Brauerei Beckin panimon Beck’s on 5,0 % vahvuinen lager. Katkeroita siinä on 19.0 EBU ja kantavierrettä löytyy 11.1 °P. Olutta myydään pulloina alkossa ja tölkkeinä ainakin tämän kirjoittamisen hetkellä Vantaan Koivukylän R-Kioskilla.
Yksinkertaisen perus lagerin tölkkiin puettu Beck’s on suhteellisen neutraali ilmestys hyllyssä. Tuoppiin kaadettaessa vaahtoavuus on runsaasta, mutta pinnalle muodostuva vaahto ei kauaa siinä säily vaan katoaa nopeasti myös pois.
Tuoksu on tunkkaiseen taipuvainen ja jollain tapaa tuo mieleen monet maistamani vehnäoluet. Väri on kullankeltainen.
Suutuntuma on keskitäyteläinen ja raikas. Maku on mieto ja helposti lähestyttävä, mutta sopivan viljaisa ollakseen tarpeeksi persoonallinen. Sitruksiset vivahteet löytyvät hetken etsittynä. Jollain tapaa tästä tulee itselleni mieleen useammatkin tsekkiläistyyliset lagerit.
Monessa mielessä Beck’s on sellainen olut että on helppoa ymmärtää jos tämä menee keskinkertaisten tasapaksuisten oluiden joukkoon, mutta jostain syystä itselleni tämä toimii keskivertoa paremmin. Käytännössä jos etsin yhtä tai kahta tölkkiä helposti nautittavaa olutta elokuvan seuraksi, on Beck’s ollut useasti oma valintani.
Musiikkina tämän kanssa menee mm. Justin Bieber ft. Daniel Caesar, Giveon – Peaches tai Selena Gomez – Look at her now.
Godox Led M150 on pienikokoinen akkukäyttöinen led-valaisin
Maanantaina kävin hakemassa Verkkokauppa.comista firmalleni valokuvaukseen ja videokuvaukseen liittyvää rompetta, joten vähitellen tänne blogiin niistä kirjoittelen jos ja kun aikaiseksi saan. Yksi ostamistani vekottimista oli pienikokoinen Godoxin Led M150 ledivalo.
Ledivalon käyttötarkoituksena on toimia valona niin valokuvauksessa kuin myös videokuvauksessa niissä tilanteissa missä valoa ei ole juurikaan saatavissa. Tämä härpätin toimii jonkinmoisella sisäänrakennetulla akulla jonka voi ladata USB-piuhalla ja täydellä teholla akkukestoksi luvataan jopa 60 minuuttia. Sinänsä aika ei ole paljoa, mutta luultavasti kovin usein tätä ei yhtäjaksoisesti pidä päällä niin kauaa, etenkään täydellä teholla.
Valon mukana toimitetaan adapteri millä tämän saa kiinni kameran salamakenkään, joten senkin osalta tämä on valokuvaukseen ja videokuvaukseen selkeästi suuniteltu.
Lisää tuotteesta löytää tietoja mm. Verkkokaupan sivulta (katso täältä). Oston ajankohtana valoa myytiin 55,90 euron hintaan.
Kuvauksen prosessi ja esimerkkikuvia
Setuppi jota kuvauksessa on käytetty. Taustakankaana toimii tavallinen green screen, kamera on jalustalla samoin kuin Godoxin ledivalo. Varsinaisen kuvauksen aikana huone oli pimentävillä verhoilla pimennetty.
Koska allekirjoittanut harrastaa enimmäkseen valokuvausta, oli itseäni kiinnostavin aspekti se että voiko tätä käyttää minkäänlaiseen kotistudiovalokuvaukseen kuvatessa myös potretteja. Luultavasti pienien tuotekuvien ottamiseen tämä on mitä kätevin vekotin, mutta entä sitten poseerauspotretteihin?
Ainakin omien pikaisten kokemusten perusteella tämä sopii myös siihen käyttöön hyvin mikäli kuvailee samankaltaista kuvailua kuin itse kuvailen, ts. vahvoja kontrasteja, paljon varjoja ja tiukkoja rajauksia. Jos haluaa isompaa kokonaiskuvaa kohteesta voi tämä olla riittämätön monelle, mutta tiukasti rajattuihin lähikuviin tämä tuntuisi toimivan erinomaisesti.
Koska kuvat valehtelevat (vai puhuvat?) enemmän kuin tuhat sanaa laitetaan tähän muutamia ottamiani selfieitä. Kaikki näistä on kuvattu käyttäen Fujifilm X-T2 kameraa, Fujinon 18-55 F/2.8-4.0 objektiivia ja valaistus on hoidettu käyttäen ainoastaan tätä Godoxin Led M150 -valoa eli huone oli pimennetty pimentävillä verhoilla ja todella vähäistä valoa tuli keittiön puolelta huoneen reunalle eikä sekään valaissut kuvausaluetta.
Kaikki kuvat on editoitu JPEG-muodossa olleesta kuvasta käyttäen iPad Prolle asennettua Lightroomia. Kuvat on siirretty siis muistikortilta suoraan tabletille JPEG-muotoisena iPadin Kuvat-ohjelmaan ja sen jälkeen tabletin Lightroomilla avattu omaa silmää miellyttäviä otoksia yksi kerrallaan mustavalkoiseksi muokkaamista varten.
Kuten monet itseni tuntevat tietävät harrastan kohtalaisen paljon valokuvaamista ja erillinen kamera, yleensä Fujifilm X-T2, kulkee monessa paikassa mukana. Kuvaillessa käytän kahta muistikorttia ja tallennuksessa tapana on tallentaa aina RAW + JPEG siten että toiselle kortille menee RAW-kuvat ja toiselle JPEG.
Kuvaaminen ja kuvien jälkeenpäin katseleminen on mukavaa, mutta kokonaisprosessissa on vähitellen tullut fiilis että tässä voisi olla parantamisen varaa.
Käytännössä prosessi kuvien käsittelyssä on kuvaamisen jälkeen ollut se että kotiin palattua käynnistelen tietokoneen, avaan Lightroom Classicin, tökkään muistikortin tietokoneeseen ja laitan kuvat siirtymään verkkolevylle. Lightroom Classic on aivan järjettömän hidas joten kuvien siirtämisessä menee oma aikansa. Tämäkään ei ole varsinaisesti ongelma, mutta kuvien selaaminen Lightroom Classicilla on ison kirjaston kohdalla jo tuskastuttavan lagista.
Vaikka ohjelma on laginen, on se silti ollut vielä tarpeeksi hyvä. Kuitenkin aina on hyvä miettiä omia työnkulkujaan onko toimintamalleissaan yhtään mitään järkeä vai onko jo nykyään parempiakin toimintamalleja joita voisi käyttää. Useimmiten ottamiaan otoksia haluaa jakaa kavereille joita kuvissa on, joten tätä taustaa vasten peilaten olisi paljon kätevämpää jos kuvat saisi jakoon nopeammin ja helpommin.
Kohden uutta uljasta maailmaa ja parempia toimintamalleja
Koska kuvien jakaminen kavereille tapahtuu lähes poikkeuksetta WhatsAppin, Telegrammin tai Signalin kautta ja satunnaisissa poikkeuksissa Dropboxin tai Instagrammin yksityisviestin kautta on kätevämpää mikäli kuvat saa suoraan puhelimelle josta ne on kaikkein helpointa myös jakaa eteenpäin.
Aikaisemmin olen kirjoittanut tänne tämän adapterin tapaisesta USB-adapterista (lue täältä) jonka avulla kuvia on myös mahdollista siirtää kännykälle. Harmillista kyllä omat muistikortinlukijani tarvitsevat sen kanssa lisävirtaa toimiakseen joten käytännöllisyys ja helppous jäävät puuttumaan mikäli sen kanssa valokuvat siirtää kännykälle.
Tämän postauksen mukainen Lightning-adapteri sitä vastoin on sellainen että se tekee ilman säätämistä suoraan sen mitä siltä odotan. Pulikka kännykkään, kamerasta muistikortti pulikkaan, Kuvat-ohjelma auki iPhonesta/iPadista, alalaitaan ilmestyy uusi välilehti kuvien tuomista varten josta sitten voi valita mitä kuvia kännykälleen tai tabletilleen haluaa tuoda. Siitä sitten töksyttelee sormellaan haluamansa kuvat ja valitsee tuonnin. Helppoa ja nopeaa!
iPhone tukee Fujifilmin RAW-kuvia mikäli ne ovat pakkaamattomia, joten tarpeen vaatiessa RAW-kuvat voi siirtää kännykälle. Oma prosessini kuitenkin on toisenlainen sillä siirrän ainoastaan kamerassa toisella muistikortilla olevat JPEG-kuvat kännykkään.
Valokuvauksellisesti onnistuneesti otetut Fujifilmin generoimat JPEG-kuvat näyttävät suoraan erinomaiselta eikä ne vaadi enää erillistä säätämistä – tai jos vaatii, on yleensä kyseessä ainoastaan hieman valaistuksen lisäämistä jne. joissa JPEG-kuvat on täysin riittäviä laadultaan.
Kännykälle siirretyt kuvat synkronoituvat iCloudiin ja sitä kautta menevät iPadille, Apple TV:lle sekä makuuhuoneen Mac Minille. Lisäksi iCloudista voin myös Windows-koneella helposti nettiselaimen kautta ladata kuvia tietokoneelle. Kun hyvälaatuiset erillisellä kameralla kuvatut otokset löytyvät suoraan puhelimesta on Day One -päiväkirjaohjelmaankin helppoa lisätä kerralla kunnollisia kuvia ilman että prosessi vaatii tarpeetonta säätämistä, NASilta kuvien latailua ja muuta tuskastuttavaa ja turhaa.
Jatkossakin kuvaustapanani on yhä RAW + JPEG. RAW-kuvat on tarkoitus siirtää muistikortilta vanhanaikaisella metodilla yhä edelleen tietokoneelle josta ne menevät kahdennetulle verkkolevylle. RAW-kuvien siirtämisessä NASille tosin enää ei tarvitse pitää mitään kiirettä sillä muistikortti johon RAW-kuvat menevät on sen verran suuri että kestää viikkoja normaalissa käytössä ennen kuin se täyttyy ja aikaisemmin ne on pitänyt siirtää vain siksi että ne on saanut jaettua muille.
Erik Lehnsherrin roolissa nähdään yhä Ian McKellen
X-Men: The Last Stand (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu supersankarielokuva joka on suoraa jatkumoa aikaisemmin nähdyille X-Men (lue arvostelu) sekä X2 aka. X-Men 2 -elokuville. Siinä missä aikaisemmissa osissa ohjaajana toimi Bryan Singer on kolmannessa osassa syystä tai toisesta ohjaajaksi vaihtunut Brett Ratner.
Roolitukset hahmojen osalta on kuitenkin pysynyt muuttumattomina joten pääosarooleissa nähdään yhä Patrick Stewart, Ian McKellen, Halle Berry, Hugh Jackman sekä Famke Janssen.
Mutanttien ja ihmisten yhteinen taivallus maan kamaralla ei tahdo ottaa onnistuakseen sillä kummallakin osapuolella pienellä joukolla on aina jotakin suunnitelmia toistensa pään menoksi. Tällä kertaa ihmiset ovat onnistuneet löytämään mutantin jonka läheisyydessä muut mutantit menettävät mutanttikykynsä ja tulevat tavallisiksi ihmisiksi. Ihmiset kehittävät tämän pohjalta lääkkeen jolla mutantit voidaan parantaa.
Kaikki mutanteista ei ota uutista ilolla vastaan, sillä he eivät koe että heidän mutanttiutensa olisi mikään sairaus eikä sitä sen vuoksi pitäisi edes tarvita parantaa. Kun kuolleeksi luultu Jean Grey (Famke Janssen) palaa elämään on hänen mutanttivoimansa aivan uusissa sfääreissä. Siinä missä Charles Xavierin (Patrick Stewart) opeissa hänelle on rakentunut suojamuurit joilla hän voi hillitä kykyjään eikä olla kykyjensä hallittavana, on takaisin palattua nuo suojamuurit kadonneet. Vallanhimoiselle Erik Lehnsherrille (Ian McKellen) näiden voimien valjastaminen omiin tarkoituksiin sopii hyvin ja pian Erikin joukoissa on yksi ylivoimainen mutantti lyöttäytyneenä ihmiskuntaa vastaan.
Kuolleeksi luultu Jean Grey on palannut (Famke Janssen)
Ohjaajan vaihdoksesta huolimatta X-ryhmä jatkaa tässä kolmannessa osassaankin tutulla, turvallisella ja hyväksi havaittavalla viihteellisellä supersankarielokuvien linjalla.
Tarina on aikaisempien osien tapaan toimivaa tasoa, elokuvan rytmi on omaan makuuni miellyttävää ja toimintakohtaukset tukevat tarinaa eikä tunnu itseistarkoitukselta erikoistehosteiden demonstraatiolta. Elokuvan kaikki muutkin peruselementit (ohjaus, tehosteet, valaistukset jne.) ovat mukavaa katsottavaa, vaikka tämänkin filmatisoinnin tapauksessa on paikoitellen erikoistehosteissa huomattavissa elokuvan ikä. Omaan silmääni ne kuitenkin näyttivät yhä hyviltä.
Kokonaisuutena kolmas osa ei jostain syystä yllä aivan täysin yhtä mukaansatempaavaan tunnelmaan kuin ensimmäinen ja toinen osa, mutta arvosanan puolesta päädyin kuitenkin antamaan tälle saman kuin edellisellekin osalle. On tämä silti selkeästi keskivertoa supersankarielokuvaa viihdyttävämpi elokuva (mikäli aikaisemmat kaksi elokuvaa on nähnyt) ja se onnistuu päättämään trilogian sopivan mielenkiintoisella tavalla.
Saimaa Brewingin Yakima Valley Double Hopped APA on 4,5 % vahvuinen American Pale Ale. Väriarvoltaan olut on 20 EBC, kantavierrettä on 12,0° P ja katkeroita löytyy 40 EBU. Lisää tietoja löytää panimon sivulta (katso täältä).
Tölkki on toimivan tyylikäs. Tuoppiin kaataminen ottaa hieman aikansa sillä vaahtoaminen on runsasta. Pinnalle kaataessa muodostuva vaahto on kauniin kermaista ja paksua vaahtoa joka kestää hetken aikaa tuopissa myös nauttijan ilona. Tuoksu on raikas ja sitruksinen ja siitä löytää myös hivenen havun tuntua. Oranssiin kallistuva sävy on miellyttävä.
Suutuntuma on raikas, keskitäyteläinen ja kepeästi kuiva. Maussa on magon ja sitruksen tuntua sekä humalaisuutta. Jälkimaku on hieman suuta kuivavaa sorttia katkeruudesta johtuen, mutta onneksi se ei käy liian dominoivaksi. Toimiva olut.
Musiikkina tämän kanssa menee afrikkalaisia viboja sisältävä musiikki, mm. Yemi Alade – Johnny tai Sona Jobarteh – GAMBIA.
