäriä
Assassin’s Creed on hyvä peli. Se oli hyvä kun ensimmäisen kerran sen pelasin, mutta uudelleen pelattuna se tuntui jopa paljon paremmalta.
Aikaisemmalla kerralla kontrollit ja kamera aiheutti turhaantumista, uudelleen pelattuna samanlaisia tunnetiloja ei juuri päässyt syntymään. Syynä voi olla se, että tiesin mitä odottaa ja osasin pelata sen mukaisesti sen rasittavat piireet huomioonottaen tai sitten vain vanhemmiten kärsivällisyyteni on kasvanut. Oli miten tahansa, pääasia on että kokemus pelissä jäi aikaisempaa positiivisemmaksi.
Tarina oli hyvä ja siinä oli yhä sitä imua mitä vuosia sitten. Tehtävät ja sivutehtävät sitä vastoin ovat pelilliseltä anniltaan suhteellisen tasapaksuja ja samaa toistavia, mutta hyvän tarinan ansiosta tätä puutetta pystyin katsomaan läpi sormien. Eivät päätehtävät niin huonoja olleet, vaikkakaan ei niitä kokonaisuutena voi erityisen hyvänäkään pitää.
Kokonaisuutena tämä oli miellyttävä peli ja mielenkiintoinen nostalgiatrippi menneisyyteen muistelemaan mistä oma suosikkipelisarjani on saanut alkunsa.
Deuce Bigalow: European Gigolo (IMDB) on amerikkalainen vuonna 2005 julkaistu komedia. Ohjauksesta on vastannut Mike Bigelow ja pääosarooleissa nähdään Rob Schneider, Eddie Griffin, Jeroen Krabbé sekä Hanna Verboom.
Tarinassa kerrotaan Deuce Bigalowista (Rob Schneider) joka lähtee Amsterdamiin miesprostituioitujen sutenöörinä toimivan ystävänsä T. J. Hicksin (Eddie Griffin) luokse. Eräänä iltana Deuce löytää kadulta sammuneeksi luullensa tunnetun miesprostituoidun jota T. J. Hicks on koettanut saada palkkalistoilleen. Deuce kuljettaa tuon prostituoidun selviämään T. J.:n veneelle, mutta siellä selviää että prostituoitu ei olekaan sammunut vaan hänet on tapettu kuten aikaisemmin moni muukin gigolo.
T. J. päättää hankkiutua ruumista eroon huomaamattomasti mutta huonolla menestyksellä. Pian hänen kuvansa komeilee lehtien kansissa ja hän on poliisien etsimä henkilö. Deuce päättää auttaa ystäväänsä ja lähtee selvittämään kuka todellisuudessa on tämän ja monen muun alueella tapetun gigolon todellinen tappaja.
Eva (Hanna Verboom)
En ole aikaisempaa vuonna 1999 julkaistua Deuce Bigalow: Male Gigolo elokuvaa nähnyt joten en pysty arvioimaan olisiko tästä jatko-osasta saanut enempää irti mikäli jonkinlaista kosketuspintaa olisi päähenkilöön ollut jo entuudestaan. Ainakin itsenäisenä elokuvana katsottuna tämä tuntui hieman keskinkertaista heikommalta komedialta joka yrittää olla hauska ja siinä on hupaisiakin piirteitä, mutta se ei silti onnistu missään vaiheessa naurattamaan. Myönnettäköön silti että teini-ikäisenä tämän filmatisoinnin huumori olisi vielä saattanut itseänikin naurattaa, joten on mahdollista että en vain enää kuulu sopivaan kohdeyleisöön.
Elokuvan seksuaalissävytteinen huumori on onnistuttu toteuttamaan huonosti eikä se tunnu sopivan tunnelmaan oikein missään vaiheessa. Siinä missä American Piessä ja monessa muussa high school -maailmaan sijoittuvassa teinikomediassa seksuaalissävytteinen huumori yleensä toimii sillä ne sopivat ympäröivään viitekehykseensä luonnollisena osana tarinaa, ei samaa valitettavasti voi sanoa tämän elokuvan kohdalla. Sutenööri, Deuce sekä gigolot tuntuvat kaikki irtonaiselta ympäröivään miljööseen nähden eikä tämän tason huumori tunnu luonnolliselta osalta siinä ympäristössä mihin se on sijoitettu, joten lopulta jäljelle jää vain huumoria joka ei naurata sillä se ei sovi tunnelmaan.
Lisäksi tarinaan päälle liimatun tuntuinen elämänfilosofia missä Deuce taistelun tiimellyksessä valistaa mitä nainen todellisuudessa haluaa sen sijaan mitä gigolot luulevat naisten haluavan tuntui täysin tarpeettomalta lisältä jättäen mielikuvan olisiko elokuvaan haluttu saada jotain syvällisempääkin opetusta sekaan siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta.
Komedia joka ei naurata ei ole yleensä järin hyvä elokuva muutenkaan eikä tämäkään tee poikkeusta. Tavalliset elokuvalliset elementit olivat kyllä toimivaa tasoa eikä ohjaus, näyttely tai mikään muukaan sellainen jäänyt häiritsemään, mutta huonosti toteutettua huumoria ne eivät kuitenkaan pelasta. Kyllä tämän kerran katsoo, mutta ei tätä mitenkään kovin hyvänä pysty pitämään.
