Month: October 2020

  • Leffalauantai: Clash of the Titans (Titaanien taistelu)

    Zeus (Liam Neeson) ja Perseus (Sam Worthington)

    Clash of the Titans (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Titaanien taistelu on vuonna 2010 julkaistu toiminnallinen seikkailu/fantasiaelokuva jonka on ohjannut mm. The Transporterin ohjauksestakin vastannut Louis Leterrier. Pääosissa nähdään Sam Worhington, Liam Neeson, Ralph Fiennes sekä Gemma Arterton.

    Tarina alkaa kun laivan väki löytää merellä ollessaan arkun. Nostettuaan arkun kyytiin ja avattuaan sen löytävät he sieltä menehtyneen naisen ja elossa olevan pienen vauvan. He ottavat Perseus-vauvan huostaansa ja pian ajassa hypätäänkin jo vuosia eteenpäin ja ohimennen näytetään hetkiä pojan nuoruudesta ja kuinka pojasta kasvaa nopeasti isänsä jalanjälkiä seuraava mies.

    Perheensä kanssa ollessaan merillä he huomaavat kuinka sotilasjoukko tuhoaa Zeuksen patsaan joka saa jumalat raivostumaan. Pian jumalat tuhoavat nuo sotilaat eikä Perseuksen aluskaan välty samalta kohtalolta. Jumalien raivon tuhoaman laivan mukana menee myös Perseuksen perheen jäsenet vetiseen hautaan ja ainoastaan hän selviää elossa kun jokin paikalle osuva laiva poimii hänet kyytiinsä.

    Hänet viedään laivalla Argokseen jossa ei sen suuremmin jumalia arvosteta. Argoksen kuningatar ylistää tyttärensä kauneutta ja nosta ihmiset jumalia suuremmaksi jonka seurauksena Manalan herra Hades tulee paikalle ja näyttää kuolevaisille sieluille heidän todellisen paikkansa. Argos uhataan tuhota ellei kuningattaren tytär Andromeda uhraa itseään kuolemaan määräaikaan mennessä.

    Argoksessa ollessa Perseukselle selviää että hänen todellinen isänsä on Zeus ja hän itse on näin ollen puolijumala. Hän lähtee muiden kanssa taistellen vastustamaan jumalia jotta prinsessan ei tarvitsisi uhrautua kuolemaan.

    Perseus ja Io (Gemma Arterton)

    Kuten mytologiat, uskonnot ja uskomukset yleisestikin on myös Kreikan mytologia lähes loputon aihepiirien aarreaitta tarinankertojille. Ihmisten ja jumalien kyllästämässä mytologian maailmassa on kiintoisia hahmoja joista voi ammentaa tuhansia tarinoita ilman että aihepiiri olisi sen jälkeenkään vielä läpeensä kaluttu. Koska mytologiat kiinnostavat itseäni muutoinkin oli Titaanien taistelun mielenkiintoisin anti sen tarinan tapahtumakenttä missä tarinoista tuttuja hahmoja nähtiin runsain joukoin.

    Kiintoisasta tapahtumaympräristöstä ja kohtalaisen toimivasta tarinasta huolimatta jätti kokonaisuus harmillisesti katsojan kylmäksi. Perseuksen tarinassa ei ollut juuri minkäänlaista ulottuvuutta ja hahmo sellaisenaan tuntui yhdentekevältä tusinahahmolta joka Zeuksen veren virratessa suonissaan omasi luontaisesti sellaisia kykyjä taisteluun että moni kuolevainen jää kateelliseksi. Vuosikausia miekan käsittelyä harjoitellut sotilas sai ensikertalaiselta suoraan opetuksen kuinka miekkaa kuuluu käyttää, joten syntyjään ylivoimaiset geenit perittyään Perseuksella oli kaikki edellytykset lähteä näyttämään jumalille että nykyisenkaltainen meno ei vetele.

    Kuten monesti muutoinkin on suoraan ylivoimainen hahmo hankala elementti elokuvassa, mikäli sille ei ole jonkinlaista voimia heikentävää kryptoniittia. Mitä jännitystä jäljelle jää, mikäli ylivoimainen hahmo tulee taistelukentälle kohtaamaan toisia samanlaisia?

    Erikoistehosteet oli monin paikoin näyttävät ja tyylikkäät, vaikkakin muutamissa kohtauksissa tehosteet ja näyttelijät eivät tuntuneet täysin sopivan kohtaukseen. Näitä onneksi oli vain muutama kohtaus koko elokuvan aikana ja luultavasti nekin ovat sellaisia että suurin osa katsojista ei asiasta ajattele samalla tapaa.

    Kokonaisuutena Clash of the Titans jättää lopulta katsojan käteen ainoastaan keskinkertaisen elokuvan. Sen tarinan näyttämö on kiehtova ja täynnä mahdollisuuksia, sen erikoistehosteet ovat tyylikkäitä ja pääpiirteittäin tunnelmaan sopivia, mutta kaikista hyvistä piirteistään huolimatta se ei onnistu rakentamaan järin toimivaa ja vaikuttavaa tarinaa joka tempaisisi katsojan mukaansa. Sen kyllä katsoo kerran tai vaikka parikin, mutta mistään erityisen merkittävästä viihde-elokuvasta ei valitettavasti voi puhua.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 267 898 annettuun ääneen”]5,8/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Suomenlinna Piper Wit

    Suomenlinna Piper Wit on kotimaisen Suomenlinnan panimon 4.7 % vahvuinen belgialaistyylinen vehnäolut. Panimon omien sivujen mukaan (katso täältä) olut on nimetty Suomenlinnan komendanttina 1780-1784 toimineen Peter Bernhard Piperin mukaan. EBC-arvo oluessa on 21, IBU 15,5. Olutta myydään ainakin joissain K-Citymarketeissa.

    Pullon etiketti on minimalistinen ja ainakin itseäni se hieman hämäsi, sillä nopeasti vilkaistuna se toi mieleen spray-kannun. Kuitenkin omasta puusilmäisyydestäni huolimatta on se yksinkertainen ja toimiva etiketti.

    Pullon aukaistua löytää perinteisen vehnäoluen tuoksun joka on aavistuksen hiivainen ja käyneen oloinen. Tuopissa tuoksu säilyy mukana pitkän aikaa. Itse en erikoisemmin fanita yleisesti vehnäoluiden tuoksusta eikä tämäkään säväyttänyt, mutta ajaa asiansa.

    Väri on greippisen keltainen ja koostumus on sameaan taipuvainen.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maussa löytää hetken etsittyä hitusen karamellimäisyyttä oluen happamuuden seasta. Maku on kirpeä ja paikoitellen hyökkäävän pistävä käymättä kuitenkaan tarpeettoman voimakkaaksi. Sitruksinen olemus jää kuitenkin suutuntumaan kulauksen jälkeenkin vielä lievänä jälkimakuna.

    Toimiva vehnäolut, vaikkakaan se ei kovin paljoa itselleni aiheuttanut tuntemuksia mihinkään suuntaan.

    Musiikkina tämän kanssa toimii saksalainen kansanmusiikki, mm. Kobenzer Streich – s’ Gamserl tai Die Hoameligen – Bei uns auf der Alm

  • Piano huollettu

    Tästä on pienet Kawai CN37:t tehty

    Kotonani sähköpianona on ollut muutaman vuoden verran jo Kawai CN37 (lue täältä). Piano on ollut hyvä, sen ääni on yhä omaa korvaani miellyttävä ja tulipa myös uusimmalla Painless Destiny -levyllä Swansong (lue täältä) käytettyä tämän pianon ääntä albumilla.

    Kaikista hyvistä piirteistään huolimatta jonkinlainen valmistusvika ilmeisesti tässä erässä on ollut, sillä vähitellen muutamien painikkeiden kanssa alkoi ilmenemään haastetta. Kun muutaman kerran kosketinta painoi saattoi ääni lakata sen jälkeen kuulumasta siitä koskettimesta. Hetken odotettua ja kosketinta uudelleen painaessa ääni jälleen tuli takaisin joten olin yhteydessä pianon myyjäyhtiöön.

    Myyjäyhtiön kautta asia eteni huoltofirmalle ja sieltä sitten tuli huoltomies pianoa katsomaan. Ongelma oli heille entuudestaan tunnettu sillä samanlaista vikaa oli ilmennyt myös joissain muissakin yksilöissä.

    Käytännössä koskettimien alla oleva muovinen osa oli jotenkin päässyt kulumaan tai osittain hajoamaan ja sen vuoksi toimivuus oli muutamien koskettimien kohdalla epävakaata.

    Vika onneksi korjaantui kun huoltomies kävi osat vaihtamassa ja piano on jälleen soinut normaaliin tapaan 🙂

  • Kokeilussa: Monitor Audio Bronze BR 2

    Testilaitteisto on aikaisemmista kaiutintesteistä poikkeava

    Esipuhe

    Olen käyttänyt Monitor Audio Bronze BR2 -kaiuttimia jo yli vuoden surround-järjestelmässäni, mutta vihdoin sain tartuttua härkää sarvista ja laittaa kaiuttimet musiikin kuuntelua varten testiin.

    Tällä kertaa ja jatkossa luultavasti muutenkin hylly/jalustakaiuttimien kohdalla kuuntelusetuppi on aikaisemmista poikkeava. Aikaisemmin olen kuuntelut tehnyt NAIMin laitteistolla, mutta jatkossa luultavasti pienemmät kaiuttimet jotka ovat tietokoneeni setuppiin sopivat ja siten siis työpöydälle mahtuvat testaan niitä tietokoneen ääressä käyttäen Pro-Ject MaiA 2 -vahvistinta käyttäen Spotifyä äänilähteenä.

    Testikappaleet

    Testissä käyttämäni kappaleet löytyvät yllä olevasta kuvasta jota klikkaamalla sen sisällön näkee isompana joten tekstin voi lukea merkittävästi helpommin. Käytännössä kappaleet ovat lähes samat kuin aikaisempien kaiutintestien osalta muutamaa muutosta lukuunottamatta.

    Soittolistan löytää suoraan myös Spotifystä (katso täältä).

    Ensituntumia

    Etusuojan kanssa Monitor Audio Bronze BR2 -kaiuttimien ulkonäkö on suhteellisen tylsä ja tasapaksu, mutta ilman suojia paljastuu alta ainakin omaan silmääni miellyttävän näköinen kaiutinpari. Tumma puu yhdistettynä mustan ja alumiinin värikenttään on visuaalisesti toimiva ja tasapainoisen näköinen ratkaisu monenlaiseen sisustukseen.

    Testikappaleita kuunnellessa on nopeasti helppoa huomata suhteellisen potkiva alapää äänikentässä. Nopeutta ja napakuutta bassotoistossa kuitenkin löytyy ja esimerkiksi Nightwishin kappaleessa Devil and the Deep Dark Ocean pysyy toisto rytmikkäästi mukana. Kaiuttimen sijoittelusta ja omasta mieltymyksestä riippuen basso voi tuntua paikoitellen tarpeettomankin dominoivalta ja levottomalta vähänkään kovempaa luukuttaessa tämänkaltaista musiikkia, mutta maltillisemmalla äänenpaineella ainakaan omassa kuuntelussa alapään toisto ei käynyt liiaksi rasittamaan vaikka mukavuusalueen rajoilla paikoitellen liikutaankin.

    Helpommin lähestyttävää, pehmeämpää ja miellyttävämpää bassotoistoa tarjoillaan onneksi kepeämmän musiikin kentällä eikä ylikorostuneisuudesta ole puhettakaan. Esimerkiksi From Sarah with Love soi kauniisti ja rennosti, tasapainoisesti ja hengittävästi unohtamatta kuitenkaan alapäätoistoa minnekään. Basson ääniaallot soljuvat eteenpäin vaivattomasti kuin kaarnavene keväisessä purossa ja se antaa soundille miellyttävän pehmeyden ollen samaan aikaan kuitenkin erotteleva.

    Kornin Love Song (Unplugged-versio) soi sekin miellyttävästi. Se on rento ja helposti kuunneltava ja osoittaa hyvin että Bronze BR2 on myös kaiutin joka kykenee myös erottelevaan äänikenttään. Instrumentteja ja taustalauluja on helppo erottaa myös Jonathan Davisin vokaalien takaa eikä pakka lähde leviämään vaan pysyy napakasti kuosissaan.

    The Girl in the Other Roomissa Diana Krallin vokaaleiden on läsnäolon tuntua ja etenkin tämänkaltaisessa kevyessä musiikissa BR2:n stereokuva pääsee hyvin oikeuksiinsa.

    Soittolistan viimeisenä soiva Birdyn Strange Birds soi sekin kautta linjan erottelevana, läsnäolevana ja tasapainoisena unohtamatta myöskään ottaa bassotoistoa seuraukseen rumpujen tullessa kuvaan mukaan. Erinomainen kappale joka ei tule häpäistyksi tälläkään kaiutinparilla.

    Loppupäätelmät

    Musiikin kuunteluun hankittujen kaiuttimien kohdalla yleensä tärkein kysymys on se, nauttiiko niillä musiikin kuuntelusta vaiko ei. Monitor Audio Bronze BR2 -kaiuttimet ovat omaan korvaani kaiuttimet joilla musiikista on helppo nauttia ja antaa musiikin viedä mukanaan.

    Sointi on tasapainoista ja erottelevaa, äänikenttä on sopivan rento vaikkakin alapääsoundissa helposti löytyy myös tiukkaa napakkuutta kappaleiden sitä tarjoillessa (mm. Daft Punkin Instant Crushissa).

    Kokonaisuutena nämä ovat kuuntelemisen arvoiset kaiuttimet monelle erilaiselle kuulijalle. Omalla kohdallani nämä kuitenkin palasivat kuuntelun jälkeen takaisin surround-setuppiin johon ne alunperin myös hankin.

  • Leffalauantai: Wonderland

    John Holmesin roolissa nähdään Val Kilmer

    Wonderland (IMDB) joka myös tunnetaan nimellä The Wonderland Murders on James Coxin ohjaama vuonna 2003 julkaistu rikosdraama. Pääosarooleissa nähdään Val Kilmer, Kate Bosworth, Eric Bogosian sekä Lisa Kudrow.

    Elokuvan tarina pohjautuu todellisuudessa vuonna 1981 tapahtuneisiin ns. Wonderlandin murhiin (lue täältä) jossa murhattiin neljä ihmistä. Huumepiireissä tapahtuneeseen raakaan tapahtumaan liittyi tavalla tai toisella myös amerikkalainen aikansa tunnetuin aikuisviihdenäyttelijä John Holmes jonka toimintaa tapauksen tiimoilta elokuvassa kuvataan.

    John (Val Kilmer) on tyttöystävänsä Dawn Schillerin (Kate Bosworth) kanssa majoittunut motellille josta hän lähtee yksin hoitamaan huumeiden myynnin. Hänen paluunsa venyy myöhään ja takaisin palattua hän on ympäriinsä verinen. Dawnille hän kertoo olleensa onnettomuudessa, mutta hieman myöhemmin uutisia seuratessa Dawn kuulee lähialueella tapahtuneesta useamman ihmisen murhasta.

    Tämän jälkeen tarinassa hypitään aikajanalla menneeseen ja samoja tapahtumia kuullaan muutaman eri ihmisen perspektiivistä käsin poliisien selvittäessä tapahtumien kulkua ja syyllistä etsiessään.

    Kate Bosworth nähdään Holmesin tyttöystävän Dawn Schillerin roolissa

    Omaan makuuni Wonderland toimi hyvin. Sen tarina on mielenkiintoinen ja se antaa sopivasti katsojalle itselleen tilaa tehdä tulkinnat siitä mitä asiassa lopulta tapahtui. Todellisessa elämässä näyttöä ei riittänyt Holmesin syyllisyyden todistamiseen murhista, mutta tuomion hän kuitenkin sai oikeuden halventamisesta kun ei suostunut paljastamaan viranomaisille tietojaan.

    Mielenkiintoisen tarinan lisäksi pidin elokuvan toteutuksellisen puolen tyylikeinoista, esimerkiksi sanomalehtiotsikkojen kuvien ja videoiden yhdistämistä sekä useampien tapahtumien pikaisia yhtäaikaisia näyttämisiä jaetulla ruudulla. Tietenkään nämä eivät ole mitään uniikkeja tyylikeinoja, mutta tässä elokuvassa ne toimivat hyvin.

    Erityisesti itseäni silti miellytti Val Kilmerin hyvä roolisuoritus joka onnistuu kuvaamaan Holmesin niin renttumaisena välinpitämättömänä machona gigolona kuin myös säälittävänä ressukkana jonka elämänhallintaa ei enää hallitse mies itse vaan huumeet.

    Kokonaisuutena Wonderland on viihdyttävä rikosdraama joka keskittyy kuvaamaan historiallista tapahtumaa vaihtoehtoisten perspektiivien läpi syöttämättä katsojalleen kuitenkaan valmiiksi pureksittuja vastauksia siitä mitä todella tapahtui.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 21 097 annettuun ääneen”]6,6/10[/simple_tooltip])